Blogisivuillani oli eilen 2056 käyntiä. Taidenäyttelyni valmistuu hitaasti mutta varmasti. Tavoitteeni on saada taidenäyttelyni esille Kohtaamispaikka Loistoon viimeistään 01.05.2025. Taidenäyttelyni täydentyy vielä ainakin neljällä maalauksella. Maalaus Ansio-laivasta valmistuu kevään aikana ja samoin maalaus, joka kuvaa Erkki Ahon historiaa Kalajoella. Maalaukset Kalajoen kirkosta ja Himangan kirkosta valmistunevat kevään tai kesän aikana. Minulta puuttuu kehykset vielä muutamista maalauksista. Odotan Kalajoen kaupungilta ja Kalajoen seurakunnalta päätöstä taidenäyttelyni tukemisesta ensi viikon aikana. Kun asiat varmistuvat niin voin aloittaa taidenäyttelyni markkinoinnin ja yhteistyökuvioiden organisoinnin. Tavoitteena on organisoida luentotilaisuuksia ja tapahtumia Kalajoen käräjien nimellä. Ensimmäiset Kalajoen käräjät pyrin järjestämään SOTE-käräjinä kesäkuun alussa. Silloin käytäisiin tosiasiat läpi Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosaston sulkemisesta. Vastaajina olisivat sulkemispäätöksen tehnyt Pohteen virkamies Päivi Peltokorpi, Pohteen aluehallituksen johtaja Tapani Tölli, Pohteen johtaja Ilkka Luoma sekä sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso. Kalajoen osalta talousasiat toisi esille talouspäällikkö, juridiselta kannalta ja Kalajoen kannalta asiat toisi esille Kalajoen kaupunginjohtaja ja asukkaan kannalta esim. lääkärit Pekka Ijäs ja Katja Tuliniemi ja monet muut kalajokiset. Tässä suunnitelmaani asiasta.
Lisäksi elo-syyskuussa vuorossa olisi 1990-luvun käräjät. Silloin palautetaan Suomi takaisin oikeusvaltioksi. Vastaajina voisivat olla oikeusministeri Leena Meri ja sisäministeri Mari Rantanen sekä entinen pääministeri Esko Aho.
Tässä on Kalajoen Perussuomalaiset ehdokkaat
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/fi?Kunta=fad71b59-6822-4878-b93c-1e337ed04686&scroll=true
Monelle kalajokiselle tuntematon ehdokas on Matti Nikkola. Minä lupasin ottaa selville kuka on Matti Nikkola. Kutsuin Matin kotiini ja keskustelimme pitkän aikaa. Voin nyt suositella lämpimästi Matti Nikkolan äänestämistä, numero 4. Hän on miesten mies, asiallinen ja yhteistyökykyinen. Tietopohja on varsin laaja.
Matti Nikkola on uusi kalajokinen. Hänellä ei ole Kalajoella sukua varmistamassa läpimenoa. Siksi hän tarvitsee tunnettavuuden lisäämistä jotta hän voisi saada Kalajoella perussuomalaisten äänet sekä epävarmojen äänestäjien äänet. Uskalla äänestää. Tässä on Matin kirjoitus, mikä kertoo Matista paljon
“USKALLATHAN ÄÄNESTÄÄ”
Yrittäjyys, työ ja osaaminen luo hyvinvointia, jolla turvaamme palvelut.
Tervehdys rakkaat kanssakulkijat! Kun yrityksillä on osaavat teknologis-innovatiiviset luotsaajat ja osaava henkilöstö, sekä niille on luotu hyvät toiminta edellytykset, niin niillä menee taloudellisesti hyvin. Sitä kautta menee ihmisillä ja heidän läheisillään hyvin, ja näin syntyy taloudellista lisäarvoa yhteiskuntaan, jolla voimme turvata myös niiden ihmisten tarpeet ja tulevaisuuden, jotka voivat olla yhteiskuntamme väliinputoajia. Syntyy aineellista ja henkistä hyvinvointia kaikille, sekä uskoa tulevaisuuteen. Yhteiskunnan kokonaisvaltainen hyvinvointi on suoraan kiinni siitä kuinka sen yrityksillä menee ja se on suorassa suhteessa kuinka ihmisillä menee, koska taloudellinen lisäarvo syntyy yrityksissä. Julkinenvalta voi ainostaan haitata liiallisella byrokratialla, verotuksella ja regulaatioilla yritysten ja ihmisten elämää loppupelissä. Julkinenvalta on luotu palvelemaan ihmisiä ja sen vuoksi täytyy priorisoida sen olemassaoloon ja tarpeellisuuteen liittyviä tekijöitä, jotta se ei aiheuta kohtuutonta kuormaa sen kustantajilleen. Ei mitkään yhteiskunnalliset veroista kustannetut palvelut ole ilmaisia, vaan niiden synnyttämiseksi on jonkun täytynyt synnyttää taloudellista arvonlisää, joka syntyy esimerkiksi vientiyrityksissä. Olen vastannut useampaan vaalikoneeseen ja jokaiseen ole kirjoittanut perusteluitakin, josta voi saada lisäinformaatiota siitä miten eri asioista ajattelen tämän hetken ymmärrykselläni.
Ylen vaalikoneesta
löytyy Matti Nikkolan vastaukset
https://vaalit.yle.fi/vaalikone/kuntavaalit2025/59/ehdokkaat/21557?language=fi
Matti Nikkola on ehdolla eduskuntaan Vapauden liiton listalla: ”Meidän ei tarvitse nöyristellä Venäjään päin, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen"
Vapauden Liiton eduskuntavaaliehdokkaana 2023
https://vapaudenliitto.fi/matti-nikkola/
Olen
Matti Nikkola, 43-vuotias yrittäjä Kalajoelta. Perheeseeni kuuluu
puoliso ja 4 lasta. Harrastan metsästystä, kevyttä liikuntaa ja
kirjallisuutta. Ihmisenä minua kiinnostaa kaikissa asioissa
totuudellisuus, hyvyys, vapaus, rauha, kiitollisuus ja
rakkaus.
Miksi
olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa?
Yhteiskunnalliset
asiat on kiinnostanut minua oikeastaan varsin nuoresta pitäen eli
90-luvun alusta lähtien sattuneesta syystä, kun olen niin sanotusti
laman lapsia.
En
koe olevani erityisen puoluepoliittinen ihminen sen vuoksi että,
suhtaudun asioihin yleisesti avoimen kriittisellä periaatteella ja
sen vuoksi olen osin tässä tilanteessa, kun olen nähnyt mihin se
on pahimmillaan johtanut ihmisten liikaa idelogiaan takertuessa.
Sen
vuoksi myös löydän paljon hyviä, vaikuttavia ihmisiä joiden
kanssa olen samassa näkemyksessä ja pystyn keskustelemaan asioista
avoimesti.
Yrittäjyys,
työntekijät ja alkutuotanto muodostaa kompleksin, joiden varassa
yhteiskuntamme taloudellinen, tuotannollinen, ruokahuollollinen
toimivuus on aina ollut.
Sen
vuoksi pyrin kiinnittämään näihin kannustavuustekijöihin
huomiota, koska niiden merkitys yhteiskunnan heikko-osaisten
huolehtimisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää.
Talouteen
haluaisin kiinnittää huomiota, sekä yrittäjyyteen ja varsinkin
viennin toimintaedellytyksiin, jotta voisimme kasvattaa
kansantalouden kakkua. Esimerkiksi infrastruktuuriin, verotukseen,
toimintaympäristöön, koulutukseen, tutkimukseen ja
kehityspanoksiin.
Työntekijän
rooli suorittavan työn osalta kuuluisi olla muutakin kuin verotuksen
ja hyväksikäytön kohde, jos katsotaan tämän hetken tilannetta
vaikka keskiluokan osalta verrattuna muualle maailmaan ja muutenkin
niin, että työ olisi kannattavaa aina.
Olen
perustulomallin kannattaja johonkin järkevään rajaan asti, koska
se yksinkertaistaa toimintoja monessakin asiassa. Toki sen rinnalla
on tehtävä merkittäviä taloudellisia ja sosiaalisia
uudistuksia.
Alkutuotanto
ja pohjavedet ovat huoltovarmuuskysymyksiä ja niiden merkitys
kansalliseen ruoka- ja vesihuoltoon on ensiarvoisen tärkeä. Ne on
oltava mahdollisimman korkealla omavaraisuudella, maksoi mitä
maksoi.
Energiahuolto
on Suomessa ollut yleisesti ottaen hajautettu, monipuolinen ja niin
sen kuuluu olla jatkossakin, mutta siinä pitääkin olla juuri sen
vuoksi kaikki elementit käytössä laajasti, kun kotimaista
kapasiteettiakin on käytettävissä.
Metsätalous
on kansakuntamme yksi talouden kivijaloista ja sen täytyy säilyä
sellaisena ilman, että siihen kukaan ulkoinen taho tulee
määräämään.
Lapsiin
ja nuoriin eli yhteiskunnan heikko-osaisiin kannattaa ja täytyy
panostaa, koska heidän kohdallaan on kyse kansakunnan
tulevaisuudesta ja muutenkin demograafinen väestörakenne on saatava
muuttumaan nykyisestä, kun emme voi ratkaista sitä yksinään
maahanmuutolla.
Todellinen
monikulttuurisuus syntyy siitä, että on todella olemassa erilaisia
kulttuureja, eikä nykyisen kaltaista mössökulttuuria. Tämän
ajatuksen merkittävin puolesta puhuja on vihreä Eero
Paloheimo.
Terveydenhuollon
ongelmien merkittävimpänä helpottajana näkisin ihmisen
yksilötason vastuun parantumisen, niin henkisellä kuin fyysisellä
tasolla eli ennaltaehkäisevyys.
Puolustus-,
ulko- ja turvallisuuspoliittinen linjani perustuu Mannerheimin
ajatukseen ”Meidän Suomalaisten on rakennettava ystävällismieliset
ja luottamukselliset suhteet kaikkiin maailman valtioihin”. Lisäksi
olen nykyisen puolustusvoimien rakenteen kannalla.
En
varsinaisesti ole minkään vastustaja, mutta esim EU:n
sanelupolitiikkaan vaaleilla valitsemattomalta komissiolta tulevana
suhtaudun kriittisesti, kuten tässäkin hetkessä näemme, ettei se
ole aina kansallisten etujemme mukaista.
Jos
Natoon Suomi menee, niin siinä pitää mielestäni olla esimerkiksi
sulku sopimus ydinaseille ja mieluiten koko itämeren ja
pohjoismaiden alueella rauhantilan ylläpitämiseksi. Meidän pitää
edelleenkin pyrkiä olemaan rauhan suurvalta maailmassa. Mielestäni
tarvitsemme joissakin asioissa kansainvälistä yhteistyötä ja
Suomihan on tehnyt sitä koko itsenäisyyden ajan
muutenkin.
Taloudesta
mainitsin jo aiemmin hiukan, mutta ylijäämäinen julkinen sektori
on vahvempi ja vaikuttavampi, kuin alijäämäinen ja olisi suotavaa
siihen pyrkiä, että huonona aikoina voimme ottaa talouden iskut
paremmin vastaan ja sen vuoksi velanoton tulisi perustua aina
järkeviin investointeihin.
Joudumme
priorisoimaan asioita muutenkin tärkeysjärjestykseen monella
osa-alueella, jotta emme ajaisi kansantaloutta kaaokseen. Eurosta
kannattaa nyt ottaa kaikki irti vielä kun voi ja pitäisi
olla
suunnitelma
sen jälkeiseen aikaan.
Ympäristön
ja luonnon eteen globaalissa mittakaavassa ei koskaan varmaan kukaan
tee liikaa, mutta luonnon tuottamalle moninkertaiselle
hiildioksidille emme voi mitään, mutta esimerkiksi noki-, myrkky-,
jäte- ja muihin ongelmiin voidaan vastata teknologisilla
ratkaisuila.
Päästökauppa
ja vihersiirtymä on deindustrialisoinut Euroopan ja lisännyt
todellisuudessa päästöjä globaalissa mittakaavassa, sekä tehnyt
meistä riippuvaisia ulkoisista tekijöistä. Lisäksi sen vuoksi
on
menetetty
taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa.
Koulutuksen
kautta tuleva pääoma on yksi tärkeimmistä asioista mikä
yhteiskunnallamme on, mutta jostain syystä pisa-luvut heikkenevät
kuitenkin.
Edellä
mainittuja asioita poimin yhtäkkiä mielestäni, mutta tarkennuksia
saa kysyä ja kaikkeen en osaa välttämättä vastatakaan, mutta
tuossa alkuun jotain ajatuksia kuitenkin.
”Meidän
on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia,
vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen
tasavallan kansalaisia, jotka tuntevat olevansa yhteiskunna jäseniä
ja viihtyvät täällä.” Edesmeneen sukulaisvaltiomiehen
lausahdukseen on
helppo
yhtyä ja samaan aion itsekin pyrkiä, mikäli saan siihen
mahdollisuuden vaikuttaa.
Rakkaudella,
kunnioituksella ja nöyrällä mielin yhdessä eteenpäin.
Matti
Nikkola
Tässä historiaan liittyviä yuotube-videoita
Urheilu, Kekkonen ja Kolmas valtakunta
//www.youtube.com/watch?v=pCssuv-nZ4o
Suomi YYA-sopimusneuvotteluissa 1948
https://www.youtube.com/watch?v=wiY6Mk9VAvQ
Suomen historia
https://www.youtube.com/watch?v=vJDp_1Pfjp8
Suomen ja Ruotsin historia
https://www.youtube.com/watch?v=zY4mSp-vKWs&t=1144s
Ensi Kettusen erinomainen videosarja Rajanakaiset kylämme kertoo mitä menetimme Neuvostoliitolle. Tämä videosarja palajastaa meille totuuden asiasta.
Rajantakaiset kylämme, Jääski
https://www.youtube.com/watch?v=Ms0fc2Fg95I&list=PLX_-vT8HvOZqwzbXCW9OMP-hkHwuIpqMo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti