maanantai 15. lokakuuta 2018

MA 15.10.2018


Suru Kalajoella on käsin kosketeltavaa. Paljon kysymyksiä. Vähän vastauksia. Miksi? Tilastollinen todennäköisyys on kuitenkin se, että näin tulee tapahtumaan. Miksi tämä tapahtui Kalajoella? Miten jatkossa voidaan estää kyseiset onnettomuudet? Poliisin toimintaa on kutenkin syytä kiinnittää huomiota. Heidän ei olisi tarvinnyt ryhtyä syyttämään kuolleita nuoria rikoksista eikä arvailemaan asioita. Vanhemmilla ja ystävillä on varmasti riittävästi surua koko loppuiäksi jo menetetyistä nuorista.
Asianajaja on huolissaan oikeusmurhien oi­kai­su­mah­dol­li­suuk­sis­ta - "pur­ku­ha­ke­mus­ten jättäminen on käytännössä estetty"
Erkin kommentti: Korkein oikeus on tehnyt 21.09.2018 nro 1817 Diaarinumero H2017/230 päätöksen, jossa se on hylännyt tuomionpurkuhakemukseni. Hakemuksessa on kiistattomat todistusaineistot tuomioiden purkamiseksi vaikka suurin osa todistusaineistoja on jätetty tulostamatta. Korkein oikeus toimii kiistattoman rikollisesti. Pääministeri Juha Sipilän hallitus on vastuussa siitä, että kansalaisten perusoikeudet ja oikeusturva Suomessa toteutuvat. Miksi Juha Sipilä ja hänen hallituksensa ei noudata lakia? Miksi kansanedustajat eivät noudata lakia? Miksi viranomaiset saavat toimia rikollisesti? Mielestäni Suomessa tarvitaan kansannousu jotta Suomi voidaan palauttaa oikeusvaltioiden joukkoon. Päitä on kirjaimellisesti pudotettava, jos muu ei auta. Mielestäni nyt tarvitaan uusia aikamme eugenshaumaneja! Olen lähettänyt Valtiokonttorille laskun, mutta Valtiokonttori ei ole vastannut. Eräpäivä on 21.10.2018. Ehkä minun on ryhdyttävä perintätoimiin ulkomaisen perintätoimiston ( Pietarin Perintä) kautta jotta saan korvaukset valtion rikollisesta toiminnasta.

Kalajoki

Pääkirjoitus: Maailman rakkaimmat pojat

Kalajoen tragedia: Onnettomuudessa kuolleet opiskelivat samassa oppilaitoksessa - koulutusjohtaja: ”Miellyttäviä ja fiksuja nuoria”

Kalajoen nuoret purkavat surua yhdessä, koulutyö alkaa maanantaina poikkeuksellisesti – "Vanhempien kannattaa nyt olla läsnä"

Vain kynttilät valaisevat onnettomuuspaikan – Surevat tuovat kynttilöitä menehtyneiden nuorten muistoksi pimeän pellonlaitaan

Pääkirjoitus 15.10: Kuolema koskettaa syvältä

"Näistä on aina selvitty" – Arjen on jatkuttava Kalajoen onnettomuuden jälkeen

IS: Kalajoen ulosajossa kuolleet veljekset pelasivat ennen jääkiekkoa – Junkkareiden kotimatsissa lauantaina hiljainen hetki

Kommentti: Vältyin nuorena usealta Kalajoen tragedialta – puhtaasti hyvällä tuurilla

Kolme nuorta elämää päättäneen Kalajoen tragedian tutkinta jatkuu - Nämä seikat poliisi syynää: ”Onko hän ollut selvin päin?”

Kalajoella järjestetään suruhartaus traagisen kuolonkolarin takia – Kuolleiden nuorten omaisille on tarjottu apua koko viikonlopun: "Suru on suuri"

Mitä tapahtui ennen Kalajoen kuolonkolaria? Poliisilla riittää vielä selvitettävää

Avoimet työpaikat Kalajoella

Plassin markkinat

Alueuutiset

Tiikerit kuittasi tappionsa Akaalle. Viisieräinen peli kääntyi jatkopalloilla kotijoukkueen eduksi.

Kokoomukselle kolme eduskuntavaaliehdokasta Oulun vaalipiirin eteläosaan

Kotimaan uutiset

HUSin pomo kumoaa väittämän, jonka mukaan valinnanvapauden ansiosta köyhäkin pääsee tulevaisuudessa yksityislääkärille – "Julkisella rahalla korvataan nykyistä vähemmän palveluita"
Erkin kommentti: SOTE on susi. Sille pitää hakea kaatolupa.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen näkee, että asetelmat irtisanomislakikiistassa ovat ennallaan.
Erkin kommentti: Mikael Pentikäisellä ei ole varsinaista yrittäjäkokemusta eikä hän ole juristi. Hänellä on ainoastaan oma lestadiolainen lainvastainen näkemys ja ajattelutapa asiasta. Siksi hänen mielipiteisiinsä tulee suhtautua varauksellisesti.
Mikael Pentikainen

Uutuuskirja lestadiolaisten vahvoista bisnesverkostoista: Omia suositaan, velalla sitoutetaan, moraali joustaa...

Erkin kommentti: uutuuskirja kertoo lestadiolaisesta moraalista ja työkulttuurista. Sitä Sipilän hallitus yrittää laajentaa koskemaan koko Suomea.

Teollisuusliiton Aalto: Sipilän ilmoitus ei merkitse mitään – Uusista työtaistelupäivistä ilmoitetaan pian

Li Andersson: ”Käsittämätön ajatus – Olen järkyttynyt Juha Sipilän demokratiakäsityksestä

Analyysi: Vastakkainasettelun aika ei ole ohi – Työelämän heikot ja vahvat ovat täysin eri mieltä irtisanomislaista

Kansainvälinen valvonta vuotaa – Stukin mukaan Suomeen päätyy romumetallin mukana säteilylähteitä, jotka joudutaan loppusijoittamaan täällä

Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

Karu grafiikka havainnollistaa, kuinka vaarallinen on nuoren kuljettajan ensimmäinen vuosi – Mistä se johtuu?

Eduskunta sähköistyy alkavalla viikolla, kun pää­ministeri Sipilä tuo yllättävän lisä­tehtävän – Ay-liike ei peräänny 

Pääministeri Sipilä Ylellä: Edus­kuntaa vastaan ei pitäisi lakkoilla – tutkija arvioi tilanteen kärjistyvän entisestään

Suomessa ulosotossa on yli puoli miljoonaa velallista: ”Velkaantuneisuusaste on ollut koko ajan kasvamaan päin”

Nyt usko loppui jo maakunnissakin - Uutissuomalainen: Osa maakunnista hidastaa sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua

Nyt tuli tiedonanto julki: Näin hallitus perustelee ”irtisanomislakia”

Ylen kysely: Lakko-oikeus ja irtisanomislaki jakavat kansan jyrkästi porvareihin ja vasemmistoon, työttömiin ja johtajiin

Pikavippien suitsiminen etenee: tulossa 30 prosentin korkokatto ja ankarat sanktiot rikkojille
Erkin kommentti: Miksi pikavippifirmoja on olemassa? Miksi tavalliset pankit eivät pysty palvelemaan asiakkaita, vaan siihen tarvitaan pikavippifirmoja? Kenen etua palvelee pikavippifirmojen olemassaolo?

Toimittaja, kirjailija Pentti Sainio varoittaa Suomea ostamasta toista kertaa ylihintaisia amerikkalaisia hävittäjiä

Ulkomaan uutiset

Maailman väestönkasvu yllätti tutkijat – Afrikan väkimäärä nelinkertaistuu vuosisadassa
Erkin kommentti: Afrikasta tulee pyrkimään jatkossa suuria määriä siirtolaisia ja pakolaisia Eurooppaan leveämmän leivän toivossa. Suomen on varauduttava tilanteeseen EU:n tuomioistuimen päätösten mukaisesti eli palautettava kaikki pakolaiset ensimmäiseen EU-maahan tai/ja palauttamalla pakolaiset kotiinsa turvalliseen maahan. Suomi kuuluu suomalaisille ja suomalaiset päättävät itse keitä he haluavat naapureikseen. Pakolaisten valitseminen ja rahtaaminen Suomeen on lopetettava ja palautettava heidät kotiseudulleen tai sen läheisyyteen turvalliseen paikkaan.

Merkelin puolueryhmälle iso tappio Baijerissa – Tappio heikentää Merkelin asemaa ja vauhdittaa tämän valta-ajan loppua

Baijerin vaalitulos on katastrofi koko Angela Merkelin hallitukselle

Kova tanskalaisväite: Venäläisen keskuspankkiirin murha liittyy Danske-skandaaliin ja Sampo Pankkiin
Erkin kommentti: Mielestäni Björn Wahlroosin toimet on tutkittava aina 1990-luvun pankkikriisistä alkaen. Valtioeptoksen johdosta ne eivät ole vanhentuneet. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että selvitettävää on paljon.

Kapinallisjoukot eivät ole poistuneet puskurivyöhykkeeltä Syyriassa

Syöksytulvat tappoivat 13 ihmistä Ranskassa - kuukausien sade tuli muutamassa tunnissa

Talousuutiset

Kasvava nettikauppa uhkaa näivettää useiden kaupunkien keskustat – viihtymisestä on tulossa ostamista tärkeämpää

Urheilu-uutiset

Patrik Laineen tykki teki tuhoa ylivoimalla – Sebastian Aho nousi pistepörssin neljänneksi

Suomalainen huippuravuri Ranch Kelly juoksi neljänneksi Ranskassa

RaKi - JHT Suomi-sarja avaus

Historia

Vietnamin sota 1

Vietnamin sota 2

Vietnamin sota 3

Vietnamin sota 4

Mielipiteet

Hallituksen esitys irtisanomissuojan heikentämiseksi kelvoton

Hallituksen ja ay-liikkeen irtisanomisottelu; yhdenvertaisuus lain edessä

Loppukevennykset

Paavo Lipponen sosialismin asialla

Näin kehosi varoittaa sinua sydänkohtauksesta jopa kuukautta aikaisemmin

Liikunta ja terveys

Verenpaine lepopulssi 138/84, pulssi 59. Paino 93.0 kg. Jumppa 40 /3220 min, kuntosali 0/8485 min, kävely 0 /1054 km , uinti 0/36300m, pyöräily 10 /3233 km



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti