PE 03.05.2024 Antti Santaholma oli merkittävä liikemies

 

                     Antti Santaholma ja Santaholman konttori. Maalaus taiteilija Markku Hakola

Santaholman konttorin pienoismallin on rakentanut puuseppä Leo Takalo

Antti Santaholma

Nuori Antti Pahikkala-Santaholma meni 14.1.1864 naimisiin talontyttären Josefiina Amalia Helanderin kanssa, joka oli syntynyt 25.9.1834 Kalajoen Käännänkylässä. Avioliitossa syntyi seuraavat pojat: Matti Sivert 15.11.1864, Juhani Aukusti 6.2.1867, Antti Kustavi 26.12.1873, Olavi (Olli) Vilhelmi 29.12.1875 ja Oskari Henrikki 24.4.1878.

Antti Santaholma ja viisi hänen poikaansa Sivert, Juhani, Antti, Olli ja Oskari pitivät 6.4.1903 kokousta Oulussa ja päättivät perustaa osakeyhtiön Santaholma Oy.

Tätä päätöstä oli edeltänyt yritteliäs ja yhä uusille aloille laajentunut liiketoiminta, jonka Antti Santaholma oli nuorena talollisen poikana aloittanut 1860-luvulla ja johon hänen kaikki poikansa olivat vuorollaan iän karttuessa tulleet mukaan.

Antti Santaholma on liikkeen varsinainen perustaja, mutta jo hänen isänsä maanviljelijä Juho Pahikkala oli melko huomattava kauppamies. Isänsä apulaisena Anttikin perehtyi kaupankäyntiin. Kauppa oli pääasiassa viljan, voin, potaskan ja tervan ostoa sekä nahkain, suolan, raudan ja muiden maanviljelijäin tarvikkeiden myyntiä. Monesti kaupankäynti oli vaihtokauppaa. Antti kuljetti tervaa ja voita aina Pietariin saakka ja osti sieltä mm. jauhoja. Ruotsiin myytiin ruista ja potaskaa sekä ostettiin suolaa. Kun Antti sitten aloitti itsenäiset yrityksensä, hän saattoi lainata alkupääomaa isältään ja vielä varsin myöhään rahoittaa uusia hankkeita tämän lainaamilla varoilla. Opittuaan pastori Alceniuksela lukemisen ja laskemisen taidon hän toimi kauppa-apulaisena Kalajoella ja perusti oman kauppakartanon Kalajoen markkinapaikalle. Kauppansa yhteyteen hän rakensi nahkatehtaan, jossa valmistettiin vuotia. Antti osti myös Sandholm nimisen maatilan, jonka mukaan hän otti uuden sukunimenkin.

Suuret nälkävuodet

Antti Santaholman liikemiesuran alkuun sattui nälkävuosien varjo. Syksyllä 1863 halla vei viljan. Myös vuonna 1865 halla vei uudelleen viljan. Vuonna 1866 talvi oli ankara ja runsasluminen. Kesäkuussa tuli lämmintä ja vesisateita. Lumi suli äkkiä ja vesi nousi tavattomalla voimalla Kalajoessa. Tulva vei Rahkon, Suvannon, Salmin ja Naatuksen myllyt. Eläinten ruuasta tuli kova pula. Kalajoella kuoli ihmisiä ja eläimiä suuria määriä. Joka sunnuntai haudattiin 20-25 vainajaa. Toukokuussa 1866 Antti ja hänen toverinsa Joonas Merenoja päättivät lähteä ostamaan viljaa hevosella Pietarista saatuaan J.V. Snellmanilta tarpeelliset valtuudet, kaupungit ohittaen, he toivat suoraan Kalajoen satamaan laivoilla viljaa. Nälkävuodet jatkuivat vielä 1867. Antti Santaholma ja Joonas Merenoja toivat tuonakin vuonna viljaa Pietarista. Viljan Antti Santaholma jauhatti ostamissaan Saukon ja Siltakosken vesimyllyissä jauhoksi. Hän harjoitti seuraavina vuosina laajaa terva- ja viljakauppaa ja kävi itse solmimassa kauppasuhteita Lyypekissä. Tervaa tuotiin Kalajoelle talvikelien aikana suuret määrät ylämaista. Terva sijoitettiin makasiineihin ja lastattiin ulkomaille myytäväksi. Kuljetus tapahtui ulkomaisilla laivoilla. Antti hankki myös Oulusta tervahovilla paikan 1888. Hän ryhtyi ostelemaan metsiä Kalajoen latvoilta ja sahautti tukit omissa vesisahoissaan.

Kalaja-laiva

Kalaja rakennettiin Santaholman perustamalla "Laiva ja Varvi Seuran" telakalla vuosina 1873-1874. Se oli valmistuessaan 372,9 lästin vetoinen ja 12 jalkaa syvässä kulkeva parkkilaiva. Rakentaminen vaati yhden kuolonuhrin, kun kirvesmies Antti Efraiminpoika Tohkoja ruhjoutui telakalla sattuneessa onnettomuudessa kuoliaaksi.

Säilyneiden asiakirjojen mukaan Varvin ja Kalajan rakennuskustannukset kohosivat yhteensä 185 829,78 markkaan, jotka jaettiin osakkaiden kesken heidän osuuksiensa mukaisesti. Parkkilaiva ”Kalaja” aloitti toimintansa vieden ensilastinaan lankkuja ja tuoden suolalastin. Kalaja otti vuonna 1885 Cardiffista hiililastin toimitettavaksi Jamaikalle, josta otti punapuulastissa kurssin kohti Ranskan Le Havren satamaa. Huhtikuussa 1885 Santaholma vastaanotti Halifaxsta kauhistuttavan sähkeen, jonka mukaan saksalainen Lloydin tullilaiva oli upottanut Kalajan "bankilla" ja perämies Lakström oli hukkunut. Vähitellen Kalajoelle saapui lisää tietoa ja kävi ilmi, että Kalaja oli joutunut onnettomuuteen matkalla Jamaikalta Le Havren satamaan Kanadan edustalla Newfoundlandin matalikolla huhtikuun 13. päivänä 1885. Tietojen mukaan saksalainen höyrylaiva Main tuli yöllä takaa päin ja päästyään melkein laivan sivulle, kääntyi ja ajoi suoraan Kalajan päälle, jolloin laiva katkesi kahtia. Onnettomuushetkellä perää pitänyt Lakstöm hukkui. Main pelasti merimiehet Kalajan ajelehtivasta keulaosasta ja vei heidät Amerikkaan, josta he palasivat takaisin Kalajoelle omia aikojaan. Oikeus totesi molemmat laivat syypäiksi, sillä Kalajan lyhdyt oli ilmeisesti asennettu väärin.

Tervakaupan lakattua Antti Santaholma oivalsi, että Kalajoen tummasta graniitista voisi tulla hyvä vientitavara. Vuodesta 1890 hän alkoi viedä kiveä Englantiin ja Skotlantiin. Vuonna 1904 hän perusti kivihiomon ja sen jälkeen kiveä vietiin jalostettunakin. Kivihiomo toimi vuoteen 1918 saakka.

Santaholma Oy

Yhdessä viiden poikansa kanssa Antti Santaholma muodosti liikkeestään perheyhtiö A. Santaholma Oy:n, joka vuodesta 1903 omisti sahan Kalajoella, vuodesta 1915 sahan Haukiputaalla, vuodesta 1934 Pirttiniemen sahan Raahessa sekä vuodesta 1905 Pohjois-Suomen ensimmäisen puuhiomon Pyhäjoella. Antti Santaholma lahjoitti Kalajoen kirkkoon 24-äänikertaiset urut, jotka tuhoutuivat kirkon palossa 1930. Äitinsä syntymätalon Rahkolan Antti Santaholma lahjoitti kunnalle, joka rakennutti sinne 1920 kunnalliskodin. Luonteeltaan Antti Santaholma oli vähäpuheinen ja vaatimaton.
Oskari Santaholma kävi muutaman luokan Oulun suomalaista lyseota ja sen jälkeen Raahen porvari- ja kauppakoulun. Hän kävi opintomatkalla Englannissa vuonna 1901. Hän toimi aluksi perheyrityksessä konttoripäällikön ja 1924 hänestä tuli Santaholma Oy:n toimitusjohtaja.

Santaholmien omistama Jokisuun höyrysaha käynnistyi vuonna 1903. Vuosina 1909-1913 sahattiin vuosittain 130 000 – 330 000 tukkia. Työvoiman määrä vaihteli 75:stä 134 henkeen. Santaholma Oy oli Kalajoen ylivoimaisesti suurin työnantaja. Työvoiman puute ja liikennerajoitukset johtivat vuosina 1916-1918 seisokkeihin. Jokisuun saha käynnistyi uudelleen 1919. Sahan konekanta uusittiin vuonna 1926. Pulavuodet vaikeuttivat Jokisuun sahan toimintaa, mutta vaikeuksista selvittiin. Lupaava kehitys katkesi toiseen maailmansotaan, joskin yhtiön toiminta pystyttiin pitämään yllä sotavuosina ajoittaisesta työvoimapulasta huolimatta. Jokisuun sahan toiminta jatkui aina vuoteen 1996.

Santaholma Oy:n konkurssi

Vakaan markan politiikka johti Suomessa siihen, että markkinoilta poistettiin noin 60 000 elinkelpoista yritystä. Päätös asiasta tehtiin Esko Ahon hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa 14.10.1993 ja koko hallituksen osalta 22.10.1993. Silloin hyväksyttiin ns. Säästöpankkisopimus, jossa määriteltiin ylikapasiteetin poistaminen. Santaholma Oy kuului alalta poistettavien listalle. Kalajoen kunta oli merkittävä osakas Santaholma Oy:ssä. Kalajoen kunta olisi voinut pelastaa Santaholma Oy:n, mutta kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski näki asian toisin.

Kalajoen graniitin louhinta

Antti Santaholma käynnisti Kalajoen graniittikaupan. Ulkomaankauppaan ulottunut teollisuudenhaara Kalajoella oli graniitin louhinta. Sen aloitti Antti Santaholma, ja myöhemmin mukaan tulivat kilpailuun Veljekset Friis sekä eräät skotlantilaiset yrittäjät. Alkusysäyksen tuotannolle antoi erään skottikauppiaan kirje kauppakumppanilleen Antti Santaholmalle 1.10.1888. Hän kirjoitti näin: ”Olisimme erikoisen halukas tuottamaan tänne hienoa harmaata graniittia hautakiviä varten ja olisimme teille hyvin kiitollinen, jos te voisitte antaa meille osoitteita graniitin viejistä ja louhosten omistajista jotka hankkivat erilaisia kiviä teidän alueellanne tai muualla maassanne.”

Vastauksessaan 11.10. Santaholma kertoi jo postittaneensa näytteet kotiseudullaan runsaina esiintyvistä graniittikivistä ja jatkoi:
”Tälle tavaralle ei meidän seudullamme ole vielä tarjoutunut mitään kauppaa, mutta mikäli KH havaitsee näytekivien sopivaksi ja miellyttäväksi, niin olen halukas aloittamaan kivikaupan, KH suvainnee ilmoittaa minulle, kuinka suuri määrä ja missä koossa graniittikiviä pitäisi toimittaa ja mihin hintaan Kalajoen tai Raahen lastauspaikalla. Huonon sataman vuoksi ei täällä voida lastata suurempia kuin kuunareita, vaan suuremmat laivat on lastattava Raahessa. - Kiviä ei voida täällä kuljettaa laustauspaikalle muuta kuin talvella, joten kivikauppa pitäisi alkaa kiireimmiten”.

Kalajoen rantakalliosta otetut näytteet saivat osakseen suurta kiinnostusta Aberdenissa Skotlannissa, Maaliskuussa 1890 aloitettiin louhinta, ja ensimmäinen laivalasti kiveä lähti matkaan kesäkuussa tanskalaisen kuunarin Concordian viemänä. Lastina oli 124 lohkaretta, tilavuudeltaan lähes 1379 kuutiojalkaan.

Kivet oli lohkottu Mustosen maalta Etelänkylästä. Isäntä oli luvannut kivet ilmaiseksi, saivatpa louhijat vielä kortteerinkin Mustoselta, Louhijat olivat Oulusta, mukana oli myös Kalajoen miehiä. Työ tehtiin urakalla, aluksi 50 sittemmin 75 pennillä kuutiojalka. Työt aloitettiin maaliskuussa, huhtikuussa oli miehiä töissä 25. Tuloksia ei tahtonut tulla, jonka vuoksi työhän pian kyllästyttiin. Töiden vaikeutta kuvaa Santaholman kuvaus loppukesästä 1890:

”Kivi miehen laua ottaa ahtaasta kallion kolosta kiviä hirsipuomain kans päivän tekevät työtä  ja joku tällinki katkiaa eli vyörähtää niin kivi on illalla samassa paikassa kuin aamulla työhän ruvetesa jos olis kettinki niin kansipelillä kävis muutamassa minuutissa se työ josa nyt on kesän pitkään menny satoja päivätöitä kettinkin puutteen tähen.”

