tiistai 25. kesäkuuta 2019

TI 25.06.2019 Kiristikö Keskusta muilta hallituspuoleilta puolutuen 25 %:n korotuksen, koska kärsi vuosisadan suurimman vaalitappion ja joutui irtisanomaan puoluetoimistonsa henkilökuntaa?



Kalajoki

Havulassa 26.6 teatteriesitys: Henkilö V ja Harakka Vinsentti sirkuksessa
Ke 26.6 klo 14.00 Koko perheen teatteriesitys: Henkilö V ja Harakka Vinsentti sirkuksessa.

Reima vs K-Pallo 3-3

Alueuutiset

Karhun epäillään rikkoneen mehiläispesiä ja syöneen hunajaa Halsualla.Makeanhimoinen tunkeilija kävi Timo Marjusaaren mehiläistarhalla Kannistossa arviolta viikko sitten. Karhu kaatoi kaikki tarhan kolme pesää ja pisteli suuhunsa viitisen kiloa hunajaa.
Marjusaari laskeskelee, että otson käynnistä koitui hänelle jopa kahden tuhannen euron vahingot.Karhun touhuja ei päässyt kukaan näkemään, vaikka lähimpään astukseen on kolmisensataa metriä.Karhu kaatoi mehiläispesät ja litki useita kiloja hunajaa Halsualla

Ruskomäntypistiäinen on totuttu yhdistämään metsiin ja metsätuhoihin. Se on kuitenkin tuttu vieras myös kotipihoissa ja mökeillä, missä pistiäisille maistuvat vuorimännyt.
Ruskomäntypistiäiset tykkäävät pihojen vuorimännyistä vähintään saman verran kuin tavallisesta männystä, sanoo johtava asiantuntija Antti Pajula Suomen metsäkeskuksesta.
Havaintoja ruskomäntypistiäisestä ropisee nyt päivittäin – metsien mäntyjen lisäksi tuholaiselle maistuvat myös kotipihojen vuorimännyt

Kotimaan uutiset

Hallitusohjelmassa ei mainita mitään vesivoiman lisärakentamisesta, viestii ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr) hallituskumppaneille. Pääministeripuolue sdp:tä edustava omistajaohjausministeri Sirpa Paatero sai maanantaina vihreiltä poliitikoilta ja Luonnonsuojeluliitolta kritiikkiä lausunnostaan koskien Sierilän vesivoimalahanketta. Paatero ei näe ristiriitaa valtio-omisteisen Kemijoki Oy:n voimalan rakentamisen ja vaelluskalakantojen elvyttämistä lupaavan hallitusohjelman välillä, eikä aio puuttua asiaan. Hänen mukaansa rakennusluvan saaneen yhtiön hanke on sen oma asia.Vihreältä ministeriltä vastalause hallituskumppanille? – ”Hallitusohjelmassa ei mainita mitään vesivoiman lisärakentamisesta”
Erkin kommentti: Jos Vihreät taipuvat asiassa niin vihreät osoittavat heikkoutensa ja kannatus tulee laskemaan. Tämän pitäisi olla todella suuri asia vihreille ja vihreälle aatteelle. Voittaako ministeriaudin takapenkki vihreän aatteen? Vihreiden hallituksessa olessa Kemijoki valjastettiin jne....

Antti Rinteen (sd) hallitusohjelmaa tehtäessä oli esillä myös puoluetuen korotus. Hallitusohjelmaan korotusta ei kirjattu, mutta se tuotaneen ”tasokorotuksena” esille jo tulevan syksyn budjettineuvotteluissa. Puoluetuen korotusta käsiteltiin hallitusneuvotteluissa puoluesihteerien pöydässä. Siinä istuivat puoluesihteerit Antton Rönnholm (sd), Riikka Pirkkalainen (kesk), Lasse Miettinen (vihr), Joonas Leppänen (vas) ja Fredrik Guseff (rkp).
SDP:n puoluesihteeri Rönnholmin mukaan on keskusteltu, että tarvetta puoluetuen korotukselle on. Rönnholmin mukaan keskustelu pohjaa laskelmiin, joiden mukaan puoluetuen suuruus olisi jäänyt roimasti jälkeen: ”ollaan useita kymmeniä prosentteja jäljessä siitä, mitä se on aikaisemmin ollut”. –Siitä (puoluetuen nostamisesta) ei ole hallitusneuvotteluissa tehty vielä mitään päätöstä, Rönnholm kertoo.
Hallitus kaavailee puoluetukeen jopa 25 prosentin korotusta - asia esillä hallitusneuvotteluissa
Erkin kommentti: Puoluetuki tulisi poistaa kokonaan. Onko tämä puoluetuen korotus keskustan kiristys? Tämmöinen kiristys sopii sdp:lle. Keskusta joutui irtisanomaan puoluetoimistonsa henkilökuntaa, kun keskusta koki suurimman vaalitappion sataan vuoteen!

Oppositiopuolueiden kokoomuksen ja perussuomalaisten kansanedustajat ovat nostaneet tiistaina uudelleen esiin hoitajamitoituksen sekä uuden perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) ja pääministeripuolue sdp:n toiminnan. ”Ennen vaaleja demarit ilmoittivat 0,7 hoitajamitoituksen maksavan 250 miljoonaa euroa. Hallitusohjelmassa mitoituksen toteuttamiseen on varattu vain 70 miljoonaa euroa. On pakko kysyä, onko asia ollenkaan ykkösagendalla? Lisäksi voimavaroja tarvitaan myös koti- ja omaishoitoon”, Sari Sarkomaa (kok) tviittaa. Onhan tämä uskomatonta”, hän kirjoittaa toisessa aiheeseen liittyvässä tviitissä.Toinen kokoomuslainen Timo Heinonen vastaa tilanteen vaikuttavan siltä, ettei hallitus edes halua laittaa vanhustenhoitoa kuntoon. ”Ministerivastuun alla ei voi enää puhua pötyä - Demarit selittelevät tätä fuulausta vielä pitkään”

Kirkollisasioista vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.)tukee kirkon mukanaoloa Pride-tapahtumissa. Hänen mielestään kirkko tekee näkyväksi erilaisuuden hyväksynnän osallistumalla Suomen suurimpaan kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtumaan.
Kirkko monen muun yhteisön tavoin tahtoo olla mukana tukemassa ihmisten oikeutta olla oma itsensä, oikeutta rakastaa, oikeutta olla erilainen ja silti kokea olevansa hyväksytty.
Kirkon pitää olla siellä missä ihmisetkin ovat, jatkaa Saarikko. Ministerin mukaan osallistuminen Prideen vahvistaa kirkon vuosia tekemää työtä perheiden parissa. Kirkkoasioista vastaava ministeri Saarikko tukee kirkon osallistumista Prideen – "Kirkon pitää olla siellä missä ihmisetkin ovat"
Erkin kommentti: Onko Annika Saarikon toiminta aitoa keskustalaista toimintaa? Ministeri Saarikko on sama henklö, joka toteutti Oulaskankaan synnytysosaston lakkauttamisen ja leikkaushoitojen lopettamisen Raahen aluesairaalassa. Katso keskittämisasetus: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170582
Ministeri Saarikko päätti Perussuomalaisten Nuorten valtionavun perumisesta. Perussuomalaisten Nuorten 115 000 euron avustus peruutetaan tältä vuodelta – ensimmäinen kerta, kun järjestöltä perutaan tuet nuorisolain rikkomisen takia https://yle.fi/uutiset/3-10839532
Onko Annika Saarikolla homma hanskassa? Parantaako tämä Keskustan ja Perussuomalaisten yhteistyömahdollisuuksia jatkossa?

Ulkomaan uutiset

Euroopan neuvosto näyttää vihreää valoa Venäjän paluulle järjestön täysivaltaiseksi jäseneksi.Ihmisoikeusjärjestön parlamentaarinen yleiskokous äänesti myöhään illalla Strasbourgissa sen puolesta, että Venäjä saa jälleen äänestää järjestön kokouksissa.Parlamentaarinen yleiskokous päätti viisi vuotta sitten perua Venäjän äänioikeuden Krimin valtauksen jälkeen.Vastatoimena Venäjä keskeytti 33 miljoonan euron suuruisen jäsenmaksunsa maksamisen vuonna 2017.Euroopan neuvosto toivotti Venäjän tervetulleeksi takaisin täysivaltaiseksi jäseneksi

Meksiko on lähettänyt liki 15 000 sotilasta pohjoisrajalleen. Sotilaat pidättävät siirtolaisia, jotka yrittävät päästä Yhdysvaltain puolelle, myönsi Meksikon puolustusministeri Luis Cresencio Sandoval maanantaina. Meksikon turvallisuusjoukot eivät ole tähän asti yleensä ottaneet kiinni siirtolaisia maan pohjoisrajalla. Aiemmin tässä kuussa Meksiko ilmoitti vahvistavansa etelärajansa valvontaa kansalliskaartin 6 000 sotilaalla. Näin on ollut tarkoitus estää etelästä saapuvien, Yhdysvaltoihin pyrkivien siirtolaisten pääsyä Meksikoon.
Meksiko lähetti 15 000 sotilasta Yhdysvaltain-rajalle estämään rajanylityksiä

Iranin ja länsimaiden suhteet ovat kulkeneet viime vuosikymmeninä melkoista vuoristorataa kaveeraamisesta vihoitteluun. Šaahin Iran oli lännen keskeinen kumppani. Sen heikkouksia ja ylilyöntejä katsottiin sormien läpi. Islamilaisen vallankumouksen jälkeen paluuta vanhaan ei ole ollut. 1953 Iranin öljyvarat kansallistanut pääministeri Mohammad Mossadeq syrjäytetään Yhdysvaltain ja Britannian tiedustelupalvelujen ohjailemassa sotilasvallankaappauksessa ja šaahi Mohammad Reza Pahlavi palaa valtaan lyhyen maanpakolaisuuden jälkeen.Tällainen on ollut Yhdysvaltain Iran-suhteiden vuoristorata – ydinkumppanista pahan akselin kautta ydinsopuun ja uuteen kriisiin

Talousuutiset

Kahdesta ensimmäisestä Kreikan tukipaketista vain pieni osa meni maan budjetin tilkkeeksi.
Kahdessa ensimmäisessä Kreikan tukipaketissa rahaa kerättiin yhteensä 215 miljardia euroa.
Saksalaisen European School on Management and Tecnology -yliopiston tutkimuksen mukaan Kreikan budjettiin ohjautui tukipaketeista vain 10 miljardia euroa. Kahdesta ensimmäisestä tukipaketista valtaosa meni Kreikan lainottajien, Saksan ja Ranskan pankkien pelastamiseen.Miksi Kreikka-miljardien oikeaa osoitetta ei kerrottu? Näin selittää Jyrki Katainen

Raskaasta teollisuudesta tehdyn selvityksen mukaan autojen ja talojen hinnat eivät juuri nouse, mutta teollisuus joutuu miettimään, mistä miljardit isoon muutokseen ja nollapäästöihin. Betonin, muovin ja teräksen valmistus tekemässä EU:n ilmastotavoitteet tyhjäksi – Muutos parempaan olisi teknisesti mahdollinen, mutta kallis

Urheilu-uutiset

Kanadan joukkueesta on puhuttu jalkapallon naisten MM-kisojen aikana kenties turnauksen mukautuvimpana joukkueena, mutta neljännesvälierässä Ruotsia vastaan siitä ei näkynyt merkkejä. Se kostautui, sillä Ruotsi eteni jatkoon 1–0-voitolla.Ruotsin voittomaali syntyi upean vastahyökkäyksen päätteeksi. Kosovare Asllani sai pallon puolessa kentässä syötönkatkon jälkeen, eteni kohti maalia ja vapautti loistosyötöllä Stina Blacksteniuksen maalintekoon.Ruotsi vastahyökkäsi vaisun Kanadan kumoon – asiantuntija ojensi tähtipuolustajaa: "Pää ylös, jatka peliä ja murehdi vasta sitten!"

Suomi suuntaa kahdeksalla urheilijalla Norjan Östfoldissa elokuun puolivälissä kisattaviin suunnistuksen MM-kisoihin. Naisten ryhmässä ovat Venla Harju, Saila Kinni, Merja Rantanen ja Marika Teini ja miesten puolella Suomea edustavat Miika Kirmula, Elias Kuukka, Aleksi Niemi ja Topi Syrjäläinen. Suomi kahdeksan suunnistajan voimin elokuun MM-kisoihin

Milanosta ja Cortina d'Ampezzosta tulee seitsemän vuoden kuluttua kolmas italialainen talviolympialaisten isäntä. Kansainvälinen olympiakomitea KOK valitsi vuoden 2026 talvikisojen järjestäjän maanantaina Sveitsin Lausannessa. Italialaisten vastaehdokkaana oli Tukholma, joka sai ennakko-odotusten mukaisesti tyytyä kakkossijaan. Äänestyksessä annettiin 47 ääntä Milanon ja Cortinan puolesta sekä 34 ääntä Tukholman ja Åren puolesta.
Italia järjestää talviolympialaiset vuonna 2026, Tukholma hävisi KOK:n äänestyksen kisaisännyydestä
Maailmalla tapahtuu

Ville Tavio kysyi taiteusta indeksistä:

Kysyin tänään eduskunnan täysistunnossa milloin hallitus aikoo auttaa työeläkeläisiä ja korjata Lipposen aikoinaan tekemän taitetun indeksin. Sdp:n ja muiden hallituspuolueiden edustajat purskahtivat sellaiseen naurunhöhötykseen, että harvoin eduskunnassa kuulee.
Antti Rinne selvensi vastauksessaan, että mitään tällaista ei ole luvattu eikä mitään tällaista ole tulossa.Näin vihervasemmistohallitus suhtautuu suomalaisten työllään ansaitsemiin työeläkkeisiin.
Erkin kommentti: Miten SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen mahtoi asiaan reagoida? Kansanedustaja Kimmo Kiljunen on voimakkaasti ajanut asiaa ja sen korjaamista, mutta nyt pääministeri Rinne tyrmää Kiljusenkin lupaukset. Hyvä Kiljunen ja Rinne. SDP:n kannatus koko taas kovan kolauksen.

Yle Areena

"Äiti, kuuntele. Haluan kertoa jotain". Tässä dokumentissa nuoret tunnustavat ensimmäistä kertaa perheelleen olevansa homoja, lesboja tai transsukupuolisia. Tunnustus tapahtuu sosiaalisen median kautta ja samalla kuulemme läheisten, yleensä äidin, ensireaktiot. Ne vaihtelevat ilosta raivoon ja pettymyksestä yllätykseen. Palkitun ranskalaisdokumentin on ohjannut Denis Parrot. Tuotantovuosi: 2018. Kerro äidille 

Romaniassa useita yritysjohtajia ja poliitikkoja on joutunut vankilaan korruption takia. Nyt kansa on kaduilla, koska hallitus vainoaa syyttäjiä ja haluaa lieventää korruptiosta annettuja tuomioita. Ohjaus Minna Pye. Ulkolinja: Romania - Korruptio tappaa

Youtube

Warlords: Churchill vs Stalin (WW2 Leaders Documentary) | Timeline

Warlords: Hitler vs Stalin (WW2 Leaders Documentary) | Timeline

Mielipiteet

Uusiutuva energia pitää sisällään pieniä salaisuuksia. Eilen käsiteltiin A-studiossa litiumin tuotantoa. Suomessa aiotaan avata litiumkaivos Kaustisille. Kaivoksen litium riittää miljoonalle sähköauton akkuun. Litiumia tullaan todennäköisesti myös kierrättämään. Suomessa on myös muita akuissa tarvittavia metalleja.
Yleensä vastuullinen teollisuus hoitaa hommansa niin, ettei tule ympäristövaurioita. Näin on todennäköisesti myös Kaustisten tapauksessa.
Ongelma on sitten niissä pienissä salaisuuksissa. Tällaiset ihmisille ja ympäristölle vaaralliset vaiheet jätteenkäsittelyssä pyritään teettämään maailman köyhimmissä valtioissa. "This is one of the dirty little secrets behind the push for renewable energy. While consumers might view solar panels as harmless little windows made from glass and plastic, the reality is that they are intricately constructed from a variety of materials, making it difficult to disassemble and recycle them."
Ympäristönsuojelun taso on Suomessa vielä heikkoa

Siten on käsittämätöntä, että ministeri Sirpa Paatero toteaa Ylellä, että asia on yhtiön asia jos hallitusohjelmassa lukee vaelluskala-asioiden edistäminen: "Ministeri: Yhtiön asia
Valtiolla on Kemijoki Oy:ssä omistajavaltaa myös nykyään. Uusi omistajaohjausministeri, sosiaalidemokraatteja edustava Sirpa Paatero sanoo, että voimalan rakentaminen on luvat saaneen voimayhtiön asia. Ministeri ei aio puuttua rakentamiseen.
En näe mitään syytä minkä takia edes pitäisi puuttua, Paatero sanoo.
Kalakantojen osalta on tietysti hienoa, että niitä kalakantoja elvytetään monilla joilla, ministeri Sirpa Paatero (sd.) sanoo. Paatero ei näe ristiriitaa Sierilän rakentamisen ja vaelluskalakantojen elvyttämistä lupaavan hallitusohjelman välillä.
Kalakantojen osalta on tietysti hienoa, että niitä kalakantoja elvytetään monilla joilla, ei pelkästään Kemijoen osalta. Näissä kaikissa pitää arvioida ja katsoa, miten saadaan voimalaitos toimimaan samanaikaisesti kun kalakannat saadaan elvytettyä. Se on mahdollista tehdä sekä että, sanoo omistajaohjausministeri Sirpa Paatero."
Ministeri Sirpa Paaterolle myös tiedoksi, että Kemijoki Oy aikoo rakentaa Sierilän turhakkeensa ilman kalateitä eli ei edes ole tekemässä sanomaasi "sekä että". 
Ministeri Sirpa Paateron tulee käyttää valtion omistajanohjausta ja estää Kemijoki Oy:n Sierilän voimalaitos. Kemi- ja Ounasjokivartiset ovat turhaan odottaneet vuosikymmeniä Kemijoki Oy:n vatulointia vaelluskalojen palauttamisessa. Valtion tulee käyttää omistajaohjaustaan: Estää Sierilän rakentaminen ja pakottaa Fortum/Kemijoki Oy rahoittamaan ja rakentamaan kalatiet sekä palauttamaan vaelluskalat Kemi-Ounasjokeen.
Ministeri Paatero pihalla: Sierilän vesivoimala haittaa vaelluskaloja

Kotimaan matkailu

Vesipuisto JukuPark Kalajoki 2011

Hiekkasärkät Frisbeegolfpuisto, Kalajoki | Discgolf

Kalajoen seikkailupuisto pakka ninja rata

Kalajoen Marina - Merellinen olohuone

Ulkomaan matkailu

Romania

Romania - Rural Revival?

Romania, Village Life in Transylvania

Romania

Wedding in Romanian village

Musiikki

Paul Anka - 21 Golden Hits - Full Album (Vintage Music Songs)

Loppukevennykset

Härski Hartikaisen Rauhanyhdistys – aatteet muuttuvat, logiikat eivät

"Ei seiso eikä ota eteen"

Saarna?

Kuntoilu

Total Belly Blast Tone Abs Workout – Core Exercises For Weight Loss & Belly Fat

15 MIN AB WORKOUT | At Home No Equipment + How to Activate Ab Muscles

15 MIN AB WORKOUT | AT HOME NO EQUIPMENT | Intense routine for abdominals & obliques

Liikunta ja terveys

Verenpaine 146/96, 53 pulssi , Paino 107,6 kg. Jumppa 40 /3280 min, kuntosali 0/ 3450 min, kävely 6/365 km , uinti 1000/22200 m, pyöräily 22 /1122 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti