torstai 13. joulukuuta 2018

TO 13.12.2018 Ajan ilmiöitä – keltaliiviliike Suomessa


Eilisessä blogissani toi esille ajatuksen keltaliiviliikkeestä Suomessa. Ajatus on varmaan muhinut muidenkin päässä, koska somemaailma on herännyt asialle. Tyytymättömyys nykyiseen menoon on Suomessa varsin suurta. Suuri osa äänestäjistä ei osaa nimetä puolueta, mitä aikoo äänestää seuraavissa vaaleissa. Poliitikkoihin ei voi luottaa. Suora toiminta on saamassa entistä suurempaa jalansijaa Suomessakin. Uskon, että Suomen Keltaliiviliike saa muutamassa päivässä tuhansia jäseniä.

Keltaisten liivien liike
  1. Ilmastovouhotus on iso vitsi
Suomen vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat 56 miljoonaa tonnia ja ne laskevat kuuden prosentin tahtia. Intian päästöt ovat 2,5 miljardia tonnia ja ne kasvavat reilun viiden prosentin tahtia, eli vuodessa yli kaksi kertaa koko Suomen päästöjen verran.
Keskimäärin varsin siivosti elävä pohjoismaalainen voi myllätä elintapansa tehdäkseen omasta arjestaan täysin päästöneutraalia. Se on urheaa, mutta ratkaiseeko se ongelmaa? Ei vähimmässäkään määrin. Elämästä se kyllä tekee vaikeaa.

Ilmastovouhotus on iso vitsi

Näkökulma: Miksi pienentäisin päästöjäni, kun kiinalaiset ja intialaiset saastuttavat kuitenkin?

Euroopassa hiilivoimalat aiheuttavat ennenaikaisia kuolemia

Euroopassa on 
edelleen noin 280 kivihiilivoimalaa. EU:n kasvihuonekaasuista 
17 prosenttia pääsee hiilivoimaloista.
Erkin kommentti: Mitä tapahtuisi jos suurin osa Euroopan 280 kivihiilivoimalasta korvattaisiin aurinkoenergiaa tuottavilla laitoksilla?

Mielestäni Suomen toimenpiteet ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä ovat ylimitoitettuja ja osittain järjettömiä kuten Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti osoittaa. Työryhmän puheenjohtajana on ollut ylijohtaja Rantala. Tällaista ”utopiaa” tuotetaan, kun Suomessa on virkamiehiä kymmeniätuhansia liikaa kuten pääministeri Juha Sipiläkin todistaa.

Sipilä: Virkamiehiä kym­me­niä­tu­han­sia liikaa

Toimenpideohjelma hiilettömään liikenteeseen 2045 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti

Luvassa veronkorotuksia kaikille: Eripurainen työryhmä julkisti keinot Suomen liikennepäästöjen vähentämiseksi – ”toimenpiteisiin ryhdyttävä välittömästi”
  1. YK:n pakolaissopimus
Sisäministeri Kai Mykkänen on ollut Marokon Marrakechisissa hyväksymässä YK:n siirtolaissopimusta. Valtioneuvosto ei perustuslain 94 § vastaisesti hankkinut Yhdistyneiden kansakuntien GCM-siirtolaissopimukselle eduskunnan hyväksyntää.
Parlamentin äänestykseen GCM saatettiin Saksassa, Virossa ja Latviassa, ja siitä ovat irtisanoutuneet monet länsimaat, kuten Yhdysvallat, Itävalta, Unkari, Puola, Tshekki, Kroatia ja Bulgaria. Muun muassa USA katsoi expressis verbis sopimuksen vaarantavan maan suvereniteetin maahanmuuttopolitiikassa.
Hulluinta on, että sosiaalisen korruption ja mädättämisen kapellimestarina toimivat Euroopan unioni ja sen uuskommunistiset tarkoitusperät, joihin kuuluu liittovaltioihanne, väestöjen sotkeminen, islamisoiminen, kansallisvaltioiden mitätöiminen ja kulttuurien yhdenmukaistaminen.
Niille täysin välttämätöntä on myös GCM-sopimuksen läpiajaminen ilman käsittelyä eduskunnan täysistunnossa ilman, että asiaan olisi saatu eduskunnan virallista kantaa sekä avointa argumentaatiota kaiken kansan edessä. Afrikan viidakoissa kansansa pettäneet sidotaan toteemiin tai laitetaan bataatti suussa pataan paistumaan.

Perustuslaki 94 §
Kansainvälisten velvoitteiden ja niiden irtisanomisen hyväksyminen
Eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Eduskunnan hyväksyminen vaaditaan myös tällaisen velvoitteen irtisanomiseen.
Kansainvälisen velvoitteen tai sen irtisanomisen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. (4.11.2011/1112)
Kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita.

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

Oikeuskanslerin ratkaisu
Erkin kommentti: oikeuskanslerin ratakisu kuten kaikki muutkin laillisuusvalvojien ratakusut ovat niin sisältä, syvältä ja pimiästä kuin olla voi. Eihän Suomi noudata edes YK:n Ihmisoikeusjulistusta.

Kuka hyötyy GCM-sopimuksesta?

GCM sopimus Eduskunta | Huhtasaari vs Soini 29.11.2018

GCM-sopimus - kyse on Suomen tulevaisuudesta

Kuka kirjoitti Niinistön YK-puheen?
Sauli Niinistö kannattaa GCM sopimusta
  1. Maahanmuutossa on ongelmia
Mahanmuutossa on ongelmia

Kai Mykkänen vastaa Laura Huhtasaarelle: irakilaiset ovat keskeinen voimavara Suomelle (13.9.2018)

Ei päätä, ei häntää ....

4. Vaientaminen
Jos kuvittelit, että Facebook-banniin joutuminen Perussuomalaisten puheenjohtajan päivityksen jakamisesta oli vain pahaa unta, valitettavasti olit väärässä.
Sananvapauden tukahduttaminen etenee Suomessa kaikilla saroilla. Valtakunnansyyttäjän, käräjäoikeuksien, yhdenvertaisuusvaltuutetun, vihapuhepoliisien ja yksityisten someyhtiöiden lisäksi nyt myös suomalaiset mediat alle puoli vuotta ennen vaaleja tulevat mukaan.
Facebook on lukinnut satoja perussuomalaisten tilejä niissä esitettyjen kansallismielisten poliittisten mielipiteiden vuoksi ja estänyt näin yhdenvertaisen poliittisen vaikuttamisen. Nyt perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaarelta vietiin kirjoitusoikeus omaan blogiinsa Uusi Suomi -lehden blogipalveluun kuukaudeksi. Tämä on hälyttävän huolestuttavaa, sillä kyseessä on suomalainen media, joka on tehnyt päätöksen estää demokraattisesti valittua parlamentaarikkoa julkaisemasta poliittisia näkemyksiä.



    5. Suomi ei ole oikeusvaltio



    Suomi ei ole oikeusvaltio


    6. Muita ajan ilmiöitä
Lapsiasiavaltutettu ajaa taksilla jotta saa keskusella

Suomalaisyrityksiä on siirtymässä kovaa vauhtia ulkomaiseen omistukseen – Muutaman viikon aikana neljä pörssiyhtiöitä on saanut tarjoukset, joiden hintalappu on yli kuusi miljardia euroa

Jokainen lihasika tuottaa tällä hetkellä omistajalleen kolme euroa tappiota – kannattamattomuus ajaa tilalliset umpikujaan

Suomi häviää isot datakeskus­hankkeet naapuri­maille, ja merkittävä syy on hyvin yksin­kertainen

Suomen sitkein lobbari

Mies joutui raiskauksesta vankilaan väärän ilmiannon perusteella – uhri tunnusti seitsemän vuotta myöhemmin, nyt korkein oikeus purki tuomion

Köyhyys piinaa eläkeläisiä – Lämpimien vaatteiden ja vilttien keräys käynnissä: "Kaikilla ei kotonakaan ole tarpeeksi lämmin"

Sipoon herttua – Kun yrittäjällä palaa käpy

Leipäjono

LM: Leipäjonot kasvavat, vaikka talous nousee

Kansallinen kestohäpeä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti