perjantai 7. huhtikuuta 2023

PE 07.04.2023 Miksi sosiaalista mediaa tarvitaan?

 Pitkäperjantai

Suomen evankelis-luterilainen kirkko kertoo, että pitkäperjantai on Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman muistopäivä.

Se on ainoa pyhäpäivä, jonka liturginen väri on musta. Silloin kirkossa alttarilla käytetään kukkina viittä ruusua kuvaamaan Jeesuksen haavoja.

Pitkäperjantain raamatunteksteissä seurataan Golgatan tapahtumia ristiinnaulitsemisesta Jeesuksen kuolemaan. Niistä kerrotaan Luukkaan evankeliumin 23. luvun jakeissa 32–46.

Suomen pitkäperjantai on käännöslaina ruotsalaisesta långfredag-sanasta. Pitkä-etuliitettä käytetään yleisesti vain Pohjoismaissa. Sitä on käytetty aiemmin myös anglosaksien keskuudessa. Entinen englanninkielinen Long Friday on kuitenkin muuttunut Good Friday eli hyvä perjantai -muotoon.

Hyvä-nimitys kuvastaa pitkäperjantain sanomaa, joka julistaa, että Kristus on kuollut meidän edestämme. Hänen sovitustyönsä on täytetty, ja siksi tämä on suuri päivä kristikunnassa.

Ajankohtainen ilmiö

Nykyisin sanomalehdillä menee huonosti. Lehtien henkiinjääminen nettiaikana on kirvoittanut lennokastakin filosofista pohdintaa. Perusongelma on kuitenkin yksinkertainen: velkaisia yhtiöitä, joiden mainos- ja tilaustulot pienenevät, mutta kustannukset eivät.

Aina voi toki säästää, tämä hallitaan Suomessakin. Hankkiudutaan eroon toimittajista tai leikataan paperikuluja pienentämällä sivumääriä. Molemmat johtavat liian pitkälle vietynä laihaan lehdenrääpäleeseen, josta lukijat eivät halua maksaa.

Sanomalehdellä on kuitenkin lukemisen jälkeen lukemattomia käyttötapoja, joista tunnetuimpia lienevät kietaisu kalan kääreeksi ja ikkunoiden kuivaus pesun jälkeen. Kekseliäs kuluttaja saa lehdestä vaikka laivanmuotoisen hellehatun tai pyydystää sen avulla tuhotöitä tekevät etanat kasvimaalta.

Lehdistä otsikkoja ja lauseita leikkelemällä ja liimaamalla saa nasevia onnittelukortteja vaikka syntymäpäiväsankarille. Kokonaisilla sivuilla voi tapetoida seinän paremman puutteessa, kuten opiskelijaneitonen teki kämpässään ulkomailla. Erityisesti sarjakuva- ja mainossivut sopivat tähän tarkoitukseen.

Lehden voi kääräistä astioiden ympärille muuttokuormaa pakatessa. Se on hyvä alusta maalattaessa vesiväreillä tai lattian suoja sudittaessa kattoa tai seiniä.

Sanomalehtipaperi on oivallista biojätepussin materiaalia. Ja ellei jaksa värkätä pussia, säästyy kuitenkin jäteastian jokakertaiselta pesulta laittamalla astian pohjalle sanomalehden.

Paksu lehti kerää erinomaisesti kosteutta. Verkkolehden suosijakin myöntää, ettei ole paperisen Kalevan voittanutta, kun taloon tulee koiranpentu.

Talvella kengät kannattaa nostaa ulkoa tullessa lehden päälle. Auton maton alle on hyvä panna sanomalehti, ettei alusta kostu ja ruostu. Lapsille saa talvikeleillä luistavan ja pehmoisen liukurin sujauttamalla lehden muovipussin sisään.

Märät kengät voi kuivata tunkemalla niihin kevyesti sanomalehtiä. Kun talvikengät laitetaan kesäteloille, ne pysyvät muodossaan lehtitäytteen ansiosta.

Sanomalehti on hyvä eristäjä. Ei ihan kylmälaukun veroinen, mutta käypä apu.

Ja tietysti lehti on oiva saunan pesän sytyke.

Lehdet eivät ole kertoneet Jukka Kauppilan maailmanmestaruuksista. Siksi sosiaalisen median eli esimerkiksi Erkki Ahon blogin on kerrottava niistä. Jukka Kauppila kertoo omilla FB-sivuilla seuraavaa:

Jukka Kauppila

Puolan Torunissa MM:ssä kisat lähtivät mukavasti käyntiin; voitot sekä hallikolmosella uudella PE:llä (10.14,37) että maastoissa. Hallijuoksut on aina ja edelleen yhtä kovia kaikella tapaa, maastoissa pääsin helpommalla. Vaikka reittiä voi kyllä kuvailla vähintään rankaksi.

Täällä kisattiin neljä vuotta sitten samoilla paikoilla vastaavat kisat ja kilpakaveritkin podiumilla olivat tuttuja vuosien takaa. Koronavuosien ja kaiken muunkin jälkeen on mukavaa kun on jotain mikä on kuin ennen, tuttua, ainakin päällisin puolin.

Tasan vuoden juoksutauon jälkeen lokakuusta lähtien olen taas juoksennellut ja alkuvuoden oikein treenaillutkin, vähän kuten mailerit, suhteellisen kovaakin millä tuloskunto nousi ihmeen nopeasti ja erilaisia ennätyksiä tuli talvella joka startissa hallimatkoilla.

Kohtuullisella määrällä pyöräilyä pidin peruskuntoani yllä sen mukaan mitä vammat salli.

Saapa nähdä miten näillä pohjilla riittää vk- kunto kisojen päätöspäivän pitkään maantiekisaan, puolimaratonille, kun ko ominaisuutta ei ehtinyt tähän hätään harjoittamaan ja miten palautuu halli- ja maastojuoksuista.


Erkki Ahon taidenäyttelyssä on karikatyyrimaalaus verojohtaja Jukka Kauppilasta ja kertomus hänen saavutuksistaan.

Karikatyyrimaalaus verojohtaja Jukka Kauppilasta

http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2022/12/karikatyyrimaalaus-verojohtaja-jukka.html

Eilen bulgarialaiset ystäväni auttoivat minua maalausteni kehystämisessä. Vielä puuttuu kehykset kymmenestä maalauksesta. Kehystetään ne sitten, kun saan kerättyä rahaa niiden kehystämiseen. Joka tapauksessa suuret kiitokset bulgarialaisille ystävilleni. Ystävät ovat ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille tärkeitä. Ystävät auttavat läpi elämän karikkojen, tukevat hankalissa elämänvaiheissa ja iloitsevat, kun iloon on aihetta.

Minulla on taidenäyttely Raution monitoimitalossa Rautio-viikolla eli heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Tervetuloa Raution, Kalajoen ja Suomen historiaa käsittelevään taidenäyttelyyni.

Kotimaan uutisia

Oululainen traktorikauppias veisti noin tuhat puuautoa

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/oululainen-traktorikauppias-veisti-noin-tuhat-puuautoa/4008ba3b-665a-4589-8db7-c8c060e456c6?ref=iltalehti:3bcc&utm_source=www.iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_kauppalehti_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi&_gl=1*5kdimy*_ga*MTQyMTcwMzUxNC4xNTg2OTQ3OTcz*_ga_3L539PMN3X*MTY4MDg2MTAzNS41MDMuMC4xNjgwODYxMDM1LjAuMC4w

Erikoinen ruokalaji, jota ei muualla tavata” – Miksi mämmiä syödään pääsiäisenä?

https://www.hs.fi/ruoka/art-2000009503474.html

Mämmillä on pitkä historia. Se oli alun perin osa suomen- ja ruotsinkielisen rahvaan pitkänperjantain ateriaa. Maltaista, ruisjauhoista ja vedestä valmistettavaa mämmiä tehtiin pitkään itse kotona. 1980-lukua kohti tultaessa yhä useampi alkoi ostaa mämminsä kaupasta ja tuohiset tuokkosetkin olivat jo korvautuneet vastaavilla pahvisilla.

Mitä heille tapahtui?

https://yle.fi/a/74-20025847

Suomessa katoaa noin 50 ihmistä joka päivä. Suurin osa kadonneista löytyy hengissä, osan kohtalo jää mysteeriksi.

Yle kävi keskusrikospoliisin (KRP) ja paikallisten poliisilaitosten kanssa läpi vuodesta 1990 vuoteen 2022 kadonneet henkilöt. Paljastui 345 avointa katoamistapausta.

Loppuunmyydyt risteilyt Venäjälle vaihtuivat satojen tuhansien eurojen velkoihin

https://yle.fi/a/74-20026164

Se hetki helmikuussa oli lohduton.

Vaihtoehtoa ei ollut. Tunnelin päässä ei näkynyt valoa, sanoo Saimaa travelin toimitusjohtaja Kirsti Laine.

Viipurin suuntautuvista risteilyistään tunnetun matkailuyhtiö Saimaa travelin tarina päättyi alkuvuodesta.

Lappeenrannassa toimiva yhtiö hakeutui konkurssiin helmikuussa. Yhtiöllä oli velkaa konkurssin aikaan noin 260 000 euroa.

Ulkomaan uutisia

Venäjän puhe YK:n kokouksessa aiheutti ulosmarssin – estradilla sotarikoksista syytetty edustaja

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/f82d3200-9634-41f6-af6a-6dee591102d5?utm_term=Autofeed&utm_medium=Social&utm_source=Facebook#Echobox=1680794527

Associated Press tutki Lvova-Belovan osuutta lapsikaappauksissa ja sai selville, että ukrainalaislasten adoptointi on jo valmistelussa Venäjällä. Kaapattujen lasten tarkkaa määrää on vaikeaa selvittää, mutta Ukrainan YK-lähettilään Serhi Kyslytsjan mukaan yli 19 500 lasta on viety perheiltään tai orpokodeista ja kuljetettu Venäjälle.

Jälleen outo kuolema Venäjällä – vangittu energia­pohatta menehtyi hämärissä olosuhteissa Siperiassa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009507246.html

VENÄJÄLLÄ on jälleen kuollut vaikutusvaltainen henkilö epäilyttävissä olosuhteissa. Tällä viikolla energiapohatta löytyi kuolleena vankisellistä, jossa häntä pidettiin tutkintavankeudessa.

Paikallisviranomaiset ovat kertoneet miehen tehneen itsemurhan. Asiasta kertovat esimerkiksi valkovenäläinen Nexta ja britannialainen The Times.

Igor Shkurko, 49, oli Itä-Siperiassa sijaitsevan energiayhtiö Yakutskenergon apulaisjohtaja ja pääinsinööri. Aiemmin hän työskenteli yhtiön toimitusjohtajana sekä Aldanin piirineuvostossa.

Viranomaiset ottivat hänet kiinni 30. maaliskuuta epäiltynä noin 5 700 euron arvoisen lahjuksen vastaanottamisesta. Mies pidätettiin seuraavana päivänä.

Putinin kriitikolle vaaditaan 25 vuoden vankeustuomiota

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009506960.html

VENÄJÄLLÄ syyttäjä vaatii maan hallintoa arvostelleelle Vladimir Kara-Murzalle 25 vuoden vankeusrangaistusta. Asiasta kertoi torstaina suljetun istunnon jälkeen hänen asianajajansa Vadim Prohorov.

41-vuotiasta Kara-Murzaa syytetään maanpetoksesta, väärän tiedon levittämisestä Venäjän armeijasta sekä yhteyksistä ei-toivottuun organisaatioon. Kara-Murza on muun muassa arvostellut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Urheilu.uutisia

Rantanen iski hattutempun ja nousi Kurrin ja Selänteen rinnalle – myös Armialle kypärätemppu suomalaisten mahtikierroksella

https://yle.fi/a/74-20026289

Komean merkkipaalun saavuttanut Coloradon Mikko Rantanen ja Montrealin Joel Armia tekivät hattutempun jääkiekon NHL-kierroksella. Suomalaiset tekivät kierroksella 13 maalia ja kirjasivat yhteensä 20 tehopistettä.

Teemu Virtanen hiihti 24 tunnissa yli 443 kilometriä: ”Viimeiset neljä tuntia vetivät miehen loppuun”

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009505693.html

Virtanen rikkoi yli 40-vuotiaiden maailmanennätyksen. 24 tunnin hiihdon maailmanennätys jäi yhä Hans Mäenpään nimiin. Virtanen tavoitteli pääsiäisen alla 24 tunnin hiihdon maailmanennätyksen rikkomista. Ennätys, 472 kilometriä, jäi yhä pietarsaarelaisen Hans Mäenpään nimiin.

OMAA entistä maailmanennätystään Virtanen paransi noin kymmenellä kilometrillä lukemiin 443 kilometriä ja viisi metriä. Hän oli hiihtänyt vuonna 2010 reilut 433 kilometriä.

Jazz vaikenee — Lauri Markkasen NBA-unelmakausi päättyy sunnuntaina

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jazz-vaikenee-lauri-markkasen-nba-unelmakausi-paattyy-sunnuntaina/8671554#gs.u4k046

Koripallon NBA:ssa Lauri Markkasen edustama Utah Jazz on hävinnyt kotikentällään Oklahoma City Thunderille luvuin 114–98.

Tämä tarkoittaa, että Utah menetti mahdollisuutensa edetä pudotuspelikarsintoihin, kun Oklahoma säilyttää voiton myötä 10. sijansa läntisessä konferenssissa, Utahin ollessa 12:s. Kymmenen parasta etenevät jatkoon.

Taide



Näin pääsiäisen aikana muistuu mieleen Vicente Juan Masipin maalaus Viimeinen ehtoollinen.

Vicente Juan Masip (also known as Joan de Joanes) (Spanish; 1507 - 1597) ”The Last Supper”, c. 1555 - 1562, Oil on panel, 116 x 191 cm, Museo del Prado, Madrid, Spain, source: public domain, commons.wikimedia


Jacob Jordaensin maalaus ristiinnaulitseminen

Jacob Jordaens (Flemish; 1593 - 1678) ”The Crucifixion”, c. 1620, Oil on panel, 237 x 171 cm, Museum of Fine Arts of Rennes, Rennes, France, source: public domain, commons.wikimedia

Musiikki

Pidän IL DIVO-yht yeen esittämästä Hallelujah-laulusta.

IL DIVO - Hallelujah (Alelujah) (Live Video)

https://www.youtube.com/watch?v=VzB8xC_CwH8

IL DIVO

https://fi.wikipedia.org/wiki/Il_Divo

Carlos Marín (13. lokakuuta 1968 Rüsselsheim, Länsi-Saksa 19. joulukuuta 2021 Manchester, Englanti oli espanjalainen laulaja.

Marín syntyi Saksassa, mutta kasvoi Espanjan Madridissa. Perhe oli muuttanut Espanjaan, kun hän oli 12-vuotias. Hän oli tuossa vaiheessa levyttänyt jo kaksi albumia ja esiintynyt suurilla konserttilavoilla. Nuorena hän voitti Espanjassa lukuisia televisiolaulukilpailuja. Hän loi mittavan uran musikaaleissa ja oopperoissa, kuten Les Misérables, Kaunotar ja Hirviö, La Traviata, Madame Butterfly ja La Bohème.

Marín oli vuodesta 2003 mukana Simon Cowellin luomassa Il Divo -popoopperayhtyeessä. Sen muut jäsenet olivat tenorit Urs Bühler ja David Miller sekä poplaulaja Sébastien Izambard. Marín itse oli baritoni. Il Divo oli kansainvälisesti suosittu, ja se myi 17 vuoden aikana yli 30 miljoonaa albumia ja vähintään kultalevyn oikeutetun määrän yli 30 maassa.

Marín oli naimisissa laulaja Geraldine Larrosan kanssa vuosina 2006–2009.

Hänen viimeinen esiintymisensä oli 6. joulukuuta 2021 Bathissa, Englannissa. Marin kuoli koronaviruksen aiheuttamiin komplikaatioihin 19. joulukuuta 2021


Mielestäni Diandra on yksi tämän hetken parhaista laulajista Suomessa.

Ystävän laulu Diandra

https://www.youtube.com/watch?v=E5iFbTL614Q

Diandra Flores

https://fi.wikipedia.org/wiki/Diandra_Flores

Diandra Danielle Flores (s. 12. elokuuta 1994 Hyvinkää) on suomalainen laulaja, joka voitti Idols-laulu­kilpailun kuudennen tuotanto­kauden vuonna 2012. Floresin isä on kotoisin Chilestä ja äiti on suomalainen

Celine Dion ja Andrea Bocelli ovat suosikkilaulajiani.

The prayer Celine Dion& A Bocelli

https://www.youtube.com/watch?v=FK5VulNn3so

Celine Dion

https://fi.wikipedia.org/wiki/C%C3%A9line_Dion

Céline Marie Claudette Dion s. 30. maaliskuuta 1968 Charlemagne, Quebec, Kanada) on kanadanranskalainen laulaja. Céline oli nuorin 14-lapsisesta perheestä, jonka Adhémar ja Thérèse Dion olivat perustaneet Charlemagne-nimiseen pikkukaupunkiin Quebecissä Hän on saanut vaikutteita pop-, rock- ja soulmusiikista. Dion on noussut vaatimattomasta taustasta yhdeksi kaikkien aikojen parhaiten myydyksi naisartistiksi, jonka levyjä on myyty lähes 250 miljoonaa kappaletta ympäri maailman. Dion on voittanut viisi Grammy-palkintoa ja oli vuonna 2004 kaikkien aikojen myydyin naisartisti. Dion on erityisen tunnettu vuoden 1997 Titanic-elokuvan tunnuskappaleesta ”My Heart Will Go On. Dion on Las Vegasin kasinoiden residency-esitysten kaikkien aikojen menestynein sooloartisti.

Andrea Bocelli

https://fi.wikipedia.org/wiki/Andrea_Bocelli

Andrea Bocelli (s. 22. syyskuuta 1958 Lajatico, Toscana, Italia) on italialainen oopperatenori. Hänen ohjelmistoonsa kuuluu oopperamusiikin lisäksi paljon kevyempää musiikkia (crossover). Glaukoomaa syntymästään asti sairastanut Bocelli sokeutui 12-vuotiaana jalkapallon iskeydyttyä hänen päähänsä

Luonto

Himankalainen Jari Spak on erinomainen luontokuvaaja. Tässä hänen kuvansa kottaraisesta.

Kevätseuranta-lajit

Kevätseurannassa on seurataan tuttujen vakiolajien lisäksi joka vuoden teemaan liittyviä teemalajeja. Tämän vuoden teemana on Pölyttäjien kevät.

https://kevatseuranta.fi/lajit/

Bird Life:n sivuilta voit seurata kevään edistymistä

https://www.birdlife.fi/

Kylmät yöt ja vastatuulet ovat hillinneet lintujen muuttoa koko viikon, ja kevätmuutto onkin tällä hetkellä jäljessä tavanomaisesta. Näkyvimpiä muuttolintuja ovat muun muassa sisämaahankin lumisille pelloille ehtineet pulmuset. Muuton piristymistä on jo nähtävissä, ja pääsiäisenä lintujen muutto voimistuu.

Yle Areena

Fortumin venäläinen ruletti

https://areena.yle.fi/1-50979195

Tutkijat laskivat MOT:lle: Maksoimme syksyllä sähköstä 5 miljardia ylimääräistä – ”Tulonsiirto sähköntuottajille”

https://yle.fi/a/74-20021622

Venäläisen rahan varjossa

https://areena.yle.fi/1-50654062

Pandoran paperit paljastavat, miten Venäjän valtapiirien rahaa päätyy veroparatiisien kautta Suomeen. MOT jäljittää rahoja ja näyttää, miten energian, tiedon ja väkivallan monopoli liittyy venäläiseen korruptiokoneistoon.

Blogikirjoituksia

Suurten sähkölaskujen isä – miljoonapalkkioiden sijaan normaaliyhtiöissä olisi näytetty ovea

https://www.paivanlehti.fi/suurten-sahkolaskujen-isa-miljoonapalkkioiden-sijaan-normaaliyhtioissa-olisi-naytetty-ovea/

Youtube

Загальні бойові втрати противника з 24.02.22 по 07.04.23

https://www.youtube.com/watch?v=12DSVVg7ztg

Venäläisiä on kuollut Ukrainan sodassa jo lähes 180 000 ja havoittunut moni kertainen määrä. Materiaaliset tappiot ovat valtavat.

Kuka Jeesus on? Klaus Korhonen 1, Lapinlahden yhteyspv:t 2018

https://www.youtube.com/watch?v=DLaB9L5zj9o&t=101s

Eduskuntavaalien tulos & Sanna Marinin "rage quit" | AOL #69

https://www.youtube.com/watch?v=MJM-r2hP-Yo

Huumori

Huumori on vuorovaikutuksen ja viestinnän muoto, jonka tarkoitus on tehdä ihmisiä iloisiksi, naurattaa ja purkaa jännitystä. Huumoriin reagoivat kaikenikäiset ihmiset kaikista eri kulttuureista. Suurin osa ihmisistä kykenee kokemaan asioita humoristisina ja reagoimaan niihin huvittumalla, hymyilemällä tai nauramalla. Tällaista kykyä kutsutaan huumorintajuksi. Huumorintajua säätelee ennen kaikkea henkilökohtainen maku, mutta siihen vaikuttavat monet tekijät kuten yksilön taustakulttuuri, koulutustaso, älykkyys ja kypsyys sekä konteksti.

Huumori voi kummuta ylemmyydestä ja vahingonilosta, yllättävästä vastakohtaisuudesta, tai sen tarkoituksena voi olla tarjota huojennuksen tunne. Huumorin monista lajeista tunnetuimpia ovat komiikka, satiiri, ironia ja parodia, ja sen lukuisista eri muodoista tunnetaan muun muassa vitsit, kaskut, pilapiirrokset ja stand up -komiikka. Huumorintajulla viitataan huumorin hyödyntämisen taitoon, sen ymmärtämiseen ja sen arvostamiseen. Huumoria voi käyttää muun muassa ihmissuhteiden ylläpitoon tai oman olon parantamiseen.

Mikä oli Jeesuksen aasin nimi? No tietenkin Halle, koska ihmiset huusivat ja kannustivat Jeesuksen aasia huutamalla Halle lujaa.

Joka kerta kun ajamme hautausmaan ohi, isä kysyy: - Tiedättekö, miksi minua ei voi haudata tuonne? - Noh? - Koska en ole kuollut.

Miksi  nunnalle ei kannata antaa kahvia? No siksi, että sitten sen alkaa tehdä mieli munkkia.

Köyhän huvi on pieru ja nauru sen päälle.

Mitä naisen tulee tietää matematiikasta? - Jos jakaa niin ei saa kertoa.

Huumorivideot ovat yleistyneet

NEW Just for Laughs Gags | FunnyTV NEW Franks 2020 #40

https://www.youtube.com/watch?v=DlJoQ8roHSE

Laulavat mimmit

https://www.facebook.com/735442471/videos/2247731388766774



Poliittiset piirrokset ovat myös huumoria. Pidän erityisesti Kari Suomalaisen piirroksista.



Meemit ovat myös huumoria. Jussi Niinistö oli minun FB-kaverini. Kun julkaisin meemin Sinisestä Tulevaisuudesta niin Jussi Niinistö lopetti FB-kaveruutemme.


Pääministeri Sanna Marinin hävittäjälaunnot ovat myös saaneet aikaan meemejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti