tiistai 6. elokuuta 2019

TI 06.08.2019 Päivitystä oikeustaistelutilanteeseeni


                                  Erkki Aho

Olen ollut usemman kerran yhteydessä Unkarin pääministerin Viktor Orbánin puolueen Fideszin hallussa oleva Origo-lehteen. Unkari pääministeri Viktor Orban on tarkasti tietoinen Suomen oikeusvaltiotilanteesta. Suomi aloitti EU:n puheenjohtajamaana 01.07.2019 ja pääminsteri Antti Rinne ilmoitti, että yksi merkittävimmistä asioista työlistalla on oikeusvaltioperiaate, jota Suomi aikoo puheenjohtajuuskaudellaan korostaa. Yksi keinoista on sitoa oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen pitkän aikavälin rahoituskehysneuvotteluun, jota Suomi puheenjohtajuuskaudellaan edistää. Tällöin periaatteita rikkovilta mailta voitaisiin evätä EU-rahoitusta.
Unkari pääministeri Viktor Orbanin mukaan on naurussa pitelemistä, kun Suomi uhkaa Unkaria oikeusvaltioperiaatteen noudattamatta jättämisen johdosta. Suomella ei ole edes perustuslakituomioistuinta. Unkarin pääministeri Viktor Orban oikeassa, sillä Suomi ei ole oikeusvaltio. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeuslaitos ei ota käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. 1990-luvun laman asiat ja valtiopetos on selvittämättä. Kysymyksessä omaisuuden ryöstö ja kansanmurha, kun pankit pelastettiin ja yrittäjät ja heidän takaajansa ja omaisuutensa laitettin maksumiehiksi. Vuoden 1997 loppuu mennessä 48 000 yritystä oli poistettu markkinoilta ja yli 500 000 ihmistä oli joutunut työttömäksi sekä 280 000 ihmistä oli ylivelkaantunut ja 11 500 yrittäjää oli tehnyt itsemurhan. Myöhemmin luvut ovat kasvaneet huomattavasti suuremmaksi vuoden 1997 tapahtumien jälkeen.
Suomessa laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain kuusi promillea aiheuttaa huomatuksen vastaisen varalle. Laillisuusvalvojien rikolliseksi epäiltävää toimintaa valvoo kansanedustajat ja kansanedustajien toimintaa valvoo laillisuusvalvojat. Pukki on siis kaalimaan vartijana. Tälle Unkarin päministeri Viktor Orbankin nauraa. Korkein oikeus ei noudat Suomen perustuslaki eikä ihmisoikeussopimuksia. Korkein oikeus ei ota purettavakseen alioikeuksen päätöksiä muuta kuin luvan perään ja silloin vain yksi kymmenestä hakemuksesta otetaan käsiteltäväksi ja vielä harvempi saa oikeutta. Korkein oikeus ei perustele virheellisiä päätöksiään. Menettely on siis perustuslain ja ihmisoikeusopimusten vastaista.
Entinen Korkeimman oikeuden jäsen Jukka Kemppinen kirjoittaa kirjassaan "Taistelu oikeudesta" sivulla 15 näin:"Korkein Oikeus on tällä hetkellä todellisessa ahdingossa ja luottamus tuomioistuimiin on rapautunut niin pahasti, että menetetyn maineen korjaamiseen voi mennä kolmekymmentä vuotta. Monet kansalaiset eivät enää käytä sanoja "korkein oikeus" naureskelematta, ja varmasti joku oikeusneuvos on ammattia kysyttäessä häpeissään valehdellut soittavansa pianoa pornobaarissa, koska se kuulostaa kunniallisemmalta kuin jäsenyys Korkeimmassa Oikeudessa".
Oikeusministeriön alaisuudessa olevat ulosottomiehet saavat ns.tapporahaa eli provisiopalkkaa kun perivät rikollisesti aikaansaatuja ulosottosaatavia kansalaisilta ulosottokaaren vastaisesti. Ulosottokaaressa on selkeä määräys siitä ettei ulosottomiehellä saa olla omaa etua ulosotossa. Myös valtionvarainministeriön alaisilla verotarkastajilla on provisiopalkka ja he tekevät tietoisesti virheellisiä arvioveropäätöksiä ja aiheuttavat yrityksille suuria vaikeuksia ja jopa konkursseja.
Valtion virkamiesten rikolllisuus perustuu valtiopetokseen ja sen suojeluun. Rikollisille on annettu syytesuoja. Valtiopetokseen sisältyy ns. Koiviston konklaavi 6.5.1992 , jossa pankeille annettiin susoituimmuusasema oikeuskäsiteelyssä eli pankit voittavat aina ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille annetaan syytesuoja. Valtiopetokseen kuuluu Esko Ahon hallituksen ja neljän ostajapankin kanssa 22.10.1993 sopima sadaksi vuodeksi salaiseksi julistettu SSP-sopimus, josta minulla on kopio. Siinä määritellään lainvastainen toimialarationalisointi ja yritysten markkinoilta poistamisperiaatteet. Lisäksi valtiopetokseen kuuluu 25 vuodeksi salaiseksi julistettu Aktiv Hansa-kauppa mikä tehtiin 31.3.2000 Suomen valtion puolesta toisen valtionvarainministerin allekirjoituksella vaikka Arsenal OY:llä oli oma toimiva johto ja toimitusjohtaja. Valtiopetos ei vanhene koskaan.
Oulun ja Lapin läänin alueella rikostutkinnat on estänyt keskustalais-lestadiolainen mafia, mikä on syvälle juurtunut Oulun poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaan. Minulle oli yllätys ettei entinen pääministeri Juha Sipilä, jonka tunnen hyvin ja joka syntyperältään rautiolaine kuten minäkin ja olemme samaa sukujuurta, ei pystynyt auttamaan minua oikeudensaamisessa. Lisäksi lestadiolaiseen mafiaan lasken kuuluvaksi eduskunnan perustuslakivaliokunnan pitkäaikaisen varapuheenjohtaja ja armeijakaverini Tapani Töllin. Hänkään ei pystynyt ja ei ehkä halunnutkaan auttaa minua. Aikanaan teimme lukuisia tutkintapyyntöjä asioissa Ylivieskan poliisille Raimo Ollilalle, joka jätti kaikkia rikokset tutkimatta. Ollilan kerrotaan olleen lestadiolaisten saarnamies. Ollilaan suojeli Oulun läänin poliisijohtaja lestadiolainen Sauli Kuha ja hänen lestadiolaiset alaisensa.
Olen taistellut oikeuksien puolesta 24 vuotta. Tässä on selostettu rikokset joiden kohteeksi olen joutunut:

PR-Teollisuus Oy:n konkurssi.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliakaiset pesänhoitajat myyjinä, päämiehinään Arsenal Oy ja Kera Oy, myivät minulle ja muille ostajille kiinteää omaisuutta konkurssisäännön vastaisesti. Asianajaja Antti Latola ja asianajaja Hannu Maskonen myivät toisen omaisuutta omanaan, koska heillä ei ollut tarvittavia valtakirjoja kaupantekemiseen. He toimivat maakaaren vastaisesti. He salasivat kaupanteossa 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja ilmoittivat keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Kysymyksessä on törkeä petos.
He olivat valinneet kaupanvahvistajaksi Kalajoen nimismiehen Sulo Heiskarin tietoisena siitä, että hänet valitaan tulevaksi syyttäjäksi. Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei kaupanvahvistaja Sulo Heiskari ollut paikalla, kun kauppakirjat allekirjoitettiin, Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin.
Lisäksi törkeää petosta lisää se, että myyjä oli etukäteen päättänyt, että ostajien perustama yritys poistetaan markkinoilta. Myyjä, Kera Oy, oli ujuttanut ostajien joukkoon ns. ruumiinpesijän taloustieteen maisterin Jouni Remeksen. Henkilön tehtävänä oli poistaa yritys markkinoilta. Markkinoilta poistamisesta meille kertoi kansanedustaja Markku Koski, jonka Kera Oy.n varatoimitusjohtaja Seppo Arponen oli luvannut pelastaa.
Suomen valtio oli päättänyt poistaa ylikapasiteettia markkinoilta ns. SSP-sopimuksessa, jossa toimijoina olivat Esko Ahon hallitus ja neljä ostajapankkia. Sopimus on allekirjoitettu 22.10.1993. Arsenal Oy ja Kera Oy noudattivat sadaksi vuodeksi salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittuja asioita eli toimialarationalisointia. SSP-sopimus on jatkoa niin sanotulle Koiviston konklaaville, jossa Tasavallan Presidentti Mauno Koivistonjohdolla 6.5.1992 päätettiin pelastaa pankit ja antaa pankkeille suosituimmuusasema oikeuskäsittelyssä ja pankki voittaa aina ylemmissä oikeusasteissa. Ns. Koiviston konklaavin asiakirjat on julistettu salaisiksi. Kysymyksessä on valtiopetos, kun Tasavallan presidentti puuttuu riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan. Valtiopetos ei vanhene koskaan. SSP-sopimus on osa valtiopetosta.
PR-Teollisuus Oy ajettiin konkurssiin rikollisella tavalla. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tekemänsä kaupat PR-Teollisuus Oy:n kanssa. Kaupanpurku on aina lopullinen ja peruuttamaton. Kaupat purettaessa kaupansopimuksen liittännäiset eivät voi jäädä voimaan. Kauppojen purkujen jälkeen Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä, toimijoina asianajaja Antti Latola ja asianajaja Hannu Maskonen, päämiehinään Arsenal Oy ja Kera Oy, hakivat PR-Teollisuus Oy:n väärillä tiedoilla konkurssiin. Konkurssiasiassa Ylivieskan käräjäoikeudelleantoi väärän lausuman varatuomari Paavo M. Petäjä ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja.
Käräjäoikeuden tuomari Juha Nieminenhyväksyi varatuomari Paavo M. Petäjän väärän lausumman tarkistamatta valtakirjoja. Koska varatuomari Paavo M. Petäjä ei ole asiajaja, niin käräjätuomari Juha Niemise olisi tullut tarkistaa valtakirjat. Paavo M. Petäjä tunnustaa Oulun KRP:n rikoskomisario Eero Klemetille, ettei hänellä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Oulun KRP jätti asian tutkimisen kesken.
Konkurssipesän valvontatilaisuudessa Ylivieskan käräjäoikeudessa, jossa oli paikalla käräjätuomari (nuori nainen), syyttäjä Sulo Heiskari ja konkurssipesän hoitaja sekä asianajaja Asko Keränen, minä Erkki Aho, todistin, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu ja konkurssi oli haettu väärillä tiedoilla. Käräjätuomari, syyttäjä ja konkurssipesänhoitaja eivät reagoineet asiaan, mutta asianajaja Asko Keränen pyysi minulta tilaisuuden jälkeen avoimia valtakirjoja jotta hän voi tehdä valituksen konkurssiasiassaVaasan Hovioikeuteen, koska konkurssi oli laiton kauppojen purkamisen johdosta ja saatu aikaa väärillä tiedoilla. Minä toimitin valtakirjat asianajaja Asko Keräselle, joka jätti valitukset tekemättä. Näin menetimme puheoikeutemme asiassa, sillä ainoastaan korkein oikeus voi purkaa väärät päätökset.

Korkein oikeus
ei ole purkanut vääriä päätöksiä, vaikka tuomioita on yritetty purkaa lukuisia kertoja. Silloinen korkeimman oikeuden presidentti (Leif Sevon) soitti minulle kotiin ja kehotti kääntymään EIT:n puoleen, koska korkein oikeus ei voi purkaa vääriä tuomioita. Hän ei kuitenkaan kertonut miksi korkein oikeus ei voi purkaa tuomioita.
Kun yritys oli saatu konkurssiin, niin yrittäjistä piti tehdä rikollisia. Siksi aloitettiin ”oikeus- ja asianajajamafian” toimesta Ahojahti Erkki Ahoa kohtaan. Väärää konkurssipäätöstä hyväksi käyttäen rikosliiga tehtaili uusia vääriä päätöksiä syyttäjä Sulo Heiskarin johdolla yli 20 vuoden ajan. Ylivieskan poliisi, Oulun KRPja Valtakunnansyyttäjävirasto sekälaillisuusvalvojat ja Suomen Asianajoliittojättivät kaikki rikokset tutkimatta ja selvittämättä. Ylivieskan Oikeusaputoimisto kieltäytyi avustamasta Erkki Ahoa ja asianajajat kieltäytyivät avustamasta Erkki Ahoa.

Tiedustusvälineet ovat kieltäytyneet julkistamasta tosiasioita. Toimittajat, esimerkiksi Helsingin Sanomissa, Iltalehdessää ja Iltasanomissa, tekivät asiasta jutun, mutta päätöimittajat kielsivät juttujen julkistamisen. Asianajaja
Hannu Maskonen ei kestänyt paineita vaan teki itse oman lopullisen ratkaisunsa hyppäämällä parvekkeelta alas ja seurauksena oli kuolema.
Koska Erkki Aho oli yrittäjä ja oli Kalajoen kunnan ylivoimainen ääniharava kunnallisvaaleissa, niin ”keskustalais-lestadiolainen hyvä-veli-verkosto” nousi Erkki Ahoa vastaan yhdessä ”oikeus- ja asianajajamafian” kanssa.. Siitä kerron 530-sivuisessa kirjassani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4595-X muun muassa sivuilla 163-234. Yritykseni Leiribaari Ky tuhottiin Kalajoen kunnan toimesta. Kirjassa on kopioituna todistusaineisto selostuksineen ”ko.mafioiden” toiminnasta. Lestadiolaisilla on ollut puolustettavanaan omiensa etuja rakennusalalla. Lestadiolaisilla on ollut vahva edustus Oulun läänin poliisissa ja valtion virkamiehissä.
Erkki Aho joutui kärsimään PR-Teollisuus Oy:n konkurssin lisäksi kolme muuta konkurssia sekä yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion velallisen epärehellisyydestä, mikä tuli olemattomasta velasta. Tuomio muutettiin ehdonalaiseksi. Lisäksi Erkki Aho tuomittiin seitsemästä kunnianloukkauksesta. Kaikki tuomiot on saatu aikaan syyttäjien ja poliisien tietoisen väärän toiminnan sekä käräjäoikeuden väärien tuomioiden avulla.

Todistusaineistoja ei otettu vastaan missään instanssissa eikä todistajia kuultu. 
Erkki Aho ei ole saanut yhtään esteetöntä rikostutkintaa asioissa eikä yhtään oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä asioissa. Erkki Aho on joutunut olemaan useita kertoja maanpaossa rikollisen ”oikeus-ja asianajajamafian”toiminnan johdosta. Erkki Ahon vapaus on riistetty useita kertoja ja minut on uhattu tapaa useita kertoja. Yksi tappouhkauksia esittänyt oli Oulun KRP.n poliisi. KRP:n poliisin mukaan olin ollut jo useita kertoja liipaisimella.
Erkki Aho on ollut luottokelvoton jo 24 vuotta. Minulta on estetty yritystoiminnan harjoittaminen. Minut on mustamaalattu ja häpäisty tiedotusvälineissä (myös netissä) oikeuden väärillä päätöksillä, valheellisia kirjoituksilla ja valokuvilla. Ylivieskan käräjäoikeuden tiedottajana on toiminut syyttäjä Sulo Heiskari, joka on toiminut lähes kaikissa oikeudenkäynneissä esteellisenä syyttäjänä. Poliisi Raimo Ollila on ilmoittanut, ettäErkki Ahon tekemiä rikostutkintapyyntöjä ei tutkita. Havaintojeni mukaan poliisin toimintaa on johdettu poliisihallituksesta.

Valtakunnansyyttäjävirasto on ilmoittanut, että
Erkki Ahon tekemiä tutkintapyyntöjä ei tutkita, eduskunnan oikeusasiamies on ilmoittanut, että Erkki Ahon tekemiä kanteluja ei käsitellä ja oikeuskanslerinvirasto on tehnyt jatkuvasti ei anna aihetta päätöksiä ja on ilmoittanut, että Erkki Ahon tekemiä kanteluita ei käsitellä. Oikeusistuimet eivät ota käsiteltäväkseen Erkki Ahon tekemiä haastehakemuksia tai tekevät asioissa huonosti perusteltuja kielteisiä päätöksiä.
Kansanedustajien pitää perustuslain mukaan noudattaa lakia ja ministereiden lisäksi ministerin valaa. Kansanedustajat, mukaan luettuna perustuslakivaliokunnan jäsenet, eivät noudata Suomen lakia eikä myöskään ministerit ministerin valaa.
Terve Juha

Erkki Aholla on kiistattomat näytöt rikoksista
Olen kiistattomasti osoittanut, että ulosottosaatavani ovat syntyneet rikollisesti. Katso
Kysymyksessä on kidutusrikos. Kidutus on alkanut 11.5.1995 ja jatkunut keskeytyksettä tähän päivään saakka kestäen jo 24 vuotta. Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella. Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja seurauksia.
Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä;
  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun teon.
Olen edelleenkin luottokelvoton ja olen edelleenkin rikollisen ulosoton kohteena, koska ulosottoviranomaiset tietävät ja heille on todistettu, että ulosottosaatavat ovat rikollisesti syntyneet.
Poliisi ei tutki asioita, syytäjä ei syytä, oikeuslaitos ei ota käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT antoi 31.5.2018 tuomion jutussa Abu Zubaydah v. Lithuania, jossa Liettuan katsottiin loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen EIS 3 artiklaa (kidutuksen vastainen artikla). Kidutusartiklan materiaalisen loukkaamisen osalta EIT totesi: "Thus, Article 3 of the Convention does not refer exclusively to the infliction of physical pain but also to that of mental suffering, which is caused by creating a state of anguish and stress by means other than bodily assault (see El-Masri, cited above, § 202; and Husayn (Abu Zubaydah) v. Poland, cited above, §§ 509-510).
Kidutusartiklan vastainen toiminta ei tarkoita yksin fyysistä kivun aiheuttamista, vaan se voi täyttyä myös henkisen kärsimyksen perusteella. Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa valtio toimii tavalla, jolla murretaan henkilön psyyke tavalla tai toisella. Katson, että valtion toiminta tapauksesani loukkaa EIS 3 artiklan kidutuksenvastaista artiklaa ottaen huomioon edellä kuvatussa Liettuaa koskevassa tapauksessa esitetyt perusteet.
  1. Ulosoton peruste on virheellinen ja ulosotto jatkuu edelleen.
Tilanne on ja oli tämä
Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi.
Kera Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota yritys. Saattohoitaja teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY:n kanssa kuvassa olevan sopimuksen. Kysymyksessä on törkeä petos, koska myyjä Kera Oy oli päättänyt poistaa perustettavan yhtiön markkinoilta. Siihen liittyy kuvassa oleva sopimus.
Väliaikaiset pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää omaisuutta. He kuitenkin myyjät kiinteää omasuutta maakaaren vastaisesti. Heillä ei ollut valtakirjoja ja he myivät toisen omaisuutta omanaan.
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä oli törkeä petos.
Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajaksi merkitty nimismies Sulo Heiskari  toimi syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kaupat. Kaupan purku on aina lopullinen ja peruuttamaton. Kun pääsopimus puretaan niin liitännäiset eli takaukset eivät voida voimaan. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki konkurssituomion väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu.
Varatuomari Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän lausuman asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Paavo M. Petäjä tunnustaa asian KRP:lle
Silloiselle asianajajalle Asko Keräselle annettiin valtakirjat asioiden hoitamiseksi, koska hän pyysi niitä sillä perusteella, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu.
Entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että hän jätti valituksen tekemättä. Nyt ainoa mahdollisuus on saada purku korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei suostu purkamaan vääriä tuomioita eikä Ylivieskan käräjäoikeus ota asiaa käsiteltäväkseen. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eikä laillisuusvalvonta näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.
Tutkinnanjohtajana ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt tutkimatta.
Asianajaja Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa, putosi parvekkeelta ja kuoli.
Ennen kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä pankinjohtajan tietämättä asiasta. Tässä pankinjohtajan todistus.
Erkki Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen velan perusteella jota ei edes ollut olemassa.
Koska oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja organisoi asiat niin, että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun selvityksen asioista. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamiesjohto estivät valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille. Kysymyksessä oli törkeä luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten suojelu.
Tässä selostus ja todistusaineistot
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3


Videot
Erkki Ahon videot ( 8 videoa)

Valtiopetos on tosiasia


Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

oikeustoimi ja poliisiblogi

Kaikki valtion rikollinen toiminta minua kohtaan perustuu valtiopetokseen ja valtiopetos ei vanhene koskaan. Kysymyksessä on 10.5.1995 alkanut kidutusrikos, mikä on jatkunut tähän päivään saakka.

Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

Vakaan markan politiikka ja Koiviston konklaavi


Koiviston konklaavi


Terve Juha

Tämän päivän tilanne:

From: Erkki Aho
Sent: Tuesday, August 6, 2019 10:20 AM
To: kirjaamo@intermin.fi ; oulu.ko@oikeus.fi ; maria.ohisalo@eduskunta.fi ; anna-maja.henriksson@eduskunta.fi ; VKSV@oikeus.fi ; kirjaamo.ulu@poliisi.fi ; kirjaamo.lappi@poliisi.fi
Subject: Miksi poliisi ei noudata esitutkintalakia, eikä poliisilakia, eikä perustuslakia, eikä ihmissopimuksia

Sisäministeri Maria Ohisalo, Oulun käräjäoikeus asia L19/14048
Oulun poliisilaitos, Lapin poliisilaitos, valtakunnansyyttäjävirasto, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Soitin tänään 06.8.2019 valtakunnansyyttäjävirastoon kihlakunnansyyttäjä Heidi Savutinteelle. Häntä en tavoittanut hänen päätöksessään olevalla numerolla 029 562 0873. Minulla itselläni on salainen puhelinnumero, mikä ei näy kun soitan. Sain puhelinkeskuksesta kihlakunnansyyttäjä Heidi Savurinteen puhelinnumeron 029 562 0873. Soitin kihlakunnansyyttäjä Heidi Savurinteelle ja kysyin hänen päätöksestään 15/19/936 31.7.2019 asianumero R 19/620. Kysyin syyttäjä Savurinteeltä että, onko hän lukeunut SSP-sopimuksen. Syyttäjä Savurinne yritti kierrellä vastausta. Kysyin toisenkin kerran samaa asiaa lisäten siihen ns. Koiviston konklaavin asiakirjat. Syyttäjä Savurinne kierteli edelleen asiaa. Kysyin kolmannen kerran asiaa ja lisäsin siihen Aktiv Hansa-kaupan asiakirjat ja kysyin, että onko hän päätöstä tehdessään perehtynyt näihin asiakirjoihin, koska hän on tehnyt päätöksen valtiopetoksen tutkimatta jättämisestä. Syyttäjä vetosi, että hän tehnyt päätökset asiakirjassa mainittujen asiakirjojen perusteella. Päätös oli lähetetty tiedoksi Lapin poliisilaitokselle Jukka Haatajalle ja Oulun poliisilaitokselle Antti Räsäselle eli on todennäköistä, että näiden poliisilaitosten henkilöt Jukka Haataja ja Anti Räsänen ovat tehneet asiassa tutkinnan kuulematta minua ja käsittelemättä todistusaineistoa.

Soitin Oulun poliisilaitokselle Antti Haatajalle. Haataja ei vastannut keskuksen kautta yhdistettyyn puheluun. Sain keskukselta Haatajan oman puhelinnumeron, mutta hän ei vastannut siihenkään. Soitin Lapin poliisilaitokselle Jukka Haatajalle, mutta hänkään ei vastannut puhelimeen. Minä olisin kysynyt, että miksi Oulun ja Lapin poliisilaitoksen ko. poliisit eivät ole suorittaneet asiassa asianomistajakuulusteluja. Miksi minua ei ole kuulusteltu ja lain edellyttämiä kuulustelu pöytäkirjoja eikä ole näin ollen otettu todistusaineistoja vastaan. Menettely on perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen menettely.

Pyydän sisäministeri Maria Ohisaloa vastuuministerinä vastaamaan minulle miksi en ole saanut esteetöntä asianomistaja kuulustelua 24 vuoteen ja miksi poliisit toimivat poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti. Kysymys on näistä asioista, jotka sisäministerillä on jo tiedossaan. Pyydän vastausta kirjallisesti sähköpostilla ilman aiheetonta viivytystä eli vastausaikaa on maksimissaan 14 vuorokautta.
Avoin kirje pääministeri Antti Rinteelle

Vastaus ylitarkastaja Ylva Norrgårdille

Erkki Aho

PS: Tiedoksi, että olen saattanut asian jo tasavallan presidentin ja ao.ministereiden tietoon sekä kaikkien EU:n jäsenmaiden tietoon.

From: Erkki Aho
Sent: Tuesday, August 6, 2019 10:56 AM
To: kirjaamo@intermin.fi ; VKSV@oikeus.fi ; oulu.ko@oikeus.fi ; oikeusministero@om.fi
Cc: kirjaamo.oulu@poliisi.fi ; kirjaamo.lappi@poliisi.fi
Subject: Lisätietoja poliisien Räsänen ja Haataja laiminlyönneistä


sisäministeriö, valtakunnansyyttäjävirasto, Oulun käräjäoikeus asia L19/14048 , sisäministeri Ohisalo, oikeusministeri Henriksson
Oulun poliisi Antti Räsänen ei ole asialla ensimmäistä kertaa

Oulun poliisi Antti Räsänen ei ole asialla toistakaan kertaa

Olen pyytänyt asianomistajakuulustelua Oulun poliisilta, mutta poliisi kieltäytyy kuulustelemasta minua.

Lapin poliisin Jukka Haataja ei toimi asiassa ensimmäistä kertaa

Herää kysymys, että toimivatko poliisit asiassani esteellisenä, koska ovat käsitelleet tai jättäneet käsitelemättä asioita jo aikaisemmin ja estäneet asianomistajakuulustelut asiassa jo 12 vuoden ajan. Poliisi on siis yrittänyt vanhentaa rikoksia, mutta ei ole onnistunut asiassa.

Erkki Aho

Antti Räsäsen kuva löytyy tästä linkistä

Huomenna kerron lisää, koska olen saanut runsaasti uusia seuraajia blogeihini 6,5 miljoonan käyntikerran lisäksi.

Nimeni on Erkki Aho

Ahojahti
Blogini Erkki Aho

Nettikirja


Kalajoki

Jarkko Ahola: That's Life
Erkin kommentti: Jarkon mummo on kalajokinen.

Alueuutiset

Metsäpalolentoja hoitavat ilmailukerhojen koneet ovat nousseet tiuhaan ilmaan varsinkin huhtikuussa ja heinäkuun lopulla.
Aluehallintovirastosta arvioidaan, että tästä kesästä on tulossa 10-vuotisen mittaushistorian toiseksi tai kolmanneksi vilkkain tähystyslentojen osalta. Myös Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla kolkutellaan näitä lukuja.
Lennot aloitettiin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, jo huhtikuussa useiden metsäpalojen takia. Kesän kuivuus kuitenkin näkyy.
Metsäpalolentäjillä on ollut kiireinen kesä – paloja havaittu koneista jo 100

Kotimaan uutiset

Valtamedia uutisoi "nuorisojoukon" Espoossa tekemästä törkeästä ryöstöstä eilen sunnuntaina. "Nuorisojoukon" nimiä ja taustoja ei tietenkään kerrottu - tutusta syystä Kansalaisjournalisti ja kunnanvaltuutettu Junes Lokka paljasti: Ison Omenan ryöstö-jengi oli ulkomaalaistaustainen

Pihlajalinna kertoo yt-neuvottelujen tuloksista ensi viikolla. Neuvotteluissa on ollut esillä myös palkanalennukset. Tehyn mukaan ne olisivat laittomia.
Sosiaali- ja terveysalan konserni Pihlajalinnan kesäkuussa alkaneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät eilen. Yhtiöstä kerrotaan, että neuvottelujen tuloksista tiedotetaan 12. elokuuta.
– Asiaa käsitellään vielä yhtiön hallituksessa, joten en voi vielä kommentoida neuvottelujen tuloksia tarkemmin, sanoo Pihlajalinnan lakiasiainjohtaja Marko Savolainen.
Pihlajalinnan yt-neuvottelut päättyneet – irtisanomisten lisäksi pohdittu palkanalennuksia

Mitä yhteistä on seuraavilla ryhmillä?
Miehet
– 41-60-vuotiaat miehet ja naiset
– Yrittäjät
– SAK:n jäsenet
– Keskustan ja perussuomalaisten kannattajat
– Taajaan asuttujen alueiden asukkaat
Yhteistä näille on se, että kaikkien tässä mainittujen ryhmien selkeän enemmistön mielestä Suomessa käyty ilmastonmuutoskeskustelu on tarpeetonta vouhotusta. Asia käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreesta tutkimuksesta.
Yle vaikeni kiusallisesta ilmastotutkimuksesta – suomalaismiesten enemmistö pitää ilmastokeskustelua tarpeettomana vouhotuksena


Lokka paljasti: Isossa Omenassa ryöstön tehnyt nuorisojengi oli ulkomaalaistaustainen

Poliisi: Mies löytyi tajuttomana ja verisenä Vantaalta – julma ryöstö tallentui valvontakameraan, epäiltynä kaksi teiniä

Husua ei epäillä rikoksesta haukuttuaan perussuomalaisten kannattajat rasisteiksi
https://mvlehti.net/2019/08/06/husua-ei-epailla-rikoksesta-haukuttuaan-perussuomalaisten-kannattajat-rasisteiksi/ Erkin kommentti: laki ei ole luettu niinkuin se kirjoitetaan, vaan on tulkittu lakia oman mielen mukaan

Turkin sisäministeri varoittaa +30 000 pakolaisen päivätahdista EU-alueelle


Ulkomaan uutiset

Kiina on kovistellut ankarin sanoin Hongkongin mielenosoittajia. Kiinan edustaja varoitti, että mielenosoittajien ei pidä tulkita Kiinan pidättyvyyttä mielenosoituksiin vastaamisessa heikkoutena.– Tulella leikkivät tuhoutuvat, Kiina varoitti.
Kiina ilmoitti viittaavansa mielenosoittajien radikaaliin joukkoon, joka on "johtanut harhaan hyväsydämisiä kansalaisia".Mielenosoittajien ei pidä aliarvioida keskushallinnon voimaa, Kiina ilmoitti. Kiina myös vannoi, että "väkivaltaiset rikolliset" viedään oikeuden eteen.
Kiina kovisteli Hongkongin mielenosoittajia: "Tulella leikkivät tuhoutuvat"

Pakistanin armeijan esikuntapäällikkö kenraali Qamar Javed Bajwa sanoi tiistaina, että maan asevoimat tukevat kiistellyn Kashmirin alueen ihmisiä kaikessa laajuudessa. Intia poisti maanantaina erityisalueen aseman hallitsemaltaan Kashmirin osalta. Muutos on suurin, joka alueella on tehty vuosikymmeniin.
Pakistanin armeija seisoo järkähtämättä loppuun saakka kashmirilaisten rinnalla heidän oikeudenmukaisessa kamppailussaan, Bajwa sanoi tavattuaan Pakistanin armeijan ylimpiä komentajia Rawalpindissä.
Bajwa lisäsi, että armeija on valmistautunut täyttämään velvoitteensa kaikessa laajuudessa. Hän ei tarkentanut, mistä keinoista on kyse.
Intia ja Pakistan ovat ydinasevaltioita.
Pakistanin armeijan esikuntapäällikkö varoittaa: Asevoimat tukevat kashmirilaisia kaikessa laajuudessa

Vuonna 2011 Ruotsissa kuoli luoteihin 17 ihmistä. Vuonna 2017 luku oli kivunnut jo 41 kuolleeseen ja 100 haavoittuneeseen. Kaikkiaan ampumatapauksia oli viime vuonna 300. Kranaatteja Ruotsin kaduilla räjähti 43 kertaa. Joskus kohteena oli jopa poliisiasemia. Uhrit ja tekijät ovat lähes aina nuoria miehiä ja tapauksiin liittyy jengirikollisuutta.
Mikä Ruotsissa meni vikaan? 300 ampumista ja 43 kranaatti-iskua vuodessa

Aftonbladetin eilinen haastattalu Ruotsin poliisijohtajasta Dan Eliassonista on karua luettavaa, ja rivien välit hyvin pahaenteistä kertomaa: Maahanmuuttajat ovat edenneet Ruotsin haltuunotossa lähiö kerrallaan, ja poliisi jopa myöntää sallivansa #rinnakkaisvaltion vallankäytön. koska itse ei pysty vaikuttamaan asioihin.

Talousuutiset

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö syyttää Kiinaa virallisesti valuuttakurssin manipuloinnista.Kiinan valuutta juan laski maanantaina alimmalle tasolleen suhteessa Yhdysvaltain dollariin sitten vuoden 2010. Lasku jatkui tiistaina kaupankäynnin alettua mutta vakautui sitten.Yhdysvalloissa New Yorkin arvopaperimarkkinat syöksyivät maanantai-iltana Suomen-aikaa, kun juanin jyrkkä heikkeneminen säikäytti markkinat. Osakekurssit ovat laskeneet useita päiviä Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasodan kiihtymisen vuoksi.Yhdysvallat: Kiina polkee juania – kauppasodan leviäminen valuuttoihin säikäytti osakemarkkinat

Urheilu-uutiset

Kalevan kisoissa hopeaa heittänyt Antti Ruuskanen, 35, parantelee kantapäävaivaansa Ruotsi-otteluun saakka levolla. Näin hän ei lähde alkuperäisen suunnitelman mukaan Puolaan edustamaan Suomea Superliigaan ensi viikonloppuna.
Ruuskasen tukijalan kantapäävaivat ovat perus Lapinlahden GP-kilpailusta. Jalka sai tuolloin iskua, eikä vamma ehtinyt parantua Lappeenrannan Kalevan kisoihin mennessä kunnolla.Kalevan kisoissa Ruuskanen kilpaili kantapää puudutettuna.
Ruuskanen hoitaa kantapäätään levolla Ruotsi-otteluun asti – Etelätalo kieltäytyi paikasta Superliigassa, Kuusela nousee tilalle

Keihään kunniahetket -dokumentti

10 BEAUTIFUL MOMENTS OF RESPECT IN SPORTS

Maailmalla tapahtuu

Atomipommia testattiin ensimmäisen kerran heinäkuussa 1945. Sen jälkeen alettiin etsiä sopivaa paikkaa Japanista.
Japanin Hiroshiman atomipommituksesta tulee tänään kuluneeksi 74 vuotta. Yhdysvallat pudotti atomipommin Hiroshimaan 6. elokuuta 1945.
Tarkoituksena oli saada Japani antautumaan. Toinen vihollinen, Saksa, oli antautunut jo kesän korvalla samana vuonna.Ensin tuli sokaiseva valo, polttava kuumuus ja paineaalto, sitten alkoi sataa mustia pisaroita – Tämän takia atomipommi pudotettiin juuri Hiroshimaan 74 vuotta sitten

Josif Stalinin mieletön terrori ei unohdu. Maanantaina kunnioitettiin Sandarmohin metsän joukkohaudoista löydettyjä suomalaisuhreja lukemalla kaikkien nimet ääneen.
Pastori Vaslav Skopets toimitti muistopalveluksen Helsingin Ortodoksisen seurakunnan hautausmaalla sijaitsevassa Profeetta Elian kirkossa. Palveluksen aikana kymmenen henkilöä luki uhrien nimet puoliääneen.
Kirkossa mainittiin yhteensä 647:n Suomessa syntyneen suomalaisuhrin nimet. Samana päivänä (5. elokuuta, Sandarmohissa teloitettujen kansainvälisenä muistopäivänä) järjestettiin Kanadassa ja Yhdysvalloissa vastaavat tilaisuudet ja luettiin siellä syntyneiden suomalaisten nimet.
Nimilista Karjalan Sivistysseuran nettisivuilla
Karjalan Sivistysseura julkaisee Sandarmohissa teloitettujen suomalaisten nimilistan kokonaisuudessaan (katso lista tästä, pdf). Nimiä on yhteensä 963.
Stalinin vainoissa teloitettiin valtava määrä suomalaisia – lista 963 uhrin nimistä, tiedoista ja ampumispäivästä julki


Venäläisessä sotilastukikohdassa Siperiassa tapahtui maanantaina iso räjähdysten sarja. Uutistoimisto Tass kertoo, että Atšinskissa sijaitsevan tukikohdan ammusvarasto räjähti, minkä seurauksenaa ainakin kahdeksan henkilöä on loukkaantunut ja yksi kuollut. Lisäksi 11 000 ihmistä eli 10 prosenttia alueen väestöstä on evakuoitu.
Räjähdys venäläisessä sotilastukikohdassa synnytti hämmästyttävän paineaallon – Video näyttää räjähdyksen, joka sinkosi sirpaleita 15 kilometrin päähän

Ylen Areena

Pieniä tarinoita suurista hetkistä ihmiskunnan historiassa viimeisimmän vuosisadan aikana. Tutut sekä ennen näkemättömät kuvat kertovat paljon maailmasta, jossa elämme, sekä myös meistä ihmisistä.
1940 Viesti sotalapsille

Ruuhimäen erikoiskoe päättyi Jyväskylän MM-rallissa hulppeaan hyppyyn, ja Citroenin Sebastien Ogier otti tilanteesta kaiken irti. Ranskalainen hyppyytti autoaan peräti 55 metriä. Esapekka Lappi on vielä kisan kakkosena, mutta Jari-Matti Latvala nousi jo 7,3 sekunnin päähän. EK21: Huhhuh mikä hyppy! Sebastien Ogier lennätti autoaan Ruuhimäessä 55 metriä

Youtube

JUKKA DAVIDSSON Tieto lisää tuskaa seminaari

Pöhinää Vuosaaressa

Pekka ja Pätkä neekereinä. Rasismia vai ei?

Jussi Halla-ahon parhaita paloja OSA 5

Perussuomalaiset stereotypiat

Jukka Davidsson: maailmantalouden megatrendit & globalisaatio

Mielipiteet

Merkittävämpää kuin Orbánin naurut on kuitenkin valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen käsitys siitä, että maamme ”poliittinen eliitti ei tunne ja kunnioita perustuslakia ja ihmisoikeussopimuksia samalla lailla kuin vielä 2000-luvun alussa(Hesari 11.9.2016). Ero näkyy jo siinä, että perustuslakivaliokunta koettiin aiemmin kokeneitten konkareitten kunniapaikkana. ”Nyt (2016) sen 17 paikasta kahdeksan on edustajina ensikertalaisia.” Ojanen tiivistää perustuslaillisen Suomen kokeilevan sitä, missä tulevat perustuslain ja ihmisoikeussopimusten äärimmäiset alarajat eli kuinka alas suojan tuossa tasossa voidaan mennä. Laillisuuden luokattomuutta muutoinkin kuvaa käytäntö, jossa eduskuntaan tuotiin lakiehdotuksia, joiden juridista kestävyyttä ei oltu tarkistettu. ”Sitten jälkikäteen mietittiin, miten se mahtuisi perustuslain raameihin.
Suomi - Unkari maaottelu

Kotimaan matkailu

Kalajoen Hiekat

SkyBlue goes Hiekkasärkät

Miss Hiekkasärkät 2017

Ulkomaan matkailu

Climate Change in the Alps: Snowmaking Machines

Don’t Overlook the Italian Alps

Gemütlichkeit: A Cozy Moment Under the Chestnut Tree

Musiikki

André Rieu - He did not prevent himself from crying

Andre Rieu Amazing Grace

André Rieu - Nearer, My God, to Thee (live in Amsterdam)

Loppukevennykset

Parempi myöhään - Tapaturma.mpg

Parempi myöhään - mm. Aku ja Iines

Parempi myöhään - Pakkoneuroosi.mpg

Kuntoilu

10 Easy Ways to Get Healthy Back In No Time

Ariana Grande, Social House - boyfriend LEG/BOOTY WORKOUT ROUTINE

Tone It Up | The BEST Band Workout!

Liikunta ja terveys

Verenpaine 131/77, 67 pulssi , Paino 109,0 kg. Jumppa 0 /3750 min, kuntosali 0 / 3660 min, kävely 0 / 371 km , uinti 0 / 32500 m, pyöräily 32/1744 km


Valitse ystäväsi huolellisesti! Heillä on oltava oma hymysi. Oma intohimosi elämään. Ja .... oma suloinen hulluutesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti