Puhutaan niin kuin mies miehelle,
Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö
1980-luvun
talouspolitiikka
oli laman eräs taustatekijä. 1980-luvulla Suomessa vallitsi
voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko
vuosikymmenen. Yksi
syy nousukauden pitkittymiseen ja ylikuumenemiseen oli
ulkomaisen luotonhakemisen vapautuminen. Aiemmin luoton hakeminen
ulkomailta oli luvanvaraista, mutta Suomen
pankki vapautti
luoton hakemisen1986
ja
tämä johti laajamittaiseen yrityksien lainanhakuun ulkomailta.
Ulkomainen lainaraha oli huomattavasti kotimaista rahaa halvempaa.
Myös pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautui ja
luottokanta kasvoi enimmillään yli 100% vuodessa.
Edellä
mainitut seikat johtivat kansantaloudessa olevan rahamäärän
voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja
liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja
pörssikupla, jonka aikana syntyi nopeasti velkarahoituksella suuria
omaisuuksia. Termi kasinotalous
kuvasi
lainarahalla ja spekulatiivisella sijoittamisella rikastumista.
Hallitus
sitoi markan Euroopan valuuttayksikköön ecuun
korkealla
kurssilla, eli noudatti vahvan
markan politiikkaa.
Kurssin tiedettiin heikentävän Suomen kilpailukykyä ja pahentavan
työttömyyttä. Kilpailukykyä pyrittiin parantamaan
tupo-sopimuksella, jolla olisi alennettu palkkoja.
Devalvaatio-odotukset johtivat Suomen pankin valuuttapakoon, eli
sijoittajat vaihtoivat markkoja ulkomaan valuuttaan. 14. marraskuuta
1991 Suomen Pankin valuuttavaranto oli ehtymäisillään ja se
lopetti markkaa tukeneet ostot.
Valtiovarainministeri
Iiro Viinanen vakuutteli, ettei Suomi devalvoi, mutta valuuttapaon
vuoksi jouduttiin pakkodevalvaatioon marraskuussa 1991 ja markka
päästettiin kellumaan valuuttavarannon jälleen ehdyttyä 8.
syyskuuta 1992.
Marraskuussa
1991 tehty suuri devalvaatio
nosti
ulkomaisia lainoja ottaneiden valuuttavelkoja. Ulkomaisissa
valuutoissa otetut lainat eivät sopineet lainkaan yhteen
devalvaation kanssa, minkä Kouri–Porter-malli
oli
osoittanut jo vuonna1974.
Suomessa jätettiin noudattamatta tätä mallia rahamarkkinoiden
vapauttamisen yhteydessä. Valuuttalainojen määrä oli tosin vain
15% koko lainakannasta.
Laman
seurauksena kulutus ja investoinnit putosivat sekä julkisella että
yksityisellä sektorilla. Yritysten konkurssien määrä nousi
voimakkaasti, ja niiden kaatuminen ja heikko taloustilanne
aiheuttivat suurtyöttömyyden.
Työttömyys oli vuosina 1992–1997 yli 12 prosenttia, pahimpana
vuonna 1994 kaikesta työvoimasta 17 prosenttia
ja
rakennusteollisuudessa lähes 37 prosenttia. Pankit joutuivat suuriin
vaikeuksiin muun muassa riskialttiiden operaatioiden ja yritysten
kannattavuusvaikeuksien takia, ja seurauksena oli pankkikriisi.
Vakaan
markan politiikka
Suomi
koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman johtuen
vakaan markan politiikasta. Talouspolitiikan virheet
moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta
tuli tappava myrkky. Presidentti Mauno
Koivisto nimitti
Suomen Pankin johtajan Harri
Holkerin sinipunahallituksen.
Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka
kirjattiin Holkerin
hallituksen
ohjelmaan kuten myös Esko
Ahon hallituksen
ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin
keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat
eivät valvoneet. Rahoitustarkastus laiminlöi tehtävänsä.
Lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja
Pankkitarkastusvirastosta. Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen
poliittisten ja talouden päättäjien aikaansaama. Koivisto
ei
toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen
johtokunnan jäsenet Rolf
Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja
Kalevi
Sorsa.
Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri
Erkki
Liikanen,
jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen
noususuhdanteessa.
Vahvan markan politiikalla aiheutettiin
Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli
280 000. Markkinoilta poistettiin n. 48 000 elinkelpoista yritystä
vuoden 1997 loppuu mennessä ja yrittäjien itsemurhia tehtiin
Stakesin tilaston mukaan 11500. Pankit pelastettiin. Voidaanko puhua
kansanmurhasta?
Koiviston
konklaavi on valtiopetos?
Tasavallan
presidentti Mauno
Koivisto kutsui
06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän
edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille
suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa
asioissa. Kokouskutsu oli Martti
Mannisen allekirjoittama
ja päivätty 16.04.1992.
Kokouksessa teemoina olivat
1.
Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja
riippumattomuus
2. Tuomioistuimen toiminnan arvostelu
Kokouksessa
johti puhetta silloinen KKO:n presidentti Heinonen.
Palveriin osallistuivat tasavallan presidentti Mauno
Koivisto,
rouva Tellervo
Koivisto,
KKO:n presidentti Olavi
Heinonen,
oikeusneuvos Erkki-Juhani
Taipale,
oikeusneuvos Per
Lindholm,
KHO:n hallintoneuvos Pekka
Hallberg,
kihlakunnantuomari Markku
Arponen,
ylituomari Olli
Karikoski,
pormestari Juha
Kettunen,
Itä-Suomen HO:n presidentti Esko
Kilpeläinen,
Vaasan HO:n presidentti Erkki
Rintala,
oikeusneuvos Mikko
Tulokas,
professori Aulis
Aarnio,
apulaisprofessori Jukka
Kekkonen,
erikoistutkija Jyrki
Tala,
professori Leena
Kartio,
professori Olli
Mäenpää,
dosentti Juha
Pöyhönen,
professori Kirsti
Rissanen,
professori Kaarlo
Tuori,
oikeustieteen lisensiaatti Veli-Pekka
Viljanen, Antti Kivivuori,
professori Jaakko
Uotila,
kansliapäällikkö Jaakko
Kalela,
erityisavustaja Martti
Manninen ja
Ratan johtaja Jorma
Aranko.
Suomen
perustuslain 2 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat
tuomioistuimet.
KKO:n päätöksistä on todettavissa, että
oikeudenkäytön linjaus muuttui Koiviston pitämän tilaisuuden
jälkeen pankkeja suosivaksi.
Toukokuun tuomarineuvoston
kokous ei ollut ainoa laatuaan. Professori Kekkonen
oli
– Koivisto-kriittisyydestään huolimatta – erään kokouksen
pääalustajana. Tuolloin käsiteltiin lähinnä talousrikoksia ja
niiden tutkintaa. Presidentti ei kuitenkaan päässyt paikalle, vaan
iltaa isännöi oikeusministeri Matti
Louekoski.
Lopulta hänellekin tuli kiire, ja emännäksi siirtyi Tarja
Halonen.
Iltalehdessä
15.8.2005 Postipankin ex-pääjohtaja Seppo
Lindblom tunnustaa
syyllisyytensä pankkikriisiin.
Soitin europarlamentaarikko Anneli
Jäätteenmäelle ja
kysyi ns. Koiviston konklaavista. Jäätteenmäki sanoi ettei hän
ole juuri tuohon palaveriin osallistunut, mutta hän on osallistunut
vastaaviin palavereihin. Tästä voidaan päätellä, että
pankkikriisin ja suuren laman totuuden salaaminen on poliittisesti
yhteisesti sovittu salaisuus. Mukana asioiden salaamisessa on kaikki
poliittiset puolueet. Oikeuslaitos on alistettu poliittisen valvonnan
alaisuuteen. Tästä kirjoitti Lakimiesuutiset lehdessä 2/2002
käräjätuomari Jussi
Nilsson.
Asiapaperit
salaisiksi
Presidentti
Mauno Koiviston presidentin linnassa 6.5.1992 järjestetyn
”tuomarineuvoston” asiakirjat on määrätty salaisiksi Koiviston
pyynnöstä ja tasavallan presidentti Tarja
Halosen määräyksestä.
-
Selvästihän Koivisto halusi vaikuttaa siihen, että oikeuslaitos ei
tekisi pankkien kannalta hankalia ratkaisuja, muistaa professori
Jukka Kekkonen vuosikymmen takaisen keskustelutilaisuuden
ilmapiiristä.
Myös professori Heikki
Ylikankaan mukaan
Linnan tilaisuuden tarkoituksena oli koolle kutsuttujen arvovallalla
painostaa Korkein Oikeus tekemään Koivistolle mieleinen ratkaisu
pankkeja koskevassa asiassa. Koiviston palaverissa linjattiin
pankkikriisiin liittyvä oikeuskäytäntö pankkeja suosivaksi ja
velallisia tainnuttavaksi. Terveetkin pienyritykset olivat pankeille
lainsuojatonta riistaa. Luotot pantiin kerralla maksuun, vakuudet
rosvottiin laillisesti pankeille, jotka realisoivat ne päivän
hintaan ja kirjasivat voitot hyväkseen.
Jos Koiviston seminaari
kestäisi päivänvalon niin miksi asiakirjat on pitänyt julistaa
salaisiksi.
Salaiseksi
julistettu SSP-Sopimus
Suomen
Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1992
Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja
Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa
sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan
viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet
luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi
joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus
poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen
pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja
kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu
sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja
ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin
pääministeri Esko
Ahon hallituksen
toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro
Viinanen ja
sisäministerinä Mauri
Pekkarinen.
Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”.
Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin
Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä
jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 11 500
valitsi lopullisimman ratkaisun vuoden 1997 loppuun mennessä. Sen
jälkeen on vielä on poistettu yrityksiä markkinoilta ja niiden
kokonaismäärä Velallisten Turkirymän mukaan on n. 60 000
kappaletta ja itsemurhan tehneiden määrä n. 16 000. Katkeraa
kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa.
Kera
Oy:n ruumiinpesuryhmä
Kera
Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien mukaan ns. ruumiinpesuryhmä,
jonka tehtävänä oli pelastaa ns. Kera Oy:n rahoittamat
ongelmayritykset ja muuten minimoida tappiot. Tappioiden minimointiin
liittyi kilpailevien yritysten markkinoilta poistaminen yhdessä
pankkien kanssa. Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä toimi
varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti
kehityspäällikkö Veikko Anttonen. On syytä epäillä, että
asiasta olivat tietoisia KTM:n yrityskehitysosasto, johtaja Olavi
Änkö ja
hallitusneuvos Sakari
Arkio sekä
KTM:n kansliapäällikkö Matti
Wuoria.
Talonrakennusalalla
kysyntä romahti vuoden 1989 14 000 talopaketista vuoden1995 2900
talopakettiin. Ylikapasiteettia muodostui rajusti. Vuoden 1992
tilinpäätöksien mukaan Suomen Taloteollisuuden tulos oli 80
miljoonaa markkaa miinuksella ja vierasta pääomaa oli 214 miljoonaa
markkaa, Honkarakenne Oy oli miinuksella 30 miljoonaa ja vierasta
pääomaa oli 242 miljoonaa markkaa, Pyhännän Rakennustuote Oy oli
miinuksella 20 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 100
miljoonaa markkaa. Alavieskan Puurakenne Oy oli Suomen kolmanneksi
suurin talotehdas, jonka tappio oli vuonna 1992 vain miljoona markkaa
tappiolla ja vierasta pääomaa oli 36 miljoonaa markkaa.
Tyhminkin
pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa
KEP:n
Säästöpankin johtaja Korpela
sanoi
Seuralehden haastattelussa 15.11.2002 väliotsikossa mainitut sanat.
Korpela
jatkaa,
että ”katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa
olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella
ongelma-asiakkaiden kanssa, koska valtio maksaa pankin
luottotappiot”.
MOT-ohjelmassa 29.11.1999 saman pankin
isännistöä 15 vuotta johtanut toimitusjohtaja Antti
Ojala sanoi
näin ” Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi
yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksien,
oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion
piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että
ongelma-asiakkaat olivat pankille riski, mutta tässä poistui
kerralla riski ja oma vakavaraisuus parani”.
Jälkien
peittely
Säästöpankkien
pilkkomissopimusta tehtäessä 22.10.1993 perustettiin
ongelmaluottoja varten omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy.
Perustamisvaiheessa yhtiöön siirrettiin n. 3600 lainaa ja
kesäkuuhun 1994 mennessä n. 34 000 lisää. Kaikkiaan Arsenaliin
siirrettiin lähes 80 000 ongelmaluottoa, joista luottotappiot
korvattiin siirtäjäpankeille m. 50 miljardin pankkituella eli
kansalaisten maksamilla verovaroilla. Arsenal sai salaiseksi
valtiontalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että
sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden
tarkastusviraston mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500
miljoonan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On
todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu.
Raportin salaamisesta vastasi ministeri ja silloinen Vasemmistoliiton
puheenjohtaja Suvi Anne Siimes.
Aktiv Hansa Oy ja C&A
Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi
Anne Siimeksen allekirjoittamalla
kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin
markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla
markalla. Ongelmaluottoja oli n. 60 000 kappaletta. Nyt näitä
saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla
korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan
päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista
kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka
Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy
vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan niin
koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on
perustuslain vastainen.
Velallisille ei kuitenkaan annettu
mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Helsingin
Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja
siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta
perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 %:ssä (petos).
Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin
tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v. 2000. Siinä todetaan, että n.
1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi.
Lainaa ei ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin liittyi
valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että
nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa
on yrittäjäpula.
Johtopäätökset
Suomessa
pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat
kärsimään Suomen talouden ja poliittisten päättäjien
virhearvioinneista. Hinta on monen osalta äärettömän korkea.
Pankkikriisi jätettiin selvittämättä. Ei voi välttyä
vaikutelmalta, että asiasta on poliittinen sopimus suurimpien
puolueiden sekä Kristillisten, Vasemmistoliiton sekä Ruotsalaisen
kansanpuolueen kesken. Menettely on törkeä kansalaisten
perusoikeuksien ja oikeusturvan loukkaus. Se on ihmisoikeussopimusten
vastainen menettely.
Iiro
Viinanen oli yksi päätoimijoista
"Hätä
ei lukenut lakia, eikä kuolemanpelossa kaihdettu keinoja",
sanoo Iiro
Viinanen,
joka oli valtionvarainministerinä suuren laman ja pankkikriisin
aikana 1990-luvun alussa. Hän oli purkamassa pommia, joka oli
viritetty vuosina 1986-1991 eli ennen hänen ministerikauttaan.
Valuuttaluottojen vyöry kulki läpi kansantalouden ja yrityskentän.
Halvaksi rahaksi luullut valuuttaluotot muuttuivat vääräksi
rahaksi, kun markan arvo romahti ja velkapommi räjähti.
Valuuttaveloista kehkeytyi Suomen taloushistorian suurin yksittäinen
katastrofi, josta kehkeytyi pankkikriisi.
Pankkikriisin sumeisiin
kohtiin kuuluu valuuttavelallisten taloudellinen ja oikeudellinen
kohtalo. Sitä ei ole juurikaan selvitetty, koska devalvaatioista
hyötyjien määrä on ollut lukumääräisesti paljon suurempi kuin
tappioista kärsineiden määrä. Vähemmistöön jäävän
kansanosan asema on aina kurja. Syrjäytyneet elävät hyvinvoinnin
ja hyväksynnän marginaalissa. He ovat eläneet
velkahelvetissä.
Valtionvarainministeriön, valtion
vakuusrahaston ja Suomen Pankin virkamiehet sekä Esko Ahon
hallituksen ministerit myöntävät yksityisissä keskusteluissa,
ettei pankkien pelastaminen ja valuuttavelallisten kohtelu mennyt
lain mukaisesti.
Björn
Wahlroos pääkonna?
SYP
kauppasi 1990-luvun vaihteessa asiakkailleen miljardeittain
valuuttakoriluottoja. Valuuttaa tungettiin markkinoille. Samaan
aikaan pankki kaatoi suurilla operaatioilla markkaa kohti
devalvaatiota, jonka pankki tiesi aiheuttavan valuuttaluottoja
ottaneille asiakkailleen kasapäin konkursseja.
Pankki itse
suojasi oman valuutta-asemansa, koska ennusti markan taipuvan jossain
vaiheessa. Sen sijaan asiakkailleen SYP:n johtajat vakuuttivat, että
lainojen taustalla oleva valuuttakori antaa riittävän
suojan.
Pankille itselleen devalvaatiosta ja asiakkaiden
valuuttaluotoista ei siis tullut tappiota, vaan suuria voittoja.
Asiakkaiden konkursseista tappioita tuli sitten sitäkin enemmän.
Kun ongelmat muuttuivat kriisiksi juuri Björn
Wahlroos perusteli
arvovaltaisille päättäjille, miksi pankit pitäisi pelastaa.
Presidentti Mauno Koivisto järjesti talousseminaarin
presidentinlinnassa 2.3.1992. Mukana olivat Postipankin pääjohtaja
Seppo
Lindblom,
SYP:n emopankin Unitaksen johtaja Vesa
Vainio ja
KOP:n pääjohtaja Pertti
Voutilainen.
Tilaisuudessa Bjorn Wahlroos avasi pankkikriisin syvimmän olemuksen
arvovaltaiselle päättäjäjoukolle. Wahlroosilla oli ratkaiseva
rooli, kun pankinjohtajista koostuvat ryhmä päätti, miten valtio
pelastaisi pankit niiden itsensä aiheuttamista ongelmista.
Näin
siis markan kaatumiseen keskeisesti vaikuttaneista miehistä tuli
maan hallituksen tärkeitä neuvonantajia, kun piti korjata markan
kaatumisen aiheuttamat tuhot. Wahlroosin perustelut hyväksyttiin
laajasti ja nopeasti. Pääministeri Ahon hallituksen
talouspoliittinen ministerivaliokunta päätyi samaan lopputulokseen
kuin Wahlroosin analyysi.
Eikä tässä vielä kaikki.
Valtiovarainministeriössä heräsi ajatus, että valtion antama
pankkituki voitaisiin vaihtaa osakkeiksi. Silloin SYP alkoi kiireellä
suunnitella konsernirakenteen myllertämistä niin, että valtio ei
pääsisi käsiksi yhtiön omaisuuteen. Tämän projektin vetäjä
oli kirjan mukaan Wahlroos.
SYP pelastautui rukkaamalla
rakennettaan, hinnoittelemalla uudelleen omaisuutensa ja muuttamalla
nimensä niin taidokkaasti, että asiakkaat eivät sitä huomanneet.
Suomen Yhdyspankin rakenneuudistus toteutettiin siten, että käyttöön
otettiin pankin vanha nimi Pohjoismaiden Yhdyspankki. Sille
siirrettiin Suomen Yhdyspankin koko pankkitoiminta. Tämän
seurauksena Pohjoismaiden Yhdyspankista tuli Suomen Yhdyspankin
tytäryhtiö ja emoyhtiönä toimineen Suomen yhdyspankin nimi
vapautui ja Pohjoismaiden Yhdyspankki voitiin muuttaa takaisin Suomen
Yhdyspankiksi. Voitot pantiin toiseen taskuun ja tappiot toiseen.
Järjestelyn jälkeen pankkitoimintaa voitiin jatkaa perinteisenä
Suomen Yhdyspankkina. Emoyhtiö Unitaksen palvelukseen jäi vain
parikymmentä henkilöä hoitamaan konsernihallintoa ja arvokkaita
omaisuusmassoja. Tytäryhtiönä toimiva Suomen Yhdyspankki harjoitti
varsinaista pankkitoimintaa. Valtionvarainministeriössä jäi
vahingossa tai tahallaan huomaamatta, että vaihtoon olisivat tulleet
SYP:n eivätkä Unitaksen pörssissä noteeratut osakkeet.
SYP
teki vekseleistä väkisin velkakirjoja. Rata hyväksyi SYP:n toimet.
SYP oli lain yläpuolella. Suurpankki velkoi asiakkailtaan 8
miljardia markkaa kyseenalaisin perustein.
Presidentti
Koivisto käskytti tuomareita ja painosti oikeuslaitosta
Miksi
tuomarit taipuivat, kun Koivisto vaati pankeille oikeutta ja
velallisille tuomioita? Presidentti ei halunnut helpottaa
kansalaisten ahdinkoa kuin oikeusministerin painostuksesta.
Tuomioistuinten ja tuomareiden toiminnassa on nähtävissä selviä
muutoksia vuoden 1992 jälkeen, kun tarkastellaan tehtyjen
ratkaisujen sisältöjä ja perusteluja.
Valuuttavelallisten
näkökulmasta mielenkiintoiseksi ajankohdaksi muodostuu kevät 1992,
jolloin presidentti Mauno Koiviston aktiivinen rooli pankkikriisin
hoidossa tuli esille erikoisella tavalla. Presidentti ei ollut
tyytynyt pohtimaan vain pankkikriisin taloudellisia vaikutuksia ja
seurauksia, vaan hän myös vaikutti muiden tahojen päätöksentekoon.
Koiviston näkökulmasta tuomioistuimista oli kehittymässä liian
keskeinen tekijä pankkikriisin selvittelyssä.
Presidentinlinnaan
kokoontui 6. toukokuuta tuomioistuinten, yliopistojen ja
tutkimuslaitosten edustajia sekä presidentin kanslian henkilökuntaa.
Mukana oli myös korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano:
presidentti Olavi
Heinonen ja
oikeusneuvokset Erkki-Juhani
Taipale, Per Lindholm ja Mikko Tulokas,
joka oli juuri nimitetty korkeimman oikeuden jäseneksi.
Paikalle
saapui myös korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) hallitusneuvos Pekka
Hallberg,
josta myöhemmin tuli KHO:n presidentti. Lisäksi mukana oli viisi
muuta alempien oikeusistuinten jäsentä: Itä-Suomen hovioikeuden
presidentti Esko
Kilpeläinen,
Vaasan hovioikeuden presidentti Erkki
Rintala,
Oulun lääninoikeuden ylituomari Olli
Karikoski,
Kuopion raastuvanoikeuden pormestari Juha
Kettunen ja
Rovaniemen tuomiokunnan kihlakunnantuomari Markku
Arponen. Kaikkiaan
osanottajia oli kolmisenkymmentä.
Tilaisuudessa käsiteltiin
tuomioistuinten yhteiskunnallista vallankäyttöä ja
riippumattomuutta sekä arvioitiin tuomioistuinten toimintaa yleensä.
Työjärjestyksestä huolimatta tilaisuuteen ei ollut kutsuttu
oikeusministeriön edustajia, hallituksen ministereitä tai muitakaan
poliitikkoja.
Helsingin yliopiston oikeushistorian
professori Heikki
Ylikangas oli
yksi osanottajista. Hän on selostanut tilaisuuden tarkoitusta ja
luonnetta seuraavasti: "Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan
presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden
arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen
ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa." Tällä Ylikangas viittaa
Koiviston aikaisemmin esittämään näkemykseen, jonka mukaan
pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoja.
KKO oli tehnyt vain kuukautta ennen Koiviston järjestämää
tilaisuutta päätöksen, joka tuki lainanottajien
oikeuksia.
Koiviston
puhuttelu muutti tuomioiden linjaa
Koivisto
oli Pietilän mukaan hyvin vihainen tuomareille, jotka olivat
ottaneet päätöksissään kuluttaja-asiamiehen roolin. Koiviston
mukaan tuomioistuinten olisi pitänyt huomioida lain lisäksi
pankkien taloudellinen asema ja kansantaloudelliset näkökulmat.
Olavi
Heinonen oli
kirjan mukaan äärimmäisen kiusaantunut keskustelusta. Pietilän
mukaan Koiviston nuhtelu johti siihen, että tuomioistuimet alkoivat
tulkita lakia pankkien eduuksia ja velallisten vahingoksi yhtä
tapausta lukuun ottamatta.
Koiviston keskustelut on tallennettu
Koiviston omaan arkistoon, jossa on nauhoitukset ja kirjoitetut
muistiot. Tasavallan presidentti Tarja Halonen päätti heinäkuussa
2002, että asiakirjoja ei luovuteta ulkopuolisille.
Myöhemmin
Koivisto on kirjan mukaan muistuttanut, että oikeuslaitoksen pitää
ottaa kantaa heikomman puolesta vahvempaa vastaan. Koiviston
ajatuksissa tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon, että
pankkikriisin aikaan pankeista oli tullut heikompi
osapuoli.
Oikeuslaitos
päätti pankin tarpeen mukaan
Oikeuslaitoksen
juoksuttamisesta kirja antaa herkullinen esimerkin, joka liittyy
pankkien asiakkailleen myymiin valuuttakoriluottoihin. Suuri osa
noista luotoista oli vekseleitä. Korkein oikeus oli jo kuitenkin
vuonna 1989 päättänyt, että vaihtuvaan pääomaan perustuva
korivaluuttavekseli on pätemätön. Pietilän kirjan mukaan kymmenet
tuhannet lainasopimukset perustuivat pätemättömiin
papereihin.
Siitä huolimatta pankit kauppasivat vastaavia
tuotteita kiihtyvällä tahdilla. Yksi vekselimuodon suosion syy oli,
että niistä ei pitänyt maksaa leimaveroa. Kun devalvaatio räjäytti
asiakkaiden valuuttavelan markka-arvon pilviin, alkoi erikoinen
kiista. Osa asiakkaista huomasi, että lain mukaan vekselivelan määrä
pitää olla tiedossa jo sopimusta tehtäessä. Devalvaatio ei siis
voi nostaa vekselivelkaa sovittua suuremmaksi, vaan asiakkaan pitäisi
selvitä velasta maksamalla vain vekselissä sovittu
markkasumma.
Tällainen kanta jäi voimaan eräässä kiistassa
Kemin raastuvanoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa. Korkein
oikeus ei antanut pankille valituslupaa. Tuosta päätöksestä
välittämättä pankit vaativat kaikilta muilta asiakkailtaan
devalvaatiolisän. Myöhemmässä vaiheessa pankit kuitenkin
väittivät, että vekseli ei olekaan enää vekseli, vaan normaali
luotto. Pankit saivat oikeuslaitoksen puolelleen.
Kun verottaja
puolestaan vaati luotoista maksamattomia veroja, pankki onnistui
todistamaan oikeudessa, että kyseessä on vekseli. Näin siis SYP
onnistui Pietilän mukaan vakuuttamaan Korkeimmalle
hallinto-oikeudelle, että kyseessä olivat vekselit ja Korkeimmalle
oikeudelle, että kyseessä ovat luotot. Suomen korkeimmat
tuomioistuimet pitivät papereita erilaisina aina sen mukaan, mikä
oli pankille edullisinta.
Valuuttavelalliset
elävänä hirressä rikosten uhreina
Valuuttavelallisten
kohtaloksi koitui Suomen markan devalvaatio, jota ei koskaan pitänyt
tulla. Suomen Pankki ja pääministeri Esko
Ahon hallitus
vakuuttivat yhdessä presidentti Mauno
Koiviston kanssa,
että vahvan ja vakaan markan politiikka on kansantalouden ja
hyvinvoinnin ankkuri.
Pohja kuitenkin petti, ankkuri irtosi,
markka devalvoitiin ja päästettiin kellumaan. Tapahtumien virta
alkoi viedä valuuttavelallisia. Tulvan paisuessa mukaan tempaantui
satojatuhansia suomalaisia, joiden velat kasvoivat ylivoimaisen
suuriksi. Lopulta pankki pani heidän omaisuutensa pakkomyyntiin.
Vuonna 1994 ulosotossa oli yli 500 000 suomalaista, kun "normaalina"
voidaan pitää vuoden 2006 tasoa, noin 200 000.
Valuuttaluottojen
perintä on ollut poikkeuksellinen tapahtuma, ja sen yhteydessä on
myös koeteltu Suomen kansainvälisten valtiosopimusten pitävyyttä.
Tuomioistuinten tuomarit eivät ole tutkineet tai ymmärtäneet,
minkälaisista asiakirjoista korivaluuttavekseleissä oli kyse.
Valtionvarainministeriö ja pankkitarkistajat ovat edesauttaneet
epäselvyyksien luomisessa. Tarkoitus ja tavoite ovat ohittaneet
Suomen lain. Kun otetaan huomioon pankkien, pankkiviranomaisten ja
poliittisen vallan yhteistyö lainsäädäntötyössä, niin tästä
paljastuu suuren luokan operaatio. Valuuttavelkojen jälkien
seuraaminen vie lukijan Suomen taloushistorian synkimpään
ajanjaksoon, suureen lamaan ja pankkikriisiin, jonka selvittelyyn
osallistuivat maamme silloiset huippupolitiikot. Heidän tekonsa ja
kommenttinsa vaikuttivat valuuttavelallisten järkyttävään
kohtaloon.
1980-luvun talouspoliittisen kokeilun, vakaan markan
ylläpidon kustannukset toteutuivat satojen miljoonien markkojen
tappiopottina. Se kaatui lyhentämättömänä ensin
valuuttavelallisten ja sen jälkeen veronmaksajien syliin. Ihmettelyn
määrä lisääntyi, kun 1990-luvun puolivälissä käynnistettiin
useita lainsäädäntöhankkeita, joilla tehtiin hyväksyttäviksi
pankkikriisin aikana kiireessä tehdyt ja toteutusaikanaan
lainvastaiset ratkaisut.
Lähde mm.
A.-P. Pietilä:
Pankkikriisin peitellyt paperit, ISBN 978-951-884-443-6, julkaistu
22.5.2008
Törkeä
petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?
Seppo
Konttisen kirja Salattu pankkituki ja sitä seuranneet ohjelmat
Ajankohtainen kakkonen 13.2.2008 ja A-Zoom 15.2.2008 nostivat
uudelleen esille niin sanotun Aktiv-Hansakaupan.
Ajankohtainen
kakkonen kertoi 13.2.2008, että 1990-luvun laman aikana Suomessa
velkaantui yli 120 000 ihmistä, joista kolmasosa oli yrittäjiä.
Lopputuloksena oli henkilökohtaisia katastrofeja: ulosottoja,
avioeroja, alkoholismia, jopa itsemurhia. Suurin osa
ylivelkaantuneista on kuitenkin sinnitellyt velkataakkansa alla. Tänä
vuonna asioiden piti muuttua. Vuodenvaihteessa astui voimaan säädös
velkojen lopullisesta vanhenemisesta, jonka piti armahtaa
lamavelalliset.
Mutta ihan niin ei taida käydä.
Velkaneuvojien arvion mukaan mukaan laman vuoksi velkaantuneista
vapautuu maaliskuussa korkeintaan joka kymmenes. Muilla pankkikriisin
maksutalkoot jatkuvat vielä vuosia.
A-Zoom jatkoi perjantaina
15.2.2008 keskustelua: Pankkivangit. Joko lamavelallisten
pankkivankeus vihdoin päättyy? Reportaasi jättivelkojen painamista
kansalaisista ja päättäjistä, jotka katosivat.
Studiovieraana
oli salaisesta pankkituesta pamfletin kirjoittanut taloustoimittaja
Seppo Konttinen.
Mikä
on Aktiv Hansa-kauppa?
Arsenal
sai valtiontalouden tarkastusviraston raportin salaiseksi sillä
perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin
julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan
Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13
yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että
raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastaa
ministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes.
Syyllistyikö ministeri Siimes rikollisten suojeluun suostuessaan
asioiden julistamiseksi salaisiksi? Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland
Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla
kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Nämä
12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla
todellisesta arvosta. Velallisille ei kuitenkaan annettu
mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Luottojen
myymisestä ei ole virallista päätöstä.
Helsingin Sanomien
1.4.2000 julkistaman uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja
siten perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta
perittäväksi on säädetty rikoslain 36 luvun 1-3 §:ssä (petos).
Kysymys on törkeästä petoksesta, jos asiaa tarkastellaan Suomen
rikoslain pohjalta. Jo maksettujen lainojen perimisestä on
raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000:
tuhannesta tarkastetusta reklamaatiosta noin kymmenesosa todettiin
aiheellisiksi; lainaa ei enää ollut olemassa. Lisäksi noihin
myytyihin saataviin sisältyi valtava määrä yrittäjien velkoja,
mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä
velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.
Kauppasopimukseen
sisältyi myös klausuuli, jonka mukaan, jos kauppasummaa
pienennetään Suomen valtion toimenpitein, koko kauppasumma laukeaa
maksettavaksi. Sidottiinko tällä klausuulilla jo
lainsäädäntövaltaakin? Ylittikö sopimus laillisuuden rajat?
Miksi asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka? Onko
kysymyksessä rikosten peittely ja rikollisten suojelu ja törkeä
petos?
Torkeä
petos?
Omaisuudenhoitoyhtiöt
Arsenal Oyj, Arsenal-SSP Oy ja Arsenal-Silta Oy myivät 31.3.2000
allekirjoitetulla kauppakirjalla yhteensä noin 76 000 saatavaa,
pääoma-arvoltaan noin 12 miljardia markkaa, 600 miljoonalla
markalla Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kysymyksessä
oli siis Suomen oloissa erittäin suuri kauppa. Kaupalle antoi
hyväksyntänsä omaisuudenhoitoyhtiöiden valtio-omistajan puolesta
toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes. Aiemmin hän oli
ilmoittanut, että saatavia ei myydä ulkomaalaisille
perintäyhtiöille. Näin lienee kuitenkin tosiasiassa tapahtunut.
Arsenal-kauppojen alkuperäistä kauppahintaa on pidettävä
kohtuuttoman alhaisena. Velalliset olisivat lähes poikkeuksetta
olleet valmiit ostamaan itsensä vapaiksi maksamalla viisi prosenttia
myydyistä veloistaan vapaaehtoisesti. Tätä tarkoittanut todellinen
sovintomenettely olisi ollut myös omaisuudenhoitoyhtiöt omistavan
valtion kiistaton etu. Nyt taloudelliset tappiot koituvat
suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi, kun taas voitot siirtyvät
perintäyhtiöiden ulkomaalaisten omistajien hyödyksi.
Kansantaloudenkin tappiot lienevät mittavat. On syytä epäillä,
että Aktiv Hansa kaupalla peiteltiin Arsenalin ja pankkien
rikolliset toimet.
Perustuslain
vastainen sopimus
Kauppaehtoihin
sisältyvän sitoumuksen pidättäytymistä lainmuutoksilta on
pidettävä myös kohtuuttomana ja vähintään kyseenalaisena myös
valtiosääntöoikeuden kannalta. Kauppasopimus on Suomen
perustuslain vastainen. Suomen perustulain 29 §:n mukaan
kansanedustaja on toimessaan velvollinen noudattamaan oikeutta ja
totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia,
eivätkä häntä sido muut määräykset. Menettely, jolle ministeri
koko hallituksen puolesta on antanut hyväksynnän, näyttää
sitovan veronmaksajille aiheutuvien lisätappioiden uhalla eduskunnan
ja kansanedustajan lainsäädäntö- ja aloitevaltaa. Kuitenkaan
eduskuntaa sitovia kauppaehtoja ei ole saatettu eduskunnan
hyväksyttäviksi.
Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy
ostivat 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla
Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Ostajat ovat perineet
saatavia noin 57 000 velalliselta. Perinnässä on myös sellaisia
velkoja, joita ei ole pitkiin aikoihin yritettykään periä ja jotka
ovat tulleet jo maksetuiksi joko velallisen tai takaajan toimesta tai
muutoin, mutta joita koskevia velkakirjoja ei ole aikanaan
asianmukaisesti mitätöity ja/tai palautettu velallisille. Toinen
hämmästystä aiheuttanut asia on se, että Aktiv Hansa Oy ja C&A
Finland Oy ovat omaksuneet selkeästi muista velkojista poikkeavan
menettelyn velkasovinnoissa. Nämä yhtiöt eivät tee ns.
nollaohjelmia, eivätkä viittä vuotta lyhyempiä maksuohjelmia.
Yleensä maksuohjelmat ovat kahdeksan vuoden mittaisia ja niissä on
yleisenä pidettävästä menettelystä poikkeavia purkuehtoja.
Näin
Suvi-Anne Siimes vastasi
Suvi-Anne
Siimeksen vastaus
turkulaisen Kalevi
Kannuksen kyselyyn:
"Arsenalin
saatavakannan myyntiä on käsitelty esityksestäni hallituksen
talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kahteen kertaan syksyllä
1999 eli 29.11 1999 ja 8.12.1999. Käsittelyn pohjana oli saatavien
myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12
kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc +
Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja
allekirjoitettiin 31.3.2000. Saatavakannan myynti perustui jo
edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa
omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas."
Mainitun
valiokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat Paavo
Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja
Eva
Biaudet.
Kokouksessa 8.12.: Sauli
Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä,
Suvi-Anne Siimes ja
Erkki
Tuomioja.
Poliittinen
salaisuus
Kysyin
(siis minä Erkki Aho) kansanedustaja Toimi Kankaaniemeltä, miksi
Aktiv Hansan kauppaan ei ole puututtu, vaikka on syytä epäillä
kauppaa petolliseksi ja kauppa saattaa sisältää perustuslain
vastaisen klausuulin. Kankaanniemi vastasi: ”Kaikki sen tietävät,
mutta kukaan ei halua puuttua asiaan”. Onkohan tässä kysymys ns.
”hyvä-veli -järjestelmästä”, johon on päässyt osalliseksi
yksi ”sisarkin” eli Suvi Anne Siimes?
Kaikki
kansanedustajat ovat tietoisia siitä, että Suvi-Anne
Siimeksen Aktiv
Hansa-kauppa on rikollisesti tehty. Poliittiseen salaisuuteen kuuluu
myös niin sanottu Koiviston konklaavi, jossa päätettiin, että
pankki voittaa ylemmissä oikeusasteissa. Kaikki kansanedustajat
tietävät salaisen SSP-sopimuksen, jonka mukaan pankeille annettiin
vapaus poistaa markkinoilta yrityksiä (noin 60 000) ja laittaa
saatavat valtion avoimeen pankkitukipiikkiin. Suomalaisilta on
oikeudensaanti estetty myös sillä, että Euroopan
Ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi on nimitetty
valtakunnansyyttäjävirastosta väärillä tiedoilla Päivi Hirvelä.
Näin suomalaiset eivät voi saada oikeutta EIT:ssäkään.
Oman
rikollisen toimintansa suojelemiksi päättäjät perustivat niin
sanotut maakuntajoukot.
Suomen
taloushistorian suurimmasta katastrofista ei ole kerrottu kaikkea.
Seppo Konttinen tekee paljastuksia kirjassaan nimeltä Salainen
pankkituki. Konttisen esityksen mukaan poliittinen ja taloudellinen
eliitti oli hämärtänyt kärsimysten vuodet. Käyttöön oli otettu
vaikeasti ymmärrettäviä sanoja kuten rakennemuutos, muutostarve,
talouden vakaus, pankkialan tervehdyttäminen tai markkinavoimat.
Pelkästään voittajien kertoma "totuus" on hallinnut
pankkikriisivuosien historian kirjoittamista ja tilintekoa. Se on
ollut liian yksipuolista.Pääsyyllinen
Konttisen
kirjasta tulee selvästi esille, että pankkikriisin konna on
presidentti Mauno
Koivisto,
joka on vetänyt omaa rooliaan kaukana virallisten linjojen takana ja
etäällä etusivujen uutisista. Pankkilait olivat peräisin Mauno
Koiviston ensimmäisen hallituksen ajoilta. Vuosien saatossa pankkien
lainahanat olivat päästetty holtittomasti soljumaan, mikä johti
pankit vararikon partaalle. Päättäjät eivät itsekään tienneet,
mitä oltiin tekemässä. Vakaan markan politiikka ja holtiton
rahamarkkinoiden vapauttaminen johtivat yli puolen miljoonan ihmisen
työttömyyteen. Yli 60 000 yritystä hävisi markkinoilta,
yrittäjien omaisuus ja elämäntyö tuhottiin. Tuhannet ihmiset
päättivät päivänsä oman käden kautta. Toiset taas elävät
näiltä sijoilta huippupalkoilla ja -eläkkeillä tässä samassa
yhteiskunnassa.Muut
syylliset
Pankkikriisin
todelliset taustat ovat harvojen ja valittujen tiedossa.
Itsenäisyyden ajan suurimman laman yhteiskuntavaikuttajat olivat
Mauno
Koivisto,
Harri Holkeri,
Erkki Liikanen,
Matti
Louekoski,
Esko Aho,
Iiro Viinanen,
Ulf Sundqvist,
Seppo
Lindblom,
Esko Ollila ja
muita.
Entinen Kannuksen elinkeinoasiamies Esko
Aho ja
entinen pienyrittäjä Iiro
Viinanen joutuivat
mahdottoman tehtävän eteen.
Toiseen eliittiryhmään kuuluivat
pankinjohtajat ja virkamiehetRolf
Kullberg,
Sirkka Hämäläinen,
Jaakko Lassila,
Ahti
Hirvonen,
Paavo Prepula,
Vesa Vaino,
Björn Wahlroos,
Pertti
Voutilainen,
Pekka Laajanen,
Christopher Wegelius ja
muita.
Missä he ovat nyt kun kultaiset kädenpuristukset on
annettu ja ennenaikaiset suureläkkeet maksettu?
Laman
syy
Suomen
Pankin entisen pääjohtajan Mauno
Koiviston vetämä
vahvan markan politiikka oli laman pääsyy. Suomen Pankin pääjohtaja
Rolf
Kullberg ilmoitti
nimittäjälleen Mauno
Koivistolle syyskuussa
1991, että hän jättää tehtävänsä jos markka
devalvoidaan.
Valtionvarainministeri Iiro
Viinanen löi
14.11.1991 vetoa, että ei devalvoida. Jos devalvoidaan, niin hän
eroaa. Markka devalvoitiin. Viinanen ei eronnut. Puntila erosi ja
Kullberg palkittiin myöhemmin korkealla kunniamerkillä.
Väärä
politiikka nakersi palkansaajien, yrittäjien ja eläkeläisten
leipää.
Nuori pääministeri Esko
Aho ilmoitti
kesällä 1992, että pankit tullaan pelastamaan kaikissa
olosuhteissa. Julkilausuma johti Suomen taloushistorian kaikkien
aikojen suurimpaan kansalaisten varallisuuden uusjakoon salaa ja
peitellysti.
Pankkiherrat
linnaan
Koivisto
kutsui linnaan maaliskuussa 1993 maan johtavat ekonomistit
keskustelemaan talouspoliittisesta tilanteesta. Aina kun Koivisto
halusi vaikuttaa asioihin, niin hän järjesti salaisen puhuttelun
linnaan. Tästä johtamistavasta ei jäänyt merkkejä historian
lehdille. Pankinjohtajat Seppo
Lindblom, Vesa Vainio, Björn Wahlroos ja
Pertti
Voutilainen eivät
tienneet tilaisuudesta poistuessaan, oliko kysymyksessä ollut
ripitys vai niskalaukaus.
Näin alkoi isänmaan taloushistorian
mittavin hämäysoperaatio: vastuu levitettiin, syyllisuus jaettiin,
teot peiteltiin.Näytelmä
Säätytalolla
Suomen
pankkien tilaa pohdittiin valtioneuvoston kanslian asettaman
pankkityöryhmän avulla. Siihen kuuluivat
valtiosihteeri Eino
Keinänen,
ylijohtaja
Jorma
Aranko ja
puheenjohtajana
Suomen Pankin Sirkka
Hämäläinen.
Pankkien
etuja ajoivatAhti
Hirvonen,
Pertti Voutilainen,
Seppo Lindblom,
Pauli Komi
ja
Kalevi Kauniskangas.
Sihteeri
toimiVesa
Vihriälä.
Maaliskuun
18. päivä 1992 jätettiin Suomen EU-hakemus ja pankkityöryhmä
jätti raporttinsa kahdeksan miljardin pankkituesta. Samana iltana
Säätytalolle asteli Kannuksen Kenedy Esko
Aho adjutantteinaan
Iiro
Viinanen, Sirkka Hämäläinen ja
Eino
Keinänen.
Syytettyjen
aitioissa istuivat rosvot - pankkien pääjohtajat. Tilaisuuden
lopussa Aho hehkutti, että virheitä tehneet pankinjohtajat on
pantava vastuuseen.
Pankkitukea hallinnoimaan perustettiin Valtion
vakuusrahasto. Sen johtokuntaan kuuluivat Jorma
Aranko, Esko Ollila ja Pekka Laajanen.
Koplan tehtävänä oli jakaa rahat pankeille. Julkisuuteen luotiin
kuvaa, että säästöpankit olivat konnan roolissa.Säästöpankit
päätettiin poistaa markkinoilta
Säästöpankkiasiassa
pankkieliitti ja Esko
Ahon hallitus
pelasivat julkisuudelta piilossa vähintäänkin kaksilla korteilla,
eikä pankkituen maksajille haluttu kertoa totuutta. Suomen
Säästöpankki lahdattiin lokakuun 20. päivänä 1993.
Hallituksen
tiedotustilaisuudessa 22.10.1993 Säätytalolla kerrottiin Suomen
kansalle Suomen Säästöpankin jaosta neljän kilpailevan pankin
kesken. Puhetta johtivat pääministeri Esko
Aho ja
valtionvarainministeri Iiro
Viinanen,
joiden johdolla oli päästy aamuyöllä salaiseen sopimukseen
pankkikaupan ehdoista. Pankkien yksityiset osakkeenomistajat oli
saatu pelastettua ja roskat saatu haudattua kansalaisten
maksettavaksi. Suomen Sääsöpankin hinnaksi tuli 5,6 miljardia
markkaa, Viinanen ja Aho eivät
saaneet pankista haluamaansa hintaa. Mutta mikä oli myydessä, kun
kyseessä eivät olleet omat vaan veronmaksajien rahat.
Suomen
Säästöpankin koko luottokanta oli Rahoitustarkastuksen lausunnon
mukaan 45 miljardia markkaa, joista riskiluottoja 12 miljardia.
Valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle kerrotaan pankkitukeen
upotetun 1999 loppuun mennessä 97 miljardia markkaa. Joillekin
pankeille on täytynyt syytää rahaa miljarditolkulla. Minkälaisilla
kepulikonsteilla pankkitukea maksettiin? Ja miten on mahdollista,
ettei asiasta julkisuudessa sanottu sanakaan? Salaiseksi julistettu
Säästöpankkisopimus paljastaa totuuden.Liikepankkien
hämärät pelastustoimet
Salailu,
peittely ja harhaanjohtaminen kuuluivat pankkiherrojen
tiedottamistrategiaan. Talous pullistui ulkomailta tuodusta
velkarahasta, kansantaloudessa elettiin yli varojen. Vaaleihin
valmistauduttiin Liikasen lentävällä lauseella: verotus
kevenee.Ahti
Hirvosen ja
Björn
Wahlroosin toimista
ei ole kansalle riittävästi kerrottu. Menettely oli todella törkeää
toimintaa. KOP ja SYP liitettiin yhteen.
Kolmen
tähden johtokunta
Pankkikriisin
poliittisen päätöksenteon johtokunnan muodostivat
puheenjohtajana Mauno
Koivisto,
sihteerinä Esko
Aho ja
jäsenenä Iiro
Viinanen.
Kolmikon yhteispeli sujui saumattomasti: isähahmo suunnitteli
taustalla, sihteeri toteutti päätökset ja jäsen kertoi ikävät
asiat. Koivisto puuttui kaikkeen joko julkisesti tai taustalla,
välittämättä siitä kuuluivatko asiat presidentin
toimivaltaan.
Valtion talousarviosta myönnettiin 190 000 euroa
eläkkeellä olevien presidenttien käytettäväksi osoitetuista
palveluista aiheutuvien menojen maksamiseen. Aho on saanut
poliittisen turvapaikan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran
yliasiamiehenä. Sitra maksaa parempaa palkkaa kuin ministerit
saavat.
Myös pankkiherroilla menee hyvin. SYP:n
pankkitukistrategi, halikkolainen sokerijuurikkaan viljelijä, Björn
Wahlroos on
yksi Suomen rikkaimmista ihmisistä.
Suomessa pankkikriisin
uhreja näkee leipäjonoissa. Tutkija Mikko
Kautto todistaa,
että 40 000 köyhältä loppuvat ruokarahat kuukausittain ja 4000
ihmistä näkee nälkää. Mikä on tulevaisuudessa hiipivän
vallankumouksen poliittinen ja ennenkaikkea inhimillinen hinta?
Ekonomi
Jukka
Davidsson kirjoitti
julkiselle vallalle 6. heinäkuuta 2001 avoimen kirjeen, jossa hän
toteaa, että Suomessa on toteutettu massamuotoisesti
ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Suomen
pankkikriisiksi nimetyn tapahtuman syiksi on esitetty monia arvioita.
Vaikuttaa siltä, että epäonnistunutta talouspolitiikkaa on
selkeästi vähätelty. Vastaava viesti on tullut Suomen Akatemialta,
ETLA:sta sekä muista tutkimuksista. Laman keskeisenä aiheuttajana
oli siis julkisen vallan edustajat. Aiheuttamansa finanssikriisin
ratkaisua julkinen valta haki sopimuksista ja liittouma- ja
valtuutussuhteesta pankkien kanssa. Pohjatyön sopimukselle toteutti
nk. Rohto-ryhmä. Nämä sopimukset ovat laittomia.
Laittomuuden
syyt
Sopimukset
mahdollisitivat ihmisten yhdenvertaisuudesta poikkeamisen ja
syrjinnän. Ne mahdollistivat ihmisten omaisuuden suojan yksipuolisen
kumoamisen. Ne mahdollistivat valtion toimesta puuttumisen ihmisten
vapauteen valita harjoittamansa elikeinon "sopeuttamalla"
markkinoita. Ne mahdollistivat sen, ettei julkinen valta turvannut
ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia. Valtio valtuutti pankit kaatamaan
satunnaisesti yrityksiä ja antoi salaisilla sopimuksilla suoria
pääomasuorituksia tukena valituille yrityksille. Valtio
sopimuksensa valtuuttamana hyväksyi pankkien valtion pääomien ja
maksujen turvin antaa tietyille valituille yrityksille ja ihmisille
erityisehtoja kuten nollakorkolainoja, lainajärjestelyjä ja
omaisuuden ostoja kovilla hinnoilla asiakkailta pankeille. Sopimus
mahdollisti sen, että omaisuuden suoja eri henkilöitten välillä
oli suosiva ja syrjivä. Sopimukset mahdollistivat niiden
toimenpanoaikana ja valtuuttamana valtavan sarjan erilaisia ihmisten
perus- ja ihmisoikeusloukkauksia. Sopimuksella pyrittiin tahallisesti
peittelemään valtion itse aiheuttamaa valtavaa taloudellista
vahinkoa suoraan noin 4-8 % koko väestöstä ja epäsuorasti noin
20-25 % väestöä. Valtio ei ottanut vastiketta antamalleen
pääomalle vaan lahjoitti lakien vastaisesti kymmeniä tai satoja
miljardeja markkoja yksityisten osakkeitten omistajan omaisuudeksi.
Perus-
ja ihmisoikeusloukkauksista voidaan todeta se, että kukin yksilö on
joutunut alistumaan sarjaan loukkauksia eli jokainen henkilö on
omassa asiassaan kohdannut useita eri nimikkeillä kuvattuja tekoja.
Näistä keskeisimpiä ovat omaisuuden suojan kumoaminen,
yhdenvertaisen kohtelun ja syrjinnän kiellon kumoaminen, oikeuden
työhön ja elinkeinovapauden kumoaminen, sosiaalisten oikeuksien
kumoaminen, oikeusturvan loukkaukset, tehokkaitten
oikeusturvakeinojen puuttuminen ja kiduttaminen ja muu julma,
epäinhimillinen tai halventava kohtelu. Yksilötasolla
ihmisoikeusloukkaukset koskevat, rippuen määrittelytavasta, suoraan
satoja tuhansia ihmisiä ja epäsuoraan yli miljoonaa yksilöä.
Valtion
kanssa tehdyn sopimuksen suojeluksessa pankit ovat voineet toimia
mielensä mukaan,
Lukuisat
moitittavat rikolliset teot on annettu tapahtua julkisen vallan
tieten.
Ekonomi
Jukka Davidssonin kysymykset julkiselle vallalle
Pyydän
Teitä vastaamaan oheisen kirjeeni perusteella ainakin seuraaviin
kysymyksiin:
1.
Suomen kansalaisista kymmenet tuhannet ovat menettäneet perus- ja
ihmisoikeutensa julkisen vallan edustajien tekemien virhepäätösten
seurauksena. Mitä aiotte tehdä näitten laittomuuksien
oikaisemiksi?
2.
Suomen kansalaisista on sadat tuhannet henkilöt ovat menettäneet
omaisuutensa julkisen vallan tekemien virhepäätösten seurauksena.
Mitä aiotte tehdä, jotta nämä ihmiset saavat omaisuutensa
takaisin?
3.
Suomessa on finanssikriisin seurauksena langetettu lukuisia tuomioita
velallisen epärehellisyydestä tms. perusteella. Nämä tuomiot ovat
laittomia, koska yksilöillä on mm. perusoikeutenaan oikeus
puolustaa omaisuuttaan laitonta omaisuudensuojan menettämistä
vastaan. Mitä aiotte tehdä, jotta nämä useat laittomasti
langetetut tuomiot puretaan?
4.
Suomessa on tapahtunut massalukuisesti ihmisoikeuksien loukkauksia.
Näistä törkeimpia ovat teot, jotka täyttävät kidutuksen ja muun
julman ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen
kieltävä sopimuksen määrittämiä tekoja. Näihin tekoihin
syyllistyy virkamies tai muu virallisessa asemassa toimiva henkilö,
kun hän aiheuttaa, yllyttää tai suostuu tai hiljaa hyväksyy tässä
artiklassa määritellyt teonkuvaukset. Mitä aioitte tehdä, jotta
kaikki epäillyt ihmisoikeusloukkaukset saatetaan tutkintaan,
syylliset saatetaan tuomittaviksi ja loukkausten uhrit saavat
korvaukset?
5.
Julkinen valta ei ole velvoitteistaan huolimatta turvannut
kansalaistensa perus- ja ihmisoikeuksia. Mitä aioitte tehdä, jotta
vastaavaa ei enää koskaan tapahdu?
6.
Ihmisoikeusloukkaukset tulisi kartoittaa riippumattoman
kansainvälisen asiantuntijaryhmän, eräänlaisen totuuskomission
toimesta. Mikä on suhtautumisenne kyseisen ryhmän nimittämiseen
Suomeen?
7.Julkisen
vallan edustajat ovat toimillaan aiheuttaneet tuottamuksellisesti tai
tahallisesti taloudellista vahinkoa valtiolle ja veronmaksajille
kymmenien tai satojen miljardien markkojen määräisenä. Mitä
aiotte tehdä jotta kyseiset asiat selvitetään ja tekohin
syyllistyneet henkilöt asetetaan syytteeseen tuomioistuimessa?
8.
Suomessa lainsäädäntötyö on suosinut selkeästi pankkeja ja näitten
etua koko 1990 luvun. Varsin perusteltua on uskoa, että monet näistä
lakimuutoksista (esimerkiksiluottotietojen käyttö) loukkaa
ihmisoikeuksia sekä nykyistä perustuslakia. Mitä aiotte tehdä
mainittujen asioiden korjaamiseksi?
Pohjaan
asiakirjani aineiston Suomen perustuslakiin, Suomeen ratifioimiin
ihmisoikeussopimuksiin, virallisiin asiakirjoihin, lukuisiin
tutkimuksiin, kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksen
keräämiin runsaslukuisiin tositapauksiin, minulle kerrottuihin
tapauksiin, lehdistössä esitettyihin tietoihin, lukuisiin
tapahtumiin osallistuneiden henkilöiden kirjoittamiin kirjoihin sekä
omakohtaisiin kokemuksiini.
Ekonomi
Jukka Davidssonin kirjelmä
Ekonomi
Jukka
Davidssonin kirjelmä
on 19-sivuinen. Sen sisällysluettelo on seuraava:
Ihmisoikeudet
1.
Keskeiset asiat esityksessäni ja teille esittämäni kysymykset
2.
Perus- ja ihmisoikeudet jurdisena oikeutena
2.1.
Perusoikeusjärjestelmä - perusoikeuksien tarkoitus, merkitys ja
suhde ihmisoikeuksiin
2.2. Perusoikeuksien tausta ja sisältö
2.3
Perusoikeuksien soveltamisala
2.4. Perusoikeuksien
rajoittaminen
2.5. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset
2.6.
Perustuslain soveltaminen esityksessäni
3.
Valtion virkamiesten ja poliitikkojen aiheuttama lama
4.
Valtion ja pankkien allekirjoittamat sopimukset finanssikriisin
ratkaisemiseksi ovat laittomat
4.1. Omaisuuden suojan
kumoaminen
4.2. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto
4.3.
Oikeus työhön ja elinkeinon vapaus
4.4. Massamääräiset
ihmisoikeusloukkaukset
4.5. Valtion omaisuuden vastikkeeton
luovuttaminen yksityisen tahon omaisuudeksi
5.
Valtion tekemien päätösten ja allekirjoittamien sopimusten
aiheuttamat perus- ja ihmisoikeusloukkaukset
5.1. Omaisuuden
suoja: PL 15 §, EIS ensimmäinen lisäpöytäkirja I artikla, YK:n
ihmisoikeuksien julistus 17 artikla
5.2. Kansalaisten
yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto
5.3. Oikeusturva
5.4.
Oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon
5.5. Oikeus työhön ja
elinkeinovapaus
5.6. Oikeus sosiaaliturvaan
5.7 Kidutuksen ja
muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai
rangaistuksen kielto
5.8.
Perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus ja oikeuksien
väärinkäytön kielto
Tuottamuksellisesti
ja tahallisesti aiheutettu vahinko valtiolle ja veronmaksajille
6.1.
Talouspoliittiset päätökset 1980-luvulla
6.2.
Pankkitukisopimukset ja markkinoitten sopeuttamiseen tähtäävät
järjestelyt
6.2.1. Saako asiakassuhteen siirtää ja julkisen
vallan rooli pankkijärjestelyissä
6.3. Skop - SSP - Arsenal
väärinkäytökset
Lainsäädäntötoimet
ja lausunnot
Anne
Kosken väitöskirja
Tampereen
yliopistossa 26.11.2005 tarkastettu nakkilalaissyntyisen Anne
Kosken väitöskirja
paljastaa, että Suomi liittyi salaten ja valehdellen EU:hun. Suomen
ja EU:n maatalous- ja turvallisuuspoliittisia neuvotteluja tutkinut
Koski väittää ja todistaa, että Suomi vietiin asioita salaten ja
valehdellen Euroopan Unioniin.
Kosken mukaan
poliittinen johto salasi asioita, esitti ristiriitaisia tulkintoja ja
piti matalaa profiilia julkisuudessa todellisista EU-asioista. Suomi
yritti puolustaa kansallisia etujaan käymissään
maatalousneuvotteluissa. EU ylläpiti näytösten avulla mielikuvaa
ripeästä etenemisestä. Samalla Suomi salasi onnistuneesti
neuvottelukulissien takaiset erimielisyydet.
Kansanäänestyksen
alla valehdeltiin julkisesti
Kansaäänestyksen
alla valtiovalta turvautui Anne
Kosken mukaan
julkiseen valheeseen. Koski tuo väitöksessään esille maatalouden
141-artiklan määräaikaisuuden ja maatalousministeri Mikko
Pesälän julkisen
valehtelun maanviljelijöille maksettavista lisähinnoista kaksi
päivää ennen 1994 ollutta EU-kansanäänestystä. Pesälä
kiisti
Maaseudun Tulevaisuudessa valehdelleensa. Pesälä väittää, että
hän on maatalouskomissaari Steichenin
ja
ulkoministeri Haaviston
kanssa
allekirjoittanut lisähintoja koskeneen sopimuksen.
Väitöstilaisuudessa ei asetettu tohtori Anne
Kosken esittämiä
näkökohtia virheellisiksi Mikko
Pesälän valehtelusta.
Pesälän
tulisikin
puhdistaakseen maineensa esittää julkisesti EU-komissaarin kanssa
allekirjoittamansa sopimus, jota tiettävästi kukaan muu ei ole
nähnyt tai josta kukaan muu ei ole ollut tietoinen.
Vastaväittäjänä
väitöstilaisuudessa oli Helsingin Yliopiston EU-tohtori Teija
Tiilikainen.
Hän ei sanallakaan kyseenalaistanut Kosken väittämiä; 141-tuen
määräaikaisuutta ja Pesälän lisähintavalehtelua. Tiilikainen
suhtautui hyvin kriittisesti tohtori Anne Kosken tutkimukseen.
Toinen
vastaväittäjä, Turun Yliopiston professori Jukka
Sihvonen,
kiitteli väitöksestä. Hänen mukaansa jäsenhakemuksen TV-kuvaus
oli kuin Kaurismäen elokuvasta. Jukka
Sihvonen sanoi
Kosken väitöskirjan olevan suorastaan herkullinen. Kustoksena toimi
professori Jyrki
Käkönen.
Tavallisesti väitöstilaisuudet kestävät pari tuntia, mutta Kosken
väitöstilaisuus
venyi yli neljän tuntia kestäneeksi maratonistunnoksi.
Suomen
tie EU:n jäseneksi
EU-neuvotteluissa
mukana ollut Antti
Kuosmanen kirjoitti
kirjan Suomen tie EU:n jäseneksi. Kirja määrättiin tuhottavaksi.
Tuhotun kirjan sivuilla 129 ja 130 on maatalousneuvotteluihin
liittyvä luku otsikolla lisähinnat. Lainaus
kirjasta:
Lisähinnat
Vaikein ongelma kansallisen tukipaketin
hyväksymisessä tuli tukien maksamistavasta. Edellä tuli esille,
että siirtymäkauden tukia arveltiin voitavan maksaa myös niin
sanottuina lisähintoina. Tässä tukimuodossa tuki lisättiin
tuottajan saamaan myyntihintaan, joten sen kokonaismäärä riippui
tuotannon määrästä. Tällaista ei tavallisesti suvaittu, koska se
antoi yllykkeen lisätä tuotantoa ja siis pahentaa
ylituotantotilannetta, josta eroon pääsemiseksi CAPin mukaiset
tulotuet oli otettu käyttöön. Siirtymäkaudella tilanne oli
kuitenkin käsityksemme mukaan toinen, ja niin arvelivat komissionkin
virkamiehet.
Kansallinen tukipaketti rakennettiin siirtymäkauden
tukien osalta tälle pohjalle eikä komission virkamiesportaalla
ollut asiaan huomauttamista. Myöskään komission johto ei
ministeritasolla käydyissä keskusteluissa tätä tulkintaa
torjunut; niinpä tulkittiin maatalouskomissaari Rene Steichenin
ministeri Pesälälle kirjeitse syyskuun puolivälissä 1994
vahvistama tukipaketin pääpiirteitä koskeva myönteinen arvio
siten, että siinä tulivat lisähinnat hyväksytyiksi.
Tältä
pohjalta valmisteltiin tarvittavat kansalliset lakiesitykset, joissa
pääasialliseksi tukimuodoiksi siirtymäkaudella todellakin
valittiin lisähinnat. Maatalousministeriö antoi lokakuun
alkupuolella 1994 julkisuuteen tämän aikomuksen samoin kuin muut
keskeiset kansallista pakettia koskevat suunnitelmat.
Sitä
suurempi oli sitten tyrmistys, kun tuli epävirallinen tieto, että
komissio olisi valmis hyväksymään lisähintojen muodossa maksetun
tuen vain maidolle; maidolle siksi, että sen tuotanto oli
kiintiöity. Tällaisen kannan se oli tietojen mukaan ottanut Norjan
suhteen ja norjalaiset olivat sen hyväksyneet. Suomelle komissio ei
halunnut antaa parempaa kohtelua.
Pahaksi tilanne pääsi, kun
tieto komission väitetystä kielteisestä kannasta tuli
julkisuuteen. Joko komissaari Steichen tai joku hänen virkamiehensä
oli puhunut ohi suunsa suomalaiselle lehtimiehelle. Kotimaassa nousi
kova häly siitä, että komissio ei hyväksyisikään kansallista
pakettia, vaikka maatalousministeriö oli juuri tiedottanut, että
kaikki on hyvällä mallilla. Kansanäänestys lähestyi ja tunteet
kävivät kuumina.
Maatalouskomissaari oli juuri julkisen hälyn
alkaessa matkustanut virkamatkalle Etelä-Amerikkaan ja häneen oli
vaikea saada yhteyttä. Muuten tunnelmat olivat kireän puoleiset, ja
vaikka komissaari palattuaan käyttäytyi täysin korrektisti, oli
hän selvästi sydämistynyt Suomessa hänestä esitetyistä
luonnehdinnoista. Sydämistyminen ei rajoittunut Steicheniin.
Valitettiin, että kaikki mistä oli keskusteltu vuoti välittömästi
julkisuuteen. Saimmekin jonkin aikaa kuulla sarkastisia huomautuksia
virkamieskokouksissakin siitä, mitä Suomi aikoi tästäkin
kokouksesta kertoa julkisuuteen. Itse asian kannalta vakavaa oli,
että komissaari Steichenin yleisluontoiseen
hyväksyvään arvioon tukipaketista ei todella ollutkaan sisältynyt
lisähintojen hyväksyminen.
Suomalaiset olivat kuvitelleet, että
näin keskeisen asian oli täytynyt olla mukana kyseisessä arviossa,
mutta niin ei vain ollut. Virkamiesten myönteiset arviot olivat
olleet heidän omiaan. Siksi komissiossa oli pantu pahaksi
maatalousministeriön julkisuuteen saattamat tiedot tukipaketin
sisällöstä. Suomen arveltiin valmistelevan maaperää
lisähintoihin perustuvien tukien käyttöönotolle myös pohjoisessa
tuessa ja myöhemmin vakavien vaikeuksien tuessa. Komissio epäili
jälleen, että Suomi aikoi asettaa sen tapahtuneiden tosiasioiden
eteen. Vieläkin tuntui jatkuvan komission pahastuminen siitä, että
Suomi oli ryhtynyt valmistelemaan kansallista pakettia omin
päin.
Hallitus ei voinut kasvojaan menettämättä perua
julkisuuteen toimitettua suunnitelmaa kansallisen paketin
täytäntöönpanosta. Erkki
Liikanen onnistui
taivuttelemaan komission kiistämään, että julkisuuteen päässyttä
väitettyä lausuntoa olisi esitetty. Komissio totesi keskustelujen
paketista jatkuvan ja uskovansa, että myönteiseen ratkaisuun
päästään. Hallitus ilmoitti, että tukipaketin vaatimien
toimenpiteiden valmistelu jatkuisi suunnitellulla tavalla. Episodi
oli erityisen kova paikka maatalousministeri Mikko
Pesälälle,
joka ei noina päivinä tainnut nauttia herrana olemisesta. Siltä
ainakin vaikutti käydessäni hänen luonaan, kun hän virkamiehineen
valmistautui omaan tiedonantotilaisuuteensa asiasta.
Eroilmoituskin
oli lähellä, mikäli jo julkaistuja suunnitelmia olisi muutettava.
Koetin rauhoitella; ei pidä puhua erosta, se vain pahentaa
tilannetta. Niin lähellä ero kuitenkin oli, että Pesälä jätti
väliin yhden neuvoston kokouksen, johon suomalaisministerit siinä
vaiheessa huomioitsijoina osallistuivat.
Tämän kummempaa
selvyyttä ei komissiolta ennen kansanäänestystä saatu kansallisen
paketin hyväksyttävyydestä. Jos olisi tiedetty, millainen prosessi
asiasta nousee, ei selvyyttä ehkä olisi alettu hakeakaan.
Voi
myös kysyä, olisiko keskustan enemmistöä saatu jäsenyyden
kannalle, jos etukäteen olisi tiedetty, miten hankalaksi tämä asia
muodostuu. Kansanäänestyksen tulos olisi ehkä ollut toisenlainen,
jos hallitus olisi kaatunut kesällä 1994 tai jos sen rivit olisivat
pahasti rakoilleet myöhemmin syksyllä.
Kansanäänestyksessä
kävi tunnetulla tavalla ja liittymissopimus ratifioitiin. Sen
jälkeen tukipaketin käsittelyä jatkettiin.
Miksi Keskusta
petti?
Lisävalaistusta asioille antavat myös entisen
pääministeri Esko
Ahon kirja
Pääministeri sekä tohtori Ilkka
Hakalehdon kirja
EU-kaappaus.
Voidaan perustellusti väittää, että Keskusta
petti maanviljelijät. Miksi politiikka ja yhteisten asioiden hoito
ei voi olla avointa ja rehellistä? Saavatko ministerit valehdella ja
jos saavat niin minkä verran? Pitääkö sanonta ”Kepu pettää
aina” paikkansa?
Velallisten
Tukiryhmä on pyrkinyt ajamaan rikosten uhrien asiaa
https://www.velallistentuki.fi/yleinen/velallisten-tuki-ryn-tarkennettu-13-5-2019-esitys-hallitukselle/
Jukka
Davidssonin kirjan Isänmaan ryöstäjät kertoo asioista tarkemmin
https://docplayer.fi/16092859-Isanmaan-ryostajat-viis-siita-velkaa-te-olette-pankille-kuitenkin-mutta-eihan-pankilla-ole-edes-velkakirjoja.html
Salaiseksi
julistettu ns. Koiviston konklaavi
https://www.youtube.com/watch?v=jjWF2Bs5sUA
Koiviston
konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset
http://kalajokinen.blogspot.com/2017/06/koiviston-konklaavi-ssp-sopimus-ja-muut.html
25
vuodeksi salaiseksi julistettu ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat
seuraukset - Liisa Mariapori
https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI
SSP-sopimus
https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY
Koiviston
konklaavi: suomalaisten ryöstäminen ja oikeusmurhat – Suomiko
oikeusvaltio?
https://mvlehti.net/2019/07/30/koiviston-konklaavi-ja-suomalaisten-joukko-oikeusmurha-siis-suomiko-oikeusvaltio/
Pankkilaskun
maksajat
https://areena.yle.fi/1-63212860?utm_medium=social&utm_campaign=areena-web-share&utm_source=facebook-share
Pankkikriisi
http://pankkikriisi.blogspot.com/
Nettikirja
http://valtuustoaloite.blogspot.com/
Minä,
Erkki Aho, olen joutunut kärsimään Suomen valtion rikollisen
toiminnan johdosta valtavat taloudelliset tappiot ja hirvittävät
henkiset kärsimykset. Keskeinen rikollinen asiassa on syyttäjä
Sulo Heiskari. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että hänelle on
annettu syytesuoja. Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen
kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 27 vuotta. Olen ollut
Kalajoen kunnan/kaupungin syrjinnän kohteena 40 vuoden ajan.
Olen
joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän
ehdottoman vankeustuomion, 5 kuukauden ehdottoman vankeustuomion mikä
muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen
menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni,
omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion
rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 26
vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut
esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä
27 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta
ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja
Bulgariassa. Olen joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen
valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli
oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen
menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään , korkeaan
verenpaineeseen ja diabetekseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta
korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin
hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutettu avioero valtion
rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän
vaikea asia. Miksi en saa oikeutta, vaikka rikolliset asianajaja Asko
Keränen ja varatuomari Paavo M. Petäjä ovat tunnustaneet
rikoksensa.
Pyydän
Teitä Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö palauttamaan Suomen
takaisin oikeusvaltioksi. Pyydän, että Te vaikutatte asioihin
niin, että asiassani oikeus toteutuu ja Suomen valtio maksaa minulle ja muille Suomen valtion rikosten uhreille aiheuttamansa valtavat taloudelliset tappiot ja hirvittävät henkiset
kärsimykset.
Kalajoki
28.01.2023
Erkki
Aho
Merenojantie
9 B 16
85100
Kalajoki
www.erkkiaho.com
