TI 21.01.2025 Kalajoki 500 historia - Kalajoen pommitukset

Taidenäyttelyssäni on taitelija Rositsa Tanchevan maalaus, jossa on Kalajoen pommituksissa 22.02.1944 pommitettu talo ja pommituksissa kuollut opettaja Vieno Lahdenperä. Maalauksessa on aiheeseen sopivat kehykset. Maalauksen koko on 35 cm x 50 cm. Taideteokseen kuuluu historiikki Kalajoen pommituksista.

Laskiaispäivä 22.2.1944 oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Edellisenä päivänä oli pommitettua Oulua. Tieto siitä oli tullut myös Kalajoelle. Petroskoin Radion Tiltu oli ilmoittanut, että Kalajoelle pudotetaan laskiaispullia. Pakkasta oli muutama aste ja lunta oli aika vähän. Kouluissa oli vapaapäivä laskiaisen johdosta. Sota-ajan askareet tehtiin pääasiassa naisvoimin. Joitakin vanhimpien ikäluokkien miehiä oli kotiutettu toistaiseksi. Laskiaistiistai kääntyi iltaan. Ilma oli tyyni ja taivas pilvetön.

Kello 19.20-19.25 alkoi kuulua lentokoneen ääniä pohjoiselta taivaalta. Lentokoneiden suunta oli etelään päin. Koneet lähestyivät Kalajokea mereltä päin jokiuomaa pitkin.
Koko kirkonkylä oli pimentämättä. Ikkunoista loistivat valot. Sadat kalajokiset olivat ulkona. He olivat tulleet kuuntelemaan ja katsomaan näkyisikö mitään.

Pommien pudottaminen

Koneen ollessa kirkonkylän keskustan yläpuolella oli hetken kuulunut pommien pudottamisesta johtuvaa ujellusta ja sitten valtava pommien räjähdyssarja ja ilmanpaineaalto. Valot sammuivat kaikkialta. Pommien pudottamisen tarkka ajankohta lienee ollut 19.35. Niihin lukemiin oli heiluriseinäkello pysähtynyt Honkelassa.

Lentokoneiden arvioitu lentokorkeus oli 1-2 kilometriä. Kone kaarsi etelään ja hetkisen kuluttua ilmeisesti samaan laivueeseen kuulunut kone pudotti laskuvarjopommin ja heti perään sarjan pommeja Kuivatjärven alueelle Hiekkasärkkien läheisyyteen. Samat koneet lienevät pudottaneet pommeja Kälviän Peitsoon etelään lentäessään. On todennäköistä, että sama laivue pudotti pommeja myös Merikarvialle. Venäläisten lennot olivat todennäköisesti suoritettu Virosta käsin.

Vieno Lahdenperä kuoli pommituksessa

Yksi pommi osui nykyiselle Pommitielle ja katkaisi suurjännitelinjan. Siksi valot sammuivat. Pommit putosivat suurjännitelinjan päälle ja katkoivat linjoja niin ne aiheuttivat myös näyttävän valoilmiön. Toinen pommi osui Lahdenperän talon merenpuoleiseen päätyyn noin 2-3 metriä seinästä. Talon toinen pää sortui kokonaan ja opettaja Vieno Lahdenperä os. Hongell sai surmansa silmänräpäyksessä. Kolmas pommi osui suurjännitelinjan jalkapylvään viereen. Neljäs pommi jäi suutariksi erään ladon viereen. Viides pommi osui meijerin merenpuoleisen päädyn lähelle repien suuret alat rappausta ja rikkoen ikkunat. Kuudes pommi osui meijerin Pitkäsenkylän puoleisen päädyn lähelle ojaan. Pommi vaurioitti meijerin lastauslaituria. Sama pommi rikkoi Aino ja Oskari Kähtävän talon ikkunat ja aiheutti talolle sirpalevahinkoja. On todennäköistä, että tästä pommista Aarne Kähtävä sai sirun kainaloonsa. Seuraavat kolme pommia osuivat Kärjenkoskeen ja repivät vain jäähän reikiä. Pommien paineaalto rikkoi ikkunoita n. kilometrin säteellä. Kalajoen sairaalassa tohtori Untamo Sorasto hoiti Aarne Himangan. Muita henkilöitä ei vastaanotolla käynytkään.

Näin kertovat pommitukset kokeneet

Inna Lahdenperä oli tuohon aikaan 9-vuotias tyttö.
Hän kertoo, että isämme Vilho Lahdenperä oli kaatunut 27.7.1941.
- Asuimme veljeni ja äitini kanssa 1939 valmistuneessa talossa. Laskiaispäivänä kävimme mummoa katsomassa Tyngällä ja palasimme kotiin n. klo 18 aikoihin. Äiti oli laittanut ruuan poikkeuksellisesti makuukamarin pienelle pöydälle. Syödessämme kuulimme lentokoneen ääniä.
Äiti sanoi: ”Käväisenpä katsomassa näkyykö mitään”. Muutaman sekunnin kuluttua pommit putosivat ja kaikki muuttui yhdellä rysäyksellä kaaokseksi. Melun ja rätinän vaiettu huusimme äitiämme. Mitään ei kuulunut. Arvasimme hänen jääneen raunioihin. Pyrimme talosta ulos.
Mitä olisi tapahtunut jos ruoka olisi katettu keittiöön eikä makuukamarin pienelle pöydälle? Pommi olisi silloin voinut surmata myös lapset.

Melun ja rätinä keskellä huusimme äitiämme, mutta mitään ei kuulunut ja arvasimme, että äiti oli jäänyt raunioihin. Rakennuksessa oli yksi poistumisteistä jäljellä – makuuhuoneen sirpaleiksi mennyt ikkuna. Siitä hyppäsimme ja kumpainenkaan meistä ei saanut koko rytinässä pienintäkään verinaarmua. Juoksimme setämme Eino Honkelan taloon, jossa Tilda Honkela oli kotona kahden lapsensa , Aulin s.1927 ja Jorman s.1939, kanssa.

Väkeä alkoi melko nopeasti kertyä näille pommituspaikoille ja äitiäni oli alettu etsiä. Pimeydessä ja raunioiden keskellä tämä etsiminen vei aikaa pari tuntia. Seuraavana päivän oli terveyssisar Emma Ventelä käynyt laitamassa ruumiin arkkuun.

Koska Honkelan rakennuksessa olivat lähes kaikki ikkunat hajallaan,  niin sinne ei voinut jäädä yöksi, vaan Tilda-täti läksi meidän lasten kanssa potkukelkoilla Pitkäsenkylälle. Valvoimme Fanni Nauhan luon lattialle levitetyillä täkeillä, kunnes aamuyöstä meidät vietiin hevosella Tyngälle mummolaan.

Aino Kähtävä kertoo olleensa puuliiterissä tyttärensä kanssa hakkaamassa puita.
- Kuultuamme lentokoneiden voimakkaan surinan menimme pihalle. Tytär ilmeisesti ymmärsi pommeja pudotettavan ja käski mennä maahan pitkälleen. Samassa oli kuin ukkosen jylinä. Sika oli säikähtänyt pommitusta ja juoksi ympäri karsinaa. Lentokoneitten poistuttua menimme asuinhuoneisiin. Kaikki oli mullin mallin. Pommi oli pudonnut 15 metrin päähän talosta ojaan.
Ehkä pommin osuminen ojaan pelasti talon täydellisestä tuhoutumiselta.

Eino Laurila kertoo olleensa laskiaispäivän iltana kotona. Pitkään jatkuneiden lentokoneiden äänten takia hän oli uteliaisuudesta mennyt ulos. Samalla kuului pommien räjähdykset ja hän heittäytyi maahan pitkälleen. Paineaalto tuntui selvästi.
Laurilassa oli menty nukkumaan pommien ja koneiden äänten loputtua. Naapurin isäntä, Tuuran Niku, oli tullut herättämään n. kolmen aikaan yöllä ja kysymään, että voiko Eino viedä Lahdenperän ja Honkelan väkeä Tyngälle. Eino Laurila oli valjastanut hevosen ja lähtenyt viemään Inna ja Lassi Lahdenperää sekä Tilda Honkelaa ja tämän lapsia Auli ja Jorma Honkelaa Tyngän Honkelaan.

Aarne Himanka oli ollut pyöräilemässä ja päästyään Kalajoen Osuusmeijerin kohdalle hän oli kuullut pommien ujelluksen ja heittäytynyt ojaan makuulle. Lumisessa ojassa hän oli ollut sen verran huonosti suojassa, että hän sai pommista pienen sirpaleen kainaloonsa. Aarne kertoo, että valtaosa kylästä oli pimentämättä. Pommituksista hänellä oli kokemuksia niin talvi- kuin jatkosodastakin, mutta tuntui kummalliselta joutua pommituksen kohteeksi täällä, missä sitä kaikkein vähiten oli odottanut.

Aarno Räihälä s.1931 kertoo, että olimme isäni kanssa tulossa Takkusen Fransin pajalta hevosta kengittämästä Kalajoen vanhalle sillalla, kun lentokoneitten ääniä alkoi kuulua. Isäni keskusteli joittenkin tuttujensa kanssa ja arvelivat olevan viholliskoneita. Väkeä oli sillalla ja Nuorisoseuran edessä melkoisesti, Jatkoimme matkaa Poukkulan Urholle, jossa isäni oli hoitamassa maatöitä. Olimme päässeet jo sisälle kun kotva kuluttua kuului voimakkaita pommien räjähdyksiä. Urho komensi meidät menemään nopeasti pihalle ja maastoutumaan, jos pommeja mahdollisesti pudotetaan lisää. Näin etelän suunnasta laskuvarjoilla pudotetun valopallon ja jonkin ajan kuluttua pommien jyrinä kuului jostakin Hiekkasärkkien suunnalta. Sinne sitten koneiden äänet häipyivät ja poistuimme isän kanssa kotiin,

Kovin hyvin muistan sen, että seuraavina päivinä kylällä liikuttiin ”varpaillaan ja korvat höröllä”.

Järkytys jäi peloksi nuoreen mieleen pitkäksi aikaa ja muistuttaa kaiketi eliniän sodan mielettömyydestä.

Urho Lankila s.1906 oli veteraanilomalla sodasta ja kertoo, että ”Asuinhuoneet olivat pimentämättä ja enne kiinnittäneet suurempaa huomiota kuuluneisiin lentokoneiden ääniin, vaan yhtäkkiä räsähti sarja pommeja ja lähimmät osuivat molemmin puolin meijeriä. Merenpuoli päähän osunut pommi repi seinästä suuria aloja rappausta ja särki ikkunat. Poistuimme yläkerrasta ja tielle tullessa huomasimme, että mm. puhelinlangat oli monen paalun väliltä pitkin maata. Yöksi läksimme kotitaloomme Hannilaan.

Seuraavana päivänä meijeri joutui seisomaan ja ikkunoita korjattiin osittain pahveilla. Koneistoa ei meijerissä särkynyt, ainoastaan Piktäsenkylän puoleinen maitolaituri vaurioitui jonkin verran, Päivän tauon jälkeen meijeri pääsi toimimaan jälleen,

Pommituksen jälkeisenä päivänä panin merkille yleisen hermostuneisuuden ja lentokoneitten ääniä kuultiin joskus kaiketi aiheettakin".

Olli Lankila s.1923, oli Karhumäestä lomalla sirpalehaavoittumisen vuoksi. ”Läksin kirkon kylälle n. klo 19 maissa. Olin Nuorisoseuran kahvilassa ja koneitten äänten kuuluessa tulimme Mehtäkylän maantielle. Mereltä päin tulleesta koneesta pudotettiin pommisarja ja näkyi voimakas valonleimahdus ja kuului pommien räsähtelyt. Paineaalto rikkoi ikkunoita ja taisi paiskoa jotakin seisomaan jääneitä nurinkin.

Palasin siitä takaisin sitten Siltasaaren kahvilaan, jossa oli puolille öin”.

Pommituksessa kuollut Vieno Lahdenperä os. Hongell oli tulevan talousneuvos Eino Honkelan sisko. Vienon mies Vilho Lahdenperä oli kaatunut 27.07.1941. Vienon ja Einon veli Aarne Honkela s, 24.11.1898 Himangalla , oli haavoittunut Prääsässä ja kuoli 20.09.1941.

Pommitalon julkisivua on korjauksessa käännetty toiseen suuntaan. Nykyisin pommitalossa asuu kaupunginjohtaja Jukka Puoskari perheineen.

Valokuvat pommituksesta

Karttapiirros pommien putoamispaikoista