lauantai 14. lokakuuta 2017

Esko Ahon muistotilaisuus Raution seurakuntakodissa 14.10.2017

Ruokavirsi 472: 1

Ruokailu

Kiitosvirsi 332:1

Virsi 548

Adressien luku Marjaana Juola

Musiikkiesitys: Maan korvessa kulkevi lapsosen tie

Muistopuhe Erkki Aho

Virsi 517

Loppuhartaus

Virsi 338


Kahvitarjoilu

Muistopuhe Eskolle

Hyvät ystävät,

Jokainen on oman aikansa lapsi. Esko Viljo syntyi sotalapsena laskiaisviikon lauantaina 1942 kotonaan Rautiossa. Olosuhteet muodostavat ihmisen. Ihminen on sitä mitä hän syö ja miten hän elää. Saima-äiti oli täyttänyt silloin jo 18-vuotta ja oli yhden lapsen äiti. Nyt syntyi toinen lapsi. Isä- Martin lähdettyä jatkosotaan, ensin ylimääräisiin kertausharjoituksiin 14.6.1941, Saima äidin hoidettavaksi jäi 104 hehtaarin maatila, josta 14 hehtaaria oli peltoa.
Suomi hyökkäsi Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Saksalaisia sotilaita tuli Suomen Lappiin noin 200 000. Silloin myös Kalajoen vanhalta sillalta saksalainen kuorma-auto putosi jokeen ja kuljettaja hukkui.

18-vuotiaan raskaana olevan Saima-äidin tehtäväksi jäi koko Ahon talosta ja tilasta huolehtiminen. Hänen tehtävänään oli lehmille ruuan eli heinien ja juomaveden hankinta, syöttäminen, juottamnen sekä kuivittaminen, lypsäminen sekä lannan kärräys lantakärryillä tunkiolle. Lehmiä oli todennäköisesti noin kymmenen. Juomavesi lehmille piti kantaa kaivosta ämpäreillä. Aholla oli myös muita kotieläimiä, vasikoita , lampaita, sikoja, kanoja sekä kissoja sekä kaksi hevosta Piiju ja Pirkku. Pirkku oli Piijun varsa ja oli mukana sotatoimissa. Eläimetkin oli ruokittava ja ruoka hankittava samoinkuin juomat. Aholle kuitenkin saatiin apua. Nimejä en osaa kertoa, mutta ennen sukulaisuussuhteet olivat kiinteämpiä ja yhteisöllisyys oli tiiviimpää. Ihmisiä autettiin eikä jätetty oman onnensa nojaan. On todennäköistä, että Saima-äiti sai erinomaista apua ainkakin Mökin-Martalta eli Martta Hämäläiseltä joka asui poikineen Mökin kankaalla.

Lisäksi raskaanaoleva 18-vuotias Saima-äiti joutui huolehtimaan talonpidosta eli hankkimaan polttopuut, sahamaan ne, katkomaan ne ja pikkomaan ne. Talo oli pidettävä lämpinä. Oli huolehdittava toisesta pienestä lapsesta eli Veikosta ja sairaasta Kustaava Emiliasta eli Liinu-anopista, joka oli Sursillin sukua. Vettä ei tullut eikä mennyt joten vesi oli haettava talon päässä olevasta kaivosta tai Rönninmäeltä vesikelkalla tai kottikärryillä. Vesi piti vintata kaivosta puuvarren nokassa olevalla ämpärillä puiseen saaviin tai mahdollisesti pänikkään. Vesikelkka tai kottikärryt lykättiin jopa 30 asteen pakkasessa kaivolle ja kotiin. Rönninmäki oli noin 200 metrin päässä kotoa. Tuvan likasankko piti käydä tyhjentämässä tunkiolle. Kaikesta oli pulaa. Ruokatavarat oli kortilla. Ainoastaan perunaa ja porkkanaa oli omasta takaa. Raskaana oleva 18-vuotias Saima-äiti joutui nekin hankkimaan omasta maasta.

Lampaaat hän keritsi ja kehräsi villat villalangaksi ja kutoi niista lapsille vaatteita. Kankaista oli pulaa. Jos oli kangasta niin äiti ompeli Singer-ompelukoneella lapsille vaatteita. Kaikki käyttökelpoinen vaatetavara ja kankaat oli moneen kertaa käännetty ja ommeltu uudelleen. Leivät 18-vuotias Saima-äiti leipoi kotona lämmitettyään ensin uunin ja hankittuaan puut uunin lämmittämistä varten. Jos ei ollut jauhoja, niin ei voinut leipoa. Maidot Saima-äiti seposi ja kirnusi myös voin. Sokeri oli kortilla saatavaa tuotetta. Muistan lapsuudestani toppasokerin, josta sokerisaksilla leikattiin palasia. Ne tarvittaessa hienonnettiin sokerinekassa pienellä sokerinuijalla hienoksi sokeriksi.

Saima-äiti oli siisti ihminen. Koska saippuaa ei ollut saatavilla, niin äiti valmisti saippuan itse koivuntuhkasta, sian rasvasta ,suolasta ja vedestä keittämällä. Kysymyksessä oli lipeän keittäminen. Kun kaupasta ei saanut nahkakenkiä, niin kenkiä valmistettiin puusta ja paperista. Eskollekin saatiin yhdet paperikengät, mutta villi vekara Veikko heitti Eskon paperikengät kuumaan lipeäkattilaan ja sen jälkeen paperikengistä oli vain muisto jäljellä. Veljesten välinen kisailu näyttää jatkuneen läpi koko elämän.

Raskaana ollut Saima-äiti pesi myös pyykit ja kuivasi ne ulkona tai tarvittaessa sisällä. Saunan muuripadassa hän keitti kuumaa vettä ja pyykit hän pesi saunassa pyykkilaudalla ja lipiällä. Saima-äiti pesi pyykit puusaavissa ja virutti peltiammessa. Ahon tuvassa oli Iisakki Väliverrosen muuraama uuni, jossa oli pieni vesisäiliö, josta saatiin kuumaa vettä, kun takkaa tai uunia lämmitettiin.

Näin raskas työ heikolla ravinnolla ei varmastikaan ollut paras mahdollinen tilanne raskaanaolevalle naiselle ja sikiölle.Taistelu elossaolon puolesta oli kovaa. Vuosi 1940 oli katovuosi ja vuosi 1941 katastrofivuosi. Suomi oli nälänhädän partaalla. Suomesta vietiin Ruotisiin 80 000 lasta nälkää pakoon. Saksan merkittävä ruoka-apulähetys pelasti Suomen katastoriflta. Koska ruokatarvikkeista oli ankara pula niin Eskonkin ravitsemus oli todella niukkaa huutavan ruokapulan takia. Esko kuitenkin selvisi ruuan puuttesta ja sairauksista, mutta Suomessa kuoli 12000 venäläistä sotavankia ruuan puutteeseen. Suomessa oli silloin 40 000 venäläistä sotavankia pääasiassa maataloustöissä, kun omat miehet oli rintamalla maata puolustamassa. Aholla ei sotavankeja ollut, mutta Rautiossa niitä oli.

Venäläiset pommittivat Kalajokea huhtikuussa 1944, jolloin opettaja Vieno Lahdenperä kuoli. Sodan jatkuessa Suomeen oli tullut Suomenlahden takaa 60 000 inkeriläistä ja Ahollekin tuli vanhempaan rakennukseen yksi inkeriläinen perhe. Perhe kuitenkin sodan loputtua jouduttiin palauttamaan Neuvostoliittoon ja sitten mahdollisesti Siperiaan. Ahon vanha rakennus siirretiin myöhemmin Typpöön postitoimistoksi. On ymmärrettävää, että lapsille, Veikolle ja Eskolle jäi vajetta äidinrakkauden osalla äidin suuren työkuorman ja väsymyksen takia. Se on varmasti vaikuttanut lapsiin ja lasten tunne-elämän kehitykseen.

Kun sota loppui niin Martti-isäntä pääsi kotiin. Martti oli menettänyt komean tukkansa nuorena sairastettuaan Espanjan-taudin. Sota tuli Martti-isännän mukana kotiin. Martti-isäntää sodan kauhut vaivasivat lukusia vuosia. Aina kun vieraita tuli kotiin, niin ei mennyt kauaa aikaa kun oltiin jo Syvärillä, Lotilanpellossa ja vallattiin kovasti Prääsää. Isän rakkautta ja huolenpitoa ei Eskolla ole ollut isän sodassa olon johdosta ja sodan aiheuttamien vaivojen johdosta.

Valtakunnan politiikka oli muutenkin lähellä kotiani. Sodan jälkeen kun valvontakomissio tuli Suomeen, niin Valpon päällikkö Aarno Anthoni etsintäkuulutettiin sen takia, että hän oli lähettänyt Saksaan keskistysleirille ihmisiä. Valpon päällikkö Aarno Anthoni oli paennut Ruotsiin vaimonsa kanssa. Suomessa sotilashenkilöt ja Raution sotilaspappi Kalevi Vihma miettivät, että mikä olisi Suomessa turvallinen ja rauhallinen paikka josta Aarno Anthonia valvontakomissio ei tulisi löytämään. He tulivat siihen tulokseen, että kotinaapurissani ollut Raution pappila oli turvallinen paikka. Aarno Anthoni piilotettin pappilan vinttikamariin vaimonsa kanssa. He esiintyivät toisella nimellä Rautiossa ja asuivat siellä noin vuoden. He kävivät meiltä, Aholta, ostamassa elintarvikkeet mitä tarvitsivat ja Liinu-mummo myi heille nämä tarvikkeet. Kun Arno Anthonin vaimo tuli raskaaksi niin he joutuivat lähtemään synnyttämään Helsinkiin ja tällöin myös Arno Anthoni pidätettiin.

Kun valvontakomissio päätti 1.9.1945 ryhtyä tutkimaan asekätkentäjuttua, niin se käynnisti toimenpiteet myös Raution pappilassa. Eräänä syyspimeänä iltana pappilan eteen tuli useampi hevosvetoinen menopeli ja piilotetut pikakiväärit, konekiväärit ja pystykorvat lastattiin hevoskuormiin ja vietiin Pohjarämeen kautta talvitietä Sivakkasuolle ja sinne ne upotettiin. Näistä edelläesitetyistä asioista Esko Viljo ei tiennyt mitään, mutta eli niiden välittömässä läheisyydessä.

Sodan jälkeen jatkui elpyminen ja perheeseen syntyi kolmas lapsi Olli Saima-äidin ollessa 22-vuotias. Sodan jälkeen elämä oli erilaista. Sodasta palanneilla miehillä oli vaikeuksia. Martti-isäntäkin oli järjestymiehenä tansseissa ja siellä liikaa alkoholia nauttineet miehet aiheuttivat häiriöitä. Syntyi riitaa ja voimain koetuksia, jolloin isäni Martti käytti kättä pidempää ja osui humalaista Kuoppala-nimistä miestä päähän. Mies kuoli myöhemmin ja isä sai vankilatuomion.Näistä asioista vaiettiin visusti. En ole vielä käynyt oikeuden pöytäkirjoista tarkistamassa näitä asioita. Jälleen oli Ahon iso tila Saima-äidin hoidettavana ja lisäksi oli vielä kolme pientä lasta ja sairas anoppi.

Esko Viljon osalta voidaan todeta, että äidinrakkaus jäi liian vähälle äidin valtavan työtaakan takia. Koulunsa Esko aloitti lähellä olevassa Raution pappilan renkituvassa, jossa oli alakoulu. Yläkoulu oli myös lähellä pappilaa. Raution uutta koulua alettiin rakentaa 1954 jossa Esko ehti käydä siellä kansakoulunsa. Ostovaatteet oli Ahon lapsilla aina pari numeroa liian suuret jotta jäi kasvamisen varaa.

Esko siirtyi kotoa enonsa Voitton luokse Eurajoelle vuonna 1965 23-vuotiaana metallitöihin ja valmistui levyseppä-hitsaajaksi. Hän tuli takaisin Rautioon ja meni Vieskama Oy:lle töihin. 1960-luvun lopulla Esko meni kihloihinYli-iiläisen Eilan kanssa, mutta kihlaus ei johtanut avioliittoon.

Esko lähti Kokkolaan Outokummun tehtaalle korjausmieheksi vuonna 1969 ja työskenteli siellä eläkeikäänsä saakka. Esko korjausmiehenä korjasi myös Ahon kotitilan koneet ja laitteet ja siitä hyvästä perinnönjaossa isä oli hoitanut syytinkioikeuden Eskolle Ahon taloon.

Kun muutin perheeni kanssa Kokkolaan 1974 niin Esko oli lähes jokapäiväinen vieras meillä. Hän toi Marjaanalle nukkeja ja muita leluja. Eskolla oli rintataskussa karkkeja. Marjaana kiipesi Eskon syliin ja kävi rintataskusta hakemassa karkkia. Kun Marjaana meni hammaslääkäriin, niin todettiin, että 19:ssä hampaassa oli reikä. Tämän perusteella voidaan päätellä, että Marjaana oli löytänyt tiensä Eskon rintataskulle. Esko kuljetti pyörällä Marjaanaa pitkin Kokkolan kaupunkia. Kun muutimme myöhemmin Imatralle, Joensuuhun ja Pudasjärvelle, niin Esko kävi luonamme useita kertoja.

Esko piti lapsista. Eskosta tuli Jukalle kuin toinen isä. Jukka ja Jukan perhe oli Eskolle tärkeä asia. Näissä asioissa varmaan Jukka itse on paras asiantuntija.

Esko sairasteli viime aikoina kovasti. Hänellä oli sydämen rytmihäiriöitä ja jalkaa oli leikattu monta kertaa, mutta leikkaukset eivät hänen mielestään onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Esko kertoi, että jalassa oli kipuja jatkuvasti. Eskosta kehittyi olosuhteista johtuen vähän kriittinen ja hiukan sulkeutunut henkilö sekä hamsteriluonne. Eskolla oli tapana kerätä esineitä tulevaa tarvetta varten. Tämä oli isältä oppitua. Esko oli oman tiensä kulkija. Esko löydettiin kuolleena omasta asunnostaan Kokkolasta keskiviikkona 27.9.2017. Oikeuslääketieteellisen tutkimuksen mukaan Esko kuoli jo perjantaina 22.9.2017 Nyt hänen maallinen matkansa on päättynyt isän ja äidin kanssa kotipitäjän multiin Raution hautausmaalle. Levyseppä-hitsaaja saa rautaisen ristin hautansa merkiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti