lauantai 11. syyskuuta 2021

LA 11.09.2021 Terveisiä Kalajoelta

 

Terveisiä Kalajoelta!

Olen Erkki Aho. Olemme tavanneet ja olemme keskustelleet asioista. Huolen aiheenani on se, ettei Suomen 1990-luvun kotitekoisen laman asioita ja siitä johtuvaa pankkikriisiä ole vieläkään selvitetty. Vakaan markan politiikka johti siihen, että Suomen pankkien talous oli kuralla. Suomi pyrki kaikin keinoin pois Neuvostoliiton ikeen alta ja pyrki länsimaistumaan väärin opein. Vakaan markan politiikka oli myrkkyä Suomen taloudelle. EY edellytti tiettyä vakavaraisuutta Suomen pankeilta jotta Suomi voisi liittyä EY:n jäseneksi. Tässä tilanteessa presidentti Mauno Koivisto, joka oli vakaan markan politiikan johtohahmo, päätti pelastaa Suomen pankit. Hän kutsui tasavallan presidentin linnaan oikeuslaitoksen edustajia ja siellä päätettiin antaa pankeille suosituimmuusasema oikeudenkäynneissä. Tämä merkitsi sitä, että pankki voitti ylemmissä oikeusasteissa. Näin on myös käynyt. Kun on tutkittu 5000 pankkioikeudenkäyntiä, niin ainoastaan yhdessä tapauksessa pankki on hävinnyt. Kun tasavallan presidentti puuttuu riippumattoman tuomioistuinlaitoksen toimintaan , niin kysymyksessä on valtiopetos. Pankit pelastettiin ja samalla tuhottiin kymmeniä tuhansia yrityksiä jotta saatiin pankkien vakavaraisuus EY:n edellyttämälle tasolle.

Yritysten tuhoamisesta sovittiin Esko Ahon hallituksen ja neljän ostajapankin välisessä salaisessa sopimuksessa, jossa määriteltiin toimialarationalisointi ja yritysten kaatamisperusteet. Tarkemmin kerron tässä videollani

SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY

Olen itse tämän pankkikriisin ja valtiopetoksen uhri. Olen käynyt oikeustaistelua nyt yli 26 vuotta Suomen valtiota vastaan. Tässä näkyy poliisin rikollinen toiminta asioissani


Tässä poliisiviranomaisten rikollinen toiminta, josta aiheutti minulle syyttömälle vankeustuomio.


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html

Tässä oikeus-ja poliisiviranomaisten rikollinen toiminta

PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


MA 06.09.2021 Valtakunnansyyttäjävirastolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/ma-06092021-valtakunnansyyttajavirastol.html


Valitettavasti minä en voi luottaa varmuudella heidän toimintaansa joten pyydän, että te kaikki kansanedustajat, jotka tunnette minut ja joiden kanssa olen keskustellut, toimitte Suomen perustuslain 29 §;n mukaisesti

Kansanedustajan riippumattomuus

Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

Sähköpostin lopussa luettelo 24 kansanedustajasta jotka tietävät ja tuntevat minut ja joiden kanssa olen keskustellut asioista.

Kysymyksessä on ihmisoikeusrikos ja ennen kaikkea kidutusrikos kun poliisi ei tutki, eikä oikeuslaitos ota käsiteltäväkseen asiaa 26 vuoteen, vaikka rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja todistusaineisto on kiistaton.

Minä, Erkki Aho, olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutetiin ehdonalaiseksi ja yhden 5 kuukauden vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. Minä en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja minä on joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Minä joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Minä on menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän raskas ja vaikea asia.


Minä olen käynyt Kalajoen terveyskeskuksessa lääkärin tarkastuksessa korkean verenpaineeni takia. Minulla on suuri riski saada aivoinfarkti tai sydänkohtaus. Minulta leikattiin oikeastaan olkapäästä tyvisolusyöpä Oulaskankaan sairaalassa. Olen tehnyt testamentin kirjahyllyni viinakaapin valmiiksi kuolemani varalta. Minua on kidutettu Suomen valtion rikollisen toiminnan kohteena yli 26 vuotta ja tunnen, että kiduttajat pääsevät kohta tavoitteeseensa.

Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella. Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja seurauksia.

Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä;

  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,

  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,

  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai

  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.

Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun teon.

Kidutukseen ei voi syyllistyä olematta virkamies, eli valtion virassa toimiva, tai vastaava henkilö. Mikäli edellä mainittuja tekoja tekee toiselle ihmiselle, ei kyseessä ole kidutus, vaan pahoinpitely, tai todennäköisesti törkeä pahoinpitely. Kidutuksen kieltäminen valtiossa on useissa kansainvälisissä sopimuksissa ehtona liittymiselle, kuten Euroopan Unioniin liittymisessä. Kansainvälisiä sopimuksia rikkomisesta valtiolle syntyy suuria sanktioita, jonka takia kidutus on säädetty rangaistavaksi vain virkamiehen tekemänä. Mikäli suuri määrä henkilöitä osallistuu kidutukseksi luokiteltaviin seurauksiin, on kyseessä usean henkilön tekemä törkeä pahoinpitely, sekä mahdollisesti myös järjestäytyneeseen rikollisryhmään osallistuminen.

Kidutuksesta on Suomen rikoslain mukaan tuomittava vankeuteen vähintään 2 ja enintään 12 vuodeksi. Kidutuksesta tuomittu henkilö on lisäksi tuomittava viraltapantavaksi. Myös kidutuksen yritys on rangaistava

Kalajoki 11.09.2021

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki


Jakelu: jussi.halla-aho@eduskunta.fi , ari.koponen@eduskunta.fi , mika.niikko@eduskunta.fi , riikka.purra@eduskunta.fi , matti.vanhanen@eduskunta.fi , satu.hassi@eduskunta.fi , sari.essayah@eduskunta.fi , anna-maja.henriksson@eduskunta.fi , paula.risikko@eduskunta.fi , peter.ostman@eduskunta.fi , petri.honkonen@eduskunta.fi , pekka.aittakumpu@eduskunta.fi , katja.hanninen@eduskunta.fi , olli.immonen@eduskunta.fi , mikko.kinnunen@eduskunta.fi , hanna-liisa.mattila@eduskunta.fi , juha.pylvas@eduskunta.fi , hanna.sarkkinen@eduskunta.fi , jenna.simula@eduskunta.fi , juha.sipila@eduskunta.fi , tytti.tuppurainen@eduskunta.fi , sebastian.tynkkynen@eduskunta.fi , ville.vahamaki@eduskunta.fi , katri.kulmuni@eduskunta.fi

Kalajoki


Rautiosta hotellinjohtaja uudistuvaan Rantakallaan – "Pitkän tähtäimen tavoitteena on nostaa Rantakalla Kalajoen tasokkaimmaksi majoituskohteeksi"

https://www.kalajokiseutu.fi/uutinen/622810


JHT matkaa Seinäjoelle S-Kiekon vieraaksi. S-Kiekon joukkue on JHT:n tapaan uudistunut paljon, useampi seinäjokisten vakiokasvo vaihtoi maisemaa tälle kaudelle. Se S-Kiekosta kuitenkin tiedetään, että mitään ei tulla ilmaiseksi saamaan.

Kokoonpanossa on useampi muutos, JHT lepuuttaa sairasteluista ja pienistä vammoista kärsiviä pelaajiaan. Keteli, Takkula, Naroma ja Jukkola ovat pois kokoonpanosta. PJK-maalivahti Juho Riekki avaa luukkua.


Alueuutiset


Keskustan eduskuntaryhmän ylivieskalaispuheenjohtaja Juha Pylväs hallitukseen menosta – "Olisi ehkä pitänyt harkita toisin, mutta jossittelu on helppoa"

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/622785


Yksi kuollut ja kolme loukkaantunut vakavasti liikenneonnettomuudessa Kokkolassa – ojaan suistuneessa pakettiautossa kuusi henkilöä

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/903e950f-fb73-46da-99ef-3f4a3e13985d


Kotimaan uutiset


Perussuomalaisten kannatus on laskenut yrittäjien keskuudessa – Suomen yrittäjien toimitusjohtaja: "Joitakin yrittäjiä hiertää puolueen maahanmuuttokanta"

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/622812

Erkin kommentti: On sellaisia yrittäjiä, jotka haluavat käyttää ulkomaista työvoimaa hyväksi ja käyttää yhteiskunnan tuet tavoitteen saavuttamiseen.


IL-erikoishaastattelu: Presidentti Sauli Niinistö palaa Paavo Väyrysen rajuun väitteeseen – mikä on Suomen Nato-tilanne nyt?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6ed25b04-fb86-47ad-9daf-5a76b8855540


Keskustan vaatimat työllisyys­toimet jäivät tekemättä – Annika Saarikko selittää, miksi näin kävi

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008255525.html


Ulkomaan uutiset


Kauhujen päivä viidessä minuutissa: tältä näytti New Yorkissa 20 vuotta sitten, kun kaksoistornit tuhoutuivat

https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/774c2bce-12e8-495a-9d78-d31a6cf5710c


Aurinkorannikolla palaa ”nälkäinen hirviö” – yksi palomies kuollut

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6ac4cca4-7708-46bf-8f72-1113ae7a7ffc
Nasan Perseverance-mönkijän tuoreissa näytteissä on viitteitä mahdollisesta elämästä Marsissa

https://www.is.fi/tiede/art-2000008257118.html


Putin ja Lukašenka ylistivät maidensa yhteistyötä, mutta kulissien takana Venäjän tuki Valko-Venäjälle hiipuu

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008256799.html


Talousuutiset


Työllisiä on enemmän kuin koskaan ja talous kasvaa kohisten – Professori: Hallituksen nyt päättämät toimet voivat jopa heikentää työllisyyttä

https://yle.fi/uutiset/3-12095418


Yli tuhat yritystä on joutunut palauttamaan koronatukia – monta sataa firmaa käytti rahaa tukisääntöjen vastaisesti

https://yle.fi/uutiset/3-12089397


Näin autoveron historiallinen poisto näkyy uuden sähköauton hinnassa – Riittääkö alennus nopeuttamaan liikenteen sähköistymistä?

https://yle.fi/uutiset/3-12094199


Urheilu-uutiset


Full Highlights (14 min.) | Ranska–Suomi 2–0 I FIFA World Cup 2022 -karsinnat I 7.9.2021

https://www.youtube.com/watch?v=6g4UG6E_hSc


U21 Highlights: Viro–Suomi 0–3 | UEFA U21 EURO 2023 -karsinnat | 3.9.2021

https://www.youtube.com/watch?v=9tCNwVkNXr4


 Men's Boxing Super Heavyweight +91kg Final | Tokyo Replays

https://www.youtube.com/watch?v=ms80nCeFYds


Mielipiteet


Eipä tainnut jäädä paljon käteen

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/anttikuosmanen/eipa-tainnut-jaada-paljon-kateen/?utm_medium=Social&utm_source=Facebook#Echobox=1631270361


Oikeustieteen kandidaatin Jaana Kavoniuksen mielipide

HYVIÄ JA HAUSKOJA UUTISIA!

Aktivismi tosiaan kannattaa ja on tuottanut jo konkreettisia tuloksia. Hieman huvittuneena mustalla huumorilla höystettynä voisin nyt sitten itsekin todeta alla olevilla faktoilla olevani selvästi hyvin "pelottava" ja "vaarallinen" 47-kiloinen pikkunainen ja se vaarallisuus ja pelottavuus virkamafialle on nimenomaan totuuteni.

1) Kävin 20.6.2021 vähän "lukemassa lakia" Elokapina-telttailua Ohisalon ja Heikki Kopperoisen määräyksestä töllöttäneille poliiseille. Telttailu oli jatkunut siihen mennessä laittomasti rikoskumppanina toimineen Ohisalon ja poliisien esimiesten avustuksella 4 päivää. 2 tuntia juttutuokioni jälkeen alkoivat putkabussit rullaamaan ja poliisi kärräsi yli sata laitonta teltailijaa sinne minne kuuluvat: putkaan.

2) Kävin 4.9.2021 Ravintola Uljaassa. Seisoin valkoisessa takissani ulkona hetken ensin pihalla parkkipaikalla näkyvällä tavalla. Kulman takaa rullasi poliisin pakettiauto, kaarsi parkkikselle, parkkeerasi lähelleni parkkiruutuun. Olivat siinä sitten hetken ja lähtivät minut nähdessään pois autostaan ulos tulematta. Kun olin laulanut rohkeille kapinallisille taistelutahtoa tuvan täydeltä ravintolassa, poistuin paikalta noin 22 aikaan. Sen jälkeen palasivat AVI:n laittomien määräysten esittäjät sulkemaan paikan laittomilla määräyksillä.

3) Laadin eilen 5.9.2021 illalla klo 21 julkisen kapinakehotuksen ja kerroin, että kaikki THL:n, AVI:n, VN:n, Marinin laatimat kellonaikaan sidotut "koronamääräykset" ovat täysin laittomia ja kehotin koko kansaa olemaan niitä noudattamatta. Soitin myös Leveliin klo 21 ja kerroin saman ilouutisen koko kansalle puhelimitse livelähetyksessä. Lisäksi virkamafia.fi-sivuille lataamiini tutkintapyyntöihin on liittynyt hieno kapinallisten määrä. Tänään eli alle vuorokausi eilisista paljastuksistani valtamedia uutisoi "yllättäen", että kaikki koronarajoitukset ja maskipakot poistuvat jo lokakuussa. Tosin ne ovat siis laittomia sitä ennenkin. Älkää siis noudattako laittomia viranomaismääräyksiä, kun ne viranomaiset itsekin hoksasivat, että olen eilen heidän valehtelunsa paljastanut.

Huomenna teen uuden jättipaljastuksen tekojeesus Juha Ruohosen, hänen rahastavan kulttiperheensä ja muiden apuriensa uusimmista rikoksista, "leipomisesta"ja virkamafian näille rikollisille tarjoamasta varsin erikoisesta kaikenkattavasta suojelusta. Uusia juonenkäänteitä siis huomenissa tuloillaan.

Olkaahan kapinalliset kuulolla, liittykää johtamaani kapinaan, liittykää myös johtamaani oikeusturvayhdistykseen (Oikeusturvakeskus ry; liittyminen onnistuu sivuilla oikeusturvakeskus.net), jakakaa kaikkea tiedotustani, yhtykää kaikkiin seitsemään tutkintapyyntöön. Teen tällä viikolla vielä lyhyen uudenkin tutkintapyynnön noista koronan kellonaikaan sidotuista laittomista rajoituksista ja yhtykää myös siihen kahdeksanteen tutkintapyyntöön. Laitan fb:ssä tiedon, kun saan sen valmiiksi.

OLKAA KAPINALLISIA, KOSKA VIRKAMAFIAN MIELIVALLAN LOPETTAMINEN ONNISTUU TEILTÄ JA MINULTA, KUN TOIMIMME YHDESSÄ! Meitä on paljon enemmän kuin virkamafian eliitin jäseniä, jotka yrittävät perus- ja ihmisoikeutenne ja itsenäisyytemme viedä ja valtiomme ja kansamme velalla ja massamaahanmuuttoa toteuttamalla tuhota.

Nyt on tosi kyseessä ja taisteluun ja kapinaan tarvitaan teitä kaikkia. NYT eikä vasta sitten "joskus".

Lisäksi näyttää em. faktoilla siltä, että minut kannattaa tilata "laillisuuspelotteeksi" paikalle.

Jaana


Yle Areena


Pölynimurikauppiaat

https://areena.yle.fi/1-673506

Tragikoominen dokumenttielokuva, jossa kuvausryhmä kiertää ovelta ovelle kolmen pölynimurikauppiaan seurassa. Menestymisen unelma kohtaa 1990-luvun lama-Suomen. Ohjaus John Webster. Tuotanto Epidem Oy (1993)


Afganistanin operaation suurvaltaa nöyryyttävä perintö

https://areena.yle.fi/audio/1-50897032

Yhdysvallat lähti vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen Afganistaniin kukistamaan al Qaidaa ja talibaneja. Afganistan venyi 20-vuotiseksi, Yhdysvaltain pisimmäksi ja tähtitieteellisen kalliiksi operaatioksi, johon myös Suomi osallistui. Afganistaniin upotetuista miljardeista huolimatta operaatio päättyi talibanien valtaanpaluuseen. Afganistanin operaation perintöä pohditaan Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa muun muassa Afganistanin-veteraanien kanssa. Ohjelman toimittavat Johanna Juntunen ja Paula Vilén. Äänitarkkailija on Mikko Kymäläinen.


Miten EU hoitaa Afganistanin kriisin?

https://areena.yle.fi/audio/1-50905846

Miksi EU-johtajat korostavat nyt avun antamista lähelle Afganistania? Millaisia suhteita EU voi rakentaa Taliban-hallintoon? Vieraana EU-ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista. Toimittajina Helmiina Suhonen ja Robert Sundman. #jetp


Youtube


Perussuomalaisten Riikka Purra kyselee liian vaikeita vihreiden Maria Ohisalolta

https://www.youtube.com/watch?v=oSsZYDYSg4U


Nyt on kunnollista: todellisuudesta vieraantuneille kansanedustajille jaetaan 200 turveämpäriä!

https://www.youtube.com/watch?v=CqPWOjKYibE


Women's Beach Wrestling 60kg - Great Match Nice Actions

https://www.youtube.com/watch?v=dA_Li7mzfJ4

Erkin kommentti: Tästä uusi urheilulaji Kalajoen Hiekkasärkille


Historia


The Truth About Vladimir Putin's Time In The KGB

https://www.youtube.com/watch?v=mx8S1bPUfL4


History of Israel Documentary

https://www.youtube.com/watch?v=lyhW8AkkZdw


The History of Europe: Every Year

https://www.youtube.com/watch?v=UY9P0QSxlnI&t=49s


The Russo-Turkish Wars

https://www.youtube.com/watch?v=q1RRQMO3qaY


Virtuaalimatkailu


Norway's West: Fjords, Mountains, and Bergen

https://www.youtube.com/watch?v=BuimvwZrs_g&t=41s


Croatia: Adriatic Delights

https://www.youtube.com/watch?v=GVxZxOaEuF4&list=RDCMUCchgIh8Tc4sTmBfnMQ5pDdg&index=2


Sintra, Portugal: The Pena Palace - Rick Steves’ Europe Travel Guide - Travel Bite

https://www.youtube.com/watch?v=thmHjNvi2MM


London: Historic and Dynamic

https://www.youtube.com/watch?v=4p1rzw-7Jho&t=46s


China - Hunan Province

https://www.youtube.com/watch?v=zK6NaPDrgJk


Luonto

Metso kuva Ritva Köpönen
Merikotka kuva Eeva-Liisa Sepponen
Mehiläishaukka kuva Kari Isokivijärvi


Kirjallisuus

Kynän ja miekan kenraali Wallenius

Sodan ajan kenraaleista kirjoitetut teokset käsittelevät tavanomaisesti sankareita ja menestyjiä. Silmiinpistävänä poikkeuksena kenraalien keskuudessa erottuu jääkäri­kenraal­imajuri Kurt Martti Wallenius. Hän oli paitsi anti­sankari, poliittinen kenraali ja Mannerheimin erottama ”epäonnistuja” myös maisteri, filosofi, kirjailija ja eränkävijä.

Walleniuksesta historiankirjoitukseen jäänyt kuva on arvoituksellinen. Runsas alkoholinkäyttö löi myös leimansa.


Stalinin lavastukset

"Luulen etteivät nämä brutaalit dokumentit ole menettäneet ajankohtaisuuttaan. Vaikka kommunistinen ideologia on nyt aallonpohjassa, ei suinkaan ole varmaa, että itse totalitarismin idea olisi jo peruuttamattomasti haudattu." - Timo Vihavainen, professori

Kokonaisesitystä Moskovan näytösoikeudenkäyntien dokumenteista ei ole aikaisemmin julkaistu. Stalinin lavastukset on ainutlaatuinen teos historian ystäville.


Samassa veneessä

Hyvinvointivaltio on suomalaisen yhteiskunnan suurimpia saavutuksia. Keskeinen kysymys on, miten se pystyy uudistumaan ja selviämään tulevaisuuden haasteista.

Tärkeä puheenvuoro kansalaisille ja päättäjille Suomen kehittämisen perustasta.

Suomalainen hyvinvointivaltio on rakentunut reilun sadan vuoden aikana. Se kattaa keskeisimmät sosiaaliset riskit ja vastaa haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden sosiaalisiin ongelmiin.

Taide

Ballad, 1898.

Maria Catharina Wiik (3 August 1853 – 19 June 1928) was a Finnish painter. She worked principally with still life, genre images, landscape paintings and portraits

Evening lake view with an old man

fishing”
Oil on canvas - 66.50 x 49.50 cm
Created;1890
By Danish Painter.. Peder Mørk Mønsted
(1859 - 1941)


1906 / "Girls from Dalarna Having A Bath" Anders Zorn


Musiikki


Eruption - One Way Ticket 1978 Пробный Эскиз Компиляции Звука и Видео URETS

https://www.youtube.com/watch?v=G6Www0Q6v38


Boney M. - Rasputin (Sopot Festival 1979) (VOD)

https://www.youtube.com/watch?v=16y1AkoZkmQ


The Beach Boys - Fun Fun Fun (Live!)

https://www.youtube.com/watch?v=brZfudD4vKA


Ани Лорак - Бис (Live Шоу "Каролина")

https://www.youtube.com/watch?v=kUi5pKc-Xv0


Terveellinen ruoka


Top 10 Fruits That are Good for the Nervous System

https://www.youtube.com/watch?v=kRfBjcG4qbw


You'll Never Get Cancer If You Eat These 15 Cancer Fighting Foods!

https://www.youtube.com/watch?v=Ir6lqe9R7QY


Top 5 Foods To Help Lower Blood Pressure

https://www.youtube.com/watch?v=LcLIC2OgCn0


Liikunta


Low Impact Cardio and Toning Workout for Beginners by Fitness Blender

https://www.youtube.com/watch?v=GjAhM651ZPU&list=PL5lPziO_t_VihSUj6jvYDHpt4ZcPhV2bg&index=7


Fast & Effective Bodyweight Upper Body Workout - Tone Upper Body at Home with Fitness Blender

https://www.youtube.com/watch?v=XmqiZOuVVgQ&list=PL5lPziO_t_VihSUj6jvYDHpt4ZcPhV2bg&index=5


Butt and Thigh Barre Workout Video - Beach Barre Lower Body Workout for Long Lean Legs

https://www.youtube.com/watch?v=SPEMWR3m0eA&list=PL5lPziO_t_VihSUj6jvYDHpt4ZcPhV2bg&index=11


Huumori

Generous Homeless Man

https://www.youtube.com/watch?v=s7ypApE-an4


Generous Priest Prank

https://www.youtube.com/watch?v=ERbeG-xveZk


Little Boy Turns Into Little Girl Gag

https://www.youtube.com/watch?v=vCcRHG51mdI


Pankissa

https://www.youtube.com/watch?v=Yus6Od5Ti8E&t=84s


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti