MA 03.06.2024 Kalajoella on nyt ISOVIHA

Kalajoen lukion on tasoltaan alueensa keskitasoa. Tavoitteeksi tulee asettaa 10 parhaan joukkoon sijoittuminen. Se on mahdollista, jos toteutetaan Riku Saksholmin sivistyslautakunnalle esittämät ideat.

Pohjois-Pohjanmaa

1. Pudasjärven lukio, Pudasjärvi

2. Taivalkosken lukio, Taivalkoski

3. Utajärven lukio, Utajärvi

4. Haukiputaan lukio, Oulu

5. Oulun normaalikoulu, Oulu

6. Kastellin lukio, Oulu

7. Oulunsalon lukio, Oulu

8. Vaalan lukio, Vaala

9. Oulun lyseon lukio, Oulu

10. Madetojan musiikkilukio, Oulu

11. Kuusamon lukio, Kuusamo

12. Kärsämäen lukio, Kärsämäki

13. Limingan lukio, Liminka

14. Reisjärven lukio, Reisjärvi

15. Muhoksen lukio, Muhos

16. Kalajoen lukio, Kalajoki

17. Haapaveden lukio, Haapavesi

18. Sievin lukio, Sievi

19. Siikajoen lukio, Siikajoki

20. Siikalatvan lukio, Siikalatva

21. Laanilan lukio, Oulu

22. Svenska privatskolan i Uleåborg, Oulu

23. Pyhäjoen lukio, Pyhäjoki

24. Kempeleen lukio, Kempele

25. Kiimingin lukio, Oulu

26. Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukio, Oulu

27. Raahen lukio, Raahe

28. Oulaisten lukio, Oulainen

29. Ylivieskan lukio, Ylivieska

30. Raksilan lukio, Oulu

31. Iin lukio, Ii

32. Nivalan lukio, Nivala

33. Haapajärven lukio, Haapajärvi

34. Pyhäjärven lukio, Pyhäjärvi

Pohteen aluehallitus ei käsittele Kalajoen kaupungin oikaisuvaatimusta ainakaan 04.06.2024 kokouksessa. Pohde on kuin valtio valtiossa. Päätöksellä olisi todella kiire. Pohteella ei näytä olevan minkäänlaista kiirettä asian kanssa. Käsittämätöntä toimintaa. Kalajoella on nyt Isoviha.

Lääkäri Untamo Sorasto ja sairaanhoitaja. Lääkäri Untamo Sorasto teki 25 000 leikkausta ja valvoi 13 000 synnytystä Kalajoen sairaalassa.

Raution, Kalajoen ja Suomen historiaa käsittelevään taidenäyttelyyni harkitsen Kalajoen sairaalan historiaa käsittelevään osaan uusia muotokuvamaalauksia. Mahdollisia ehdokkaita ovat

toimialuejohtaja Päivi Peltokorpi

   aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Tölli

Näin nämä henkilöt jäisivät historiaan Erkki Aho taidenäyttelyn myötä Kalajoen sairaalapalveluiden tuhoajina.

Kalajoella on ollut aina sairaala.

LA 30.03.2024 Kalajoen sairaalan historiaa nykypäivään asti

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/03/la-29032024-kalajoen-sairaalan.html

TI 02.04.2024 Kalajoella on pitkät perinteet terveydenhoitoalalla

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/04/ti-02042024-kalajoella-on-pitkat.html

Taitelija Rositsa Tancheva on maalannut taulun Isoviha Kalajoella

Kirkkoherra Petrus Calamnius kirjasi Kalajoelta siepattujen lasten nimet

Calamnius, Petrus Gabrielis (K 1722) Per / Petter Gabrielsson S (ehkä Uusikaarlepyy) oletettavasti 1650-luvun lopulla tai 1660-luvun alussa. Vanhemmat Iin kirkkoherra Gabriel Gabrielis Calamnius ja Anna Tomasdotter Florin. Ylioppilas (Ostrobotniensis) Turussa syyslukukausi 1680. Kalajoen kappalainen 1690; pakeni isonvihan aikana perheineen Ruotsiin ja mainitaan pakolaiskomission luetteloissa (3 lasta) 1715 ja 1716 avustusta saaneena; sai Ruotsissa valtakirjan Kalajoen kirkkoherran virkaan 1716, palasi Kalajoelle ja astui uuteen virkaansa luultavasti vasta Uudenkaupungin rauhan jälkeen.Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 10.4.1686. K Kalajoki 1722.

Pietari Gabrielinpoika Calamnius oli Gabriel Calamniuksen poika. Tuomiokapitulikin kiinnitti nimittäessään huomiota siihen, että Pietari tunsi seurakunnan entuudestaan hyvin ja hänellä oli hyviä ominaisuuksia, nimittäin ”koeteltu, hyvä oppi, kauniit lahjat ja arvokas käytös”. Pohjan sodan käännyttyä tappiolliseksi ja vihollisen miehitettyä maan, muun muassa Kalajokilaakson asukkaat joutuivat pakoilemaan ja piileskelemään riehuvia ja ryöstäviä vihollisjoukkoja. Vaikka Turun hiippakunnasta pakeni silloin Ruotsiin 168 kirkkoherraa ja kappalaista, niin Pietari Calamnius jäi hoitamaan seurakuntaansa. Tämän ratkaisun katsotaan edellyttäneen sekä selkeää isänmaallista vakaumusta että kylmää päättäväisyyttä.

Isonvihan aikana venäläiset veivät mukanaan tuhansia ihmisiä Suomesta Venäjälle, eniten Pohjanmaalta. Suurin osa oli alle 15-vuotiaita lapsia. Papit kirjasivat isonvihan jälkeen siepattujen nimet ja iät (Kalajoella 16.12.1721 Petrus Calamnius). Pohjanmaan maaherra Reinhold Wilhelm von Essen lähetti 24.7.1722 kootut tiedot kuningas Fredrik I:lle.

Runoilevat Calamniukset

Suomenkielellä ei ollut vielä 1700-luvulla virallista asemaa, sillä ruotsi oli saanut kouluissakin jalansijan latinan rinnalla. Neljä Calamniusta kirjoitti kuitenkin runoja suomeksi jo 1700-luvulla.

Josef Gabrielinpoika Calamnius, kappalainen ja runoilija, syntynyt 1665 ja kuollut 1716 Haapajärvellä. Hän opiskeli Turussa ja määrättiin 1692 Kalajoen pitäjänapulaiseksi. Hänen nimimerkillä I.H.G.S vuonna 1700 kirjoittama ja kansanrunon mittaan sepitetty Ilo Laulu Ruotsin (ja Suomen) voitosta 21-vuotiaan kuninkaan Kaarle XII:n johdolla Narvan taistelussa 20.11.1700 kuuluu edelleen maamme parhaimpiin historiallisiin runoihin. Sen pituus on runsaat kolme kirjan sivua. Runon alku etenee seuraavasti:

Kijwast kiitetty Jumala
Cunnioitettu cuulu JEsus,
Pyhitetty Pyhä Hengi
Ole coco Colminaisuus,
joca CARLEN kaunistelit
woiton canssa woimallisen,
Siunasit sota Asehet,
Kircastit coreat Kilvet,
Herätit häreät Mielet,
Ilahutit Itkewäiset
Ylös autit ahdistetut
Wainollisen waiwan alta

Narvan menestyksestä riemuittiin heti Suuren Pohjan sodan (1700-1721) alussa. Jatkossa ilonaiheet olivat vähissä, sillä 1710-luvulla Venäjä miehitti koko Suomen ja elettiin Ison Vihan aikaa.

Josef Calamniuksen pojasta Gabrielista (1695-1754) on säilynyt yksityiskohtaisempaa tietoa kuin suvun muista 1700-luvun jäsenistä. Hän lienee asunut Kalajoen kirkolla vuoden 1710 paikkeilla mennen sitten 1712 vasta 16-vuotiaana kalajokelaisen serkkunsa Gabriel Pietarinpojan kanssa "studentixi" Turun Yliopistoon jase Pohjalaiseen osakuntaan. Venäläiset miehittivät syksyllä 1714 Kalajoen pitäjän ja aloittivat verisen terrorin Josef Calamnius ja poikansa Gabriel sekä vävynsä Johannes Enqvist joutuivat piileskelemään metsissä. Heti pahimman terrorin loputtua ennen pääsiäistä 1715 Haapajärven kappalainen Josef Calamnius palasi pappilaansa.

Gabriel Josefinpoika Calamnius oli syntynyt Haapajärvellä syyskuun 20. päivänä 1695 ja kuollut Vaasassa toukokuun 25. päivänä 1754. Hän aloitti opintonsa Turun akatemiassa 1712, mutta joutui keskeyttämään ne elokuussa 1713 venäläisten miehittäessä Turun. Vuonna 1715 venäläinen kenraali määräsi Gabriel Calamniuksen siirtymään Ylivieskaan ilmeisesti pitäjänkirjuri Henrik Simeliuksen sairauden takia. Simeliuksen kuolutua Gabriel Calamniuksesta tuli ylivieskalaisten saarnaaja ja sielunhoitaja. Gabriel Calamnius otti äitinsä ja sisarensa luokseen Ylivieskaan ja piti huolta heistäkin.

Vuonna 1718 Gabriel Calamnius kuitenkin joutui ilman omaa syytään suuriin vaikeuksiin, kun Ylivieskan kappeliin oli piiloutunut venäläiset suututtanut Isonkyrön kappalainen Andreas Affren, jonka Ruotsiin tarkoitettu kirje oli joutunut miehittäjien käsiin.
Calamnius ja kolme muuta henkilöä sidottiin ja kuljetettiin Vaasaan, raaka pahoinpitely jatkui, samoin myöhemmin Turussa. Oltuaan siellä 13 viikkoa tyrmässä Calamnius sai palata Ylivieskaan ja jatkaa työtään. Affren lienee hirtetty Kalajoen edustan saarella, jota myöhemmin on kutsuttu Papinsaareksi.

Vuonna 1720 hän kirjoitti runoteoksen Suru=Runot Suomalaiset, joka painettiin 1734. Hän kuvaa Isovihan aikaa eloisasti ja havainnollisesti, syvästi eläytyneenä pohjalaisten koviin kohtaloihin. Runoja on yksitoista. Varsinkin ensimmäinen runo on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Kuva on synkkä, mutta asiakirjat tukevat sitä vahvasti. Hän on kirjoittanut myös runoteoksen Wähäinen Cocous Suomalaisista Runoista. Runokokoelma julkaistiin 1755. Runokokoelma sisältää kaksitoista runoa. Onnentoivotusrunot ja tunnetun häruno Kevät keickuin tulepi..

Rauhan tultua Calamnius matkusti syksyllä 1721 Tukholmaan, missä sinne paenneet Turun akatemian professorit totesivat hänen teologiset tietonsa riittäviksi. Hänet vihittiin papiksi Strängnäsissä, koska Turun piispa oli kuollut. Vihkimisen yhteydessä Gabriel Calamnius lienee määrätty Kalajoen kirkkoherran apulaiseksi. Vuonna 1724 Calamnius nimitettiin Kalajoen pitäjäapulaiseksi ja 1726 saman pitäjän kappalaiseksi. Tässä toimessa hän oli kuolemaansa saakka.

Runoilijapapin myöhempi sukulainen Ilmari Kianto (alk. Calamnius) ylisti Suru=Runoja seuraavasti:
"se on niin paksua historiaa Suomen kansan kärsimyksistä, että sitä on vaikea tunteettomana lukea. Runojen kalevalainen poljento on erinomainen ja kertomuksen koko juoksu sangen joustava. Huomaa selvästi, että kalajokelainen pappismies on mainoisti osannut kansankieltä - tuohon aikaan jolloin latina ja ruotsi vilisi jokaisessa sivistyneessä kodissa Suomessa. Jos muutamme oikeinkirjoituksen nykyaikaiseksi, emme voi muuta kuin ihailla runoilijan selväpiirteisyyttä."

Muucalainen muulda maalda
Wenäjältä wierahalda,
Tuimuudella tulduansa,
Söi siät sikiöinensä,
Caritsat Capainensa,
Canat caicki caristeli,
cucon pojat curisteli,
Löysi lehmät, löysi leiwät
Häwitteli Härkä laumat,
Weipä hevoset heincoista,
warsoinensa wainioista,
Pani cicki cartanoisa,
peri puulle puhtahalle,
Lapsi parat lattialda,
Imewäiset istualda,
Pojat äitin polven pääldä,
Pijät pienet tuolda tääldä,
Otti oi! oi! orjixensa,
Ainoisixi aljoixensa,
Waimot wallitzi wäkisin,
Cauneimmat caikiteckin,
Sydämellä surkialla
Miesten mielellä pahalla,
Wanhimmaiset walkiahan,
Pani pahoin paistumahan,
Kädet köytti kijndiästi,
Capaloitzi calwoisista,
Rakens`raadon riippumahan,
Heikon Hengen heilumahan,
Pääldä waattehet waristi,
Aiwan alcoisen alasti,
Seliän päälle singotteli,
Pijskallansa pingotteli,
Kysyi Cusa cuckarosi,
Hohtawaiset hopeasi,
Cusa cullat kirckzahimmat,
Cusa calut callihimmat,
Cusa caicki cattilasi,
Cusa Tiskisi tinaiset
Cusa punainen pucusi,
Warsin Juhla waattehesi!
Weden keitti kiehuwaxi
Cuumana curkuhun caasi,
Silmät puhcoi Puucollansa,
Taicka sotki Sormen canssa.
Poltti raudalla racoille,
Weitzellänsä wijleskeli,
Selkänahan seitzemäldä.
Syyttömäldä syndiseldä,
Monta wirutti wilusa
Awoimesa ahwennosa
Talwisen taiwahan alla.
Pacaisesa parutteli.
Monda uunissa urosta
Paisti nijnkuin Paisticasta,
Että lohkesi luiden pääldä,
Liha, liuaksi peräti,
Suonet caicki catkeilit,
Custa cieulla cowalla,
Calicalla coiwuisella
Wäänsi woipa wäkewästi
Ildakaudet ilkiästi,
Wäänsi callon callellensa,
Sillä, silmät sijrollensa,
Oho suurta surkeutta!
Oho waiwa waikiata!
Weden wäändäpi werisen
Selkiöstän silmistäni,
Hijen hiuxista hijopi,
poskipäistä pusertapi,
Muistuisa mieleheni
Wihollinen Wenäläinen
Cuinga muodolta monella
Waati aina waiwaisilda
Tawarada taipumatta,
Omaisuutta ostamatta.
Auta ainoa Jumala
Päästä päiwistä pahoista!

Muista runoilevista Calamniuksista voidaan mainita Gabriel Pietarinpoika Calamnius s.1694 Kalajoella, varalääninviskaali, pitäjäkirjuri, maanviljelijä, runoilija. Kuoli Kalajoella 1767. Hän oli Pietari Mikonpoika Arctophilaciuksen poika.

Petter Joosefinpoika Calamnius, syntyi 23.1.1713 Haapajärvellä. Iin kappalainen 140, runoilija. Häntä pidetään kaikkien nykyään elävien Calamniusten esi-isänä, kuoli Iissä 1770. Petter oli Gabriel Josfinpojan nuorempi veli. Isänsä kuoltua 1716 Petter jouti äitinsä ja muun perheen mukana elämään nuoren isoveljen Gabriel Josefinpojan suojissa Ylivieskassa. Petter aloitti koulunkäyntinsä Vaasassa 14-vuotiaana. Turun Yliopistoon ja sen Pahjalaiseen Osakuntaan hänet kirjoitettiin 1732 ja papiksi hänet vihittiin 1739. Petter suoritti elämäntyönsä Iissä, jonka kappalaiseksi hänet nimitettiin 1740. Iin kappalasen virkaa hän hoiti kuolemaansa saakka 11.2.1770.

Petter Calamnius vihittiin 1743 Oulun pappilassa avioliittoon Paltamon kappalaisen Johan Cajanuksen lesken Christina Lithovikuksen kanssa. Christinan isä oli runoilijankin tunnettu Oulun kirkkoherra Zacharias Lithovius. Morsian oli miestään kahdeksan vuotta vanhempi. Petter Calamniukselle ja Christina Lithoviukselle syntyi viisi lasta, kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Pojista vanhempi nimeltään Peter muutti kauppiaaksi Ruotsin Lindköpingiin ja nuorempi nimeltään Gabriel palveli ensin apulaisena isänsä seurakunnassa ja päätyi Pudasjärven kappalaiseksi. Tämä Gabriel on kaikkien nykyisten Calamniusten esi-isä. Gabriel Petterinpoika syntyi 27. elokuuta 1745.

Kalajoen Suojeluskunta ja Lotta-Svärd

Suojeluskunnat ja Lotta-Svärd-järjestö tekivät runsaan neljännesvuosisadan kestäneen olemassaolonsa aikana erittäin mittavan työn suomalaisen nuorisokasvatuksen hyväksi. Jatkosodan jälkeen 19.9.1944 syntyneen välirauhansopimuksen mukaan nämä järjestöt oli voittajan saneluna lakkautettava ja samalla merkittävä osa maamme historiaa tuli unohduttaa. Itse asiassa vaadittiin unohtamista, mutta todellisuudessa kyseessä oli unohduttaminen. Suojeluskunta ja Lotta Svärd-toiminta eivät koskaan ole unohtuneet siinä mukana olleilta. 1990-luvulla on vihdoin käynyt mahdolliseksi antaa näille järjestöille se arvo, joka niille kiistattomasti kuuluu suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kalajoki oli suojeluskunta- ja lottatoiminnassa yksi Keski-Pohjanmaan ja koko Pohjois-Suomenkin aktiivisimpia. Kalajoen suojeluskunnan ja lottaosaston liikuntakasvatus ja siihen olennaisesti liittyvä kilpaurheilu olivat järjestöjen eniten julkisuutta ja menestystä saanut toiminnan osa maailmansotien välisenä aikana. Kalajoen suojeluskunnan piiristä nousi ensimmäinen keskipohjalainen maailmanmestari, sotilaskivääriampuja Lauri Kaarta, joka saavutti kaksi MM-kultaa kesällä 1937. Hänen veljensä, 1990-luvulla edelleen kilpaillut Martti Kaarta otti samoissa kisoissa MM-pronssia.

Suojeluskunta oli myös Jussi Kurikkalalle keskeinen väylä nousussa kohti neljää maailmanmestaruutta ja muita suuria arvokisamenestyksiä. Lottien puolella olivat kansallisella huipulla hiihtäjä Saima Kärje ja pikajuoksija Lilja Erkkilä.

Itsenäisyystahto loi suojeluskunnat

Suomen suojeluskuntien virallista syntymäpäivää ei ole mahdollista osoittaa, mutta vuosi on joka tapauksessa 1917, jonka syksyllä myös Kalajoki sai oman suojeluskuntansa. Suojeluskunnista käytettiin alkuvaiheessa usein nimeä palokunta ja sellaisia perustettiin ainakin ruotsinkieliselle Pohjanmaalle jo toukokuussa 1917.

Keväällä 1917 aloitti Helsingissä toimintansa salaperäisenä pidetty Uusi Metsätoimisto, jonka piiriin kuului myös sotilaskomitea. Aktiiviselle taistelujärjestöliikehdinnälle on tuloksetta etsitty syntysanojen lausujaa; aate kehittyi vähitellen eri puolilla Suomea. Voimaliiton, vuoden 1906 aikaisen suurlakon itsenäisyysjärjestön ja syksyllä 1914 alkunsa saaneen jääkäriliikkeen voidaan kuitenkin katsoa tarjonneen sekä esikuvan että lähtökohdan vuonna 1917 syntyneille suojeluskunnille. Mainitun vuoden lopulla suojeluskuntia, palokuntia tai urheiluseuroja oli maassamme sadoittain. Paloaatteet olivat käytännössä johtaneet siihen, että harjoitukset muodostuivat yhä sotilaallisemmiksi ja aseiden hankkinen vastaisen varalta tuli yhdeksi tärkeimmistä tehtävistä. Suojeluskunnilla oli olennainen merkityksensä myös Suomen itsenäisyysajatuksen levittäjänä. Vuoden 1917 ensimmäisten suojelukuntien miehet muodostivat seuraavana vuonna kansalaissodan valkoisen armeijan rungon; he olivat kansan nostajia ja mielialan rohkaisijoita.

Suomen hallitus sai 12.1.1918 eduskunnalta valtuudet luoda järjestys maahan. Eri puolille Suomea syntyneet suojeluskunnat alistettiin pian tämän jälkeen hallituksen määräysvaltaan. Venäjältä Suomeen palannut kenraali C.G.E. Mannerheimin johdolla valkoisen hallituksen joukot aloittivat tammikuun 28. päivän vastaisena yönä venäläisen sotaväen riisumisen aseista. Runsaan viikon kuluessa koko Pohjois-Suomi oli valkoisten hallussa.

Kesällä 1918 suojeluskuntiin kuului noin 25 000 jäsentä, syyskuun lopulla 40 000 ja seuraavana kesänä jo yli 100 000.

Suojeluskunnan perustaminen Kalajoelle

Heinäkuussa 1917 sai Alfred Kärje kirjeen tohtori E.E. Kailalta ja maisteri Otto Penttilältä saapua heti Helsinkiin neuvottelemaan kyseellisten palokuntien perustamisesta Kalajoelle sekä lähipitäjiin ja samalla saamaan ohjeita tätä tarkoitusta varten. Kärje kävi hakemassa ohjeet Yrjönkatu 25:ssä Helsingissä sijaitsevasta Metsätoimistosta ja sai harjoituskirjallisuutta sotilasharjoituksia ja aseitten käyttöä varten.

Tuohon aikaan ryssät valvoivat Kalajokea. Kalajoella yritettiin välttää kaikki selkkaukset ryssien kanssa. Ryssät kuitenkin häiritsivät iltamista palaavaa nuorisoa ammuskellen ja pelotellen. Tämä tietysti herätti paikkakuntalaisissa katkeraa vihaa heitä kohtaan. Samaan aikaan, kun punaiset ja ryssät pitivät kokouksiaan työväentalolla, kerääntyi Säästöpankin talolle kymmenhenkinen seurue päättämään kunnallisen suojeluskunnan perustamisesta Kalajoelle. Rauhallisesti kokous ei kuitenkaan saanut jatkua, sillä punaiset ilmoittivat ryssille, että porvarit ovat suunnittelemassa kapinaa heitä vastaan. Ryssät syöksyivät kiväärein ja pistimiin varustettuina pankin saliin ja vaativat aseiden luovuttamista heille sekä järjestivät salista eteiseen johtavalle ovelle henkilökohtaisen tarkastuksen. Ryssät vaativat myös pankin kassaholvia avattavaksi, koska heille oli ilmoitettu siellä säilytettävän aseita. Kun holvia ei avattu. ryssät määräsivät jokaisen yksitellen poistumaan salista eteiseen ja kaksi sotilasta ovella suoritti taskujen tarkastuksen. Alfred Kärje sai piilotettua oman aseensa neiti Pernun avulla. Muiltakaan ei aseita löydetty. Ryssät lähtivät tyhjin toimin takaisin.

Nämä tapahtumat rohkaisivat kalajokisia perustamaan oman suojeluskuntansa. Seuraavaksi päiväksi kutsuttuun kansalaiskokoukseen saapui miehiä pitäjän kaikilta kulmilta niin paljon, että pankkitalon avarat suojat olivat ääriään myöten täynnä ja vielä pihallakin useita satoja miehiä, arviolta kaikkiaan 800 miestä. Kokouksessa selostettiin tilannetta ja päätettiin yksimielisesti perustaa Suojeluskunta, jolla tulisi olemaan paikalliset osantonsa kaikissa kylissä. Kun kunnanvaltuustokin teki myöhemmin vastaavan päätöksen, voitiin suojeluskunnan säännöille anoa vahvistusta.

Ennen kansalaiskokouksen hajaantumista marssittiin koko kahdeksansadan miehen joukolla Työväentalon ohi, missä ryssät ja punaiset pitivät kokouksiaan. Kun joukko pääsi työväentalon kohdalle, oli joku kuljettanut sanan porvareiden tulosta, hyökkäsi sieltä sotilaita juoksujalkaa ulos maantielle. Nähtyään niin suuren joukon miehiä, he eivät uskaltaneetkaan muuta kuin asettua tienviereen kunniantekoon ja vastaamaan tervehdykseen. Punaiset, joiden johtajana ja venäläistulkkina toimi kommunisti Hannes Östman niminen nuorukainen, olivat koettaneet kiihottaa sotilaita avaamaan tulen joukkoa vastaan. Nämä kuitenkin huomaisivat sen mahdottomaksi, eivätkä ryhtyneet minkäänlaiseen toimintaan. Marssia jatkettiin Kalajoen markkinapaikalle, missä käännyttiin takaisin isänmaallisia lauluja laulaen. Takaisin pankin talolle saavuttua hajaantui väkijoukko rauhallisena koteihinsa. Näin kirjoitti Alfred Kärje.