Aamulla
aurinko nousi klo 03.37 ja laskee 23.05. Päivän pituus on 19 tuntia
28 minuuttia. Päivän lämpötila +5C- +12 C. Pilvistä ja poutaa.
Tuuli 1 m/s päivällä luoteesta ja illalla kaakosta. Siis
päivastaisesta suunnasta.
Aamun
mittaustulokset: paino 100,1 kg, verensokeri 6,7. Verenapaine 121/71
pulssi 59.
Jalkaväkirykmentti
29 (JR
29)
oli Suomen puolustusvoimien 11.divisoonan yksikkö jatkosodassa.
Rykmentin perusti Keski-Pohjanmaan sotilasläänin Kokkolan
suojeluskuntapiiri.
Perustaminen

Jalkaväkirykmentti
29:n muistomerkki Kokkolassa.
Esikunta
perustettiin Kokkolassa.
I.Pataljoona
(I/JR
29) komentajana majuri (myöh everstiluutnantti) Saarelainen
(25.6.-30.10.1941), väliaikaisena: kapteeni Armas Rapeli
(16.8-16.9.1941), luutnantti Koski (1.11.1941-24.3.1942)
1.
Komppanian miehistö Ullavalta.
2.
Komppanian miehistö etupäässä Kaustiselta.
3.
Komppanian miehistö pääosin Perhosta.
1.
Konekiväärikomppanian miehistö pääosin Vetelistä.
1.
Esikuntakomppanian miehistö Vetelistä ja Kokkolasta
Kranaatinheitinjoukkueen
miehistö oli Halsualta ja Vetelistä
II
Pataljoona (II/JR
29) muodostettiin Kannuksessa ja sen ensimmäisenä komentajana
jääkärimajuri Valter Vieska (25.6.1941-11.10.1941), kapteeni
Niilo Visuri (12.10.1941-24.3.1942)
4.
Komppanian miehistö Lohtajalta.
5.
Komppanian miehistö Himangalta.
6.
Komppanian miehistö Toholammilta.
2.
Konekiväärikomppanian miehistö Kannuksesta
2.
Esikuntakomppanian miehistö Kannuksesta
Kranaatinheitinjoukkue
kaikista pataljoonan kunnista
III
Pataljoona
(III/JR
29) muodostettiin Sievin asemalla ja sen ensimmäiseksi komentajaksi
oli määrätty majuri Riitesuo. Majuri Riitesuo määrättiin jo
perustamisen aikana muihin tehtäviin ja väliaikaiseksi
komentajaksi määrättiin kapteeni Leskinen
ja
perustamisvaiheen jälkeen ratsumestari Niilo Eerola
(25.6.1941-30.09.1941, kaatui Vilgan itäpuolella), kapteeni Armas
Rapeli (1.10.1941-24.3.1942).
7.
Komppanian miehistö pääosin Rautiosta
myös Kalajoelta ja Sievistä
8.
Komppanian miehistö Kalajoelta
9.
Komppanian miehistö Sievistä
3.
Konekiväärikomppanian miehistö Kalajoelta
3.
Esikuntakomppanian miehistö Kalajoelta
Kranaatinheitinjoukkueen
miehistö oli koottu pataljoonan alueen kunnista
Kranaatinheitinkomppania
perustettiin kokkolalaisista ja kälviäläisistä Kokkolassa. Sen
ensimmäisenä päällikkönä oli kapteeni Uunila
Pst.
Tykkikomppania perustettiin Haapajärvellä, miehistö pääosin
Reisjärveltä. Päällikkönä oli luutnantti Salminen
Rykmentin
Esikuntakomppania perustettiin Kokkolassa, miehistö Kokkolasta ja
Vetelistä
Kolonna
(Kol./JR 29)
Pataljoonan
jääkärijoukkueista muodostettiin jo perustamisvaiheessa
jääkärikomppania, jonka päälliköksi asetettiin luutnantti O.
Björklund.
Rykmentti
29 sai lähes määrävahvuksien mukaisen varustuksen lukuun
ottamatta si , että I Pataljoona sai kiväärinsä vasta
keskityskuljetusten loputtua Liperissä.
Keskittäminen
Keskityskuljetukset
aloitettiin 20. kesäkuuta ja rykmentin kuljettamiseen tarvittiin
kahdeksan junaa. Keskitysalueeksi ensi vaiheessa oli määrätty
Liperi. I pataljoona purettiin Ylämyllyn rautatieasemalla ja
majoittui kirkonkylältä koilliseen. II pataljoona purettiin
Vihtarin rautatieasemalla , minkä jälkeen pataljoona majoittui
metsään Onkisalmen länsipuolelle. III pataljoona purettiin
Liperissä majoittui kirkonkylältä lounaaseen.
Rykmentti
sai käskyn siirtyä Kiteelle 26. kesäkuuta. Kuitenkin
ryhmitysmuutoksen takia koko 11. divisioona siirtyi vielä Värtsilän
ja Korpiselän suuntiin keskitettyjen divisioonien väliin
Kaustajärven kahta puolen. Osana tätä siirtoa rykmentti siirtyi
Patsolan kylän pohjoispuolelle. Alueelle saavuttuaan rykmentille
alistettiin motorisoitu 13. tykkikomppania, jonka päällikkönä oli
luutnantti Kuovi.
Komentajat
everstiluutnantti
Paavo Susitaival
18.
kesäkuuta 1941 – 3. lokakuuta 1941
majuri
Reino Kalervo 3. lokakuuta 1941 - 24. lokakuuta 1941
everstiluutnantti
( everstiksi 5.
maaliskuuta 1942) Gustaf ”Gösta” Snellman 25. lokakuuta 1941 –
24. maaliskuuta 1942
Rykmentin
lakkauttaminen ja tapahtumat sen jälkeen
Jalkaväkirykmentti
29 ja sen II ja III pataljoona lakkautettiin 11.D:n päätöksellä
9.3.1942. Pataljoonien vanhimmat ikäluokat kotiutettiin, ja
nuorimpia miehiä siirrettiin muihin yksiköihin, mm. I/JR 29:ään,
joka siis jäi elämään.
I/JR
29 jatkoi taistelua aluksi 11.D:lle alistettuna, mutta 4.7.1943
pataljoona liitettiin 15. prikaatiin. Siitä tuli prikaatin IV
pataljoona (IV/15.Pr.) ja komppaniat saivat numerot 13, 14, 15 ja 16
(aik. KKK/I/JR 29).
Pataljoona
oli aluksi etulinjassa Kimjärvestä itään ja sitten
linnoitustöissä Juksovanjärvellä ja Syvärinjoen varrella
Mäntysova-Pitma-maastossa. Lokakuun 1943 alkupuolella se siirtyi
junakuljetuksella Syvärinjoen alajuoksulle Kuuttilahteen, jossa
jatkoi asemasotaa. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua
vetäytyminen Kuuttilahden suunnalla alkoi 18.6.1944, ja
vetäytymisvaiheen viivytystaistelut pataljoona kävi Laatokan rannan
tuntumassa ja osallistui merkittävästi mm. Nietjärven
torjuntataisteluun. Pataljoona päätyi lopulta 17.8.1944 Lemetin
maastoon, jossa oli kv-töissä jatkosodan tulitauon alkamiseen
saakka.
3.-4.9.
pataljoona marssi Impilahdelle, josta alkoi kuljetus kohti pohjoista
ja Lapin sotaa. Pataljoona eteni Kemiin, jonka valtaukseen
saksalaisilta se osallistui. Matkaa jatkettiin sitten saksalaisten
perässä Rovaniemen eteläpuolle, pataljoonan 13. ja 14.
komppanioista muodostettu SissiK. Hyytiäinen kävi kuitenkin
kääntymässä Unarinjärvellä saakka.
Rovaniemen
eteläpuolen maastossa alettiin 25.10.1944 suunnitella pataljoonan
kotiuttamista, ja marssi kohti etelää alkoi 3.11.1944.
Veitsiluodossa pataljoona lastattiin laivaan, joka aamulla 14.11.
lähti kohti Kokkolan Ykspihlajan satamaa. Kotiutukset alkoivat
17.11. ja 20.11.1944 kaikki miehet oli kotiutettu.
Kalajoelta
Syvärille ja takaisin 1941-1944

Kalajoen
miehiä lähdössä sotaan v.1941 Tyngällä
Talvisodan
jälkeen suojeluskunta- ja aluejärjestöt yhdistettiin ja maa
jaettiin 16 sotilaslääniin, joihin kuului yhteensä 34
suojeluskuntapiiriä. Kalajoki ja Rautio kuuluivat Keski-Pohjanmaan
sotilaslääniin ja pääasiassa sen miehistä muodostettiin
liikekannallepanoa varten 11. divisioona. Sen joukko-osastoihin
kuulunut III/JR29 perustettiin keskiviikkona 18.6.1941 Sievissä ja
näiden miesten kotipaikat olivat Kalajoki, Sievi ja Rautio. Samaan
aikaan Kokkolassa perustettu I/JR29 puolestaan koottiin Kalajoen,
Kaustisen, Perhon ja Ullavan miehistä.
Jatkosodan
käännyttyä asemasotavaiheeseen vuoden 1942 alussa kotiutettiin
kaikki yli 30 vuotta vanhemmat miehet ja aliupseerit. Tässä
yhteydessä tehtyjen muutosten jälkeen tuli lähes 100 kalajokista
palvelemaan 11. divisioonaan kuuluvassa JR 50:ssä, joka alunperin
oli koolu keskisuomalaisten muodostama reservirykmentti.
Kalajokisia
kirjattiin erityisesti 1/50 ja II/50 pataljoonissa. 11. divisioonan
komentajana toimi jääkärieversti K.A.
Heiskanen,
joka tunnettiin mys nimellä "Kylmä-Kalle". JR 29 oli
everstiluutnantti Paavo
Susitaipaleen komennossa.
JR 29 oli keski-iältään vanhin kaikista 11. divisioonan alaisista
rykmenteistä. Sen III pataljoonaa komensi aluksi majuri Riitesuo.
Tuossa patalajoonassa oli paljon kalajokisia.
Taisteluvaiheessa
pataljoonaa komensi ratsumesteri N.
Eerola.
JR 29 marssi vuosien 1941-1942 kuluessa yli 2000 kilometriä tehden
taistelukyvyttömäksi yhteensä neljä venäläistä rykmenttiä. JR
29 historiaa ei liity yhtäkään varsinaista tappiota, ellei näiksi
lueta epäonnistuneita hyökkäyksiä, jotka kuitenkin uusittuina
johtivat tuloksiin.
III
pataljoonan tultua kootuksi ja junaan lastatuksi Sievissä
siirryttiin Liperiin, jossa kului juhannus 1941. Saksan aloitettua
suurhyökkäyksen Neuvostoliittoon 22.6.1941 alkoi III pataljoonan
pitkä marssi Kiteelle ja Tohmajärvelle. Neuvostoliiton pommitettua
useita Suomen kaupunkeja katstoi maan hallitus Suomen olevan sodassa
25.6.1941. 11 divisioona tuli kuulumaan kesäkuun lopulla perustetun
Karjalan ameijan VI armeijakuntaan, jonka komentaja oli kenraali
Paavo
Talvela.
Hänen kaikki joukko-osastonsa olivat toimintavalmiin rajan
läheisyydessä 6.7.1941.
Ilomäen
valtaus
Taisteluosasto
Susitaival
eteni
valmiusasemiin heinäkuun 7. päivänä ja kello 17.45 alkoi tykistö-
ja kranaatinheitinvalmistelu, joka kesti 10 minuuttia. Heti sen
jälkkeen ryhtyi III/JR29 hyökkäämään. Ilomäen taisteluissa
kaatuivat kalajokiset sotamiehet Yrjö
Juola, Eino Hirvi ja
Emil
Myllymäki sekä
alikersantti Kaarlo
Saukko.
Vasankarista kotoisin ollut Juola kuului omien kranaateista
kaatuneisiin. Hän oli rykmentin ensimmäinen kaatunut kalajokinen.
Menetettyään
Ilomäen vihollinen ryhtyi järjestämään puolustustaan
Heinävaaraan. I/JR 29 onnistui valtaamaan Tsiipan kylän 10.7.1941.
Ennen Hyrsylään saapumista JR 29:llä oli muutaman päivän
rauhallisempi jakso ilman suurempaa taistelukosketusta.
Ratsumestari
Eerolan
pataljoona
savutti aamulla 25.7.1941 kello kuusi vaikean maastomarssin
suoritettuaan maantien Hyrsylä-Ignoila ja pääsi sen jälkeen
yllättämään venäläiset heidän selustastaan. Tämän
saarrostavan hyökkäyksen tuloksena saatiin Hyrsylän kylä
vallattua ja samalla runsas sotasaalis. Kalajokisten
panssaritorjuntamiesten rohkea ja tuloksellinen toiminta huomioitiin
myös siten, että Sulo
Männistölle ehdotettiin
Mannerheim-ristin ritarin arvoa, tosin ilman myönteistä
lopputulosta.
Voitto
Hyrsylässä oli lopulta täydellinen ja odotettua vahvemman ja
varsin aloitekykyisen vihollisen sivustauhka saatiin torjuttua.
Venäläiset menettivät noin 200 miestä kaatuneina, JR 29:n III
pataljoona tappiot olivat yhteensä 53 miestä. Hyrsylässä
kaatuivat kalajokisista Joonas
Kurikkala, Heimo Nuorala, Vilho Himanka, Vilho Lahdenperä, Frans
Saarrela, Vilho Korpi, Paavo Lankila ja
Anto
Lyly.
Heistä Lahdenperä oli kersantti ja Nuorala alikersantti.
Puna-armeijan
päätukikohdat olivat Somban kylän Suojärven rannalla.
Everstiluutnantti Susitaipaleen
voimat
olivat ryhmittynyt siten, että Sotjärven ja Kotaljärven välisellä
kannaksella oli oikealla Somban kylän suunnalla I/JR29 ja vasemmalla
Kotajärven puolella III/JR 8. Hyökkäys alkoi aamulla 25. elokuuta.
Lähes viikon kestäneissä taisteluissa 11 divisioona saavutti sille
asetetun tavoitteen.
Säämäjärven-Sotjärven
kannaksen tultua vallatuksi 11. divisioona muutti eteneimissuuntaansa
koti Terua eli Prääsää. II/JR 29:n tuli suunnitelman mukaan
vallata Niiniselkä, mikä kuitenkin osoittautui perin vaikeaksi
tehtäväksi. Ensimmäinen valtausyritys epäonnistui. Toinen
hyökkäys toi menestyksen 8. syyskuuta ja saadut venäläiset vangit
vahvistivat tiedon siitä, että kukkulaa oli puolustanut kokonainen
venäläispataljoona. Prääsän kaupungista saatu sotasaalis oli
suurin, minkä 11. divisioona jatkosodassa käsiinsä hankki.
Prääsästä
Petroskoihin
JR
29 sai levätä vain yhden iltapäivän ja yön vallatussa Prääsässä.
Seuraavana päivänä sen oli lähdettävä vapauttamaan lepoon JR
50, joka osiltaan oli puolustusasemissa kuutisen kilometriä
Prääsästä Matroosan suuntaan. Lauri
Suni haavoittui
reiteen, mutta huomasi tapahtuneen vasta, kun oli ollut kantamassa
haavoittunutta kalajokista Viljo
Mäkelää sidontapaikalle.
Venäläisten kranaateista haavoittui myös III divisioonan
konekiväärikomppanian päällikkö, kalajokinen jääkärikapteeni
Ahti
Leskinen.
Kapteeni Leskinen kuoli 6. lokakuuta 1941 eli runsaat kaksi viikkoa
haavoittumisensa jälkeen. Kapteeni Leskisen
ja
ylikersantti Honkelan
lisäksi
kaatuivat kalajokisista Prääsän taistelujen eri vaiheissa Aaro
Lankila, Martti Joki, Johan Pisi, Reino Luhtala ja
Heikki
Tarkiainen.
JR 29:n nopeat hyökkäykset jatkosodan alkukuukaisina tärkeiden
solmukohtien kautta killan tavoin kohti Petroskoita aiheuttivat
rykmentille maineikkaaksi muodostuneen nimen Kiila.
Prääsän
taistelujen jälkeisen jatkoetenemisen tapahduttua alkoi suomalsiten
suuri saartolike Petrokoin ympärillä lopullissti hahmottua.
Lännestä kaupunkia lähestyvä 11. divisioona eteni Prääsästä
tulevan päätien suunassa. Matroosan valtausken jälkeen se eteni
kiivaasta vastarinnasta huolimatta Plolviinaan ja sen jälkeen
Vilgaan valmistautuen lopulliseen rynnäkköön kohti Petroskoita.
Aamuyöllä
30.syyskuuta alkoivat kylmät sadekuurot tehden taistelusta
väsyneiden III pataljoonan ja jääkärikomppanian miesten
mahdollisimman tukalaksi. I pataljoonan rohkeä hyökkäys onnistui
ja tämän sivistauhan vuoksi venäläiset joutuivat nyt vetäytymään
kiireesti itään. Toisaalta sekä I että III pataljoonan omatkin
tappiot olivat huomattavat. Kaatuneiden joukossa oli ratsumestari
Eerola,
jolle haave Petrsokoihin etenemisestä jäi vain muutamien kymmenien
tuntien päähän, Petroskoista hyökkäystä jtakettin
Homorovitsaan. Kalajokisista kaatuivat Homorovitsassa alikersantti
Martti
Tanska ja
sotamiehet Kaarlo
Härönoja, Antti Tavast, Hannes Nivala, Kaarlo Liias, Väinö
Vetoniemi ja Ensio Junnikkala.
Yli
30 vuoden ikäisten aliupseerien ja sotamiesten tullessa
kotiutetuiksi vuoden 1942 alkukuukausina, rintamalle saapui eri
koulutuskeskuksista uusia, nuoria miehiä. Tammikuun lopulla 1942 JR
50 alistettiin saksalaiselle 163. divisioonalle. Talvikuukausina 1942
aktiiviset sotatoimet keskittyivät partiotoimintaan ja
tarkka-ammuntaan.
Vetäytyminen
Tilanne
Suomen rintamalla muuttui olennaisesti, kun puna-armeijan 14.6.1944
alkanut hyökkäys saksalaisten kolmatta vuotta pitämän Leningradin
saartorenkaan murtamiseksi johti kuukauden kuluessa menestykseen ja
maaliskuussa saksalaiset olivat jo vetäytyneet Narvajoen taakse jatkaen perääntymistään. Puna-armeijan suurhyökkäys
Kannaksella alkoi 9. kesäkuuta ja tällä kertaa venäläisten
eteneminen oli niin nopeaa, että he saavuttivat Viipurin jo runsaan
10 päivän kuluessa. Kannaksen suurissa ratkaisutaisteluissa 1944
oli kalajokisia monissa joukko-osastoissa. Kaatuneiden luettelossa
mainitaan kohtalon paikkakuntina muun muassa Rajajoki (Toivo
Yliuntinen),
Kuokkala (Frans
Jernström),
Siiranmäki (Elias
Tolonen),
Kanneljärvi (Tuure
Karjaluoto),
Viipuri ( Aaro
Ring),
Kuparsaari (Heino
Siirtola),
Vuosalmi (Martti
Kääntä ja Matti Junnikkala),
Juustila (Eero
Paananen, Pentti Kaltajalaakso, Antti Backman),
Ihantala (Antti
Nevanperä)
sekä Laatokan toisella puolella Aunuksen suunnalla Vitele (Eino
Kamunen, Vilho Murtoperä)
Salmi (Esko
Ylikangas)
ja Nietjärvi (Antti
Sorvari).
Lapin
sodassa kalajokisista kaatuivat Torniossa Lennart
Myllymäki ja Veikko Roukala,
Kemissä Vilho
Liias,
Vojakkalassa Väinö
Saari,
Muoniossa Pentti
Rahkola ja
Kilpisjärvellä Kalervo
Lahti.
Jatkosodassa 1941-1944 kuluessa kaatui kaikkiaan 111 kalajokista,
Melkein puolet (53) näistä menetyksistä koettiin hyökkäysvaiheen
aikana kesän ja syksyn kuukausina 1941.
Sankarina
kaatunut

Ahti
Leskinen
Jääkärikapteeni
Ahti Ilmari Leskinen kaatunut. Jälleen on suuri menetys kohdannut
maakuntaamme ja ennekaikkea Kalajoen ja Raution maanpulutusväkeä.
Suruviesti tiesi kertoa, että aluepäällikkö jääkärikapteeni
Ahti Leskinen on saanut sankarikuoleman, kuollen haavoihinsa
sotasairaalassa 6.10.1941. Aunuksen Karjalassa, heimomme laulumailla
ja neljännellä sotaretkellään hän antoi kalleimpansa isänmaan
ja niiden vakaumusten puolesta, joille hän oli elämänsä
voimanvuodet uhrannut.
Jääkärikapteeni
Ahti Ilmari Leskinen oli syntynyt Soinissa 17.2.1900. Nuorena
16-vuotiaana hän meni Saksaan ottaen osaa taisteluihin
maalmansodassa, Nuorimpana jääkärinä hän osallistui
synnyinmaansa vapaustaisteluun, ottaen osaa mm. Tampereen, Lempäälän
ym. valtauksiin. Vapaussodan jälkeen v:na 1920 hänestä tuli
Kalajoen paikallispäällikkö jja v:na 1927 hänet nimitettiin
Kalajoen ja Raution aluepäälliköksi. Sk.upseerin arvon hän sai
12.5.1924. Hänet ylennettiin luutnantiksi 13.5.1932 ja kapteeniksi
1940 viimeisen 1939-1040 käydyn sodan jälkeen, johon hän
osallistui kk.kompanian päällikönä. Taitavasti poikiansa johtaen
ja ankaria taisteluja käyden joukot lähestyivät tavoitetta.
Kohtalo oli kuitenkin toisin määrännyt. Kapteeni Leskinen ei sinne
päässyt, syyskuun 20. päivänä hän haavoittui eräässä
kylätaistelussa ja kuoli haavoihinsa sotasairaalassa. Niin päättyi
urhoollisen ja uskollisen sotilaan ja taitavan upseerin tie
ainiaaksi.
Sotilaat,
jotka hänen kanssaan rinta rinnan olivat taistelleet, surut ja ilot
sekä puutteet jakaneet, tunsivat nyt jääneensä orvoiksi. He
kaipasivat syvästi ”isäänsä”, jota nimitystä he mielessään
käyttivät johtajastaaan. Kotirintamalla suru oli syvä, sillä
kahdenkymmenen vuoden työ, kun se oli määrätietoisesti ja innolla
suoritettu, on ollut suuriarvoinen. Siitä lähtien kun
suojeluskuntajärjestö maassamme aloitti toimintansa on kapteeni
Leskinen ollut sen johdossa Kalajoella. Hänen poismenonsa tuntui
suojeluskuntajärjestölle erittäin raskaalta ja ennenaikaiselta
juuri nyt, kun ovat täyttymässä vuosikymmenien Suur-Suomi-haaveet
ja kaikki se, mikä on pohjana ja päämääränä ollut hänen
suorittamassaan elämäntyössä. Suuriarvoinen on myös kapteeni
Leskinen työ lottain keskuudessa. Kuinka usen lotat kiiruhtivat
hänen luokseen neuvoja saamaan ja aina hän oli valmis niita
antamaan vaatimattomalla ja mielyttävällä tavallaan.
Torstaina
lokakuun 23. päivänä jääkärikapteeni Ahti Ilmari Leskisen
suoritettiin Kalajoella. Kello 12 kokoontui sukulaisia, ystäviä ja
kutsuvieraita vainajan kotiin. Kello 13.30 alkoi marssi
suojeluskuntain ja rintamamiesten lippuvartiot, aseveljiä sekä
lottakuoro surutaloon. Kotipihalla, kuusimajassa oli sankarivainaja
valkeassa arkussaan. Kun arkku nostettiin ruumisvaunuihin kirkkoon
vietäväksi, viritti lottakuoro lähtövirren ”Oi, Herra, jos mä
matkamies maan”. Sinne surusaatto lähti kunniakujaa pitkin. Liput
vartioineen kulkivat saattueen edellä, samoin kuin kaksi aseveljeä,
jotka kantoivat vainajan kunniamerkkejä.
Hautausmaan
portilta kannettiin vainaja kirkkoon, jossa lottien muodostamaa
kunniakujaa myöten Shopin surumarssin soidessa se asetettiin kuoriin
sk:n ja rintamamiesten lippujen asettuessa kunniavartioon. Kalajoen
seurakunnan kanttorin Oskari Metsolan johdolla lauloi ”Käyn aina
kohti kuolemaa”. Veisattiin virsi 589. Sen jälkeen saarnasi
Kalajoen kirkkoherra V.H. Kivioja omistaen sanansa vainajan
muistolle. Sekakuoro viritti laulun ”Jerusalem”.
Ruumiinsiunauksen ja puheen piti kenttäpappi, kirkkoherra V.A.
Näyhä. Sitten veisattiin virrestä 459, 2 ja 3 säkeistö.
Kun
omaiset olivat laskeneet seppeleensä, toivat seppeleen vainajan
nykyiset aseveljet ja joukko-osast, Kokkolan Spk, Kokkolan
L-S.-piiritoimikunta, Kalajoen seurakunta, Kalajoen Lotat,
Jääkåriliitto, Jääkäriliiton Kokkolan alaosasto, Kalajoen
Rintamamiehet, Kalajoen aseveljet, Raution seurakunta ja lotat,
Himangan seurakunta, työtoverit, Kalajoen pikkulotat sekä lukuisa
joukko vainajan ystäviä ja tuttavia, joista hyvin monet
kunnioittivat sankarivainajan muistoa eri kukkaisrahastojen
välityksellä.
Tämän
jälkeen kannettiin arkku suruhymnin soidessa kirkosta
sankarihautaan, jolloin liput tekivät kunniaa ja ammuttiin
kunnianlaukaukset. Hautaa umpeen luotaessa lauloi sekakuoro ”Vaipuos
helmaan synnyinmaasi armaan” sekä ”Oi, Herra luoksein jää”.
Surujuhla haudalla päättyi virteen ”Jumala ompi linnamme”.
Haudalta
siirryttiin Suojaan viettämään vainajan muistoa. Siellä
veisattiin useita virsiä. Kirkkoherra V.H. Kivioja puhui. Pastori S.
Repola puhui. Kenttäpappi V.A. Näyhä puhui. Lottakuoro lauloi
opettajansa Aino Isotalon johdolla kolme laulua. Lopuksi puhui
Lottapiirin puheenjohtaja Hanna Lehtinen omistaen sanansa vainajan
puolisolle ja tyttärelle.
Lotta
Svärd-järjestön toiminta Kalajoella

Lottakuoro:
edessä vas. johtaja op. Aino Isotalo, Inkeri Metsola, Lempi Ojala,
Raakel Rajala, Hanna Granlund, Elli Naatus, Anni ja Sanni Heusala,
Kirsti Isotalo, Esteri Rahko,Takana vas. Helmi Ojala, Lempi
Koskiranta, Sofia Erkkilä, Nanni Tuura, Maija Keskinen, Tuovi
Isotalo, Martta Poukkkula, Helli Mäkelä, Anne Mäkelä.

Piirin
lääkintäkurssi Suojalla 1935

Valan
tehneitä lottia Suojan portailla

Joulupakettejasotilaille
Lotta
Svärd-asian johdosta kokoonnuttiin Kalajoella ensimmäisen kerran
22.4.1920. Kokoontuminen tapahtui neiti Elsa Naatuksen toimesta.
Kalajoen paikallisosaston puheenjohtajaksi valittiin neiti Elsa
Naatus, myöhemmin Pelkosenniemen Saunavaaran opettaja uudelta
sukunimeltään Perttunen. Seuraava puheenjohtaja oli Laine
Fabritius os. Colliander, Savonlinnan piispan tytär. Hänellä oli
vankka musiikkikoulutus. Hänen kuolemansa jälkeen 1926 ovat
puheenjohtajina toimineet: Siiri Santaholma, Hanna Granlund, Anna
Saari, Eeva-Liisa Karvonen ja Ellen Sahlberg. Sihteerinä toimivat
pitkään proviisori Julia Murtola ja lopuksi koko sota-ajan
opettaja Helli Mäkelä.
Alkuvuosikymmenet,
rauhan aika olivat vilkasta toiminnan aikaa. 1926 Kalajoki sai I
palkinnon, Mannerheimin kuvan, Joululotan tilauskilpailussa. 1927
hankittiin juhlilla ja arpajaisilla varoja Vartiolinnan
rakennusrahastoon. Vuosina 1928 ja 1929 suoritetaan Kalajoella
kävelymerkkejä, 5 kpl kumpanakin vuonna. Merkkivaatimus oli useita
10 km:n lenkkejä reppuselässä. Ompeluseuroja pidettiin
Säästöpankilla ja Nuorisoseuralla sekä kodeissa. Ensimmäisen
10-vuotiskauden jäsenmäärät vaihtelivat 32:sta – 43:een.
Suojeluskunnan 10-vuotisjuhla lotat lahjoittivat lipun. Pitkin aikaa
tehtiin suojeluskunnalle muonitustöitä. Niitä tarvittiin
ampumaleireillä, kursseilla sekä piirin 10- ja 15-vuotisjuhlilla.
Suojan
vihkiäisjuhlat 1932 sekä monien arvokkaiden juhlien järjestelyt
olivat lottien huolena. Lotta Svärd paikallisosaston jäsenissä
oli silloin monta varsin taitavaa esiintyjää. Lane Fabritius
soitti pianoa ja viulua Kaija Poukkula ja Toini Metsola lauloivat,
Anna Söyring, myöhemmin Saari, kirjoitti ja lausui kulloisenkin
tilanteeseen sopivan runon. Sen lisäksi hän ohjasi näytelmiä,
joissa hän myös itse näytteli.
Ansiotarkoituksessa
oli juhannuksena tarjoilua Hiekkasärkillä. Virvokkeita ja ruokaa
myytiin ”kopperosta”, eräänlainen kioskin edelläkävijä,
ikkunaton mökki, jonka etuseinä lasketiin alas ja toimi
myyntitiskinä. Vappuna 1939 avattiin Suojassa 77 m2 suuruinen
kahvila. Sinne hankittiin silloin vielä harvinainen automaattinen
levysoitin, eli niin kuin puheenjohtaja Hanna Granlund sitä
puhutteli ”se kaappi”. Rouva Granlundin äidinkieli oli ruotsi,
suomea hän oli oppinut korvakuulolta. Levysoittimen aiheuttama
velka oli hänelle suuri huoli. 1930-luvulla perustettiin opettaja
Aino Isotalon johdolla Lotta-kuoro, joka esiintyi ahkerasti eri
tilaisuuksissa. Lotat Anna Saari ja Irma Kanninen ohjasivat lottien
voimisteluryhmää. Perustettiin myös Pikkulotat. Heitä ohjasivat
eri pituisina aikoina Eliina Väätäinen, Alli Sundvall, Tellervo
Nuorala, Hellin Östman, Senja Kemppainen, Iida Isokääntä ja
Maria Keskinen.
Sodan
alettua alettiin valmistaa sukkia ja kypäränsuojuksia
joulupaketteihin pantavaksi. Kerättiin kyliltä turkkeja,
sarkatakkeja ja sarkahousuja, joita talkoilla Suojassa paikattiin ja
kunnostettiin rintamalle lähetettäväksi, Vaatetta oli Suojan
yläsalin lattiallla ainakin traktorikuorma. Suuri työ oli edessä.
Ompelukoneita poljettiin joulunpyhinä lähes joka talossa ja
tapani-iltana niitä vietiin Suojaan eli piirilääkäri Valter
Fabritiuksen määräys, että ne pitää kaikki silittiää ennen
pakkaamista tulikuumalla raudalla. Syy: oli puhjennut
tulirokkoepidemia, eikä vielä teidetty kuinka laajalle se oli
levinnyt.
Jäsenmäärä
sodan alkaessa oli kasvanut ja lottia oli 1940 kaikkiaan 342, joista
lääkintälottia 38, muonituslottia 154, varustelottia 85 kanslia-
ja keräysjastossa 53 lottaa. Huhtikuussa 1940 lotat organisoivat
lehti-ilmoituksin kultasormusten keräyksen hävittäjien
hankkimiseksi armeijalle. Sormuksia kerättiin pankeissa, kylien
kouluilla ja Lotta kansliassa Suojassa.
Suoritettiin
kirjakeräys Syvärille perustettavaa kirjastoa varten, Kirjat
toimitettiin Suojaan joulupäivinä 1942. Jouluksi 1943 lähetettiin
100 tuntemattoman sotilaan joulupakettia. Saapuneiden inkeriläisten
sijoituksesta huolehtiminen annettiin lotta Sofia Erkkilän
vastuulle.
Lottia
toimia Tyngällä, Vasankarissa ja Rahjassa. Kussakin lukumäärä
vaihteli 10-20 välillä.
Ensio
Kettusen videosarja Rajantakaiset kylämme 135 videoa kertoo
elävästi kuinka paljon menetimme Suomesta Neuvostoliitolle. Tämä
videosarja avaa silmämme todellisuudelle,
Rajantakaiset
kylämme, Jääski
https://www.youtube.com/watch?v=Ms0fc2Fg95I&list=PLX_-vT8HvOZqwzbXCW9OMP-hkHwuIpqMo