maanantai 27. huhtikuuta 2020

TI 28.04.2020 R20/925


R20/925

Pyydän Oulun käräjäoikeutta kiirehtimään asiani R20/925 käsitelyä.Todistusaineistot asiassa ovat selkeät ja riidattomat. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Oikeudellisen argumentointini on tarkistanut oikeustieteen tohtori eikä ole siitä virheitä löytänyt. Ulosotto pitää keskeyttää välittömästi. Perustuslain mukaan minulla on oikeus saada asiani käsittelyyn ilman aiheetonta viivytystä.
Ulosottoasiani käsittely on jatkunut nykyisessä Oulun käräjäoikeudessa jo kolme vuotta. Olen joutunut olemaan kidutuksen ja ihmisoikeusrikosten kohteena jo 25 vuotta. Olen kärsinyt syyttömänä neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion ja 7 kunnianloukkaustuomiota.
Olen menettänyt yritykseni, omaisuuteni ja olen joutunut useita kertoja laittoman pidätyksen kohteeksi. Olen joutunut olemaan maanpaossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa.
Minulle on aiheutettu avioero Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta. Minut on häädetty omasta kodistani ja olen joutunut pakenemaan maasta käräjäoikeuden tuomarin ja ulosottomiehen perättömän ilmiannon takia. Salajuonessa poliisit olivat mukana.
Olen joutunut hakemaan poliittiista turvapaikkaa Euroopan Unionilta ja Bulgarian presidentiltä. Olen sairastunut vakavasti. Jouduin tilaamaan viime viikollakin ambulanssin asunnolleni, koska verenpaineeni nousi niin korkealle. Tunnnen, että elinaikani mitataan todennäköisesti enää kuukausissa tai päivissä. En jaksa enää tätä kidutusta, sillä henkisesti tämä on äärettömän raskasta. Kiduttaako Oulun käräjäoikeus minut kuoliaaksi?

21.04.2020 25 vuoden kidutus oikeuskäsittelyssä

KE 08.04.2020 Kirjaani on vielä myynnissä Kalajoen kirjakaupassa

Kalajoki 28.04.2020

Erkki Aho s. 27.05.1950

Nimeni on Erkki Aho


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti