lauantai 12. elokuuta 2023

LA 12.08.2023 Suomi - maailman onnellisin maa

 

Erkki Aho

 Jaettu seuraaville: Julkinen

Hyvät ystävät! Blogeissani on nyt yli 8,2 miljoonaa käyntikertaa. Kiitän mielenkiinnosta. Olen kokenut tapahtumarikkaan elämän. Suomi on nimetty maailman onnellisimmaksi maaksi kuutena peräkkäisenä vuonna. Suomi on nimetty maailman onnellisimmaksi maaksi vuonna 2023. Kansainvälinen World Happiness Report -raportti julkaisee vuosittain listauksensa maailman onnellisimmista maista. Raportissa on mukana yli 150 maata.

Onko minun elämäni poikkeus? Olen joutunut olemaan yli 40 vuotta Kalajoen kunnan/kaupungin päätöksentekijöiden syrjinnän kohteena ja yli 27 vuotta syyttömänä Suomen valtion kidutuksen ja ihmisoikeusrikosten kohteena, Olen ottanut kohtaloni vastaan positiivisella tavalla. Olen organisoinut taidenäyttelyn, jossa on tällä hetkellä n. 150 maalausta ja piirrosta sekä 24 rakennusten pienoismallia. Olen kirjoittanut jokaiseen oman historiikin. Tekstejä on tuhansia sivuja. Tälle taidenäyttelylle ei ole löytynyt paikkaa Kalajoelta eikä myöskään rahoitusta. Kalajoen kaupunki on ilmoittanut, ettei se avusta taidenäyttelyni tekemistä eikä esittelyä, koska Kalajoen kaupunki ei ole oman ilmoituksensa mukaan tilannut tällaista taidenäyttelyä. Taidenäyttelyni käsittelee Raution, Kalajoen ja Suomen historiaa. Olen rahoittanut taidenäyttelyni työttömyyskorvauksillani ja rikollisen ulosoton jälkeisellä eläkkeelläni.

http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/

Yksikään kansanedustaja tai ministeri ei vastaa sähköpostiviesteihini. Tiedotusvalineet eivät julkaise kirjoituksiani. Siksi kirjoitan blogeihini. Facebook estää Erkki Ahon blogin julkaisemisen.

Pystyn todistamaan syyttömyyteni kaikkiin niihin rikoksiin, joista minut on tuomittu. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeus ei ota käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Kaikki todisteet ja selostukset asioista olen kertonut ja näyttänyt blogeissani, kirjassani sekä videoillani.

Olenko minä esimerkki onnellisesta suomalaisesta? Taidenäyttelyni kertoo jälkipolville millainen oli todellinen onnellinen Suomi. Tämä on oikeusvaltio Suomi – maailman onnellisin maa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti