keskiviikko 4. marraskuuta 2020

PE 06.11.2020 Poliisi Tiina Sarparanta tunnustaa rikoksensa

 Asia R20/2953

Asiassa Oulun käräjäoikeus ei voi antaa päätöstä 10.11.2020, koska poliisi Tiina Sarparanta tunnustaa rikoksensa. Asia on palautettava rikostutkintaan ja on selvitettävä miksi syyttäjälaitos ei ole yhtynyt syytteeseeni.



Poliisi Tiina Sarparanta oli tietoinen siitä, että Oulun käräjäoikeuden tuomari oli päättänyt, että tämä on rikosasia

Tapahtumien kulku on ollut seuraava. Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 26 vuotta.

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutetu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.


Oulun käräjäoikeuden laamanni teki asiassa seuraavan päätöksen.

"Oulun käräjäoikeus on päättänyt, että kysymyksessä on rikos R20/295.

28.03.2020

Hyvä Erkki Aho

Kirjeessänne selostamanne asia on Oulun käräjäoikeudessa vireillä rikosasiana diaarinumerolla R 20/925.

Ystävällisin terveisin

Antti Savela

laamanni


Poliisi Tiina Sarparanta oli tietoinen siitä, että Oulun käräjäoikeuden laamanni oli päättänyt, että asia on rikosasia. Siitä huolimatta hän alkoi tutkia R-asiaa S-asiana. Poliisi Tiina Sarparanta tunnustaa saaneensa todistusaineistoksi kirjani

Kirjassani on seuraava todistusaineisto

Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html

Lisää todistusaineistoa

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/09/la-12092020-lisaa-todistusainestoa.html

Olen tehnyt kymmeniä ellei satoja rikostutkintapyyntöjä asiassani Oulun poliisille. Oulun poliisi kieltäytyy tutkimasta asioita. Myös korkein kieltäytyy purkamasta alioikeuksien vääriä päätöksiä, vaikka todistusaineisto on kiistaton ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa.

Keskeinen asia on asianajaja Asko Keräsen tunnustus siitä, että hän jätti valituksen tekemättä väärillä tiedoilla haetusta konkurssista. Näin väärä käräjäoikeuden päätös jäi voimmaan ja sitä rikolliset käyttivät hyväkseen uusien väärien päätösten tekemiseen.

Asko Keränen on tunnustanut paljon muitakin rikoksiaan ja sai niistä ehdottoman vankeustuomion. Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

https://mvlehti.net/2016/10/18/juristi-asko-kerasen-talousrikosoikeudenkaynti-yllatti-syyttajan-ja-tuomarin-keranen-tunnusti-kaiken-heti-kattelyssa/



Varatuomari Paavo M. Petäjä on tunnustanut rikoksensa.


Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä n. 20 vuotta asioissani. Hän on keskeisin tekijä asioissani.

Konkurssipesänhoitaja Hannu Maskonen on tehnyt oman lopullisen ratkaisunsa sen jälkeen, kun hän oli pyytäänyt minua lopettamaan asioiden penkomisen ja maksamaan hänelle 10 000 markkaa jotta hän ei hae minua henkilökohtaiseen konkurssiin. Minä en suostunut Maskosen vaatimuksiin ja Maskonen teki oman ratkaisunsa ja "putosi" parvekkeelta.

Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2016/02/tyytymattomyyden-ilmaisu-ylivieska.html

Poliisi Tiina Sarparanta on jättänyt rikostutkinnassa tutkimatta kiistattomat rikokset. Hän on palauttanut minulle todistusainestot, joita hän ei ole ottanut rikostutkinnassa huomioon muun muassa kopion salaiseksi julistetusta SSP-sopimuksesta, mikä oli muistitikulle kopioitu.

Salaiseksi julistettu SSP-sopimus sisältää muun muassa nämä tiedot

Valtiopetoksen liittyy kiinteästi salaiseksi julistettu SSP-sopimus, mikä solmittiin Esko Ahon hallituksen ja neljän ostajapankin välillä 22.10.1992.


SSP-sopimus on julistettu salaiseksi 100 vuodeksi.

http://kalajokinen.blogspot.bg/2017/06/koiviston-konklaavi-ssp-sopimus-ja-muut.html

Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1992 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 11 500 valitsi lopullisimman ratkaisun vuoden 1997 loppuun mennessä. Sen jälkeen on vielä on poistettu yrityksiä markkinoilta ja niiden kokonaismäärä Velallisten Turkirymän mukaan on n.60 000 kappaletta ja itsemurhan tehneiden määrä n. 16 000. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa.

SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=6

Ns Koiviston konklaavissa ohjeistettiin oikeuslaitoksen edustajia tasavallan preisentti Mauno Koiviston toimesta antamaan pankeille suosituimmuussasema. Pankit siis voittivat ylemmissä oikeusasteissa. SSP-sopimus on jatkoa ns. Koiviston konklaaville. Kysymyksessä on valtiopetos, mikä ei vanhene koskaan. Tässä presidentti Tarja Halosen päätös minulle kun pyysin asiakirjoja Koiviston konklaavista. Esko Aho kirjoitti uusimmassa kirjassaan, että hän päätti Koiviston kanssa kahdestaan asioista.

On täysin selvää ja kiistatonta, että salaiseksi julistetulla SSP-sopimuksella ja PR-Teollisuus Oy:n laittomalla konkurssillä on kiistaton seurausyhteys.

Salaiseksi julistettu SSP-sopimus on suora seuraus ns. Koiviston konklaavista, jossa tasavallan presidentti Mauno Koivisto ohjeisti oikeuslaitoksen edustajia ja samalla puuttui riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan, mikä on kiistaton valtiopetos, jolla on yhteys salaiseksi julistettuun SSP-sopimukseen.

Tämän takia Oulun käräjäoikeuden käräjätuomari Jyrki Määttä ei voi tehdä asiassa kansliapäätöstä,koska on näin kiistattomasti osoitettu, että poliisi Tiina Sarparanta on jättänyt virkavelvollisuutensa suorittamatta ja hän myös tunnustaa asian. Minä, Erkki Aho, en ole saanut asiassa asianomistajakuulustelua enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Miksi minulta estetään kansalaisen perusoikeudet ja oikeusturva?

R-asian muuttaminen S-asiaksi on tapahtunut Oulun poliisin laillisuusvalvojan Antti Räsäsen ja Oulun poliisin Johanna Kiviniemen sekä kihlakunnansyyttäjä Heidi Savurinteen tieten. Siksi heitä on syytä epäillä rikoksesta eli muun muassa valtiopetoksen peittelystä.

Tästä syystä asian palauttaminen rikostutkintaa on välttämätöntä.

Olen haastanut Kajaanissa toimipaikkaansa pitävän Oulun poliisin Oulun käräjäoikeuteen. Haastehakemus on tässä

https://haastehakemus.blogspot.com/2020/08/haastehakemus.html

Haastehakemuksen täydennys on tässä

https://haastehakemus.blogspot.com/2020/09/haastehakemuksen-taydennys.html

Kun näytti siltä, ettei asia etene, niin pyysin Oulun käräjäoikeuden laamannia Antti Savela ja Oulun polisipäälliköä Mika Heinilää apuun asiassa.

https://haastehakemus.blogspot.com/2020/08/laamanni-antti-savela-ja.html

Asiaa ryhtyi käsittelemään Oulun käräjäoikeudessa esteellinen käräjätuomari Jyrki Määttä

https://haastehakemus.blogspot.com/2020/09/esteellisyysvaittama.html

Minä ymmärsin jäävänneeni hänet asian käsittelystä esteellisyytensä takia. Laitoin asian tiedoksi näille tahoille

Tiedoksi ja toimenpiteitä varten: keskusrikospoliisi, valtakunnansyyttäjä, oikeusminsteri, sisäministeri ja päministeri sekä oikeuskansleri.

Tästä syystä asian palauttaminen rikostutkintaan on välttämätöntä.

Tämän takia Oulun käräjäoikeuden käräjätuomari Jyrki Määttä ei voi tehdä asiassa kansliapäätöstä,koska on näin kiistattomasti osoitettu, että poliisi Tiina Sarparanta on jättänyt virkavelvollisuutensa suorittamatta ja hän myös tunnustaa asian.

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

Kalajoki




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti