tiistai 29. joulukuuta 2020

TI 29.12.2020 Rovaniemen hovioikeudelle

 


MA 28.12. 2020 Vaadin, että kaikki syytteet hylätään ja Suomen valtio määrätään korvausvelvolliseksi

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ma-28122020-vaadin-etta-kaikki-syytteet.html


Valitus sivut 1- 21 on sama kuin on lähetetty sähköpostilla. Keskeinen sisältö on se, ettei oikeudenkäynti ollut oikeudenmukainen vaan se oli Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja 3 artiklan vastainen.

Rikostutkinta asiassa oli tehty esitutkintalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeusopimusten vastaisesti ja tutkinnanjohtaja oli esteellinen asiassa. Syyteharkinta oli tehty virheellisen rikostutkinnan perusteella ja todistusaineiston perusteella teko oli tahallinen.




Sivu 22 Oulun käräjäoikeudenistuntoa seuranneen Ivan Georgievin todistus Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisesta toiminnasta käräjäoikeuden istunnossa.




Sivu 23 Todistajana Ivan Georgievin todistus Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden tapahtumista. Hän todistaa käräjätuomari Sarianne Ervastin toiminnan ja sen, että todistusaineisto oli väärin tulostettu sekä osa todistusaineistoa puuttui.




Sivu 24 Kuulustelutodistajan lausunto, jossa Heino Yli-Torvi todistaa kuulustelun tapahtumat. En saanut esittää todistusaineistoja eikä todistajaani kuultu.




Sivu 25 Kopio salaiseksi julistetusta SSP-sopimuksesta, jossa määriteltiin toimialat.joilta ylikapasiteettiin poistettiin valtion ja pankkien toimesta. Lisäksi määriteltiin yritysten kaatamisperusteet.


Sivu 26 Talonrakennusalan ylikapasiteetti




Sivu 27 Kera Oy:ssä oli perustettu varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuuteen ns. ruumiinpesuryhmä, jota veri kehityspäällikkö Veikko Anttonen. Kera Oy oli mukava ylikapasiteetin poistossa omalla ruuminpesuryhmällään ja käytti apunaan saattohoittajia.




Sivu 28 -29 Pentti Arhippainen todistaa PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajan ilmoittaneen, että PR-Teollisuus Oy on markknoilta poistettavien yritysten listalla. Olin itse samassa kokouksessa ja voin todistaa Pentti Arhippaisen sanat todeksi. Kera Oy oli siis myyjänä tietoinen, että myytävä yritys tullaan poistamaan markkinoilta. Kysymys on tärkeästä petoksesta.



Sivu 30 Tasavallan Presidentti Tarja Halonen julistaa ns. Koiviston konlaavin asiakirjat salaisiksi. Kysymys on valtiopetoksesta, koska tasavallan presidentti Koivisto puuttui riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan. Pankit pelastettiin ja yritykset kaadettiin.





Sivu 31-33 Kiinteistöjen kauppakirjat jossa väliaikaiset pesänhoitajat myivät konkurssilain vastaisesti toisen omaisuutta omanaan maakaaren ja kauppakaaren vastaisesti ja kaupassa salattiin 48 miljoonan pantatut kiinnitykset.




Sivu 34 Kaupanvahvistajana kaupoissa oli tulevar syyttäjä Sulo Heiskari, joka on toiminut kauppakirjoista ja niistä johtuvissa oikeudenkäynneissä 20 vuoden ajan esteellisenä syyttäjänä.



Muovitasku 36 sisältää kaupoissa salatut 48 miljoonan pantatut kiinnitykset



Sivu 37 Kauppakirjan allekirjoittaja todistaa ettei hän ole koskaan nähnyt kaupanvahvistajaa




Sivu 38 Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa ettei hän ole ollut paikalla kun kauppasopimukset on vahvistettu




Sivu 39 Kalevan lehtileike osoittaa että keskeneräinen tilauskanta on ilmoitettu kaupanteossa 15 miljoonaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli, Tämäkin on täydentää törkeää petosta.




Sivut 41- 43 Lainvastaiset kiinteistöjen kaupanpurut.


Sivu 44 Toinen kauppojen purku jolloin takaukset raukesivat.





Sivut 45 -46 Konkurssihakemus väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu eikä saatavaa enää ollut.


Sivu 47 takauksen kohteina olleista sopimuksista maksu


Sivu 48 takauksen kohteina olleista sopimuksista maksu


Sivu 49 takauksen kohteena olleista sopimuksista maksu




Sivu 50 laskelma siitä että kaikki maksut takauksen kohteina olevista sopimuksista oli maksettu ja lisäksi kaupat oli purettu joten mitään saatavaa ei enää ollut näistä sopimukisista. Konkurssihakemus oli siis täysin väärillä tiedoilla haettu, koska sopimukset oli purettu ja takaukset oli maksettu.


Sivu 51-52 Jorma Hertuainen selvityspyyntö


Sivu 53 – 54 Paavo M. Petäjän lausuma ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja


Sivu 55 Asianajaja Hannu Maskonen toimi Meritapankin nimissä pankinjohtajan tietämättä ja ilman valtakirjoja


Sivu 56 APR:n konkurssipesä tunnusta, että kaupat oli purettu ja siitä huolimatta yritys oli haettu konkurssiin



Sivu 57 Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa ettei hänellä ollut toimeksiantoja eikä valtakirjoja konkurssiasiassa. Siitä huolimatta hän on antanut asiassa lausunnon Ylivieskan käräjäoikeudelle.




Sivu 58 Asianajaja Asko Keränen tunnustaa, että hän on jättänyt valituksen tekemättä konkurssiasiassa. Tätä väärää konkurssipäätöstä rikolliset ovat käyttäneet hyväkseen nyt yli 20 vuoden ajan tehdessään uusia vääriä päätöksiä. Keskeinen rikollinen asiassa on ollut syyttäjä Sulo Heiskari ja poliisit.




Sivu 59 Avoin valtakirja asianajaja Asko Keräselle mikä todistaa, että asia on annettu hänelle hoidettavaksi.


Sivu 60-61 poliisien ja oikeusistuimen vääriä päätöksiä



Erkki Ahon kirjoittaman kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X todistusaineisto


Selostus tapahtumista


sivu 108 Maakunnallinen veturyritys

sivu 109 Pankkikriisi ja talotehtaiden pudotuspeli

aivu 111 Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä

sivu 112 Velkasaneerausmiehet aloittivat likaisen työn

sivu 114 Toimintaedellytysten kartoitus ja Jouni Remeksen petos

sivu 115 Alavieskan kunnan petollinen toiminta

sivu 116 Vanhalle Pöllölle ja muillekin alavieskalaisille

sivu 117 Kera Oy:n petos ja pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa

sivu 118 Kohtuuton kauppasopimus ja kaupanvahvistus etätyönä

sivu 119 Otin lainaa osakepääomaan

sivu 120 Markku Kosken kelkankääntö

sivu 121 Messuvoitto Joensun asuntomessuilta

sivu 121 Vihdoinkin Remekselle lopputili

sivu 122 Kera Oy:n kiristys

sivu 123 Konkurssi tavoitteena

sivu 124 Meistä tehtiin rahanpesijöitä Kera Oy:n toimesta

sivu 127 Ulkomainen ostajataho

sivu 128 Oikeuskäsittely tietämättämme Ylivieskan käräjäoikeudessa

sivu 129 Konkurssipesä purki kaupat

sivu 130 Konkurssiin hakeminen

sivu 131 Uusi konkurssipesä ja konsultti Weckström

sivu 132 Tappouhkauksia, rikosilmoituksia, likaista peliä

sivu 134 Uuden yrityksen perustaminen

sivu 134 Ajojahti käynnistyy

sivu 135 Kolmen miljoonan mies

sivu 137 Kohtalokas konsultointi ja äkkinäinen konkurssi

sivu 137 Uskomatonta toiminta

sivu 138 ITC Finland Oy:n pesänluettelon vannomistilaisuus

sivu 139 Velkojien kokous Kajaanissa 22.04.1998

sivu 140 Ajojahti jatkuu

sivu 141 Oikeudenkäynti velallisen epärehellisyydestä

sivu 143 Hyvitykset konkurssin myöhäisemmässä vaiheessa

sivu 144 Virkamiesterrorismi, Hyvä veli-järjestelmä ja kollegiaalinen suojelujärjestelmä

sivu 146 Mittaamattomat henkiset kärsimykset ja valtavat taloudelliset tappiot

sivu 147 Vaasan Hovioikeuden väärä päätös

sivu 148 Vaasan Hovioikeuden toinen väärä päätös

sivu 148 Hallitusmuodon 32 §

sivu 148 Kuin paatunut rikollinen

sivu 149 Vaikea uutisoitava

sivu 151 Saatanan tunarit

sivu 152 Aktiivisuuteni herättää huomiota

sivu 153 Korkeimman oikeuden suojelupäätös

sivu 154 Kansanedustaja Kuisman eduskuntakysely

sivu 155 Kansanedustaja Vistbackan puhe 21.2.2000

sivu 156 Kirjeenvaihtoa Tasavallan Presidentin kanssa

sivu 158 Valitus Korkeimpaan oikeuteen

sivu 159 Tuomiopurkuhakemukset Korkeimpaan oikeuteen

sivu 160 Menin yllättäen Vantaan KRP:hen

sivu 160 Henkilökohtainen konkurssi

sivu 162 Kirje Arkkipiispalle

sivu 162 Maskosen outo kuolema

sivu 162 Maskosen outo kuolema

sivu 163 Matkailuyrittämisen ihanuus Kalajoella

sivu 169 Kuntosalilaitteet rahoitettiin moneen kertaan

sivu 169 Muotokuvafarssi

sivu 171 Metsäpalstoja tukimiehelle

sivu 172 Kuntaliitossopimusta ei kunnioitettu

sivu 172 Laholan perätön ilmianto

sivu 173 Haastoin Laholan ja suuren määrän todistajia oikeuteen

sivu 175 Betonista Oy:n konsultointi

sivu 175 Ikimuistoinen Puolan vierailu

sivu 176 Outoa tonttikauppaa

sivu 177 Palautin Korkeimman Oikeuden päätöksen

sivu 178 Erkki Aho rahoituksen este

sivu 179 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle

sivu 180 Kantelut EU:n komissiolle

sivu 181 Ylivieskan käräjäoikeuden huikea päätös

sivu 181 Mitä kansalainen edellyttää tuomioistuimelta

sivu 182 Kalajokilaakson ja muiden lehtien uutisointi

sivu 182 Avoin kirje Eduskunnan oikeusasiamies Pauniolle

sivu 184 Epätietoisuutta, pelkoa, odotusta

sivu 185 Paavo M. Petäjän rooli

sivu 187 Valitus Vaasan Hovioikeuteen ja täydennys Korkeimpaan oikeuteen

sivu 190 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle ja perustuslakivaliokunnalle

sivu 191 Starttirahan takaisinmaksu

sivu 194 Alpo Ylitalon loppuyhteenveto kirjaani

sivu 202 Erkki Ahon muistiinpanot ITC Finland Oy:n ajalta


Todistusaineistot

Sivu 274 Alavieskan Puurakenne Oy:n jatkohanke. Tämä on todiste siitä, miten Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen tullut Jouni Remes oli tehnyt Kera Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että perustettava yritys ei edellytä Kera Oy:n tukea. Jos muut osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Myöhemmin Jouni Remes paljastui Kera Oy:n saattohoitajaksi ja hänet erotettiin PR-Teollisuus Oy:n palveluksesta.

Sivu 277-285 kauppakirjat ( 3 kpl) Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n välillä. Kauppakirjat todistavat, että väliaikaiset konkurssipesän hoitajat myivät konkurssisäännön vastaisesti kiinteää toisen omaisuutta omanaan. Kauppakirjoissa ei mainita mitään 48n miljoonan pantatuista kiinnityksistä. Kaupoissa siis tehtiin torkeä petos. Myöhemmin ilmeni, että perustettava yritys oli markkinoilta poistettavien listalla joten myyjä tiesi myydessään, että yritys tullaan poistamaan markkinoilta eli ajamaan konkurssiin. Teko on varmasti törkeä petos.

Sivu 286 Kalevan uutinen jossa kerrotaan kaupasta. Lehti uutinen todistaa toisen petoksen kaupassa.

Sivu 287 Keran johtajan Seppo Arposen todistus asiassa. Myyjä siis todistaa, että petos on tapahtunut: keskeneräinen tilauskanta ei ollutkaan 26 miljoonaa vaan 11-12 miljonaa. Petoksen suuruus oli siis 15 miljonaa + salatut pantatut kiinnitykset 48 miljoonaa on yhteensä 63 miljoonaa markkaa.

Sivu 288 Kuulustelupöytäkirja osoittaa , että Jouni Remes oli Kera Oy:n saattohoitaja

Sivu 292 Pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa Helsingissä. Kukaan pöytäkirjassa mainituista henkilöistä ei ollut paikalla olemattomissa tiloissa Helsingissä. Pöytäkirja on väärennetty saattohoitaja Jouni Remeksen ja kansanedustaja Markku Kosken toimesta.

Sivu 292 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa petoksen tapahtuneen

Sivu 294 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hä ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.

Sivu 295 Haastehakemus irtaimesta kaupassa Ylivieskan käräjäoikeuteen

Sivu 298 Asianajaja Jouni Vihervalli on edustanut osakkaita asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Käräjäoikeuden sihteeri ihmettelee missä on tiedoksiannot asioista. Se on merkitty kirjallisesti asiakirjoihin. Tiedoksiannoista vastaa kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari. Asianomaiset eivät siis saaneet asiaa tiedokseen ja heitä edusti oikeudessa heidän tietämämättään ja ilman valtakirjoja heille täysin tuntematon henkilö asianajaja Jouni Vihervalli.

Sivu 299 Suomen Asinajajaliitoon antamassaan vastineessa asianajaja Jouni Vihervalli todistaa, ettei ole koskaan tavannut kantelijoita eikä musa edes koskaan keskustelleensa heidän kanssaan puhelimitse.

Sivu 301 Heino Virran todistajalausunto jossa hän todistaa kuinka asianjajaja Jouni Vihervalli, varatuomari Paavo M. Petäjä ja asianajaja Antti Latola ovat edustaneet häntä ilman valtakirjoja hänen tietämättään. Virta ei ole myöskään antanut valtakirjoja Veli Päivikkö Ky:lle.

Sivu 302 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 401.444,45 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.

Sivu 303 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 500.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.

Sivu 304 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 100.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonasuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.

Sivu 305 Todistus kauppojen purkamisesta. Kun kaupat on näin purettu niin takaussaatava myös purkaantui. Kaupat purettaessa sen liitännäiset eivät voi jäädä voimaan vaan purkautuivat. Konkurssihakemus oli siis tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset oli kaiken lisäksi maksettu. Kaupan purku on lopullinen ja peruuttamaton.

Sivu 306-308 Alavieskan Purakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen kaupat. Kaupat purettiin virheellisesti koska kauppojenpurku tapahtuu samalla tavalla kuin kauppojen tekeminen eli kaupanvahvitajan läsnäollessa. Nyt tässä ei ollut kaupanvahvistajaa eikä kaupanvahvistajan kutsumaa todistajaa paikalla.

Sivu 309-310 Varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle. Kirjeestä käy selkeästi esille tosiasiat kaupanpurusta.

Sivu 311-13 Varatuomari Paavo M. Petäjän lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja takaajien asiassa. Lausuma on väärä koska kaupat oli purettu ja takaukset oli maksettu. Lausuma on annettu ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.

Sivu 314-316 Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio riita-asiassa Tuomio on tehty väärillä tiedoilla ja rikosten avulla koska Paavo M. Petäjällä ei ollut valtakirjoja ja toimeksiantoja asiassa. Petäjä tunnustaa tekonsa. Kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet lisäksi takaukset oli maksettu. Tästä rikoksilla aikaansaadusta päätöksestä johtuu ulosottosaatavani ja tätä rikoksilla aikaansaatua päätöstä on esteellinen syyttäjä ja muut rikoksista epäillyt ovat käyttäneet hyväkseen saadakseen uusia vääriä päätöksiä

Sivu 317 - 318 Heino Virran rikostutkintapyyntö Paavo M. Petäjästä

Sivu 318- 321 Kera Oy:n Seppo Arpoosen vastaus, mikä osoittaa, että Kera Oy oli tehnyt meistä kansainvälisen rahanpesuilmoituksen mikä osoittautui perättömäksi. Tämä oli todella häikälemtön rikos, mutta se tarkotuksena minun näkemykseni mukaan oli mustata meidän kansainväliset ja meille tärkeät markkinat.

Sivu 322 Keran kehityspäällikkö Veikko Anttosen vastaus oikeuskanslerille osoittaa kuinka Kera Oy levitti perätöntä tietoa eri tahoille.

Sivu 323 -324 Kera Oy:n Juhani Ruudun vastaus Heino Virralle todistaa Kera Oy:n menettelyn, Kera levitti meistä tietoja kilpailjoille. Vastauksessa todetaan, että Muistio sisältää normaaleja selvitystyössä ja yritystutkimuksissa tehtyjä havaintoja iskeä viittauksia keskusteluihin Teidän kanssanne. Kera Oy:n tutkintasyyteminä yritysiin oli yritystutkimukset, joita Kera Oy:n henkilöt käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen.

Sivu 325 Tapani Käännän todistus siitä, miten toinen saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä rahanpesutietoa eteenpäin.

Sivu 326 Timo Viitamaan todistus siitä miten saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä tietoa eteenpäin.

Sivu 327 KTM:n päätös mikä ei perustu lakiin ja osoittaa PR-Teollisuus Oy:n syrjintää. Päätöksen perustelut: ”Yritys jatkaa viimeksi kuluneen vuoden aikana konkurssin tehneen yrityksen toimintaa. Ministeriön ohjeiden mukaan konkursiin tehneen yrityksen jatkajallle tukea voidnaan myöntää vain ensimmäisen tilikauden vahvistamisen jäleen.

Sivu 328 -329 Konkurssihakemus. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. Lisäksi takauset oli kokonaan maksettu joten Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesällä ei ollut saatavaa PR-Teollisuus Oy:ltä.

Sivu 330-331 Konkurssiasiassa käräjäoikeudelle lausuman on antanut konkurssiin hakija konkurssiin haettavan puolesta tämän tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.

Sivu 332 Anne Sormunen luovuttaa PR-Teollisuus Oy:n tilauskannan saattohoitaja Stib Weckströmille. Tilauskannan suuruus oli n. 32 miljonaa markkaa. Tilauskannasta olin ottanut kopiot kauppasooimuksista ja olen toimittanut ne todistusaineistoksi Ylivieskan käräjäoikeuteen. Kirja on löydyttävä käräjäoikeudesta, koska käräjäoikeus ei ole sitä minulle palauttanut.

Sivu 333 Alavieskan kunta maksoi konsultti saattohoitaja Stig Weckströmille tilauskannasta 88 000,00 markkaa.

Sivu 334-344 Varatuomari Jorma Herttuainen teki laajan ja perusteellisen tutkintapyynnön asioista Oulun KRP:lle. Oulun KRP jätti asian tutkimatta.

Sivu 345-346 Kera Oy teki kolmen takaajan kanssa sopimuksen rikollisesti aikaansaatujen takausten maksusta. Nämä kolme henkilöä olivat Markku Koski, Jouni Remes ja Kari Konu. Tällaista sopimusta ei tehty eikä tietääkseni esitettykään Heino Virralle ja Erkki Aholle.

Sivu 347 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä jatkoi täysimääräisen takausvastuun perimistä Erkki Aholta ja Heino Virralta vaikka oli tehnyt maksusopimuksen muiden takaajien kanssa. Todisteena Erkki Aholta perittyä 1 207 502,94 markan perintää, jota todellisuudessa ei ollut olemassakaan , koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja takaussummatkin oli kaikki maksettu. Lisäksi takauksen kohteena olleet tuoteoikeudet oli myyty etenpäin ja niistä oli saatu 200 000,00 markkaa.

Sivu 348-351 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän kauppakirja rahanpesijöiden kanssa. Siitä näkyy kauppasumma 2.360.000.00 markkaa. Ostajina rahanpesusta epäillyt Henrik Riensta, syyttäjä USA:ssa vaati Henrikille vankeutta 210 vuotta mutta Henriki kuoli ennen oikeudenkäyntejä. Richard Rienstralle vaadittiin 190 vuotta vankeutta,mutta hän pääsi vähemmällä. Kun Richard oli vankilassa niin Richardin yritys Suomessa meni konkurssiin.

Sivu 352-353 Asianajaja Asko Keräsen kirje asianajaja Antti Kejolle, mikä todistaa Kejon rikolliseksi epäiltävän toiminnan. Seuraava lause kertoo kaiken: ”Muuta selvitystä toimille en keksi kuin , että yhtiöön tulossa ollut rahamäärä sai sotkemaan sopimuksemme”.

Sivu 354-356 International Timber Company Oy:n velkojain kokous. Konkurssipesän hoitaja Antti Kejo laittoi konkurssipesään kokonaan konkurxsipessän kuuulumattoman yrityksen koneet ja laitteet konkurssipesän omaisuudeksi. Näin parannettiin konkurssipesän tilannetta. Minä vastustin menettelyä

Sivu 357 Konkurssipesä ei hyväksynyt korkeinta tarjousta vaan hyväksyi sopivimman tarjouksen eli rahanpesijoiden tarjouksen.

Sivu 358-59 Tuomonourkuakemus korkeimalle oikeudelle jonka Ylivieskan oikeusaputoimisto teki mutta jätti allekirjoittamatta.

Sivu 360-361 Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan tutkimattajättämispäätös, mitä on syytä epäillä virkarikokseksi.

Sivu 362 Kahdeksan kansanedustajan kuudesta eri puolueesta tekemä rikostutkintapyyntö, josta yksi allekirjoittaja eli Antti Rantakangas veti myöhemmin nimensä yli koska huomasi, että hänen kaverinsa Markku Koski voi joutua todellisiin vaikeuksiin jos rikostutkinnat aloitetaan. Kari Häkämies oli tuolloin sisäministerinä. Kun soitin sisäministerin erityisavustajalle niin tämä kertoi, että hänelle on annettu ohjeet tehdä tutkimattajätämispäätös asiassa.

Sivu 363 Ministeri Häkämiehen vastaus asiassa

Sivu 364-365 Sisäministeriön vastaus asiassa. Aikanaan sovin Jouni Välkin kanssa tapaamisen sisäministeriöön. Kun menin tapaamiseen sovittuna aikana niin minua oli vastassa komisario Jonne Lähteenmäki joka kertoi etten voi tavata Jouni Välkkiä ja Lähteenmäki kertoi minulle että minun on poistuttuava välittömästi tai muuten hän pidättää minut. Myöhemmin kuulin, että Jouni Välkki oli ampunut itsensä.

Jouni Lähteenmäen päätös on kiistaton virkarikos sen allekirjoittanut poliisijohtajan sijainen Jorma Vuori.

Sivu 366 Kun en saanut mielestäni viranomaisilta oikeita ratkaisuja niin käännyin tasavallan presidentti Tarja Halosen puoleen. Halonen vastasi: ”Kun kyseessä olevassa tapauksessa viranomaiset ovat ratkaisseet asian voimassa olevan lainsääsäädännön mukaisesti jakun aisa ei löinsäädännän mukaisesti kuulu presidentin toimivaltaan, en katsoi voivani puuttua asiaan. Tarja Halonen Tasavallan Presidentti:”

Sivu 367 Kriminaaliyhdistyksen kirje. Tämä osoitta syyttäjä Sulo Heiskarin toiminnan. Hän oli esteellinen syyttäjä syyttäjistä annetun lain mukaan. Hän toimi Yllivieskan käräjäoikeuden tiedottajana eli hän kävi myös lehdistossä oikeudenkäyntejä ja vaaransi näin Ylivieskan käräjäoikeuden puolueettomuuden , koska hän kommentoi Ylivieskan käräjäoikeuden tuomioita tiedotusvälneissä. Kävin kertomassa huoleni asiassa silloiselle Ylivieskan käräjäoikeuden laamannille henkilökohtaisesti.

Sosiaalityöntekijä Rainer Kolppanen ilmoitti minulle puhelimitse, että kyllä hän minut tuntee ettei tarvitse tulla soveltuvuusselvitykseen.

Sivu 368 Internarional Timer Company kirje, jossa sovittiin minun palkkasaatavani maksusta. Maksut jäivät saamatta ja konkurssipesä ei hyväksynyt minun palkkasaataviani konkurssipesän hoidettavaksi.

Sivu 369 Korkein oikeus ei purkanut vääriä alioikeuksien päätöksiä. Päätös on perustelematon ja siten perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen.

Sivu 370 Henkilökohtaisen konkurssipesän hoitaja asianajaja Veli Päivikkö uhkasi minua vankeudella kun pyysin häntä selvittämään totuuden asioissa. Hän kirjoittaa, että ”tulen vaatimaan Ahon vangitsemista niskoittelevana velallisena , koska hän on saanut vankeuden uhasta tiedon useaan kertaan:”

Sivu 371 Käräjäoikeus ei ole suostunut vaatimuksiini Maskosen tahdosta

Sivu 372-375 Haaste Ylivieskan käräjäoikeuteen niiden osalta joiden olen katsonut toimineen rikollisesti.

Sivu 514 Paavo M. Petäjän tunnustus

sivu 515 Konkurssipesä tunnustaa kaupanpurut konkurssissa

sivu 516-517 Asianajaja Asko Keräsen kirje osoittaa, että konkurssi on laiton eikä saatavaa ole konkurssipesällä

sivu 518-522 Hannu Maskosen vastaus Ylivieskan käräjäoikeudelle

sivu 523-526 Maskosen vastaus konkurssiasiamiehelle

Sivu 527 Rahanpesufirman ilmoitus New England Internatinal Suretu INC.

Sivu 528 Sopimukseni Henrik Rienstran ja Richard Rienstran kanssa

Sivu 529 Rikostutkintapyyntö


Salaiseksi julistettu SSP-sopimus muistitikulle tallennettuna. Sivuilla 16-17 on määritelty toimialarationalisointi ja yritysten kaatamisperusteet.


Poliisit kietäytyvät vastaamasta kysymyksiini


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Tässä on loppulausuntoni asiassa

Loppulausunto

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto.htmlv


loppulausunto 1. jatko-osa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto-1.htmlv


loppulausunto 2, jatko-osa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto-2.htmlv


Loppulausunto tutkintailmoitukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/tarkistamatonloppulausunto.html


loppulusunto käräjätuomarin kuulustelukertomukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulusunto-karajatuomarin.htmlv


loppulausunto käräjäsihteerin kuulustelukertomukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausunto-karajasihteerin.htmlv


Loppulausuntotäydennys koskien tutkinnanjohtajan toimintaa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausuntotaydennys-koskien.htmlv


Loppulausunto ulosottomies Eveliina Nissilän rikosilmotukseen 5770/R/15736/19

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausunto-ulosottomies-eveliina.htmlv


Rikostutkinta cd 5770/R/53493/18 loppulausunto asiasta

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/rikostutkinta-cd-5770r5349318.htmlv


5770/R/53493/18.

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/rikostutkinnassatama-on-kaanteentekeva.htmlv



Tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen tunnustaa esteellisyytensä


Tutkinnanjohtajan näen asiat siten, kuin ne kirjoitin. Koska asiaan liittyy mielestäsi yhä edelleen rikos, niin pyydänkin, että esimieheni ottaa asia käsiteltäväksi ja tekee sen suhteen päätöksiä. En pysty kääntämään ratakiskoa, mihinkään suuntaan. Ymmärrän mitä tarkoitat kirjoittamallasi viimeisellä lauseella.

Koska olet ilmoittanut minun olevan jäävi hoitamaan asioita, niin katson ettei minun tarvitse tästä eteenpäin vastata Sinulle lähettämiisi tätä asiaa koskeviin kirjoituksiin. Uskoisin, että Oulun poliisilaitoksesta löytyy päteviä tutkinnanjohtajia tähän asiaan.


Ystävällisin terveisin

rkom Hannu Mensonen.











sunnuntai 27. joulukuuta 2020

MA 28.12,2020 Vaadin, että kaikki syytteet hylätään ja Suomen valtio määrätään korvausvelvolliseksi

 



Rovaniemen hovioikeus

Rovaniemi.ho@oikeus.fi


Valitus Oulun käräjäoikeuden päätöksestä 20/1480.


Vaadin, että kaikki syytteet hylätään.


Perusteet syytteiden hylkäämiseen


1.Oikeudenkäynti ei ollut oikeudenmukainen, vaan se oli Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja 3 artiklan vastainen.

2.Rikostutkinta asiassa oli tehty esitutkintalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti.

3.Syytteet pohjautuu virheelliseen ja rikolliseksi epäiltävään rikostutkintaan.

  1. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla


6 artikla

Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.

2. Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.

3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:

a) oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä;

b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;

c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;

d) oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;

e) oikeus saada maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu tuomioistuimessa käytettyä kieltä.


Käräjätuomari Jarkko Pekkala ei kutsunut todistajiani oikeudenkäyntiin todistajiksi. En myöskään saanut esittää mitään todistusaineistoja enkä saanut esittää kysymyksiä todistajan roolissa videon avulla esiintyneelle vastapuolelleni Sarianne Ervastille.


Tässä on sähköpostiviesti, jonka lähetin käräjätuomari Jarkko Pekkalalle ja hänet asian käräjätuoamriksi nimittäneelle Rovaniemen hovioikeudelle, kun huomasin, että käräjätuomarin toiminta on minun mielestäni oikeudenkäymiskaaren ja perustuslain vastaista.


Oikeudenkäymiskaaren ja ihmisoikeussopimusten vastaista

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/11/oikeudenkaymiskaaren-ja.html


Oikeudenkäymiskaaren ja ihmisoikeussopimusten vastaista



Käräjätuomari Jarkko Pekkala ja Rovaniemen hovioikeus

Mielestäni ja minun oikeustajuni mukaan asiat eivät mene nyt oikeudenkäymiskaaren eikä ihmisoikeussopimusten mukaisesti. Minä katson, että minun perusoikeuksiani on loukattu ja oikeusturvaani on vaarannettu.

Kun haastemies Saari toi minulle haasteen niin hän kertoi, että voin mennä käräjäoikeuden tiloihin Ylivieskaan oikeuskäsittelyyn videon välityksellä. Silloin minä ajattelin, että mitä minä kuulin. Kysymyshän on yli 25 vuotta jatkuneesta kidutusrikoksesta ja miljoonaa suomalaista koskevasta valtiopetoksesta ja minua kuultaisiin video-oikeudenkäynnissä – EI KÄY!

Siksi päätin korontilanteesta huolimata mennä Ouluun käräjäoikeuteen kuten haasteessa käräjäpaikaksi ilmoitettiin. Asia on minulle ja Suomen kansalle erittäin tärkeä.

Koiviston konklaavi ilman musiikkia 18 min 40 sek

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8


SSP-sopimus 8 m 14 sekuntia

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&index=6&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori 11 m 27 sek

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI


Toinen asia mikä minua häiritsi vastauksessanne oli todistajieni kuulemisesta.

Todistajiahan kuullaan pääkäsittelyssä. Nyt todistajia ei ole kutsuttu pääkäsittelyyn ja se vaarantaa oikeusturvani ja on Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastainen menettely.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla edellyttää, että saan puolestani esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuullustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin minua vastaan todistamaan kutsutut todistajat

Onhan se todella kornia, ettei minun todistajiani ole kutsuttu oikeuskäsittelyyn. Menettely on Euroopan Ihmisoikessopimuksen 6 artiklan vastainen menettely.

6 artikla

Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.

2. Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.

3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:

a) oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä;

b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;

c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;

d) oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;

e) oikeus saada maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu tuomioistuimessa käytettyä kieltä.

Minä olen nimennyt todistajikseni asiassani seuraavat henkilöt:

  • Ivan Georgiev todistaa käyntimme Raahen käräjäoikeuden kansliassa, kun kävimme tarkistamassa todistusaineistoni siellä käräjätuomarin paikalla ollessa

  • Pentti Arhippainen todistaa, että Kera Oy oli myyjänä laittanut PR-Teollisuus Oy:n markkinoilta poistettavien yritysten joukkoon. Kysymys on törkeän petoksen todistamisesta.

  • Liisa Mariapori todistaa kirjeensä YK:n ja EU:n elimille todeksi ja samalla valtiopetoksen tapahtuneeksi

  • Jouko Raita todistaa oman oikeustapauksensa kautta Suomen valtion rikolliseksi epäiltävän toiminnan ja SSP-sopimuksen siihen.

  • Jukka Davidsson todistaa 1990-luvun laman asiat niin kuin ne ovat tapahtuneet – valtiopetos ja ihmisoikeusrikokset

  • Jorma Jaakkola todistaa valtiopetoksent tapahtuneen asiakirjoin

  • Hilkka Laikko todistaa oman oikeustapauksen kanssa valtiopetoksen tapahtuneen js SSP-sopimuksen vaikutuksen siihen.

  • Olli Puolitaival todistaa oman oikeustapauksensa kanssa säästöpankin toiminnan pankkikriisissä ja sen yhteyden valtiopetokseen

  • Veli Palokari todistaa SSP-sopimuksen vaikutuksesta hänen ja läheistensä ravitsemusalan toimintaan. Ravitsemusalalle oli SSP-sopimuksessa sovittu toimialarationalisointi. Palokari todistaa laajemmin Suomen viranomaisten toimintaa yrityksiä kohtaan.

Lisäksi Velallisten Tukiryhmässä on lähes 11 000 jäsentä, joista suuri osa voi toimia todistajana. Kaadettuja yrityksiä oli kaikkiaan n. 60 000 kappaletta ja näistä yrittäjistä useita kymmeniä tuhansia on vielä elossa ja voivat toimia todistajina. Lisäksi pankkikriisi ja valtiopetos koskettivat kaikkiaan n. miljoonaa suomalaista, joista aika moni voi toimia todistajana tässä oikeudenkäynnissä.

Todisteena on myös myös blogini

Pankkikriisi koko blogi

http://pankkikriisi.blogspot.com/


Oikeuslaitos ja poliisi blogi

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/



15.11.2020 Tässä on osa todistusaineistoa

http://kalajokinen.blogspot.com/search?updated-max=2020-11-14T21:44:00-08:00&max-results=7



Minulla on videoita todistusaineistona n. 20 tuntia ja blogini ovat keskeisiä todistusaineistoja , joiden asioiden käsittelemiseen voi kulua jopa kaksi viikkoa.

Minulla on myös 7 banaanilaatikollista asiakirjoja todistusaineistona joten oikeuskäsittelystä tulee pitkä.

Yksi tärkeä asia on se, että tärkeä osa todistusaineistoa on hukassa ja se johtuu Oulun käräjäoikeuden ja Oulun poliisin toiminnasta.

Kysymys on tästä todistusainistosta

Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2016/02/tyytymattomyyden-ilmaisu-ylivieska.html



Olen ilmoittanut asiasta vastuullisille henkilöille.

LA 21.11.2020 Käräjäsihteeri Tarja Perttula ja käräjätuomari Jarkko Pekkala

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/11/la-21112020-karajasihteeri-tarja.html

Tämä todistusaineisto on määrätty säilytettäväksi Ylivieskan käräjäoikeudessa vuoteen 2021 asti ja nyt Yllivieskan käräjäoikeus on osa Oulun käräjäoikeutta. Olen pyytänyt Oulun käräjäoikeudelta vastausta missä tuo todistusaineisto on ja olen pyytänyt myös Oulun poliisilta virka-apua tuon asineiston etsimiseen. En ole saanut vastausta. Olen myös tehnyt asiasta rikostutkintapyynnön Oulun poliisille. Tuo todistusaineisto on keskeinen asia oikeudenkäynnissä, koska juuri tuo todistusaineisto piti olla vaatimuksestani Raahen käräjäoikeuden käsittelyssä, jossa käräjätuomari Sarianna Ervasti oli käräjätuomarina ratkaisemassa asiaani. Kävin todistajani Ivan Georgievin kanssa tarkistamassa asian Raahen käräjäokeuden kansliassa käräjätuomari Sarianna Ervastin läsnäollessa ja saadessa tiedon asiasta todistajien läsnäollessa ennen oikeuden päätöstä.

Toinen asia minkä totesin todistajani kanssa tuolla tarkstuskäynnillä Raahen käräjäoikeudenn kansliassa oli se, että sähköpostitse lähettämäni todistusaineisto oli tulostettu väärin, sillä linkit oli avaamaatta. Kysymys on tästä aineistosta:

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti.html


 PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti_24.html


PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3

http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-teollisuus-oyn-konkurssivyyhti.html



Asian ydinhän on tämä:

Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 26 vuotta.

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutetu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.

Koska poliisi ei tutki ja korkein oikeus ei pura eri oikeusasteiden vääriä päätöksiä, niin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin haastaa ulosottoviranomaiset oikeuteen sen johdosta, että he perivät minulta sellaisia saatavia, mitkä on saatu aikaan rikosten avulla ja siksi ne on perintäkelvottomia.

Nyt on päätettävä onko edelläesitetty summaarinen riita-asia vai rikosasia. Tavalliselle ihmiselle tämä on täysin selvää, mutta poliisilla, syyttäjällä, oikeudentuomareilla on ollut vaikeuksia päättää kummasta asiasta on kysymys.

Oulun käräjäoikeuden laamanni teki asiassa seuraavan päätöksen.

"Oulun käräjäoikeus on päättänyt, että kysymyksessä on rikos R20/295.

28.03.2020

Hyvä Erkki Aho

Kirjeessänne selostamanne asia on Oulun käräjäoikeudessa vireillä rikosasiana diaarinumerolla R 20/925.

Ystävällisin terveisin

Antti Savela

laamanni

Tästä huolimatta 5-6 Oulun käräjäoikeuden tuomaria on käsitellyt asian summaarisena riita-asiana. Poliisi on muuttanur R-asian S-asiaksi. Kysymys on ihmisen perusoikeuksista ja omaisuuden suojasta. Summaarinen menettely on perustuslain vastainen menettely. Summaarisessa menettelyssä velkaa ei tarvitse todistaa, vaan pelkkä väite velasta riittää. Mielestäni tällainen menettely on järjen vastainen ja se on myös perustuslain vastainen menettely. Kysymys minun asiassani on varmasti myös kidutusasiasta ja ihmisoikeusrikoksesta koska en saa esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minulla on perustuslain mukaan omaisuuden suoja.

15 §

Omaisuuden suoja

Jokaisen omaisuus on turvattu.

Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla.

106 §

Perustuslain etusija

Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

YK:n ihmisoikeusjulistus

  1. artikla. Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.

Minulla on oikeudenkäymiskaaren mukaan oikeus todistaa, että kaikki minun ulosottosaatavani, entiset ja nykyiset, ovat saatu aikaan rikoksien avulla ja siksi ne ovat perintäkelvottomia.

Kun käräjätuomari Sarianna Ervasti teki rikosilmoituksen minusta, niin minulla oikeus puolustautua Suomen lain ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti.

Todistusaineistoa on tässä

Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Lisää todistusaineistoa

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/09/la-12092020-lisaa-todistusainestoa.html

    - todistajaani Ivan Georgievia ei ole kuultu esitutkinnassa

Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2019/09/virkamiehen-vakivaltainen-vastustaminen.html


Kuulustelutodistajan lausunto

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2019/09/esitutkintalaki1-luku-2.html


Olen tehnyt kymmeniä ellei satoja rikostutkintapyyntöjä asiassani Oulun poliisille. Oulun poliisi kieltäytyy tutkimasta asioita. Myös korkein kieltäytyy purkamasta alioikeuksien vääriä päätöksiä, vaikka todistusaineisto on kiistaton ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Rikokset eivät voi olla vanhentuneita, koska rikostutkinta pyyntö on tehty ajoissa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä koko ajan. Ulosotto pitää rikokset avoimena ja lisäksi valtiopetos pitää rikokset avoimena.



Keskeinen asia on asianajaja Asko Keräsen tunnustus siitä, että hän jätti valituksen tekemättä väärillä tiedoilla haetusta konkurssista. Näin väärä käräjäoikeuden päätös jäi voimmaan ja sitä rikolliset käyttivät hyväkseen uusien väärien päätösten tekemiseen.



Asko Keränen on tunnustanut paljon muitakin rikoksiaan ja sai niistä ehdottoman vankeustuomion. Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä

https://mvlehti.net/2016/10/18/juristi-asko-kerasen-talousrikosoikeudenkaynti-yllatti-syyttajan-ja-tuomarin-keranen-tunnusti-kaiken-heti-kattelyssa/




Varatuomari Paavo M. Petäjä on tunnustanut rikoksensa.





Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä n. 20 vuotta asioissani. Hän on keskeisin tekijä asioissani.



Konkurssipesänhoitaja Hannu Maskonen on tehnyt oman lopullisen ratkaisunsa sen jälkeen, kun hän oli pyytäänyt minua lopettamaan asioiden penkomisen ja maksamaan hänelle 10 000 markkaa jotta hän ei hae minua henkilökohtaiseen konkurssiin. Minä en suostunut Maskosen vaatimuksiin ja Maskonen haki minut henkilökohtaiseen konkurssiin. Sen jälkeen hän teki oman ratkaisunsa ja "putosi" parvekkeelta.



Tapahtumien kulku on ollut seuraava. Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 26 vuotta.

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutetu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.

Koska poliisi ei tutki ja korkein oikeus ei pura eri oikeusasteiden vääriä päätöksiä, niin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin haastaa ulosottoviranomaiset oikeuteen sen johdosta, että he perivät minulta sellaisia saatavia, mitkä on saatu aikaan rikosten avulla ja siksi ne on perintäkelvottomia.

Tutkinnanjohtaja Hannu Mensosen vastaus minulle , kun jääväsin hänet rikostutkinnasta, silloin kun ensimmäisen kerran pyysin rikostutkintaa käräjätuomari Sarianna Ervastin tekemässä asiassa. Katson, että rikoskomisario Hannu Mensonen on toiminut esteellisenä tutkinnanjohtajana asiassani, kun ryhtyi nyt uudelleen tutkinnanjohtajaksi asiassa, jossa aikaisemmin ilmoitti olevansa esteellinen. Siksi pyydän uutta rikostutkintaa asiassa syytteen pohjaksi. Esteellisyys on virkarikos.

Tutkinnanjohtajan näen asiat siten, kuin ne kirjoitin. Koska asiaan liittyy mielestäsi yhä edelleen rikos, niin pyydänkin, että esimieheni ottaa asia käsiteltäväksi ja tekee sen suhteen päätöksiä. En pysty kääntämään ratakiskoa, mihinkään suuntaan. Ymmärrän mitä tarkoitat kirjoittamallasi viimeisellä lauseella.

Koska olet ilmoittanut minun olevan jäävi hoitamaan asioita, niin katson ettei minun tarvitse tästä eteenpäin vastata Sinulle lähettämiisi tätä asiaa koskeviin kirjoituksiin. Uskoisin, että Oulun poliisilaitoksesta löytyy päteviä tutkinnanjohtajia tähän asiaan.

Ystävällisin terveisin

rkom Hannu Mensonen.

Mensonen on kuitenkin toiminut esteellisenä tutkinnanjohtajana kun asia tuli uudelleen Raahen poliisin tutkittavaksi. Mielestäni siksi rikostutkinta on tehty esitututkintalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti.

Kun käräjätuomari Sarianna Ervasti teki minusta rikosilmoituksen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta niin tutkinnanjohtajaksi määrättiin jälleen rikoskomisaario Hannu Mensonen. Tutkijana asiassa on toiminut poliisi Pekka Niskakangas.

Minua ei ole varsinaisesti kuultu asiassa lainkaan. Kuulustelu oli sellainen, että poliisi Joel Mäntysaari Kalajoella ilmoitti minulle, että kysymykset ja vastaukset on tehty etukäteen. Minä ihmettelin tilannetta ja siksi otin kuulustelutodistajan mukaani. Minä en saanut esittää kuulustelussa mitään todistusaineistoa eikä todistajaani kuultu. Kuulustelukertomukseen merkittiin vaatimuksestani että annan asiassa loppulausunnot.

Kun huomasin poliisien ja muiden viranomaisten rikolliseksi epäiltävän toiminnan niin pyysin poliittista turvapaikka EU:lta ja Bulgarian valtiolta. Asia on nyt toteutunut niin kuin ennakoin.

Pyydän poliittista turvapaikkaa Bulgarian valtiolta

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/


Erikoinen isänpäivä – tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html


Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
http://ahonblogi.blogspot.fi/2010/08/putkakertomus-208-2382010.html


Syyttäjän toiminta on ollut puolueellista ja tarkoitushakuista

Kun sain syytteen tiedokseni niin päätin tilata syytekirjelmän asiakirjat Oulun poliisin asiakirjahallinnosta. Sieltä pyydettiin minua tarkistamaan asiakirjojen numerot. Minä ilmoitin syytehakemuksessa olevat asiakirjanumerot. Asiakirjayksiköstä tuli vastaus, että tämä asiakirja ei kuuulu Teidän tapaukseenne. Asiakirjayksikkö ei lähettänyt minulle asiakirjoja.

Minä katson, että aluesyyttäjä Juha Karikoski on toiminut huolimattomasti ja puolueellisesti. Hän on kuitenkin luopunut syytteestä minua vastaan asiassa virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, koska siitä ei ollut näyttöä. Hän on kuitenkin jättänyt syytteen nostamatta käräjätuomari Sarianna Ervastia vastaan perättömästä ilmiannosta. Lisäksi hän on nostanut syytteen minua vastaan käräjätuomarin kunnian loukkausesta, mikä perustuu virheellisen rikostutkintaa ja siihen ettei aluesyyttäjä Juha Karikoski ole perehtynyt edes kuulustelukertomuksiin eikä vaatinut loppulausuntojani nähtäväkseen eikä todistusaineistoja nähtäväkseen eikä todistajaani Ivan Gerorgievia kuultavaksi. Aluesyyttäjä Juha Karikosken toiminta on ollut kiistattoman puolueelista ja huolimatonta.

Syyttäjälaitos laittoi minulle asiakirjat kun Oulun poliisi ei laittanut. Huomasin, että sieltä puuttui kaikki minun esittämäni todistusaineistot ja loppulausunnot.

Syyte on tehty virheellisen tai rikolliseksi epäiltävän rikostutkinnan pohjalta eikä se sillon voi olla todellisen syytteen pohjana.

Syyttäjä Karikoski on tietoinen asiasta

MA 02.11.2020 Johtava aluesyyttäjä Ilpo Virtanen

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/11/ma-02112020-johtava-aluesyyttaja-ilpo.html


Näiden asioiden johdosta oikeudenkäynti perjantaina 27.11.2020 ei voi olla pääkäsittely, vaan sen tulee olla valmisteleva istunto. Pääkäsittelyn tulee olla oikeudenkäymiskaaren mukainen. Tämä asia on minulle ja Suomen kansalle tärkeä. Se on erityisen tärkeä 1990-luvun pankkikriisin uhreille. Minun tavoitteenani on saada oikeutta itselleni ja Suomen kansalle. Miksi Suomen valtio ei voi tunnustaa rikollista toimintaansa?


Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

e.ahoky@gmailcom


www.erkkiaho.com


Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4


Rikostutkinnassa on jätetty huomioon ottamatta kaikki loppulausuntoni


Koska en saanut asianomistajakuulustelua niin sovin poliisi Joel Mäntysaaren kanssa, että saan antaa loppulausunnot asiassa ja hän kirjasi asian asiakirjaan.

Loppulausunnot ovat tässä:


Tässä on loppulausuntoni asiassa

Loppulausunto

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto.html


loppulausunto 1. jatko-osa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto-1.html


loppulausunto 2, jatko-osa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto-2.html


Loppulausunto tutkintailmoitukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/tarkistamatonloppulausunto.html


loppulusunto käräjätuomarin kuulustelukertomukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulusunto-karajatuomarin.html


loppulausunto käräjäsihteerin kuulustelukertomukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausunto-karajasihteerin.html


Loppulausuntotäydennys koskien tutkinnanjohtajan toimintaa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausuntotaydennys-koskien.html


Loppulausunto ulosottomies Eveliina Nissilän rikosilmotukseen 5770/R/15736/19

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausunto-ulosottomies-eveliina.html


Rikostutkinta cd 5770/R/53493/18 loppulausunto asiasta

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/rikostutkinta-cd-5770r5349318.html


5770/R/53493/18.

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/rikostutkinnassatama-on-kaanteentekeva.html



Lisäksi olin toimittanut tutkinnanjohtaja Hannu Mensoselle ja tutkija Pekka Niskakankaalle todistusaineistoksi kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa, jossa on PR-Talojen konkurssivyyhden todistusaineisto

Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html

sekä kopiot salatuista 48 miljoonan pantatuista asiakirjoista.

Kaikki minun loppulausunnot sekä kirjani ja kopiot pantatuista kiinnitysasiakirjoista puuttuivat syyttäjän aineistosta.

Kaiken huipuksi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen tunnustaa esteellisyytensä ja esteellisyys on virkarikos. Rikoksen avulla tehty oikeustoimi on mitätön.


Tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen tunnustaa esteellisyytensä



Tutkinnanjohtajan näen asiat siten, kuin ne kirjoitin. Koska asiaan liittyy mielestäsi yhä edelleen rikos, niin pyydänkin, että esimieheni ottaa asia käsiteltäväksi ja tekee sen suhteen päätöksiä. En pysty kääntämään ratakiskoa, mihinkään suuntaan. Ymmärrän mitä tarkoitat kirjoittamallasi viimeisellä lauseella.

Koska olet ilmoittanut minun olevan jäävi hoitamaan asioita, niin katson ettei minun tarvitse tästä eteenpäin vastata Sinulle lähettämiisi tätä asiaa koskeviin kirjoituksiin. Uskoisin, että Oulun poliisilaitoksesta löytyy päteviä tutkinnanjohtajia tähän asiaan.

Ystävällisin terveisin

rkom Hannu Mensonen.



Loppulausunnoistani varmasti näkee mikä on totuus, mutta se on haluttu tietoisesti sivuuttaa jotta voidaan pelastaa käräjätuomari Sarianna Ervasti ja muut henkilöt.

Aluesyyttäjä Karikoski oli varmasti tietoinen kaikista asioista, Se näkyy sähköpostiviesteistä joita olen hänelle lähettänyt

TI 17.11.2020 Käräjäoikeudelle, syyttäjälle ja poliisille

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/11/ti-17112020-karajaoikeudelle.html


TO 05.11.2020 Johtava aluesyyttäjä Ilpo Virtanen asia R20/2978

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/11/to-05112020-johtava-aluesyyttaja-ilpo.html



Ylitarkastaja Heidi Korri

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2018/11/ylitarkastaja-heidi-korri.html

Näiden perusteella aluesyyttäjä Juha Karikoski oli varmasti tietoinen tosiasioista.

On tietoista toimintaa, että rikostutkinta ja syyteharkinta asiassa on tehty väärin. Lisäksi heidän olisi tullut reagoida asiaan rikoslain 15 luvun 10 §:n mukaisesti. Kysymyksessä on valtiopetos.

Lapin käräjäoikeuden tuomari Jarkko Pekkala oli tarkasti tietoinen asioista. Sen osoittaa hänelle lähettämäni sähköpostiviesti ja hänen vastauksensa siihen.

Euroopan Ihmisoikeusopimuksen 6 artiklan mukaan d) oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;

Käräjätuomari Jarkko Pekkala valitsi todistajat oikeudenkäyntiin siten, että vain vastapuolen todistajat kutsuttiin oikeudenistuntoon todistamaan ja minun todistajat jätettiin kutsumatta.



Olen selvittänyt 1990-laman, pankkikriisin ja valtiopetoksen asioita, niin olen pyrkinyt kaikin keinoin saamaan oikeutta pankkikriisin ja valtiopetoksen uhreille ja samalla myös itselleni. Valtiopetos on vaiettu salisuus, mutta minulla on pitkän selvitystyöni pohjalta riittävästi todistusaineistoja, joilla asiat voidaan todistaa. Motiivini asiassa eivät ole rikolliset.



Olen pyytänyt Oulun käräjäoikeutta lähettämään tämän todistusaineiston Rovaniemen hovioikeuteen todistusaineistoksi asiassa

Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2016/02/tyytymattomyyden-ilmaisu-ylivieska.html



Lisäksi lähetän postitse kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa, jossa on toidstusaineistot ja tässä sähköpostissa on kerrottu sivunumerot mistä löytyy kopiot asiakirjoista, joilla todistetaan rikokset.
Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Lisäksi lähetän postitse salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen muistitikulle kopioituna. Sen sivuilla 16-17 on todistusainesto valtiopetokseen.


Nämä todistusaineistot olen esittänyt käräjäoikeuden istunnossa, mutta en ole varma onko käräjätuomari Jarkko Pekkala toimittanut niitä Rovaniemen hovioikeuden käsittelyyn tai onko poliisi/syyttäjä toimittajanut niitä Rovaniemen hovioikeuden käsittelyyn.

En saanut Oulun käräjäoikeuden istunnossa todistaa, että rikostutkinta oli tehty esitutkintalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti ja että tutkinnanjohtaja oli esteellinen eikä sitäkään, että syyte oli tehty virheellisen rikostutkinnan pohjalta ja ilmeisen tietoisesti.


Esitutkintalaki 2 §


Esitutkinnassa selvitettävät asiat

Esitutkinnassa selvitetään:

1) asian laadun edellyttämällä tavalla epäilty rikos, sen teko-olosuhteet, sillä aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty, asianosaiset sekä muut syyteharkintaa ja rikoksen johdosta määrättävää seuraamusta varten tarvittavat seikat;

2) mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi ja rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöönpanemiseksi;

3) asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus, jos hän oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 3 luvun 9 §:n nojalla on pyytänyt syyttäjää ajamaan hänen vaatimustaan; ja

4) suostuuko asianomistaja ja aikooko rikoksesta epäilty suostua asian käsittelemiseen käräjäoikeudessa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 a luvussa tarkoitetussa kirjallisessa menettelyssä.

Esitutkinnassa asia on valmisteltava siten, että syyteharkinta ja asianosaisten etujen valvominen voidaan suorittaa asianmukaisesti ja että todistelu voidaan pääkäsittelyssä ottaa vastaan yhdellä kertaa tai asia voidaan ratkaista kirjallisessa menettelyssä.


Poliisilaki

1 § Poliisin tehtävät

Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten sekä yhteisöjen ja asukkaiden kanssa ja huolehtii tehtäviinsä kuuluvasta kansainvälisestä yhteistyöstä.

Poliisi suorittaa lisäksi lupahallintoon liittyvät ja muut sille laissa erikseen säädetyt tehtävät sekä antaa jokaiselle tehtäväpiiriinsä kuuluvaa apua. Jos on perusteltua syytä olettaa henkilön kadonneen tai joutuneen onnettomuuden uhriksi, poliisin on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin henkilön löytämiseksi.

Rikosten esitutkinnasta säädetään esitutkintalaissa (805/2011) ja rikosten esitutkinnassa käytettävistä pakkokeinoista pakkokeinolaissa (806/2011).

2 §

Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen

Poliisin on kunnioitettava perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä toimivaltuuksia käyttäessään valittava perusteltavissa olevista vaihtoehdoista se, joka parhaiten edistää näiden oikeuksien toteutumista.


Perustuslaki


15 §

Omaisuuden suoja

Jokaisen omaisuus on turvattu.

Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla.


21 §

Oikeusturva

Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.


Euroopan Ihmisoikeussopimus


3 artikla

Kidutuksen kielto

Ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.


6 artikla

Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.

2. Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.

3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:

a) oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä;

b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;

c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;

d) oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;

e) oikeus saada maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu tuomioistuimessa käytettyä kieltä.


Tässä kanteluni oikeuskanslerille ja muille tahoille asiasta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/su-27122020-erkki-aholle-5-kuukauden.html


Pyydän Rovaniemen hovioikeudelta sellaista päätöstä, mikä velvoittaa Suomen valtion korvaamaan minulle aiheuttamansa valtavat taloudelliset vahingot ja hirvittävät henkiset kärsimykset. Samalla toivon ratkaisun olevan sellainen, jolla korkein oikeus voi purkaa väärät minun väärät oikeuden päätökset.


Liitteet

  • kuulustelutodistajan lausunto

  • todistajan lausunto Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden kanslian tapahtmista

  • todistajan lausunto Oulun käräjäoikeuden tapahtumista


Kalajoella 28.12.2020


Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

e.ahoky@gmail.com