Kettinkejä tosin saatiin, mutta kiven kuljetus 7 km päähän lastauspaikalle oli vaivalloista. Venekuljetuksista pian luovuttiin ja köyvet rahdattiin etupäässä talvisaikaan, Louhintapaikkoja etsittiin muitakin mm. Merijärven tien varrelta, mutta tuloksetta. Sen sijaan Haapakankaalta 9 km päässä lastauspaikalta kiveä löytyi, ja louhinta alkoi siellä. Vihdoin löydettiin Passin kalliot läheltä lastauspaikkaa. Nämä kalliot Santaholma osti itselleen. Louhinta jatkui vaihtelevassa määrin kaikissa kolmessa paikassa. Suurimmat lohkareet olivat 2-3 m pitkiä, 2 metriä leveitä ja paksuja, Ostajana oli aluksi Garden % CO, sittemmin Stewart ja CO, jonka kanssa kauppakumppanuus jatkui 1. maailmansodan alkuun saakka. Myyntialuetta pyrittiin laajentamaan Lontooseen, Irlantiin ja Pietariin mm. rakennuskiveksi, mihin tarkoitukseen se oli liian kovaa. Siksi Kalajoen graniitti soveltui parhaiten hautakiveksi. Muun muassa Newcastlen hautausmaalla sanotaan olevan monta sataa Kalajoen graniitista valmistettua hautakiveä.

Kivien kuljetuksessa käytettiin aluksi tanskalaisia kuunareita. Lastauspaikan mataluuden vuoksi laivat seisoivat Kalajoen suussa, ja kivet vietiin niihin proomuilla, Päivässä lastattiin keskimäärin 200 tonnia kiveä. Purjelaivoista siirryttiin v. 1894 höyrylaivoihin, jolloin lasit suurenivät. Tulliselvitys tehtiin Raahessa. Santaholman graniitin vienti oli v. 1890 -1914 noin 10 000 tonnia. Kun kauppa oli menestyksellistä eivät Etelänkylän talonpojat enää suostuneet antamaan kiveä ilmaiseksi. Kilpailijoina mukaan tulivat Veljekset Friis v. 1895. Kilpailun seurauksena palkat kohosivat. Friisien vienti suuntautui Aberdeniin, ja laivaus keskittyi vuosiin 1895-97. Vuonna 1896 tuli mukaan vielä kokkolalainen John W. Hagan ja muutaman vuoden kuluttua skotlantilaiset. Syttyi suoranainen graniittisota. Louhinta jatkui maailmansodan syttymiseen saakka v. 1914.

KALAJOEN GRANIITTI

Santaholman kivihiomon työläisiä

Charles Ludwig kirjoitti 1.10.1888 Aberdeenistä:

”Olisimme erikoisen halukas tuottamaan tänne hienoa harmaata graniittia hautakiviä varten ja olisimme teille hyvin kiitollinen, jos te voisitte antaa meille osoitteita graniitin viejistä tai louhosten omistajista, jotka hankkivat sellaisia kiviä teidän alueellanne tai muualla maassanne.”

Muutamassa päivässä Antti Santaholma ehti keksiä, että Kalajoen matalat kalliot tarjosivat vientimahdollisuuden. Hän onnistui löytämään kiven, joka tuli suosituksi Aberdeenissa, sai Skotlannin ja Englannin markkinoilla hyvän nimen, koristi siellä pian satoja hautoja ja herätti tunnetuksi tultuaan suomalaistenkin geologien ihailua.

Alku oli tosin vaivalloista. Oikean laadun etsimiseen kului paljon aikaa. Monien vaiheiden jälkeen siniharmaa graniitti osoittautui sopivaksi. Kesäkuussa 1890 tanskalainen kuunari Concordia vei ensimmäisen lastin, 124 lohkaretta, Kalajoen graniittia maailmanmarkkinoille.

Concordian lastia varten työt pantiin alulle maaliskuussa 1890. Ensimmäinen louhos avattiin Mustosen talon maalla Etelänkylässä, lähellä Saukonkoskea. Tästä kalliosta, jota kuului myös Heikkilän talolle, tuli tärkein louhospaikka.

Mustonen luovutti kallionsa louhittavaksi ilmaiseksi ja lupasi vielä kortteerin kivimiehille. Miehiä tuli Oulusta, mutta myös Kalajoella oli monia, jotka lähtivät mukaan kivityöhön. Toukokuun alussa 50 kiveä oli jo valmiina ja kuukautta myöhemmin satakunta. Kesä- ja heinäkuussa oli työssä noin 30 miestä.

Kalajoen graniitti oli tavallista kovempaa porata ja työ oli suuren vaivan takana. Alussa ei ollut edes kettinkejä käytössä. Antti Santaholman mukaan:

”Kivi miehet lauma ottaa ahtaasta kallion kolosta kiviä hirsi puomain kans päivän tekevät työtä henkenihaarasa (?) ja joku tällinki katkiaa eli vyörähtää niin kivi on illalla samassa paikasa kun aamulla työhön ruvetesa jos olis kettingi niin kanspelillä kävis muutamasa minuutisa se työ josa nyt on kesän pitkän menny satoja päivätöitä kettinkin puutteen tähen –”.

Kettinkien lisäksi myöhemmin saatiin myös nostokraana. Raskaiden lohkareiden kuljetus oli työlästä ja lastauspaikalle matkaa noin 7 km.

Louhinta aloitettiin Mustosen ja Heikkilän lisäksi myös Haapakankaalla ja Passin kallioilla. Erityisen innokkaasti louhittiin vuonna 1894. Kaikki graniitti, mikä Santaholman - ja myöhemmin myös muiden, kuten Veljekset Friisin ja kokkolalaisen John W. Haganin - toimesta laivattiin Kalajoelta Skotlantiin, louhittiin näistä kallioista. Etelänkylän talonpojat eivät suostuneet myymään kallioitaan, joten ajan myötä kilpailusta tuli jopa sangen kiivasta.

Mustosen ja Heikkilän maalla olevan graniitin laatu oli kovaa ja jokseenkin tiheärakeista. Kalliomuodostuman pohjoislaidalla kivi oli hienorakeista ja melkein mustaa, eteläsuuntaan sen rakenne alkoi muuttua harvempirakeiseksi ja väriltään siniharmaaseen vivahtavaksi. Vielä etelämpänä väri oli vaalean harmaata ja isorakeista. Juovat kulkivat luoteeseen.

Joistain louhimisen kannalta epäedullisista ominaisuuksista huolimatta kiven katsottiin olevan yksi Suomen hienoimmista monumenttikivilajeista, koska siinä oli hiottaessa esiin tuleva voimakas kiilto ja syvä, hillitty väri. Kun Juhani ja Olli Santaholma myöhemmin kävivät Newcastlen hautausmaalla, he löysivät sieltä monta sataa Kalajoen graniitista tehtyä kiveä.

Sivert Santaholman mukaan Santaholman toimesta laivattiin vuosina 1890-1914 kaikkiaan noin 10 000 tonnia graniittia. Laivoista mainittakoon Aberdeenilaisen W. Leslien omistama Goval, joka kapteeni D. Cameronin johtamana ilmestyi säännöllisesti Kalajoen redille lastaamaan ja kuului lopulta oleellisena osana Kalajoen kesäkuvaan.

Graniittikaupassa harmillisena koettu seikka oli se, että Santaholman toimittamaa Kalajoen graniittia myytiin Skotlannissa nimellä ”Russian granite”. Yrityksistään huolimatta Santaholmat eivät onnistuneet muuttamaan nimitystä.

Santaholma perusti myös oman kivihiomon, jossa päästiin työhön vuonna 1903. Toiveena olivat Venäjälle aukeavat suuret markkinat, mutta olojen käytyä Pietarissa levottomiksi suunnitelmista oli luovuttava. Muukin ulkomaankauppa osoittautui yhtä vaikeaksi, ja lopulta hiomo toimitti hautakiviä ainoastaan kotimaan markkinoilla. Toiminta-aikanaan Kalajoen kivihiomo käytti valmistamiinsa hautakiviin noin 1000 tonnia graniittia.

Kalajoen graniitin vienti päättyi ensimmäiseen maailmansotaan. Myös Santaholman kivihiomon toiminta loppui vuonna 1917.

Viljaa Pietarista

Kalajoellakin vallitsi suurten nälkävuosien´1862-1868 aikana todellinen nälänhätä. Kalajokisten onneksi Kalajoelta käsin harjoitettiin varsin laajaa kauppaa aina ulkomaita myöten. Vanha kalajokinen talonpoikaispurjehdus virisi 1840-luvulta lähtien maalaistarvikekaupan vapauttamisen jälkeen. Kauppahenkiset talonpojat, ”hämemiehet” veivät sisämaahan kotona valmistettuja käsityötuotteita ja toivat kotiin pellavia ym. Kaupankäynti vilkastui, kun vuonna 1859 kauppa maaseudulla sallittiin. Kalajokisten omistuksessa oli 1860-luvun alussa kaksi alusta ”Liukas” ja ”Anny”, jotka purjehtivat Suomenlahdella ja Pohjanlahdelle ja tekivät kauppamatkoja Pietariin ja Ruotsin kaupunkeihin saakka, Näillä kauppasuhteilla oli nälkävuosina suuri merkitys Kalajoen väestölle.

Talvi 1866-66 oli ollut Kalajoella ankara ja runsasluminen. Kevät oli pitkä, kunnes lumet sitten äkkiä sulivat lämpimien säiden ja runsaiden sateiden tultua kesäkuun alussa. Vesi nousi suurella voimalla Kalajoessa ja nostatti tulvat, jotka veivät Kalajoessa olleet Rahkon, Suvannon, Salmun ja Naatuksen myllyt. Ihmisiä ja eläimiä kuoli paljon. Yhtenä sunnuntaina sanottiin haudatun 20-25 vainajaa, Kauppapurjehdusta harrastaneet talonpojat Antti Santaholma ja Jonas Merenoja ryhtyivät välittömästi toimiin viljalastien saamiseksi Pietarista suoraan Kalajoelle tarvitsematta käydä tullauttamassa lastia Raahessa. Toukokuussa 1866 he lähtivät hakemaan viljaa ja kävivät valtionvaraintoimituskunnan päällikön J.W. Snellmanin luona, selostivat kotiseutunsa hätää ja pyysivät lupaa tuoda laivalastinsa suoraan Kalajoelle. Tämä anomus jätettiin 29.5.19866 ja senaatti myönsi luvan jo 30.5. Lastia purettaessa Kalajoella oli mukana Raahen tullimies, jonka lastin tuojat itse kustansivat. Vielä viimeisenäkin hätävuonna Antti Santaholma ja Jonas Merenoja toivat apua Pietarista. Vielä vuoden 1892 kadon aikana Antti Santaholman apunsa oli tuntuva. Yhdessä laivalastissa oli 15 000 – 18 000 kiloa jyviä tai jauhoja. Tällaisen avun täytyi olla erittäin merkittävä noina puutteen ja hädän vuosina.

Katovuodet antoivat sysäyksen kaikenlaiselle valitustyölle. Ihminen itsekin kykenee vaikuttamaan omaan tilaansa. Käsiteollisuuden merkitys maatalouden pönkittäjänä ja varsin rahatulojen antajana kasvoi. Kuolleisuus oli suurin v. 1868. Suurimmat kuolleisuusluvut saavutettiin Sievissä ja Rautiossa, ensiksi mainitussa peräti 16,5 % väestöstä.

Kalajoen ja Raution talouselämä pohjautui 1800-luvun loppupuolella lähes täydellisesti maa- ja karjatalouteen. Karjatalouden osuus lisääntyi koko ajan, katovuosien opetuksen tuloksena. Valistustyössä oli maatalousnäyttelyn osuus merkittävä. Herätys näihin oli satu Pietarin suuresta maatalousnäyttelystä syksyllä 1860, jolloin kalajokiset Klas ja Leonard Helander palkittiin pronssitäistä oikein kirjallisella kiitoksella. Kalajoen ”talouskunta” järjesti v. 1870 maatalousnäyttelyn. Kalajoki järjesti toisen maatalousnäyttelyn v. 1880. Näyttelypaikkana oli maakauppias Jaakko Friisin talo. Kalajoki oli ensimmäisten paikkakuntien joukossa koko läänissä synnyttämässä nykyaikaisia maalaisseuroja, jonkalainen Kalajoelle perustettiin v. 1900.