SU 06.04.2025 Miksi Kalajoki voi juhlia 500 vuotista taivaltaan?

 Selvitin vielä tarkemmin eri lähteistä millainen Kalajoki oli 1500-luvulla. Kalajoki tuli omaksi emäseurakunnaksi vuonna 1525. Siksi  Kalajoki ja Kalajoen seurakunta voivat juhlia 500-vuotista taivaltaan yhtä aikaa. Aikaisempiin kirjoituksiin joudutaan tekemään seuraavat muutokset. 1500-luvulla ei käytössä ollut markka vaan kruunu ja äyri. Tavasti oli yksi Tyngän taloista, jossa kirkkoherra asui. Tavastius nimi tulee talon nimestä, ei hämäläisyydestä.

Tyngän kirkko – kivi merkkinä todennäköisen kirkon paikalla

Kruunu on vuodelta 1522 jolloin Suomen alue kuului Tanskan kuninkaan Kristian II:n alaisuuteen. Elettiin Kalmarin Unionin aikaa.

Kalmarin Unioni

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalmarin_unioni

Kirkon luota löydetyt rahat ovat kruunuja

Kalajoki 1500-luvulla

Kalajoki perustettiin 1500-luvun alussa Salon kappeliksi, emäseurakunnaksi 1525 ja uudestaan kappeliksi 1536-43, jonka jälkeen uudelleen emäseurakunnaksi. Alavieskan kappeli perustettiin 1773 ja erotettiin 1879. Ylivieskan kappeli perustettiin 1643 ja erotettiin 1861. Haapajärven kappeli perustettiin 1693 ja erotettiin 1838 omaksi kirkkoherrakunnaksi, johon liitettiin vuonna 1682 perustettu Pidisjärven ja vuonna 1647 (1624?) perustettu Reisjärven kappelit. Sievin kappeli perustettiin 1650 ja erotettiin Evijärven kirkkoherrakunnaksi 1862. Raution saarnahuonekunta perustettiin Sievin kappelin alueelle 1796, tuli Kalajoen kappeliksi 1826, emäseurakunnaksi 1912. Kallankarin rukoushuone perustettu 1780.

Raution kunta liitettiin Kalajokeen 1973 ja seurakunnat liitettiin 1976 toisiinsa yhteistaloutena.

• Isonvihan aikana ryöstettiin kirkkoa säälimättä. Pappila siinä osa arkistoa (mm. kommuniokirjat eli rippikirjat) paloivat n. 1797. Uusi pappila valmistui 1802. Kirkon poltti ilman aihetta 7/11 1808 kreivi A. L. von Schwerin, myös kellotapuli paloi. Kirkko paloi ukkosen tulesta 26/7 1869, jolloin jälleen osa vanhinta arkistoa tuhoutui. Kirkko paloi uudelleen perustuksiaan myöden 16/2 1930. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset, sekä täydennys II. Genos 3(1932)

Suur-Kalajoen alueella on ollut 1400-luvun alkuvuosina kymmenkunta asuttua savua eli taloa ja niissä noin sata asukasta. Vuoden 1500 tienoilla talojen määrä oli jo yli kolmekymmentä ja asukkaita nelisensataa.

Ensimmäiset varmat tiedot Kalajoen asutuksesta saadaan vuodesta 1547 lähtien säilyneistä kymmenysluetteloista. Näistä ensimmäisessä Kalajoki oli jaettu kahdeksaan kylään, jotka olivat Saarikoski, Pitkäkoski, Tynkä, Lintulahti, Alavieska, Ylivieska, Savo ja Evijärvi. Tämä kyläjako eroaa myöhemmin, monien vaihteluiden jälkeen vakiintuneesta jaosta. Pohjankylässä oli vuoden 1547 kymmenysluettelon mukaan 16 taloa. Etelänkylässä oli 20 taloa. Pitkäsenkylällä oli seitsemän taloa. Rahjankylässä oli kahdeksan taloa.

Tyngän kylässä asui 1500-luvulla rikas Tyngän suku, johon kuului kolme talonpoikaiskauppiasta; serkukset Mikko Erkinpoika ja Mikko Nikunpoika Tynkä sekä jälkimmäisen veli Pieti Nikunpoika Rahja. Innokas kaupankäynti ja rikkaus viittaavat siihen, että edelliset isännät, Erkki Mikonpoika Tynkä ja hänen veljensä Niku, olivat olleet kauppiaita ja suvun kauppiasperinne lienee juontunut kaukaa keskiajalta. Kalajoen pitäjän huomattavin kauppias 1500-luvun jälkipuolella oli Mikko Erkinpoika, joka on merkitty talonsa isännäksi 1553-1607. Erotukseksi serkustaan Mikko Erkinpoikaa sanottiin Isoksi-Mikoksi, kaiketi kokonsa vuoksi. Mikko Nikunpoika oli puolestaan Pikku-Mikko. Tyngän suku oli perin yritteliästä. Peltoala oli Pikku-Mikon talossa suurin ja Ison-Mikon talo oli kolmantena. Karjaakin Mikko Erkinpojalla oli runsaasti, vuonna 1591 muun muassa kymmenen salvettua härkää, joita kasvatettiin lähinnä teuraseläimiksi. Mikko Erkinpojalla oli myös vesimylly ja tuulimylly.

Iso-Mikko myi ainakin 1570-luvulla kruunun turkisten ostajille ketun-, kärpän- ja oravannahkoja, talon miesten itse pyytämiä tai ostettuja. Mikko oli, kuten isänsäkin, innokas hylkeenpyytäjä ja toimi nuorehkona miehenä monet vuodet venekunnan päällikkönä. Kauppatavaraa kertyi omastakin takaa, ja lisää Mikko Erkinpoika hankki ostamalla, Hänellä oli jatkuvasti ainakin yksi laiva, jolla hän nouti kauppatavaraa pohjoisesta, kuten Oulun ja Iin markkinapaikoilta, ja vei etelään, muun muassa Tukholmaan. Vuonna 1575 hän myi jossakin Itämeren äärillä sotalaivaan 2,5 kippuntaa eli 435 kg kapahaukia, Vuonna 1585 Isoa-Mikkoa sakotettiin merimiesten palkkoihin tarkoitettujen rahojen anastamisesta, mutta tämä ei estänyt häntä saamasta myöhemminkin kruunun rahteja. Niinpä hän kuljetti syksyllä 1591 Norrköpingistä Liivinmaalle 20 armeijan hevosta. Mikon silloinen laiva oli ajan oloissa isonlainen, 13-14 lästin vetoinen, mikä lienee merkinnyt noin 200 tervatynnyrin kantoisuutta.

Iso-Mikko näkyy olleen kiivasluonteinen, koska häntä sakotettiin 1579 verihaavan lyömisestä toiseen Tyngän kylän mieheen. Hän oli silti kruunun ja pitäjän tärkeimpiä luottamusmiehiä, vakinaisesti lautamiehenä 1554-1580 ja ainakin 1564-1577 neljännesmiehenä kruunun veronkantajan hankalassa tehtävässä.

Vuoden 1547 kymmenysluettelossa mainitaan Rautiossa olleen kolme taloa, joiden isännät olivat Olli Erkinpoika, Simo Heikinpoika ja Pekka Erkinpoika. Olli Erkinpoika Rautio on isännöinyt Raution tilaa vuosina 1547-79 ja Pekka Erkinpoika on todennäköisesti ollut Olli-sepän velimies. Simo Heikinpoika on ollut isäntänä Tassilan (myöh. Petäistön) tilalla vuosina 1547-54. Olli Erkinpojan tilan nimi oli merkitty hänen ammattinsa mukaan Rautioksi. Rautio tarkoitti henkilöä, joka osaa käsitellä rautaa. Olli oli taitava seppä.
Kun Rautiossa oli vuonna 1547 vasta kolme savua, niin 60 vuotta myöhemmin eli v.1607 veroluetteloissa oli jo kahdeksan taloa ja niissä noin sata asukasta. Kolme taloa on ollut Tepukkatöyrällä eli nykyisen Pöllän koulun paikkeilla.

Pahoina hallavuosina mainitaan vanhoissa asiakirjoissa Perttulin hallavuosi 1635 ja Laurin hallavuosi 1669. Vuosina 1601-02 sattuneet ankarat kadot aiheuttivat monen talon autioksi jäämisen. Autiotalo merkitsi sitä, ettei talo pystynyt tuohon aikaan maksamaan verojaan. Vuonna 1602 autiotaloja oli 44 pitäjän 175 talosta.

Asutuksen voimakasta nousukautta oli 1560-luku, kun taas 1570-luku oli hitaampaa kasvua. Ilmeisesti asutuksen kehitystä haittasi 1570-luvulla Tanskaa ja Venäjää vastaan käytyjen sotien aiheuttama raskas verotus, ja Venäjän sota nieli miehiäkin.

Kalajoen ensimmäisestä kirkkoherrasta löytyy tietoja v. 1543 talvikäräjiltä, jolloin Simo-nimistä kirkkoherraa sakotettiin siitä, että kirkkoherra oli lyönyt kahta seurakuntalaistaan, etelänkyläläistä Lauri Heikinpoika Ojalaa ja tynkäläistä Niku Heikinpoika Tynkää.

Niku Heikinpojasta tuli myöhemmin Lassilan isäntä. Vammat olivat vain mustelmia, joten kirkkoherra lienee käyttänyt vain nyrkkejään. Tappelun syytä ei saatu selville. Pappien koulutus ei tuohon aikaan täyttänyt tarkoitustaan, eivätkä parhaat miehet tuohon aikaan hakeutuneet Kalajoen tapaiseen pienehköön seurakuntaan.

Ensimmäiset maininnat Kalajoen seurakunnasta löytyvät vuodelta 1525, missä kerrotaan, että Kalajoen Tyngän kylälle oli rakennettu kappelikirkko. Seurakunta käsitti tuolloin koko Kalajokilaakson aina Haapajärveä ja Reisjärveä myöten.

Kalajokelaiset joutuivat maksamaan papinmaksuja ja piispanveroa v.1340 annetun kymmenyssäännön mukaan. Jokaisen talonpojan oli annettava kirkkoherralle vuosittain kaksi valkonahtaa (kärpännahkaa) tai leiviskä kapahaukia ja hyvä heinäkuorma tai näiden arvosta rahaa kynttilämessun aikaisten hintojen mukaan. Ruokalisänä papille oli annettava puoli leiviskää voita tai viisi jousinahkaa (oravannahkaa).Lisäksi piti suorittaa oikeat kymmenykset kaikista pyydetyistä oravista, linnuista ja muista metsäneläimistä, kaloista ja hylkeistä sekä viljasadosta. Jokaisesta kaadetusta karhusta kirkkoherran tuli saada reisi, hirvestä ja peurasta lapa ja lisäksi joka kymmenes peuranvasa. Papille tuli lisäksi maksaa vihkimisestä kuusi jousinahkaa tai kaksi äyriä rahaa. Synnyttäneen vaimon kirkkoon otosta piti maksaa kolme jousinahkaa tai yksi äyri. Hautaamismaksuna piti antaa isännän tai emännän kuoltua yksi lehmä tai sen arvosta rahaa, täysi-ikäisen lapsen hautaamismaksu oli puoli kruunua rahaa ja alaikäisestä kolme jousinahkaa. Lukkarin piti saada palkakseen kolme jousinahkaa talolta. Papinmaksut kirkkoherra keräsi itse ollessaan pitäjällä ripitysmatkalla.
Piispanverona maksettiin ns. nokkaverovoita naula täysikasvuisesta ihmisestä ja nokkaverohaukia puoli leiviskää talolta. Piispan tuli saada myös viidesosa talonpoikien lohisaaliista. Lisäksi jokaisen talonpojan tuli tuli maksaa vielä yksi äyri piispankestitysrahaa.

Kalajoen toinen kirkkoherra Pietari v.1544-48 ei liene ollut kovin suosittu, sillä etelänkyläläinen Pekka Heikinpoika Laurila tuomittiin v. 1544 sakkoihin Pietarin hevosen vahingoittamisesta.

Seuraava kirkkoherra oli Mikael Eerikinpoika Tavastius. Tavastius nimi tulee todennäköisesti Tavastin talon mukaan, jossa kirkkoherra asui. Hän oli Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1551-55. Hän oli Simoakin pahempi riitapukari, joka tuomittiin vuoden 1551 syyskäräjillä 6 kruunun sakkoon lihashaavan lyömisestä alavieskalaisen Niku Nikunpoika Vuotilaan. Riitojen syynä lienee ollut papinmaksut. Herra Mikael lienee vaatinut saataviaan kovin jyrkästi ja saanut tällä tavoin suuren osan seurakuntalaisista vihamiehekseen. Vuonna 1555 tynkäläinen Niku Eerikinpoika Tynkä löi herra Mikaelin kuoliaaksi ja joutui siitä maksamaan mainitun vuoden käräjillä 13 kruunua ja 8 äyrikäistä sakkoa. On hyvin mahdollista, että herra Mikaelin vaatiessa keväällä 1555 hyljeveroaan syntyi ensin sanasota ja sitten lopulta tappelunnujakka, joka päätyi siihen, että monta kertaa tappelusta sakotettu Niku Eerikinpoika Tynkä tarttui hyljekeihääseen ja pisti kirkkoherran kuoliaaksi. Tuomio oli kuitenkin pieni, sillä Tyngällä oli tuohon aikaan viisi suurta taloa ja Niku Eerikinpoika Tyngän sukulaiset olivat vaikutusvaltaisia henkilöitä.