perjantai 22. kesäkuuta 2018

PE 22.06.2018



Juhannusaaton sää Kalajoella on sateinen.
Juhannusaaton ruokana perinteinen pohjalainen ruoka – punainen hera ja jälkiruokana aroniamarjakiisseli ja jäätelö. Pöydällä maljakoissa oman kukkapenkin orvokkeja ja ruusuja.

Päiväni

Tänään on ollut sadepäivä. Kävin tänään leipäjonossa hakemassa elintarvikkeita, koska ulosottomies on säälimätön ja vie eläkkeestäni suuren osan. Olen todistanut käräjäoikeudelle että ulosottomiehen toiminta on ulosottokaaren ja perustuslain vastaista ja koko prosessi täyttää kidutuksen tunnusmerkistön mikä on rikoslain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaista menettelyä. Käräjäoikeus teki siitä huolimatta väärän päätöksen ja poliisit suojelevat minun oikeustajuni mukaan rikollisesti toimia kääräjäoikeuden tuomaria ja ulosottomiestä. Käräjäoikeuden tuomarilla oli ennakkoasenne asiaan, minkä kävin todistajan kanssa toteamassa ennen käräjäoikeuden päätöstä. En saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.
Oikeudenmukainen oikeudenkäynti
Prosessi on vielä kesken.
Täytyy tunnustaa, että on se hieman häpeällistä entisellä miljonäärillä seisoa leipäjonossa.

Oikeudellista pohdintaa

Sain syyttäjältä tietoa, että minun on toimitettava uudet valtakirjat eräässä asiassa jotta voin hoitaa eräiden henkilöiden asiaa. Syyttäjä otaksui minun olevan lupalakimies, mutta valitettavasti en ole suorittanut vaadittua hyväksyntää vielä. Mielstäni minulla on jurdista tietoa enemmän kuin tavallisella asianajajalla.
Lupalakimies

Miksi Kalajoki-näyttelylle ei löydy tilaa Kalajoen kaupungin uusista kulttuuritiloista?
On syytä epäillä, että olen joutunut Kalajoen kaupunginjohdon syrjinnän kohteeksi. Siitä todisteena tajoukseni Kalajoen kaupunginhallitukselle, jota ei ole edes esitelty Kalajoen kaupunginhallitukselle.
Kalajoki-näyttely

On syytä epäillä, että kaupunginjohtaja on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa.
Tarjous Kalajoen kaupungille

Ehkä syynä on tämä
Kultainen ansiomerkki

Syrjintä

Virkavelvollisuuden rikkominen

Ensisijaisesti virkamiehelle, joka laiminlyö virkavelvollisuuksiaan, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos virkamiehen virkavelvollisuuksien laiminlyönti on kuitenkin vakavaa, voidaan virkasuhde irtisanoa ja virkamies voidaan pidättää virantoimituksesta tai virkasuhde voidaan jopa purkaa. Jos laiminlyönnit ovat toistuvia ne voivat muodostaa irtisanomisperusteen, vaikka laiminlyönnit eivät sinällään olisikaan vakavia.

Blogini ja videoni


Mielipiteet

Näkökulma: Keskustalle iski sote-juhannuspaniikki

Alueuutiset

Juhannusjuhlinta käynnistyi hiljakseen Kalajoen Hiekkasärkillä

Merelle ei kannata nyt mennä – tuulennopeus on myrskylukemissa

Kotimaan uutiset

"Rahat eivät kerta kaikkiaan riitä" – ulosoton tuska koettelee satojatuhansia suomalaisia

Kova tuuli juhannuksen viettäjien riesana – jo lähes 20 000 taloutta sähköttä

Keuruulla kaatui säiliörekka – polttoainetta maahan jopa useita tonneja

Sisäministeri Kai Mykkänen haluaa kymmenkertaistaa kiintiöpakolaisten määrän: "Nykyjärjestelmä on kaukana täydellisestä"
Erkin kommentti: Vastuutonta puhetta.

Maatilojen määrä laskee kuin lehmän häntä: maataloustukea hakeneiden määrä putosi ensimmäisen kerran alle 50 000:n

Ulkomaan uutiset

Kreikan velkahelpotuksista sopu: Viimeinen lainanlyhennys siirtyy 2070-luvun puoliväliin, ehtona tiukka menokuri

Järjestö: Tuhannet siviilit pakenevat Syyrian hallituksen hyökkäyksiä maan lounaisosassa

Talousuutiset

Katso, mitkä tuotteet myyvät isojen kaupunkien kirpputoreilla – Tampereella eniten kirppareita asukaslukuun nähden

Näin paljon kalliimpaa viina on Suomessa kuin muualla Euroopassa

Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

Urheilu-uutiset

Suvereeni Kroatia möyhensi Argentiinan 3-0 – ruma tappio syöksi Messin ja kumppanit lähelle MM-katastrofia

Seuraava keihästähti syttyi? 20-vuotias Suvi Kemppainen kiskaisi reilun metrin päähän EM-rajasta, vuodessa tulosparannusta 9 metriä

Näin pelataan jalkapallon MM-kisoissa – katso tästä koko otteluohjelma

USA:n mestaruuskisoissa heti kova tulos – miesten satasen kauden kärkiaika uusiksi!

Seuraa suorana: Tuskaillut Brasilia viime hetkellä johtoon Costa Ricaa vastaan

Maailmalla tapahtuu

Jättilahjuksen ottamisesta syytetty HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtaja oikeudessa: ”Minun näkökulmastani tämä on ollut iljettävä näytelmä”

Juhannuksen jälkeen tarvitaan verenluovuttajia – täältä näet, mitä veriryhmiä tarvitaan
Erkin kommentti: Minun veriryhmä on AB+

Loppukevennykset

Hankkiudu raskaaksi MM-futaajan kanssa ja saat burgerit loppuelämäksi – Venäjän Burger King pyysi anteeksi hutilaukaustaan, mutta muistatko myös nämä pieleen menneet mainoskampanjat?

Venäläiskaunotar Natalia, 28, bongattiin MM-katsomosta – ”maailman kauneimman jalkapallofanin” taustasta paljastui härski yllätys

Intelin toi­mi­tus­joh­ta­ja erosi - syynä suhde alaisen kanssa

Life Hacks vs Condom Home Invention

Säämies - Kaikki osat

Vaihtamalla paranee

Youtube-videot

France v Peru - 2018 FIFA World Cup Russia™ - Match 21

Denmark v Australia - 2018 FIFA World Cup Russia™ - Match 22

Argentina v Croatia - 2018 FIFA World Cup Russia™ - Match 23

Miksi hallitus leikkaa perusturvan varassa eläviltä?

Hallituksen vaihtoehtoiset faktat II

Yle Areena

Neilikkakumous Portugalissa

Espanjan talousihme päättyi syöksykierteeseen

Vuonna 2007 eurokriisi oli vasta epätodennäköinen kauhukuva

Lääkkeitä eurokriisiin: ei kuritusta vaan kulutuskysyntää

Virtuaalirahan markkinat ovat nälkäisten krokotiilien suo

Kalajoki

Kalajoki Nice Run - Visalan viriät 5

Basic Element - The Ride LIVE @ Kalajoen juhannus 2008

Chorale kalajoen juhannus 2011

Cascada - Everytime We Touch Live @ Kalajoen Juhannus 2014

Italobrothers - Stamp On The Ground Live @ Kalajoen Juhannus 2014

Musiikki

I'm in Love with You - Doro

ONLY YOU (română)

Demis Roussos - Come Waltz With Me (română)

Dmitri Shostakovich - The Second Waltz

"Mariage D'Amour" George Davidson | Waltz

Liikunta ja terveys

Verenpaine 155 /86 lepopulssi 55. Paino 89,1 kg. Jumppa30 /2455 min, kuntosali 0/6705 min, kävely 0/742 km , uinti 0/29000m, pyöräily 2/1362 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti