keskiviikko 1. elokuuta 2018

KE 01.08.2018


Juha Sipilän muotokuva ja Kalajoki-näyttely ovat pitkällä tauolla.
Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä viime vuonna ja kesänä.

Päiväni

Tänään on jälleen ollut hellepäivä Kalajoella. Kävin pyöräilemässä yli 40 kilometriä ja kavelemässä illalla muutaman kilometrin. Rahjan Kalajuhliin ensi sunnuntaina on tulossa puhujaksi maalaislääkäri Tapani Kiminkinen. Huomenna Kalajoella avautuu Street food katuruokala entisen Halpa-hallin parkkialueella. JukuJuku-leiri on parasta aikaa menossa Kalajoella. Nyt 25.s kerta. Kalajoen kesäteateatterissa esitetään näytelmää Niskavuoren Leipä. Viikonloppuna Kalajoella kokoontuu Bimmerparty. Silloin näkyy ja kuuluu. Jussi Jokinen All Stars-tapahtuma on Kalajoen jäähallissa 11.8.2018. Mukana Jussin lisäksi Mikael Granlund, Pekka Rinne, Leo Komarov, Patrik Laine, Markus Nutivaara, Jesse Puljujärvi, Aleksander Barkov, Sebastian Aho, Markus Granlund, Jonne Tammela, Atte Ohtamaa jne. JHT:n viimeisin vahvistus on Janne Myllymäki. Kova paluumuuttaja Janne Myllymäki JHTn vahvuuteen! Päävalmentaja Seikkula: Mahtavaa saada oma kasvatti takaisin seuraan. Janne tuo etenkin oheisharjoitteluun valtavasti osaamista liikunta-alan ammattilaisena. On myös hienoa että seuran vanhimmat juniorit pääsevät nauttimaan hänen osaamisestaan sillä hän tulee vastaamaan Akatemian aamuharjoittelusta yhdessä Vesa Joenväärän kanssa. Tätä myötä JHTn joukkue on valmis. Joukkue kokoontuu yhteisiin jääharjoituksiin tulevana maanantaina ja kohtaa 11.8 Jussi Jokisen ja monen NHL pelaajan tähdittämän All Star joukkueen Pirkonsuon pyhätössä.
Lähde JHT Kalajoki

Blogini


Mielipiteet

Touko Aallon vihreät ovat luisumassa ääriliikkeeksi, vasemmisto peesaa takana

Maailman paras terveydenhuolto

ENTINEN EPÄNORMAALI, NYKYINEN NORMAALI

Alueuutiset

Maalaislääkäri Kiminkinen puhuu Rahjan kalajuhlassa

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella useita maastopaloja: "Kaikkien aikojen maastopaloryysis"

Kotimaan uutiset

Vihreiden lainsäädäntösihteeri vastusti pakkopalautuksia lentokoneessa: kieltäytyi istumasta ja kuvasi tilanteen livenä somessa – poliisi poisti koneesta

HS: Nuorisosäätiön varoista katosi miljoonia euroja – poliisi epäilee entistä johtoa

Katso, kuinka ukkosmyräkkä sai Lahden keskustan tulvimaan pahoin – kaduilla puoli metriä vettä

Vanhoja soluasuntoja remontoidaan kiivaasti yksiöiksi – "Mitä pienempi yksiö ja mitä lähempänä yliopistoa, sitä enemmän se kiinnostaa"

Ulkomaan uutiset

Polttava ilmamassa vyöryy Eurooppaan: Jopa käsittämätön +50 asteen raja voi mennä rikki Etelä-Euroopassa – ”Pitää ottaa vakavasti”

Zimbabwessa opposition mielenosoitus kääntyi kahakaksi
Koneellinen ihmisiä säilyi hengissä Meksikon lento-onnettomuudessa – Sanoin tyttärelleni: "Meidän täytyy hypätä"

Röyhkeät varkaat ryöstivät kruununjalokiviä kirkosta Ruotsissa – "Esineet ovat ainutlaatuisia"

Espanja on nyt siirtolaisten ykkösreitti Afrikasta Eurooppaan – Tulijamäärät kasvaneet ohi Italian

Trumpin ex-kampanjapäällikö Manafortin oikeudenkäynti alkoi – syytteet voivat johtaa pitkään vankeustuomioon

Talousuutiset

Sähkölentokoneen ensilento Suomessa: Pioneerit uskovat kaupunkien välisen lentoliikenteen kasvuun, vaikka akut eivät vielä riitäkään Helsingistä Tampereelle

Parjattu muoviala: Muovi on ympäristöystävällinen ja hyvä materiaali, mutta ihmiset toimivat typerästi

Nokia kertoi miljardiluokan verkkoliikennetoimintasopimuksesta

Urheilu-uutiset

Suomalainen NHL-hyökkääjä koki hirvittävän karusellin – "Sitä oli henkisesti aika loppu"

VIBEKE SKOFTERUD TRIBUTE

Maailmalla tapahtuu

Venäläinen nainen ikuistaa Sortavalan suomalaista historiaa rakennusten seiniin – "Nämä ihmiset tekivät paljon kaupungin hyväksi"

Katastrofi lähellä Helsinkiä: Matkustaja-alus upposi, 65 matkustajaa ehdittiin juuri evakuoida laiturille

Poliisi ajoi polkupyöräilijän päälle, kypäräkamera tallensi: "En tekstannut, katsoin vain puhelintani!"

Jean Claude Juncker: la honte de l'Europe

Loppukevennykset

"Olen maailman toiseksi huonoin laulaja!" Ja silti fanit laulavat tunteella Popedan Kuumaa kesää – video

Mauri Äkäslompolo ja leveä perä

Myyminen verissä

Koulutamme myyntityöhön

Perunankuorien hyötykäyttö

Mauri Äkäslompolo ja Rakkaus

Kummeli - Lätkäkatsaus [Kaikki Pätkät]

Beauty asks fora scratch on her itchy butt and gets in a fight

Top 5 Just For Laughs Gags - August 2018 (SICK!!!)

Youtubevideot

Girls and ladyboys on hunt - Pattaya Soi 7 & 8

Pattaya Grand Hotel - amazing location & view

Young and Beautiful Brides for Sale in this Market of Bulgaria .

Ukrainians Girls: What They Expect From Relationship with Foreign Men

LIZ - Yoga Instructor kundalini #3

Yle Areena

Historia: Bonnie & Clyde

Historia: Apollo - Sojuz -yhteislento

1916: Pancho Villa, elävänä tai kuolleena

Jakso 3: Berliini

Suomalaisen puutarhan ruusut

Kalajoki

Kalajoen Hiekkasärkät

Kalajoen Hiekkasärkät

Autoparaati 2016 Auton päivä Kalajoki Hiekkasärkät

WCSC 2016 Kalajoki

Blåkläder Summer nationals 23.7.2016 Kalajoki,Finland

Kolmella vedolla Alanyaan (Kalajoki BeachFutis Finnish Open 2013)

Matkailu

Slovenia

Ljubljana, Slovenia: Happy Hodgepodge

Ljubljana (Slovenia) Vacation Travel Video Guide

SLOVENIA 2017 | 4K Drone DJI Mavic Pro

Europe's Hidden Secret: Slovenia

The Best of Slovenia

Slovenian Food Review - Trying traditional Slovenian dishes in Ljubljana, Slovenia

Top 10 best Slovenian Foods (Traditional)

Historia

Sota-ajan värifilmit - harvinainen väriotos talvisodan evakoista ja Kaleva -koneesta -41

Finnish commander - Ruben Lagus

Mannerheim 75v

Mannerheimin vastavierailu Hitlerin luokse Saksaan 1942

Tali-Ihantala, Pohjoismaiden historian suurin taistelu 25.6 -11.7.1944

Musiikki

Luv - Trojan Horse

Emanuelle

Farewell of Slavianka - Dina Garipova & Alexandrov Ensemble (2013)

COUNTRY SISTERS - Cotton Eyed Joe

Bonnie Tyler It's A Heartache

Céline Dion - The Power Of Love (Official Video)

Kielten opiskelu

Learn English 24/7 with EnglishClass101 TV

Learn English in 45 Minutes - ALL the Grammar Basics You Need

500 English Listening Practice ? Learn English Useful Conversation Phrases

1000 Super Useful English Expressions - Learn Short Phrases in English

20 Daily Bulgarian Conversations - Bulgarian Practice for Absolute Beginners

Bulgarian Listening Practice - Making a Complaint in Bulgarian

Bulgarian Listening Practice - Ordering a Pizza in Bulgarian

Bulgarian Listening Practice - Choosing a Cake in Bulgaria

Bulgarian Listening Practice - A Bulgarian Business Presentation

Kuntoilu

Sixpack näkyviin! Katso tehokas vatsalihastreeni! TIKIS

Lisää lihasmassaa käsiin erikoistekniikoilla - Personal Trainer Timo Haikarainen

Vipunosto sivulle - yleisimmät virheet

Fitnessmallin ylävartalotreeni - Janette Karvonen | TIKIS

Polta rasvaa ja kasvata lihasta - Eveliina Tistelgren

Liikunta ja terveys

Verenpaine 151 /92 lepopulssi 42. Paino 89,1 kg. Jumppa 0 /2790 min, kuntosali 0/6705 min, kävely 0 /830 km , uinti 0/34000m, pyöräily 0 /2408 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti