maanantai 13. maaliskuuta 2023

TI 14.03.2023 On hyvä, että meillä on SOME

 




Hilla Group Oy:n lehdet kieltäytyivät julkistamasta yleisönosastokirjoitustani. Tavoitteeni oli kertoa lehtien lukijoille omalla asiantuntemuksellani miten alueen ihmiset voivat vaikuttaa levikkialueensa ihmisten elämään omilla päätöksillään. He voivat vaikuttaa omalla toiminnallaan, että heillä on tavallisen ihmisen kannalta tärkeimmän ministerin paikalla alan ammattilainen. Lisäksi he voivat vaikuttaa siihen, että he saavat omalta alueeltaan kansanedustajan ja europarlamentaarikon. Näin olisi alueen ihmisille tutut ja hyvät henkilöt joka portaassa. Hilla Groupin lehdet kieltäytyivät kertomasta mikä on heidän levikkialueensa ihmisten etu ja alueen tiedotusvälineiden oma etu..


Lähetin paikallislehtiin Kalajokiseutuun, Kalajokilaaksoon, Nivala-lehteen, Haapavesi-lehteen ja Pyhäjokiseutuun sekä maakuntalehtiin Keskipohjanmaahan ja Kalevaan seuraavan yleisönosastokirjoituksen:


Blokkivaalit


SDP.Vasemmistoliitto,Vihreät ja RKP ovat ilmoittaneet, etteivät ne suostu Perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen. Keskusta on ilmoittanut ettei nykyinen hallituspohja jatka vaalien jälkeen.

Viimeisimmässä puolueiden kannatusmittauksessa Kokoomus, SDP ja Perussuomalaiset ovat virhemarginaalin sisällä. Kokoomuksen kannatus on laskussa ja Perussuomalaisten kannatus on nousussa. Mikä tahansa puolue näistä kolmesta voi olla suurin. Hallituksen muodostaminen vaalien jälkeen voi olla vaikeaa. Todennäköisesti muodostetaan oikeistohallitus, jossa on Kokoomus, Perussuomalaiset, Keskusta sekä Kristilliset ja mahdollisesti myös Liike Nyt. Suomeen syntyy oikeisto-blokki ja vasemmisto-blokki. Suurempi blokki muodostaa hallituksen.

Perussuomalaisten Nivalasta kotoisin oleva kansanedustajaehdokas lääketieteen tohtori, työterveyshuollon erikoislääkäri ja Oulun kaupungin 2. varapuheenjohtaja Saija Hyvönen on varteenotettava ehdokas uuden hallituksen sosiaali- ja terveysministeriksi. Äänestäjät voivat vaikuttaa asiaan.

Jos Vihreiden europarlamentaarikko Alviina Alametsä valitaan kansanedustajaksi niin kalajokinen Hanna Halmeenpää nousee europarlamentaarikoksi.

Entinen kalajokinen ja nykyinen ylivieskalainen rovasti Eija Nivala valittaneen kansanedustajaksi Oulun vaalipiiristä, jossa keskusta menettänee yhden kansanedustajapaikan. Käykää äänestämässä. Voitte vaikuttaa asioiden kulkuun.


Erkki Aho, eläkeläinen Kalajoki


Minä jätin yleisönosastokirjoituksessa kertomatta Oulun vaalipiirin todellisen tilanteen. On mahdollista, että Keskusta menettää jopa kaksi paikkaa. On mahdollista, että Vasemmistoliitto voi menettää kolmannen paikkansa. Kahdesta viimeisestä paikasta taistelevat Keskusta, Perussuomalaiset, Vihreät, Kokoomus ja Vasemmistoliitto.


Sähkölaskun salaisuus

https://areena.yle.fi/1-63858263

Miksi jouduimme maksamaan sähköstä yhtäkkiä niin paljon? MOT perehtyy siihen, miten halvalla tuotettua sähköä myydään kalliilla ja miksi sähkömarkkinamallin ongelmia ei ole haluttu korjata.

Erkin kommentti: Perkele, sanon minä. Syylliset vastuuseen. Työ- ja Elinkeinoministeriön Energiaosaston johtaja ja elinkenoministeri Mika Lintilä. Ministeriön munaus on 5 miljardin luokkaa MOT:n mukaan. Kun otetaan huomioon vaikutus maan talouteen ja inflaatioon niin munaus on vielä järkyttävän paljon suurempi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti