SU 08.06.2025 Joel Pohjanpalon kalajokiset sukujuuret

 Aamulla aurinko nousi kello 03.01 ja laskee 23.45. Päivän pituus on 20 tuntia 44 minuuttia. Päivän lämpötila +9C - +13 C:n välillä. Päivä on pilvinen ja iltapäivällä kuurosadetta. Tuulen suunta kaakosta 5 m/s.

Terveystietoni: paino 99.2 kg, veren sokeri 7.4 verenpaine 120/77 pulssi 55.

Valmentaja Jacob Friisin Huuhkajat isännöi futisjättiläistä lauantaina, kun Hollanti vieraili Helsingin Olympiastadionilla. Suomella oli alla voitto Maltasta ja tasapeli Liettuasta maaliskuulta. Nyt tuli tappio Hollannille 0–2. Huuhkajien MM-karsinnat jatkuvat tiistaina Olympiastadionilla kello 21.45. Vastaan astelee elintärkeässä ottelussa Puola.

Voitolla Suomi kamppailisi vielä jatkopaikasta. Tällä hetkellä Suomi on kolmen pelin jälkeen lohkossa toisena, mutta kolmantena oleva Hollanti on pelannut vasta yhden ottelun. Hollanti hallitsi ottelua alusta loppuun. Huuhkajat paransi peliään toiselle puoliskolle, mutta joukkueiden laatuero oli liian suuri.

Suomen joukkueessa pelaa Joel Pohjnpalo, jolla on kalajokiset sukujuuret. Aikanaan lukkari Jaakko Friisin pojat muuttivat sukunimensä Pohjanpaloksi. Juhani Pohjanpalo (sukunimi vuoteen 1906 Friis; 24. huhtikuuta 1866 Kalajoki – 1. kesäkuuta 1931 Pietarsaari) oli suomalainen tehtailija ja valimo- ja konepaja-alalla toimineen Veljekset Friis Oy:n perustaja.

Friisin konepaja

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2014/11/friisien-konepaja.html

PE 08.03.2024 Friis-Pohjanpalojen vaiheita

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/03/pe-08032024-friis-pohjanpalojen-vaiheita.html

TI 15.06.2021 Jalkapalloilija Joel Pohjanpalolla kalajokiset sukujuuret

jalkapalloilija Joel Pohjanpalo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joel_Pohjanpalo

Juhani Pohjanpalo , muotokuvapiirros taitelija Tanja Luukkonen. Piirros Erkki Ahon taidenäyttelyssä.

Juhani Pohjanpalo varttui Kalajoella, jossa hänen isänsä Johan Friis oli lukkari sekä harjoitti myös liiketoimintaa. Alkeisopetuksen hän sai yksityisessä koulussa, ja 11-vuotiaasta saakka hän harjoitteli loma-aikoina messinginvalajan pajassa, jonka työt kiinnostivat häntä oppikoulua enemmän. Hän pääsi oppilaaksi Helanderin metallipajaan, jossa hän sitten työskenteli muutamia vuosia. Käytyään Oulun kauppakoulun 1884 hän perusti 17-vuotiaana Kalajoelle oman metallipajayrityksen. Pian hän sai kumppanikseen Tuomas-veljensä, jonka kanssa hän 1885 vahvisti yrityksen toiminimeksi Weljekset Friis. Vuonna 1886 hän perusti Kalajoelle tiilitehtaan. Veljesten yrityksessä vaikutti myös isä Johan Friis, ja ennen pitkää yritykseen liittyi myös Matti-veli, Liikettä laajennettin vähitellen, kunnes ulkomaisen kilpailun kasvaessa siihen yhdistettiin myös rautavalimo. Seuraavan laajennuksen tuhosi tuli, mutta veljekset uurastivat nopeasti uuden pajan, jossa 1893 työskenteli 40 miestä.

Kasvua hillitsi suoran rautatieyhteyden puute. Yritys perusti uuden konepajan Kokkolan Ykspihlajaan, jossa oli rautatieyhteyden lisäksi satama. Juhani Pohjanpalo siirtyi uuden konepajan johtoon. Tuomas Pohjanpalon muutettua Ykspihlajaan 1897 Juhani Pohjanpalo sai keskittyä tekniseen johtamiseen. Tehtaassa valmistettiin höyrypursia, pannuja, kirkonkelloja, tervauuneja, lämmityslaitoksia ja rautatievaunuja. Liike omisti useita patentteja terva- ja maaliteollisuuden sekä meijeri- ja maatalouslaitteiden alalla.

Kalajoella konepajan yhteydessä toimi pari vuotta ammatillinen koulu, jossa myös Juhani Pohjanpalo toimi opettajana. Hän perusti Kalajoelle myös yksityisen tytöille tarkoitetun kansakoulun.

Perheyhtymään perustettiin Suomen Köysitehdas 1901, siihen liittyvä kookosmattokutomo 1908 ja laivatelakka 1910; nämä toimivat myös Ykspihlajassa. Toiminimi monipuolisti tuotantoaan: se harjoitti maataloutta ja sille perustettiin myös rautakauppa, höyrymylly, tiilitehdas sekä graniittilouhimo (Pohjanmaan myllynkivitehdas), jonka tuotteet suunnattiin lähinnä vientiin Englantiin. Köysitehdas, jonka rakennukset olivat laajuudeltaan Pohjoismaiden suurimpia, tuhoutui tulipalossa 1910-luvulla. Friis-nimi säilyi yritysten nimissä, vaikka omistajat suomensivat sukunimensä Pohjanpaloksi Snellmanin päivänä 1906. Pohjanpalot alkoivat valmistaa myös vene- ja muita moottoreita erityisesti Venäjän markkinoita silmällä pitäen. Tuotantohaaran otti johtaakseen Juhani Pohjanpalo. Yrityksen kärsivät vaihtelevissa suhdanteissa myös takaiskuja, ja 1913 emoyhtiön omaisuus piti luovuttaa velkojille. Veljekset perustivat seuraavana vuonna uuden osakeyhtiön, minkä jälkeen Ykspihlajaan rakennettiin uusi konepaja sekä rauta- ja pronssivalimo. Vuonna 1914 Juhani Pohjanpalo oli perustamassa myös Pohjanmaan Insinööritoimistoa ja oli suunnittelemassa sahalaitoksia, myllyjä ja maalitehtaita. Vuonna 1928 Friisin Ykspihlajan tehdasrakennukset tuhoutuivat tulipalossa, mutta tien toiselle puolelle rakennettiin kohta uudet tuotantotilat.

Tuomas Pohjnapalo

Tuomas Pohjanpalo syntyi Himangalla ja muutti perheensä mukana Kalajoelle, josta hänen isänsä sai vakituisen lukkarin paikan 1871. Isä osallistui myös liikeyrityksiin ja muun muassa omisti veljiensä kanssa kuunarin, joka liikennöi Itämerellä. Tuomas Pohjanpalo pantiin kouluun kuitenkin Kokkolan pitäjän Villan kansakoulun ensimmäiselle vuosikurssille. Hän jatkoi ala-alkeiskoulua sekä kävi yläalkeiskoulun kurssin Kokkolassa. Koulut olivat ruotsinkielisiä – suomenkielisiä kouluja Kokkolassa ei vielä ollut. Vuosina 1874–78 hän kävi Oulussa ruotsinkielisen kauppakoulun, jonka jälkeen hän työskenteli isänsä laiva- ja puutavaraliikkeen palveluksessa Kalajoella 1878–85.

Vuonna 1885 Tuomas Pohjanpalo lähti kumppaniksi nuoremman veljensä Juhani Pohjanpalon perustamaan pieneen yritykseen. Toiminimeksi vahvistettiin Weljekset Friis, ja kolmen vuoden kuluttua yritykseen liittyi kolmaskin veli,Matti Alku oli vaatimaton. Pajaa laajennettiin rautavalimoksi ja konepajaksi, mutta se paloi parin kuukauden työskentelyn jälkeen. Veljekset vuokrasivat läheltä toisen työpajan vuodeksi, jonka aikana rakennettiin uusi paja, palanuttakin isompi ja ajanmukaisempi. Neljän vuoden kuluttua paja oli laajentunut tehtaaksi, jossa oli 40 työntekijää. Tuotannossa oli siirrytty sinkistä rautaan. Tehtaassa valmistettiin pienehköjä höyrykoneita, voipöytiä, kirnuja, tervauuneja, saha- ja myllykoneita sekä kaikenlaisia kauppa- ja valuteoksia raudasta ja messingistä. Myös pieniä höyrypursia rakennettiin. Tehtaan vaurastumista edisti mittajärjestelmän uudistus: Kalajoen valimo lienee valmistanut lähes puolet Suomessa tarvituista uusista punnuksista.

Liikenneyhteyksien vuoksi veljekset perustivat 1895 uuden tuotantolaitoksen Kokkolan Ykspihlajaan. Konepajaa ja valimoa alkoi johtaa Juhani Pohjanpalo, mutta parin vuoden kuluttua Tuomas Pohjanpalo muutti Kalajoelta Ykspihlajaan, jonne myös liikkeen pääkonttori siirtyi. Ykspihlajassa valmistettiin suuria koneita, höyrypursia ja myös rautatievaunuja, joita varten tehtaalta rakennettiin raiteet pääradalle. Ykspihlajassa tehtyjä lämmityslaitteita asennettiin noin 350 kirkkoon Suomessa ja useita myös Venäjälle. Konepaja oli Kokkolan suurteollisuuden alku. Perheyhtymän kehityksestä ja vaiheista on kerrottu lähemmin Juhani Pohjanpalon yhteydessä. Tuomas Pohjanpalo jatkoi erilaisia vaiheita kokeneen yrityksen pääjohtajana elinaikansa loppuun saakka.

Ykspihlajan Friisien aloitteesta lähes koko suku vaihtoi nimensä Snellmanin satavuotispäivänä 1906. Nuoruudestaan saakka innokas suomenmielinen Pohjanpalo oli Kokkolan suomalaisten yhdistyksen perustaja vuonna 1898 ja 21 vuotta sen puheenjohtaja. Suomalaisuustaistelijana häntä on luonnehdittu taitavaksi miekkailijaksi, mutta iskuja lievensi hänen leppoisa huumorinsa ja kunnioituksensa vastustajien periaatteita kohtaan. Hänestä tuli itseoikeutettu johtohahmo kaikissa maakunnan aatteellisissa ja taloudellisissa riennoissa. Herpaantumattomalla innolla hän edisti suomalaisen yhteiskoulun perustamista 1898 ja toimi koulun johtokunnan puheenjohtajana kolmetoista vuotta. Hänen harkitsevaisuutensa ja kekseliäisyytensä ansiosta koulu usein pelastui taloudellisesta ahdingosta. Sitkeästi hän neuvotteli myös yhteiskoulun saamisesta valtion kouluksi, mikä toteutui 1918. Pohjanpalo oli myös puuhaamassa Kokkolan ja Ykspihlajan suomalaisten kansakoulujen ja Kokkolan emäntäkoulun perustamista. Hän oli 1890-luvun lopulla aloitteentekijä suomenkielisen kauppakoulun perustamiseksi.

Tuomas Pohjanpalo oli kokoava voima Keski-Pohjanmaan osuuskauppaa perustettaessa ja sen hallituksen puheenjohtaja seitsemän vuotta. Hän kuului Keski-Pohjanmaan maanviljelysseuran johtokuntaan. Hän oli kahdeksan vuotta Kokkolan Suomalaisten aloitteesta perustetun Keski-Pohjanmaan suomalaisen säästöpankin hallituksen puheenjohtajana. Hän oli Kokkolan Kirjapaino Oy:n ja sen julkaiseman suomalaisaatteen kannattajaksi vuonna 1898 perustetun Kokkola-lehden johtokunnan puheenjohtaja ja kirjoitti lehteen eri aloja käsitteleviä kirjoituksia. Suomalaisuusmiehenä hän oli myös perustamassa lyhytikäiseksi jäänyttä Osuusliike Kokkolan Elantoa 1916. Valtiopäiville ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan Pohjanpalo valittiin Suomalaisen puolueen vaalilistalta 1907–09. Kokkolan kaupunginvaltuustossa hän oli 1911–13 ja 1919–24. Hän kuului myös kansakoulun johtokuntaan. Hän toimi kokoomuksen Kokkolan osaston puheenjohtajana sen perustamisesta lähtien.

Matti Pohjnapalo

Matti Pohjanpalo oli Friisin tehtailijaveljesten nuorimmainen, joka hankki pätevimmän koulutuksen. Matti Pohjanpalo sai ensin kotona yksityisopetusta ja kävi kaksi luokkaa yksityistä Oulun suomalaista oppikoulua. 1880-luvulla hän harjoitteli veljiensä perustamassa pajassa Kalajoella. Vuosina 1888–90 hän opiskeli teollisuuskouluissa Kuopiossa ja Tampereella, jossa hän sai päästötodistuksen metallurgisesta osastosta 1890. Veljiensä tavoin hän toimi opettajana Friisin konepajan yhteydessä Kalajoella 1890–92 toimineessa teollisuuskoulussa. Myöhemmin hän pääsi harjoittelemaan ensin Putilovan tehtaissa Venäjällä ja vielä vuoden eri tehtaissa Ruotsissa. Teollisuushallitukselta saamansa stipendin turvin hän täydensi opintojaan Ateneumin taideteollisuusosastossa Helsingissä.

Friisin veljesten yhtiö perusti konepajan Kokkolaan sataman ja rautatien tuntumaan 1895, jolloin Matti Pohjanpalo jäi yhtiön Kalajoen yksikön johtajaksi. Samalla hän alkoi pohjustaa ensimmäisen suuren köysitehtaan perustamista Suomeen, minkä vuoksi hän muun muassa kävi opintomatkalla Saksassa. Köysitehdas aloitti toimintansa Kokkolassa 1901 johtajanaan Matti Pohjanpalo. Ensin valmistui pitkän radan osasto, jossa valmistettiin lähinnä laivaustarpeita varten tarvittavia köysiä, vahvoja kaapeleita ja hienompia merimies- ja kalastajaköysiä tavallisesti hampusta, manillasta, kookoksesta ja alveesta. Osaston rakennus käsitti yhden 350 metrin pituisen huonetilan. Myöhemmin rakennettiin kauppaköysien valmistusosasto. Sähkövoimalla toimineet tehtaan koneet rakennettiin Friisin omassa pajassa. Tehdaslaitoksen koko pinta-ala varastotiloineen (5 000 neliömetriä) oli laajimpia Pohjoismaissa. Köysitehtaan tuho alkoi salaman sytyttämässä tulipalossa 1910. Matti Pohjanpalo siirtyi vuonna 1913 Agros Oy:n Etelä-Pohjanmaan piirin palvelukseen. Hän oli perustamassa Viipuriin köysitehdasta, joka hanke raukesi hänen kuolemaansa.

Kalajoen puukot

Helandereiden tekemiä puukkoja


Pohjanmaalla puukkoteollisuus on ollut korkealla tasolla. Pohjanmaalla kansalla oli luontainen taipumus kätevyyteen. Puukkoja on tehty maasepän pajoissa sivutöinä. Kalajoella puukkojen valmistus kehittyi kotiteollisuudeksi. Keskeisiä puukon valmistuspaikkakuntia olivat Kalajoki, Kauhava ja Pyhäjärvi. Kotitekoiset puukot levisivät kautta maan jopa ulkomaille saakka. Puukoilla oli hyvät ominaisuutensa ja omituinen kiehtova ulkonäkö sekä kauniit heloitukset. Puukkoja valmistettiin myös Haapavedellä, Alavieskassa ja Nivalassa.

Kalajoella ja myöhemmin Kauhavalla on kehittynyt niin kutsutut tuohipääpuukot ja ne ovat kirjailtuine päineen ja messinkiheloituksineen, somakoristeisine nahkatuppineen erittäin komean näköisiä. Kalajoella alettiin valmistaa tuohipääpuukkoja tuppineen ja vöineen jo 1860-luvulla. Sellainen niin sanottu keisarinpuukko valmistettiin keisari Aleksanteri II:lle. Tämän harvinaisen tilauksen toimittivat yksissä neuvoin valtiopäivämies Jaakko Merenoja, joka suurella taitavuudella takoi puukonterän. Tupen valmistus uskottiin eräälle taitavalle haapavetiselle, jonka nimi ei ole jäänyt tietoon. Tuohipään, heloitukset ja vyön koristelut heloineen ja solituksen kultauksineen toimitti suurella tarkkuudella Olof Helander. Hänen suureksi ansioksi on luettava Pohjanmaan ja ennen kaikkea Kalajoen kaikenpuolinen metalliteollisuuden kehitys. Helanderin teokset tulivat tunnetuksi myös maamme rajojen ulkopuolella. Puukkojen valmistus Kalajoella siirtyi vähitellen Helander-suvun haltuun. Helandereiden työpajassa toimi itsellinen puukontekijä Fredrik Haapasaari. Myöhemmin Haapasaari ryhtyi tekemään yksinomaan puukkoja kehittyen puukontekijänä erittäin pitkälle ja oli puukontekijänä tunnettu kautta maan.

Puukkojen valmistus Kauhavalla on alkanut kehittymään suuressa määrin, erittäinkin sen jälkeen, kun puukkoja on ryhdytty valmistamaan konevoimin. Puukkojen valmistustaito siirtyi henkilöiden mukana Kalajoelta Kauhavalle, jossa se koneellisen valmistuksen myötä kasvoi varsinaiseksi puukkoteollisuudeksi.

Kalajoella Veljekset Friisien metalliteollisuuskoulu alkoi vuonna 1893 muitten töitten ohella opettaa puukonvalmistusta, ensin Haapasaaren johdolla. Teokset saivat heti suuren kysynnän ja mainitun puusepänkoulun ansio on, että kalajokiset puukot, eteenkin Ruotsissa tuli tunnetuksi. Suoran tupen sijasta alettiin käyttää vinoa tuppea. Tupen alapään muodosti messinkilevystä tehty nuppiin päättyvä suojus. Tuohipään kirjaileminen on ollut luonnollisesti hidasta eikä siinä ole voinut käyttää minkäänlaisia koneita avuksi. Sirous on riippunut tekijän tottumuksesta ja kätevyydestä.

Jos puukon terää haluttiin koristaa nimillä ynnä muilla asioilla, niin terä pistettiin sulaan vahaan, joten se peittyi vahakerroksella, johon nyt terävällä teräspuikolla kirjoitettiin nimet tai piirrettiin kuviot. Sen jälkeen terä kastetaan lusikkaveteen, mihin osaksi on sekoitettu keittosuolaa ja syövytys tapahtuu hyvin pian. Syövyttävä osa pääsee vaikuttamaan piirrosten kautta paljastuneisiin teräosiin.

Itse terän hyvät ominaisuudet riippuvat taitavasta karaisemisesta, hyvästä raaka-aineesta ja märästä takomisesta, sillä huonoihin teriin on useimmiten syynä kuiva takominen. Terä kiillotetaan tavallisessa kiillotuspyörässä.

Tuppinahkasi sopii parhaiten raaka naudannahka ja koipiosat. Lampaan ja vasikannahka ovat vähemmän sopivia. Jotta tupen alaosaan saisi tarpeellisen vantteruuden ja jottei puukon terä sisäpuolisesti sivulta viiltäisi, jätetään kunkin tupen sisään puinen osa, joka tekee tupen tanakaksi ja suojaa terää. Tupen taka- ja saumapuolelle ei tarvita mitään vahvistetta. Sauma kuivattuaan antaa tupelle tarpeellisen lujuuden.
Tuohipääpuukoissa taotaan terä aivan tavalliseen tapaan. Terän ruoto tehdään niin pitkäksi, että se ulottuu juoksemaan läpi koko tuohesta tehdyn pään. Ruoto on pitkältä matkalta neliskulmainen ja muuttuu vähitellen pyöreäksi, samalla oheten paksuudelleen. Tämän jälkeen tehdään messinkipeltistä, päistä yhteenjuottamalla, soikeahko hela, joka sovitetaan terän olkapäätä vasten. Tämän messinkihelan sisään tehdään helanmuotoa vastaava puuosa, jonka avulla hela ruodon juuressa rupeaa tanakasti istumaan.

Sen jälkeen kiinnitetään terä pihteihin, ruoto ylöspäin ja nyt alkaa itse tuohipään valmistus. Tuohesta leikataan neliskulmaisia, tarpeeksi suuria palasia, joitten keskeen tehdään ruodon vahvuutta vastaava reikä. Nämä tuohipalaset poistetaan ja raavitaan veitsellä kahden puolen aivan puhtaaksi. Tuohipalasia pudotellaan keskessä olevasta reiästä teränruotoon kerrallaan aina noin 15 mm paksuisissa erissä, jonka jälkeen ne lyödään tiiviisti kantahelaa vasten. Täten jatketaan, kunnes tuohipää saa tarpeellisen pituutensa ja viimeiseksi asetetaan messingistä valettu kantaholkki, jonka yläpuolella ruodon pää katkaistaan ja niitataan kiinni mainittuun holkkiin. Sitten vuollaan tuohet mielenmukaiseksi pääksi ja lopuksi silitetään viilalla ja hiekkapaperilla, joten saatu pinta sivellään useampaan kertaan hienolla lakka- ja väriseoksella, jolloin tuohivarsi saa hienon kiiltoisen pinnan, jolle mielen mukaan voidaan antaa eri värityksiä.

Myöhemmin puukkojen teko levisi pikkuhiljaa Alavieskan Taluskylälle, Someronkylälle sekä Merijärvelle. Merijärvellä on ollut puukkoseppä Antti Kääntä, Taluskylällä Juho Rautio, Someronkylällä Niilo Rautio. Myös Antti Isokääntä ja Aarno Rautio valmistivat puukkoja. Helapääpuukkoja teki Tuomas Nisula Taluskylällä. Junki-puukkoja Alavieskassa on tehnyt Taneli Lähdekangas sekä Helge ja Pentti Krapu. Antti Nisula on tehnyt timperipuukkoja, joihin tuli kynä.
Kalajoella puukontekotaito on säilynyt aivan näihin päiviin saakka. Tämän hetken menestynein puukontekijä on Esko Heikkinen, joka tekemät puukot on arvostettu Suomen kauneimmiksi. Kalajoella valmistetaan nykyisin myös Peura-puukot Jari Kamusen yrityksessä.