perjantai 13. huhtikuuta 2018

PE 13.04.2018




Kalajoella on rakennettu meluaitaa Tapion Tuvalta Hiihtomajalle päin.

Söin aamulla perinteisen terveellisen aamupalan hapankaalella lisättynä. Jumppasin 30 minuuttia ja kuntopyöräilin 20 minuuttia. Kävin Kalajoen terveyskeskuksessa verikokeessa PSA:n tarkistusta varten. Kävin pyöräilemässä ja valmistin lounaaksi kaurapuuroa ja mustikkasoppaa. Lisäksi lounaallani oli kaurajuomaa.
Kävin uudelleen pyöräilemässä tällä kertaa vain 5 km. Kävin pankissa hoitamassa asioitani ja kaupassa jne.

Kalajoen kaupunginjohtajan erottamisasia on mielestäni käsitelty Kalajoen päättävissä elimissä kelvottomasti. Suurimman vastuun asiasta kantaa kaupunginhallituksen keskustalainen puheenjohtaja Mauno Rahkola. Ennenkuin Mauno Rahkola valittiin Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi niin minä varoitin kaupunginvaltuutettuja sähköpostitse siitä ettei pidä pystymetsästä valita kaupunginhallituksen puheenjohtajajaa. Mauno Rahkolallahan ei ollut päivänkään kokemusta aikaisemmilta vuosilta valtuutetun tai kaupuginhallituksen jäsenen toimesta ennen valintaansa kaupunginhallituksen puheenjohtajakasi. Mauno Rahkola sai kuntavaaleissa suuren äänimäärän, mikä joidenkin mielestä oli sääliäänien ansiota. Kaikki äänet kuitenkin lasketaan. Kaupunginjohtajan erottamisasia olisi pitänyt tarkastella asiallisesti asiapohjalta ja parlamenttaarisen valmistelun jälkeen eikä mielipidetiedusteluna. Esille olisi tullut ottaa negatiiviset ja positiiviset asiat. Olisi pitänyt punnita näiden painoarvo ja menettelytapojen laillisuus. Kaupunginjohtajallahan on lainvastaisia menettelyjä, joista on KHO:n päätös. Lisäksi kaupunginjohtajalla on monia muita lainvastaisiksi epäiltäviä menettelyjä taustalla. Kaupunginjohtajan johtamistyyliin on kuulunut ”eräänlainen savustus” , viitaan vain vt.ympästötarkastajan ja teknisenjohtajan asiaan sekä kostotoimet esim. minuun kohdistuneet kostotoimet Kalajoki-näyttelyasiassa. Mielestäni on totta ettei kaikki asiat ole mennyt lain mukaisesti ja kaupunginjohtaja on ollut kärsimätön ja suorastaan huono henkilöstöjohtaja omapäisyytensä takia. On kuitenkin otettava huomioon mitä Kalajoella on kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin aikana saatu aikaan. Kaikki ei läheskään ole ollut negatiivista vaan päinvastoin. Siksi olisin toivonut, että vihreä valtuustoryhmä olisi pyrkinyt asialliseen keskusteluun kansanedustajansa Hannan Halmeenpään, joka on myös vihreän valtuustoryhmän jäsen, avustuksella kokemiensa väärien menettelytapojen johdosta. En näe oikeana vihreän valtuustoryhmän menettelyä, mutta ymmärrän heidän menettelynsä, kun tunnen kyseessäolevien henkilöiden sukutaustan. Kaikki on mahdollista, mutta on onko se paras ja tuloksellisin yhteistyötapa asioiden hoitamisessa. Asioista aina voi neuvotella ja siten loytää ongelmakohtiin ratkaisuja. Vihreä valtuustoryhmä valitsi toisen tien. Kalajoen valtuusto jatkoi samalla linjalla kuin ennenkin johtuen heikkotasoisista keskustalaisista poliittisista paikallisjohtajista. Mikään ei ole muuttunut. Kalajoen poliittinen elämä on ulkopuoliselle vaikea käsittää, sillä siellä on omat pelisäännöt.

Tänään näkyi jo töyhtöhyyppiä liikkeellä, kun kävin pyörälenkillä. Kävin katsomassa myös Tapion Tuvan ylä- ja alakerran taidennäyttelyt.


Söin päivällisen yhdessä tyttöni kanssa. Olin valmistanut vihannes-juurikaskeittoa höystettyn persiljälla sekä juomana pirteä jogurttijuoma. Ruisleivällä kirnuttua voita, valkoista juustoa, suolakurkua ja keltaista paprikaa.
Lounaaksi keitin kaurapuuroa ja mustikkasoppaa.

Blogini ja videoni


Mielipiteet

Syyria – kohti suursotaa vai federaatiota?

Kenelle kansanedustaja on vastuussa?

Kenellä on eniten suomalaisista kerättyä tietoa hallussaan?

Kansalaisen hinta

Alueuutiset

Haapajärvellä alkaa ensi syksynä kaksi uutta maatalousalan koulutusta

Veljesten riita perintömetsästä johti hurjaan väkivaltaan – mies tarttui puukkoon ja hakkasi toista päähän

Kotimaan uutiset

Huonoja uutisia suomalaisten terveydestä: Lihavuus ja masennusoireet yleistymässä

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio Ylellä: Sote-uudistuksen varjolla ollaan luomassa ”aivan selkeä profilointijärjestelmä”

Antti Rinne häkeltyi hallituksen ehdotuksesta: ”Uhkaa jakaa työmarkkinat kahtia”

Ulkomaan uutiset

Trumpin määrä keskustella Syyriasta Macronin ja Mayn kanssa

Britannian hallitus hätäkokouksessa: Syyrian tilanne vaatii toimia

Talousuutiset

Finnair rekrytoi 240 uutta työntekijää – myös osa-aikaisille tarvetta

Val­tio­va­rain­mi­nis­te­riö hilasi ta­lous­kas­vuen­nus­tet­taan ylöspäin

Kan­san­ta­lou­den tuotanto kasvoi helmikuussa 2,4 prosenttia vuoden takaisesta

Venäläisten ostobuumi teki täyskäännöksen – luopuvat nyt suomalaisista kiinteistöistä jopa tappiolla
Urheilu-uutiset

Tehot löytänyt Leijonat kuritti Latviaa

HIFK:n hurmos kesti ja kantoi - "Olimme välillä ihan kusessa"

LP Viesti venytti huippujännittävän finaalisarjan ratkaisun viidenteen peliin: "Tällainen puolikuntoinen joukkue yrittää kiusata varmaa mestaria"

VaLePa vei toisenkin lentisfinaalin selvällä erolla: "Pelimme oli lähellä täydellistä"

Kahdeksan painijaa EM-kisoihin Venäjälle

Levillä lykittiin 24 tunnin hiihdon ME-lukemat: 472 ja 375 kilometriä

Maailmalla tapahtuu

Unicef: Boko Haram siepannut jo yli tuhat lasta

Raa’an pahoinpitelyn uhri menehtyi metsätielle pakkaseen - syyttäjä vaatii 31-vuotiaalle miehelle taposta kymmentä vuotta vankeutta

Uutistoimisto: Venäläinen sotilashelikopteri syöksyi Itämereen

70-vuotias ammuttiin pellolle Porvoossa – syytteet tiekiistaan liittyvästä surmasta nostettu

Loppukevennykset

540 kiloa marijuanaa katosi Argentiinassa - poliisien selitys: rotat söivät

Poliisi teki väärinkäytöksiä salakuuntelussa - kukaan ei ole vastuussa

SIPILÄN UUDET VAATTEET | PELIMIES | MTV3

Pelimies EPS03: Taksikuskit

Muistatko ajan menneen? -TV ohjelma "Ilkamat"

Ilkamat

G pula-aho käkikello

Just for laughs

Youtube-videot

20 Magic Tricks That You Can Do

20 MAGIC TRICKS THAT WILL BLOW YOUR FRIENDS' MIND

BEST Magic Show in the world - Genius Rubik's Cube Magician America's Got Talent

BEST Magic show in the world - Street Magician America's Got Talent

Darcy Oake's jaw-dropping dove illusions | Britain's Got Talent 2014

Yle Areena

Laman kuva - haastattelussa Erkki Virtanen

Väärää politiikkaa

Suomi ylös - palkat alas

Laman kuva: Lottovoittajan loppu

Taistelu Katinkullasta

Pankkilaskun maksajat -dokumentti 1990-luvun pankkikriisin totuuden jäljillä

90-luvun lama kaatoi pankkeja ja ihmisiä

Kalajoki

Liikkuva ja viihtyisä koulupäivä - Vuorenkallion koulu

Liikkuva ja viihtyisä koulupäivä - Mehtäkylän koulu

Liikkuva ja viihtyisä koulupäivä - Pohjankylän koulu

Raumankarin markkinat 2014

Ulkokalla

Musiikki

Laura Branigan - The Power of Love

Céline Dion - 2018 - Heartbreak

Celine Dion - My Heart Will Go On

Bonnie Tyler - Total Eclipse of the Heart (Video)

Mariah Carey - Without You (Official Video)

Enigma-Era-Gregorian - Moment Of Peace - Lyrics - (HD scenic)

Frédéric Chopin - April Dreams

Liikunta ja terveys

Verenpaine 128/ 77 pulssi 50 . Paino 92,1 kg. Jumppa 30/1750 min, kuntosali 20/5730 min,  kävely 0 /564 km , uinti 0/22000m, pyöräily 30/62 km

Top 40 Foods Rich In Magnesium (Vegetables & Fruits)

7 Super Healthy Foods High in Magnesium

Eat These Magnesium Rich Foods To Prevent Strokes, Heart Attacks & Diabetes!

The Amazing Avocado

If You Eat An Avocado A Day For A month This Is What Happens To Your Body

ZINC Rich in Fruits - NATURAL MINERALS IN FOODS - BENEFITS OF WELLNESS

How To Fall Asleep In 40 Seconds

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti