torstai 2. toukokuuta 2024

LA 04.05.2024 Sahateollisuuden historiaa Kalajoella


Santaholma Oy:n omistama Toimi-laiva

Juseliuksen saha

Kalajoen sahateollisuuden nousu alkoi 1870-luvulla. Seuraavan vuosikymmenen alussa toimivat Hannilan, Pahikkalan ja Tavastvikin sahat sekä Niskakosken saha Rautiossa. 1890-luvun puolivälissä Kalajoella toimi kuusi ja Rautiossa kaksi vesisahaa. Kaikki olivat pieniä, yksiraamisia ja alle 1 000 tukkia vuodessa sahanneita laitoksia, jotka tarjosivat ansion yhteensä 25 henkilölle. Ensimmäinen suurempi saha Kalajoella oli F. A. Juséliuksen 1800-luvun loppuvuosina perustama
Holman höyrysaha.
Kalajokisen talonpoikaissuvun perillinen Antti Juhonpoika Pahikkala (myöh. Santaholma) aloitti liikemiesuransa 1800-luvun lopulla kauppiaana. Santaholma myi tervaa ja paperipuuta sekä kävi graniittikauppaa Skotlantiin asti. Hän harjoitti myös valtameripurjehdusta. Liiketoiminnan tehostamiseksi perustettiin vuonna 1903 A. Santaholma Oy, jonka 1,5 miljoonan markan pääomasta 1/3 tuli Antti Santaholmalle ja loput hänet pojilleen. Yhtiön kotipaikkana oli aluksi Oulu, mutta vuonna 1909 kotipaikka muuttui Kalajoelle, minne yhtiön pääasiallinen tuotantokin oli siirtynyt.


Santaholmien omistama Jokisuun höyrysaha käynnistyi vuonna 1903. Vuosina 1909–1913 sahattiin vuosittain 130 000–330 000 tukkia. Niistä jalostui 2 788–5 500 standarttia erilaista puutavaraa. Työvoiman määrä vaihteli 74:stä 134 henkeen. Näillä luvuilla A. Santaholma Oy oli ylivoimaisesti suurin työnantaja Kalajoella. Lisäksi on huomattava, että hakkuut ja uitot tarjosivat ansiomahdollisuuksia rautiolaisille ja muidenkin lähikuntien asukkaille. Sahan työväki asui pääasiassa Plassilla, missä yhtiö omisti työväen asuntoja ja missä oli myös työväen omia mökkejä. Työvoiman puute ja liikennöintirajoitukset johtivat vuosina 1916–1918 seisokkeihin. Jokisuun sahan ohella Santaholmilla oli puuhiomo Pyhäjoella ja saha Haukiputaalla, Himangalla ja Raahessa.

Jokisuun sahan toiminta käynnistyi jälleen syksyllä 1919. Seuraavana vuonna sahatavaraa myytiin runsaat 4 300 standarttia. Sahan konekanta uusittiin vuonna 1926. Tämä näkyi tuotantoluvuissa, jotka nousivat vuonna 1930 noin 8 100 standarttiin. Pulavuodet vaikeuttivat Jokisuun sahankin toimintaa, mutta vaikeuksista selvittiin. Lupaava kehitys katkesi toiseen maailmansotaan, joskin yhtiön toiminta pystyttiin pitämään yllä sotavuosina ajoittaisesta työvoimapulasta huolimatta. Santaholman merkitys työllisyyden ylläpitäjänä oli keskeinen myös maailmansotien välisenä kautena.

Jokisuun sahan toiminta jatkui aina vuoteen 1996. Yhteensä 93 toimintavuotensa aikana saha koki luonnollisesti monia uudistuksia ja muutoksia. Saharakennus oli aluksi suorakaiteen muotoinen, noin yhdeksän metriä leveä ja lähes 50 metriä pitkä rakennus. Sittemmin rakennusta laajennettiin useaan otteeseen, viimeksi vuonna 1985, jolloin rakennettiin uusi hakkurihuone. Samana vuonna hankittu uusi veistokone vaati katon korottamisen ja sisäänkäynnit pohjoispuolelle. Vuonna 1996 julkaistussa Timo Kantosen teoksessa ”Satakunta sahaa Suomessa” Jokisuun sahan päärakennusta kuvataan näin: ”Se on L:n muotoinen ja käsittää ylä- ja alasahan. Voimanvälityslaitteet ja sahakoneiden jalustat täyttävät alasahan ja yläsahassa sijaitsevat toimintakuntoiset kaksi raamisahauslinjaa. Viereinen voimalaitos sekä savupiippu ovat tiilirakenteiset.” Laivasta peräisin oleva höyrykone on harvinainen ja yhä toimintakykyinen trippelihöyrykone vuodelta 1916. Naakat ovat asuttaneet joen puolella sijaitsevan 38 metriä korkean savupiipun sahan hiljenemisen jälkeen.

Santaholman sahalla pitkään työskennellyt metsätalousinsinööri Esa Eroma on muistellut:
”Kun tukki oli kulkenut ykkösraamin läpi, oli pyöreä tukki sahattu pelkaksi, sivulaudoiksi ja losoiksi. Sydäntavarat matkasivat suoraan merkkipenkkiin, sivulaudat kakkoskantille ja losot jälleen alasahaan hakkurin kuljettimelle. Ennen hakkureiden tuloa losot ja kantista tulevat rimat poltettiin miiluissa sysiksi eli hiiliksi – – – Tapulissa sahatavarat sitten kuivuivat lastattaviksi ja laivattaviksi, useimmiten ulkomaille. Taaplarin työ oli todella raskasta ja siihen ei aivan joka pojasta ollut. On huomattava, että sahatavarat ovat taaplausvaiheessa tuoreita ja painavat kaksi-kolminkertaisesti kuivapainoonsa verrattuna. Tapulit olivat Kalajoella neljästä neljään ja puoleen metriin korkeita.”


Tänä päivänä kalajokista sahaperinnettä jatkaa Junnikkala Oy. Puu ja vesi ovat olleet pitkään perusta Junnikkalan suvun leipätyölle. Aarne Junnikkala valmisti 1950-luvulla puisia vesijohtoputkia. Hän osti myös sirkkelisahan, jolla perheen vanhin poika Ismo aloitti sahaustoiminnan. Vuonna 1960 Ismo Junnikkala perusti yksiraamisen sahalaitoksen. Heikki Junnikkala tuli mukaan toimintaan vuonna 1965, ja vuonna 1968 sahalinja muuttui kaksiraamiseksi. Ilpo Junnikkalan liittyessä remmiin vuonna 1971 vientitoiminta laajeni entisestään. Saha paloi vuonna 1980, mutta se rakennettiin uudelleen jo samana vuonna. Höyläämön rakentaminen vuonna 1987 paransi toimintaedellytyksiä entisestään. Moderni laitos työllistää nykyisin satakunta henkeä.


Junnikkalan Sahan historiaa


Ismo Junnikkala


Ismo Junnikkala on syntynyt 9-lapsisen perheen vanhimmaksi pojaksi ja on saanut kokea työntäyteisen lapsuuden, kun isä Aarne oli sodassa. Koulutunteja tahtoi jäädä pois ja äiti oli lujilla, lasten täytyi maatalossa tehdä paljon. Kun isä Aarne tuli sodasta, hän osti porakoneen puisten vesijohtoputkien kairausta varten, ja Ismon päästyä armeijasta 1953 miehet ostivat yhdessä sirkkelisahan, jonka käyttäminen jäi Ismon vastuulle. Ismo kertoo, että jouduimme liikevaihtoveron tarkastukseen 1954. Silloin maksettiin heti ensimmäiset isot mätkyt.


Toiminta oli tuskin päässyt alkuun, kun Junnikkalan isä loukkaantui Himankakylällä työreissulla ja menehtyi vammoihinsa. - Olihan se raskasta aikaa ja velkaakin oli paljon, sanoo Ismo Junnikkala. Junnikkala kävi pankinjohtajana, Isosorvarin Jussin juttusilla pyytämässä lainaa omiin nimiinsä, mutta Jussi totesi, että katsotaan nyt, miten tämä menee. - Olin tyypillinen sen ajan yrittäjä, kun menin pankkiin, eikä ollutkaan takuitakaan, Junnikkala sanoo. Mutta Jussi oli viisas ja ajatteli, että jospa ne tulee maksetua!


Pikkuhiljaa Junnikkala laajensi toimintaansa ja siirtyi vuonna 1960 kotitalonsa tontilta sahan nykyiselle tontille Ylivieskantien varteen. 1960-luvun lopussa tuli taas rahan tarve, ja kunnaltakin haettiin takuuta 200 000 käyttöpääomaksi. - Kunta ei ollut ainakaan siihen aikaan teollisuusystävällinen. Aarne Liaankin puunsepänverstas muutti Ala-Härmään, kun kunta ei suostunut takuuseen. Junnikkalan tapauksessa päätös oli kuitenkin myönteinen, ja Junnikkala sanookin, että silloin tapahtui käänne. - Työttömiä oli paljon ja kunta alkoi suhtautua positiivisemmin elinkeinoelämään.

Junnikkalan Sahan syntymäpäiväksi on merkitty 16.8.1960.

Vuonna 1965 toimintaan tuli mukaan Heikki Junnikkala ja vuonna 1968 he rakensivat kaksiraamisen sahalinjan, jonka jälkeen Junnikkalan sahan jatkuva ja laajempi toiminta on alkanut. Ilpo Junnikkala tuli mukaan vuonna 1971, jolloin vireämpi sahatavaran vientitoiminta aloitettiin. Vuonna 1973 Junnikkala koki työtapaturman, kun jalka katkesi kahdesta kohti. Kipsin kanssa mies sai seurustella 11 kuukautta.


Uuden sahalaitoksen rakentaminen alkoi tulla ajankohtaiseksi, ja maatakin sitä varten oli ostettu, kun hitsauskipinästä lähtenyt tulipalo tuhosi vanhan sahalaitoksen 1980.- Olin kotona kun vaimoni Tuulikki näki ikkunasta, että saha palaa. Sanoin, että sinne ei ole kiire, se on jo palanut. Vakuutukset olivat kunnossa, ja uusi saha nousi 110 päivässä. Uusi saha aloitti toimintansa jo samana vuonna. Sahalaitoksen rinnalle rakennettiin höyläämö 1987 ja tie kohti nykyaikaista, asiakkaiden tarpeet tyydyttävää sahalaitosta oli alkanut. Junnikkalan Oy on jatkanut tasaista kasvuaan koko historiansa ajan. Vaativin investointi tehtiin 1998, jolloin koko sahalinja uusittiin nykyaikaisemmaksi ja joustavammaksi. Junnikkalan veljekset omistivat sahan kolmeen pekkaan tasaosuuksin. Ismo Junnikkala sairastui 1992 ja siiten hän jäi eläkkeelle. Hän kävi kuitenkin hallituksen kokouksessa ja on jättänyt päätösvallan pojalleen Juhalle. Myös tytär opiskelee metsäalaa. - Olen sanonut lapsille, että tässä on leipä lujassa, mutta eivät he ole suostuneet lähtemään muuhun ammattiin.


Junnikkalan Saha on investoinut voimakkaasti lamavuosista huolimatta, ja investoinnit ovat myös kantaneet hedelmää. 1998 käyttöön saatiin uusi sahauslinja. Vuonna 1997 Junikkalan Saha sahasi 63 000 kuutiometriä valmista sahatavaraa, ja nyt määrä nousee 80 000 – 100 000 kuutioon. Uuden sahan nopeus perustuu siihen, että pyörösaha sahaa sahaa koko ajan, kun taas 17 vuotta käytössä ollut raamisaha sahasi vain alas tullessaan. Investoinnit kustannukset olivat 20 miljoonaa markkaa.


Junnikkalan Saha on investoinut 90-luvulla kaikkiaan noin 75 miljoonalla markalla. Investointeihin on käytetty vuosittain kymmenisen prosenttia liikevaihdosta. Junnikkalan Sahalla oli vuonna 1998 henkilökuntaa noin 70 henkilöä ja alihankkijoilla metsä- ja kuljetusurakoinnissa noin 40 henkilöä. Vuoden 1997 liikevaihto oli 95 miljoonaa markkaa. Junnikkalan Saha on kasvanut 1990-luvulla huomattavasti ja vientiin meni jo puolet tavarasta.
2000-luvulle tultaessa jo neljäs polvi Junnikkaloita on vahvasti mukana kehittämässä puunjalostusta entistä modernimmaksi ja kilpailukykyisemmäksi vaativien asiakkaiden palvelulaitokseksi. Puolen vuosisadan aikana tehty työ on jalostumassa entistä laajemmaksi. Tähän vaaditaan ammattitaitoisia metsän omistajia raaka-aineen myyjinä, asiantuntevia ja vaativia asiakkaita ja ennen kaikkea työhönsä ja taitojensa jatkuvaan kehittämiseen sitoutuneita työntekijöitä.


Junnikalan Saha

http://www.junnikkala.com/index.php/fi/tuotantolaitokset/junnikkalan-saha-kalajoki





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti