sunnuntai 19. toukokuuta 2024

MA 20.05.2024 Vaadin Suomen valtiolta vahingonkorvauksia



Olen vaatinut Suomen valtiota korvaamaan minulle Oulun poliisin ja muiden viranomaisten aiheuttamat valtavat taloudelliset vahingot ja hirvittävät henkiset kärsimykset sekä lopettamaan ulosoton. Tässä hakemuksen perusteluita.


Tässä perustelut vaatimuksilleni


PR-Teollisuus Oy:n toiminnassa poliisin tutkimatta jättämät rikokset


  1. Myyjä tiesi, että perustettava yritys eli PR-Teollisuus Oy oli markkinoilta poistettavien listalla.

  2. Kera Oy käytti saattohoitajaa Alavieskan Puurakenne Oy:n markkinoilta poistamiseen.

  3. Saattohoitaja teki APR:n konkurssin jälkeen laskelmia kahdelle ostajataholle, vaikka hän oli mukana toisen ostajaryhmän jäsenenä.

  4. Saatohoitaja teki Kera Oy:n kanssa sopimuksen toisten osakkaiden tietämättä, että Kera Oy:tä ei käytetä rahoittajana perustettavassa yhtiössä. Koko yritystä ei olisi perustettu, jos tämä tieto olisi ollut muiden osakkaiden tiedossa.

  5. PR-Teollisuus Oy:n perustamisessa rekisteröinti tehtiin väärennetyillä pöytäkirjoilla. Yhtiöllä ei ollut Helsingissä konttoria eikä perustajat ole voineet olla Helsingissä perustamassa yhtiötä.

  6. APR:n konkursssipesän ja Euronio Oy:n (myöh. PR-Teollisuus Oy) välisissä kauppakirjoissa tehtiin törkeä 48 miljoonan markan petos, koska kauppasopimuksessa 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset salattiin.

  7. ARR:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n (myöh. PR-Teollisuus Oy) välisissä kauppakirjoissa tehtiin törkeä 15 miljoonan markan petos, koska kauppasopimuksissa ilmoitettiin keskeneräinen tilauskanta 15 miljoonaa markkaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Myyjän ilmoitus asiassa.

  8. APR:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n (myöh. PR-Teollisuus Oy) välissä kauppakirjoissa väliaikaiset pesänhoitajat myivät kiinteää omaisuutta konkurssisäännön vastaisesti.

  9. Kauppasopimus oli silloisen oikeustoimilain vastainen eli kohtuuton, koska kaupassa tehtiin 63 miljoonan markan törkeä petos.

  10. APR:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n (myöh. PR-Teollisuus Oy) välisissä kauppakirjoissa oli kaupanvahvistajana tuleva syyttäjä. Hän toiminut esteellisenä syyttäjä kaikissa kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneissä ja samalla estänyt rikostutkinnat asiassa eli niitä ei ole saatu syyteharkintaan.

  11. APR:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n (myöh. PR-Teollisuus Oy) välisissä kauppakirjoissa kauppasopimus tehtiin maakaaren ja kauppakaaren vastaisesti. Kauppasopimuksen allekirjoittaja todistaa ettei hän ole koskaan tavannutkaan kaupanvahvistajaa ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa ettei hän ole ollut paikalla kun kauppasopimus tehtiin.

  12. Saattohoitaja yritti kaikin keinoin estää yrityksen rahansaannin mm. Uhtua Woodilta estettiin rahoituksen saamista. Uhtua Wood Oy oli PR-Teollisuus Oy:n osakas.

  13. Saattohoitaja teki yhteistyötä Alavieskan kunnanjohtajan kanssa ja näin estettiin Alavieskan kunnan kanssa jo sovittu 1,5 miljoonan rahoitus. Alavieskan kunnanhallitus piti laittoman kokouksen poikkeukselliseen aikaan eli illalla klo 21.

  14. Saattohoitaja yritti estää Saksaan valmistetun talon toimittamisen. Annoimme saattohoitajalle potkut yrityksestä.

  15. Kansanedustaja Koski, joka oli PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtaja ilmoitti, että jos toimitusjohtajaksi ei valita konsultti Stig Weckströmiä, niin Kera Oy hakee yrityksen konkurssiin. Kysymyksessä oli kiritys.

  16. Kiristyksen jälkeen toimitusjohtajaksi valittiin konsultti Stig Weckström, joka ensimmäisen päivän iltana ilmoitti tanssilattialle yrityksen vientisihteerille, että hänen tehtävänsä on ajaa yritys hallitusti alas. Hän palkkansa oli 5000 markkaa päivä ja juoksevat kulut päälle. Tavoiteeksi paljastui myöhemmin aikamäärä 31.01.1996.

  17. Weksröm oli ajamassa yritystä konkurssiin Kera Oy:n ja Arsenal Oy;n ja Alavieskan Puurakenne Oy:n kanssa Ylivieskassa osakkaiden tietämättä. Annoimme saattohoitajalle ja yhtiön hallituksen puheenjohtajalle potkut.

  18. Meistä levitettiin perättömiä tietoja tärkeimmille liikekumppaneille ympäri maailmaa Weckströmin toimesta.

  19. Yrityksen 32 miljoonan markan tilauskanta hävitettiin konsultti Wekströmin toimesta ( myytiin Vieska-taloille). Konsulttipalkkion kaupasta 88 500 markkaa maksoi Alavieskan kunta, joka oli Vieska-talojen osakas.

  20. Koska yritystä ei saatu konkurssiin niin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki yrityksen konkurssiin väärillä tiedoilla. Kaupat oli purettu 19.03.1996 ja 18.04.1996.

  21. Olimme neuvotelleet ulkomaisen ostajan kanssa siitä, että he tulisivat yrityksemme omistajaksi ja pelastaisivat meidät konkurssilta. APR:n konkurssipesänhoitajat ilmoittivat ulkomaisille henkilöille, että antakaa yrityksen mennä konkurssiin niin saatte meiltä ostaa halvemmalla konkurssiin menevän yrityksen konkurssin jälkeen.

  22. Konkurssiasia käräjäoikeudelle on antanut lausuman varatuomari Paavo M. Petäjä. Hän tunnustaa ettei hänellä ollut toimeksiantoa asiassa.

  23. Konkurssiasiassa käräjäoikeudelle on antanut lausuman konkurssihakija eli APR:n konkurssipesän hoitajat.

  24. Konkurssiasiassa asianajaja pyysi valtakirjat minulta PR-Teollisuus Oy:n toimitusjohtajalta ja yhtiön hallituksen puheenjohtajalta, koska hänen mielestään konkurssi oli laiton. Hän oli mukana Ylivieskan käräjäoikeudessa valvomassa asiakkaiden saatavia, mutta kun kuuli ja näki tilanteen, niin hän pyysi avoimet valtakirjat asioiden hoitoa varten. Hän jätti valitukset tekemättä.

  25. Konkurssin jälkeen takaajille haettiin suoritustuomio, vaikka takaukset olivat purkautuneet koska kaupat oli purettu.

  26. Konkurssipesälle tehtyä edullisinta tarjousta ei hyväksytty, vaan hyväksyttiin rahanpesijöiden tarjous.

  27. Konkurssipesä myi kiinteistöt ja tuoteoikeudet rahanpesijöille, joista toiselle vaadittiin USA:ssa vankeutta 210 vuotta ja toisella 190 vuotta. Kauppasopimuksen välitti silloinen raahelainen asianajaja.

  28. KRP jätti rahanpesut tutkimatta

  29. Poliisi jätti puukartelliasiat tutkimatta Venäjän kaupan osalta tutkimatta


Koska olen selvittänyt asioita niin minua on viranomaisten taholta kohdeltu ihmisoikeussopimusten vastaisesti:

Erikoinen isänpäivä – tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html


Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
http://ahonblogi.blogspot.fi/2010/08/putkakertomus-208-2382010.html


Pyydän poliittista turvapaikkaa Bulgarian valtiolta

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/


Miksi ministerit eivät kuule? Pyydän apua!


Rikos ei ole vanhentunut koska ulosotto on voimassa. Oulun poliisille on turha tehdä mitään rikostutkintapyyntöjä ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.


    Jumalisjärven Lohi ay ja Emajoen Lohi Oy – nimismies Vesa Juntunen ja varatuomari Mikko Kovalainen

    https://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2012/08/jumalisjoen-lohi-ay-ja-emajoen-lohi-oy.html

    Asian rikostutkinnassa minulta ei otettu vastaan todistusaineistoa lainkaan. Kuulustelija kuulusteli minua ase näkyvästi esillä ja uhkasi pidättää minut jos en allekirjoita hänen laatimaansa kuulustelukertomusta. Kesken kuulustelun kuulusteluhuoneeseen pölähti ympäripäissään oleva syyttäjä. Kuulustelija ohjasi änkyräkännissä olleen syyttäjän pois. Kuulustelija jatkoi sen jälkeen minun uhkailuani ja otti minulta sormenjäljet ja kuvasi minut edestä ja sivulta. Sanottakoon se vielä, että kuulustelija oli minulle erittäin tuttu henkilö, mutta poliisina hän käyttäytyi kuin apina. Todistusaineistoa hän ei ottanut vastaan.

    Oikeuskäsittelyssä en saanut esittää mitään todistusaineistoa. Oikeutta oli seuraamassa kolme henkilöä, jotka todistavat seuraavaa:

    Minut tuomittiin kunnianloukkauksesta ja se on edelleen ulosotossa eli tämä prosessi on edelleen avoin, mutta poliisi ei tutki asiaa vaikka ulosotto pitää rikokset avoimena.





    Minulla on toinen kunnianloukkaustuomion maksu ulosotossa. Henkilö antoi asiassa väärän lausuman käräjäoikeudessa. Hän PR-Teollisuus Oy:n saattohoitajien yhteistyökumppani ja toimi PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajana niin, että jouduimme antamaan saattohoitajalle ja hänelle lopputilin. Hän varmasti tiesi salaistuista 48 miljoonan pantatuista kiinnityksistä ja muistakin rikoksista. Valitettavasti oman todistajana toimi odottamattomalla tavalla. Todistusaineisto on nyt kiistaton, mutta poliisi ei tutki asiaa. Rikos ei ole vanhentunut koska ulosotto on voimassa. Markku Koski tiesi salatuista 48 miljoonan pantatuista kiinnityksistä ja hän itse kertoi, että PR-Teollisuus Oy markkinoilta poistettavien listalla ja Keran Arponen oli luvannut pelastaa Kosken.




PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

https://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


Eniten olen huolissani Suomen oikeusvaltiotilanteesta. Saamani tiedon mukaan asiassa on tapahtumassa merkittäviä asioita eurooppalaisella foorumilla. Suomi ei ole oikeusvaltio. Tässä todistusaineistoa näkemykselleni.


Sinivalkoinen Kavallus eli 90-luvun laman edelleen jatkuvat vaikutukset

https://www.youtube.com/watch?v=VyIhuiwTXys&t=586s


Koiviston konklaavi - ilman musiikkia

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8&t=121s


Hätähuuto Suomesta

https://www.youtube.com/watch?v=4nXGEkuiAvs


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&t=37s


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI&t=51s


PE 17.05.2024 Rikos on niin suuri ettei sitä voida laillisin keinoin ratkaista. Vaadin taloudellisia korvauksia.

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/05/pe-17052024-rikos-on-niin-suuri-ettei.html


Presidentti Mauno Koivisto päätti pelastaa Suomen pankit, kun oltiin liittymässä EY-yhteisöön. Suomi jätti EY-jäsenhakemuksen 18.03.1992. Ns. Koiviston konklaavi pidettiin 06.05.1992 jossa päätettiin antaa pankeille suosituimmuusasema oikeuskäsittelyssä eli pankki voitti ylemmissä oikeusasteissa. Säästöpankkisopimus solmittiin Esko Ahon hallituksen ja 4 ostajapankin välillä 22.10.1992. Siinä päätettiin toimialarationalisointi eli yritysten markkinoilta poistaminen tietyiltä aloilta. Kera Oy:ssä oli perustettu ns. ruumiinpesuryhmä, joka käytti toiminnassaan saattohoitajia.

Tässä kiistaton todistusaineisto Suomen valtion rikollisesta toiminnasta. PR-Teollisuus Oy oli markkinoilta poistettavien listalla. Kauppasopimuksissa tehtiin törkeä 63 miljoonan markan petos ja muita rikoksia. Valtiopetos ei vanhene koskaan. Minun kidutusrikokseni jatkuu ja ulosotto on voimassa. Siksi rikokset eivät ole vanhentuneita.


Kalajoki 17.03.2024

Erkki Aho

Merenojantie 9 B16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti