Rakennusten pienoismallit on tehnyt puuseppä Leo Takalo. Vasankarin koulun ja Tavastin koulun pienoismallit on tehnyt Ivan Georgiev.
Kallan kirkko
Kallan kirkko on Simon Silvenin vuonna 1780 Maakallan saarelle Kalajoen edustalle rakentama puinen torniton kirkko. Kirkon molemmat päädyt ovat särmikkäät niin, että runkohuoneen pohjan muoto on pitkänomainen kahdeksankulmio. Kirkon paanukatto on jyrkkä ja päistään kolmilappeinen. Sisältä laudoittamattoman hirsisen kirkkosalin sisäkatteena on puuholvi. Kirkon pinta-ala on 180 neliötä ja siellä on istumapaikkoja 200 hengelle. Kirkon vieressä on pieni pappia varten tarkoitettu rakennus Erillinen puinen kellotorni rakennettiin kirkon viereen ennen vuotta 1954. Kirkonkellon Kallaan lahjoitti jo vuonna 1729 raatimies Jakob Falander. Kirkkoa on korjattu 1930 ja 1952, jolloin tehtiin peruskorjaus. Kirkon katon tervaus uusittiin ja punamullalla käsitellyt ulkoseinät maalattiin uudelleen vuonna 2003
Malmbergin tupa
Malmbergin tupa pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Kalajoen alue nousi 1830-luvulta lähtien yhdeksi herännäisyyden merkittävistä keskuspaikoista. Jonas Lagus valittiin 1828 Ylivieskan kappalaiseksi j Niilo Kustaa Malmberg kaksi vuotta myöhemmin kirkkoherran apulaiseksi Kalajoelle. Malmberg herätti suurta huomiota heti tulosaarnallaan. Vähitellen herätysliike sai niin huomattavat mittasuhteet, että huolestuneet viranomaiset katsoivat tarpeelliseksi haastaa mielenrauhansahäiritsijät käräjille. Jokelan pappilan miespihassa on itäpuolella ns. Malmbergin tupa ja piispantupa ja länsipuolella pakaritupa ja arentaattorin tupa. Niilo Kustaa Malmberg asui hänen mukaansa nimetyssä tuvassa 1830-1833. Hän oli Pohjanmaan herätysliikkeen keskeisin hahmo.
Santaholman konttori
Santaholman konttorin pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Santaholman konttori lähes 40 metriä pitkä keltainen rakennus, mikä on Plassin keskeisimpiä ja Kalajokivarren komeimpia taloja. Tien puolella on 13 ikkunaa. Talon vanhin osa on vanha kauppakartano ilmeisesti 1800-luvun alkupuolelta. Kauppias Antti Santaholma osti sen vuonna 1866 kokkolalaiselta kauppiaalta Georg Rajanderilta.. Rakennuksessa on toiminut A. Santaholman Oy:n konttori.
Haaralan talo
Haralan pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Haarala / Änkilä on Pohjankylän kantatiloja, josta ensimmäinen maininta löytyy vuodelta 1547. Änkilä on toiminut 1600-luvun kestikievarina markkinoiden aikaan ja Ikalaporin vapaaherrakunnan virkatalona. Änkilä on Plassin ”emätalo”. Myöhemmin talo siirtyi mm. kirkkoherra Pietari Calamniukselle ja maanmittari Hårdille, joka 1830-luvulla todennäköisesti rakennutti nykyisen, avokuistillisen, komean virkatalotyyppisen päärakennuksen. 1800-luvun puolivälissä talon omisti rovasti Abraham Montin. Värjäri Juho Pahikainen osti talon vuonna 1871 maanviljelijä Erik Roosilta. Jaakko Haarala osti sen vuonna 1922 Pahikaisilta. Jaakko Haarala myi talon Kalajoen kaupungille ja kaupunki edelleen uudelle omistajalle. Pihapiirissä on neliosainen makasiinirakennus, jonka kaksi tienpuolista aittaa ovat olleet markkinamiesten käytössä. Makasiinissa on lisäksi heinätalli ja vilja-aitta. Pihapiiristä on purettu pakarirakennus. Änkilä toimi 1800-luvulla nimismiehen virka-asuntona
Ensimmäinen käräjätalo - kotiseutumuseo
Käräjätalo, nykyisin kotiseutumuseo pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Vuosina 1838 -1839 Pohjankylän Törnvallin talossa pidettiin tunnettujen Kalajoen käräjien istuntoja, joissa heränneitä tuomittiin konvektikkeliplakaattiin vedoten. Suuri joukko heränneitä maallikoita tuomittiin sakkoihin ja pappeja erotettiin lyhyeksi aikaa virastaan. Nykyisen kaupungintalon paikalta Siltasaaren siirretty käräjärakennus toimii nykyisin Kalajoen kotiseutumuseona.
Havula
Havulan pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Havula
Sahanjohtaja Oskari Santaholman vuonna 1912 rakennuttama asuinhuvila Havula on Kalajoen mielenkiintoisimpia vierailukohteita. Kiinteistö alkuperäisine irtaimistoineen siirtyi Santaholman perikunnalta kunnan omistukseen vuonna 1992. Havula avattiin yleisölle mittavan kunnostuksen jälkeen 1997. Jugendtyylisessä talossa on keittiön lisäksi 14 huonetta ja noin 700 neliömetriä asuinpinta-alaa kahdessa kerroksessa. Havulassa vierailija voi tutustua paikkakunnan saha- ja teollisuushistoriaan sekä Pohjois-Suomen oloissa harvinaiseen 1910 - 30 -luvun varakkaaseen porvariskotiin alkuperäisinesisustuksineen.
Havula sijaitsee Plassin pohjoispäässä havupuiden ympäröimän piha-alueen suojassa. Pihalta on ollut näköyhteys sahan lautatarha-alueelle. Oskari Santaholma avioitui hämeenlinnalaisen Sigrid Selinin kanssa 1905 ja kotia alettiin suunnitella pian tämän jälkeen. Suunnitelmat tilattiin helsinkiläiseltä arkkitehtitoimisto Palmqvist & Sjöströmiltä. Havulan sisustus on mielenkiintoinen sekoitus vanhoja tyylihuonekaluja ja uuteen kotiin tilattuja kalustekokonaisuuksia. Arvokkaimpiin kokonaisuuksiin kuuluvat salin 1800-luvun pietarilainen biedermeierkalusto, Arttu Brummerin 1927 suunnittelema ja hämeenlinnalaisen E. Huhdan Puusepäntehtaan valmistamat olohuoneenkalusto ja saman tehtaan toteuttama uusbarokkityylinen ruokasalin kalusto ja isäntäparin makuuhuoneen kalusto. Yläkerran makuuhuoneen uusklassinen kalusto on Nicolai Bomanin höyrypuusepäntehtaan valmistama. Huoneissa on myös alkuperäiset kaakeliuunit, joista useat ovat Rakkolanjoen posliinitehtaan tuotantoa. Irtaimistoon kuuluu myös runsaasti taideteollista esineistöä, Elsa Eleniuksen ja Greta Lisa Jäderholm-Snellmanin keramiikkaa. Taideteoksista voi mainita Eero Snellmanin 1925 maalaamat muotokuvat talon isäntäparista (Siiri, Oskari), Harald Gallenin, Tyko Sallisen, Antti Favénin, Mikko Asunnan, Arthur Heickelin, Hugo Backmanssonin ja Torsten Wasastjernan maalaukset ja Väinö Aaltosen kipsireliefi.
Kalajoen apteekki
Kalajoen apeteekin pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Kalajoelle perustettiin yksi Suomen vanhimmista maalaisapteekeista. Ensimmäisen apteekin perustamislupa myönnettiin Karl Ulrik Relanderille vuonna 1857. Hän oli tulevan presidentin setä. Hän kuitenkin joutui luopumaan apteekkarin oikeuksistaan, koska myi apteekista myös kahvia, sokeria ja tupakkaa. Vanhan apteekkitalon viimeinen apteekkari oli Väinö Granlund vuodesta 1917 kuolemaansa saakka vuoteen 1958. Granlundin perikunta myi talon Jeeli Ojalle vuonna 1964, jonka jälkeen siitä tuli rautakauppa.
Kalajoen säästöpankki
Kalajoen Säästöpankin pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Kalajoen Säästöpankin rakennus valmistui 1915. Aikaisemmin pankki oli toiminut Merenojan, Ventelän ja Hakalan taloissa, Kalajoen kauppayhtiön tiloissa, Pohjankylän kansakoulun tiloissa sekä Himangan talossa. Rakentajina olivat rakennusmestariKyösti Himanka ja kauppias Leander Rahko. Rakennuksen piirustukset ovat Kyösti Himangan signeeraamia. Pankkitilojen lisäksi rakennuksessa oli vuokrattavana kansliahuone ja kassaholvi, jotka tulivat Kalajoen kunnan käyttöön. Talossa oli myös suuri juhlasali, joka oli 1940-luvulla Petsamon kunnan käytössä. Vuonna 1948 salista tehtiin neljähuonetta, jotka vuokrattiin Kalajoen kunnalle. Kalajoen kunnan kunnanhallituksen puheenjohtajana toimi Uuno Välimaa ja kirjanpitäjänä Aune Yliuntinen. Vuonna 1957 pankkisaliin tehtiin arkkitehti Elsi Borgin suunnitelman mukaan uusi pankkitiski. Säästöpankki rakensi uuden toimitalon vuonna 1967, ja samana vuonna muutettiin kunnan käytössä olleet tilat asunnoiksi rakennusmestari Arvo Säilynojan piirustuste mukaan. Lääkäri Untamo Sorasto piti yksityisvastaanottoaan eläkkeelle jäätyään Säästöpankintiloissa. Rakennus on maakunnallisesti arvokas rakennus. Omapohja on Kalajoentien varressa sijaitseva ja maisemassa tunnusomaiseksi muodostunut 1915valmistunut entinen säästöpankin rakennus on kunnan ainoa säilynyt jugend-piirteitä omaava rakennus.
Kalajoen Osuuskauppa
Kalajoen Osuuskaupan pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Osuuskauppa aloitti toimintansa Kalajoen Kauppa Osakeyhtiöltä ostamassaan kiinteistössä jo vuonna 1917. Rakennuksessa sijaitsivat peräkkäin myös konttoritilat ja asuinhuoneisto. Ensimmäinen kaupparakennus edusti tyyliltään ympäröivää rakennuskantaa; se oli puolitoistakerroksinen pitkänmallinen hirsirakennus, jonka lämmitys tapahtui kolmen tulisijan avulla (kauppa, konttori ja asuintilat). Rakennusta ympäröi joltinenkin puu- ja kasvitarha-alue, joka viittaa siihen, että rakennus on luultavasti alun perin ollut tavallinen asuinrakennus talousrakennuksiensa ympäröimänä. Toiminnan laajentuessa tarvittiin pian uutta liike-, asuin- ja varastointitilaa. Rakennuspiirustusehdotus pyydettiin SOK:n rakennusosastolta, sen laati myöhemmin osaston johtajaksi ja päälliköksi noussut Erkki Huttunen 1929. Osuuskaupan hallitus kuitenkin päätyi kompromissiratkaisuun; paikallinen rakennusmestari Kamunen laati piirustukset lisätilasta, myymälän viereistä varastorakennusta laajennettiin ja asuinrakennus korjattiin kaksikerroksiseksi. 1930-luvun alun pulakausi hillitsi uudistuksia, mutta laajentamiseen ryhdyttiin 1931 laman hieman hellittäessä. Vanha päärakennus siirrettiin uuden sokkelin päälle ja korotettiin kaksikerroksiseksi. Uusitun päämyymälän ulkoasussa voi löytää erityylipiirteitä. 1920-luvun klassisismiin viittaa mm. symmetrinen ja rauhallinen yleisvaikutelma. Taitekatossa on varsin pienet räystäät ja ikkuna-aukot luovat rytmiä pelkistyneeseen ulkoasuun. Oviaukon korostaminen pienellä kolmioalueella tekee huoneistoon juhlavan vaikutelman. Kuusiruutuiset ikkunat yläkerrassa tulivat klassismin kaudella uudelleen muotiin ja empirelle tyypillinen päädyn puolikuuikkuna vaikuttaa paikallisesti suositulta koristeaiheelta. Alakerran suuret ikkunaruudut enteilevät jo fuktionalismin kautta. Rakennus on kokonaisuutena yhdistelmä useista eri tyyleistä, vaikka sillä onkin ehkä tunnusomaisinta klassismi. Seuraava suurempi uudistus tapahtui, kun toiminnan ja tavaravalikoiman laajeneminen vaati jälleen lisää tilaa. Ostettiin viereinen Orellin kiinteistö, johon perustettiin leipomo ja kahvila (nuorisoseuran ja linja-autoaseman kahvilassa ). Huttusen työparina toiminut arkkitehti Riihimäki suunnitteli lisäksi uuden varastorakennuksen entisten pienten rakennusten tilalle vuonna 1936. Arkkitehti Larkka SOK:n rakennusosastolta suunnitteli kaupalle vuonna 1930 uuden lisäosan, jonka alin kerros oli varattu myyntitiloiksi ja yläkerta ravintolalle. Työ keskeytyi sodan takia, mutta jatkui taas välirauhan aikana valmistuakseen vuonna 1940. Yläkerta oli kokonaan varattu Ravintola Kultakalalle, jonka toiminta alkoikin vilkkaana. Myös vanha kaupparakennus tarvitsi remonttia, joka toteutettiin seuraavana vuonna. Ikkunat uusittiin jälleen koko julkisivulla ja sisäänkäyntejä kauppaan tuli nyt kaksi.
Vuoden 1940 liikerakennus on nyt muodostunut varsin fuktionaaliseksi. Puinen vanha pääkauppa on liitetty muurattuun ja pinnaltaan rapattuun uudisrakennukseen läpi kiinteistön ulottuvalla horisontaalisella koristereunuksella. Kadun puoleiset ikkunat olivat ajan hengen mukaan isot ja vierasmaalaiseen tyyliin (Le Corbusier) viittasivat ikkunoiden ulkopuoliset aurinkosuojat. Lähes tasakattoinen funkkisrakennus sulautui yllättävän hyvin puiseen vierustoveriinsa, olihan se kuitenkin samassa linjassa ja mittasuhteiltaan ympäristöönsä sopivat. Ikkunauudistus yhdisti myös rakennuksia, uuden rakennuksen isommat ikkuna yläikkunat jatkoivat ristikoristelussaan vanhemman horisontaalista viivaa. Seinällä koreili fuktionalismin tavaramerkki. Ravintola Kultakala oli somistettu neonvalokirjaimin.
SOK:n rakennusosaston arkkitehdeillä oli selvät tavoitteet pyrkiä tarkoituksenmukaisuuteen kauppakiinteistöjen suunnittelussa. Maaseudulla vierasmaalaiseksi koettu fuktionalistinen tyyli aiheutti odoksuntaa, vaikka puhtaus, valoisuus ja käytännölliset järjestelyt saivatkin asiakkailta kiitosta.
Kalajoen keskusta vuonna 1964
Suojeluskuntatalo
Suojeluskuntatalon pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Valan tehneitä lottia
Kalajoen pappi Arvi Metsovaara Vihtori Kosolan kanssa Suojan portailla
Kalajoella on säilynyt alueen ainoa suojeluskuntataloksi pystytetty rakennus. Rakennuksen lahjoitti Santaholma Oy, ja sen runko tuotiin Kalajoelle Merijärven Männistöstä, jossa se oli ollut Santaholman metsänhoitajan asuinrakennuksena. Talosta tehtiin ajan ihanteiden mukaisesti 1920-luvun klassismin mukainen rakennus, johon tehtiin päätykolmiolla varustettu avokuisti ja alkuperäisiin ikkunoihin korkeuttaan leveämpi ruutujaottelu. Talo valmistui vuonna 1932 ja sai voimaa ja puolustustahtoa korostavan nimen Suoja. Suojeluskunnalla oli Kalajoella vahva kannatus, jo sen toimintaa on luonnehdittu innokkaaksi. Urheilu ja varsinkin ammunta nousi Kalajoella suureen suosioon. Harjoituspaikka oli nykyinen hiihtomajan maasta Keihäsojalla. Ampujina kunnostautuivat mm. Kaarran veljekset. Talosta tehtiin sotien jälkeen terveystalo ja nykyisin se palvelee nuorisotalona.
Raution pappila
Raution pappilan pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Raution kappalaisen puustelli Granholma perustettiin viimeisenä uusien virkatalojen sarjassa. Pappila todennäköisesti valmistui 1809. Seuraavana vuonna annettiin Granholmille kuten muillekin uusille puustelleille kymmenen vuoden verovapaus. Pappilan pitkä päärakennus on 19 kyynärää (1 kyynärä = 59,4 cm) pitkä. Siinä on sali, kolme kamaria ja keittiö sekä eteinen ja myöhemmin virkatalo sai pakarituvan, saunanavetan, rehuladon, tallin, kaksi riihtä ja aittaa, saunan, halko- ja rekiliiterin, kärryliiterin sekä käymälän. Rakennus laudoitettiin myöhemmin empireen henkeen sopivaksi. Rakennuksen perusta on tehty porakivestä. Suurempia korjauksia pappilassa suoritettiin vasta vuonna 1896, jolloin päärakennus sai asfalttikaton, uudet lattia ja seinäpaperit. Samassa yhteydessä korjattiin myös renkitupa, ruokapuoti, mankelitupa, kellari, tallirakennus, sauna, navetta, sikahuone, maki, kalustohuone, riihi ja jyväaitta. Korjaukset rahoitettiin myymällä pappilan metsää. Myös lukkarin puustelli korjattiin. Vuonna 1889 tehtiin päätös pappilan päärakennuksen uusimisesta. Peruskiviä ajettiin 75 syltää kooltaan 30 cm korkeita ja 20 cm leveitä. Tukkeja vedettiin 100 kpl kukin 6,6 metriä pitkiä. Ajot suoritettiin manttaaleittain ja työssä oli joka kuudes mies. Heinäkuussa vuonna 1899 otettiin Kalajoen Säästöpankista rakennustyöhön 1000 mk:n laina. Pappila valmistui saman vuoden lokakuussa ja se palovakuutettiin 10 000 mk:sta. Loppusyyni pidettiin 8.7.1900. Rakennusurakka oli seurakunnalle vastikään rakennettujen kansakoulujen jälkeen raskas. Tätä seurakunta valittikin anoessaan hakkuulupaa Granholman metsiin rakennuslainan lyhentämiseksi. Asiaa pahensi se, että seurakunnan väkiluvusta oli yli 200 henkeä Amerikassa. Lisämenoja aiheutti vuonna 1902 toteutettu lukkarin uusi palkkajärjestely. Onneksi senaatti myönsi vuonna 1902 metsän myyntiluvat. Vuonna 1903 saatiinkin metsätuloja 4000 markkaa, josta riitti säästöönkin laitettavaksi Kalajoen Säästöpankkiin. Vuonna 1955 on mietitty kannattako Granholman pappilaa enää kunnostaa vai tehdäänkö kokonaan uusi pappila
Hilman hotelli
Hilman hotellin pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Hilma Sofia Pahikkala (s. Rahja)s. 2.12.1891 – k. 22.11.1972 aloitti Hilman hotellin pitämisen Kalajoen Hiekkasärkillä vuonna 1931. Hilma osti rahjankyläläisen Jaakko Jyringin kanssa Santaholman väentuvan, joka siirrettiin jäitä pitkin Kalajoen Hiekkasärkille. Siitä tehtiin ravintola- ja matkustajakoti Hilman hotelli vuonna 1931. Jyringin luovuttua yrityksestä Hilma jatkoi yritystoimintaa yli 30 vuotta. Täysihoitolassa vieraili tunnettuja taiteen, urheilun, politiikan, kirjallisuuden ja monen muun alan edustajia. Kirjailija Ilmari Kianto vieraili Hilma Pahikkalan täysihoitolassa 1940-luvun lopulla. Kalajoelle hänet johdatti tunnettu suomenruotsalainen kirjailija Tito Colliander. Tito asui vaimonsa, kuvataitelija Ina Collianderin ja lastensa kanssa sotavuosina jonkin aikaa Hiekkasärkillä. Kun laulajakuuluisuusAnna Mutanen saapui yllättäen vieraaksi, emäntä jätti leipomisen välittömästi sikseen ja ponnahti tulijan kaulaan ja syleily kesti kauan, vaikka arvon naiset eivät entuudestaan tuttuja olleetkaan. Hotelli hävitettiin polttamalla 6.2.1987 klo 18.00-19.35 Kalajoen kunnan teknisen lautakunnan päätöksellä.
Kalajoen tapuli
Kalajoen tapulin pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Kalajoen kirkon vieressä on Heikki Kuorikosken 1815 rakentama tapuli, joka säilyi kirkon palossa 1869. Perimätiedon mukaan mielenvikainen mies nousi luukkujen alapuolella olevalle seinälle ja roiski sieltä vettä kuumentuneille seinille. Alunperin tapuli oli kaksikerroksinen; nykyiseen asuun se korotettiin 1858. Oven vieressä oleva vaivaisukko on vuodelta 1815. Sen tekijä on tuntematon reisjärvinen mies.
Kalajoen lääkäritalo
Lääkäritalon pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Koluterveydenhuolto aloitettiin 1923, hänen aloitteestaan Kalajoki liittyi tuberkuloosin tuhojen torjumiseksi Ylivieskan tuberkuloosipiiriin 1925, samana vuonna varattiin myös 4 paikkaa Seinäjoen piirimielisairaalasta. Sairaalan tonttimaa hankittiin seurakunnalta ja niin suurena, että vastapäätä sairaalaa voitiin silloisen kunnankirjurin sijaisen, pastori Vilho Kiviojan aloitteesta rakentaa, lääkäritalo viljamakasiinin vanhoista hirsistä. Tämä oli erittäin järkevä ratkaisu, kun ajatellaan kiireellistä apua, tarvitsevia synnytyksiä ja päivystyksiä, sillä lääkäri oli aivan käden ulottuvilla. Toukokuun 25 päivänä vuonna 1926 vietettiin sairaalan vihkiäisjuhlaa. Ensimmäinen potilas sisäänkirjoitettiin 27.5.1926. Ensimmäinen leikkaus toimitettiin 1.6. Kysymyksessä oli nivustyrä. Ensimmäinen lapsi näki sairaalassa päivän valon 2.6. Tämän lapsen tie vei myöhemmin kaukaiseen Ontarioon asti. Kalajoen naisyhdistys oli lahjoittanut sairaalalle liinavaatteiston ja keittiövälineistön. Sairaalan ympärille laadittiin viihtyisä puutarha pensaineen ja puineen. Vuonna 1929 Kalajoen kunta ajettiin kahteen terveyspiiriin.
Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto oli perustettu 1923. Sen toimesta ja tohtori Miemoisin aloitteesta avattiin Pappilan pikkupuolelle 1929 pienten lasten neuvonta-asema ja 1932 toimintaa laajennettiin käsittämään myös odottavien äitien ilmainen tarkastus.
Jokelan pappila
Jokelan pappilan pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Jokelan pappila
Kalajoen pohjoisrannalla aivan valtatie kahdeksan kupeessa sijaitsee Jokelan pappila, mikä toimi Kalajoen emäseurakunnan pappilana. Se on ollut nykyisellä paikallaan Kalajoen äärellä jo 1600-luvun alkuvuosista lähtien. Kalajoen varressa kristillistä asutusta oli jo 1200-luvulla. Ensimmäiset maininnat Kalajoen seurakunnasta löytyvät vuodelta 1525: kerrotaan, että Kalajoen Tyngän kylälle oli rakennettu kappelikirkko. Seurakunta käsitti tuolloin koko Kalajokilaakson aina Haapajärveä ja Reisjärveä myöten. Monien muiden pitäjien tavoin Kalajoki kuului aluksi kirkollisen aluejaon hahmottuessa näillä seuduin Salon suureen emäseurakuntaan. Rannikkosijainnin ja Ruotsi valtapyrkimysten vuoksi Kalajoen asukasluku kasvoi jo varhain siinä määrin, että jo vuonna 1525 Kalajoesta muodostettiin kappeliseurakunta ja 1540 itsenäinen laaja seurakunta, johon kuului kahdeksan nykyistä pitäjää. Kalajoen emäseurakunta oli tässä koossa aina 1800-luvulle asti, jolloin kappeliseurakunnat yksi toisensa jälkeen itsenäistyivät omiksi kirkkoherrakunnikseen. Aleksanteri I vieraili Kalajoella. Isonvihan jälkeen Jokelan pappilan umpipihan rakennukset olivat heikossa kunnossa. Päärakennus purettiin 1751. Seuraavana vuonna rakennettu pappila paloi 1700-luvun lopulla. Vuonna 1802 valmistuneessa komeassa masardikattoisessa päärakennuksessa oli alun perin sali ja seitsemän kamaria, keittiö, eteinen ja kaksi vinttikamaria. Jokelan pappila on yksi harvoista kustavilaisen ajan pappilarakennuksista maassamme. Suomen sodan aikana pappilaan majoittui venäläisten sotapäällikkö Kulnev ja Venäjän keisari Aleksanteri I vieraili pappilassa 1819. Jakov Petrovits Kulnev kävi vuoden 1808 kuluessa ainakin kolme kertaa Kalajoella majoittuen huhtikuun lopulla yhdeksi yöksi Kalajoen pappilaan. Hän nukkui piispankamarina tunnetussa huoneessa ja piti hevostaan viereisessä suuressa salissa. Pappilan ullakolta löytyy jälkiä venäläisten tykin ammuksista, jotka osuivat rakennuksen katon rajaan marraskuussa 1808, jolloin Kalajoella käytiin lyhyt, mutta kiivas taistelu. Parrakkaalla kasakkaeverstillä oli silmää myös naiskaudelle, mutta ainakin Pyhäjoella hän tuli torjutuksi ruustinna Susanna Magdalena Schroderuksen toimesta. Tyylilleen ominaisesti papin rouvan syliinsä kaapannut Kulnev sai maistaa raikuvan korvapuustin, minkä jälkeen hän herrasmiehenä vetäytyi ja pyysi anteeksi. Kulnev on ainoa venäläissotilas, joka on saanut oman runonsa Vänrikki Stoolin tarinoihin.
Poukkula
Poukkulan pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Poukkulan kauppakartano rakennuksineen on sijainnut Lankilan mailla. Huvilarakennuksen omistaja ennen Poukkuloita on ollut Johan Löfqvist. Tila on kuulunut Lankilan suvulle, jolta Oulun tark`ampujapataljoonan Kalajoen komppanian alikapteeni Groundström osti talon vuonna 1863. Groundström myi pian talon Pedersöressä syntyneelle Löfqvistille. Löfqvististä tuli merkittävä vaikuttaja Kalajoella, hän toimi mm. kuntakokouksenesimiehenä, oli yksi Kalaja-laivan osakkaista ja oli säästöpankin ja paloapuyhdistyksen perustajajäseniä.
Mehiläisen perustaja ja sen ensimmäinen johtava lääkäri oli kalajokinen LKT Reguel Löfgvist
Mehiläisen historia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mehil%C3%A4inen_(yritys)
Mehiläinen on Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Virossa toimiva terveys- ja sosiaalipalveluja julkiselle sektorille ja yksityisille asiakkaille tarjoava konserni. Yhtiön suurin omistaja on luxemburgilainen CVC Capital. Ulkomailla Mehiläinen toimii BeeHealthy-tytäryhtiönsä brändillä.
|
Frans Reguel Löfqvist |
|
|
Birthdate: |
08. maaliskuuta 1873 |
|
Kalajoki, Finland (Suomi) |
|
|
Death: |
17. joulukuuta
1934 (61) |
|
Hautapaikka: |
|
|
Lähisukulaiset: |
Vanhemmat:
Johan
Michelsson Löfqvis
ja
Elisabeth
Roos |
Sairaala
Oy Mehiläinen (vanhin)
Per.
1910, lak. 1967. Nimi vuodesta 1933 Kiint.-oy Huvilakatu
20–22.
Yksityinen sairaala, joka aloitti toimintansa Huvilakatu
20–22:ssa.
120
os. à 500 mk, 191x op. 142 os., 1922 300, 1930 600, 1934
1200. Osakekirja.
1922
sairaalan johtava lääkäri LKT
Reguel Löfqvist
(1873–1934, Henki-Salaman pj) 20 %. 1966 Elssi Lankiala (Reguel
Löfqvistin miniä) 37 %.
5.8.1966 julkinen haaste yhtiön
purkamista varten. 1932 valmistui uusi sairaalarakennus Pohjoinen
Hesperiankatu 17 ja vanhaan taloonsa yhtiö teki silloin
vuokra-asuntoja. 1965 niistä oli muodostettu omistusasuntoja, As. Oy
Huvilakoti.
Sairaalatoiminnan jatkoi 1932 per. Duodecim
Sairaalaosakeyhtiö, nimi vuodesta 1978 Mehiläinen Oy (toinen,
70.722). 2001 siihen fuusioitiin Tohtoritalo-yhtiöt ja 2003 Säveri.
Fuusioitu 2006 H-Care Finland Oy:hyn, myöh. nimi Ambea Oy. Se
fuusioitiin 2015 nykyiseen Mehiläinen Oy:hyn (neljäs).
Kauppakartanonsa hän myi Johannes Poukkulalle 1907. Kauppias Poukkulan huvilaa ympäristöineen ja puutarhoineen sanottiin olevan pitäjän komein. Poukkula oli aloittanut kauppiasuransa Jaakko Merenojan kauppa-apulaisena. Poukkulaa vastapäätä Lankilantiellä, vanhan paloaseman takana oleva vanha rakennus on kuulunut Poukkuloille. Tämän talon on muistitiedon mukaan siirtänyt Mehtäkylästä pastori Aapeli Kiviojan leski, kansanedustaja Liisi Kivioja noin vuonna 1910. Jaakko Poukkula osti talon 1920-luvun lopulla ja siinä asui viimeksi leski Priita Lusiina Poukkula ennen talon siirtymistä uusille omistajille. Poukkulan talo on purettu ja tilalle tulee kerrostaloja
Kilpisen talo
Kilpisen talon pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Efraim Kilpisen muutettua takaisin syntymäpitäjäänsä Kalajoelle alkoi kanteleitten rakentaminen kiinnostaa. Kilpinen opetti myös pojilleen Matille ja Oskarille kanteleitten rakentamisen, ja niin Kalajoelle kehittyi kanteleverstas. Pasi Jääskeläinen oli kertonut Kilpisistä Helsingissä musiikkiliike Fazerilla, ja sieltä alkoi Kilpisille tulla runsaasti kanteleitten tilauksia, kerrankin yhtä aikaa 100 kannelta. Etenkin 1920- ja -30-luvut olivat hyvin kiireistä aikaa. Kun vielä yksityisetkin tilasivat kanteleita, ylitti kysyntä usein tarjonnan. Kilpisten kanteleet tunnettiin hyvin kaunissointisina, ja niitä käyttivät useat nimekkäät kanteletaiteilijat Suomessa. Kilpiset suunnittelivat kanteleeseen myös monia rakenteellisia uudistuksia, jotta soitinta voisi käyttää monipuolisemmin, ja saivat kanteleistaan ensimmäisiä palkintoja. Efraim Kilpisen poika Oskari Kilpinen (3.4.1895–8.11.1980) jatkoi kanteleitten rakentamista isänsä jälkeen, ja hänestä tuli myös maankuulu mestari. Isänsä tavoin hänkin teki taidokkaita käsitöitä. Hän sai vuonna 1969 Kalevala-seuran tunnustuspalkinnon ja kunniakirjan tunnustukseksi ansiokkaasta työstä kansallissoittimemme kehittämisessä. Kilpisten verstaalta on kanteleita kulkeutunut moniin Euroopan maihin, ainakin Pohjoismaihin ja Saksaan; myös amerikansuomalaiset ovat niitä hankkineet. Kilpiset rakensivat yli neljätuhatta kanteletta. Efraim Kilpinen oli taiteellinen myös runouden alalla: hän kirjoitti runoja, jotka tosin jäivät pöytälaatikkoon. Efraim Kilpinen sai Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin.
Tilvisen talo
Tilviksen talon pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Leander Heikinpoika Helander eli Tilvis (1812–1874), Ollin nuorempi veli, tuli Kalajoelle veljensä houkuttelemana. Hän asettui ensin Ollin luo Aksilaan, ja 1840 hän osti Tilviksen talon Kalajoen toiselta puolelta ja harjoitti siellä valamista. Veljekset tekivät edelleen yhdessä isommat ja suuritöisemmät valut. Leanderin kerrotaan olleen kellosepän opissa Pietarissa, ja sanotaan, että hän olisi ollut veljeään taitavampi kulta- ja kellosepäntöissä. Valurit olivat käytännössä itseoppineita, vaikka tiedetään, että suvussa oli valureita jo aiemmin. Alkujaan valaminen opittiin Kokkolan pitäjässä, Kaarlelan Kaustarissa, ja valutaidot siirtyivät suvussa viisi sukupolvea eteenpäin. Vanhemmat veljekset oppivat isältään messinkivalun perustaidot; isä valoi nappeja, tiukuja ja aisakelloja. Oletettavasti tässä vaiheessa valaminen oli kuitenkin vielä talonpoikaista tarve-esineiden valmistusta. Helanderien valimolta käytiin myyntimatkoilla pari kertaa vuodessa, ja matkat kestivät vähintään kuukauden päivät. Matkat suuntautuivat ympäri Suomea: Turkuun, Helsinkiin, Porvooseen, Viipuriin, Pietariin, Kuopioon ja Tornioon. Lisäksi he tekivät valutöitä tilauksesta, kuten lukuisia kynttiläkruunuja, alttarikynttilänjalkoja, kelloja, kirkonkelloja, kynttilänjalkoja, hevosvaljaiden messinkiosia ja purjelaivojen metalliosia.
Tavastin koulu
Tyngän (myöhemmin Tavasti) kansakoulun johtokuntaan valittiin talonisännät Matti Alasuvanto, Juho Rahja, Juuso Kannus, Nikodemus Ruusunen ja talonmies Joonas Tavasti. Johtokunta toimi Aluksi paljon yhteistyössä Pohjankylän johtokunnan kanssa. Ensimmäiseksi tehtäväkseen se sai järjestellä asiat pikaisesti niin, että koulu pystyisi alkamaan seuraavana lukukautena. Neljän kuukauden kuluttua johtokunta esitti valmiin suunnitelman koulun rakentamiseksi. Työt aloitettiin keväällä 1892, osaksi urakkatyönä ja päiväpalkalla. Rakennuksen paikaksi oli valittu, kolmesta tarjolla olleesta, Tiinasen perintötilasta erotettu maa-alue Ylivieskantien varrelta. Paikka valittiin keskeltä kylää, ja johtokunta arveli sen palvelevan kylän pohjoispuolella asuvia lapsia. Kyläläiset halusivat saada koulurakennuksen valmiiksi mahdollisimman pian, ja työt tehtiin pikavauhtia. Pienten lasten ns. valmistava koulu päästiin aloittamaan 5.9.1892 ja varsinainen koulu kolme viikkoa myöhemmin 1.10.1892. Koulu oli tarkoitettu tytöille ja pojille. Sisäänkirjoituspäivänä perittiin oppilailta pääsymaksu. Maksu perittiin varakkuuden ja matkan mukaan (0 - 2 mk). Varakkaammat maksoivat itse markkaa halvemmat kirjat, köyhemmät oppilaat säästyivät kirjamaksuilta. Jos turmeli, piirteli, likasi tai hävitti kirjoja, joutui oppilas itse maksamaan tekosensa.
Vasankarin koulu
Vasankarin koulun pienoismallin on rakentanut Ivan Georgiev
Vasankarin koulu täytti kunniakkaat sata vuotta vuonna 1998. Koulurakennuskin on yli 90 vuotta vanha, mutta se on korjattu perusteellisesti 1990- luvun alussa. Tilaa on riittävästi, ja kodikas koulurakennus luo viihtyisät puitteet koulunkäynnille. Koulu on kaksiopettajainen ja oppilasmäärä on pysytellyt noin 20:ssä viime vuosina. Pienen koulun etuja ovat turvallinen työyhteisö ja kaikkien huomioonottaminen. Koulu sijaitsee keskellä kylää, joten pisimmätkin koulumatkat jäävät alle 3 kilometrin. Kevyen liikenteen väylä valtatie 8:n varressa tekee koulumatkoista turvallisia. Piha-alueen kenttä ja erilaiset telineet ovat lasten ja nuorten käytössä vapaa-aikanakin. Koulun, vieressä sijaitsee jääkiekkokaukalo, joka on talvisin ahkerassa käytössä. Kesällä kaukalossa pelataan tennistä. Edellä mainituilla asioilla ei ollut merkitystä kun kaupunki päätti sulkea koulun. Sen jälkeen koulu myytiin.
Rukoushuoneen pienoismalli
Rukoushuoneen pienoismalli, jonka on tehnyt Leo Takalo
Koulurakennukset: Yhteiskoulu aloitti toimintansa rukoushuoneella ja Jokisuun kansakoulun tiloissa. Kalajoen yhteiskoulun koulutalo valmistui 1951, lisärakennukset 1958, 1964 ja 1970. Koulun rehtorit:1943-1944 Pentti Oura, 1945-1945 Ida Hannula, 1945-1946 Arvo Ojala, 1946-1948 Pentti Oura, 1948-1953 Vilho Kivioja, 1953-1955 Rauha Hannula, 1955-1960 Kyösti Anias, 1960-1963 Eero Vehmas, 1963-1974 Martti Isokoski.
Petsamolaisia evakossa Kalajoen Plassilla
https://www.petsamoseura.net/230
Lapin sota
Viranomaisilta Lapin väestön evakuointikäsky 8.9.1944. 168 000 ihmistä joutui evakkotielle. Ylivieskaan inarilaisia, Kalajoelle petsamolaisia ja savukoskisia, utsjokiset Alavieskaan ja kuusamolaiset Merijärvelle, Oulaisiin ja Pyhäjoelle.
Ensimmäiset laukaukset Pudasjärvellä, 28.9.1944. Sotaa käytiin myös Tornion ja Kemin suunnalla.
Saksalaiset vetäytyivät pohjoiseen Jäämeren- ja Kilpisjärventietä pitkin. He polttivat tienvarsikylät ja Rovaniemi tuhottiin lähes kokonaan. Sillat räjäytettiin ja tiet miinoitettiin. Viimeiset saksalaiset poistuivat maasta 27.4.1945. Suomi menetti Lapin sodassa 772 miestä, 262 katosi ja 2 904 haavoittui. Saksalaisten tappiot 4 500. Evakoille virallinen lupa palata vasta kesän 1945 aikana, tuolloinkin Lappi oli vaarallinen miinoituksen takia, jotka tappoivat ja vammauttivat asukkaita pitkään sodan jälkeenkin. Lappiin apua Pohjoismaista ja järjestöiltä 1950-luvulle saakka. Muun muassa Punainen Risti sekä Unicef lähettivät tavaroita, vaatteita, lääkkeitä, jauhoja ja muita ruokatarvikkeita. Terveydenhoidossa avustettiin, rahallisia avustuksia jaettiin, apua saatiin myös rakennustyömaille.
Lapin rakennuskannasta tuhoutui sodassa 70–90 prosenttia. Uuden elämän aloittamista vaikeutti materiaalipulan lisäksi myös poro- ja kotieläinkannan harveneminen.
Lähteet: lappi.fi, Tuominen, Marja (2003) Lapin sodan tuhot ja jälleenrakennus, sanomalehti Kalajokilaaksossa Anne Ruuttula-Vasari: 60 vuotta Lapin evakosta (2004)
Evakkolapset
https://www.evakkolapset.fi/arkisto.htm
Kalajoen lukio 50 vuotta
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/kalajoen-lukio-50-vuotta.html
Kalajoen yhteiskoulu 1943-1974
http://www.yksityiskoulut.fi/yksityiskoulujenmatrikkeli/kalajoen.htm
Sisällysluettelo. Kalajoen lukion vaiheita. 1. Lukion toimintaa. 2. Lukion hallinto. 3. Henkilökunta. 4. Opettajakunta. 5.
Varhaiskasvatus ja koulutus
https://kalajoki.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/peruskoulut/koulut/
Ojala-Siipola
Ojala-Siipolan
(Siipola, juontaa nimestä Sigfrid) talo kuuluu Kalajoen vanhimpiin
kantataloihin. Siipolan talo kuuluu todennäköisesti myös niihin
tiloihin, jotka ovat syntyneet jo keskiajalla, lähteissä talo
mainitaan ensi kerran 1553. Calamnius-suvun kantaisän, kirkkoherra
Pietari Arctophilaciuksen tiedetään omistaneen Kalajoella kaksi
yksityistä taloa vuonna 1607, Siipolan ja siihen yhdistetyn
Hietalan talon. Talon peri sitten hänen poikansa Kaarle Kalling
vanh. ja hänen poikansa Kaarle Kalling nuor. antautui kokonaan
kotitilan viljelemiselle; vuonna 1691 talon tuotto oli 7,5 tynnyriä
enemmän kuin parhaimman sadon saaneilla
talonpojilla.
1700-luvulla
talossa pidettiin myös usein käräjiä ja muita kokouksia.
1800-luvulla Siipolassa asuivat maanmittarit Fredrik Johan
Lundström ja Fineman Suomen sodan aikana sattuneeseen kuolemaansa
saakka. 1800-luvun alussa Siipolan omistajaksi mainitaan
nimismies Stårck. Vuonna 1820 osa vanhasta Siipolasta joutui
maanmittari Stenrothille. Vuonna 1846 Siipola mainitaan yhdeksi
Kalajokivarren majataloista.
Kuntakokouksia
on pidetty Siipolassa 1910-luvun puolivälissä. Siipolassa on
naapurin Kärjän tavoin pidetty käräjiä aina 1940-luvulle
saakka. Talo toimi myös vankien ja kuljettajien levähdyspaikkana,
josta talossa on muistona vanhoja käsirautoja ja ketjuja, joilla
vangit olivat kahlittuna talon seinään lepoajaksi. Pihalla on
ollut myös piiskauspaikka, missä rikollisia rangaistiin
pieksämällä. Rangaistut juoksivat sen jälkeen jokirantaan
ihoansa vilvoittelemaan. Viimeisenä Kalajoen kihlakunnan pieksäjänä
oli Siipolan isäntä Matti Naatus (1817-1904). Hän oli
kirkkotyömaalla rampautunut, mutta piiskurina häntä pidettiin
täsmällisenä ja peräänantamattomana.
Kalajoen työväentalo
Kalajoen Työväntalon pienoismallin on tehnyt puuseppä Leo Takalo
Jussi Annala ja Aukusti Ojala pyöräilemässä Työväentalon luona
Kalajoen Nuorisoseurantalo
Kalajoen Nuorisoseuran pienoismallin on tehnyt puuseppä Leo Takalo
Kalajoen silta 1953
Kalajoen Nuorisoseura on eräs maamme tunnetuimpia ja toiminnaltaan menestyksellisimpiä nuorisoseuroja. Se perustettiin huhtikuun 2. päivänä 1894. Silloin pitäjässä oli vain kaksi kansakoulua, Pohjankylässä ja Tyngällä. Seuran alullepanija oli farmaseutti Allan Gran, joka toimi myös perustamiskokouksen puheenjohtajana. Perustetulle seuralle ei kuitenkaan ollut helppo saada pysyvää vetäjää. Aluksi esimieheksi valittiin Johan Niemelä, joka muutaman päivän jälkeen vaihdettiin Aksel Mäntyseen. Tämä kuitenkin erotettiin jo runsaan kuukauden kuluttua rettelöinnin vuoksi. Tilalle valittiin värjäri Johan Pahikainen. Alkuaikojen sihteerinä oli Vikke Östman.
Ensimmäiset
toimitilat seura sai vuokraamalla värjäri Forsbergin rakentaman
Pahikaisen talon Kalajoen Sillankorvassa. Pahikainen asetti kuitenkin
tiukat säännöt, joiden mukaan rivoudet ja epäsiveellinen elämä
talossa oli kiellettyä, eikä tanssia saanut jatkaa iltakymmenen
jälkeen.
Aluksi seuran toiminta oli monipuolista ja jäseniä
liittyi perustamisvuonna peräti 208. Seuralle avattiin välittömästi
perustamisen jälkeen ensimmäinen lukutupa, jota ryhtyi
hoitamaanHerman
Naatus,
ja siihen tilattiin Pyrkijä, Louhi, Uusi Savo, Pohjalainen, Uusi
Kuvalehti, Uusi Suometar ja Päivälehti. Lainakirjasto syntyi myös
ensi vuotena ja siitä vastasi Siivert Ventelä. Niinikään
toimitettiin käsinkirjoitettuna Vesa-seuralehteä, jonka
toimittajana oli Jaakko
Lankila.
Laulukuorokin aloitti toimintansa jo muutaman viikon kuluttua
perustamisen jälkeen ja sen johtajaksi tuli A.
Mäntylä.
Sen toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Kun vielä mainitaan,
että saman vuoden joulukuussa toimintansa käynnistänyttä
voimistelu- ja urheiluosastoa johti 3-vuotisen sotaväen käynyt hyvä
voimistelija Vihtori
Östman,
niin voi todeta, että uudessa seurassa olivat edustettuina lähes
kaikki alkuaikojen nuorisoseurojen toimintamuodot.
Janne
Siipola toimi
Kalajoen nuorisoseuran toiminnanjohtajana. Asevelvollisuuden
suoritettuaan hän työskenteli Kalajoella Orellin leipomossa
siirtyen sitten Kalajoen nuorisoseuran leipomoon, jossa hän
työskenteli yli 30 vuotta. Kalajoen nuorisoseuran esimieheksi hänet
valittiin ensi kerran 1921 ja muutamia välivuosia lukuun ottamatta
hän hoiti tätä tehtävää vuoteen 1950, jolloin hänet valittiin
seuran toiminnanjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän oli kuusi
vuotta.
Kalajoen nuorisoseura oli Janne
Siipolan aikana
yksi koko maan vahvimpia seuroja, jola oli myös tuloksellista
liiketoimintaa. Seuran leipmo-, kahvila- ja matkahuoltotoiminta sekä
jonkin aikaa myös nuorisoseuran elokuvateatteri oli sotavuosia
lukuunottamatta Janne
Siipolan eli
Seuran-Jannen osaavissa käsissä. Janne osallistui myös henkisiin
harrastuksiin, joista erityisesti musiikki- ja näytelmätoiminta
olivat hänelle läheisiä. Janne esiintyi lukuisissa näytelmissä
keskeisissä rooleissa ja hän toimi myös näytelmien ohjaajana.
Seuran-Janne
on jäänyt lukemattomien nuorten muistiin valoisana ja toimekkaana
Kalajoen nuorisoseutan toimihenkilönä, jolta sujui niin käytännön
tehtävät kuin monipuolinen aatteellinenkin toiminta. Ystävällinen
ja iloinen hymy kasvoillaan hän loi ympärilleen hyvää mieltä,
tarttui tarmokkaasti tehtäviin ja vei ne määrätietoisesti lävitse
yhteiseksi hyväksi.
Niin sanottu Kalajoen kapina aiheutti Janne
Siipolassa syvän
masennuksen ja hän muutti 1956 Helsinkiin toiminen Maalaisten
maitokeskuksen leipurina. Janne Siipola kuoli 12.3.1973.
Markkinakapina
Kalajoella
”kapinoitiin” markkinatansseissa vuonna 1953. Kapina oli siitä
ihmeellinen, ettei siinä kuollut kukaan, eikä edes haavoittunut.
Verentippaa ei vuotanut, eikä nyrkkiä kovempaa asetta käytetty.
Virkakunnan puolella menetykset olivat sellaiset, että poliisiauton
ovi vaurioitui runsaan sadan markan edestä. Kapinallisten puolella
yksi kapinoitsijoista repi pakoon juostessaan housunsa piikkilankaan.
Vahingot olivat erittäin pienet, mutta pelissä oli paljon
arvokkaampaa, nimittäin poliisiviranomaisten arvovalta ja
loukkaamattomuus.
Tapahtumien
kulku
Lokakuussa
1953 tanssittiin Kalajoen Nuorisoseurantalossa markkinoita. Tähän
tilaisuuteen oli saapunut muutamia nuoria jonkin verran humalassa ja
tämän vuoksi paikallisen poliisin kerrotaan kehottaneen yhtä
poikaa lähtemään kotiinsa. Jonkin väärinkäsityksen vuoksi
ryhtyi toinen paikalla järjestystä valvova Liikkuvan poliisin
konstaapeli toimittamaan miestä autoon. Syntyi sanaharkka, johon
samassa yhtyi uusia ja uusia ihmisiä, ja pian heiluivat nyrkit,
kertoi Uusi Kuvalehti helmikuussa 1954.
Iltamayleisön mielestä
tilaisuudessa olleiden poliisien toiminta ns. hengen haistaminen, oli
pikkutarkkaa ja korostetusti virkaintoista. Poliisin mielestä
nuorukaiset olivat humalassa ja esiintyivät häiritsevästi.
Nuorukaiset olivat aivan vastakkaista mieltä. Poliisit lähtivät
viemään erästä nuorta autoon. Autoon vietäessä mies löi toista
konstaapelia väkijoukon vaatiessa miestä päästettäväksi irti.
Poliisi löi vastaan, mutta osui sivulliseen. Poliisi pyrki viemään
nyt myös tämän sivullisen poliisiautoon.
Yleisön
myötätunto kallistui nuorten miesten puolelle. Nuori mies osoitti
nimittäin mieltään poliiseille huutamalla suoraa huutoa, että
häntä on lyöty syyttä. Huudon innoittama väkijoukko miehiä
piiritti poliisiauton eräiden riistäessä pidätetyt haltuunsa ja
toisten nostaessa autonperää niin, ettei auto päässyt heti
liikkeelle.
Poliisit joutuivat poistumaan paikalta – ei
kuitenkaan aivan paonomaisesti, mutta melkein. Salissa oli juuri
tanssittu hikinen markkinapolkka, monisatapäinen yleisö työntyi
ulos vilvoittelemaan ja joutui yllätyksekseen toteamaan
tapahtumaa.
Kun poliisit hetken kuluttua palasivat lisävoimien
kanssa, väki oli jo hajaantunut ja tanssi jatkui. Ryhtyessään
palauttamaan kolauksen saanutta arvovaltaansa, virkakunta alkoi
toimia ponnella ja ahkeruudella. Tämä oudoksutti, eikä asiaa
onnistuttu selvittämään siten, että se oli tyydyttänyt
tavallisen kansan oikeustajua. Välikohtaus tapahtui lokakuun
alkupäivinä ja luultiin, että asia hautautuisi hiljaisuuteen.
-
Toiset väittävät Liikkuvan Poliisin konstaapeli Vähäahon
lyöneen
ensin, toiset taas väittävät poliisin alkuun joutuneen lyönnin
kohteeksi. Paikalle osuivat myös serkukset Janne
Siipola ja
Joni
Ojala-Siipola,
jotka koettivat auttaa poliiseja järjestyksen palauttamisessa. He
kuitenkin havaitsivat, että tilanne oli kehittynyt jo niin pitkälle,
että viranomaisten arvovallalle olisi parhaaksi vetäytyä paikalta,
tämän he poliiseille kantanaan siinä kiireessä ilmoittivatkin
koettaen samalla rauhoittaa yleisöä ja rähäkän
osanottajia.
Ankarat
tuomiot
Nimismies
Yrjö
Närhinen joutui
suorittamaan tutkinnat sen vuoksi, että sisäministeriöstä oli
tullut vaatimus selvittää, mistä johtuu 112 markan suuruiset
poliisiauton oven korjauskulut.
Joulukuun alussa pojat vietiin
tutkintavankeuteen Oulun lääninvankilaan. Tämä kesti kuukauden
päivät ja sitten tapaukseen päätettiin soveltaa lainkohtaa, missä
puhutaan kapinasta.
Varsinaista kapinajuttua käsiteltiin Kalajoen
käräjäkunnan välikäräjillä 7-8.1.1954. Syyttäjänä toimi
läänin apulaispoliisitarkastaja Tapani
Linna.
Tuomarina oli hovioik.auskultantti Matti
Valanne Helsingistä.
Kapinasta
syytetyt ja heidän tuomionsa:
Myllylä,
Antti Felix s.2.7.26
kuritushuonetta
Myllylä,
Veikko Johannes s.
14.1.24 kuritushuonetta
Alho,
Pauli Sulevi s.2.6.31
kuritushuonetta
Alho,
Heikki Olavi s.
7.4.33 kuritushuonetta
Rahkola,
Aaro Matti s.
29.2.20 kuritushuonetta
Ojala,
Juho Joona "Joni" s.
30.1.13 ehdollista vankeutta
Saari,
Aki s.19.5.31
ehdollista vankeutta
Ängeslevä,
Heino 1.1.30
syyte juopumuksesta ja väkijuomien tuomisesta huveihin. Vankeutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti