keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

KE 28.03.2018



Avioliittoni on kestänyt 44 vuotta. Nyt se on vaimoni tahdosta ja syyttäjä Sulo Heiskarin sekä asianajajien Antti Latolan, Hannu Maskosen sekä varatuomareiden Paavo M. Petäjän ja Asko Keräsen sekä poliisi Raimo Ollilan ja Ylivieskan käräjäoikeuden rikollisen toimminan johdosta katkolla,

 Nyt minulla on ollut mahdollisuus tehdä oikeudenkäyntiväittämä Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden esteellisyydestä asian ratkaisemisessa. Lisäksi olen tehnyt rikostutkintapyynnön Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden toiminnasta KRP:lle ja laittanut rikostutkintapyynnön käräjäoikeudelle tiedoksi. Kysymys on Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden pätöksistä, jotka minun oikeustajuni mukaan on tehty tietoisesti vastoin lakia. Nyt asia on käsiteltävä oikeudenmukaisesti ja samalla saan kaikki asiani oikeuskäsittelyyn yhdellä kertaa. Näihin asioihin liittyy valtiopetos ja SSP-sopimus ja Aktiv Hansa-kauppa olennanisena osana. Katson lisäksi, että Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on toiminnaalla vaikuttanut vaimoni avioerohakemuksen tekemiseen eli on asiassa osatekijänä eli keskeinen tekijä asiassa eikä siten voi käsitellä asiaa. Tässäkin tapauksessa asiat joudutaan käsitelemään pitkältä ajalta huolimatta siitä katsotaanko ne vanhetuneiksi vai ei. Asiathan ei minun oikeustajuni mukaan voi vanhentua, koska ne ovat kokoajan olleet vireillä ja ulosotto on vieläkin voimassa ja lisäksi SSP-sopimus on julistettu 100-vuodeksi salaiseksi ja Aktiv-Hansa-kauppa 25 vuodeksi. Nämä salaamispäätökset vaikuttavat asioiden vanhentumiskäsittelyyn. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus ei ole vastannut minulle minun tiedusteluuni siitä milloin asia käsitelllään eikä myöskään KRP ole vastannut minulle pyynnöstäni huolimatta. Jos saan oikeutta niin sama koskee myös kaikkia pankkikriisin uhreja. Elämme historiallisia aikoja. Noudattaako KRP ja Ylivieska-Raahen käräjäoikeus Suomen lakia ja Euroopan Ihmisoikeussopimusta?

From: Erkki Aho
Sent: Monday, March 26, 2018 8:43 AM
To: POL_VP_KRP_kirjaamo
Cc: ylivieska-raahe.ko@oikeus.fi
Subject: Tiedustelu ajankohdasta

Tiedustelu Keskusrikospoliisille
Olen tehnyt esteellisyysväittämän Ylivieska-Raahen käräjäoikeudelle vaimoni Eila Ahon avioerohakemuksen johdosta. Katson, että Ylivieska-Raahen käräjäoikeus ei ole toimivaltainen asiassa johtuen monista minun oikeustajuni mukaan tietoisista tahallisista vääristä päätöksistä, mikä on johtanut tähän avioerohakemukseen. Haluan helpottaa Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden tuomareiden toimintaa asiassa tulemalla Vantaan KRP:hen kuulusteltavaksi asiassa ja esittämään todistusaineistot miksi Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on esteellinen käsittelemään asiaa.
Olen valmis tulemaan Vantaa KRP:hen asian johdosta joko torstaina 5.4.2018 noin kello 15.30 tai perjantaina 6.4.2016 klo 8.00. Kumpi aika KRP:lle sopii paremmin?
Minulle sopisi, että aloitetaan asioiden käsittely jo torstaina 5.4.2018.

Lisäksi haluan, että KRP tutkii ulosottomies Vesa Heikkisen toiminnan, koska katson ulosottomiehen syyllistyneen virkavallan väärinkäyttöön kuten olen jo aikaisemmin lähettämissäni sähköposteissa osoittanut. Tällä asialla on myös valtakunnallista merkitystä ja siksi asia on KRP:n tutkittava.

Lisäksi haluan, että Antero Penttilä Oy:n työsyrjintäasia tutkitaan KRP:n toimesta, sillä asia on nyt menossa EIT:n käsittelyyn. En halua, että Suomi saa jälleen tuomion EIT:ltä. Olen lähettänyt asiasta jo aikaisemmin aineistoa KRP;lle. Oulun poliisi (Ylivieskan poliisi Ilkka Piispanen) on rikostutkintojen esteenä paikallisella tasolla.
Pyydän KRP:n vastausta mahdollisimman pian. Tämä tarkoittaa 3-4 vuorokauden kuluessa sähköpostitse e-ahoky@kotinet.com
Tuntemattomassa paikassa 26.3.2018

Erkki Aho

Tiedoksi Ylivieska-Raahen käräjäoikeus

Olen kärsinyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta syyttömänä neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonlaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt yritykseni, omaisuuteni ja perheeni on hajoamassa vaimon avioerohakemuksen johdosta. Lisäksi olen kärsinyt Kalajoen kaupungin 35 vuotta jatkuneesta syrjinnästä.

Olen syytön kaikkiin niihin rikoksiin mistä minut on tuomittu. Tässä on selostukset todistusaineistoineen:

PR-talojen konkurssivyyhti 1
PR-talojen konkurssivyyhti 2

PR-talojen konkurssivyyhti 3

Kerrottuna tässä


Videoina tässä
Hätähuuo Suomesta

SSP-sopimus

Toimialarationailisointi

Saattohoitajat

Oikeudenkäynti tietämättämme

Rikolliset konkurssit

Rikoksia ei tutkita
Ahojahti

Tiedotusvälineet vaikenevat asioista ja kansanedustajat eivät noudata Suomen lakia. Pääministeri ja Suomen hallitus eivät noudata ministerivalaa eikä Suomen lakia. Laillisuusvalvonta ei toimi, poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä todellisia rikollisia, oikeuslaitos ei ota asioita käsiteltäväkseen. Kansalaiset ovat täysin välipitämättämia. Kansalaisilla on hyvä kyky kestää toisten vaikeuksia. Onko Suomi oikeusvaltio?

Terve Juha!
Blogini ja videoni


Mielipiteet

Analyysi: "Uutta kylmää sotaa" pelataan ilman selviä sääntöjä

Analyysi: Kiina ja Pohjois-Korea löysivät taas toisensa

Kommentti: NHL:n touhu on idioottimaista – Jussi Jokinen olisi ansainnut huomionosoituksen urastaan

Reijo Jylhän ja Pekka Vähäsöyringin ehdotus ”urheilijauran yliopistosta” on loistava idea!

100 000 työtöntä saa rangaistuksen hallitukselta

Kourallinen häpeää – eli Lännen arvot, oikeusvaltio ja laillisuusperiaate elää

Salisburyn seuraukset

Parviäly ja tiikerin metsästys

Alueuutiset

Olosuhteet suuriin tulviin olemassa, jäiden sahaus alkaa pääsiäisen jälkeen

Tavanomaista pahemmat tulvat odotettavissa Tomujoelle, Pöntiönjoelle ja Vääräjoelle

Kalajoen SM-nostoihin ennätysosanotto

Kalajoelle ylijäämäinen tilinpäätös

Pyhäjärvellä on herännyt huoli hallinnon tilanteesta: osa luottamushenkilöistä haluaa tietää, nauttiiko valtuuston puheenjohtaja päättäjien luottamusta

Varhainen junavuoro Ylivieskasta Helsinkiin aloitti maanantaina

Presidentti Niinistö saapuu Nivalaan so­vin­non­pu­heen juhlaan – Kyösti Kallion puhetta ei ole löytynyt, mutta siitä tuli merkittävä yhdestä erityisestä syystä
Kotimaan uutiset

AL: Kelan maksamia korvauksia leikataan yli puolelta työttömistä aktiivimallin takia

Näin aktiivimalli iskee yli 100 000 suomalaiseen: Peruspäiväraha ja työmarkkinatuki pienenevät 32,40 euroa kuukaudessa

Aktiivileikkuri osuu yli puoleen Kelan tukia saavista – katso kotikuntasi tilanne
Erkin kommentti: Näin köyhiä heikompiosaisia kuritetaan hallituksen toimesta.

Jan Vapaavuorelta tyly kuitti sote-ministerille: ”Voi kiesus sentään, tällaisellako argumentaatiolla tätä ajetaan”

Pääkaupunkiseudulla suunnitellaan soten kapinakokousta – Jättivaltuusto allekirjoittaisi vetoomuksen valtiolle

Suomesta karkotettavan diplomaatin nimi ilmoitettiin Venäjälle jo maanantai-iltana - poistuttava maasta 14 vuorokauden kuluessa

Suomi on karkottanut lähetystöistä hiljaisesti vakoojia ja rattijuoppoja

Paavo Väyrynen hivuttaa kansalais­puolueen linjauksia keskustan ohjelmaan Sotkamon puolue­kokouksessa – eikä vain ajatuksina, vaan kopioituina sanasta sanaan

MOT: Turvapaikanhakijoiden majoittamisesta 200 miljoonan euron lisälasku

Vauraiden sukujen super­lobbari Anders Blom: Taloudellinen eliitti on ottanut Suomessa vallan

Kokoomuslainen ”superlobbari” väitöskirjassaan: ”Suomen järjestelmä on rakenteellisesti korruptiivinen”

Uusi ryhmä täyttää vastaanottokeskusta Lappeenrannassa – Venäjältä tullut yli sata vainon kohteeksi joutunutta Jehovan todistajaa

Ulkomaan uutiset

Kiina vahvisti vihdoin huhut: Pohjois-Korean johtaja vieraili maassa

Puola teki historiansa suurimmat asekaupat: Viiden miljardin dollarin ohjusjärjestelmä Yhdysvalloista

Kosovon hallitus rakoilee: Serbipuolue lähti kahakan jälkeen

Omaiset: Siperian tulipalon jäljiltä yhä kateissa 85 ihmistä – tuhannet protestoivat Venäjällä

Talousuutiset

Uudet asunnot ostetaan yhä useammin jättimäisellä velkaosuudella – asunnon hinta voi näyttää petollisen alhaiselta

Liminkaan tulee Suomen suurin aurinko­keräinkenttä – ”Mielenkiintoista seurata, miten hyvin järjestelmä toimii pohjoisessa”

Kymi Ring sai valtionavun 3,5 miljoonaa euroa

"Osta nopeasti, kadu kaikessa rauhassa" – Professori ennustaa nopean mobiiliostamisen voittokulun kiihtyvän, kun Amazon ryntää Suomen markkinoille


Urheilu-uutiset

Suomalaistähdiltä kaikkien aikojen tykitystä! NHL:ssä tehtiin uusi suomalaisennätys

KHL kertoi muutoksista - kaksi seuraa potkittiin pihalle, Jokereille lisää ”paikallispelejä”

Legendary Boxing Highlights: Joshua vs Whyte

Dillian Whyte vs Dereck Chisora (Highlights)

Maailmalla tapahtuu

Miten Jari Sillanpää sai kristallia Thaimaassa? Juristi: Näin huumekauppa käy suomalaisten suosikkikohteessa

Natsien vainoja paennut vanhus surmattiin Pariisissa – poliisi tutkii tekoa juutalaisvastaisena

Arkkitehtuurimuseon johtaja Juulia Kauste on saanut potkut

Urheilijoilta kerätään verkkarit pois, sponsorit häipyvät – mitä yleisurheiluliitossa oikein tapahtuu?

Yksinäisyys voi aiheuttaa kroonisen stressitilan – professorit avaavat karuja terveysvaikutuksia

Loppukevennykset

Rami Jaber palasi Suomeen, virkavalta vastassa lentoasemalla – Oulun poliisi kuulusteli ta­lous­ri­kok­sis­ta epäiltyä ”prinssiä”

Kittilässä ollaan edelleen puolustuskannalla – ministeriö joutunee oikeuteen puolustamaan pidätyspäätöstään

Jari Sillanpään myöntämästä huumemäärästä saa yli 2 200 annosta - reilu annos joka päivälle kuuden vuoden ajan

Aurinkorannikko on päihitetty! Suomalaisten uusi suosikkikohde löytyy varsin yllättävästä paikasta

Mies eksyi Fordillaan parkkihallin liukuovista sisään kauppakeskukseen Kuopiossa – ajeli hiljaa ulospääsyä etsien

Just For Laughs

Just for Laughs - Gags

Pölhö Kustaa - Lainaa antamassa

Spede Show - Lääkäri - Luulosairas

Jussi Halla-ahon reaktio Suomen aseviennistä - Pelimies

Työhaastattelu | Pelimies | MTV3

Charlie Chaplin Comedy

Caruna kiittää

Cooper: Why is Trump silent on Stormy Daniels?

Youte-videot

Taistelu Laatokan Karjalassa

Kuuterselkä

Vihollisen läpimurto Kuuterselän taistelussa 14-15.6.1944

Sotilaiden äänet: Kuuterselkä 1944 - Kenraaliluutnantti Albert Puroma, Jääkäriprikaatin komentaja

Finland WW2 Battles - Kuuterselkä

Kuuterselkä EN

Sotilaiden äänet : jakso 5

К вопросу о перемирии с Финляндией (Finnish subs)

KUTERSELKA 1944 (КУТЕРСЕЛЬКА ) ПРОРЫВ ЛИНИИ ВТ 1080 HD ЛЕНИНГРАДСКАЯ ОБЛАСТЬ

KUUTERSELKA 1944

Russia's Victory Day Parade 2017: Best Moments - Parada do Dia da Vitória 2017: Melhores Momentos

China - Hell March - the largest army in the world - FULL (Official)

Chinese Female Soldiers-China 60th Anniversary Military Parade

HELL MARCH _ Indian Army [ 68th Republic Day Parade 2017 ]

North Korea's Slow Motion Military - North Korea parade in Slow Motion

Top 10 Most Powerful LAND ARMY In The World

USA VS RUSSIA MILITARY POWER COMPARISONS REALITY

Top 10 Nuclear Power Countries In The World 2017 HD

Population Size Comparison By Countries (Top 30)

Vladimir Putin's Lifestyle ★ 2018

Russian President Vladimir Putin Family members, car,house and life style

Full Video: Vladimir Putin's presidential inauguration ceremony in Kremlin

Kim Jong-un – Family,cars,houses,jet,Biography,weapons,net worth and all informations

How Glass is Made

Mirrors - How its made

The largest tree in the world

Yle Areena

Suomen sodan ensimmäinen kevät 1808

Kesäsota 1808 ja uusi perääntyminen

Venäläiset Uumajassa 1809

Vänrikki Stoolin tarinoita

Porvoon valtiopäivät 1809

Suomen erillisasema määriteltiin Porvoossa

Miksi vuosi 1809 on Suomelle merkkivuosi?

Bulgaria

AUBC CLIENT REPLAY Mixed feelings as Bulgaria prepares to join EU

Look At The Egg [Bulgarian]

Saturday market at Dryanovo in Bulgaria

This is Bulgaria! (drone footage) / Това е България! (с дрон)

Burgas, Bulgaria (Drone Footage) - The best city to live in Bulgaria

Burgas Bułgaria

Burgas 2015, Bulgaria

Hotel Burgas Beach - Słoneczny Brzeg - Bułgaria | Слънчев бряг | Bulgaria | mixtravel.pl

Musiikki

Alte Kameraden Marsch

Strauss - Radetzky March - Karajan

Marlene Dietrich - Lili Marleen

The Marines' Hymn

National Anthem of USSR

Liikunta ja terveys

Verenpaine 133/77 , pulssi 52 . Paino 92,1 kg. Jumppa 30/1540 min, kuntosali 140/5080 min, kävely 6 /451 km , uinti 0/19000m

Homemade juice recipes | Homemade Juice that Destroys Cancer Cells Very Effective - juicing recipes

20 Cancer Fighting Herbs which kills Cancer- Cancer Fighting Herbs you should Never Skip

Eat These 10 Herbs to Shrink Tumors, Kill Cancer Cells and Stay Cancer Free | Healthy Happy Life

Cucumber Tomato & Feta Salad

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti