SU 25.05.2025

 

Aamulla aurinko nousi klo 03.37 ja laskee 23.05. Päivän pituus on 19 tuntia 28 minuuttia. Päivän lämpötila +5C- +12 C. Pilvistä ja poutaa. Tuuli 1 m/s päivällä luoteesta ja illalla kaakosta. Siis päivastaisesta suunnasta.

Aamun mittaustulokset: paino 100,1 kg, verensokeri 6,7. Verenapaine 121/71 pulssi 59.

Jalkaväkirykmentti 29 (JR 29) oli Suomen puolustusvoimien 11.divisoonan yksikkö jatkosodassa. Rykmentin perusti Keski-Pohjanmaan sotilasläänin Kokkolan suojeluskuntapiiri.

Perustaminen

Jalkaväkirykmentti 29:n muistomerkki Kokkolassa.

• Esikunta perustettiin Kokkolassa.

• I.Pataljoona (I/JR 29) komentajana majuri (myöh everstiluutnantti) Saarelainen (25.6.-30.10.1941), väliaikaisena: kapteeni Armas Rapeli (16.8-16.9.1941), luutnantti Koski (1.11.1941-24.3.1942)

  • 1. Komppanian miehistö Ullavalta.

  • 2. Komppanian miehistö etupäässä Kaustiselta.

  • 3. Komppanian miehistö pääosin Perhosta.

  • 1. Konekiväärikomppanian miehistö pääosin Vetelistä.

  • 1. Esikuntakomppanian miehistö Vetelistä ja Kokkolasta

  • Kranaatinheitinjoukkueen miehistö oli Halsualta ja Vetelistä

• II Pataljoona (II/JR 29) muodostettiin Kannuksessa ja sen ensimmäisenä komentajana jääkärimajuri Valter Vieska (25.6.1941-11.10.1941), kapteeni Niilo Visuri (12.10.1941-24.3.1942)

  • 4. Komppanian miehistö Lohtajalta.

  • 5. Komppanian miehistö Himangalta.

  • 6. Komppanian miehistö Toholammilta.

  • 2. Konekiväärikomppanian miehistö Kannuksesta

  • 2. Esikuntakomppanian miehistö Kannuksesta

  • Kranaatinheitinjoukkue kaikista pataljoonan kunnista

• III Pataljoona (III/JR 29) muodostettiin Sievin asemalla ja sen ensimmäiseksi komentajaksi oli määrätty majuri Riitesuo. Majuri Riitesuo määrättiin jo perustamisen aikana muihin tehtäviin ja väliaikaiseksi komentajaksi määrättiin kapteeni Leskinen ja perustamisvaiheen jälkeen ratsumestari Niilo Eerola (25.6.1941-30.09.1941, kaatui Vilgan itäpuolella), kapteeni Armas Rapeli (1.10.1941-24.3.1942).

  • 7. Komppanian miehistö pääosin Rautiosta myös Kalajoelta ja Sievistä

  • 8. Komppanian miehistö Kalajoelta

  • 9. Komppanian miehistö Sievistä

  • 3. Konekiväärikomppanian miehistö Kalajoelta

  • 3. Esikuntakomppanian miehistö Kalajoelta

  • Kranaatinheitinjoukkueen miehistö oli koottu pataljoonan alueen kunnista

• Kranaatinheitinkomppania perustettiin kokkolalaisista ja kälviäläisistä Kokkolassa. Sen ensimmäisenä päällikkönä oli kapteeni Uunila

• Pst. Tykkikomppania perustettiin Haapajärvellä, miehistö pääosin Reisjärveltä. Päällikkönä oli luutnantti Salminen

• Rykmentin Esikuntakomppania perustettiin Kokkolassa, miehistö Kokkolasta ja Vetelistä

• Kolonna (Kol./JR 29)

Pataljoonan jääkärijoukkueista muodostettiin jo perustamisvaiheessa jääkärikomppania, jonka päälliköksi asetettiin luutnantti O. Björklund.

Rykmentti 29 sai lähes määrävahvuksien mukaisen varustuksen lukuun ottamatta si , että I Pataljoona sai kiväärinsä vasta keskityskuljetusten loputtua Liperissä.

Keskittäminen

Keskityskuljetukset aloitettiin 20. kesäkuuta ja rykmentin kuljettamiseen tarvittiin kahdeksan junaa. Keskitysalueeksi ensi vaiheessa oli määrätty Liperi. I pataljoona purettiin Ylämyllyn rautatieasemalla ja majoittui kirkonkylältä koilliseen. II pataljoona purettiin Vihtarin rautatieasemalla , minkä jälkeen pataljoona majoittui metsään Onkisalmen länsipuolelle. III pataljoona purettiin Liperissä majoittui kirkonkylältä lounaaseen.

Rykmentti sai käskyn siirtyä Kiteelle 26. kesäkuuta. Kuitenkin ryhmitysmuutoksen takia koko 11. divisioona siirtyi vielä Värtsilän ja Korpiselän suuntiin keskitettyjen divisioonien väliin Kaustajärven kahta puolen. Osana tätä siirtoa rykmentti siirtyi Patsolan kylän pohjoispuolelle. Alueelle saavuttuaan rykmentille alistettiin motorisoitu 13. tykkikomppania, jonka päällikkönä oli luutnantti Kuovi.

Komentajat

• everstiluutnantti Paavo Susitaival 18. kesäkuuta 1941 – 3. lokakuuta 1941

• majuri Reino Kalervo 3. lokakuuta 1941 - 24. lokakuuta 1941

• everstiluutnantti ( everstiksi 5. maaliskuuta 1942) Gustaf ”Gösta” Snellman 25. lokakuuta 1941 – 24. maaliskuuta 1942

Rykmentin lakkauttaminen ja tapahtumat sen jälkeen

Jalkaväkirykmentti 29 ja sen II ja III pataljoona lakkautettiin 11.D:n päätöksellä 9.3.1942. Pataljoonien vanhimmat ikäluokat kotiutettiin, ja nuorimpia miehiä siirrettiin muihin yksiköihin, mm. I/JR 29:ään, joka siis jäi elämään.

I/JR 29 jatkoi taistelua aluksi 11.D:lle alistettuna, mutta 4.7.1943 pataljoona liitettiin 15. prikaatiin. Siitä tuli prikaatin IV pataljoona (IV/15.Pr.) ja komppaniat saivat numerot 13, 14, 15 ja 16 (aik. KKK/I/JR 29).

Pataljoona oli aluksi etulinjassa Kimjärvestä itään ja sitten linnoitustöissä Juksovanjärvellä ja Syvärinjoen varrella Mäntysova-Pitma-maastossa. Lokakuun 1943 alkupuolella se siirtyi junakuljetuksella Syvärinjoen alajuoksulle Kuuttilahteen, jossa jatkoi asemasotaa. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua vetäytyminen Kuuttilahden suunnalla alkoi 18.6.1944, ja vetäytymisvaiheen viivytystaistelut pataljoona kävi Laatokan rannan tuntumassa ja osallistui merkittävästi mm. Nietjärven torjuntataisteluun. Pataljoona päätyi lopulta 17.8.1944 Lemetin maastoon, jossa oli kv-töissä jatkosodan tulitauon alkamiseen saakka.

3.-4.9. pataljoona marssi Impilahdelle, josta alkoi kuljetus kohti pohjoista ja Lapin sotaa. Pataljoona eteni Kemiin, jonka valtaukseen saksalaisilta se osallistui. Matkaa jatkettiin sitten saksalaisten perässä Rovaniemen eteläpuolle, pataljoonan 13. ja 14. komppanioista muodostettu SissiK. Hyytiäinen kävi kuitenkin kääntymässä Unarinjärvellä saakka.

Rovaniemen eteläpuolen maastossa alettiin 25.10.1944 suunnitella pataljoonan kotiuttamista, ja marssi kohti etelää alkoi 3.11.1944. Veitsiluodossa pataljoona lastattiin laivaan, joka aamulla 14.11. lähti kohti Kokkolan Ykspihlajan satamaa. Kotiutukset alkoivat 17.11. ja 20.11.1944 kaikki miehet oli kotiutettu.

Kalajoelta Syvärille ja takaisin 1941-1944

Kalajoen miehiä lähdössä sotaan v.1941 Tyngällä

Talvisodan jälkeen suojeluskunta- ja aluejärjestöt yhdistettiin ja maa jaettiin 16 sotilaslääniin, joihin kuului yhteensä 34 suojeluskuntapiiriä. Kalajoki ja Rautio kuuluivat Keski-Pohjanmaan sotilaslääniin ja pääasiassa sen miehistä muodostettiin liikekannallepanoa varten 11. divisioona. Sen joukko-osastoihin kuulunut III/JR29 perustettiin keskiviikkona 18.6.1941 Sievissä ja näiden miesten kotipaikat olivat Kalajoki, Sievi ja Rautio. Samaan aikaan Kokkolassa perustettu I/JR29 puolestaan koottiin Kalajoen, Kaustisen, Perhon ja Ullavan miehistä.

Jatkosodan käännyttyä asemasotavaiheeseen vuoden 1942 alussa kotiutettiin kaikki yli 30 vuotta vanhemmat miehet ja aliupseerit. Tässä yhteydessä tehtyjen muutosten jälkeen tuli lähes 100 kalajokista palvelemaan 11. divisioonaan kuuluvassa JR 50:ssä, joka alunperin oli koolu keskisuomalaisten muodostama reservirykmentti.

Kalajokisia kirjattiin erityisesti 1/50 ja II/50 pataljoonissa. 11. divisioonan komentajana toimi jääkärieversti K.A. Heiskanen, joka tunnettiin mys nimellä "Kylmä-Kalle". JR 29 oli everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen komennossa. JR 29 oli keski-iältään vanhin kaikista 11. divisioonan alaisista rykmenteistä. Sen III pataljoonaa komensi aluksi majuri Riitesuo. Tuossa patalajoonassa oli paljon kalajokisia.

Taisteluvaiheessa pataljoonaa komensi ratsumesteri N. Eerola. JR 29 marssi vuosien 1941-1942 kuluessa yli 2000 kilometriä tehden taistelukyvyttömäksi yhteensä neljä venäläistä rykmenttiä. JR 29 historiaa ei liity yhtäkään varsinaista tappiota, ellei näiksi lueta epäonnistuneita hyökkäyksiä, jotka kuitenkin uusittuina johtivat tuloksiin.

III pataljoonan tultua kootuksi ja junaan lastatuksi Sievissä siirryttiin Liperiin, jossa kului juhannus 1941. Saksan aloitettua suurhyökkäyksen Neuvostoliittoon 22.6.1941 alkoi III pataljoonan pitkä marssi Kiteelle ja Tohmajärvelle. Neuvostoliiton pommitettua useita Suomen kaupunkeja katstoi maan hallitus Suomen olevan sodassa 25.6.1941. 11 divisioona tuli kuulumaan kesäkuun lopulla perustetun Karjalan ameijan VI armeijakuntaan, jonka komentaja oli kenraali Paavo Talvela. Hänen kaikki joukko-osastonsa olivat toimintavalmiin rajan läheisyydessä 6.7.1941.

Ilomäen valtaus

Taisteluosasto Susitaival eteni valmiusasemiin heinäkuun 7. päivänä ja kello 17.45 alkoi tykistö- ja kranaatinheitinvalmistelu, joka kesti 10 minuuttia. Heti sen jälkkeen ryhtyi III/JR29 hyökkäämään. Ilomäen taisteluissa kaatuivat kalajokiset sotamiehet Yrjö Juola, Eino Hirvi ja Emil Myllymäki sekä alikersantti Kaarlo Saukko. Vasankarista kotoisin ollut Juola kuului omien kranaateista kaatuneisiin. Hän oli rykmentin ensimmäinen kaatunut kalajokinen.

Menetettyään Ilomäen vihollinen ryhtyi järjestämään puolustustaan Heinävaaraan. I/JR 29 onnistui valtaamaan Tsiipan kylän 10.7.1941. Ennen Hyrsylään saapumista JR 29:llä oli muutaman päivän rauhallisempi jakso ilman suurempaa taistelukosketusta.

Ratsumestari Eerolan pataljoona savutti aamulla 25.7.1941 kello kuusi vaikean maastomarssin suoritettuaan maantien Hyrsylä-Ignoila ja pääsi sen jälkeen yllättämään venäläiset heidän selustastaan. Tämän saarrostavan hyökkäyksen tuloksena saatiin Hyrsylän kylä vallattua ja samalla runsas sotasaalis. Kalajokisten panssaritorjuntamiesten rohkea ja tuloksellinen toiminta huomioitiin myös siten, että Sulo Männistölle ehdotettiin Mannerheim-ristin ritarin arvoa, tosin ilman myönteistä lopputulosta.

Voitto Hyrsylässä oli lopulta täydellinen ja odotettua vahvemman ja varsin aloitekykyisen vihollisen sivustauhka saatiin torjuttua. Venäläiset menettivät noin 200 miestä kaatuneina, JR 29:n III pataljoona tappiot olivat yhteensä 53 miestä. Hyrsylässä kaatuivat kalajokisista Joonas Kurikkala, Heimo Nuorala, Vilho Himanka, Vilho Lahdenperä, Frans Saarrela, Vilho Korpi, Paavo Lankila ja Anto Lyly. Heistä Lahdenperä oli kersantti ja Nuorala alikersantti.

Puna-armeijan päätukikohdat olivat Somban kylän Suojärven rannalla. Everstiluutnantti Susitaipaleen voimat olivat ryhmittynyt siten, että Sotjärven ja Kotaljärven välisellä kannaksella oli oikealla Somban kylän suunnalla I/JR29 ja vasemmalla Kotajärven puolella III/JR 8. Hyökkäys alkoi aamulla 25. elokuuta. Lähes viikon kestäneissä taisteluissa 11 divisioona saavutti sille asetetun tavoitteen.

Säämäjärven-Sotjärven kannaksen tultua vallatuksi 11. divisioona muutti eteneimissuuntaansa koti Terua eli Prääsää. II/JR 29:n tuli suunnitelman mukaan vallata Niiniselkä, mikä kuitenkin osoittautui perin vaikeaksi tehtäväksi. Ensimmäinen valtausyritys epäonnistui. Toinen hyökkäys toi menestyksen 8. syyskuuta ja saadut venäläiset vangit vahvistivat tiedon siitä, että kukkulaa oli puolustanut kokonainen venäläispataljoona. Prääsän kaupungista saatu sotasaalis oli suurin, minkä 11. divisioona jatkosodassa käsiinsä hankki.

Prääsästä Petroskoihin

JR 29 sai levätä vain yhden iltapäivän ja yön vallatussa Prääsässä. Seuraavana päivänä sen oli lähdettävä vapauttamaan lepoon JR 50, joka osiltaan oli puolustusasemissa kuutisen kilometriä Prääsästä Matroosan suuntaan. Lauri Suni haavoittui reiteen, mutta huomasi tapahtuneen vasta, kun oli ollut kantamassa haavoittunutta kalajokista Viljo Mäkelää sidontapaikalle. Venäläisten kranaateista haavoittui myös III divisioonan konekiväärikomppanian päällikkö, kalajokinen jääkärikapteeni Ahti Leskinen. Kapteeni Leskinen kuoli 6. lokakuuta 1941 eli runsaat kaksi viikkoa haavoittumisensa jälkeen. Kapteeni Leskisen ja ylikersantti Honkelan lisäksi kaatuivat kalajokisista Prääsän taistelujen eri vaiheissa Aaro Lankila, Martti Joki, Johan Pisi, Reino Luhtala ja Heikki Tarkiainen. JR 29:n nopeat hyökkäykset jatkosodan alkukuukaisina tärkeiden solmukohtien kautta killan tavoin kohti Petroskoita aiheuttivat rykmentille maineikkaaksi muodostuneen nimen Kiila.

Prääsän taistelujen jälkeisen jatkoetenemisen tapahduttua alkoi suomalsiten suuri saartolike Petrokoin ympärillä lopullissti hahmottua. Lännestä kaupunkia lähestyvä 11. divisioona eteni Prääsästä tulevan päätien suunassa. Matroosan valtausken jälkeen se eteni kiivaasta vastarinnasta huolimatta Plolviinaan ja sen jälkeen Vilgaan valmistautuen lopulliseen rynnäkköön kohti Petroskoita.

Aamuyöllä 30.syyskuuta alkoivat kylmät sadekuurot tehden taistelusta väsyneiden III pataljoonan ja jääkärikomppanian miesten mahdollisimman tukalaksi. I pataljoonan rohkeä hyökkäys onnistui ja tämän sivistauhan vuoksi venäläiset joutuivat nyt vetäytymään kiireesti itään. Toisaalta sekä I että III pataljoonan omatkin tappiot olivat huomattavat. Kaatuneiden joukossa oli ratsumestari Eerola, jolle haave Petrsokoihin etenemisestä jäi vain muutamien kymmenien tuntien päähän, Petroskoista hyökkäystä jtakettin Homorovitsaan. Kalajokisista kaatuivat Homorovitsassa alikersantti Martti Tanska ja sotamiehet Kaarlo Härönoja, Antti Tavast, Hannes Nivala, Kaarlo Liias, Väinö Vetoniemi ja Ensio Junnikkala.

Yli 30 vuoden ikäisten aliupseerien ja sotamiesten tullessa kotiutetuiksi vuoden 1942 alkukuukausina, rintamalle saapui eri koulutuskeskuksista uusia, nuoria miehiä. Tammikuun lopulla 1942 JR 50 alistettiin saksalaiselle 163. divisioonalle. Talvikuukausina 1942 aktiiviset sotatoimet keskittyivät partiotoimintaan ja tarkka-ammuntaan.

Vetäytyminen

Tilanne Suomen rintamalla muuttui olennaisesti, kun puna-armeijan 14.6.1944 alkanut hyökkäys saksalaisten kolmatta vuotta pitämän Leningradin saartorenkaan murtamiseksi johti kuukauden kuluessa menestykseen ja maaliskuussa saksalaiset olivat jo vetäytyneet Narvajoen taakse jatkaen perääntymistään. Puna-armeijan suurhyökkäys Kannaksella alkoi 9. kesäkuuta ja tällä kertaa venäläisten eteneminen oli niin nopeaa, että he saavuttivat Viipurin jo runsaan 10 päivän kuluessa. Kannaksen suurissa ratkaisutaisteluissa 1944 oli kalajokisia monissa joukko-osastoissa. Kaatuneiden luettelossa mainitaan kohtalon paikkakuntina muun muassa Rajajoki (Toivo Yliuntinen), Kuokkala (Frans Jernström), Siiranmäki (Elias Tolonen), Kanneljärvi (Tuure Karjaluoto), Viipuri ( Aaro Ring), Kuparsaari (Heino Siirtola), Vuosalmi (Martti Kääntä ja Matti Junnikkala), Juustila (Eero Paananen, Pentti Kaltajalaakso, Antti Backman), Ihantala (Antti Nevanperä) sekä Laatokan toisella puolella Aunuksen suunnalla Vitele (Eino Kamunen, Vilho Murtoperä) Salmi (Esko Ylikangas) ja Nietjärvi (Antti Sorvari).

Lapin sodassa kalajokisista kaatuivat Torniossa Lennart Myllymäki ja Veikko Roukala, Kemissä Vilho Liias, Vojakkalassa Väinö Saari, Muoniossa Pentti Rahkola ja Kilpisjärvellä Kalervo Lahti. Jatkosodassa 1941-1944 kuluessa kaatui kaikkiaan 111 kalajokista, Melkein puolet (53) näistä menetyksistä koettiin hyökkäysvaiheen aikana kesän ja syksyn kuukausina 1941.

Sankarina kaatunut

Ahti Leskinen

Jääkärikapteeni Ahti Ilmari Leskinen kaatunut. Jälleen on suuri menetys kohdannut maakuntaamme ja ennekaikkea Kalajoen ja Raution maanpulutusväkeä. Suruviesti tiesi kertoa, että aluepäällikkö jääkärikapteeni Ahti Leskinen on saanut sankarikuoleman, kuollen haavoihinsa sotasairaalassa 6.10.1941. Aunuksen Karjalassa, heimomme laulumailla ja neljännellä sotaretkellään hän antoi kalleimpansa isänmaan ja niiden vakaumusten puolesta, joille hän oli elämänsä voimanvuodet uhrannut.

Jääkärikapteeni Ahti Ilmari Leskinen oli syntynyt Soinissa 17.2.1900. Nuorena 16-vuotiaana hän meni Saksaan ottaen osaa taisteluihin maalmansodassa, Nuorimpana jääkärinä hän osallistui synnyinmaansa vapaustaisteluun, ottaen osaa mm. Tampereen, Lempäälän ym. valtauksiin. Vapaussodan jälkeen v:na 1920 hänestä tuli Kalajoen paikallispäällikkö jja v:na 1927 hänet nimitettiin Kalajoen ja Raution aluepäälliköksi. Sk.upseerin arvon hän sai 12.5.1924. Hänet ylennettiin luutnantiksi 13.5.1932 ja kapteeniksi 1940 viimeisen 1939-1040 käydyn sodan jälkeen, johon hän osallistui kk.kompanian päällikönä. Taitavasti poikiansa johtaen ja ankaria taisteluja käyden joukot lähestyivät tavoitetta. Kohtalo oli kuitenkin toisin määrännyt. Kapteeni Leskinen ei sinne päässyt, syyskuun 20. päivänä hän haavoittui eräässä kylätaistelussa ja kuoli haavoihinsa sotasairaalassa. Niin päättyi urhoollisen ja uskollisen sotilaan ja taitavan upseerin tie ainiaaksi.

Sotilaat, jotka hänen kanssaan rinta rinnan olivat taistelleet, surut ja ilot sekä puutteet jakaneet, tunsivat nyt jääneensä orvoiksi. He kaipasivat syvästi ”isäänsä”, jota nimitystä he mielessään käyttivät johtajastaaan. Kotirintamalla suru oli syvä, sillä kahdenkymmenen vuoden työ, kun se oli määrätietoisesti ja innolla suoritettu, on ollut suuriarvoinen. Siitä lähtien kun suojeluskuntajärjestö maassamme aloitti toimintansa on kapteeni Leskinen ollut sen johdossa Kalajoella. Hänen poismenonsa tuntui suojeluskuntajärjestölle erittäin raskaalta ja ennenaikaiselta juuri nyt, kun ovat täyttymässä vuosikymmenien Suur-Suomi-haaveet ja kaikki se, mikä on pohjana ja päämääränä ollut hänen suorittamassaan elämäntyössä. Suuriarvoinen on myös kapteeni Leskinen työ lottain keskuudessa. Kuinka usen lotat kiiruhtivat hänen luokseen neuvoja saamaan ja aina hän oli valmis niita antamaan vaatimattomalla ja mielyttävällä tavallaan.

Torstaina lokakuun 23. päivänä jääkärikapteeni Ahti Ilmari Leskisen suoritettiin Kalajoella. Kello 12 kokoontui sukulaisia, ystäviä ja kutsuvieraita vainajan kotiin. Kello 13.30 alkoi marssi suojeluskuntain ja rintamamiesten lippuvartiot, aseveljiä sekä lottakuoro surutaloon. Kotipihalla, kuusimajassa oli sankarivainaja valkeassa arkussaan. Kun arkku nostettiin ruumisvaunuihin kirkkoon vietäväksi, viritti lottakuoro lähtövirren ”Oi, Herra, jos mä matkamies maan”. Sinne surusaatto lähti kunniakujaa pitkin. Liput vartioineen kulkivat saattueen edellä, samoin kuin kaksi aseveljeä, jotka kantoivat vainajan kunniamerkkejä.

Hautausmaan portilta kannettiin vainaja kirkkoon, jossa lottien muodostamaa kunniakujaa myöten Shopin surumarssin soidessa se asetettiin kuoriin sk:n ja rintamamiesten lippujen asettuessa kunniavartioon. Kalajoen seurakunnan kanttorin Oskari Metsolan johdolla lauloi ”Käyn aina kohti kuolemaa”. Veisattiin virsi 589. Sen jälkeen saarnasi Kalajoen kirkkoherra V.H. Kivioja omistaen sanansa vainajan muistolle. Sekakuoro viritti laulun ”Jerusalem”. Ruumiinsiunauksen ja puheen piti kenttäpappi, kirkkoherra V.A. Näyhä. Sitten veisattiin virrestä 459, 2 ja 3 säkeistö.

Kun omaiset olivat laskeneet seppeleensä, toivat seppeleen vainajan nykyiset aseveljet ja joukko-osast, Kokkolan Spk, Kokkolan L-S.-piiritoimikunta, Kalajoen seurakunta, Kalajoen Lotat, Jääkåriliitto, Jääkäriliiton Kokkolan alaosasto, Kalajoen Rintamamiehet, Kalajoen aseveljet, Raution seurakunta ja lotat, Himangan seurakunta, työtoverit, Kalajoen pikkulotat sekä lukuisa joukko vainajan ystäviä ja tuttavia, joista hyvin monet kunnioittivat sankarivainajan muistoa eri kukkaisrahastojen välityksellä.

Tämän jälkeen kannettiin arkku suruhymnin soidessa kirkosta sankarihautaan, jolloin liput tekivät kunniaa ja ammuttiin kunnianlaukaukset. Hautaa umpeen luotaessa lauloi sekakuoro ”Vaipuos helmaan synnyinmaasi armaan” sekä ”Oi, Herra luoksein jää”. Surujuhla haudalla päättyi virteen ”Jumala ompi linnamme”.

Haudalta siirryttiin Suojaan viettämään vainajan muistoa. Siellä veisattiin useita virsiä. Kirkkoherra V.H. Kivioja puhui. Pastori S. Repola puhui. Kenttäpappi V.A. Näyhä puhui. Lottakuoro lauloi opettajansa Aino Isotalon johdolla kolme laulua. Lopuksi puhui Lottapiirin puheenjohtaja Hanna Lehtinen omistaen sanansa vainajan puolisolle ja tyttärelle.

Lotta Svärd-järjestön toiminta Kalajoella

Lottakuoro: edessä vas. johtaja op. Aino Isotalo, Inkeri Metsola, Lempi Ojala, Raakel Rajala, Hanna Granlund, Elli Naatus, Anni ja Sanni Heusala, Kirsti Isotalo, Esteri Rahko,Takana vas. Helmi Ojala, Lempi Koskiranta, Sofia Erkkilä, Nanni Tuura, Maija Keskinen, Tuovi Isotalo, Martta Poukkkula, Helli Mäkelä, Anne Mäkelä.

Piirin lääkintäkurssi Suojalla 1935

Valan tehneitä lottia Suojan portailla

Joulupakettejasotilaille

Lotta Svärd-asian johdosta kokoonnuttiin Kalajoella ensimmäisen kerran 22.4.1920. Kokoontuminen tapahtui neiti Elsa Naatuksen toimesta. Kalajoen paikallisosaston puheenjohtajaksi valittiin neiti Elsa Naatus, myöhemmin Pelkosenniemen Saunavaaran opettaja uudelta sukunimeltään Perttunen. Seuraava puheenjohtaja oli Laine Fabritius os. Colliander, Savonlinnan piispan tytär. Hänellä oli vankka musiikkikoulutus. Hänen kuolemansa jälkeen 1926 ovat puheenjohtajina toimineet: Siiri Santaholma, Hanna Granlund, Anna Saari, Eeva-Liisa Karvonen ja Ellen Sahlberg. Sihteerinä toimivat pitkään proviisori Julia Murtola ja lopuksi koko sota-ajan opettaja Helli Mäkelä.

Alkuvuosikymmenet, rauhan aika olivat vilkasta toiminnan aikaa. 1926 Kalajoki sai I palkinnon, Mannerheimin kuvan, Joululotan tilauskilpailussa. 1927 hankittiin juhlilla ja arpajaisilla varoja Vartiolinnan rakennusrahastoon. Vuosina 1928 ja 1929 suoritetaan Kalajoella kävelymerkkejä, 5 kpl kumpanakin vuonna. Merkkivaatimus oli useita 10 km:n lenkkejä reppuselässä. Ompeluseuroja pidettiin Säästöpankilla ja Nuorisoseuralla sekä kodeissa. Ensimmäisen 10-vuotiskauden jäsenmäärät vaihtelivat 32:sta – 43:een. Suojeluskunnan 10-vuotisjuhla lotat lahjoittivat lipun. Pitkin aikaa tehtiin suojeluskunnalle muonitustöitä. Niitä tarvittiin ampumaleireillä, kursseilla sekä piirin 10- ja 15-vuotisjuhlilla.

Suojan vihkiäisjuhlat 1932 sekä monien arvokkaiden juhlien järjestelyt olivat lottien huolena. Lotta Svärd paikallisosaston jäsenissä oli silloin monta varsin taitavaa esiintyjää. Lane Fabritius soitti pianoa ja viulua Kaija Poukkula ja Toini Metsola lauloivat, Anna Söyring, myöhemmin Saari, kirjoitti ja lausui kulloisenkin tilanteeseen sopivan runon. Sen lisäksi hän ohjasi näytelmiä, joissa hän myös itse näytteli.

Ansiotarkoituksessa oli juhannuksena tarjoilua Hiekkasärkillä. Virvokkeita ja ruokaa myytiin ”kopperosta”, eräänlainen kioskin edelläkävijä, ikkunaton mökki, jonka etuseinä lasketiin alas ja toimi myyntitiskinä. Vappuna 1939 avattiin Suojassa 77 m2 suuruinen kahvila. Sinne hankittiin silloin vielä harvinainen automaattinen levysoitin, eli niin kuin puheenjohtaja Hanna Granlund sitä puhutteli ”se kaappi”. Rouva Granlundin äidinkieli oli ruotsi, suomea hän oli oppinut korvakuulolta. Levysoittimen aiheuttama velka oli hänelle suuri huoli. 1930-luvulla perustettiin opettaja Aino Isotalon johdolla Lotta-kuoro, joka esiintyi ahkerasti eri tilaisuuksissa. Lotat Anna Saari ja Irma Kanninen ohjasivat lottien voimisteluryhmää. Perustettiin myös Pikkulotat. Heitä ohjasivat eri pituisina aikoina Eliina Väätäinen, Alli Sundvall, Tellervo Nuorala, Hellin Östman, Senja Kemppainen, Iida Isokääntä ja Maria Keskinen.

Sodan alettua alettiin valmistaa sukkia ja kypäränsuojuksia joulupaketteihin pantavaksi. Kerättiin kyliltä turkkeja, sarkatakkeja ja sarkahousuja, joita talkoilla Suojassa paikattiin ja kunnostettiin rintamalle lähetettäväksi, Vaatetta oli Suojan yläsalin lattiallla ainakin traktorikuorma. Suuri työ oli edessä. Ompelukoneita poljettiin joulunpyhinä lähes joka talossa ja tapani-iltana niitä vietiin Suojaan eli piirilääkäri Valter Fabritiuksen määräys, että ne pitää kaikki silittiää ennen pakkaamista tulikuumalla raudalla. Syy: oli puhjennut tulirokkoepidemia, eikä vielä teidetty kuinka laajalle se oli levinnyt.

Jäsenmäärä sodan alkaessa oli kasvanut ja lottia oli 1940 kaikkiaan 342, joista lääkintälottia 38, muonituslottia 154, varustelottia 85 kanslia- ja keräysjastossa 53 lottaa. Huhtikuussa 1940 lotat organisoivat lehti-ilmoituksin kultasormusten keräyksen hävittäjien hankkimiseksi armeijalle. Sormuksia kerättiin pankeissa, kylien kouluilla ja Lotta kansliassa Suojassa.

Suoritettiin kirjakeräys Syvärille perustettavaa kirjastoa varten, Kirjat toimitettiin Suojaan joulupäivinä 1942. Jouluksi 1943 lähetettiin 100 tuntemattoman sotilaan joulupakettia. Saapuneiden inkeriläisten sijoituksesta huolehtiminen annettiin lotta Sofia Erkkilän vastuulle.

Lottia toimia Tyngällä, Vasankarissa ja Rahjassa. Kussakin lukumäärä vaihteli 10-20 välillä.

Ensio Kettusen videosarja Rajantakaiset kylämme 135 videoa kertoo elävästi kuinka paljon menetimme Suomesta Neuvostoliitolle. Tämä videosarja avaa silmämme todellisuudelle,

Rajantakaiset kylämme, Jääski

https://www.youtube.com/watch?v=Ms0fc2Fg95I&list=PLX_-vT8HvOZqwzbXCW9OMP-hkHwuIpqMo