LA 14.10.2023 Tynkä on Kalajoen pönkä

Tyngän suku

Tyngän kylässä asui 1500-luvulla rikas Tyngän suku, johon kuului kolme talonpoikaiskauppiasta; serkukset Mikko Erkinpoika ja Mikko Nikunpoika Tynkä sekä jälkimmäisen veli Pieti Nikunpoika Rahja. Innokas kaupankäynti ja rikkaus viittaavat siihen, että edelliset isännät, Erkki Mikonpoika Tynkä ja hänen veljensä Niku, olivat olleet kauppiaita ja suvun kauppiasperinne lienee juontunut kaukaa keskiajalta. Kalajoen pitäjän huomattavin kauppias 1500-luvun jälkipuolella oli Mikko Erkinpoika, joka on merkitty talonsa isännäksi 1553-1607. Erotukseksi serkustaan Mikko Erkinpoikaa sanottiin Isoksi-Mikoksi, kaiketi kokonsa vuoksi. Mikko Nikunpoika oli puolestaan Pikku-Mikko. Tyngän suku oli perin yritteliästä. Peltoala oli Pikku-Mikon talossa suurin ja Ison-Mikon talo oli kolmantena. Karjaakin Mikko Erkinpojalla oli runsaasti, vuonna 1591 muun muassa kymmenen salvettua härkää, joita kasvatettiin lähinnä teuraseläimiksi. Mikko Erkinpojalla oli myös vesimylly ja tuulimylly.

Iso-Mikko myi ainakin 1570-luvulla kruunun turkisten ostajille ketun-, kärpän- ja oravannahkoja, talon miesten itse pyytämiä tai ostettuja. Mikko oli, kuten isänsäkin, innokas hylkeenpyytäjä ja toimi nuorehkona miehenä monet vuodet venekunnan päällikkönä. Kauppatavaraa kertyi omastakin takaa, ja lisää Mikko Erkinpoika hankki ostamalla, Hänellä oli jatkuvasti ainakin yksi laiva, jolla hän nouti kauppatavaraa pohjoisesta, kuten Oulun ja Iin markkinapaikoilta, ja vei etelään, muun muassa Tukholmaan. Vuonna 1575 hän myi jossakin Itämeren äärillä sotalaivaan 2,5 kippuntaa eli 435 kg kapahaukia, Vuonna 1585 Isoa-Mikkoa sakotettiin merimiesten palkkoihin tarkoitettujen rahojen anastamisesta, mutta tämä ei estänyt häntä saamasta myöhemminkin kruunun rahteja. Niinpä hän kuljetti syksyllä 1591 Norrköpingistä Liivinmaalle 20 armeijan hevosta. Mikon silloinen laiva oli ajan oloissa isonlainen, 13-14 lästin vetoinen, mikä lienee merkinnyt noin 200 tervatynnyrin kantoisuutta.

Iso-Mikko näkyy olleen kiivasluonteinen, koska häntä sakotettiin 1579 verihaavan lyömisestä toiseen Tyngän kylän mieheen. Hän oli silti kruunun ja pitäjän tärkeimpiä luottamusmiehiä, vakinaisesti lautamiehenä 1554-1580 ja ainakin 1564-1577 neljännesmiehenä kruunun veronkantajan hankalassa tehtävässä.

Kalajoen ensimmäisestä kirkkoherrasta löytyy tietoja v. 1543 talvikäräjiltä, jolloin Simo-nimistä kirkkoherraa sakotettiin siitä, että kirkkoherra oli lyönyt kahta seurakuntalaistaan, etelänkyläläistä Lauri Heikinpoika Ojalaa ja tynkäläistä Niku Heikinpoika Tynkää. Niku Heikinpojasta tuli myöhemmin Lassilan isäntä. Vammat olivat vain mustelmia, joten kirkkoherra lienee käyttänyt vain nyrkkejään. Tappelun syytä ei saatu selville. Pappien koulutus ei tuohon aikaan täyttänyt tarkoitustaan, eivätkä parhaat miehet tuohon aikaan hakeutuneet Kalajoen tapaiseen pienehköön seurakuntaan.

Kalajoen toinen kirkkoherra Pietari v.1544-48 ei liene olut kovin suosittu, sillä etelänkyläläinen Pekka Heikinpoika Laurila tuomittiin v. 1544 sakkoihin Pietarin hevosen vahingoittamisesta.

Seuraava kirkkoherra oli Mikael Eerikinpoika Tavastius, joka nimestä päätellen lienee ollut hämäläinen. Hän oli Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1551-55. Hän oli Simoakin pahempi riitapukari, joka tuomittiin vuoden 1551 syyskäräjillä 6 markan sakkoon lihashaavan lyömisestä alavieskalaisen Niku Nikunpoika Vuotilaan. Riitojen syynä lienee ollut papinmaksut. Herra Mikael lienee vaatinut saataviaan kovin jyrkästi ja saanut tällä tavoin suuren osan seurakuntalaisista vihamiehekseen. Vuonna 1555 tynkäläinen Niku Eerikinpoika Tynkä löi herra Mikaelin kuoliaaksi ja joutui siitä maksamaan mainitun vuoden käräjillä 13 mk ja 8 äyrikäistä sakkoa.

On hyvin mahdollista, että herra Mikaelin vaatiessa keväällä 1555 hyljeveroaan syntyi ensin sanasota ja sitten lopulta tappelunnujakka, joka päätyi siihen, että monta kertaa tappelusta sakotettu Niku Eerikinpoika Tynkä tarttui hyljekeihääseen ja pisti kirkkoherran kuoliaaksi. Tuomio oli kuitenkin pieni, sillä Tyngällä oli tuohon aikaan viisi suurta taloa ja Niku Eerikinpoika Tyngän sukulaiset olivat vaikutusvaltaisia henkilöitä.

Taiteilija Rositsa Tanchevan maalaus: Tynkäläinen Niku Eerikinpoika Tynka tappaa Kalajoen kolmannen kirkkoherran Mikael Eerikinpoika Tavastiuksen Kalajoen jäällä Tyngän suvannossa.

Koira-Kreuksista kirkkoherra

Mikaelin surmaamisen jälkeen Kalajoelle ei ollut papiksi halukkaita. Väkivahva Turun koulun teini Gregorius Henrikinpoika suostui ottamaan tehtävän vastaan. Gregorius Keiraskius tunsi olonsa Kalajoella turvattomaksi. Hän piti aina pitäjällä liikkuessaan mukanaan neljää renkiä ja kolmea suurta, vihaista koiraa sekä käsirautoja. Jos hän huomasi jotakin epäilyttävää, niin hän usutti koirat seurakuntalaisten kimppuun. Kalajokiset rupesivatkin nimittämään pappiaan "Koira-Kreukseksi". Gregorius toimi samalla Kalajoen nimismiehenä. Gregorius tuomittiin vuoden 1568 käräjillä. Kirkkoherra oli tehnyt aviorikoksen Ursula nimisen piikansa kanssa, josta häntä uhkasi kuolemantuomio. Jostain syystä talonpojat ryhtyivät puolustamaan Gregoriusta käräjillä vedoten Gregoriuksen vaimon sairauteen ja siihen, ettei tämä pystynyt hoitamaan vaimon velvollisuuksia. Näiden asianhaarojen vallitessa käräjäoikeus armahti kirkkoherran ja tuomitsi hänet vain 150 markan sakkoon, josta tämä maksoi 75 markkaa tuomarille.

Herra Gregoriuksen pahin vihamies näyttää kuitenkin olleen Etelänkylän Saaren isäntä, seppä ja maakauppias Martti Ollinpoika Rautia. Vuoden 1572 käräjillä hänet tuomittiin kuolemaan epäkristillisestä käyttäytymisestä kirkkoherraa kohtaan. Rautia kuitenkin armahdettiin ja tuomittiin vain 100 markan sakkoon. Vuoden 1573 käräjillä Rautia tuomittiin 3 markan sakkoon kirkkoherran niityn vahingoittamisesta. Kirkkoherran kosto oli paljon vaarallisempi. Vuoden 1574 talvikäräjillä hän syytti Martti Rautiaa siitä, että tämä oli noitavainoin nostanut karhun, joka oli tappanut kirkkoherran lehmiä ja hevosia.

Ensimmäinen kirkko

Ensimmäiset maininnat Kalajoen seurakunnasta löytyvät vuodelta 1525, missä kerrotaan, että Kalajoen Tyngän kylälle oli rakennettu kappelikirkko. Seurakunta käsitti tuolloin koko Kalajokilaakson aina Haapajärveä ja Reisjärveä myöten. Laaja emäseurakunta jakaantui 1800-luvulla osiin, kun kappeliseurakunnat itsenäistyivät yksi toisensa jälkeen, ensimmäisenä Haapajärvi vuonna 1838 ja viimeisenä Rautio vuonna 1921.

Kalajoen ensimmäisen kirkon lähimaastosta on löydetty merkittävä määrä vanhoja 1500-luvulta olevia rahoja. Pidän löytöjä erittäin merkittävinä. Löytöjä on tehty useamman henkilön toimesta.

Esinelöydöistä rahat muodostavat oman erikoisryhmänsä. Rahat voidaan usein ajoittaa suhteellisen tarkasti. Lisäksi niihin sisältyy erilaista tietoa kuten nimellisarvo, lyötättäjän nimi ja muuta vastaavaa. Rahoissa olevat kuva-aiheet kertovat esimerkiksi aikakautensa vaakunoista, yleisestä symboliikasta, pukeutumisesta ja yleisestikin tavasta esittää erilaisia asioita.

Tällainen rahan tarkempi tutkimus vaatii aina rahan tunnistamista eli sen sitomista aikaan ja paikkaan. Tämä ei ole aina helppoa, sillä lyöntivuosi ja nimellisarvo tulevat käyttöön vasta aivan keskiajan lopussa ja varsinaisesti vasta 1500-luvulla. Tämän takia keskiaikaisen kolikon tarkkaa lyöntivuotta ei yleensä pystytä määrittelemään. Usein kuitenkin saadaan ajoitus vuosikymmenen tai vuosikymmenten tarkkuudella.

Nyt löydetyt klippingit on lyöty 1518-1523. Klippingit ovat neliskanttisia kolikoita, joita käytettiin aivan samalla tavalla kuin pyöreitä kolikoita. Yleensä klippinkejä käytettiin hätärahoina, sillä niiden valmistaminen oli nopeampaa ja helpompaa kuin pyöreiden kolikoiden valmistaminen.

Hätärahalla tarkoitetaan tilapäisiä maksuvälineitä, joita jouduttiin laskemaan liikkeelle kun normaalista rahasta oli pulaa. Hätärahana liikkeelle lasketut kolikot olivat arvometallipitoisuudeltaan huonoja ja ne eivät siksi vastanneet niihin lyötyä nimellisarvoa. Yleensä hätärahat tämän takia vedettiin melko nopeasti pois kierrosta, minkä jälkeen ne sulatettiin tai leimattiin uudelleen käytettäviksi huomattavasti matalammalla nimellisarvolla.

Klippinkikuningas Kristian II

Ensimmäiset meillä käytössä olleet klippingit olivat alun perin Tanskassa lyötyjä. Tanskan kuningas Kristian II (1513-1523) tarvitsi nopeasti rahaa erityisesti Ruotsiin suunnatun sotaretken rahoittamiseksi. Tämän ongelman Kristian II ratkaisi lyötättämällä suuren määrän killingin arvoisia klippinkejä, joiden arvometallipitoisuus ja koko ei vastannut niiden nimellisarvoa.

1518-1522 lyötyjä killingin klippinkejä voidaan tämän takia pitää hätärahoina, joiden lyöminen johtui tarpeesta ratkaista käyttörahan puute. Kristian II:n lyötättämät klippingit olivat ensimmäisiä Tanskassa lyötyjä neliskanttisia rahoja ja siksi Kristian sai lempinimen "kong Klipping" eli "Klippinkikuningas".

Klippingit lyötiin hopeasta, mutta niihin sekoitettiin halvempaa kuparia, kuten yleisesti oli tapana tehdä. Kuparin määrää klippingeissä kuitenkin lisättiin koko ajan ja lopulta niitä lyötiin miltei puhtaasta kuparista. Huonojen rahojen levittäminen laski kuninkaan suosiota ja siksi lempinimi "Klippinkikuningas" ei ollut mitenkään Kristiania ylistävä.

Kustaa Vaasan nerokas ratkaisu

Samaan aikaan myös Ruotsin tulevalla kuninkaalla Kustaa Eerikinpojalla oli pulaa rahasta. Syy oli sama kuin Kristian II:lla eli sodankäynnin rahoittaminen. Kustaa Vaasa (1521-1560) sai ilmeisesti Kristian II:lta idean lyötättää vastaavanlaisia klippinkejä, joiden nimellisarvoksi tuli 18 penninkiä. Tätä ennen Ruotsissa ei oltu lyöty neliskanttisia rahoja.

Tanskalaisten esikuvien tavoin 1521-1523 löydyt klippingit olivat kuitenkin niin pieniä ja hopeapitoisuudeltaan huonoja, että niiden nimellisarvon ei olisi pitänyt olla enempää kuin kaksi penninkiä.

Kustaa oli hyvin tietoinen siitä, miten huonon rahan lyötättäminen vähensi suosiota kansan keskuudessa. Niinpä Kustaa Vaasa antoi lyötättää suuren osan huonoista klippingeistä Kristian II:n nimissä. Tämän jälkeen hänen oli helppo vyöryttää kaikki kritiikki huonon rahan liikkeelle laskemisesta vastustajan nimiin. Ratkaisu oli nerokas, sillä käyttörahan puutteen poistamisen lisäksi, "väärennetyt" klippingit olivat oiva ase Kristian II:n vastaisessa propagandassa.

Kustaa Vaasan hätärahoina lyötättämät klippingit olivat niiden huonon pitoisuuden takia käytössä hyvin lyhyen aikaa. 1524 niiden arvo laskettiin 18 penningistä 12 penninkiin ja tämän jälkeen ne vähitellen poistuivat käytöstä.

Tanskalaisia vastaavia rahoja jäljittelevät klippingit lyötiin samanlaisilla meisteillä kuin mitä Kristian II käytti. Tämän takia voi olla vaikeata määritellä, onko kyseessä tanskalainen vai ruotsalainen klippinki. Klippinkejä vertaamalla on periaatteessa mahdollista määrittää kummassa maassa raha on lyöty.

Nyt Tyngältä löydetyt rahat ovat 1500-luvun puolen välin jälkeen lyötyjä rahoja, mutta mielestäni erittäin hyvin säilyneitä ja siksi pidän rahalöytöjä erittäin merkittävinä löytöinä.

Ida Basilier-Magelssen – oopperalaulaja Tyngältä

Ida-Basilier-Megelsen oli Kalajoen kirkkoherra Jacob Simeliuksen tytöntytön tyttö.

Ida Basilier-Magelssen oli Nivalan Pidisjärvellä 10.9.1846 syntynyt oopperalaulaja, koloratuurisopraano ja laulunopettaja. Ida ehti lapsuudessaan asua syntymäpaikkakuntansa Nivalan lisäksi Kalajoella ja Kokkolassa ennen kuin perhe muutti Ouluun. Ida Basilierin isän suku oli tullut Suomeen Ranskasta jo neljä sukupolvea aikaisemmin. Ida oli vajaa kolme vuotta vanha, kun perhe muutti Kalajoelle 16.5.1849. Hänen kotinsa oli Kalajoen Tyngällä Tavastissa. Basiliereilla harrastettiin musiikkia. Kalajoella Idaa sanottiin ”Laulaja-Vapuksi”, joten laulunlahjat ovat olleet ilmeiset jo pikkutyttönä. Päästötodistuksen Oulun tyttökoulusta hän sai vuonna 1862. Perheessä harrastettiin musiikkia, ja Ida oli jo lapsena innostunut laulamisesta.

Ida kävi tyttökoulua Kokkolassa, ja perheen muutettua Ouluun hän sai päästötodistuksen Oulun tyttökoulusta 1862.

Laulun opinnot Ida aloitti Helsingissä Ruotsalaisen teatterin laulunopettajan Filip Jacobsonin johdolla. Idan toinen opettaja oli tunnettu laulupedagogi Emilie Mechelin. Lahjojensa ansiosta hän sai valtion apurahan, jonka turvin hän pääsi Pariisin konservatorioon vuosiksi 1867–1870. Hän opiskeli valtion apurahalla J. J. Massetin oppilaana. Hän opiskeli lisäksi lyhyen aikaa Pietarissa Henriette Nissan-Salomanin johdolla.

Opintojensa jälkeen Ida kiinnitettiin Ruotsin kuninkaalliseen oopperaan vuosiksi 1872–1874. Suomalaisessa oopperassa hän esiintyi vierailevana tähtenä vuodesta 1873 alkaen ja vakinaisemmin vuosina 1876–1878. Oopperakiinnitysten lisäksi Ida konsertoi Pohjoismaissa ja muuallakin Euroopassa. Vuonna 1878 hän meni naimisiin norjalaisen Johan Sigismund Cammermeyer-Magelssonin kanssa ja asettui asumaan Osloon. Ida esiintyi vielä jonkun kerran Oslossa ja Suomessakin, mutta hänen päätoiminen työnsä oli toimia Oslon konservatorion laulunopettajana.

Ida Basilier kuului 1800-luvun suomalaisen laulutaiteen parhaimpiin edustajiin. Hänen sopraanonsa oli harvinaisen heleä ja toisaalta lämmin. Hänen notkea esitystapansa, rytmitajunsa sekä sävelpuhtautensa herättivät aikanaan huomiota. Basilierin ominta alaa olivat iloiset ja koomiset osat, mutta monipuolisena taiteilijana hän osasi luoda syvyyttä myös traagisiin osiin.

Vielä opiskellessaan Ida piti ensikonserttinsa Suomessa 4.6.1868 ”hätää kärsivien hyväksi” ja lauloi samana kesänä Ruotsalaisessa teatterissa näytösten välissä. Suomalainen seura järjesti ensimmäisiä suomenkielisiä teatteri- ja operettiesityksiä, mm. V. Massén operetin Jeannetten häät, jossa Idakin oli ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Häntä kiitettiin luontevasta näyttämö­liikunnasta ja keveästä ja sointuvasta laulusta ja ihasteltiin ennen kaikkea hänen hyvää suomen kielen taitoaan. Jo syksyllä 1870 hän esiintyi ensimmäisessä suuressa oopperaroolissaan, Kaarlo Bergbomin järjestämässä näytöksessä Verdin Trubaduurin Leonorena Richard Faltinin johdolla. Samassa yhteydessä esitettiin Rossinin Sevillan parturia, jossa Idalla oli Rosinan osa. Rosinasta tulikin Idan bravuuriosa. Hänen pirteä, veitikkamainen olemuksensa ja puhdas, nopea ja täsmällinen kuviolaulunsa olivat kuin luodut Rosinan osaa varten. Toinen yhtä sopiva rooli oli Donizettin Rykmentin tyttären Maria.

Syksyllä 1871 hän esiintyi Tukholman oopperassa ja sai kiinnityksen vuosiksi 1872–74. Suomalaisessa oopperassa Ida esiintyi satunnaisesti jo vuodesta 1873 ja yhtäjaksoisesti vuosina 1876–78. Kaikkiaan oopperaesiintymisiä kertyi Suomessa 110, 12 eri oopperassa. Lisäksi Ida Basilier konsertoi ahkerasti kotimaassa ja ulkomailla; yksin Pohjoismaissa hän antoi vuosina 1870–80 noin 400 konserttia. Näiden lisäksi tulevat konsertit Pariisissa, Münchenissä, Lyypekissä ja Pietarissa sekä Zelia Trebelli-Bettinin kiertue Englannissa 1877. Viimeinen rooli Suomalaisessa teatterissa oli Rykmentin tyttären Maria vuosina 1892–93.

”Pohjolan satakieli” asettui norjalaisen miehensä kanssa asumaan Osloon, missä hän vielä esiintyi, mutta oli 1890–1915 päätoiminen Oslon konservatorion laulunopettaja.
Hänelle on pystytetty muistopatsas Norjan Hegraan. Ida Basilier oli etevin koloratuurisopraano, mitä Suomessa on ollut Johanna von Schoulzin päivien jälkeen.

Ida Matilde Basilier-Magelssen 10.9.1846 – 23.5.1928, vanhemmat: maanmittari Carl Frederik Basilier ja Gustafva Mathilda Garvolin. Puoliso: toimittaja ja virkamies Johan Sigismund Cammermeyer-Magelssen (eronnut), kuollut Norjassa 1910. Perheen poika otti äitinsä sukunimen Basilier.

Lähdeainesto: Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995Kari & Seija Krapu sekä Internet

Kirkkoherra Jakob Simelius asui Tavastissa Tyngällä

Jakob Simelius. Syntynyt 06.05.1755 Ylivieska. Kuollut 25.05.1806. Kirkkoherra. Vaasan kouluun 1771. Turun yliopistoon 1775. Vihitty armovuodensaarnaajaksi Hailuotoon 1780. Kokkolan pitäjänapulainen ja pedagogi 1782. Kaustisten kappalainen 1783. Rokotuksen edistämisessä saatujen ansioiden vuoksi määräsi Kuninkallinen Majesteetti 9.4.1793, että hänelle oli annettava ensimmäinen vaalisija ensimmäiseen hakemaansa kirkkoherranvirkaan. Kalajoen kirkkoherra 1798. Isä Taulu 86. –Puoliso 24.09.1782 Kokkola Helena Chydenius. Syntynyt 24.02.1756. Kuollut 1828. Vanhemmat: Kokkolan kirkkoherra Jacob Chydenius ja Katarina Nyholm, joka oli rehtori Johan Kreanderin leski.

Tämä kuva on Suur-Kalajoen historian sivuilta

Tämä valokuva on Kalajoen kirkkoherranviraston seinällä.

Eino Rahja – Leninin henkivartija

Eino Rahjan muotokuvan on maalannut taiteilija Markku Hakola. Muotokuva on Erkki Ahon taidenäyttelyssä Kalajoella.

Vuonna 1836 Lohtajan Alaviirteeltä muutti Kalajoen Tyngänkylän Rahjan taloon Aapo Matinpoika Mikkola (1799-1853). Perheeseen syntyi yhdeksän lasta. Vuonna 1828 päivänvalon nähnyt Mikko Aaponpoika Rahja avioitui varsin nuorena ja hänen esikoisensa Aapo Mikonpoika syntyi Kalajoella 10.1.1848.
Aapo Mikonpoika Rahja avioitui Fanny Katarina Matintytär Sjöbergin (s. 23.3.1848 Kalajoella) kanssa ja perheeseen syntyi kahdeksan lasta:

Jaakko Vilho 14.1.1872 Kalajoella
Maria Lyydia 20.3.1874 Kalajoella
Alma Albertiina 6.7.1876 Pietarissa
Eemil Edvin 22.12.1883 Pietarissa
Eino Einar 2.6.1885 Pietarissa
Johanna Frederika 10.6. 1887 Pietarissa
Nammi Sofia 9.5.1889 Pietarissa
Tyyni 30.4.1891 Pietarissa

Kahden ensimmäisen lapsen syntymisen aikaan pariskunta ei vielä ollut naimisissa. Rahjat asuivat Kalajoen Etelänkylässä Apulin maakirjanumerolla ”Kuusikon” mökissä. Perhe lähti työansioon Pietariin ensimmäisen kerran 1871, toisen kerran 1873 ja pysyvästi 1876. Aapo työskenteli Pietarissa rautatieläisenä ja rautatien konepajalla sekä Pietarissa ja Kronstadtissa kirvesmiehenä.

Rahjan veljesten kototalo Tyngällä

Fanny ja Aapo Rahjan kaikki neljä tytärtä kuolivat Venäjällä hyvin nuorena, jo ennen kymmentä ikävuottaan. Vanhin pojista Kalajoella syntynyt Jaakko meni jo 12-vuotiaana töihin torpeedoverstaaseen ja työskenteli myöhemmin 14 vuotta viilaajana ja sorvaajana Kronstadtin ja Pietarin tehtaissa. Vuonna 1899 hän siirtyi rautateiden palvelukseen ja oli lähes 20 vuotta veturinkuljettajana Suomen radalla ja Nikolajevin rautateiden Suomen haararadalla.

Kirvesmiehenä työskennellyt Aapo Rahja loukkaantui vaikeasti Amiraliteetin työmaalla Pietarissa helmikuun lopulla 1902. Loukkaantunut toimitettiin sairaalaan, mutta suoritettu leikkaus ei auttanut. aapo Rahja kuoli 26.2.1902. Rahjan perheen toimeentulosta joutuivat nyt huolehtimaan 16-vuotias Eino ja 14-vuotias Jukka. Heidän veljensä Edvin sairasti pahaa reumatismia eikä kyennyt käymään säännöllisessä ansiotyössä. Vanhin veli Jaakko oli jo perustanut oman perheen ja muuttanut pois vanhempien luota.

Eino ja Jukka Rahja liittyivät Venäjän sosiaalidemokraattiseen puolueeseen pian isänsä kuoleman jälkeen. Myös Jaakko Rahja osallistui aktiivisesti vuoden 1905 kapinatapahtumiin. Jukka Rahja asui vuosina 1906-1913 Kuopiossa ja oli aktiivisesti mukana Suomen sosiaalidemokraattisessa nuorisoliikkeessä kierrellen mm. puhujana.

Eino Rahja toimi 1910-luvun alussa Leninin puolison Nadesha Krupskajan apuna levitettäessä vallankumouksellista kirjallisuutta ulkomailta Venäjälle. Bolsevikkien matkustaessa mm. Suomen ja Venäjän välisellä rautatiellä Eino Rahja toimi usein yhteysmiehenä ja tuli tunnetuksi ovelana ja tunnollisena puoluetyöntekijänä. Eino Rahjalla oli ratkaiseva osuus siinä, että bolsevikkien Pravda-lehden Pietarin kirjapaino onnistuttiin pitämään toimintakunnossa 1917 levottomina päivinä ja maanpaosta palanneen V.I.Lenin poliittiset kirjoitukset levisivät suuren kansanjoukon luettavaksi.
Eino ja Jukka Rahjan vallankumouksellinen toimeliaisuus toi näkyviä tuloksia myös Pietarin suomalaisten keskuudessa. Huomattavin saavutus oli Pietarin suomalaisen punakaartin perustaminen tsaarin kukistumisen jälkeen.

Heinäkuun epäonnistuneen vallankumousyrityksen jälkeen Lenin oleskeli Pietarin ulkopuolella Razliv-järven takana piilossa väliaikaisen hallituksen etsiviltä. Hänen neuvonsa ja ohjeensa olivat kuitenkin Pietarissa elokuussa kokoontuneen bolsevikkipuolueen 6. edustajakokouksen päätöslauselmien pohjana.
Lenin asui Jalkalassa Eino Rahjan appivanhempien talon lisärakennuksessa runsaan viikon. Rahja ja hänen puolisonsa Lyydia (os. Parviainen) oleskelivat tämän ajan Pietarissa ja välittivät vallankumousjohtajalle kirjeitä mm. hänen puolisoltaan Nadesha Krupskajalta. Jalkalasta Lenin jatkoi Helsinkiin, missä hänet sijoitettiin vt. miliisipäällikkönä toimineen Kustaa Rovion asuntoon.

Lenin odotti koko ajan sopivaa tilaisuutta palata Pietariin. Suomen pääkaupungista hän siirtyi ensin lähemmäs rajaa Viipuriin. Sieltä Eino Rahja saapui noutamaan bolsevikkijohtajaa Pietariin. Tarvittiin tekokukka ja muitakin naamioimistarpeita. Lenin sai suomalaisen papin ulkonaisen hahmon. Epäluulojen välttämiseksi Eino Rahjan oli määrä puhua Leninille heti suomea, kun vähänkin epäilyttävän tuntuinen henkilö näkyi lähettyvillä. Vallankumousjohtajan tuli siinä tilanteessa vastata vain yksinkertaisesti jo ”Ei” taikka ”Juu”.

Lähdettyään Viipurista paikallisjunalla Lenin ja Rahja siirtyivät ennen Valkeasaaren raja-asemaa Raivolassa Pietarin junaan, jossa Hugo Jalava toimi veturinkuljettajana. Suomalaispapin hahmo muuttui veturilämmittäjäksi ja matka kohti Pietaria jatkui. Lenin ja Rahja poistuivat junasta Udelnajan asemalla ja jatkoivat kävellen Pietarin Viipurin kaupunginosaan osoitteenaan Serdobolskajankatu n:o 1/92, asunto 41. Siellä asui 1917 bolsevikki Margerita Fofanova, joka työskenteli Lenin vaimon kanssa.

'

Tästä ovesta lähdettiin johtamaan vallankumousta.

Lenin poistui Fofanovan asunnosta kahdeksan kertaa osallistuessaan puolueen keskuskomitean kokouksiin ja neuvotellessaan johtavien puoluevirkailijoiden kanssa. Lokakuun 28. päivän iltana pidettiin Viipurin kaupunginosassa, Bolotnaja-kadun n:o 13/27 toisessa kerroksessa erittäin salaisesti bolsevikkipuolueen keskuskomitean laajennettu istunto. Siihen osallistui noin 30 henkilöä ja istunnossa oli määrä tarkistaa kapinavalmistelujen kehitys.

Salaisessa asunnossaan – Serdobolskaja-katu 1/92 – piileskelevä Lenin sai lokakuun 24. päivänä tietää Eino Rahjalta, että viranomaiset nostavat Nevan yli johtavia läppäsiltoja. Hän päätti lähteä Smolnaan, Neva-joen toiselle puolelle, vielä samana iltana ja kiirehti keskuskomiteaa viipymättä aloittamaan kapinan.
Eino Rahja yritti vielä saada Lenin luopumaan lähdöstään Smolnaan vetoamalla hankkeen vaarallisuuteen; väliaikaisen hallituksen etsivät tekivät kaikkensa löytääkseen bolsevikkijohtajan ja kaduilla sekä erityisesti silloilla oli tiukkoja tarkastuksia. Lenin ei kuitenkaan suostunut luopumaan suunnitelmastaan, vaan totesi päättäväisesti: ”Lähdetään Smolnaan”. Hämätäkseen väliaikaisen hallituksen etsijät Lenin muutti Eino Rahjan neuvosta mahdollisimman paljon ulkomuotoaan, vaihtoi ylleen vanhan takin, sitoi kasvojen ympäri liinan ikään kuin olisi potenut hammassärkyä, pani päähänsä vanhan lippalakin.

Kello kymmenen ja yhdentoista välillä illalla Lenin ja Rahja poistuivat salaisesta asunnosta ja lähtivät kävelemään raitiovaunupysäkille. Lähellä Suomen rautatieasemaa he nousivat pois raitiovaunusta ja jatkoivat matkaansa jalan kohti Liteinyi-siltaa. Muutaman sadan metrin päässä Mihailovoin tykistökoulun upseerioppilaat olivat juuri samaan aikaan tarkistamassa ”Rabotsi putj”-lehden toimitusta saatuaan vihjeen Leninin mahdollisesta oleskelusta siellä ja käskyn pidättää hänet.

Kävelyreittinsä vaarallisuudesta huolimatta bolsevikkijohtaja ja hänen turvamiehensä pääsivät vaikeuksitta Liteinyi-sillalle, joka oli ylitettävä. Sillan toisessa päässä – Viipurin puolella – olivat punakaartilaiset vartiossa. He eivät kiinnittäneet mitään huomiota kahteen vaatimattomasti puettuun kulkijaan. Kutuzovin rantakadun puolella olivat vartiossa Pietarin sotilaspiirin esikunnan määräämät sotamiehet. Nämä vaativat ohikulkijoilta kulkulupaa. Leninilla ja Rahjalla ei sellaista tietenkään ollut. He pääsivät kuitenkin vartioston läpi, sillä paikalle kerääntyi suuri joukko myöhäisvuorostaan palaava työläisiä, jotka myös olivat ilman kulkulupia. Syntynyttä kiistelyä hyväksikäyttäen Lenin ja Rahja pääsivät vartiomiesten ohi ja jatkoivat Liteinyi-valtakadulle. Sieltä he kääntyivät runsaan 100 metrin kävelyn jälkeen Spalernajakadulle, joka johti suoraan Smolnan alueelle. Matkaa oli kuitenkin vielä jäljellä yli kilometri ja muutaman minuutin kuluttua ilmestyi eteen kahden upseerioppilaan muodostama ratsupartio, joka vaati kulkulupia.

Eino Rahja kumartui Leninin puoleen ja kuiskaten kehotti tätä jatkamaan matkaa. Rahja itse jäi viivyttämään ratsupartiota. Toinen upseerioppilaista piti häntä humalaisena ja Rahja teki parhaansa vahvistaakseen tätä käsitystä. Silti toinen ratsupartiolainen vaati Rahjaa seuraamaan Komendantinvirastoon. Rahja kyyräili kulmainsa alta viiksiniekkaa. Jos vain iskee ratsupiiskallaan, ammun satulasta mokoman lurjuksen. Viiksiniekka sivalsi kiivaasti hermostuneena tanssahtelevaa hevostaan. Se kavahti pystyyn. Rahja hyppäsi seinä viereen nojautuen kosteaa kylmää seinää vasten. Junkkarikoululaiset lähtivät ratsastamaan Liteinyi-kadulle päin. Rahja suoristi jännityksestä puutuneet sormensa, hellitti revolverin kahvan ja lähti taakseen vilkuilematta tavoittamaan Leniniä.

Loppumatka Smolnaan sujui vaikeuksitta. Rahjalla oli hallussaan kaksi kulkulupaa Smolnan päärakennukseen. Suunnilleen puolenyön aikaan Lenin pääsi vallankumouksen päämajaan, jossa hän ryhtyi välittömästi johtamaan aseellista kapinaa. Samalla Eino Rahjan tehtävä Leninin henkivartijan ja yhteysmiehenä oli päättynyt. Seuraavat kymmenen päivää järisyttivät maailmaa.

Katso: Rahjan veljekset ja vallankumous
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/rahjan-veljekset-ja-vallankumous.html

Lähdeainesto:
Lauri Järvinen: Kalajoen työväenliikkeen historia ISBN 951-99799-7-2

Tyngän myllyn historiaa

Tyngän mylly sijaitsee Kalajoen keskustasta noin 10 kilometriä Ylivieskan suuntaan.

Hihnakoskeen alettiin v. 1916 suunnitella turbiinikäyttöisen myllyn rakentamista. Omistuspohjaksi valittiin osuuskunta. Oulun läänin kuvernööri vahvisti 27.1.1917 Tyngän Mylly-, Sähkö- ja Sahaosuuskunnan säännöt. Mylly ja saha saatiin valmiiksi kesällä 1917 ja toiminta käynnistyi saman syksyn aikana. Ensimmäinen mylläri oli Heikki Takkunen ja sahan tälläriksi eli raamin terien asettajaksi kutsuttiin Janne Torvi Rautiosta. Kun mylly ja saha olivat toimineet noin vuoden verran, alkoi kyliltä kuulua vetoomuksia sähkövalojen saamiseksi taloihin. Sähköasia ei kuitenkaan heti toteutunut, vaan vasta vuonna 1921. Osuuskunta otti pankista 400 000 markan lainan ja sillä rahoitettiin turbiini, generaattori, muuntajia ja muuta tarvittavaa kalustoa. Syksyllä rakennettiin sähkölinjat Pitkäsenkylään, Tyngälle ja Käännänkylään. Historiallinen hetki koitti 8. päivä joulukuuta 1921. Silloin sähkövalot syttyivät ensimmäisen kerran.

Yksi tärkeimpiä palveluja, mitä osuuskunta teki jäsenilleen, oli vuosikymmenien ajan harjoitettu sahatukkien ”leveranssikauppa”. Tämä leveranssi tarkoitti sitä, että isännät omasta metsästään toivat sahakuorman myllylle. Se mitattiin heti hevosen reessä ja sitten käveltiin myllykamariin, jossa kuorman hinta maksettiin isännälle kouraan. Tämä oli erittäin nopeaa, joustavaa ja mutkatonta puutavarakauppaa. Isännät saivat tilapäiseen ja kroonisempaankin kassakriisiin välitöntä apua.

Pulavuodet 1930-luvun alkupuolella menivät myllyn ohi melkein jälkiä jättämättä. Kun tuli viljasta hallavuosi, niin puutuloilla voitiin korjata tilannetta. Kun maakunnan sahoja meni konkurssiin, niin Tyngältä mentiin katsomaan, josko sieltä löytyisi jotain käyttökelpoista ostettavaa. Pula-aikana sähkön hintaa alennettiin 50 prosenttia. Sama tehtiin jauhatusmaksuille.

Kesällä 1937 rakennettiin uusi turbiinilaari ja siihen ostettiin uusi turbiini. Vuonna 1938 keskusteltiin vehnämyllyn rakentamisesta. Helmikuussa 1939 hyväksyttiin piirustukset. Vehnämylly saatiin valmiiksi melkein samana päivänä kun talvisota alkoi. Pommitusten varalta koko laitos naamioitiin kuusilla.

Syksyllä 1941 syyssateet jäivät tulematta ja joki jäätyi matalaan veteen. Sitten pakkastalven paksut jäät kuivasivat vähäisenkin veden melkein olemattomiin. Marraskuussa vesi oli niin vähänä, että jauhatus ja sahaus jouduttiin pysäyttämään. Talven jälkeen lumet sulivat ja vesi alkoi virrata. Turbiini lähti pyörimään ja kiviparit alkoivat jyristä. Se oli linnunlaulua keväällä 1942.

Sotien jälkeen vuonna 1950 perustettiin Kalajokilaakson Sähkö Oy, johon Tyngän myllyosuuskuntakin liittyi. 1960-luvulla alkoivat kotitarvemyllyt yleistyä ja se näkyi Tyngän Myllyn jauhatusmäärissä. Sähkön jakelutoiminta päättyi myllyltä vuonna 1984. Silloin osuuskunta myi koko toimialan Kalajoen Sähkö Oy:lle.

Nykyään Tyngän Myllyllä on myös myymälä, kyläkauppa, jossa on pieni kahvilakin. Tyngän Mylly on suosittu turistikohde Kalajoella. Tyngän Myllyn omat luomutuotteet etenkin ovat todella hyviä ja korkeatasoisia. Tyngällä tavataankin sanoa hyvällä syyllä, että Tynkä on Kalajoen pönkä!

Tyngän mylly ja saha sijaitsee Kalajoen varressa, Hihnalankosken rannalla. Padosta johtaa sivu­uoma myllyn alitse. Saharakennus on rankorakenteinen ja kaksikerroksinen. Se liittyy myllyyn, jossa on kivimylly ja korkea vehnäpuoli. Rakennuskokonaisuus on verhottu punaisella vaakalaudoituksella, listoitukset ovat valkoiset. Ikkunat ovat moniruutuiset. Pihalla on myymälärakennus, jossa on posti, kahvio ja elintarvikemyymälä. Siellä myydään myllyn ja paikallisten tuottajien tuotteita. Myllyn detaljeja on toistettu myymälän julkisivuissa. Mylly toimii itse tuottamallaan sähköllä. Myllyllä jauhetaan viljaa ja sahataan ja höylätään puutavaraa.
Lähde
Risto Isokäännän kirjoitus Tyngän Myllystä

Tavastin koulun historiaa

Tyngän kylälle perustettava kansakoulu sai alkunsa kansakoulutarkastajan vaatimuksesta "perustaa kansakoulu Tynkään sekä tyttöjä että poikia varten" vuonna 1888. Ajan tiukkuudesta johtuen hanketta ei voitu toteuttaa välittömästi. Monien vaiheiden jälkeen koulujen perustaminen Kalajoella alkoi yleisemminkin saada myötätuulta. Niinpä sitten vuonna 1891 kuntakokouksen enemmistöpäätöksellä 721-401 perustettiin kansakoulu tyttöjä ja poikia varten Tyngän kylään.

Tavastin koulun perustaminen 1892

Tyngän (myöhemmin Tavasti) kansakoulun johtokuntaan valittiin talonisännät Matti Alasuvanto, Juho Rahja, Juuso Kannus, Nikodemus Ruusunen ja talonmies Joonas Tavasti. Johtokunta toimi Aluksi paljon yhteistyössä Pohjankylän johtokunnan kanssa. Ensimmäiseksi tehtäväkseen se sai järjestellä asiat pikaisesti niin, että koulu pystyisi alkamaan seuraavana lukukautena. Neljän kuukauden kuluttua johtokunta esitti valmiin suunnitelman koulun rakentamiseksi. Työt aloitettiin keväällä 1892, osaksi urakkatyönä ja päiväpalkalla. Rakennuksen paikaksi oli valittu, kolmesta tarjolla olleesta, Tiinasen perintötilasta erotettu maa-alue Ylivieskantien varrelta. Paikka valittiin keskeltä kylää, ja johtokunta arveli sen palvelevan kylän pohjoispuolella asuvia lapsia.

Kyläläiset halusivat saada koulurakennuksen valmiiksi mahdollisimman pian, ja työt tehtiin pikavauhtia. Pienten lasten ns. valmistava koulu päästiin aloittamaan 5.9.1892 ja varsinainen koulu kolme viikkoa myöhemmin 1.10.1892. Koulu oli tarkoitettu tytöille ja pojille.
Sisäänkirjoituspäivänä perittiin oppilailta pääsymaksu. Maksu perittiin varakkuuden ja matkan mukaan (0 - 2 mk). Varakkaammat maksoivat itse markkaa halvemmat kirjat, köyhemmät oppilaat säästyivät kirjamaksuilta. Jos turmeli, piirteli, likasi tai hävitti kirjoja, joutui oppilas itse maksamaan tekosensa.

Ennen koulun aloittamista oli sovittu, että kouluun valitaan naisopettaja. Palkkaan kuului valtionavun lisäksi peltoa, lehmän laidun ja rehutuotteet tai vaihtoehtoisesti 200 markkaa rahaa. Lukukausimaksuista opettaja sai puolet, lisäksi lämmin asunto ja öljyvalo sisältyivät luontaisetuihin.

Yli-Tyngän kansakoulu aloitti 1920...... Rahkon kansakoulu Tyngällä aloitti 1932

Tavastin (eli alunperin Tyngän) kansakoulun opettajia ja merkittäviä vaiheita koulun historiassa:
Maria Södergren (ensimmäinen opettaja) 1892-1893
Aino Häggman 1893-1898
Ruusa Riuttavaara (pitkäaikainen opettaja) 1910-1920 ja 1921-1934
Yrjä Karanko (ensimmäinen apuopettaja - koulu kaksiopettajaiseksi) 1919
Alakansakoulu omiin tiloihin - lisärakennus käyttöön 1938
Tilapäinen lisäopettaja - lisää oppilaita Yli-Tyngältä 1945
Pienehköjä korjauksia ja muutoksia rakennuksiin 1940 -luvun loppu
Rakennushankkeita 1969
Uusi talousrakennus 1972
Peruskouluun siirtyminen 1973
Peruskorjaus, uusi luokkatila ja opettajainhuone, sosiaalitilat 1984-85
Eteistilojen peruskorjaus, atk -luokkatilat yläkertaan 2000
Uusi jääkiekkokaukalo 2000

Lähde: Tutkielma Kalajoen kansanopetuksen historiasta. (M.Kaakinen & J.Silvasti. 1991. Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta.)

Kiviojan savipaja

Suomen vanhin säilynyt savipaja on Kalajoen Tyngällä. Se on vuonna 1890 Rautiosta siirretty rapattu hirsirakennus. Tässä ruukkumaakarin verstaassa työskentelivät Johan eli Juho Stenbäck (1840-1909), hänen poikansa Matti Kivioja (1887-1970) ja Matin tytär, keramiikkataiteilija Aune Kivioja (s. 1919).
Myös Matti Kiviojan veljet toimivat seudulla savenvalajina: Antti Kalajoella, Otto Ylivieskassa ja Eemi Nivalassa. Matti Kiviojan lapsista kaikki aikuisikään ehtineet viisi poikaa auttoivat nuorina isäänsä savi- ja muuraustöissä.

Aune Kivioja, joka on käynyt Ateneumin, teki elämäntyönsä Kalajoella. Ahkera ja tuottelias taiteilija teki Kalajokea tunnetuksi ympäri Suomea. Aune Kivioja rakennutti itselleen Kiviojan pihapiiriin erillisen ateljeen ja uunimäkin, jossa hänen monipuolista tuotantoaan on esillä.

Massamatkailua paikka ei Tuomimäen mukaan kestä. Tavoite on kuitenkin saada paja ja ateljee auki jo kesällä 2009 ainakin joksikin aikaa. Se voisi kuulua vaikka matkailukierroksen varrelle. Helmikuuhun 2009 kestävän hankkeen aikana tallennetaan ja dokumentoidaan Kiviojan tuotantoa. Kohteelle laaditaan lisäksi kehittämissuunnitelma. Tallennuksen lisäksi jaetaan keramiikkatietoa ja -osaamista. Syksyllä järjestetään koulutusta. Muotoilija Terhi Vähäsalon pitämällä muotoilukurssilla opetellaan reliefin valmistusta savesta Aune Kiviojan tekniikalla. 11-13-vuotiaille pidetään savityöpajoja.

Suomalaisen keraamisen taiteteollisuuden historia on luennon aiheena. Vanhojen esineiden ja antiikin tunnistustilaisuuteen voi tuoda muutakin kuin keramiikkaa.
Suomalaisen keramiikan seminaarissa on mukana muiden muassa maailman kärkikeraamikkojen joukkoon kuuluva keramiikkataiteilija Kati Tuominen-Niittylä.
Hankkeen päätapahtuma on Kivioja-näyttely Kalajoen ammattiopisto Artemassa marraskuussa. Siinä esitellään Kiviojan savenvalun historiaa ja Aune Kiviojan elämäntyötä. Näyttelyä on jo pyydetty lainaksi Pohjanmaan museoon Vaasaan.
"Isot julisteet, posterit, voivat lähteä kiertämään, mutta hauraat esineet eivät", Pirjo Tuomimäki sanoo.

kohteen nimi: Kiviojan savipaja

kunta: Kalajoki kiinteistötunnus: 208­409­13­6

kylä/k.osa: Tyngänkylä tyyppi: käsi­ ja pienteollisuus ajoitus: 1864­1917 arvottaminen:

maakunnallisesti arvokas kuvaus: Savenvalajan paja sijaitsee Kiviojan pihapiirissä, jossa on myös Karkkipaja. Pieni hirsirakennus sijaitsee pellon laidassa. Rakennus on rapattu ja sen alla on kellari. Pajassa on pystylaudoitettu laajennus. Museokäytössä olevassa savenvalajan pajassa voi tutustua ennen käytössä olleisiin valajan työvälineisiin ja pajassa valmistettuihin esineisiin. historia: Savenvalajan paja on Suomen vanhin savipaja. Pajan hirsirunko on siirretty vuoden 1890 tienoissa Rautiosta Tyngälle. Savipajassa on tehty käyttöastioita, kaakeliuunin kaakeleita ja taide­esineitä. arviointi: MRKY 15: Ht, H, R lähteet: Pohjois-­Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet 3. 1993. Pohjois­Pohjanmaan seutukaavaliitto, Oulu. Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 Tyngän kyläkeskuksen asemakaava, kaavaselostus. 2009. Kalajoen kaupunki

Kiviojan savipaja ja keramiikka

http://hankerekisteri.fi/sisalto/raportit/Kalajoen_ammattiopisto_ARTEMA,_Kivijoen_Savipaja_ja_keramiikka,_loppuraportti.pdf

Tyngän kyläkeskuksen asemakaava

https://kalajoki.fi/wp-content/uploads/2015/10/kaavaselostus_hyvaksytty_29062010_liitteineen.pdf

Pohjois-Pohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015

https://pohjois-pohjanmaa.fi/wp-content/uploads/2020/08/3542.pdf

Tyngän elinkeinot

Tynkäläisten suurin tulolähde on maanviljely. Kylällämme on useita isoja perunanviljelytiloja sekä uusia lypsykarjanavetoita. Tyngän kylän yritystoiminta on aktiivista ja monipuolista. Tyngällä on yli kolmekymmentä eri alan yksityisyrittäjää. Kylältämme löytyy mm. maatilamatkailuyrittäjiä, marjanjalostuslaitos, karkkipaja, parturi-kampaamo, mattopesula, marjanviljelyä, konevuokrausta, taksi sekä paljon muuta yritystoimintaa. Kylällämme asuu siis monen alan osaajia.

Kylämme suurin työllistäjä on HR-Ikkunat Ruhkala Oy, joka on valmistanut ikkunoita talonrakentajille jo 1950-luvulta. Se työllistää keskimäärin 25 henkilöä. Vuonna 1916 perustettu Tyngän Myllyosuuskunta on kylämme sydän, joka pitää mylly- ja sahaustoiminnan lisäksi kyläkauppaa ja postia. Tyngän Mylly on suosittu turistikohde. Se sijaitsee kauniin kosken rannalla Kalajoen varrella.

https://tynka.fi/yritykset

Tyngän antiikkikirppis

https://tynka.fi/tynka-info/palvelut-ja-nahtavyydet

Tyngän karkkipaja

Tyngän maalaismarkkinat

Tyngän maalaismarkkinat kokosi lauantaina 12.9.2009 ennätysmäärän myyjiä, n.45. Markkinat kasvavat vuosi vuodelta suuremmiksi ja nyt markkinoilla oli ennätysmäärä asiakkaita. Markkinoiden järjestäjänä toimii Tyngän kyläyhdistys. Tyngän kyläyhdistyksen toinen suuri tapahtuma kesän aikana on Tynkä-maraton. Myös sen suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Nämä isot tapahtumat vaativat melkoisen määrän talkootyötä. Tyngän kylätoimikunnassakin vetovastuu jää 3-4 henkilön harteille ja siksi toimintaan halutaan lisää aktiiveja. Tyngälle valmistuu uusi koulu ja senkin odotetaan tuovan lisää mahdollisuuksia Tyngän kylälle. Tyngän kylätapahtumat tekevät kylää tunnetuksi ja ovat selkeä osoitus kylän elinvoimaisuudesta ja aktiivisesta toiminnasta.

Tyngän maalaismarkkinoilla riitti vilinää ja vilskettä – Katso videot Zetor-kyydityksestä

https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/tyngan-maalaismarkkinoilla-riitti-vilinaa-ja-vilsketta-katso-videot-zetor-kyydityksesta

Tynkämaraton

https://tynka.fi/tynka-info/kylatoiminta

Tynkämaraton

https://www.juoksufoorumi.fi/topic/11360-tynk%C3%A4-maraton/

Tynkä-Maraton lauantaina 21.7. kello 14

Erkki Aho   18 07 2007, 12:32

Tyngän Vesa ja Tyngän kylätoimikunta järjestävät jälleen Tynkä-Maraton-urheilutapahtuman, johon voi lähteä mukaan vähemmänkin totisin aikein.

Matkavaihtoehtoina ovat puolimaraton 21 km tai kymmenesosa maraton eli varsinainen Tynkä-Maraton, mikä on 4,2 kilometriä.

Tyngän Mylly on Tyngän Maratonin keskuspaikka. Puolimaratonin lähtö on myllyn pihasta kello 14.10 ja sieltä edetään joen pohjoispuolta kohti keskustaa, jossa käännytään S-Marketin kohdalta vasempaan niin sanotulle vanhalle sillalle ja sitten joen eteläpuolta palataan Tynkää kohti.

Puolimaratonin reitti on pääosin tasaista pyörätietä, hyväkuntoista sorapäällystettä noin 5 km, loput asfalttia. Juoma-asemia on välillä 5 kappaletta, noin neljän kilometrin välein juoksun puoliväliin saakka ja loppumatkalla juoma-asemia on kolmen kilometrin välein. Sieniasemia on neljä. Reitti on merkitty karttaan vihreällä. Rata on merkitty kilometripylväin, Lähivakuutuksen nauhoilla ja nuolilla.

Tynkä-Maratonin pituus on 4,2 kilometriä. Reitti kulkee Tyngän historiallisten paikkojen ohi. Reitillä on yksi juomapiste. Tällä matkalla tyyli on vapaa. Matkan voi taittaa kilpailen, hölkäten ilman ajanottoa, kävellen, lasten vaunuja lykäten jne. Pukukopit sijaitsevat Myllyrakennuksen takana Zetor-saunojen läheisyydessä. Zetor-saunat odottavat juoksijoita kylpemään.

Tyngän Myllyn luona on myös muuta ohjelmatarjontaa. Tyngän tytöt tanssivat. Lisäksi on tikanheittoa ja perunapussin heittoa. Puffetista on saatavana kahvia, lättyjä ja makkaraa. Siellä voi myös osallistua arvauskisaan. Myllypuoti palvelee asiakkaita koko Maratonin ajan. Tilaisuuden avaa Aila Siirilä ja alkulämmittelyn hoitaa liikuntaohjaaja Jaana Liias. Tilaisuuden kuuluttajana toimii Erkki Aho.

Maratontuloksia vuodelta 2006

Viime vuonna puolimaratonin voitti Peter Kujanpää Ruotsista ajalla 1.18,31. Toiseksi sijoittui kokkolalainen Teemu Manninen ja kolmanneksi kalajokinen Arto Rahkola. Miesten 40-vuotiaiden sarjan ykkönen oli haapajärvinen ”maratoonari” Risto Jääskeläinen, joka on voittanut myös Hiekkasärkkien maraton-juoksun. Toiseksi sijoittui kalajokinen Kai Sorjonen ja kolmas tilakin tuli Kalajoelle Esa Juholalle. Miesten 50-vuotiaiden sarjan voitti Raimo Niemi, joka oli tullut Tyngälle Belgiasta asti. Alavieskan Virin kuntoihme Ari Heikkilä oli toinen. Naisten sarjan voitti Jaana Liias ennen Himangan Urheilijoiden Päivi Pahkalaa. Naisten 40-vuotiaiden sarjan ykkönen oli Ylivieskan Kuulan Satu Brax. Naisten 50-vuotiaiden sarjan paras oli oman seuran eli Tyngän Vesa Pirkko Bruman-Peltola.

Tynkä-Maratonin voitti Kalajoen Junkkareiden hiihtäjälupaus Juho Nikula. Naisten Tynkä-Maratonin voittoa juhli mustasaarelainen Anette Häggdahl. Tyttöjen 15-vuotiaden sarjan voitto meni Raaheen Kristiina Hongalle. Poikien 15-vuotiaiden sarjan voittoa juhli Ville Juusola. Tyttöjen 12-vuotiaiden sarjassa nopein oli Kalajoen Junkkareiden Ida Väyrynen ja poikien 12-vuotiaiden sarjassa nopein oli Nivalan Urheilijoiden Janne Vierimaa.

Seitsemäs Tynkä-maraton

https://e-aho-urheilublog.blogspot.com/2010/07/seitsemas-tynka-maraton.html

Tyngän aluekoulu

https://www.facebook.com/p/Tyng%C3%A4n-aluekoulu-100067818319816/?paipv=0&eav=AfakbCg-_IFGORawWkH_1EiRXlJjVdBMR9J7R-Po7ZScJfnz3Y-hwVY_QwBlDTezkog&_rdr

Mistä oppilaat Tyngän aluekouluun?

https://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/04/mista-oppilaat-tyngan-aluekouluun.html

Kalliita ääniä

https://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/kalliita-ni.html

Kalajoen kaupungin hyväksyttyyn investointisuunnitelmaan on varattu Tyngän aluekoulun rakentamiseen 2 900 000 euron määräraha. Tästä rakennushankkeesta 1 100 000 euroa ajoittuu vuodelle 2009 ja 1 800 000 euroa vuodelle 2010. Hankkeen poliittinen painoarvo on suuri. Totuus on kuitenkin se, että Kalajoen kaupunki olisi tullut toimeen ilman tuota aluekoulua. Kun Kalajoella päätettiin kouluverkon supistamisesta 19.12.2003 niin keskustan valtuustoryhmälle asia oli erittäin vaikea. Asiasta äänestettiin valtuustossa ja kouluverkon raju supistamispäätös hyväksyttiin parin äänen enemmistöllä.

Ei voinut välttyä vaikutelmalta, että kaksi valtuutettua saatiin muuttamaan vastustava kantansa sillä, että heidän kylälleen luvattiin uusi koulu, vaikka todellista tarvetta koululle ei ollut. Kahdelle äänelle tuli näin hintaan yhteensä 2 900 000 euroa + tontin hinta päälle eli yksi ääni maksoi n. 1,5 miljoonaa euroa + alikulun hinta päälle.

Kysymys on siis poliittisesta päätöksestä. Kouluverkon supistaminen vietiin läpi valtuustossa keinoja kaihtamatta. Asiaan liittyy varsin värikäs historia.