maanantai 3. kesäkuuta 2024

TI 04.06.2024 Pääministeri Petteri Orpo ja koko hallitus , vastuulliset viranomaiset

 


Te olette vastuussa tällä hetkellä presidentti Mauno Koiviston valtiopetoksen selvittämisestä. Presidentti Koivisto puuttui riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan ja päätti, että pankit pelastetaan. Valtiopetokseen liittyy ja kuuluu läheisesti Esko Ahon hallituksen ja neljän ostajapankin välinen SSP-sopimus, jonka avulla hallitus ja pankit poistivat markkinoilta säästöpankit ja kymmeniä tuhansia yrityksiä pankkien taseiden parantamiseksi. Tavoitteena oli EY-jäsenkelpoisuus. Hakemus jätettiin 18.03.1992. Yritysten markkinoilta poistamisessa yli 10 000 yrittäjää teki itsemurhan. Murhat eivät vanhene koskaan. Rikosten peittelyyn ja salamiseen kuuluu Aktiv-Hansakauppa.


Tässä palaute arkistosta:
—– Alkuperäinen viesti —–
Lähettäjä: “Suominen Lea”
Vastaanottaja: kalevi.kannus
Lähetetty: 15. tammikuuta 2003 15:20
Aihe: Ministeri Siimekseltä
Tiedoksenne 29.11.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleet ministerit:
Lipponen, Heinonen, Siimes ja Biaudet.
Toisessa 8.12.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleeet ministerit:
Niinistö, Heinonen, Mönkäre, Hemilä, Siimes ja Tuomioja.

PR-talojen rikollinen markkinoilta poistaminen liittyy näihin asioihin. Asiasta on kiistattomat todistusaineistot



SU 26.05.2024 Valtiopetos , yrittäjien murhat, kidutukset esimerkkinä PR-talojen markkinoilta poistaminen

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/05/su-26052024-valtiopetos-yrittajien.html

Ulosotto on voimassa ja pitää rikokset avoimena. Valtiopetos ei vanhene koskaan. Kidutusrikos jatkuu yhä edelleen.



Olen tehnyt Oulun poliisille ja sisäasianministeriöön tutkintapyynnöt, mutta mitään ei tapahdu ilman poliittista päätöstä. Olen tehnyt valtioneuvostolle vahingonkorvausvaatimuksen, mutta miksi hallitus ei toimi asiassa. Omalta osaltani olen tyytyväinen jos saan vahingonkorvaukset ja ulosotto lopetetaan ilman aiheetonta viivytystä..



Kalajoki 03.06.2024

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com


pääministeri Petteri Orpo, valtiovarainministeri Riikka Purra, oikeusministeri Leena Meri, sisäministeri Mari Rantanen, oulun poliisi ja sisäministeriö



Kalajoki 500 vuotta ja Kalajoen kunta/kaupunki 160 vuotta


Kalajoen 400-vuotisjuhlanumero, Kokkola- lehti no 71C 4.7.1925


Muistelmia Kalajoen liikeoloista


Kalajoki on ylimuistoisista ajoista ollut huomattavampia liikepaikkoja, sillä joki on aikoinaan ollut vallan mahtava ja sitä pitkin ovat Päijänteen vedet muinaiseen aikaan virranneet Pohjanlahteen. (Tämä tieto viimeisten tutkimusten perusteella). Hämäläiset ja savolaisetkin kulkivat täällä liikeasioissa, sillä siihen aikaan oi Kalajoella niinin oloihin verrattuna juuri meriliike. Veneillä kuljetettiin jokea myöten niin hyvin vienti- kuin tuontitavarat, sillä maantie olivat olemassa ainoastaan rantamailla ja nekin kurjassa kunnossa, sisämaissa oli vain jalkapolkuja.


Kaupanteko vanhaan aikaan oli pääasiallisesti vaihtokauppaa, sillä helisevää raahaa oli vähän liikkeessä. Maksusuorituksina lähetettiin tunnettujen ”pankkiirien” maksuosoituksia. 1660-luvulla muodostui engl. kultasepät moniliikkeisiksi pankkiireiksi, joitten antamat talletuskuitit kävivät rahasta. Vanhin setelipantti perustettiin 1656 Tukholmassa. Ei siis lainkaan ihme, että hallitus näissä oloissa oli pakotettu kantamaan verot luonnontuotteista, jotka se sitten myi kauppiaille. Eipä näin ollen siis suotta kutsuttu esim Ruotsin kuningasta Kustaa Waasaa, ”valtakunnan suurimmaksi tukkukauppiaaksi.”


Sisämaan vientitavara, niin hyvin yksityisten kuin valtion omistama, tuotiin läheisimpään merisatamaan, josta se myytiin kauppiaille, mitä ammattia sai harjoittaa kenellä varaa oli. Talonpoikakin sai alkuaikoina myydä tuotteensa mihin valtakunnan osaan tahansa ja tällä tavalla oppi harjoittamaan omatakeista laivaliikennettä. Kustaa II Adolf kuitenkin muka ”hyvän järjestyksen aikaansaamiseksi”, kuten sanat kuuluvat, vaikka pääasiana oli lisätulojen hankinta, säännösteli kaupan 1614 erikoisoikeuksineen, perustaen hallitusajallaan 15 kaupunkia. Kokkola sai 7:nä syysk. 1620 kaupungin oikeudet ja perustamiskirjassa luvataan sille kauppaoikeudet seuraavista pitäjistä: Pyhäjoki, Kalajoki, Lohtaja ja Kokkolan maaseurakunta sekö kalastusoikeus Kallan karissa. Kun tiedämme, kuinka laajat seurakunnat silloin olivat, niin Kokkolan kauppa-alue oli melko suuri eli noin 120 km2. Kaikki talonpojat näillä alueilla kiellettiin viemästä tavaroita muualle ei edes Tukholmaan tai Turkuunkaan. Valtion vouditkaan eivät saanet tehdä kauppoja kansan kanssa, koska se ”haittasi porvarien elinkeinoja ja vähensi kruunun tuloja”. Liike-elämä oli toisin sanoen kokonaan pyhitetty Kokkolan porvareille. Talonpojat tekivät lukuisia valituksia, esittäen kulkuteitten hankaluuksia, pitkä matkoja ja ym vastuksia, mutta tuloksetta. Ainoa apu valituksista oli, että kuningas perusti uuden kaupungin, siten lyhentääkseen kansan kauppatiet. Muitten kaupunkien porvarit eivät saaneet toisen kaupungin kauppa-alueella tehdä kauppaa, lukuun ottamatta markkinoita ja silloinkin ainoastaan markkinapäivinä. Se tavara, mitä jäi myymättä markkinoilla tuli viedä pois. Näitä määräyksiä ei naapurikaupunkien liikemiehen yhtä vähän kuin kansakaan noudattaneet, vaan pyrkivät totuttuun tapaansa kauppoja tekemään Kalajoen markkinoilla pitemmän ajan kuin sallittu oli. Seurauksena oli, että Kokkolan porvarit valittivat kuninkaalle, joka 1621 ankarasti kielsi Kokkolalle myönnettyjen kauppaoikeuksien loukkaamisen. Tätä määräystä ei ainakaan markkinoihin nähden noudatettu, mikä selviää siitä, että Uudenkaarlepyyn ja Kokkolan porvarit jo 1623 tekivät uuden yhteisen valituksen, päivitellen että heidän oikeuksiaan Pietarsaaren markkinoihin nähden loukataan. Samassa valituskirjassa Kokkola erikseen valittaa Kalajoen markkinoihin nähden mm seuraavaa: ”Olemme tehneet 240 penik. pituisen vaivalloisen matkan Tukholmaan ja jääneet ilman vastausta”. Anomuksessa sanotaan että kilpailijat tulevat markkinoilla paljoa ennen markkinain alkua ja viipyvät siellä yli sallitus ajan ja sitten antavat lähtiessään lopputavarat pitäjän etevimmille talonpojille myynnille, jotka niillä vaihtavat kansalta tavaraa. Tästä on seurauksena, ett kun tuo vieras kauppias tulee seuraaville markkinoille, niin siellä on varastossa laivalasti laittomasti ostettua tavaraa. Että kokkolalaisten valituspyyntö oli kirjoitettu erittäin tehoisalla tavalla selviää sanoista: ”Jeesuksen nimeen ja meidän oikeutetun asiamme puolesta pyydämme saada nauttia oikeuksistamme, koska se niin totta Jumala meitä auttakoon on meille mahdotonta pysyä omillamme ellei apua tule”


Tässä ei ole tilaisuus seikkaperäisesti selostaa, niin huvittavaa kuin se liikemiehille olisikin kaupan moninaista kehitystä, mainitsen vaan että se pääpiirteissään muodostui siksi, että talonpojilla oli oma porvarinsa kaupungissa, jolle vietiin potaska, terva, nahat, viljat, voi ym tuotteet ja ostettiin tarvetavarat. Porvarit puolestaan avustivat asiakkaitaan katovuosina ja muulloin kun asiat niin vaati, myöntämällä luottoa. Tämä tapa oli aivan yleinen vuosisatoja. Ensi kerran rajoitettiin kaupan ja ammattikunnan etuoikeuksia vuoden 1859 asetuksella ja vuoden 1868 asetus elinkeinovapaudesta lopetti kokonaan kaupunkien erikoisoikeudet.


Muistan tuon murroskauden Kalajokeen nähden kuin elinkeinolaki nim. maakauppaa alettiin käytännössä toteuttaa ja mainittakoon siitä lyhyesti: 1859 asetusten mukaisia suurliikkeen harjoittajia olivat talonisännät Juho Pahikkala ja Jaakko Merenoja. Nämä tekivät viljakauppaa, ostivat ja myivät, tuottivat laivalasteittan rukiita ja jauhoja myös Pietarista, ostivat tervaa ym maalaistuotteita, myivät suoloja rautaa ym. Merenojalla oli varasto Juantehtaan (Åströsdahlin) valuteoksia ja Pyhäjärven (Vesikosken) kankirautaa ym tuotteita. Ensimmäisiä avonaisia kauppapuoteja oli G. Jorsenin liikkeellä Kokkolasta, johtaja kapt. Staudinger, Törnvallin talosta, apteekkari G.U. Relanderilla, Hannilassa (missä nyt osuuskauppa sijaitsee. A. Santaholmalla omassa talossaan markkinapaikalla, inspehtoori G.Hendelinillä vastapäätä edellistä, vaan myöhemmin avasivat kaupan veljekset Johan ja Jaakko Friis (Pohjanpalo) Anttilassa ja myöhemmin viime mainittu oman kaupan talossaan Jussilassa, kauppias U. Branderilla, Raahesta, Finnilä & co Kokkolasta, C.J. Tjoden Pietarsaaresta, viimemainitut markkinapaikalla, C. Undronoff Ventelässä ja Johan Löfqvist Lankilassa.


Nykyisen ei näitä kauppaliikkeitä ole laisinkaan olemassa, vaan ovat ne joko lakanneet tahi siirtyneet toisiin käsiin. Mainittujen kauppojen lisäksi oli jokaisessa kylässä niin kutsuttuja arkkukauppiaita, jotka myivät kahvia, tupakkaa ym. Tämän lisäksi eli karjalaisia reppukauppiaita, joita kansa nimitti ”reppuryssiksi”, nämä kiertelivät kaikkialla sivukylillä raskas nahkalaukku selässään joka oli täyteen ahdettu tavaroita, Yleensä olivat nämä reppurit kansan suosiossa, sillä ne tyydyttivät yleisön pienet tarpeet, neulat, napit, hakaset, taskupeilit, kammat, saippuat, huivit ym. Aina kamferttiin saakka sai ostaa heiltä. Eikä siinä kyllin vaan he tiesivät kertoa valtakunnan, kyläin, vieläpä yksityisten talojen kuulumiset juoruineen. Mihin määriin tarkkoja totuudenmukaisia nämä tiedot olivat, se oli toisen asia, tietoja ne olivat ja sillä hyvä. Kansa kaipasi tietoja, aniharvalla oli sanomalehti ja reppurit tavallaan toimittivat sanomalehtien virtaa. Yleensä täytyy tunnustaa, että perin harvoin kuului valituksia heistä, päinvastoin olivat monet reppurit erittäin kuuluisia ja suosittuja kuten esim Elias Gavriloff (Kettu Eljas), kuten kansa kutsui, joka reppuritoimestaan siirtyi Undvonoffin kauppaan.


Maakaupoista käytettiin alkuaikoina, kaupunkilaiseen malliin naisia tiskimiehinä ja Kalajoella oli tunnettuja ja tunnustettuja kykyjä sillä alalla. Augusta Grittilä (myöhemmin Östman) Finnilän kaupassa, Sofia Erkkilä, Jaako Friisin kaupassa ja Riika Puskala, Löfqvistin kaupassa. Näillä naisilla sujui kaupanteko. Yleensä oli paikkakunnan tarpeet nykyaikaan verrattuna pienet kun kotiteollisuus oli yleensä vallalla. Kaikkialla karstattiin, kehrättiin, kudottiin ja värjättiin kotona, sillä kotitekoisissa vaatteissa kuljettiin. Miehet valmistivat talouskalut, pieniä pajoja kaikkialla, jossa hevoskengät, saranat, aspit ym taloustavatarvikkeet valmistettiin. Meidän aikana ne kaikki ostetaan kauppapuodeista, sillä kotoiset tuotteet ovat ala-arvoisina syrjäytetyt.


Ylämaan kauppa ja markkinat olivat päätekijät silloisessa kaupassa, sieltä tuli maalaistavaraa ja sinne vietiin tervatavaraa. Ei koruja, rimsuja ym roskaa, jota nyt on kauppoihin ahdettu, vaan taloudessa tosi käypää tavaraa, jota ilman ei voitu toimeen tulla. Elämän vaatimukset siihen aikaan olivat paljoa vaatimattomammat. Leipä oli pääasia, nyt se on pienin menoerä taloudessamme.


Maataloustuotteiden silloisista hinnoista nähdään markkamme arvo, Rukiin hinta vaihteli 14-16 mk. tynnyti = 145 htr, ohrat 10-12 mk, terva 8-12 mk, koko tynnyri = 125 htr, voi 8-10 mk, leivistä + 8½ fg., vasikannahat 2 mk kpl, lampaannahat 80 pen-1mk kpl, villasuka 1 mk pari, sarka(villainen) 2 mk 50 pen kyynärä = 594 mm, koivuhalot 5-6 mk syli, havupuut 3-4 mk syli, rakennushirret noin 4-5 sylen pituiset 7-8 tuum latvasta veistetyt 1-1.50 p kpl, laudat täysipuhtaat 6-7 tuum leveät 4-5 mk toltti=12 kpl, perunat 3-4 mk tynnyri, silakat suolatu koko nelikko 4-6 mk, lohi tuore 4-6 mk leiviskä

Löytötavarat. Suola karkea (hienoa ei paljon käytetty) 6 mk tynnyri, Ruotsin kankirauta 2.2,50, rautalapion terät (joihin itse sai tehdä ja kiinnittää puuvarren) 1-1.50 p kpl, paitaliina, tehtaan tekoa (jota ani harva osti) 8 mk pakka, pötty (suutupakka) 20 p kyynärä, oululaiset nk leipälakit (nyk.poissa muodista) 3 mk kappalem nahkalakit (foljarit) korville käännettävät talvilakit 4-5 mk kpl, valmiit mustat juhlakengät kannoilla 4-6 mk, miesten varrelliset pieksut 6-8 mk, varrelliset mustat kantakengät, jossa oli vielä punaista vasianinahkaa varren suussa 10-12 mk pari. Kenkiä ostettiin alkuaikoina kaupoista vähän, sillä ne tehtiin kotona ja tulivat huokeammiksi. Räätälikin otettiin kotia valmistamaan vaatteita, sillä se tuli huokeammaksi kun vallalla oleva taksa, 2 mk miehen kanguspuvusta, herroilta 4 mk. Tämä tarkoitus luultavasti sen takia, että ne olivat vaateliaampia. Kahvin juonti ja nisun syönti kuului ylellisyystavaroihin ja niitä ostettiin aluksi peräti vähän mutta menekki oli vähitellen lisääntynyt ja nykyään uhrataan niihin huikeita summia.


Velkakauppa oli aluksi harvinaista, mutta sekin kasvoi vuosi vuodelta, Maakauppias oli ennen paremmin tilaisuudessa myöntämään luottoa, kun tuttu kauppias ei laskenut korkoja. Otot merkittiin laskuin mukaan kirjaan samoin maksut ja ero siirrettiin seuraavalle vuodelle jne. Mutta 1880 alkupuolella alkoi koronlasku ja sitä on jatkunut. Velaksi anto on siis nyt vaikeampaa kuin pienemmillekin erille täytyy laskea korko.


Pussikauppa ja sunnuntaikauppa oli alkuaikoina ylimaissa varsin suuressa käytännössä. Kalajoella ei ensimainittu päässyt vauhtiin, sillä se pidettiin häpeänä että emäntä toi useasti isännältä salaa pussiin 2-3 kappaa jyviä ja voitekeleen, vaihtaakseen kahviin ym tavaraan. Ylimaan kauppias voi talven kuluessa koota pussilla kannettuja jyviä 100 tynnyriin ja enempikin.


Sunnuntaikappaa oli vaikeampi poistaa, sillä vaikka puodit oli sulettu, tehtiin kauppaa sisän kautta. Kaikki väki sivukyliltä piti luonnollisena saada tarpeensa. Yhteisvoimin saatiin liike vähenemään ja lienee se nyt melko lopussa. ”Kaupantekijäisiin” oli jo vanhoista ajoista totuttu ja niitä piti antaa, siitä ei päässyt mihinkään, ei riittänyt miehelle vapaa polttotupakka oston aikana, vaan emännälle ja lapsille tuli myös saada makiaa suuhun. Lakri, rusinat, ja ”prenikat”, venäl. leivoksia tuli antaa. Tämäkin tapa on nyt vuosikymmenien kuluessa loppunut. Kauppaliikkeet avattiin 6-7 aamulla ja sulettiin talvisin 8-9 illalla, kesäisin se meni myöhempäänkin.


Yleinen vallalla oleva tapa oli että miesjoukko naapureista kokoontui juttuamaan läheisimpään kauppaan ja polttamaan kauppiaan tiskillä olevasta laatikosta vapaata tupakkaa nk ”hakkuja”, miehet istuskeli tiskillä ja missä vaan oli tilaa oli poltellen ja syljeskellen parhaan mukaan. Sylkemistarve oli silloin huipussaan. Arvelen että sekin tapa on nousevilta polvilta unohtunut. Kauppapuoti oli savua täynnä, että silmiö kirveli, mutta maakuntain kuulumiset, kunnalliset asiat, kyläin ja yksityisten talojen asiat ym tapahtumat arvosteluineen ja leikinlaskuineen ne olivat pohdinnan alaisena. Rattoisia hetkiä nuo istunnot olivat, ettei tahdottu muistaa lähteä ennen kuin kauppias ilmoitti, että puotikin pitäisi sulkea. Näillä kokouksilla oli se hylty, että asianymmärtävä henkilö saattoi valmistavasti muokata mielipiteitä yleisistä ja kunnallisista asioista, sekä yleensä avartaa monenkin hyvin yksinkertaisien isäntien maailmankatsomusta. Tavallisesti kauppiaalle tuli sanomalehti ja hän kykeni siis keskustelua johtamaan.


Huomattava on että silloin ei ollut olemassa muita kuin rippikoulu, ja lukkarin koulu niille ”pöföille”, jotka eivät ensin mainittua voineet suorittaa.

Aikaisemin oli pääasiallisena kauppatuotteena, jota kansa veti ”merimaahan”, kuten sanat kuuluivat: potaska ja terva, mutta 1879-80 välillä oli päätuotteena terva, jyvät ja voi, ensinmainitun tuotanto oli vuosittain vähentynyt siitä mitä se aikaisemmin oli ollut, mutta viimemainittujen ja varsinkin talonpoikasvoin tuonti suuresti lisääntyi vuosi vuodelta. Ei ole tarkempia numeroita vuotuisesta voin tuonnista, mutta parhaillaan ollen sitä tuli vuosittain alas ainakin 350.000 kg, ellei enempi. Tervantulo, joka aikaisemmin oli noussut 12.000 tynnyriin, supistui jo 1870-80 luvun aikana 3-4000 tynnyriin. Pajunparkkeja osti: Åströmin tehtaat vuosikymmenen ajan ja oli kesiä, jolloin niitä lähetettiin Ouluun 14 jähinlastia. Kun muut ansiomahdollisuudet paranivat niin huolimatta hinnan noususta väheni parkin tuonti vuosi vuodelta.


Puutavaraliike, jolla Kalajoella aikaisemmin ei ollut muuta merkitystä kuin että monioita jähinlasteja halkoja vietiin Raaheen ja Vaasaan, elpyi heti kun hollantilainen toiminimi Brandt Co perusti sahan ja alkoi ostella sahatukkeja täältäkin päin. Uittoja oli vuosittain ja puut vietiin laitoista Himangalle, Muitakin pienempia ostajia ilmaantui mm G.J Thoden Pietarsaaresta, Jaakko Friis ja A:. Santaholma. Aluksi otettiin ainoastaan sahapuita, mutta sitten ainoastaan sahapuita, mutta sitten tuli propsien ja paperipuiden vuoro, joka liike vuosi vuodelta tui yhä suuremmaksi ja jatkuu tänäkin päivänä.


Useampana vuotena oli olemassa melkoinen graniitin vienti Skotlantiin, viennin avasi A: Santaholma, joka Heikkilän ja Passin kallioista alkoi murtaa ”priima venäläistä graniittia”, kuten ulkolaiset ostajat sitä nimittivät. Parina kolmena vuotena ryhtyivät Friisin veljekset samaan hommaan. Yritys oli kuitenkin epävakainen, sillä menekki oli rajoitettu, joten vienti vähimmän tuottavana lopetettiin. Jos tarve tulevaisuudessa tulisi suuremmaksi – mikä ei ole suinkaan mahdotonta, sillä ostajat pitivät graniitin laadusta – niin silloin kannattaisi laittaa paremmat louhomisvehkeet kuin aikaisemmat olivat ja ryhtyä uudelleen paremmalla tuloksella.


Kalajoen kauppaliike on sitten kuin rautatie Ouluun valmistui ja katkaisi ylimaan liikkeen muodostunut paikalliseksi. Se tyydyttää nyt pääasiallisesti kunnan omat tarpeet saaden tietysti vähän lisää naapurikunnista. Maalaistuotteista on terva loppunut, suurimman voimäärän keräävät meijerit, talonpoikaisvoin vientiä ulkomaille ei ole laisinkaan. Vilja tarvitaan oman kunnan tarpeeksi, vieläpä vuosittain tuotetaan pienempiä määriä, kun maanviljelys ei ole vielä ehtinyt kehittyä niin tuottoisaksi, että se kykenisi yksin tyydyttämään tarpeet. Manittavampaa vientiä ei siis muuta ole kuin meijerivoi, sahatavarat, propsit ja paperipuut sekä vähin suolasilakkaa. Heinät ja muu rehutavara tarvitaan itse. Pääasialliset ostokset ovat nyt kahvi, sokeri, nisujauhot, tupakka, vaatetavarat, polkupyörät ja maanviljelyskoneet sekä apulannoitusaineet, lisäksi lukuisa joukko kaikenlaista ylellisyystavaraa.

Näitten tavarain kauppiaat kovan kilpailun takia vaihtuvat. Nykyään vanhimpia kauppiaita Johannes Poukkula, Tuomas Rahko ja Osuuskauppa. Sivukylillä on myös pikku kauppiaita.


Yleensä on maakaupan alalla liian suuri kilpailu vallalla, jokainen pyrkii kauppiaaksi huolimatta siitä onko hänellä edellytyksiä kestää kilpailussa. Kun uusi laki kirjanpitovelvollisuudesta ja tukkuliikkeitten yhteistoiminta pääsee vallalle niin toivottavasti luku vähenee ja kauppa siirtyy luotettavammalle pohjalle. Tämä muutos olisi eduksi kuluttajille, sillä nykyisen järjestelmän mukaan täytyy tukkuliikkeitten laskea vuosittain melkoinen poistoerä epävarmojen liikkeiden kautta johtuneista vahingoista ja sen määrän saavat kuluttajat vähitellen maksaa kohotetuista tavarain hinnoissa.


Maalaistavarain vientiä Ruotsiin Norrbotheniin harjoitettiin vuosikymmenen ajan siten, että jaaloilla vietiin lehtiö, lampaita, sikoja, voita, lihaa ym, mutta tämä liikenne järjestymätön kun oli, ei kannattanut ja siis vähitellen luovuttiin siitäkin, Kolmena kesänä ostettiin kattotuohia, puisiin fluwiin pakakattuna hinta 50 p leiviskä, josta lukkari Friis laivallaan vei Köpenhaminaan, mistä ne edelleen kuletettiin Islantiin kalamiesasuntojen kattamistarpeiksi. Tämä vienti olisi ollut tuottava, jos menekkiä olisi jatkunut, mutta tuntemattomista syistä muu kattamisaine, ehkä asfalttihuopa tuli tielle. Tuohia ostettiin myös Himangalla samaan tarkoitukseen.

Liike oli vilkkaimmillaan v 1880 seuduilla, mikä selviää siitä, että liikemiehet kustansivat oman sähkölennätinkonttorin, joka oli Helanderin talossa ja jota hoiti vuosikausia neiti Martta Helander (Helonen).

T.B.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti