keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

KE 26.06.2019 KANSAINVÄLINEN PÄIVÄ KIDUTUKSEN UHRIEN PUOLESTA


Oikeuden jumalatar

Kidutus on luokiteltu kansainvälisten lakien myötä rikokseksi, jota ei voida oikeuttaa missään olosuhteissa millään asetuksella. Kielto pätee niin YK:n jäsenvaltioiden kirjoittamien sopimusten kautta mutta myös olemalla vakiintunut osa kansainvälistä tapaoikeutta.
YK:n yleiskokous on vahvistanut tätä normia myös julistamalla kesäkuun 26. päivän kidutuksen uhreja kunnioittaen ja muistuttaen kaikki kansainvälisen yhteisön siitä, että ainoa vaihtoehto on kidutuksen totaalinen kitkeminen. YK muistuttaa samalla Kidutuksenvastaisen yleissopimuksen olemassaolosta, joka on astunut voimaan vuonna 1987 ja jota muutamat maat eivät vielä ole ratifioineet. Tilanteeseen vaaditaan muutos.
KANSAINVÄLINEN PÄIVÄ KIDUTUKSEN UHRIEN PUOLESTA

Hei sinä, ulosottovelallinen perintätoimistojen uhri. Et ole yksin. Kanssasisariasi ja -veljiäsi alkaa Suomessa olla jo kohta puolimiljoonaa ihmistä. Sinua riistetään kylmänviileästi viimeiseen kertyneeseen koronkoronkorkoon saakka. Siitä huolehtivat valtion päättäjät, jotka ovat mahdollistaneet sinun loputtoman laillisen lypsämisen.
Sinä Suomen kansalainen, joka syystä tai toisesta olet menettänyt luottotietosi. Sinulta evätään täysin elämä vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi. Et saa vakuutuksia, puhelinta, nettiliittymää, vuokra-asuntoa. Olet kuin yhteiskunnan spitaalinen. Elät käytännössä avovankilassa. Linja on armoton. Laillisesti ryöstetyt
From: Erkki Aho
Sent: Wednesday, June 26, 2019 4:22 AM
To: kirjaamo.turku@poliisi.fi ; kirjaamo.oulu@poliisi.fi ; anna-maja.henriksson@eduskunta.fi ; maria.ohisalo@eduskunta.fi
Cc: vvv@oikeus.fi ; raahe.uo@oikeus.fi
Subject: Vaadin ulosoton välitöntä keskeytystä

Turun poliisi
Pyydän Turun poliisia pidättämään ylitarkastaja Ylva Norrgårdin vangitsemista varten. Perusteena virka-aseman väärinkäyttö, ulosottokaaren vastainen toiminta, perustuslain vastainen toiminta sekä kidutukseen osallistuminen. Oikeudenkäynti Oulun käräjäoikeudessa. Teen haastehakemuksen täydennyksen 22.07.2019 mennessä. Asiaa käsittelee käräjätuomari Minna Leikas.

Erkki Aho

Oulun poliisi
Pyydän Oulun poliisia pidättämään kihlakunnanvouti Anssi Tuomaalan ja ulosottomies Eveliina Nissilän vangitsemista varten. Perusteena virka-aseman väärinkäyttö, ulosottokaaren vastainen toiminta, perustuslain vastainen toiminta sekä kidutukseen osallistuminen. Oikeudenkäynti Oulun käräjäoikeudessa. Teen haastehakemuksen täydennyksen 22.07.2019 mennessä. Asiaa käsittelee käräjätuomari Minna Leikas.

tiedoksi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja sisäministeri Maria Ohisalo

Suomessa on tapahtunut valtiopetos 1990-laman aikana kun pankit pelastettiin presidentti Mauno Koiviston johdolla ns. Koiviston konklaavissa, jonka asiakirjat julistettiin salaiseksi.


Siihen liittyy 100 vuodeksi salaiseksi julistettu SSP-sopimus, mikä solmittiin Esko Ahon hallituksen ja neljän sopijapankin kesken 22.10.1993. https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY

Tähän sopimukseen liittyy 25 vuodeksi salaiseksi julistettu Aktiv Hansa-kauppasopimus. https://fi.wikipedia.org/wiki/Omaisuudenhoitoyhti%C3%B6_Arsenal
Kysymyksessä on valtiopetos, mikä ei vanhene koskaan.

Erkki Aho

Nimeni on Erkki Aho

From: Erkki Aho
Sent: Tuesday, June 25, 2019 9:31 PM
To: vvv@oikeus.fi ; raahe.uo@oikeus.fi ; kirjaamo.oulu@poliisi.fi ; VKSV@oikeus.fi ; anna-maja.henriksson@eduskunta.fi ; maria.ohisalo@eduskunta.fi ; antti.rinne@eduskunta.fi ; kirjaamo@okv.fi
Cc: sauli.niinisto@oikeus.fi
Subject: Vaadin ulosoton välitöntä keskeytystä


Kiitän vastauksestanne 25.6.2019 diarinumero 548/311/19 ylitarkastaja Ylva Norrgård. Minä olen pyytänyt ulosottoviranomaisilta SAAMITODISTUKSIA. Ulosottokaaren 4 luvun 6 §;n mukaan hakemukseen on liitettävä saamistodistus. Juokseva velkakirja, vekseli tai shekki, johon ulosottoperusteessa määrätty maksuvelvollisuus perustuu, on liitettävä hakemukseen alkuperäisenä. Jos täytäntöönpanon luotettavuus sitä edellyttää tai jos velallinen sitä pyytää, ulosottomiehen tulee ottaa haltuunsa myös tavallinen velkakirja. Ulosottomies voi toimittaa täytäntöönpanon, vaikka tavallinen velkakirja on kadonnut tai sitä ei ole muusta syystä mahdollista liittää hakemukseen. Velallista on tällöin kuultava ennen täytäntöönpanoa.
Kun maksuvelvollisuus on täytetty, ulosottomiehen hallussa oleva saamistodiste jää ulosottomiehen haltuun, jollei velallinen pyydä sitä itselleen. Jos tavallinen velkakirja on jätetty hakijan haltuun, hakijan on toimitettava se velalliselle, kun velkakirjan määrä on suoritettu. Ulosottomies saa tarvittaessa lykätä tilitystä, kunnes velkakirja on toimitettu.
Olen pyytänyt ulosottoviranomaisilta kaikkien ulosottojeni saamistodistuksia alkuperäisinä kappaleina. Pyyntö ja samalla vaatimus on edelleen voimassa.
Minulla on oikeus todistaa saamistodistukset virheellisiksi. Kaikki ulosotossa olevat saatavani ovat syntyneet rikosten avulla. Rikokset eivät ole vanhentuneita, koska ulosotto on voimassa.

Vastaus ylitarkastaja Ylva Norrgårdille

Kalajoki

Näin paljon sinun kotikunnassasi jää kiinni rattijuoppoja – katso tilanne
Erkin kommentti: Kalajoen lukuihin vaikuttaa matkailu ja Hiekkasärkät

Alueuutiset

Ensi viikonlopun Suviseurat alkavat näkyä tieliikenteessä. Vilkkaimmillaan menoliikenne kohti Muhosta on tieliikennekeskuksen mukaan keskiviikkona ja torstaina. Poliisi taas varautuu vilkkaimpaan liikenteeseen torstaina ja perjantaina.Valtatietä kahdeksaa etelästä saapuva seuraliikenne opastetaan kulkemaan Oulun kautta valtatietä 22 pitkin. Sen liikennevaloihin ohjataan liikenteen huippuajoille lisävihreää pääsuuntaan, jotta liikenne ei jonoutuisi kovin pahasti.Suviseuraliikenne alkaa – valtatie kasia etelästä tulevat ohjataan Oulun kautta

Kotimaan uutiset

Suomalaisten on turha odottaa hallitukselta nopeita ratkaisuja Isis-lasten tai -äitien kotiuttamiseksi, sillä vastassa ovat hankalat viranomaisjärjestelyt ja vastuukysymysten selvitys. Pääministeri Antti Rinne totesi Iltalehden haastattelussa (24.6.) että hallituksen pitäisi tehdä lähipäivinä päätös, miten Isis-lasten ja heidän äitiensä suhteen toimitaan, mutta ulkoministeri Haaviston mukaan kokonaistilanne on niin monimutkainen, että nopeita ratkaisuja on turha odottaa.
– Tämä (al-Holin) leiri on toiminut maaliskuusta lähtien ja kartoitamme perheiden tilanteita, joten en pysty sanomaan, milloin päätöksiä on luvassa, koska ratkaisuja etsitään parhaillaan ja joka päivä saamme uusia tiedon muruja.
Haaviston mukaan ennen kuin voidaan tehdä mitään käytännön toimia, pitää ensin selvittää lasten etu ja vanhempien taustat.
Ulkoministeri Haavisto: Isis-lapsia ei voida tuoda Suomeen vastoin vanhempien tahtoa – kuolemantuomion varjo leijuu vanhempien yllä
Erkin kommentti: Ulkomnisteri Pekka Haaviston toiminta asiassa on mielestäni oikeaa ja lain mukaista.

Keskustan varapuheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni pyrkii keskustan puheenjohtajaksi. Kulmuni kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa keskiviikkona aamupäivällä puolueen puoluetoimistolla Helsingissä.
Poikkeuksellisissa tilanteissa tarvitaan poikkeuksellisia ratkaisuja. En pelkää laittaa itseäni likoon niiden etsimiseen ja löytämiseen, jotta keskusta todella voisi olla sellainen vaikuttamisen väylä, jollaiseksi se on syntynyt, Kulmuni sanoi.
Kaikkonen sai haastajan: Katri Kulmuni pyrkii keskustan puheenjohtajaksi
Erkin kommentti: Kevyttä on keskustan kaura. Pyrkyri Antti Kaikkosella on rikostuomio ja pyrkyri Katri Kulmuni on mielestäni lähempänä taivaanrannanmaalaria kuin valtakunnallisesti suosittua ja ansioitunutta poliitikkoa. Odotan puheenjohtajakamppailuun vielä Mika Lintilää.

Kuntapoliitikko kutsui vähäosaisia ”ihmisroskaksi” – Apulaisoikeusasiamies: puheenvuoro oli epäasiallinen, epäkunnioittava ja loukkaava
Erkin kommentti:Keskustalainen poliitikko sai laillisuusvalvojan huomatuksen ihmisroskapuheista. Vähintä mitä lailisuusvalvoja voi tehdä.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk) työlistalla on useita asioita, joilla hallitus aikoo suitsia päivittäistavarakaupan vahvaa asemaa ruokaketjussa.
Suomen päivittäistavarakauppa on EU:n kannattavimpia ja maatalous EU:n heikoimmin kannattavia. Tämä epätasapaino ei ole vain suomalainen ilmiö, mutta meillä se on poikkeuksellisen vahva. Sille on tehtävä jotain.”Suomen kaupassa poikkeuksellinen ilmiö – Ministeriltä ukaasi: ”Tähän pitää saada muutos”
Erkin kommentti: Keskustalainen ministeri unohtaa, että Suomessa on vapaa kilpailu.
Tavallisen kuluttajan kannalta ministerin menettely herättää ihmetystä. Tämä ei voi lisätä keskustan kannatusta vaan toimii päinvastoin.

Kutistuuko vappusatanen keskikesän kympiksi? On pakko kysyä, onko edessä taas luvatun eläkekorotuksen leikkaus? Nyt on täysin epäselvää, toteutuuko pienempien eläkkeiden 50 euron korotus. Ennemminkin näyttää siltä, että korotus kutistuu entisestään. Näyttää siltä, että eläkkeiden korotusta on valmisteltu hallitusneuvotteluissa ilman asiantuntijoiden kuulemista”, Sarkomaa ihmettelee.Sarkomaa huomauttaa, että eduskunta ei ole kuitenkaan saanut vielä tarkempia esityksiä eläkelulupauksen toteuttamisen vaatimista muutoksista eikä niiden toimeenpanon vaatimista rahatarpeista.Antti Rinteen vappusatasesta heti äläkkä eduskunnassa: ”Kutistuuko keskikesän kympiksi?”
Erkin kommentti: Aika pian SDP:n vaalilupaukset on syöty. Kyseenalaisella menettelyllä saavutettu vaalivoitto on paljastumassa äänesätäjien pettämiseksi.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen, 42, on saanut jälleen uusia velkomustuomioita. Kymäläinen sai kesäkuun alussa kaksi yksipuolista velkomustuomiota, joilla hänet määrättiin maksamaan yhteensä 8 619,28 euroa virolaiselle pikavippiyhtiölle. Summa koostuu kahdesta viime vuoden joulukuussa otetusta pikavipistä, joita ei kehotuksista huolimatta maksettu pois. Iltalehti tavoitti Kymäläisen, joka ei ollut halukas kommentoimaan velkomustuomioitaan. Ulosotossa yli 21 000 euroa
Kansanedustaja jätti 8 000 euron pikavipit maksamatta - Suna Kymäläisellä ulosotossa yli 21 000 euroa
Erkin kommentti: SDP:llä on näitä mallikansalaisia kansanedustajinaan.

EU:n suhde Afrikkaan tulee jatkossa korostumaan, sanoo syksyllä Brysseliin matkaava Jutta Urpilainen (sd), tuleva Suomen ensimmäinen naiskomissaari. Euroopan unioni on jo aloittanut politiikan, jolla se pyrkii ohjaamaan investointeja Afrikkaan. Se ei Urpilaisen mukaan riitä.”Afrikan osalta pitäisi pyrkiä vielä määrätietoisemmin rakentamaan strategista kumppanuutta. Ei vain kehitysyhteistyötä, vaan laajempaa strategista kumppanuutta.”
Jutta Urpilainen: Euroopan kohtalonyhteys Afrikkaan ratkaistava – ”Naapurissa valtava ihmispotentiaali, samaan aikaan Eurooppa vanhenee”
Erkin kommentti: SDP:n Afrikka-vouhotus on ilmastovouhotukseen verrattava virhearvio. Suomi ei voi olla Afrikan sosiaalitoimisto eikä suomalaisten rahat riitä afrikkalaisten elättämiseen.Siellä asuu 1,2 miljardia ihmistä, joista puolet on alle 25-vuotiaita. Nyt olisi tärkeeä varautua uuteen afrikkalaisten ja arabien invaasioon ja sen torjuntaan. Suomi on suomalaisten ikioma maa ja suomalaisten rahat on tarkoitettu suomalaisten hyvinvointiin.

Perussuomalaisten ryhmäpuheenjohtaja Ville Tavio peräsi eduskunnassa valtionvarainministeri Mika Lintilältä (kesk) perusteluja sille, miksi keskusta lähti tällä hallituskaudella mukaan paisuttamaan valtiosihteerien ja avustajien määrää. Juha Sipilän (kesk) hallituksessa valtiosihteerejä oli neljä. Rinteen hallituksessa heitä on 15.
– Voisiko ministeri Lintilä kertoa, mistä johtui tämä keskustan yllättävä suunnanmuutos, kun viime kaudella piditte tarkkaa kirjaa siitä, kuinka paljon esikuntanne tuhlaa, kuinka paljon on ministereitä, valtiosihteereitä ja avustajia ja nyt näitä on ennätysmäärä ja olette vielä puoluetukeakin nostamassa, Tavio sanoi. Perussuomalaiset hiillosti hallitusta valtiosihteereiden määrästä – Rinne: ”Tällä hallituksella on tarkoitus pysyä hengissä”

Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus on antanut toistamiseen suojelupäätöksen Malmin lentoasemalle. Ely-keskus joutui täydentämään aiempaa kannanottoaan ympäristöministeriön vaatimuksesta. Elyn mukaan aluetta ei ole tarpeen suojella rakennusperintölain perusteella. Ministeriö halusi kuulla tarkemmat perustelut päätöksen taustoista. Ely-keskus linjasi: Malmin lentoaseman kulttuuriympäristö suojataan kaavassa, ei tarvetta rakennusperintölaille

Korkein hallinto-oikeus (KHO) määräsi tiistaina osittain julkiseksi valtion lentokenttäyhtiö Finaviaa koskevan taustamuistion.Tähän asti lähes kokonaan salassa pidetty muistio laadittiin yli kolme vuotta sitten, kun Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV teki laillisuustarkastuksen Finavian omistajaohjauksesta.Asia juontaa juurensa Finavian tappiollisten johdannaiskauppojen jälkipuintiin sekä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) rooliin siinä.Taustamuistio on tarkin kuvaus siitä, miten Bernerin johtama ministeriö ohjasi Finaviaa viime hallituskauden alussa syksyllä 2015. VTV totesi laillisuustarkastuksessaan 2016, että ministeriö puuttui silloin yhtiön toimintaan kyseenalaisella tavalla. KHO: Finavialle Bernerin aikana annettu omistajaohjaus ei ole liikesalaisuus

Oppositiopuolue kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsen Saara-Sofia Sirén pitää omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd) kannanottoa Sierilän vesivoimalaitoksesta ”valitettavana”. Paatero ilmoitti Ylen haastattelussa, ettei hän aio puuttua Kemijoki Oy:n hankkeeseen eikä näe syytä puuttumiseen. Paatero saa vihreiltä vaikuttajilta ja Luonnonsuojeluliitolta kovaa kritiikkiä linjauksestaan, jonka mukaan uusi vesivoimala ei ole ristiriidassa hallitusohjelman kalapolitiikan ja ympäristölinjausten kanssa.
Kokoomuslainen vetoaa: Vihreän ministerin puututtava vesivoimalaan – ”Vie pohjan hallitusohjelman hyviltä kirjauksilta”
Erkin kommentti: Miksi vihreät ministerit ja Vihreiden puheenjohtajat vaikenevat tilanteesta. Onko ministeriaudin takapenkki ja ministeriden oma henkilökohtainen etu tärkeämpi asia kuin niiden aatteiden ajaminen, joita varten ko. ministerit ja kansanedustajat ovat tehtäviinsä valitut?


Ex-kansanedustaja tulistui: Vihreät ei voi hyväksyä Kemijoen tuhoamista
Pertti Salolainen vaatii, että eduskunnan on kaadettava Sierilän vesivoimalan rakentaminen, jos hallitus ei sitä tee. Kokoomuksen entinen pitkäaikainen kansanedustaja, ministeri Pertti Salolainen on tulistunut Kemijoen vesivoimalaitoksen rakentamista koskevasta uutisesta.
Eivät Vihreät voi hyväksyä tätä Kemijoen lopullista tuhoamista. Sen sijaan heidän on vaadittava voimayhtiöitä vihdoinkin rakentamaan kalatiet lohen nousun varmistamiseksi, luonnonsuojelijana tunnettu Pertti Salolainen opastaa Twitterissä. Yle kertoi eilen, että Kemijoki Oy valmistelee investointipäätöstä uudesta vesivoimalasta Sierilän voimalaitoksesta Kemijokeen. Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) ei näe syytä puuttua hankkeeseen, vaikka hallitusohjelmassa on luvattu elvyttää vaelluskalakantoja. Salolaisen mukaan Kemijoki olisi lohijokena valtava matkailuvaltti. Hän kyselee, onko hallitusneuvotteluissa jo sovittu Kemijoen rakentamisesta. – Hallituksen on estettävä tämä järjetön Kemijoen lopullinen tuhoaminen. Kalatiet kuntoon pikaisesti. Ellei se kaadu hallituksessa, eduskunnan on kadettava Sierilä, Salolainen vaatii.
Ex-kansanedustaja tulistui: Vihreät ei voi hyväksyä Kemijoen tuhoamista

Ulkomaan uutiset

Keskustelut kolmannen Kim Jong-unin ja Donald Trumpin välisen, ydinaseita koskevan huippukokouksen järjestämiseksi ovat meneillään, sanoo Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in.Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain virkamiehet käyvät asiasta Moonin mukaan parhaillaan kulissien takaisia keskusteluja.Presidentti Moon kertoi asiasta vastatessaan uutistoimistojen kysymyksiin keskiviikkona.Etelä-Korean presidentti: Pohjois-Korea ja Yhdysvallat suunnittelevat kolmatta Trumpin ja Kimin tapaamista

Talousuutiset
Euralainen Biolan aikoo kolminkertaistaa lannoitetuotantonsa. Se investoi 7,5 miljoonaa euroa tehtaansa uudistamiseen. Tavoitteena on saavuttaa seitsemän miljoonan euron vuosittainen lisämyynti.Tässä kuussa alkaneessa investoinnin ensimmäisessä vaiheessa Biolan uusii hygienisointireaktorit, poistokaasupesurit ja korjaa nykyisen pelletöinnin.
Biolan uudistaa tehdastaan ja aikoo kolminkertaistaa lannoitetuotantonsa
Yksityisellä työnantajalla työskentelevän vakituisen kuukausipalkallisen mediaaniansio on 3 278 euroa kuukaudessa. Palkat käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemasta tilastosta, joka käsittelee vuoden 2018 keskimääräisiä ansioita yksityisellä sektorilla.
Miesten ja naisten välinen palkkaero on pysynyt viime vuosiin verrattuna lähes samana, ja naisen euro on edelleen keskimäärin 80 senttiä. Miesten mediaaniansio oli kaikilla aloilla 3 710 euroa ja naisten 2 903 euroa.Mediaaniansiolla tarkoitetaan sitä palkkaa, jonka alapuolella ja yläpuolella on yhtä paljon havaintoja, kun kaikki havainnot järjestetään peräkkäin suuruusjärjestykseen.Näin paljon yksityisellä tienataan: katso 500 eri ammatin palkat uusista tilastoista – lähihoitajat, sairaanhoitajat, myyjät...

Urheilu-uutiset

Hallitseva Euroopan mestari Hollanti eteni jalkapallon naisten puolivälieriin, kun se päihitti Japanin 2–1 viime hetken rangaistuspotkusta syntyneellä maalilla. Samalla katkesi Japanin 2010-luvun menestysputki jalkapallon naisten MM-kisoissa, sillä maa on ollut kahdesti peräkkäin loppuottelussa.Kahden vuoden takaisten EM-kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu Lieke Martens pääsi avaamaan MM-turnauksen maalitilinsä 17. minuutilla. Sherida Spitsen antoi mainion kulman, jonka Martens sai vapaasti jatkaa Yuika Sugasawan jalkojen välistä maaliin.Dramaattinen päätös! Japani oli lähempänä voittomaalia, mutta Hollanti ratkaisi rangaistuspotkusta viime hetkellä – katso, kuinka Lieke Martens murskasi Japanin jatkohaaveet

Italia jatkoi jalkapallon naisten MM-kisoissa Euroopan dominointia, kun se eteni puolivälieriin kuudentena eurooppalaismaana kukistettuaan Kiinan 2–0. Italia aloitti ottelun väkevämmin, ja Valentina Giacinti sai ensimmäisen kerran pallon maaliin kymmenen minuutin kohdalla. Tilanne liputettiin kuitenkin paitsioksi. Giacintin kolmas yritys tuotti vihdoin tulosta ottelun 15. minuutilla. Oikealta laidalta itse noussut Giacinti löysi keskeltä tulevan Barbara Bonansean, joka syötti puolestaan toiselta laidalta kiitävälle Elisa Bartolille. Bartoli kompastui palloon syöksyvään kiinalaisvahti Peng Shimengiin, joka torjui keskelle, mistä Giacinti pääsi jatkamaan pallon maaliin.Euroopan dominointi jatkuu MM-viheriöllä– Italia nollasi Kiinan ja eteni puolivälieriin, katso supervaihtopelaajan voittomaal

Maailmalla tapahtuu

Hovioikeus antoi tänään tuomiot niin sanotussa Lemmenjoen kohuharjoitustapauksessa. Syksyllä 2017 eversti Markus Päiviö oli käyttäytynyt epäsopivasti ja nimitellyt reserviläisiä kertausharjoituksissa Lemmenjoella.Karjalan Lennoston komentajana tuolloin toiminut Päiviö sai sakkorangaistuksen esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta.Ilmavoimien entinen komentaja, kenraalimajuri Sampo Eskelinen sai niin ikään sakkorangaistuksen palvelusrikoksesta. Oikeus katsoi, että hän oli viivytellyt esitutkinnan aloittamista, vaikka tapahtumat olivat tulleet hänen tietoonsa.
Tapauksessa Nurmeksen kaupunginjohtaja Asko Saatsi sai 1 200 euroa korvauksia kunnianloukkauksesta. Päiviö oli sanonut Saatsille leirillä, että ”sinä olet paskin ja tyhmin tuntemani kaupunginjohtaja”. Iltalehti on koonnut poliisin esitutkintapöytäkirjasta kaikki Päiviön solvaukset tähän juttuun.Lemmenjoella "Suomen paskimmaksi ja tyhmimmäksi kaupunginjohtajaksi” solvattu Asko Saatsi on tyytyväinen saamiinsa korvauksiin - ”En ole kokenut mitään vastaavaa”

Yle Areena

Milanossa Tanja pääsee nauttimaan glamourista elokuvan ensi-iltajuhliin, syömään italialaisia herkkuja ja tapaamaan menestyneen huippumallin. (U)
Jakso 6: Ensi-iltasäihkettä

Poliitikot, ekonomistit ja media ylistävät talouskasvua. Mutta onko jatkuva talouskasvu edes mahdollista ja mistä idea on syntynyt ja mitä tapahtuu jos kasvu loppuu?
Ulkolinja: Talouskasvun takaraja

Youtube

FANTASTIC Russian Mikoyan MiG-29 FORMATION PAIR/DUO with OVT VECTORED THRUST Demo

Karjala, Kekkonen ja Mauno Koivisto

Urho Kekkonen 1961: Venäjäsuhteet

BenTV - perustulo on unelmahöttöä

Mielipiteet

Duunarin pussista otetaan taas. Rantanen ihmettelee, miten pieneläkeläiset selviävät kiinteistöveron noususta ja öljylämmityksestä luopumisesta. – Ne, joiden ainoa omaisuus ja turva on se vaivalla maksettu omakotitalo? Duunarin pussista on hyvä ottaa tuloveroa, bensaveroa, terveysveroa ja tietulleja, joka on lisävero sekin. Kannustaa tekemään töitä?
Turvapaikkabingossa voittaa aina. Rantanen toteaa ainoan voittajan olevan Afrikka:

Meillä Suomessa on sisäänrakennettu elementti, joka pitää huolen siitä, että ahkeruudesta ja yritteliäisyydestä rangaistaan. Se on työeläkkeitten taitettu indeksi. Työelämässä ahkera ja yritteliäs saa kyllä enemmän kuin laiska ja toimeton. Mutta kun hän siirtyy eläkkeelle, nauttimaan jatkopalkkaa, jollaiseksi työeläkettä alunperin nimitettiin, niin silloin kirves iskee. Pääosin vain hintatason nosua kompensoidaan mutta palkkojen kohoamista ei. Siitä suurten työeläkeyhtiöitten lobbarit pitävät huolta, ja niin media kuin päättäjätkin ovat polvillaan tämän koneiston yksipuolisen informaation edessä.
Päättäjämme puhuvat sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, kukin poliittinen ryhmä – puolueiksikin niitä kutsuvat – aina hallituksessa ollessan. Täytyy suosia vain niitä kaikein pienimpiä eläkkeitä, joista toisaalla pidetään huolta hyvinvointiyhteiskunnan erilaisten tukiverkkojen avulla, toimeentulotuen, asumistuen jne jne. Vappusatasestakin puhuttiin, aivan oikeutetusti. Mutta miksi muutamat ovat pienimpien työeläkkeen saajia – kansan- ja peruseläkkeensaajat ovat luku erikseen? Useimmat siksi, että työuran aikana ei ole oltu ahkeria, yritteliäitä; siksi palkoissa on jääty jälkeen ja siksi myös eläkkeissä. Amerikassa kukin luo omaa unelmaansa ja siksi: He is a hard working man. Meillä liian usea ajattelee: Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Ja huomaa tämän seuraukset sitten eläkevuosinaan. Miksi ahkeruudesta rangaistaan?

Hanketta hankkeen perään. Siitä syntyy hanketodellisuus. Hanke tuntuu ikuiselta, mutta se loppuu joka kerta kesken. Olemme ajautuneet hanketodellisuuteen. Kehittäminen tapahtuu hankkeiden kautta, ja ihmiset työllistyvät niiden kautta. Hankkeessa tavataan, erotaan ja tavataan uudelleen. Hanke tuntuu ikuiselta, mutta se loppuu joka kerta kesken.
Vain luuserit nysväävät tavallisia, pysyviä töitä. He ovat reliikkejä vanhasta ajasta, siitä tunkkaisesta todellisuudesta missä ihmiset kuuntelivat CD-levyjä ja kaatoivat tölkistä punaista maitoa lasiin. He eivät ole vielä tajunneet, että sellaisella työllä ei ole tulevaisuutta, oikeastaan ei edes nykyhetkeä. Menneisyyskin on kadonnut, sillä se on jollain ihme kalvoilla ja mappeihin siististi pinotuilla monisteilla.
Hanke on kuin moderni parisuhde: tutustutaan, otetaan selvää, rakastetaan työtä, kunnes se alkaa kyllästyttää. Pidetään hankkeen loppuseminaari ja vannotaan ikuista rakkautta ja sitä, että hankkeessa kehiteltyjä malleja juurrutetaan käytäntöön. Ja paskat juurruteta. Sännätään uuteen hankkeeseen ja uskotaan siihen. Kuka jotain vanhaa hanketta enää jaksaa muistella, siitähän on jo jotain puoli vuotta aikaakin.
Hankehelvetti
Erkin kommentti: Onko Kalajoki hankehelvetti numero 1

Kotimaan matkailu

Sanihotellin sisäleikkipuisto Kalajoella

Kalajoki, Hiekkasärkät, varpaisteluranta

Kalajoen Hiekkasärkät ja Kalajoen Satama

Kalajoki Kallaa

Ulkomaan matkailu

North England's Lake District and Durham

Lake District, The Complete Tour, England
A Week in England's Lake District

Musiikki

Elvis Presley Greatest Hits Full Album | The Very Best Of Elvis Presley

Loppukevennykset

Mies etsii alaikäistä seuraa Suviseuroille Youtubeen ladatulla seu­ran­ha­ku­vi­deol­la – poliisi tutkii tapaustaItä-Suomen poliisi tutkii tapausta, jossa olettavasti täysi-ikäinen mies etsii alaikäisistä tytöistä itselleen seuraa Suviseuroille.Nyt jo poistetulla videolla mies kertoi etsivänsä 12–20 -vuotiaita tyttöjä seurakseen Suviseuroille. Videolla hän kuvailee kuinka tytöistä ”yksi tai kaksi kerrallaan olisi hänen vieressään aina kun he kävelisivät, istuisivat tai olisivat muuten yhdessä”.Videolla mies myös kertoo, kuinka voi ostaa tytöille "kaikkea mitä he haluavat", kuten "jäätelöitä, pitsaa ja myymälätuotteita". Mies toivoo tyttöjen näyttävän "ikäiseltään, tai ikäiseltään nuoremmalta" sekä olevan neitsyitä. Hän myös kehottaa tyttöjä ottamaan itseensä yhteyttä esimerkiksi Snapchatissa tai Instagramissa.
Erkin kommentti: Pidän tätä pelleilyvideona ja eräänlaisena huomionherättämisen keinona tärkeään asiaan.

Poliisi selvitti Suviseuroille alaikäistä seuraa etsineen miehen henkilöllisyyden ja epäilee tätä nyt rikoksesta

Paljouden maksimointi

Härski Hartikainen - Hikispray

Kuntoilu

NO EQUIPMENT LOWER BODY WORKOUT (15 min + At Home)

15 min AB WORKOUT | At Home Ab Shredder

5 MINUTE BUTT LIFTING WORKOUT

Liikunta ja terveys

Verenpaine 139/92, 58 pulssi , Paino 107,4 kg. Jumppa 0 /3280 min, kuntosali 0/ 3450 min, kävely 0/365 km , uinti 0/22200 m, pyöräily 4 /1126 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti