Hilma ja Hilman hotelli
Hilma Sofia Pahikkala (s. Rahja) s. 2.12.1891 – k. 22.11.1972 aloitti Hilman hotellin pitämisen Kalajoen Hiekkasärkillä vuonna 1931. Kansakoulusta päästyään Hilman suurin haave oli päästä vielä opiskelemaan. Hän pääsi Kuortaneelle kesällä 1911 kuuden viikon kursseille, jossa koulutettiin kiertokoulunopettajia. Hilma toimi kiertävänä kansakoulunopettajana Kolarissa, Kemissä ja Rahjan koululla Kalajoella. Myöhemmin hänellä oli Kalajoen Tyngänkylässä kyläkauppa, jossa hän hoiti myös puhelinkeskusta.
Hilma Pahikkalan muotokuvan ja Hilman hotellin on maalannut taitelija Markku Hakola. Maalaus on Erkki Ahon taidenäyttelyssä Kalajoella.
Allan ja Kaarina Seikkulan vuonna 1979 perustama Tapion Tupa on saavuttanut vahvan jalansijansa Hiekkasärkille suuntaavien turistien keskuudessa. Alunperin kesäkahvilana aloittanut yritys on ajan myötä muuntautunut monipuoliseksi matkailualan yritykseksi.
Tapion Tupa on valittu Suomen Parhaaksi Hostelliksi 2019. Talonpoikaishenkinen ruokailu-, kokous- ja lomapaikka sijaitsee Kalajoen Hiekkasärkillä. Valinnan teki Suomen Hostellijärjestön hallitus hostelliasiakkailta saadut ehdotukset huomioiden. Valinnassa painotettiin hostellin aktiivisuutta toimintansa kehittämisessä sekä hostellin saamaa positiivista palautetta viihtyisyydestä, ystävällisestä palvelusta sekä monipuolisista aktiviteeteista.
Allan Seikkulan muotokuvan ja Tapion Tuvan on maalannut taitelija Rositsa Tancheva.
Auringonlasku Hiekkasärkillä
Kalajoki on kirjaimellisesti syntynyt merestä. Se vapautui vesi- massojen alta kivikauden loppupuolella ja maan kohoaminen jatkuu yhä. Alueen ensimmäiset asukkaat olivat saamelaisia, jotka asuttivat Kalajokea 1300-luvulle asti. Myöhemmin satakuntalaiset ja hämäläiset löysivät alueen ja ottivat sen eräalueekseen.
Vakituisempi asutus sai alkunsa kun muutama rohkea metsänkävijä asettui pysyvästi asumaan Kalajoen suulle. Pikkuhiljaa alueelle rakentui tiiviitä kyläyhteisöjä, kuten Pohjankylä ja Eteläkylä. Paikallinen väestö eli pääsääntöisesti merestä, vaikka myös maanviljelyä harjoitettiin. Kalastus ja hylkeenpyynti säilyivät kuitenkin pitkään tärkeimpinä elinkeinoina. 1400-luvulla merestä kohonnut Maakalla muodostui tärkeäksi kalastustukikohdaksi, jonne rakennettiin aikojen kuluessa kymmeniä kalamajoja.
1600-luvulla Kalajoki eli hitaan kasvun kautta. Katovuodet ja sota-ajat olivat ankaria paikalliselle väestölle. Isovihan jälkeen asukasmäärä alkoi kuitenkin kasvaa ja asutuskin levisi laajemmalle. Edullinen sijainti Perämeren rannalla johti siihen, että Kokkolan rikkaat porvarit alkoivat järjestää markkinoita Kalajoella. Plassin markkina-paikasta tulikin nopeasti yksi lähialueen tärkeimmistä kauppa-paikoista. 1800-luvulla Kalajoki oli jo tunnettu monipuolisesta pienteollisuudestaan. Pitäjässä valmistettiin muun muassa kuuluja messinkiesineitä, kelloja ja aseita. Myös tervanpoltto oli tärkeä elinkeino.
Kalajoen Hiekkasärkkien synnystä kiertää monta tarinaa. Varmasti tiedetään kuitenkin, että alun perin Tuomipakkoina tunnettu alue oli paikallisen väestön suosiossa jo 1800-luvun lopulla. Pakoille kokoonnuttiin alkukeväästä nauttimaan tuomien kukinnasta ja erityisesti viettämään juhannusta.
Hiekkasärkkien historiikki
Dyynien syntymisen edellytyksenä ovat kulkeutumiseen sopiva hiekka, riittävän kuiva ilmasto ja riittävän voimakkaat tuulet. Kasaantumista edesauttaa rantavehnä. Hiekkasärkkien syntyyn ovat vaikuttaneet maankohoaminen, vallitseva tuulen suunta ja aallokko. Nykyisen Hiekkasärkkien alueen lentohietikon syntymisen syynä on arveltu olleen 1800-luvun puolivälin rajut metsänhakkuut, jotka käynnistivät herkillä hiekkakankailla hietikon liikkeellelähdön. Hiekka peitti sisämaan metsikön alleen ja kerrostui metrien paksuisiksi kerroksiksi. Alueella on myös riehunut 1830-luvulla metsäpalo. Vuoden 1869 isojakokartan mukaan metsää oli tuhoutunut tulipalossa myös laajoilta alueilta nykyisten raviradan ja myöhemmin Jukuparkin tienoilta.
Hiekkasärkkien synty
Kalajoen Hiekkasärkillä on pitkä matkailuhistoria. Puitteet matkailulle loivat meri ja laajat hiekkarannat. Kalajoen lentohietikko on yksi Suomen edustavimpia. Avoimen rannan osalta hiekkadyynialuetta on 120 ha. Kaikkiaan lentohietikkoalueita on alueella lähes kymmenen kertaa enemmän, suurinta osaa siitä peittää kuitenkin metsä.
Hiekkasärkkien ydinalue
käsittää noin kolme kilometriä pitkän ja puolisen kilometriä
leveän rannalta poispäin kohoavan lentohietikon, jota sisämaan
puolella rajaa jopa 20 metrin korkeuteen kohoava kulkudyyni.
Kulkudyynin eteneminen on ollut nopeaa, noin 200 metriä runsaassa
sadassa vuodessa. Nopeimmin dyyni on edennyt alueilla, joilla
ihmisten liikkuminen on estänyt hiekkaa sitovan kasvillisuuden
kehittymisen.
Nykyisin dyynin eteneminen on
lähes pysähtynyt ja se verhoutuu hitaasti kasvipeitteeseen.
Hiekkasärkillä noin 300-500 vuotta sitten rannan tuntumaan
kehittyneestä dyyniketjusta ovat muistoina Herrain- ja Tuomipakat.
Hiekkasärkkien korkeimmat
kohdat paljastuivat merestä noin 1000 vuotta sitten. Rantaviiva on
siirtynyt reilussa sadassa vuodessa noin 50 metriä. Sata vuotta
sitten nykyinen leirintäalue oli vielä veden peitossa. Vuonna 1869
rantaviiva sijaitsi Tuomipakkojen juurella olevien lammikoiden
tienoilla. Lammikoiden laidoilla kasvanut rehevä rantaniitty näkyy
vielä 1960-luvun ilmakuvista. Rantaniitty hävisi leirintäalueen
perustamisen yhteydessä tehdyissä kuivatuksissa.
Matkailun ensiaskeleet
Järjestäytynyt matkailu alkoi Suomessa Suomen Matkailijayhdistyksen perustamisesta vuonna 1887. Yhdistys ryhtyi julkaisemaan mm. matkaoppaita. Rautatiet olivat helpottaneet matkantekoa, junalla pääsi jo tuolloin Ouluun saakka. Kalajoelle ei kuitenkaan koskaan saatu rautatietä monista yrityksistä huolimatta.
Hiekkasärkkien matkailullinen merkitys kasvoi 1920-luvulla. Sanomalehti Liitto luettelee Kalajoen 400-vuotisjuhlanumerossa vuonna 1925 paikkakunnan nähtävyyksiä: Lentohiekkaiset Tuomipakat, jo kymmenkunta vuotta suosituin matkailupaikka, jonne sunnuntaisin jalan, polkupyörillä, autoilla ja kaikilla esineillä kokoontuu kerrassaan valtava kansainvaellus. Saman vuoden Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata esittelevässä Matkailijayhdistyksen matkailuoppaassa mainittiin vain yleiskuvauksessa lyhyesti Kalajoen lentohiekkasärkät.
Ennen hiekkarantoja matkailijat olivat löytäneet Kalajoelta Rahjan saariston, jota jo vuonna 1879 mainostettiin sanomalehdissä oivalliseksi kylpypaikaksi. Muun muassa Oulun Wiikko-Sanomia kirjoitti 7.6.1879: Uimamiehiä ja naisia kuulostaa tänne keräytyvän kosolta tänä kesänä. Täällä nimittäin on Rahja -niminen ranta, jossa Pohjanlahden laineet liikkuvat erinomaisen terveellisesti.
Ja Sanomia Turusta 23.8.1881 kertoo, että Rahjankylän saaristo olisi hyvin sowelias paikka kylpylaitokseksi ja luulisin että sinne kokountuisi paljo kansaa sekä likeltä että kaukaa nauttimaan niitä etuja mitä Pohjolan meriwesi parantajana woipi tarjota wierailleen.
Kalajoen Riviera
Hiekkasärkät tunnettiin alkuaan Tuomipakkain tai Hietapakkain nimellä. Tuomi- ja vastapäinen Herrainpakat otettiin ensimmäiseksi matkailukäyttöön. Tuomipakat olivat saaneet nimensä alkukesällä kukkivista ja tuoksuvista tuomista, jotka olivat levittäytyneet Ison- ja Pikkupakan väliseen, Lemmenlaaksoksi nimettyyn notkelmaan.
Kaiku kirjoittaa 1929:
Sikäli kuin on opittu tietämään ja tuntemaan auringon, hiekan ja
veden ihmeelliset vaikutukset on huomio suuntautunut hiekkasärkkiin.
– Ne, jotka olivat joitakin kertoja käyneet hiekkasärkillä,
olivat mielistyneet paikkaan vallan suunnattomasti. He pitivät
peräti säälittävänä sitä kun sellainen arvokas terveyden
antaja sai lojua joutilaana. Hietikoilla retkeili aluksi vain
herrasväki, joka piti leiripaikkanaan Herrainpakkoja. Herrasväkeä
seurasi vähitellen myös tavallinen kansa. Paikkakunnan talolliset
matkasivat perhekunnittain hevoskyydillä kerran kesässä
hietapakoille viettämään yhden lomapäivän ennen heinäniitulle
lähtöä. Rannalla riisuttiin sukat, käärittiin housunlahkeet,
syötiin eväitä ja keitettiin merivesikahvit.
Hiekkasärkistä
tulikin 1920-luvulta lähtien suosittu retki- ja auringonottopaikka,
jonne saapui väkeä kauempaakin. Pyörät ja autot jätettiin
lähelle maantietä, ja loppumatka tehtiin jalan. Mukaan otettiin
kahvinkeittovälineet ja muut eväät, nisut ostettiin kirkonkylältä
Orellin leipomosta. Leiripaikaksi etsittiin suojainen ”krooppi”
ja nuotiopuut kerättiin hietikolta.
Kalajokinen
Eila Saari (s. 1914) muistaa olleensa pystyttämässä pikkutyttönä
isänsä, K. A. Siipolan kanssa opastekylttiä Tuomipakoille kesällä
1927. Kun tarpeeksi moni ”turisti” oli eksynyt kyselemään
Kalajoen kirkonkylälle, vanhan Raahentien varrella Jokisuun koulua
rakentamassa olleelta Siipolalta Tuomipakkojen sijaintia, päätti
hän omin varoin teetättää ja pystyttää kyltin ohjaamaan
ulkopaikkakuntalaisia Hietapakoille. Santaholman sahan
nikkariverstaalla nikkaroitu kyltti oli punapohjainen, jossa
valkoisilla kirjaimilla luki Tuomipakkoille. Maantieltä risteävä
tie Hiekkasärkille sijaitsi samoilla kohdin kuin nykyäänkin, ja
siinä risteysalueella kyltti seisoi pitkän aikaa
Hiekkasärkkien ensimmäinen matkailuyritys oli pieni Oskari Kärjän perikunnan laittama virvokekioski Tuomi- ja Herrainpakkojen välisessä laaksossa. Kioski oli yksinkertainen maalattiainen lautarakennus, jonka sivuseinän alaslaskettava luukku palveli myyntitiskinä. Kioskissa myytiin ainoastaan Maria Rappin limonaatia ja Orellin leipomon nisua ja possuja.
Nimimerkki Ananias kertoo kesäisestä retkestä Kalajoen Rivieralle eli Tuomipakoille vuonna 1925: Suvanto väänsi tappeja ja Chewrolet kiisi 60 kilometrin nopeudella Tuomipakkoja kohden. Perillä ihailtiin Puhdasta hienoa meren seulomaa hiekkaa hirmuisia aloja... Jumalallinen näky, luonnon itsensä muodostama suuri temppeli, jossa pyhä hartaus nousee sielusta, jossa ainoastaan hyvä ja kaunis tulee mieleen. – Ja mikä ihmisten paljous! - Siinä ne olivat ryhmittyneet leireihinsä. - Vieraskäynneillä käytiin katsomassa kuinka naapuri indiaanit jaksavat. Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus vallitsi tässä yhteiskunnassa. - Miksi herran nimessä me matkustamme ulkomaille? Ovatko ne paremmat, kuin kotoiset ”Rivieramme”. - Että Kalajoen Tuomipakat, joita myös Hietapakoiksi kutsutaan, ovat huomiota ansaitseva huvittelupaikka, se vakaumus leviää jo laajemmallekin, - Kalajokisten velvollisuus on vaan tehdä enempi propagandaa Hietapakkojen tunnetuksi tekemiseksi. - voin vakuuttaa, että hermo-, sydän-, vatsa-, luulo-. reumatismi- yms. sairaudet siellä paranevat, jos ne vielä ovat paranemisen rajoissa. Tahdon huutaa koko maailmalle: Tulkaa Tuomipakoille!
Vanhempi polvi muistelee vieläkin kaiholla noita aikoja: Tuomipakkojen juhannusyön idylli ei unohdu sen kerran kokeneelta. Jo edesmennyt kalajokinen lehtimies ja kunnallisvaikuttaja Arvo Pahkala maalailee idylliä Kalajoki-lehdessä 1980: Juhannusyön auringon pudotessa merta kohti punahehkuisena lähelle horisontin rajaa ja tapaillen kullanhohtoisin sätein Tuomipakkojen ruskeita hiekkamassojen harjanteita, oli varmaa, että sen harvat näkijät mykistyivät ihmeellisen näkymän todistajina. Lemmenlaakson kukkivien tuomipuiden notkelma loi myös kauniin ja hyvälle tuoksuvan paratiisin juuri syttyneelle rakkaudelle.
Juhannusjuhlat yleistyivät 1930-luvulla. Hietapakoille matkustettiin juhannuksena joukolla koivunoksin koristeltujen kuorma-autojen lavoilla. Myöhemmin naisilla oli usein kansallispuku yllään. Monet kalajokiset hankkivat lisätuloja pystyttämällä juhannuksena myyntikojuja alueelle. Myös lottakioski toimi myöhemmin lähellä rantaa vilkkaimpaan kesäaikaan.
”Ja sille kevät tuhlas tuoksujansa, kun kukkii Hiekkasärkkäin tuomipuut”
Paikallisesti ja maakunnallisesti Kalajoen hiekkarantojen suosio kasvoi etenkin juhannuksen viettopaikkana. Tuomi- tai Hietapakkoja alettiin 1930-luvun kuluessa myös yhä useammin kutsua Hiekkasärkäksi. Hiekkasärkät oli ulkopaikkakuntalaisten käyttämä nimi - Kalajoella ei tunnettu sanaa särkkä ja hiekka -sanan asemesta käytettiin sanaa hieta - joka sittemmin vakiintui käyttöön. Osasyynä nimen muuttumiseen saattoi myös olla alueen tuomikannan nopea hupeneminen, sillä kasvava kävijöiden joukko riipi kukkivia tuomenoksia mukaansa.
Järjestäytyneen matkailun ensiaskeleet
Suomen matkailu eli 1930-luvulla nousukautta. Lapin matkailu voimistui ja alueelle rakennettiin uusia matkailumajoja ja hotelleja, mm. Pohjanhovi ja Pallashotelli. Terijoen hiekkarannoista tuli suosittu lomakohde. Autoistuminen vilkastutti matkailua. Matkailun kehittäminen toimi siten, että valtio rakennutti kohteita ja Suomen Matkailijayhdistys hoiti käytännön järjestelyt. SMY:llä oli myös asiamiehiä ympäri Suomea. Vuoden 1930 SMY:n vuosikirjassa mainitaan Kalajoelta asiamieheksi apteekkari Väinö Granlund, jäseniä yhdistyksellä oli paikkakunnalla yksitoista. Himangalla asiamiehenä toimi Sakari Pöyhtäri ja jäseniä oli Kalajokea enemmän, kahdeksantoista. Samainen kirja esittelee myös Keski-Pohjanmaata ja Lohtajan ja Kalajoen hiekkadyynejä: Kauniita ne ovat valkoisine, pehmeästi kohoavine kaarineen ja sirosti muodostettuine aaltoilevine harjoineen.
Hiekkasärkistä muodostui erityisesti nuorisoseuraväen ja muidenkin yhdistysten kokoontumispaikka 1930-luvulta lähtien. Työväenyhdistys kokoontui yleensä Maristonpakoilla. Suomen Nuorison Liiton valtakunnallisia suvipäiviä vietettiin Kalajoella kesällä 1935. Pyrkijä –lehti esitteli saman vuoden numerossa Kalajoen nähtävyyksiä, joiden joukkoon kuului myös Hiekkasärkät: Yhäti kantaen mielessämme pyhää juhlatuntua voimme suunnata [sankarihaudoilta] matkamme eteenpäin ”Pohjanmaan Rivieralle”
– Heti maantieltä pois käännyttäessä alkaa olla hiekkaa. Siihen painuu jalkamme ja tekee kävelemisen vaikeaksi. – Perillä avautuu eteemme silmän kantama puhdasta, valkeaa hiekkaa, niin puhdasta, että valkoisimmallakin puvulla voimme siihen istua pelkäämättä sen rypeytyvän. – Ja mitä sitten teemme Kalajoen Rivieralla? Jos meillä on mukanamme uimapuku, ja tietystihän se on, menemme uimaan. Se on ihanaa ja siitä voi nauttia uimataidotonkin. Osa rannikosta on näet hyvin matalaa, niin ettei ole hukkumisen pelkoa. – Rannalla on hiekka kovaa ja siinä voimme juosta erinomaisen hyvin, ja jos haluamme estejuoksua, voimme sitä erinomaisesti suorittaa pehmeässä hiekassa. Hyppiä myöskin voimme, kolmiloikkaa, pituutta, korkeutta ja syvyyttäki. - Kun pois on lähdettävä, olemme raukeita ja ihmeen tyytyväisiä koko maailmaan ja Kalajoen Rivieraan erikoisestikin. Lupaamme tulla sinne vastakin etsimään välitöntä iloa ja uutta uskoa elämään.
Kymmenen vuotta myöhemmin samaiset suvipäivät olivat jälleen Kalajoella. Viljami Hanni kirjoittaa Pyrkijässä, että Kalajoen nuorisoseuraväki on Hiekkasärkillä kuin kotonaan ja jatkaa: On sitä lentohiekkaa Kalajoellakin, joten ei niilläkään elinalueilla ahdasta tule eikä riitaa synny, vaikka Liiton suvipäiville tulisi tuhansiakin ihmisiä. Kalajokiset ovat myöskin suopeata väkeä. Olisi toivottavaa, että niin moni suvipäivien osanottaja kuin suinkin koettaisi päästä Kalajoelle jo perjantaiksi, jotta voisi jo silloin iltapäivällä viipyä Tuomipakoilla vähän pitemmän aikaa.
Hilman hotelli
Matkailijamäärien lisääntyessä alettiin Kalajoellakin kaivata majoitus- ja ravintolapalveluita. Kaiku kirjoittaa jo 1929, että tämän myötä Pohjois-Suomikin saisi täysiarvoisen merikylpylän, jossa meri, hiekka ja aurinko lahjoittaisivat suurin määrin uutta elinvoimaa elämän taisteluissa väsähtäneille ihmisille. Tähän toiveeseen vastasi rohkea ja yritteliäs nainen Hilma Sofia Rahja (1891-1972). Hilma oli syntynyt Kalajoella Rahjan kylässä maanviljelijä-kalastaja perheeseen. Kiertokoulunopettajaksi valmistunut Hilma työskenteli aluksi eri puolilla Suomea opettajana, myöhemmin hän hoiti kyläkauppaa Tyngällä. Vuonna 1931 Hilma osti yhdessä rahjalaisen Jaakko Jyringin kanssa Santaholman sahan vanhan väentuvan, joka talvella kuljetettiin jäitä pitkin Hiekkasärkille. Siitä tehtiin ravintola- ja matkustajakoti Hilman hotelli, jossa oli alakerrassa ravintola ja yläkerrassa majoitustilat. Jyrinki luopui myöhemmin osuudestaan.
Hilma avioitui 1937 rakennusmestari Jalmari Pahikkalan kanssa. Jalmari oli leskimies, jolla oli Paavo-niminen poika. Yhteisiä lapsia pariskunnalla ei ollut.
Pahikkaloiden täysihoitola oli pitkään ainoa majoitus- ja ravitsemusliike Hiekkasärkillä. Hotellin maine tunnettiin laajemminkin ja siellä vieraili moni kuuluisuus. Paikka oli kotoisa ja kiireetön, ruoka maukasta ja palvelu hyvää. Hilma itse leipoi ja laittoi ruoan, lehmä laidunsi lammikoiden rannalla ja iltalypsyn aikaan kuului navetasta Hilman kaunis laulu. Paikan hengen loi emäntä, joka tunnettiin supliikistaan ja elämänmyönteisyydestään. Hän oli hyvä keskustelija ja tuli erinomaisesti toimeen monenlaisten vieraiden kanssa. Hilma osasi myös soittaa ja laulaa. Hankalat asiakkaat hän sieppasi kainaloonsa ja tömäytti hietikolle, niin että pölypilvi vähäksi aikaa peitti näkymän lemmenlaaksoon.
Samana kesänä, kun Hilman hotelli avattiin, kirjoittivat Hiekkasärkistä sekä Suomen Kuvalehti että Kansan Kuvalehti. Ensin mainittu kirjoittaa: Ei ainakaan Pohjois-Suomessa ole toista luonnon itsensä muodostamaa seutua, jota likimainkaan voisi verrata Kalajoen hiekkasärkkiin.
On laskettu, että viime aikoina on hiekkasärkillä käynyt noin 12 000 henkeä kesässä. Tämä kylpypaikka antaa vauraan ja komean Kalajoen elämälle oman viehätyksensä.
Kansan Kuvalehdessä kuvailtiin Hiekkasärkkejä Suomen Saharaksi: Noin 8 km Kalajoen kirkolta etelään poikkeaa valtamaantieltä tienviitan osoittama autokelpoinen polku merenrantamännikköön. Tulipa matkamies etelästä tai pohjoisesta, kilometrittäin on hänen tiensä jo kulkenut metsittyneitä lentohietikoita pitkin. Mahtavia hiekka-aaltoja, joiden vaelluksen kasvipeite on muutamia vuosituhansia sitten pysäyttänyt. Maantieltä käsin ei saattaisi aavistaa, että hiekka vielä nytkin tuossa vajaan puolen kilometrin päässä on elossa, tuulenuurtamina kinoksina
– Äkkiä metsästä tulleena et voi olla hämmästymättä maiseman muutosta: edessäsi lännessä aava, saareton meri ja ympärilläsi suunnattomasti hiekkaa. Niin hienoa, tasarakeista hiekkaa
– Ainakin Suomi-Filmin tarpeisiin pitäisi tämä riittää, vaikka olisikin kysymyksessä Sahara- Filmin aikaansaaminen.
Lukemattomia kantoja pitkin aavikkoa osoittamassa hiekkameren valloituskulkua. Rantavehnämättäitä taistelemassa metsän oikeuksien puolesta. Rantalaguuneja täynnä vihreää ruohoa. Satapäinen, arkana laukkaava lammaslauma, tämän Saharan kyttyrättömät kameelit.
Hotellivieraita
Hilman hotellin vieraista on saatu tietoa vieraskirjoista. Sotavuosina 1944-45 hotellissa asui kirjailija Tito Colliander perheensä kanssa. Tito jatkoi Kalajoellakin kirjallista työtään. Vaimo, kuvataiteilija Ina Colliander maalasi tuolloin muotokuvat Hilman sukulaisperheen kaikista lapsista.
Laulajatar Anna Mutanen vieraili myös hotellissa ja lauloi sen parvekkeelta emännälle ja muille hotellivieraille. Samoin muusikot Marjatta ja Martti Pokela. Heille Hilma oli esittänyt myös omaa tuotantoaan. Vaasa -lehden päätoimittaja Jaakko Ikola kävi hotellissa juhannuksena 1947 ja kirjoitti vieraskirjaan, kuinka tuomet, syreenit ja pihlajat kukkivat ja Hiekkasärkkien lummelammet olivat täynnä valkeita lumpeenkukkia.
Monet muutkin kirjoittivat havaintojaan ja tuntemuksiaan vieraskirjoihin: ”Kaunista hiekkaa ja ihanaa ruokaa – tulemme varmasti pian takaisin.” ”Tämähän on kuin osa Petsamoa, merta, hiekkaa ja kalaa heti syötävänä. Eli lyhyesti: ihanin olotila mitä petsamolainen evakko voi toivoa.” ”Oli kaunis kevätpäivä kun Särkille saavuttiin. On jotain uutta ja kaunista Pohjanmaan lakeuksiin verrattuna.”
Nimensä vieraskirjaan kirjoittivat myös näyttelijät Martti Katajisto, Tauno Majuri (Palo), Ansa Ikonen, Asta Backman, Sirkka Sipilä ja oopperalaulaja Wäinö Sola.
Ilmari Kianto
Kirjailija Ilmari Kianto löysi Kalajoelle ja Hilman hotelliin kollegansa Tito Collianderin kehoituksesta. Hän oli myös pitkään halunnut tehdä matkan seudulle, mistä hänen Calamnius-sukuiset esi-isänsä olivat kotoisin. Kalajoelle hän saattoi myös ottaa mukaansa ”sihteerinsä”, jota kirjailijoiden suosimassa Nummelan Päivölän lepokodissa ei suvaittu.
Kianto itse kertoo matkastaan Kalajoelle1947 samana vuonna Kuva-lehdessä seuraavaa: Niinpä siis eräänä toukokuun päivänä saavuimme sihteerini kanssa Kokkolaan ja nousimme ahtaaseen linja-autoon, joka ajaa noin kolmessa tunnissa tämän välin. - Ajaa hyrryytimme läpi Himangan ja sitten meidät pudotettiin hyvin kuivan näköiseen paikkaan, jossa ei näkynyt mitään taloa. Siinä nyt istua kökötimme matkalaukkujemme vieressä ja ihmettelimme, kunnes männiköstä ilmestyi reipas emäntä-ihminen, joka kertoi hänelle soitetun meidän tulostamme. Niin läksimme kimpsuinemme ja kampsuinemme tarpomaan pitkin hiekkaista kangasta ja muutamien satojen metrien päästä mäen päältä ilmestyi näkyviin täysihoitola.
Kirjailija
ja hänen sihteerinsä olivat hotellin ensimmäiset kesävieraat, he
viipyivät Kalajoella kolmisen viikkoa ja viihtyivät hyvin: -
Huolimatta mereltä puhaltavista jääkylmistä tuulista saatoimme
hiekkasärkkien suojaisilla rinteillä alotella aurinkokylpyjä,
mutta meressä uinti lykkääntyi viikosta viikkoon. Iltaisin olemme
joskus tehneet kävelyretkiä pitkin yksitoikkoista merenrantaa
Tahkokorvalle. Auringon nousut ja laskut ovat aina ihanat ja
salaperäiseltä näyttää kaukaisen Kallankarin vilkkuva
majakkatuli. Siellä Kallankarin puolessa lienee se satoja vuosia
vanha kirkkokin, jonka olemme nähneet kuvissa. Keskuskarin
kalamajoille soutelimme kerran ja saimme hyvää merivesikahvia
ystävällisiltä ihmisiltä. Rantaväestön kuten yleensä
kalajokelaisten kanssa on helppo jutella – huumorintajuakin tuntuu
olevan. Kalajoen hiekka vaatisi oman lukunsa, niin oikullinen
elementti se on – hiekka täällä tekee sekä metsälle että
rannikkoasumuksille lukemattomia kepposia.
Kianto
on kertonut matkastaan, kuinka: emäntä Hilma on vilkas ja
ystävällinen sielu, rupesimme saamaan erinomaista ruokaa. Saimme
tuoretta kalaa, viiliä, hylkeenlihaa, sianlihaa, joimme maitoa ja
kirnupiimää. Isäntä on entinen jääkäri ja rakennusmestari,
joka nyt kohentelee täällä paikkoja ja tekee parannuksia ja
uudistuksia minkä ehtii.
Vieraskirjan
sivuille Kianto kirjoitti runon emännästään:
Hiekkarannan emäntä
Pahikkalan Hilma,
Tämän Hiekkarannan Emäntä,
Kuka häntä tuntee muut kuin me,
Jotka hänet tunnemme supliikista
Ja hyvistä ruuista – totta se on –
Iloinen Ihminen, ymmärtäväinen,
Elämää kokenut kerrakseen –
Myöhään joutunut avioliittoon,
Saipas vain miehen hän verrakseen!
Hilima on Pohjolan ponteva Nainen,
Pystyy mihin vain tarvis on,
Nauraa kaikelle naurettavalle
Tuskin on koskaan onneton –
Älykäs nainen, supisuomalainen,
Tahtoisi tuntea maailman –
Varmaan ennen kuolemaansa
Saavuttaa onnen ja kunnian!
Kianto jatkaa toisessa kohdin runoiluaan:
Olkoon kaunis tai ruma ilma,
Hilpeä aina on hiekkarannan Hilma,
Laulellen, veisaten ruuat hän laittaa,
Ja täällä jos missään: ruoka maittaa!
Ja
sitten on emännän sisko se Hanna,
Jota ei jalat oikein päällänsä kanna!
Ja sitten on Paavo ja Isäntä Vääpelijääkäri,
joka naisille pistää kääreen kuin lääkäri!
Ja
vielä on Lehmät, nuo kantturat tuolla,
Ja Lampaat, joita ei Luojakaan huolla!
Ja Kukko se Kanoineen kiekuu ja raakuu,
Ja lopuks’ on talossa kaksikin kissua.
Nyt kukkuvi Käki, kun kirjoitan tätä,
Vaan matkailijalla on kiire ja hätä!
Me lähdemme täältä kuin mustalaiset,
Eläkööt Kalajoen kaikki naiset!
Kianto
vieraili myös kirkonkylällä ja hautausmaalla: Tunsin sanoin
selittämätöntä juhlamieltä astellessani siinä ikivanhojen
kumpujen yön ritarien luiden päällä. - Kalajoen hiekkasärkät,
kuten tunnettua, vetävät puoleensa sydänkesällä tuhansia
auringonpalvojia, mutta meikäläisen matka käy luonnollisesti
sinne, mistä on lähtenytkin.
Etelänkylällä Kianto yöpyi
vanhan tuttavansa Eino Halosen luona, missä hänen Kalajoen matkansa
päättyi hieman onnettomasti. Hänen nuori sihteerinsä karkasi,
vieraskirjaan oli kirjoitettu: En jaksa enää seurata herraani…
Kianto kirjoitti Hilman vieraskirjaan myös tästä episodista runon nimeltään Voi sitä naista!, joka alkaa riimillä Voi sitä heilaa, joka herransa jättää, Voi sitä naista, joka miehensä pettää! Ja jatkuu vielä usealla säkeistöllä.
Kiannon lähdettyä Kalajoelta Hilma sai häneltä kesäkuun alussa kortin, jossa todetaan muun muassa: Nyt olisi sihteeri sopiva hoitamaan minua, mutta hänen osoitteensa on tuntematon – lienee siis piiloutunut. Kesäni uhkaa mennä pilalle. Mutta ei auta muu kuin kärsiä ja odottaa.
Hotellin myöhemmät vaiheet
1950-luvulta lähtien Kalajoen matkailu ja Hiekkasärkät alkoivat olla käsitteitä maakuntalehdissä. Juhannuksen edellä 1955 Keski-Pohjanmaa kirjoittaa: Moottoriajoneuvot ovat alkaneet kiidättää kansaa Kalajoelle yhä laajemmilta alueilta. On alettu järjestää kaikenmuotoista ohjelmaakin keskikesän juhlan viettäjille. Melu ja touhu paikan ympärillä on valtavasti lisääntynyt, ja sankat pölypilvet laskeutuvat tienvarsien kasvustolle.
Sisäsivuilla
esitellään Hilman hotellin omistajat juhannushuolineen. Kuvassa
Hilman ja Jalmarin lisäksi näkyy poika Paavo ”Rommelin
jeeppeineen”, jolla on ajettu tienvarresta kolmattasataa koria
limunaatia ja kaljaa kellareihin. Pari vierasmaalaistakin oli jo
saapunut Hiekkasärkille juhannusta odottamaan. Odotellaan
toistakymmentätuhatta kävijää. Lehti kirjoittaa, että kioskeja
nousee kuin sieniä sateella. Työvoiman saatavuuden kanssa
tuskaileva Hilma uhkailee jo heittää hanskat naulaan ja ruveta
eläkeläiseksi: Myydään pois koko hoito. Saavat sitten rakentaa
uudet hotellit sun muut. Ehkä hoitavat paremmin.
Lehdessä
mainitaan myös, että Sotainvalidien Veljesliiton Kalajoen
piiriosasto järjestää jo neljänsiä juhannusjuhlia
Hiekkasärkillä. Aiempina vuosina on ollut mm.
juhannustyttökilpailuja, nyt esiintymään oli saatu ryhmä oopperan
baletista. Yhdistys oli rakentanut myös tanssilavan hotellin
läheisyyteen.
Hilman
hotelli jatkoi pitkään ainoana palveluntarjoajana Hiekkasärkillä.
Talvisin siellä vieraili hiihtolomalaisia ja se toimi
hiihtokilpailujen keskuksena. Monena vuonna hiihtojen kirkkain tähti
oli Kalajoen oma poika Jussi Kurikkala, moninkertainen
maailmanmestari, jonka sanotaan hankkineen kuntonsa Hiekkasärkiltä
ja hyljejäiltä.
Pahikkaloiden
jälkeen vuonna 1963 hotellin omistajaksi tuli Sotainvalidien
järjestö, nimikin vaihtui Meri-Baariksi. Sotainvalidien osasto myi
hotellikiinteistön vuonna 1976 Kalajoen kunnalle ”kymmenen vuoden
maksuajalla”. Hotellin toimintaa jatkettiin, mutta rakennuksen
kunto heikkeni niin pahasti, että helmikuussa 1987 se valvotusti
poltettiin. Sitä ennen oli Kalajoen kunnanhallitus saanut
pohdittavakseen kuntalaisaloitteen, jossa ehdotettiin Hilman hotellin
perusteellista kunnostamista tai sen rakentamista uudelleen.
Keski-Pohjanmaa kirjoitti Hiekkasärkistä kesällä 1963. Kirjoituksessa haastateltiin alueella yöpynyttä telttailijaa, myyntipäällikkö Paavo Pouttua, jonka mielestä Ollakseen näin suurenmoinen paikka se kyllä ansaitsisi huomattavasti enemmän mainosta, tuskinpa monetkaan ulkomaalaiset arvaavat tänne poiketa maantieltä sekä vaatimattoman kylätie-viitan nähtyään.
Lehti kirjoittaa myös,
että Tänä kesänä on saatu vielä tyylikäs sauna aivan niemen
uloimpaan nenään, meren äärelle ja jatkaa tulevaisuutta
oivallisesti ennustaen: Se on paikka, joka kelpaisi vaikkapa
edustussaunaksi diplomaattikutsuja varten.
Myös itse leirintäalue on hauskasti suunniteltu ja hyvin toteutettu: se sisältää tulisijat avoimen taivaan alla sekä grillin. Suojaisan keittiökatoksen alla taas voi keittää kaasulla, jos niin haluaa. On saatavissa hyvää juomavettä ja toisesta paikasta taas pesuvettä, on pieni kioskimyymälä, on tikanheittopaikka ja muita kenttäpelejä. Leirintäalueen suunnittelijana ja toteuttajana oli alusta saakka toiminut kunnan rakennusmestari Olavi Nikkarikoski.
Erkki Aho leirintäalueen päävalvojana vuonna 1973
Leirintäalueen yöpyjämääriä seurattiin tarkasti
Vastaanottotoimisto
Kunta matkailun kehittäjänä - Leirintäalue
Matkailua ryhdyttiin kehittämään alueella kuntavetoisesti 1960-luvun alussa. Keski-Pohjanmaan matkailijayhdistys vuokrasi Etelänkylän jakokunnalta vuonna 1961 merenranta-alueen ja luovutti sen kunnalle 50 vuoden sopimuksella leirintäalueen perustamista varten. Samalle paikalle oli jo ehditty suunnitella ravirataakin. Hiekkasärkät haluttiin palvelemaan matkailua, nostamaan Kalajoen mainetta ja tuomaan kuntaan hyvinvointia, kuten kunnanhallituksen pöytäkirjaan on kirjattu. Seuraavana vuonna perustetulle leirintäalueelle kunnostettiin tie ja rakennettiin myyntikioski, käymälät ja keittokatos. Kioskin vuokraaja huolehti vartioinnista, puhtaanapidosta ja maksujen perinnästä. Ensimmäisenä kesänä yöpyjiä oli 2500.
Kalajokilaakso
kirjoittaa kesällä 1965 otsikolla Kalajoki – merenrantapitäjä
on Kalajokilaakson suosituin matkailukohde, että juhannuksena
Hiekkasärkillä oli ollut yli kaksikymmentätuhatta ihmistä,
enemmän kuin missään muualla Suomessa.
Matkailulautakunta
aloitti Kalajoella vuonna 1967 opettaja Olavi Eilon johdolla. Sen
tehtäviksi määriteltiin yleisen matkailupolitiikan hoito,
elinkeinon edistäminen ja leirintäalueen hoito.
Samalla
kymmenluvulla leirintäalueen tieverkkoa ja varustelua parannettiin,
alueelle rakennettiin kymmenen majaa, kuivattiin ympärillä olevia
lammikkoja, rakennettiin vesi-wc:t, laitettiin sähköistetty
asuntovaunualue, valaistiin ulkoalueita jne. Kunta rakensi alueelle
vuonna 1968 myös 40 asiakaspaikkaa käsittävän Leiribaarin, jossa
oli keittiö- ja kylmäsäilytystilojen lisäksi pieni asunto ja
varastotilaa. Samana vuonna painettiin alueesta yhteistyössä
Kansallis-Osake-Pankin kanssa ensimmäinen matkailuesite.
Kallan
matkailu aloitti liikennöinnin leirintäalueelta Maakallan
historialliselle kalastajasaarelle Kalla–laivallaan vuonna 1966.
Laivalaituri rakennettiin alueen pohjoispäähän. Laituri oli 30
metriä pitkä ja metrin leveä. Matkustajamäärien kasvaessa
liikennöinti siirrettiin Keskuskarin venesatamaan.
Leirintäalueen
matkailijamäärät nousivat koko ajan. Alueen ensimmäisen hoitajan
Pauli Koivulan mukaan moitetta on tullut vain siitä, ettei Särkkiä
mainosteta tarpeeksi. Hän kertoo, että ulkomaalaiset tulevat aivan
sattumalta, ihastuvat paikkaan ja monet aikovat tulla uudelleen.
Apu kirjoittaa 1967
otsikolla Kalajoen suurmatkailukeskus hiekkarannoista ja sen
kalajokisista omistajista, jotka ovat rakentaneet pakkojen
pohjoispäähän rantamökkinsä - pienet ja mitättömät punaiset
tönönsä, joista jokaisella on kuitenkin oma ranta. Siinä
mainitaan myös vanhan tanssilavan syrjäyttänyt ilmalla jännitetty
uudenaikainen puolipallo valtatien risteyksessä. Tässä
”kupla-hallissa” esiintyi tuohon aikaan myös suosittu
Danny-show. Lohtajalaislähtöinen kirjoittaja, joka pikkupoikana
Hilman hotellin aikaan oli vieraillut hiekoilla, ihmettelee: Onko
tässä kaikki, mitä puolessa vuosisadassa on saatu aikaiseksi?
Santapakat on kansallinen aarre, tulevaisuuden suurenmoinen kesä- ja talvimatkailukeskus; luonnon loistokeksintö, joka suorastaan kosii ihmisen yritteliäisyyttä. Se on köyhän Keski-Pohjanmaan kulta-aitta ja turismin kulmakivi tässä maakunnassa. Kirjoituksensa hän päättää humoristisesti, haastatellen kuvitellun Santapakkayhtiön matkailuteknistä johtajaa, sieviläistä herra E. Ylitaloiselaa.
Uusi Suomi uutisoi kesällä
1969 koko sivun jutussa maaseudun suosituimmasta leirintäalueesta.
Kylpyläkylä Kalajoki, tähän me tähtäämme, lausui
matkailulautakunnan sihteeri Raija Yrjänä, meille on pääasia,
että saadaan turisti Suomeen ja Kalajoelle, toisarvoinen seikka jo
on, kenen omistamaan ”petiin” hän päänsä kallistaa. Lehti
toteaa, että onko sitten ihme, että nimenomaan puheena kulkenut
tieto Kalajoen mukavuudesta matkailukeitaana houkuttelee paljon
turisteja – ystävällisyys ja avuliaisuushan
muistetaan.
Hiekkasärkkejä ryhdyttiin markkinoimaan ulkomaista
ennen kaikkea Norjaan. Norjalaisessa Finmarks Post –lehdessä
Kalajoen matkailu sai palstatilaa ensimmäisen kerran 1969 ja mukaan
lähti Kalajoelta 15 ilmoittajaa. 1970-luvun taitteessa
osallistuttiin Pohjois-Ruotsiin ja -Norjaan tehdylle myyntimatkalle.
Ehdotettiin myös norjalaisten apulaisten palkkaamista alueen
liikkeisiin ja leirintäalueelle. Ulkomaalaisista erityisesti
norjalaiset ja ruotsalaiset löysivätkin Hiekkasärkät.
Leiribaari
Leiribaarin
jäätelökioski
Asuntovaunumatkailu kasvatti suosiota 1970-luvulla, karavaanarit saattoivat viipyä alueella viikkojakin. Vuonna 1972 Kalajoen Hiekkasärkkien leirintäalue nousi Suomen suosituimmaksi. Yöpymisten Suomen ennätys, 90 000 matkailijaa, kirjattiin 1987. Yöpyjien lisäksi alueella vieraili lukuisa joukko päiväkävijöitä lähiseuduilta.
Alueen palvelutasoa parannettiin edelleen, mökkejä rakennettiin lisää ja asuntovaunualuetta laajennettiin sitä mukaa, kun telttailun suosio väheni. Leirintäalueelle laadittiin arkkitehdin toimesta ensimmäinen yleissuunnitelma vuonna 1970 ja sen perusteella ehdotus kehittämisinvestoinneista. Vuonna 1988 leirintäalue siirtyi Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle, jonka osakkeista kunta omisti 85 prosenttia. Yhtiöltä se siirtyi yksityiselle yrittäjälle 2000-luvun alussa ja nykyisin se toimii Kalajoki Resortin alaisuudessa.
Matkailuhotelli
Matkailuhotelli , myöhemmin ravintola Dyyni
Kalajoki sai modernin, ympärivuotisen majoitusliikkeen vuonna 1964, kun Suomen Matkailijayhdistys ja valtio rakennuttivat Tuomipakkain mäelle hotellitasoisen matkailumajan. Hotellin saaminen kohotti alueen matkailullista tasoa ja mahdollisti ympärivuotisen majoittumisen. Ajanmukainen hotelli tarjosi myös tasokkaat puitteet kokouksille ja juhlille. Hotellia laajennettiin jo vuosikymmenen lopulla. Kaikki eivät varauksetta hyväksyneet AI–anniskeluoikeuksin varustettua hotellia. Maalaisliiton paikallinen naisjaosto toimitti valtuustolle 1026 kuntalaisen allekirjoittaman vetoomuksen hanketta vastaan. Valtuusto äänesti anniskeluoikeuksien puolesta 16-3.
Kekkonen , Karjalainen, Rahko, Haavisto ja Kosygin
Leirintäalueen sauna jossa Kekkonen ja Kosygin saunoivat
Matkailuhotelli sai korkeatasoisia vieraita alkukesästä 1966, kun Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin seurueineen vierailivat Kalajoella Pohjois-Suomen kierroksen päätteeksi. Kekkoselle Kalajoki oli tuttu jo aiemmilta matkoilta. Erään tiedon mukaan hän olisi vieraillut paikkakunnalla jo 1930-luvun lopulla sisäministerinä tutustumassa Rahjan sataman kehittämiseen. Seuraava vierailu tapahtui pääministeriaikana 1950-luvulla, jolloin Kekkonen tutustui Rahjan saaristoon ja Kallankareihin. Vuonna 1962 presidentti Kekkonen kävi Kalajoella kalastus- ja virkistysmatkalla, jolloin hänelle järjestettiin päivällinen kansanopistolla
Kekkosen ja Kosyginin
Pohjois-Suomen vierailu oli alkanut aamulla Oulusta, puolilta päivin
siirryttiin Raaheen ja noin kello 16 saavuttiin Kalajoelle. Rouvat
saapuivat ensimmäisinä. Vieraita vastaanottamassa olivat valtuuston
pj. Uuno Rahko ja kunnanhallituksen pj. Uuno Välimaa.
Keski-Pohjanmaa –lehti kertoo, että alueella liikuskeli
valkolakkisia poliiseja, ulkoministeriön virkamiehiä ja paljon myös
paikallisia, jotka olivat tulleet autoilla paikalle katsomaan
arvovieraita Kansainvälisiä lehtimiehiä oli tullut paikalle kolme
linja-autollista. Virvokejuomapöytiä aseteltiin sinne tänne.
Päävieraat saapuivat vähän myöhemmin, he istuivat kuumissa
autoissa paitahihasillaan.
Lehdessä kuvattiin
pääministeri Kosyginia vaatimattomaksi ja hiljaiseksi mieheksi,
joka tervehti heitä venäjäksi ja vetäytyi pian sisätiloihin.
Presidentti Kekkonen tuli sen sijaan ulos juttelemaan. Uuno Rahkolta
hän tiedusteli, vieläkö Rahjankylän Laurinkarin vesillä liikkuu
yhtä paljon ja yhtä suuria haukia kuin ne kymmenkunta, jotka hän
syksyllä –62 veteli virvelillä.
Kekkonen Kallan kirkossa
Kekkonen Rahjan satamassa
Kekkosen saalis Rahjan saaristossa - soutaja kalastusreissulla oli Veikko Saari ja saalista esittelee Antti Kilpiö.
Seurue siirtyi hotellilta Hiekkasärkkien rantasaunaan saunomaan ja uimaan. Suurlähettiläs Kovalevin mainitaan harjoitelleen uintiliikkeitä jo etukäteen. Seurueen käyttämät saunavihdat roikkuivat pitkään saunan eteisessä muistuttamassa arvovieraista. Illallinen syötiin hotellissa, isäntänä toimi Rautaruukki Oy:n hallintoneuvoston pj. Ahti Karjalainen, joka kohotti maljan Suomen ja Neuvostoliiton väliselle yhteistyölle. Rahko ja Välimaa ojensivat Kosyginille Kalajoen kunnan viirin. Ylivieskasta kello 22.30 lähtenyt juna kuljetti vieraat takaisin pääkaupunkiin.
Matkailuhotelli pääsi parrasvaloihin jälleen 1970 Veikko Huovisen Lampaansyöjät –romaanin myötä. Sepe lähetti ystävälleen Valtterille sähkeen:
Operaatio Lampaansyöjät alkaa maanantaina. Liitto Kalajoen matkailumajalla sunnuntai-illalla. Matka jatkui: Ja niin kaartoi sininen auto matkailuhotellin asfalttipihalle ja kaunis Pohjanlahti aukesi
hiekkatörmän takana autereisen sinivihreänä.
- Näin ei liene kovinkaan liioiteltua, jos lähdemme retkellemme todella kauniilta paikalta. Katso ympärillesi, katso meren majesteetillista mahtavuutta.
– Ja näethän komean hotellin noin viidentoista askeleen päässä.
– Ehkäpä otat salkkusi automopiilin matkatavaratilasta, minkä jälkeen menemme sisälle ensimmäisen luokan hotelliin.
Kirjan pohjalta filmattiin samanniminen elokuva vuonna 1972, jota kuvattiin myös Kalajoella. Elokuvan pääosissa olivat Leo Jokela ja Heikki Kinnunen.
Myös matkailuhotellin omistus siirtyi HSOY:lle vuonna 1982. Se nimettiin uudelleen Hotelli Kalajoeksi. Nykyisin se tunnetaan suosittuna tanssiravintola Dyyninä.
Matkamuistokilpailu ja Hiekkasärkkien hylje
Kalajoella järjestettiin vuonna 1968 matkamuistokilpailu. Vastauksia tuli 17 kpl ja esityksiä kaikkiaan 41. Ensimmäinen palkinto meni kalajokiselle hanuristille Unto Jutilalle Kalajokivalssista, joka myös sittemmin levytettiin. Kalajoen matkailun tunnukseksi ja maskotiksi otettiin hylje. Leirintäalueen lammikkoon tuotiin ensimmäinen hylje, Eetu I vuonna –68.
Hylkeitä oli myöhemmin kaksikin. Allaskokeilu epäonnistui ja hylkeet palautettiin takaisin luontoon. Hylje jäi kuitenkin elämään Kalajoen matkailun ja myös Jukujuku-maan tunnuksena ja myöhemmin Juku-hylje (hyljehaalariin pukeunut työntekijä) myös seikkaili Jukujuku-maassa
Kalajoen vanha hylkeenpyyntiperinne yritettiin myös valjastaa matkailuun. Kalajoen Hyljematkat tarjosi keväällä 1972 hyljesafareja turisteille. Tuotteen vaativuus ja oikean asiakaskunnan löytyminen tuottivat kuitenkin haasteita. Myös kauppa- ja teollisuusministeriö suhtautui kielteisesti tämän kaltaiseen toimintaan. Hylkeiden rauhoitus hautasi toiminnan lopullisesti. Hylkeitä liikkuu edelleen Kalajoen vesillä ja hyvällä onnella otuksen voi bongata vene- tai laivamatkalla.
Rantakalla
Matkailuhotellin rinnalle valmistui vuosina 1971/-72 Hiekkasärkkien Tahkokorvain päähän Rantakallan matkailukeskus. Ensin valmistui motelli uimahalli-kahviloineen, vuoden päästä Hotelli Rantakalla näköalapaikalle kulkudyynin päälle. Näköalat olivat komeat, paikalta näkyivät myös Tahkokorvain vanhat merenrantakämpät. Hotellia kuvattiin ”kolmen kovan” yhteiseksi yritykseksi: perustajia olivat pankinjohtaja Aarne Isomäki, lääkintöneuvos Untamo Sorasto ja kunnan rakennusmestari Olavi Nikkarikoski.
Rantakallan
läheisyyteen nousi keväällä 1972 Lomakylä Aurinkohiekat Oy.
Hotelli vuokrattiin 1978 Lomaliitolle ja 1984 sille siirtyi myös
omistus. Vähän aiemmin Lomaliitto oli uutisoinut Rantakallan
yhteyteen, pakan alapuolelle suunnitellusta terveyskylpylästä ja
kuntoutuslaitoksesta, joka yhdistettäisiin hotelliin tien ali
kulkevalla yhdyskäytävällä. Tämä ei koskaan toteutunut.
Lomaliitto myi kiinteistöt ja maa-alueet Eläke-Fennialle vuonna
2001 ja jäi vuokralaisena jatkamaan toimintaa, kunnes ajautui
konkurssiin 2009. Vuonna 2011 hotelli liiketoimintoineen on siirtynyt
ylivieskalaisten Antti Rantalan ja Esa Vallin omistukseen.
Matkailun 1970-luku
Vuosikymmenen aluksi Hiekkasärkille rakennettiin yksityisten voimin dyynin päällä kulkeva Matkailutie. Se korvasi useat maantieltä erkanevat pistotiet. Tien mutkaisuus johtui maapolitiikasta, tie tehtiin siihen, mistä maapohjaa saatiin hankittua. Vuonna 1971 valmistuneen tien otti myöhemmin hoitoonsa TVL. Tie oikaistiin myöhemmin dyynin päältä Rantakallan ja Merisärkän väliltä.
Apu kirjoitti
Hiekkasärkistä 1970-luvulla useaan otteeseen. Kesällä 1975 lehti
kirjoittaa monipuolisesti Suomen suosituimmasta leirintäalueesta ja
matkailukeskuksesta: Kaikkialla Kalajoella huomaa selvästi
ostovoimaa olevan runsaammin kuin kuntalaisten oma panos
edellyttäisi. Kirkonkylän tavaratalo on laskenut matkailun lisäävän
liikevaihtoa 12 prosentilla. Me naiset kirjoitti 1971, että
Kalajoella matkailu on myötätuulessa. Ja kysyy, mitä Kalajoki
tarjoaa turistille? Kirjoittaja vastaa: Iät ajat se on tarjonnut
särkkien hiekan, matalat uimarannat ja Pohjanmaan auringon.
1970-luvulla leirintäalueelta kuvia
Järjestysmiehiä ja asiakkaita
Koirapartio leirintäalueella
Leirintäalueen portti
Rannalla pelattiin lentopalloa ja otettiin aurinkoa
- Tänä kesänä voi Kalajoki vielä kerskua saastumattomilla vesilläänkin, seikka joka käy vuosi vuodelta yhä suuremmaksi ylellisyydeksi ihmislapselle.
Matkailulautakunta
lähti hankkimaan tietoa ja kokemusta muista kotimaan kohteista ja
myös ulkomailta. Kohteina olivat mm. Jyväskylän ja Turun
leirintäalueet, Skellefteå ja Piteå. Mietittiin myös
Keski-Pohjanmaan yhteismarkkinointia ja teetettiin ensimmäinen
matkailututkimus, josta kävi ilmi erityisesti mainonnan ja
tiedotuksen heikkoudet. Kalajokiseudun Matkailupalvelu ry
perustettiin 1975 tehtävänään markkinointi. Mukana oli yli 80
yritysjäsentä ja kuusi kuntaa. Kymmenluvun alussa Kalajoki sai
viimein ensimmäisen matkailu- ja elinkeinoasiamiehen. Ansioituneita
matkailun kehittäjiä ryhdyttiin palkitsemaan matkailumajakalla.
Ensimmäisenä sen sai Raija Yrjänä, toinen Aurinkohiekat Oy:n
perustajista.
Näköalagrilli
Mikko Prittinen vaimonsa kanssa
Tanssipaikkojen puute korjaantui myös 1970-luvun alussa, kun ns. Järjestöyhdistys rakennutti Merisärkkien tanssipaviljongin. Kesäteatteritoiminta aloitti alueella 1970-luvun alussa ja näytelmäperinnettä jatkoi Särkkäin näyttämö.
Tapion Tuvan aluetta
Tapion Tuvan taidenäyttelyt
Hiekkasärkkien juna
Kansainvälinen harmonikkaleiri Särkät soi sai alkunsa –74.
Sen
taiteellisena johtajana toimi vuoteen -85 saakka Unto Jutila.
Leirillä nuoret soittajat saivat tasokasta opetusta ja tapahtuma
tarjosi konserttien muodossa viihdykettä sekä turisteille että
paikkakuntalaisille
Unto Jutila
Antero Sorasto
Harmonikkataiteilija Unto Jutila syntyi joulukuun 5. päivänä 1944. Hän vietti lapsuuteensa ja nuoruutensa Kalajoen
Plassilla. Unton isä Väinö hankki pojalleen harmonikan ja jo 11-vuotiaana Unto Jutila esiintyi Kalajoen teatteritalossa ja Ämmän lavalla tanssien taukosoittajana. Unton isä oli pojalla tukena ja turvana.
Alpo
Ylitalo muistelee Unton soittokeikkaa Rahjan nuorisoseuran
pikkujouluiltamissa. Unto oli tullut sinne isänsä kanssa
polkupyörällä. Unto oli tuolloin 12-vuotias. Innokkaan ja
tunnollisen harjoittelijan taidot olivat kehittyneet niin, että hän
kykeni soittamaan yksin koko iltamat. Tanssia oli noin puolitoista
tuntia ohjelman jälkeen.
Unto Jutilan elämäntyöhän
harmonikansoiton alalla sisältyy selviä toisistaan erottuvia
jaksoja: tanssimuusikko, säveltäjä, opettaja, harmonikkaleirien
taiteellinen johtaja, levyttäjä ja esiintyvä taitelija. Soittajana
Unto Jutilaa voidaan pitää valtaosin itseoppineena. Musiikkiteorian
opetuksen hän sai Pauli Kilpiöltä. Varsinaisen harmonikan
käsittelyn hänelle opetti Leander Norrback. Esiintyvän taiteilijan
ominaisuudet ja ohjelmiston hioi Veikko Ahvenainen. Yli 10 vuotta
kestänyt tanssimuusikkokausi alkoi 1960-alussa, jolloin taiteilija
kiersi oman yhtyeensä kanssa ympäri Suomea.
Tanssimuusikkona
Unto
Jutilan orkesterin ensimmäisen kokoonpanon jäsenistä elää vielä
ainakin kalajokinen Esko Ventelä, jonka muistikuvan mukaan orkesteri
perustettiin vuonna 1958. Kokoonpano muuttui vuosien aikana useita
kertoja, kunnes Unto siirtyi Alpo Ylitalon yhtyeen hanuristiksi
vuonna 1964 tai 1965. Unton ja Alpon tuttavuus ja ystävyys alkoi
1960-luvun alussa. Unto oli vannoutunut iskelmämusiikin ystävä,
jonka parasta antia olivat hanuristien esittämät vaikeat tangot,
kuten Ilta Välimerellä, Helmiä etelästä ja monet A. Malandon
tangoista. Unto esitti useita Paul Norbackin sävellyksiä joka ilta
tanssikeikoilla. Tuohon aikaan Unton kiinnostus heräsi myös
jazz-musiikkia kohtaan. Hän alkoi kirjoittaa magnetofin nauhalta Art
van Dammen musiikkia nuoteille. Sitten hän opetteli soittamaan
nuotti nuotilta. Matti Viljanen ja hänen kirjallisuutensa jazzista
kuului Unton opinto- ja harjoitusohjelmaan.
Unto oli erityisen
kiinnostunut konserttimusiikista, jota hän harjoitteli paljon. Hän
valmistautui kilpailemaan hanurilla Suomen mestaruudesta. Tämä
musiikinala kuului tuohon aikaan myös Veikko Ahvenaisen
harjoitusohjelmaan. Unto oli Norbackin ja Ahvenaisen oppilaana.
Alpo
Ylitalon yhtye aloitti tanssien soittamisen Vaasassa ”evalla”
kuten silloin sanottiin. Paikka lienee ollut Kirjastokatu 11:ssä.
Bändin laittaessa ”kamoja” kasaan näyttämön eteen tuli joukko
nuoria miehiä. Yksi esitti Untolle ivalliseen sävyyn kysymyksen,
osaako tämä soittaa ”Metsäkukkia”. Unto vastasi osaavansa,
mutta jatkoi että osaako kysyjä. Siihen kyselytunti päättyi, eikä
kyselijöitä sen koommin ole näkynyt.
Tanssikeikoilta
palattiin usein Kokkolaan, jossa Unto yöpyi Alpo Ylitalon luona.
Sunnuntaiaamuisin vierailtiin Paul Witickin luona. Witick oli innokas
konserttimusiikin harrastaja. Herrat soittelivat yhdessä ja
suunnittelivat kokeillen sormituksia, joilla ”koskipaikat”
selvitettiin puhtaimmin. Soitto ja harjoittelu oli usein niin
innokasta, että ”Ruusan”, Paulin vaimon kutsut kaikuivat
kuuroille korville.
Samoihin aikoihin Unto kanssa tuli Alpo
Ylitalon yhtyeeseen rumpaliksi Folke Neunstedt. Heti alkuun syntyi
Unton ja Folken välille omanlaisensa huumori. Sitä ulkopuolisen oli
joskus vaikea ymmärtää. Folke suorastaan vihasi tangoja ja Unto
taas piti niistä. Tämä kina jatkui pitkään. Ei ollut
harvinaista, että Folke sanoi Untolle, että kyllä sinä olet
helvetin ”korni”, kun soitat aina vain tangoja. Unto saattoi
vastata, että niitä soittaisi moni muukin, kun vain osaisi. Unto ei
jäänyt huulenheitossa toiseksi.
Folke oli päivätöissä
Granholmin tukkuliikkeen hedelmäosastonhoitajana ja kuljetti
kaupungin kauppiaille Volvon umpikuorma-autolla hedelmiä ja
vihanneksia. Folke onnistui kerran unohtamaan autonsa sivuoven auki
ajellessaan Isoakatua. Tuosta unohduksesta Folke saikin lempinimen
”hedelmäprofessori”.
Ylitalon yhtyeen ohjelmistoon tuli yhä
enemmän ja enemmän jazzahtava tyyli. Jopa kappaleesta
”Persialaisella torilla” oli sovitus, joka ei jättänyt
kuulijoita hiljaiseksi. Kuusikymmentäluvun puolivälistä saakka
Laila Kinnunen oli erittäin usein orkesterin vierailevana solistina.
Samoin myös Eija Merilä, Paula Koivuniemi ja Jukka
Kuoppamäki.
Alpo Ylitalo muistelee Kemin keikkaa, kun bändin
jäsenet jäivät hotelliin yöksi. Seuraavan iltana oli Kemin
työväentalolla Olavi Virta esiintymässä. Virran säestäjäksi
oli hankittu paikallinen maineikas yhtye. Virta oli yrittänyt laulaa
muutaman kappaleen yhtyeen säestyksellä ja hän ilmoitti
järjestäjille, ettei laulaisi, ellei saa paikalle säestäjää,
joka ”klaaraa” kappaleet. Toiminnanjohtaja Järvinen oli
soittanut Hotelli Kemiin ja oli kysynyt, että voisiko Ylitalon yhtye
tulla säestämään Olavi Virtaa, koska Virta oli kieltäytynyt
laulamasta säestäjäksi sovitun bändin kanssa. Alpo Ylitalo lupasi
orkesterinsa yrittävän Virran säestystä. Virta antoi nuotit Unton
eteen ja kysyi onnistuuko tuon valssikappaleen säestäminen. Unto
rypisti otsaansa ja alkoi ”laskea kappaleen käyntiin”. Virta
aloitti laulun kiilaten välillä ja hidastaen toisaalla oikein
painostavasti. Virta yritti pudottaa ”kompin pois kyydistä”.
Huomattuaan ettei se onnistu, niin hän alkoi laulaa normaalisti ja
kappale ”kahlattiin” loppuun. Seuraaviin kappaleisiin ei otettu
nuotteja esille lainkaan, vaan soitettiin ”vanhasta muistista”.
Virta ei kommentoinut mitenkään orkesterin onnistumista, vaan
jatkoi taukoon saakka. Tauon alettua Virta meni näyttämöverhojen
taakse yksin istumaan eikä kommentoinut mitään. Toisen ”hukin”
bändi aloitti Virran suosimilla foxeilla, joissa Folke pääsi
oikein vauhtiin ja Unto soitti maukkaan ”kooruksen”. Kaikki
saattoivat huomata, että Virta piti ”meiningistä”.
Vuosina
1965-69 Unton muusikkotuttavapiiri kasvoi jazzmuusikoiden suuntaan.
Alpo Ylitalon yhtyessä soittivat Unton ja Folken lisäksi Pehr-Erik
Hongell elektronihanuria ja Holger Moisio tenorisaksofonia. Joskus
Endo Mäkinen oli mukana soittamassa tenorisaksofonia ja Mikko
Haavisto venttiilipasuunaa. Unto sovitti lähes kaikki kappaleet, ja
kun mukana oli joskus seitsemänkin miestä ja neljä puhallinta,
niin musiikki tuntui musiikilta, sanoo Alpo Ylitalo.
Monet
vierailevat solistit ja Unton sovittama musiikki tekivät
tuolloisesta Alpo Ylitalon yhtyeestä tietynlaisen edelläkävijän
koko maakunnassa. Untosta tuli monipuolinen musiikin harrastaja,
soittaja ja säveltäjä.
Kalajokisen laulajan Pekka Himangan
kanssa yhteistyö kesti monta vuotta. Pekan laulama ja Unton
sovittama Kankaan kaunis Katriina nousi suosikkihitiksi vuonna 1975.
Unto muutti Toholammille avioiduttuaan heinäkuun 2. päivänä 1977
fil.kand. Sinikka Alasen kanssa.
Taiteilijana
ja opettajana
Sävellys-
ja opetustyön lisääntyminen lopettivat vähin erin raskaan
kiertävän tanssimuusikkokauden. Ensimmäinen sävelmä syntyi 1959
nimeltään Iloinen meripoika ja viimeinen sävellys 1990 Hyväntuulen
jenkka. Näiden sävellysten väliin mahtuu ainakin 200 erityyppistä
teosta, joista tunnetuimmat ovat Rapsodia harmonikalle, Konsertto
F-duuri ja Kuvia lapsille-sarja. Viihdemusiikin puolella Unskin
pidetyin sävellys lienee Kalajoki-valssi, joka levytettiin
ensimmäisen kerran vuonna 1969. Harmonikanopettajan työkausi
ajoittuu 1975-87 väliseen aikaan ja Keski-Pohjanmaan musiikkiopisto
1978-87. Lisänä vielä runsas määrä yksityisoppilaita.
Unto
Jutila osallistui esiintyvänä taiteilijana ja opettajana Hyvinkään
harmonikkaviikoilla, Sata Häme soi Ikaalisissa ja Ivalon
harmonikkaviikoilla. Unto Jutila toimi Särkät Soi tapahtuman
taiteellisena johtajana Kalajoella 1974-85 ja Toholammin
harmonikkaviikoilla 1986-92.
Unto Jutilan kansainväliset
kontaktit olivat laajat ja hedelmälliset. Hänellä oli läheiset
yhteydet lähes kaikkiin Neuvostoliiton tunnetuimpiin
harmonikkataitelijoihin. Unto Jutila esiintyi itsenäisenä
taiteilijana Ruotsissa, USA:ssa, Kanadassa, Neuvostoliitossa, Baltian
maissa ja Italiassa. Ystävyys ranskalaisen Maurice Vittenetin kanssa
toi musette-musiikin ohjelmistoon.
Unto Jutila levytti kuusi
sooloäänitettä, joista tunnetuimmat ovat Ranskalainen visiitti ja
Kuutamoserenadi. Esiintyvä taiteilijana Unto Jutila oli hyvin
arvostettu myös ulkomailla ja hänen soittoaan kuvattiin suomalaisen
tunturipuron solinaksi, johon liittyi vaikutteita suomalaisesta
luonnosta, sen metsien hiljaisuudesta ja meren
ehdottomuudesta.
Jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan todeta
taitelijan loistava muuntautumiskyky eri harmonikkamusiikin aloilla.
Alussa oli puhdas tanssimusiikki, sen jälkeen perinteinen
harmonikkamusiikki, josta siirtyminen klassiseen harmonikkamusiikkiin
tapahtui saumattomasti. 1980-luvun alussa tuli musette-musiikki ja
lopuksi jazz-musiikki, jonka vaikutus tosin oli ollut kaiken aikaa
taustalla.
Unto Jutilan elämän loppuvuosia himmensi vaikea
silmäsairaus, mikä rajoitti huomattavasti hänen toimintaansa,
mutta ei estänyt sävellystyötä eikä julkisia esiintymisiä. Unto
Jutila kuoli Toholammilla 5.3.1992 aivan liian nuorena. Plassin
kylätalossa on pysyvä näyttely omistettuna Unto Jutilalle.
Esa Tanska siirsi Mehtäkylästä vanhan Nevanperän riihen Hiekkasärkille ja perusti siihen 1973 kalan ystäville halstarilla hiillostettua siikaa tarjoavan Siikarysä–ravintolan. Tahkokorville nousi kirjolohen kasvatus- ja ongintapaikka Lohilaakso vuonna 1978. Seuraavana vuonna valtatien varrella aloitti kestikievariperinteen hengessä Tapion Tupa paikalle siirretyssä pohjalaistalossa, joka kasvoi kokonaiseksi talonpoikaismiljööksi. Nykyisin yritys muodostaa laajan lomakylätyyppisen keskuksen maauimaloineen
.
Monenlaisia
aloitteita ja suunnitelmia matkailun kehittämiseksi tehtiin ja
laadittiin, kuten selvitys urheiluopistotoiminnan edellytyksistä.
Hanketta varten perustettiin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan
Urheiluopistosäätiö 1977. Ryhdyttiin myös suunnittelemaan
alueelle huvipuistoa, mitä varten tehtiin tutustumismatka Ruotsin
vastaaviin
.
Kalajoen 450-vuotisjuhlajulkaisussa 1975 kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski korosti matkailun tärkeää merkitystä paikkakunnan liike-elämän kehittäjänä ja toimintamahdollisuuksien parantajana. Toisaalta samaan aikaan myös kritiikki matkailuinvestointien tarpeellisuudesta ja järkevyydestä alkoi nostaa päätään.
Vuosikymmenen lopussa
perustettiin Hiekkasärkät Oy. Yhtiösopimuksen allekirjoittivat
Kalajoen kunta, Lomaliitto, Lasten Päivän Säätiö, Keski- ja
Pohjois-Pohjanmaan Urheiluopistosäätiö ja Kalajoen Osuuskauppa.
Yhtiön toimialana oli mm. suunnitella matkailun ohjelmapalveluja.
mm. suunnitella matkailun ohjelmapalveluja.
Hiekkasärkkien Kuplahalli oli aikanaan suosittu tanssipaikka. Kuplahalli sijaitsi nykyisen ABC;n paikalla
Skandinavian suosituin lomakeidas” Matkailun –80-luku
Kaleva uutisoi keväällä 1980 suunnitelmista kehittää Hiekkasärkistä ohjelmallinen lomakeskus. Alueen kokonaisvaltaista kehittämistä varten oli edellisvuonna järjestetty arkkitehtikilpailu kutsuperiaatteella. Kilpailun voitti ehdotus ”Kuuma hiekka”. Siinä esitettiin muun muassa, että Hiekkasärkät otettaisiin valtakunnalliseksi luonnonenergian käytön kokeilualueeksi. Ohjelmapalveluiden kehittämisellä haluttiin kompensoida oikullisten säiden aiheuttamaa haittaa lomailijoille.
HSOY
vuokrasi Merisärkkäin tanssipaviljongin ja toteutti sinne
viihdepuiston 1982. Sen yhteyteen oli kalajokisten voimin suunniteltu
ja rakennettu Suomen pisin vesiliukurata, yhteensä 80 metriä.
Valtuuston pj. Untamo Sorasto risti sen Kolmen Veen - viihdyttää,
vauhdittaa ja viivyttää - Vempeleeksi. Rakennuksen sisällä oli
sähköautorata ja ulkopuolella muita huvipuistolaitteita.
Kapearaitainen
Rantajuna ryhtyi liikennöimään leirintäalueen ja viihdekeskuksen
välillä 1984. Merisärkkäin viihdepuiston viereen rakennettiin
myös uusi kahvilarakennus, jonka suunnitteli arkkitehtitoimisto KMV
Oulusta. Sama toimisto suunnitteli myös paljon keskustelua
herättäneen infopisteen, ”kappelin” valtatien varteen.
Hiekkasärkät Oy rakennutti alueelle myös ensimmäisen
lomaosakekylän 1989.
Lapsille
ja koko perheelle tarkoitettu JukuJukuMaa valmistui 1986. Se saavutti
suuren suosion jo heti ensimmäisenä kesänä, kävijöitä oli noin
65 000, eniten koko läänissä.
1990-2000-
luku
Sanifanin avajaiset kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski, Matkailuliiton johtaja Bengt Pihlström, Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Seppo Mäki-Ullakko
Kymmenluvun
aluksi valmistui HSOY:n suurhanke kylpylä SaniFani vuonna 1990.
Sen yhteytteen tuli myös sisäliikuntasalit, kuntoutustoimintaa ja
ravintola ja sitä laajennettiin myöhemmin mm. uimahallilla.
Nykyisin kylpylän yhteydessä toimii monenlaisia liikunta- ja
hyvinvointipalveluja tarjoavia yrityksiä.
Merisärkän ja
Rantakallan välille kulkudyynin päälle perustettu näköalagrilli
ja jäätelökioski laajeni Lokkilinna hotelli-ravintolaksi 1991.
Avajaistilaisuudessa puhui Viron kauppaministeri Ants Laos ja
musiikista vastasi Pekka Himangan yhtye. Ravintolassa oli kaksi
ranskalaista huippukokkia, jotka olivat menestyneet kokkien
maailmanmestaruuskilpailuissa ja tarjoilijoina neljä virolaista
opiskelijaa. Rakennusta laajennettiin myöhemmin ja se on ollut
alueen ensimmäisiä ohjelmapalvelujen tarjoajia ja kehittäjiä.
1992 Par 3
golfkenttä ja range avattiin, kaavoitettiin 200 mökin tontit,
avattiin lentokenttä
1995 Huvikeskus Merisärkkä avattiin uudistuneena 1996 Kalajoen kunta käynnisti Matkailukeskuksen kehittämisprojektin
1997 Viihdekeskus Merisärkkä aloitti toimintansa ja 9-reikäinen golfkenttä valmistui
1998-2000 rakennuslupia 140, joista 85 lomarakennuksia 2000 tonttikauppoja yli 1 miljoonalla eurolla
2001 SaniFanin uimahallin avajaiset, Hytinportin alueen kaavoitus 2002 18-reikäinen golfkenttä avattiin. Keskusvaraamo perustettiin 2003 Kuivatjärven alueen kaavoitus. Yhteismarkkinoinnin malli luotiin 2004 Ulkokalla avautuu matkailijaryhmille (Kalastajien yhdistys vuokrasi saaren rakennukset femEmare Oy:lle).
2004 Perustettiin Hiekkasärkkien Matkailuyhdistys (nyk. Kalajoki Matkailuyhdistys ry)
2005 ja 2006 rakennettiin Talvimaa lumesta ja jäästä
2006 Safaritalo – ohjelmapalvelut aloitti toiminnan
2007 Kylpylähotelli Sani ja Meriluontokeskus avattiin
2012 valmistuu mittava remontti SaniFanin ravintolassa ja ”Hiekkasärkkien Timantti” valmistuu Rantakallan yhteyteen. Muita Hiekkasärkkien kohteita mm. Ravirata (per.1963) ja ratsastusmaneesi Sporttiboxi. Silloinen matkailuasiamies Tapio Nokkala lausuu kuitenkin, että markkinoinnissa on vielä tekemistä: Ei ruuhka-Suomen asukas tunne Kalajokea ja sen lomanviettomahdollisuuksia
Apu-lehti
markkinoi Kalajoen Playaa 1986
Onko
se nimensä arvoinen? – Etelän playa kihisee väkeä tai sitten se
on ylellisen autio. Kalajoen Hiekkasärkät ovat siltä väliltä.
Lehdessä esitellään myös Hiekkasärkkien monipuoliset palvelut.
Samana vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan Hiekkasärkkien
matkailijoista suurin osa tuli Etelä-Suomesta.
1980-luvulla
Hiekkasärkille perustettiin monia uusia yrityksiä. Sirkka ja Kalevi
Elonen perustivat Pihvi Tuvan Siikarysää vastapäätä 1982.
Purjehdusseura Kallan Purjehtijat perustettiin samana vuonna. Seura
on järjestänyt kilpailutoimintaa sekä purjelautailussa että
kölivenepurjehduksessa.
Venetsialaiset
aloitetaan Hiekkasärkillä 1985, taustavoimina mm. Nuorkauppakamari
ja sanomalehti Kalajokilaakso.
Kesoil Motorest (myöh. Neste ja nyk. ABC-liikenneasema) valmistui 1989
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti