maanantai 7. lokakuuta 2019

TI 08.10.2019 Nunnan nännit, paavin pallit ja hallinto-oikeudet


Olen pitkään ollut sitä mieltä, että hallinto-oikeudet tulee lopettaa Suomesta, koska niitä ei tarvita. Limingan tapaus osoittaa selkeästi mitä valtavaa vahinkoa hallinto-oikeuden tuomari voi toimillaan yhteiskunnalle aiheuttaa. Valitettavasti tämä asia on MOT-ohjelman ns. tutkivalle journalismille ollut sivuseikka. Mielestäni tämä MOT-ohjelma on kaikkien aikojen pohjanoteeraus tutkivassa journalismissa. Jos meillä olisi ollut perustuslakituomioistuin niin kaikki olisi toisin. Limingan kunnanjohtajalle ja kunnan päättäjille nostan hattua ja otan osaa suureen suuruun virkamiesväkivallan kohteeksi joutumisesta. Olen jyrkästi eri mieltä ohjelman toimittajien kanssa asiasta.

Pohjois-Pohjanmaalla kuntalaisten jätehuolto on yksityistetty laajemmin kuin missään muualla Suomessa. Palvelun piti parantua ja kierrätyksen tehostua. Nyt hinnat ovat nousseet ja poliisi selvitellyt päättäjien toimia.
Suomen komein jätesotku

Erkki Aho

nimeni on Erkki Aho

Lähetin ylläolevan palautteen MOT-ohjelmaan.

Pohjanmaan jäteuudistus

Kalajoki

Tänään klo 18.00 – 20.00 Virta-sali

Tulevaisuudentutkija Mika Aaltonen luento "Liikunnan ja urheilun merkitys yhteiskunnassa tulevaisuudessa".
Esittelyssä myös Aaltosen kirja; ’Huomisen yhteiskunta – olosuhteet hyvinvoinnille’.
Mika Aaltonen on kauppatieteen tohtori, ennakoinnin ja kompleksisuuden dosentti, E:CO (Emergence: Complexity & Organizations) sekä European Futures Research aikakausilehtien toimituskunnan jäsen, Royal Society of Artsin jäsen, The Millennium Projectin jäsen, Soprano Oyj:n hallituksen jäsen, Valtion liikuntaneuvoston ennakointijaoston jäsen, Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunnan jäsen ja tutkimusjohtaja FCG:ssa.
Mika Aaltonen on konsultoinut useiden eri maiden hallituksia ja suuryritysten ylintä johtoa. Hän on kirjoittanut 12 kirjaa ja lukuisia artikkeleita päätöksenteosta, ennakoinnista ja yhteiskunnan muutoksesta. Hänen viimeiset suomalaista yhteiskuntaa käsittelevät kirjoituksensa ovat Ei vain urheilua – liikunnan ja urheilun merkitys yhteiskunnan uusiutumisen kannalta (2016) Valtion liikuntaneuvoston toimeksianto, Suomi ja SOTE 2040 – kohti taloudellisesti, sosiaalisesti ja moraalisesti kestävää Suomea (2016) professori Erkki Vauramon kanssa sekä Eläkepommi ei tule kuin varas yöllä (2017) Jack Ilmosen ja Hannu Kahran kanssa. Laajempaa eurooppalaista ja globaalia muutosta käsittelevät Arktinen Myrsky ja Crossroads – transformations on the road to 2040 (2015) amerikkalaisen analyytikon Michael Loescherin kanssa, Renaissance Society (2013) ja Storm Warning (2017) tanskalaisen futuristin Rolf Jensenin kanssa sekä Sustainability Manifesto Shellin skenaariosuunnittelijana tunnetun Ian Dunlopin ja YK:n entisen policy planning yksikön johtajan Tapio Kannisen kanssa.
Mikan teemoja ovat; strategia, päätöksenteko, ennakointi, kompleksisuus, trendit ja muuttuva yhteiskunta.


Matti ja Marko löysivät merestä kaksi meritorjuntaohjusten moottoria: ”Mitä hemmettiä ne meidän takapihalla tekevät?”

Alueuutiset

Kommentti: Ylivieskalaisen kaupan pihalla jokainen nuori tunnisti ongelman, josta poliisi ei ollut kuullukaan – tietääkö poliisi, mitä jengi tarkoittaa?

Lehdet: Susi raateli laitumella olleen vasikan, kahdeksan sutta ilmestyi pariskunnan pihaan

Kotimaan uutiset

Ampumisen silminnäkijä Lahdesta UMV-Lehdelle: Kotipihalle murhattiin ulkomaalaistaustainen 2-vuotiaan lapsen äiti

Jarkko Sipilän Kommentti: Hallitus haluaa lisätä ulkomaalaisasioiden salassapitoa

Veronmaksajien rahat hävisivät kankkulan kaivoon – demariministeri Skinnarin firmalla ulosotossa jopa 72 300 euroa
https://www.suomenuutiset.fi/veronmaksajien-rahat-havisivat-kankkulan-kaivoon-demariministeri-skinnarin-firmalla-ulosotossa-jopa-72-300-euroa/

Ulkomaan uutiset

Ruotsissa roihusi viime yönä 80 autoa - pääministeri Stefan Löfven tuohtui: ”Mitä helvettiä te teette?”

Märstassa kaaos yöllä: räjähdys ja kymmeniä autoja tuleen

Ei täällä enää halua asua” – HS haastatteli asukkaita ruotsalaislähiössä, jossa paloi yön aikana 20 autoa

Ruotsin 2015 vuoden 162 000 tulijasta vain 4 500 käy töissä

Kurdijoukot auttoivat Yhdysvaltoja lyömään Isisin, mutta nyt Trump veti maton kurdien jalkojen alta – Miksi Trump antaa Turkin hyökätä Syyriaan?

Jopa Trumpin republikaani­liittolaiset moittivat presidentin täys­käännöstä Syyriassa: ”Katastrofaalinen virhe”

Turkin puolustusministeri: Kaikki on valmista hyökkäykseen

Talous

Pääkirjoitus: Hallituksen talouslupaukset karkaavat

Fortum hankkii enemmistön Uniperista – saksalaisfirmasta Fortumin tytäryhtiö

Näin jaetaan ensi vuoden 750 miljoonan euron tulevaisuusinvestoinnit – Harakan ”navettanäpertelyksi” haukkuma kohde mukana

Veronkorotus iskee 200 000 pientaloon – Omakotiliitto: ”Puolet omistajista ikääntyneitä”

Tulopohja petti, menoja lisää - lähes 700 miljoonan euron lisäpiikki valtionvelkaan 2019

Hyväpalkkaisten avustajien armeija räjäytti Rinteen hallituksen palkkamenot: +77 prosenttia

Urheilu

Mira Potkosella tyrmäävä MM-avaus – sveitsiläinen vastustaja taipui toisessa erässä

Maailmalla tapahtuu

Mies ajoi varastetulla rekalla autoja päin Saksassa, useita loukkaantui

Trump joutuu paljastamaan verotietonsa viime vuosilta – syyttäjä vaatii selvitystä pornotähti Stormy Danielsille maksetusta hyssyttelyrahasta

Venäjän Karjalan moottoritiehanke kääntyi 135 miljoonan euron rahanpesututkinnaksi

Turkin ja Kreikan raja vuotaa taas, Euroopan maat huolestuivat – "Paine itäisellä Välimerellä on selkeästi kasvanut"

Yle Areena

Lähetekeskustelussa vuoden 2020 talousarvioesitys, siihen liittyvät budjettilakiesitykset ja vuosia 2020 - 2023 koskeva julkisen talouden suunnitelma.
Eduskunnan täysistunto 8.10.2019
Erkin kommentti: Surullista kuunnella kansanedustajien puheita. Taloudellinen tietämys on kansanedustajille lähes tuntematon käsite. Miksi ei puhuta oleellisista asioista?
Kehitysapu yli 1 milardia euroa ja tulokset on erittäin heikot. Maahanmuutto maksaa 3,2 miljardia vuodessa. Haittamaahanmuutosta on päästävä eroon. Verokierron estämisesta ja veroparatiisien käytön lopettamisesta ei puhu kukaan. Verotukien väehntämisestä ei puhu kukaan. Yritystukien lopettamisesta ei puhu kukaan. Kuntien talousahdingosta ollaan vaiti. On pakko tehdä rakennemuutoksia. Kukaan ei uskalla puuttua asiaan. Väliportaan hallinto on poistettava. Virkamiehiä on kymmeniä tuhansia liikaa. Miksi siihen ei puututa. Ilmastovouhotus on järkyttävää. Puhutaan vain asian vierestä – ei asiasta.
2 miljardia alijäämäinen budjetti on holtitonta taloudenpitoa. Jaetaan sellaista mitä ei ole olemassa. Minun on vaikea ymmärtää hallituksen rahankäyttöä. Otan esimerkkinä korvettihankinnat, joissa myös Vasemmistoliitto on innolla mukana. IL-analyysi: Suomi aikoo ostaa turhan sotalaivan - Merivoimien himoitsema korvetti on helppo maalitaulu Venäjän ohjuksille

Youtube

Jälkiviisaat - Sähköverkon myynti

TULEEKO TURKISTA? Suomen pakolaispolitiikasta...

Rinne 100 | Noin viikon studio

Eduskunnan verkkolähetykset

Mielipiteet

Sisäministeri ja poliisiylijohtaja suomalaista poliisia pilaamassa

SDP:n äänestäminen johtaa potkuihin ja peruspalveluiden romahtamiseen | UMV-Kolumni

EU:n rahojen loppuminen Turkissa ajaa kansainvaeltajia kohti Kreikkaa

Onneksi meillä on hyvinvointivaltio

Kommentti: Hallitus ei peru vaalilupauksiaan – paljastuiko Rinteen bluffi?

Kotimaan matkailu

Kalajoen Hiekkasärkät Talvi

Kalajoen hiekkasärkät // Viikko lomailua uudella Dethleffs Generation Scandinavia 545 qmk -vaunulla

Rantaelämää Kalajoen Hiekkasärkillä

Ulkomaan matkailu

Poland

Top 10 Tourist Attractions in Poland.Full HD

GDANSK POLAND AMAZING CITY HD

Musiikki

Céline Dion - The Power Of Love (Official Video)

Celine Dion Greatest Hits Playlist - Celine Dion Love Songs - Best Of Celine Dion

Loppukevennys

STT: Neste maksoi vuosien ajan palkkaa johtajalle, joka ei ollut enää töissä – Tilille kilisi yli 600 000 euroa

Kuntoilu

Ed Sheeran - South of the Border FULL BODY CARDIO WORKOUT (feat. Camila Cabello & Cardi B)

10 min INTENSE LOWER ABS Workout (At Home Equipment Free)

10 MIN AT HOME AB WORKOUT | LOVE HANDLES & UPPER ABS

Liikunta ja terveys

Verenpaine 133/86, pulssi 60 , Paino 109,0 kg. Jumppa 0 /4300 min, kuntosali 0 / 4630 min, kävely 0 / 389 km , uinti 0 / 37 400 m, pyöräily 06/2393 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti