maanantai 15. helmikuuta 2021

TI 16.02.2021 Rikostutkintavaatimus keskusrikospoliisille

 



Olen jo aikaisemmin ilmoittanut, että en hyväksy kuvan laskua, koska se on aikaansaatu rikosten avulla.

Oulun käräjäoikeuden laamanni teki päätöksen, että asiani ei ole summaarinen riita-asia vaan rikosasia. Tämän vuoksi tein Oulun poliisille rikosilmoituksen Oulun käräjäoikeuden laamannin kirjallisen ilmoituksen perusteella. Oulun poliisi muutti R-asian S-asiaksi ja tutkijaksi määrättiin Oulun poliisin Kajaanin poliisi Tiina Sarparanta. Sarparanta palautti todistusaineistot tutkimatta asiaa. Haastoin poliisi Sarparannan oikeuteen virkarikoksesta. Asia olisi kuulunut Kajaanin käräjäoikeuden päätettäväksi, koska rikos on tehty Kajaanissa. Oulun käräjäoikeuden esteellinen käräjätuomari Jarkko Määttä teki asiassa poliisi Sarparannan suojelupäätöksen, Valitin asiasta Rovaniemen hovioikeuteen, mikä suojeli poliisi Sarparannan ja käräjätuomari Määtän rikolliseksi epäiltävää toimintaa. Erikoista Rovaniemen hovioikeuden päätöksessä on se, että kaikki ratkasun allekirjottaneet eivät aluksi tunnustaneet olleensa tekemästä tätä päätöstä.


Koska kysymyksessä on jo lähes 26 vuotta kestämyt syrjintä ja kidustusrikos, jolla on aiheutettu valtavia taloudellisia vahinkoja ja hirvittäviä henkisiä kärsimyksiä, niin keskusrikospoliisin on tutkittava asia. Rikostutkintapyynnöt asiassa on tehty ajoissa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä koko 26 vuoden ajan. Lisäksi ulosotto pitää rikokset avoinna. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja todistusaineisto asioissa on kiistaton. Keskeiset tekijät asioissa ovat Oulun lestadiolaiset poliisit, jotka ovat jättäneet rikokset tutkimatta ja syyttäjä Sulo Heiskari, joka on toiminut rikosliigan keskeisenä hahmona ja esteellisenä syyttäjänä asioissa n. 20 vuoden ajan.

Vaadin kaikille rikokseen syyllistyneille Suomen lain mukaista ankarinta mahdollista rangaistusta ja aiheutettujen vahinkojen täysimääristä korvaamista korkoineen.

Pyydän ilmoittamaan milloin rikostutkinnat aloitetaan.


Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

e.ahoky@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti