Tänään esittelen meijeritoimintaa Kalajoella, Raution suojeluskunnan historiaa sekä Suomen historiasta jutun Sonera – saksalaista ilmaa 4.3 miljardilla.
Meijeritoiminta Kalajoella
Kalajoen
Ylipään Osuusmeijerin perustava kokous pidettiin marraskuun 23.
päivänä 1914. Toiminnan lakaamisen ehdoksi asetettiin 500 osuuden
merkitseminen. Osuusluku saatiinkin nopeasti merkityksi ja
rakennuspuuhat pantiin niin vilkkaasti käyntiin, että keväällä
ennen lumen sulamista rakennustarpeet oli ajettu meijerin paikalle,
joka valittiin Tyngänkylästä Suvannon talojen luota Kalajoen
pohjoisrannalta. Heti kesän tultua aloitettiin meijerin
rakentaminen ja samalla myöskin tehtiin koneistokauppa, jonka
mukaan meijerin piti valmistua käyntikuntoon marraskuun 1. päivään
samana vuonna. Maailmansodan puhjettua koneisto saanti kuitenkin
viivästyi ja vaikeutui, joten koneiston asennus alkoi vasta vuoden
lopulla ja joutui sittenkin muutamien koneiden viipymisen takia
keskeytymään. Lopullisesti meijeri valmistui vasta seuraavana
kesänä, jolloin maitoa voitiin ensi kerran vastaanottaa heinäkuun
13. päivänä. Karjanjalostustyöhön uhrattiin paljon varoja,
mutta tämä sijoitus on ollut kannattava, Meijerin rakennushanke
maksoi n. 17 000 markkaa.
Kalajoen Osuusmeijeri perustettiin
melkein samanaikaisesti Ylipään Osuusmeijerin kanssa.
Alkamispuuhat viivästyivät kuitenkin niin paljon, että
rakennustöihin ryhdyttiin vasta seuraavana syksynä, jolloin
rakennus valmistui ulkokattoon. Meijerirakennusta varten ostettiin
Sillanpään meijerirakennus. Muut tarvittavat tähän meijeriin
jäsenet toivat osuuslukunsa mukaan ilmaiseksi, samoin he tekivät
kaikki rakennustyöt.
Maailmansodan puhkeamisen johdosta
varsinkin koneiston, mutta osittain muiden rakennustarpeiden saanti
vaikeutui ja hinnat kohosivat. Kesäkuun 6. päivänä 1917 meijeri
oli muutoin valmis, mutta separaattori vielä puuttui. Siä
jouduttiin odottamaan heinäkuun 28. päivään asti, jolloin
meijeri saatiin käyntiin ensi kerran. Meijeri, joka rakennettiin
Pohjankylään, Kalajoen yi johtavan sillan lähettyville, tuli
maksamaan 54 000 markkaa. Se varustettiin yli 2000 litran
työkykyisellä koneistolla. Meijerin vastaanottosali osoittautui
liian ahtaaksi, joten sitä laajennettiin jo parin vuoden kuluttua.
Samalla rakennettiin meijerin yläkertaan kokoushuone.
Meijerin
valmistumisen viivästyttyä käytettiin talvikuukausina
Pitkäsenkylän kylämeijeriä, ja siinä alettiin tehdä pidätyksiä
uuden meijerin rahoittamiseen. Tillinpidätys tuottikin runsaat 6000
markkaa. Meijeri pääsi pian vapaaksi veloistaan. Meijerin
tarpeiksi hankittiin v. 1922 metsäkiinteistö, josta on otettu
poltto- ja rakennuspuita meijerille. Samoin kin Ylipään
Osuusmeijeri on tämäkin meijeri harrastanut karjatalouden
parantamista uhraten varoja siitoseläinten hankkimiseen ja
karjantarkastustoimintaan. Meijerillä on useampaan otteeseen ollut
oma siitossonni.
Mehtäkylän meijeritoiminta on kehittynyt
kokonaan paikkakunnan toisten kylien samoista puuhista
riippumattomana. Kylän ensimmäinen meijeri perustettiin maaliskuun
18. päivänä 1885. Tämä savuojan osuusmeijeri oli samantapainen
kuin paikkakunnan toisetkin kylämeijerit, aluksi kokonaan
käsivoimainen, ja myöhemmin rakennettiin kirnu hevosvoimalla
käytettäväksi. Meijeri oli toiminnassa tammikuuhun 1930. Toinen
samanlainen meijeri sijaitsi kylän toisessa päässä Jylkän talon
lähellä. Tämä meijeri paloi joulukuussa 1929.
Ajanmukaisen
meijerin rakentaminen oli Mehtäkylässäkin lukuisia kertoja
esillä ennen kuin se johti osuusmeijerin perustamiseen toukokuun 13.
päivänä 1929. Perustamisen yhteydessä oli myös kysymys
yhtymisestä Kalajoen Osuusmeijeriin ja sitä varten kokeiltiin
maidonkuljetustakin jonkin aikaa. Kuljetushankaluudet talven aikana
kuitenkin estivät yhtymisen toteuttamisen. Pahimpana meijeripuuhan
ehkäisijänä oli paikkakysymys. Varmoja vedensaantipaikkoja
meijeriä varten oli ainoastaan kahdessa paikassa, eivätkä
jäsenet päässeet yksimielisyyteen paikasta. Paikkakysymyksen
takia meijerin rakentaminen viivästyi vielä yhdellä vuodella,
jolloin vasta päästiin yksimielisyyteen. Meijeri rakennettiin
sementtitiilestä ja varustettiin 1500 litran koneistolla.
Laitoksesta tuli hyvin sopusuhtainen ja tarkoituksenmukainen.
Aiemmat meijerit luovuttivat seuraajalleen omaisuutensa, ja
talkoohenki oli kiitettävä. Meijeri aloitti toimintansa vuonna
1931.
Raution suojeluskunnan historia
Raution kuntakokous harkitsi turvallisuus-suojeluskunnan perustamista v. 1906, mutta katsoi kuitenkin olot niin rauhallisiksi ettei sitä tarvittu. Seuraavan kerran asia tuli vakavammin esille v. 1917, ja Raution suojeluskunta perustettiin 16.11.1917. Hankkeen varsinaisena puuhamiehenä toimi Alfred Niemelä ( myöhemmin sukunimi Tokola) ja poliisikonstaapeli Efraim Haapakoski, joka oli sotilasarvoltaan vääpeli ja hän oli aikaisemmin palvellut Venäjän armeijassa vääpelin vakanssilla. Suojeluskuntaan liittyi heti perustamisen jälkeen 30 jäsentä.
Suojeluskunnan toiminta alkoi vuoden 1918 alkupuolella. 30.1.1918 Raution suojeluskunta komennettiin Ouluun. Tähän komennuskuntaan osallistui 20 miestä. Kempeeleen suunnasta kalajokiset ja rautiolaiset hyökkäsivät kaupunkiin, joka 3.2.1918 vastaisena yönä vapautui.
Raution suojeluskuntalaisia osallistui taisteluihin, mm. Orivedellä, Tampereella, Hauholla aina Vipuriin asti, eikä tappioiltakaan säästytty. Yrjö Jokelin kaatui Orivedellä ja Frans Anttila Hauholla. Taisteluissa haavoittuivat ainakin Efraim Haapakoski, Richard Lyly, Augusti Suomala ja Aarne Yliverronen. Rautiolaisia suojeluskuntalaisia osallistui vartiointitehtäviin mm. Kokkolassa ja Seinäjoella.
Ensimmäinen rautiolainen, joka antoi henkensä isänmaan vapauttamisen puolesta oli Orivedellä 18.3.1918 kaatunut Yrjö Jokelin.
Vapaussodassa kaatui kaksi rautiolaista Yrjö Jokelin ja Frans Anttila
Vapaussodan uhrien muistoksi perustetun sankaripatsaan paljastustilaisuus pidettiin 4.6.1922.
Kotirintamalla suoritettiin rahankeräys, joka tuotti 600 markkaa ja Säästöpankki lahjoitti keräykseen 5000 markkaa. Näillä varoilla ostettiin vaatteita ja vaatteet lähetettiin rintamalla oleville suojeluskuntalaisille. Huhtikuun 15 päivänä pidetty Raution kuntakokous päätti kunnallistaa suojeluskunnan. Kokous päätti, että kaikki miehet 17-60 ikävuoteen on kirjoitettava suojeluskuntaan, jolle valittiin viisimiehinen esikunta. Siihen tulivat Alfred Niemelä, August Verronen, Jani Parantala, Jaakko Pyörret, Antti Kangas, sekä rahastonhoitajaksi J.J. Niemelä. Suojeluskunnan varoja päätettiin maksaa myös palkkaa suojeluskunnan päällikölle, joka silloin oli Alfred Niemelä. Punaisten puolella taisteluihin tiettävästi ei osallistunut yhtään rautiolaista.
Vapaussodan veteraaneja vasemmalla edessä Joel Räihä, Aarne Yliverronen, Jaakko Takkunen, Heikki Pahkamaa. Vasemmalla seisomassa Alfred Tokola, Richard Lyly, Väinö Suomala, Juho Ylitalo ja Armas Härö.
Setäni Antti Aho osallistui vapaussotaan.
Suomen senaatti vahvisti asetuksen suojeluskunnista, jolloin niistä tuli vapaaehtoisia maanpuolustusjärjestöjä. Maa jaettiin suojeluskuntapiirehin ja piirit alueisiin. Raution suojeluskunta kuului Keskipohjanmaan SK piiriin ja IV alueeseen, jonka päällikkönä oli jääkärikapteeni Ahti Leskinen. Hän kaatui jatkosodassa, Raution suojeluskunnassa oli enimmillään 80 jäsentä. Paikallispäälliköt vaihtuivat usein, koska toiminta oli vilkasta ja vakanssi oli aika suuritöinen.
Taipaleen piharakennuksen seinustalla v. 1928 istumassa vasemmalla August Taipale, Lempi Raasakka, Impi Peltonen, Tyyne Taipale, Rauha Taipale, Johanna Taipale, poika joka on osittain näkyvissä on Martti Taipale. Keskirivissä vasemmalla aluepäällikkö Leskinen, Viljo Parantala, Eino Alaverronen, Armas Niska, Otto Petäjistö, Tauno Alaverronen ja Väinö Typpö. Ylärivissä Martti Yliverronen, Martti Aho, Heino Verronen, Jaakko Pyörret, tunnistamaton ja Kaarlo Verronen. Kuvassa olevat naiset huolehtivat porukan ruokailusta.
Ensimmäiseksi paikallispäälliköksi valittiin Alfred Niemelä, joka oli SK vääpeli ja hänen jälkeensä oli päällikkönä toinen vääpeli eli Efraim Haapakoski muutaman vuoden. Sen jälkeen tuli päälliköksi Jalmari Niemonen, joka kuoli tapaturmaisesti. Hänen jälkeensä päällikoksi tuli Jalmarin veli Sulo Niemonen. Seuraava päällikkö oli Veikko Penttilä ja hänen jälkeensä Mikko Haapakangas, joka kaatui talvisodassa. Hänen jälkeensä päälliköksi tuli Niilo Saaronmaa, joka kaatui jatkosodassa. Jatkosodan aikana tehtävää hoitivat August Verronen ja Kalevi Vihma, vähän aikaa kumpikin.
Toiminta oli varsin monimuotoista. Järjestettiin erilaisia maastoharjoituksia ja ammuntaa. Ammuntaharrastus oli aivan kilpailutoimintaakin. Ensimmäinen ampumarata oli Kytölän rata, nykyisen Aimo Koiviston talon takana. Vuonna 1920 rata siirrettiin vanhan pappilan taakse metsään. Urheilutoiminta kuului kiinteästi suojeluskunnan toimintaan. Talvella järjestettiin hiihtokilpailuja ja kesällä yleisurheilukilpailuja. Myös erilaisia kursseja, juhlia ja valistustilaisuuksia järjestettiin lottien kanssa yhteistoiminnassa. Lotat hoitivat muonitukset ja muut järjestelyt.
Vuonna 1931 perustettiin urheiluseura Raution Kisailijat, mikä otti urheilutoiminnan hoidettavakseen, mutta ampumakilpailujen järjestäminen jäi edelleen suojeluskunnalle. Aluepäällikkö Leskinen oli hyvin usein mukana suoluskunnan järjestämissä tapahtumissa, Suojeluskunnalla oli myös poikaosasto, johon kuului usieta kymmeniä kansakouluikäisiä poikia, joille järjestettiin harjoituksia, kilpailuja ja ammuntaa pienoiskiväärillä. Poikaosaston kouluttajana toimi August Taipale. Kolemntäkymmentäluvun puolivälissä suojeluskunta osti Raution alapäässä meijerin vieressä sijaitsevan Lehtola nimisen kiinteistön, jossa oli aikaisemmin ollut yksityiskauppa, se oli ollut useammankin yrittäjän hallussa. Juuri talvisodan edellä rakennusta laajennettiin. Siihen tehtiin juhlasali ja vintille asunto paikallispäällikölle. Laajennuksen rakennusaineet kerättiin metsänomistajilta. Talkootyötä tehtiin paljon. Rakennusaikainen suojeluskunnan päällikkö Mikko Haapakangas ei ehtinyt paljon suojeluskunnan omasta talosta nauttia, kun talvisota alkoi, jossa Mikko Haapakangas kaatui. Jatkosodan aikana talo oli monenlaisessa käytössä. Siinä toimi muun muassa kulkutautisairaala.
Sodan jälkeen suojeluskunta määrättiin lakkautettavaksi. Raution suojeluskunta ehti ennen lakkauttamistaan lahjoittaa talon Mannerheimin Lastensuojeluliitolle toivomuksella, että talo kunnostetaan terveystaloksi. Kunta kuitenkin hankki talon omistukseensa ja rakensi terveystalon toiseen paikkaan Yliverroselta ostetulle tontille. Entisessä suojeluskuntatalossa oli kunnantoimisto noin kymmenen vuoden ajan ja kunnan vuokralaisena sinä toimi Raution Säästöpankki. Kunnantoimiston muutettua kirkolle, talo myytiin Uuno Alaverroselle.
Sonera - saksalaista ilmaa 4,3 miljardilla
Sonera
tarjousesitteessä 24.9.1999 liikenneministeriö vakuuttaa
tarjousesitteen sivulla kolme, että tarjousesitteen tiedot
vastaavat kaikilta olennaisilta osin tosiseikkoja sisältäen
mm. valtioneuvoston periaatepäätöksen. Liikenneministeriö
vakuuttaa, että tiedoista ei ole jätetty pois mitään sellaista
olennaista seikkaa, jonka voidaan olettaa vaikuttavan annettujen
tietojen oikeellisuuteen.
Valtioneuvosto antoi 16.9.1999
periaatepäätöksen, joka koskee valtion yhtiöomistusta koskevia
omistajapoliittisia periaatteita ja tavoitteita sellaisissa
yhtiöissä, joissa valtiolla on merkittävä omistusosuus. Sivulla
156 on teksti: ” Periaatepäätöksen mukaan uusille toimialoille
laajentuminen sekä muut strategiset päätökset edellyttävät
kuitenkin pääomistajan hyväksyntää”. Sivulla 157 on teksti: ”
Valtion yhtiön toiminnan ja kansantalouden kannalta erittäin
merkittävät sijoitukset ulkomailla edellyttävät pääomistajan
hyväksyntää ennekuin sijoituksesta lopullisesti päätetään”.
On täysin selvää, että tarjousesite johtaa asiakkaita harhaan,
jos pääomistajan hyväksyntää umts-kaupoille ei ollut niin kuin
väitetään. Totuus on kuitenkin se, että Sonera-asiaa käsiteltiin
talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa 4.9.2001 jolloin
ministeri Heinonen
sai
toimilleen ministerivaliokunnan täyden tuen. Oliko kysymys
takautuvasta tuesta? Jos tilanne oli se, ettei pääomistajan
hyväksyntää umts-kaupoille ollut niin silloin tarjousesite on
laadittu arvopaperimarkkinalain (425/26.5.1989) vastaisesti. Lain
toisen luvun 1 §:n mukaan: ”Arvopaperia ei saa markkinoida
antamalla totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja taikka
käyttämällä hyvän tavan vastaisia tai muuten sopimatonta
menettelyä.”
Erikoista on myös se, että Soneran
riskienhallintaryhmä ei saanut tutkia umts-uhkia etukäteen. Onko
Sonera korvausvelvollinen (pien)osakkaille väärän informaation
takia? Eikö liikenneministeriön ylijohtaja Samuli
Haapasalo ja
ministeriön liiketoiminta- ja omistajaohjausyksikön päällikkö
Kalevi
Alestalo sekä
ministeri Olli-Pekka
Heinonen ole
yhdessä Soneran hallituksen ja hallintoneuvoston kanssa
korvausvelvollisia aiheuttamistaan vahingoista? Perustuslain 118 §:n
mukaan virkamies on vastuussa asioista myös
taloudellisesti.
Soneraan
3,1 miljardia markkaa
Suomen
hallitus esitti eduskunnalle 3,1 miljardin markan pumppaamista
Soneraan. Keskustelu eduskunnassa kärjistyi, kun ministeri
Suvi-Anne Siimes arvosteli päätöstä. Siimes sanoi, että ”Hän
ei pidä riittävän todennäköisenä nyt tehdyn päätöksen
jäämistä ainutkertaiseksi.” Eduskunnassa kyseltiin, että mitä
Siimes
tarkoitti
hallituksen linjasta poikkeavilla lausunnoillaan. Lipponen toivoi
Siimeksen olevan täysin vaiti Sonerasta. Siimes kuitenkin muistutti
vielä eduskunnan edessä epäilyistään siitä, että ettei tämä
satsaus riitä pitämään yhtiötä pysyvästi veden pinnalla.
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Leena
Luhtanen (sd)
haukkui Siimeksen ”irtopisteiden vastuuttomasta ja erittäin
harkitsemattomasta keräämisestä”. Keskustan ryhmänjohtaja
Mauri
Pekkarinen piti
Siimeksen puheenvuoroa uskomattomana. Jukka
Gustavsson (sd)
epäili, ettei valtio voi olla pääomistajana passiivinen seuraaja
mittavissa liiketoimissa.
Minua kiinnostaa millainen raportti
annettiin eduskunnalle yhtiön tilasta, kun se pyysi
valtioneuvostolta 3,1 miljardin markan lisäpanostusta yhtiöön.
Kerrottiinko siinä totuus yhtiön tilasta? Mikä on yhtiön
tilintarkastajien vastuu asioissa? Miksi valtion tilintarkastajat
eivät ole puuttuneet Sonera-asiaan perusteellisesti? Miksi
valtiontalouden tarkastusvirasto ei ole tehnyt Sonera-raporttia
asioista valtioneuvostolle ja eduskunnalle? Miksi Sonerassa ei ole
suoritettu erityistilintarkastusta? Eikö kukaan valvo kansalaisten
etua, jota valtioneuvosto on valtuutettu eduskunnan päätöksellä
hoitamaan valtioenemmistöisissä yhtiöissä?
Miljardimunarien
moka
Sonera-seikkailuissa
menetettiin 4,3 miljardia euroa eli miljardi euroa enemmän kuin
raskaat sotakorvaukset oli Neuvostoliitolle ja lisäksi menetettiin
1,3 miljardia euroa verotuloja. Jos Suomi olisi oikeusvaltio niin
todelliset syylliset asetettaisiin vastuuseen. Toisin kuitenkin on
käynyt. Luullaan, että kuudet laudaatturit antavat pätevyyden
vaikka mihin. Laudaatturien omistajat näin ainakin itse uskovat,
vaikka heillä on vaikeuksia saada aamulla housuja jalkoihinsa. Jos
Sonera-kirjan tiedot ja muut todistusaineistot pitävät paikkansa
niin gongin olisi pitänyt kumahtaa ainakin pääministeri Paavo
Lipposelle ja
valtionvarainministeri Sauli
Niinistölle liikenneministeri
Heinosesta puhumattakaan. Valvontavastuu on laiminlyöty ennen
kaikkea kauppa-ja teollisuusministerin puolelta.
Eduskunnan
talousvaliokunta toteaa mietinnössään, ettei eduskunta käsitellyt
Saksan umts-lupia ilman uusia riskianalyysejä. Kysymyksessä on
Suomen siihenastisen taloushistorian suurin virhearvio arvoltaan
25,6 miljardia tapettua markkaa. Yhtiön johdon oman edun
tavoittelulla eli optioilla on ollut merkittävä rooli päätöksen
teossa. Sonerassa petti ylimmän tason valvonta. Soneran
yhtiöjärjestyksen 7 §:n 2 kohdassa määritellään
hallintoneuvoston tehtäväksi päättää hallitukselle
annettavista ohjeista asiassa. Yhtiöjärjestyksen mukaan
”hallintoneuvoston tulee valvoa, että asioita hoidetaan terveiden
liikeperiaatteiden mukaan ja kannattavuutta silmälläpitäen”.
Soneran hallintoneuvostossa istuivat kansanedustajat Pauli
Saapunki (kesk)
ja Bjarne
Kallis (kd),
joiden olisi pitänyt valvoa Soneran hallituksen toimia. On täysin
selvää, että yli 24 miljardin markan kauppa, joka on
250-prosenttisesti yhtiön liikevaihdon suuruinen kauppa, on
yhtiöjärjestyksessä periaatteellisesti tärkeä päätös ja
valtioneuvoston määrittelemä erittäin merkittävä sijoitus.
Valvonnan pettäminen ei merkitse vahingonkorvausvastuun
poistumista.
Talouspoliittinen
ministerivaliokunta 4.9.2001
Valtioneuvoston
verkkosivuilta Internetistä löytyi tieto viikolta 36 vuodelta
2001. Siinä todetaan, että ”talouspoliittinen
ministerivaliokunta sai 4.9.2001 liikenne- ja viestintäministeri
Olli-Pekka
Heinosen aloitteesta
informaatiota Sonerasta ja valtionyhtiöpolitiikasta.
Talouspoliittinen ministerivaliokunta antoi täyden tukensa
liikenne- ja viestintäministeri Heinoselle Soneraa koskevissa
kysymyksissä”.
Talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan
kuuluivat tuohon aikaan pääministeri Paavo
Lipponen (sd),
valtionvarainministeri Sauli
Niinistö (kok),
ministeri Suvi-Anne
Siimes (
vas.) ministeri Sinikka
Mönkäre (sd.),
ministeri Ville
Itälä (kok),
ministeri Tarja
Filatov (sd),
ministeri Jan-Erik
Enestam (rkp),
ministeri Kalevi
Hemilä (sitoutumaton)
ja ministeri Satu
Hassi (vihreät).
Soneran
hallituksen varapuheenjohtajan Liisa
Jorosen lausunnot
siitä, että umts-kaupoille oli valtio-omistajan lupa ovat
yhteneväisiä Soneran hallintoneuvoston Pauli
Saapungin lausuntojen
kanssa. Lisäksi Sonera entisen hallituksen jäsenet Tapio
Vaahtokivi,
Kari
Vikman ja
Reijo
Sulonen vahvistavat
Liisa
Jorosen lausunnot
oikeiksi. Ne ovat yhteneväisiä myös Soneran-kirjan väitteiden
kanssa.
Saako
ministeri valehdella ja jos saa niin minkä verran?
Ministeri
Suvi-Anne
Siimes paljasti
kirjansa julkistamistilaisuudessa ehkäpä kirjan myynnin
vauhdittamiseksi, että asiaa käsiteltiin talouspoliittisessa
ministerivaliokunnassa. Eduskunnassa ja oikeuskanslerille annetuissa
vastauksissa ministerit puhuivat muunnettua totuutta asiassa. Saako
ministeri valehdella ja jos saa niin kuinka paljon? Ministeri ei saa
valehdella, mutta ministeri kyllä voi valehdella. Se on nyt
todistettu. MOT
Ministeri Heinonen
ehti
julistaa hallituksen syyttömäksi. Myös ministeri Sasi teetti
asiasta johtamassaan ministeriössä pikaselvityksen, jonka mukaan
Soneran hallitus ja johtajat tekivät yksin päätöksen miljardien
eurojen investoinneista saksalaiseen ilmaan. Selvityksen mukaan
asiaa ei käsitelty valtioneuvostossa.
Valtion
tilintarkastaja silloinen kansanedustaja Kari
Myllyniemi väittää,
että valtion tilintarkastajat pyysivät jo vuonna 2000
liikenneministeriöltä selvitystä asiassa. Miten tämän tiedon
valossa ministeriö voi olla tietämätön. On täysin selvää,
että ministeriön ylijohtaja Samuli
Haapasalo ja
liiketoiminta ja omistajayksikön päällikkö Kalevi Alestalo ovat
informoineet ministeri Heinosta
asiassa.
Ei tällaisia päätöksiä tehdä ilman poliittista selkänojaa.
Sitä eivät kenenkään housut kestäisi. On täysin selvää,
ettei yksikään kokoomusministeri tee reilua kymmenesosaa valtion
budjetista vastaavaa kauppaa ilman valtionvarainministeri Sauli
Niinistön lupaa.
Oikeuskansleri Paavo
Nikula on
ollut virkansa puolesta hallituksen istunnoissa valvomassa, että
hallitus toimissaan noudattaa Suomen lakia. Sitten hän kuitenkin
ryhtyi tutkimaan, että onko ministerit noudattaneet toimissaan
Suomen lakia. Herää kysymys, että eikö oikeuskansleri ole jäävi
tutkimaan asiaan. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben
Zyskowicz kiirehti
asioissa oikeuskanslerin tutkintaa. Juristina hän oli tietoinen,
että oikeuskanslerille tehdyissä kanteluissa vain 0,00005
prosenttia aiheuttaa syytetoimen ja oikeuskanslerilta saadaan pommin
varmasti ei anna aihetta päätös. Niinhän siinä sitten kävi.
Oikeuskansleri pelasti poliitikot, vaikka kansalle tuli
miljarditappiot miljardimunareiden toimesta. Sonera-selvityksissä
oli uskottavuusongelma, kun oikeuskansleri oli asiantuntijana omassa
asiassaan. Perustuslain 29 §:n mukaan kansanedustajan on toimessaan
noudatettava oikeutta ja totuutta. Nyt kansanedustajat antoivat
hallitukselle luottamuslauseen Sonera-asian hoidosta. Tällainenko
on kansanedustajien oikeus ja totuus? Mielestäni äänestäjien ei
tulisi äänestää sellaisia kansanedustajia uudelleen, jotka
antoivat luottamuslauseen hallitukselle. He ovat toimillaan
osoittaneet, että heidän toimintansa on epärehellistä ja
moraalitonta. Nyt on syytä vaihtaa koko kentälliset. Meille ei
riitä, että ihminen on erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen.
Todelliset syylliset on saatava vastuuseen. Miljardimunarit on
saatava taloudelliseen ja oikeudelliseen vastuuseen.
Ketkä
ovat todelliset syylliset?
Luonnollisesti
Sonera toimiva johto, hallitus ja hallintoneuvosto ja ennen kaikkea
yhtiön hallituksen puheenjohtaja sekä liikenneministeriön
virkamiehet, jotka toimivat virkavastuulla asiassa.
Soneran
johtoryhmässä toimivat keväästä 2000 lähtien tj. Aulis
Salin,
varatoimitusjohtaja Kai-Erik
Relander,
Zedin johtaja Juha
Varelius,
Telecomin johtaja Aimo
Ekholm,
Plazan johtaja Harri
Holmen,
rahoitusjohtaja Kai
Ignatius ja
viestintäjohtaja Jari
Jaakkola.
Lisäksi johtoryhmän kokouksissa oli läsnä lakiasiainjohtaja
Maire
Laitinen ja
johtoryhmän sihteeri Tapio
Luukkonen.
Tämä ryhmä teki päätöksen mm. Saksan umts-luvista ja esitteli
päätöksen Soneran hallitukselle, joka hyväksyi sen. On täysin
kiistatonta, että yhtiön johtoryhmä ja hallitus ovat vähintäänkin
vahingonkorvausvelvollisia. Lisäksi Suomen hallituksen
talouspoliittinen ministerivaliokunta ja viime kädessä koko
sateenkaarihallitus on vastuussa asioista.. Myöskään vastuusta ei
voida vapauttaa niitä kansanedustajia, jotka antoivat
sateenkaarihallitukselle luottamuslauseen Sonera-asioiden hoidosta.
Kansalaisten varoja tuhlattiin 4,3 miljardia euroa eli yli 24
miljardia markkaa saksalaiseen ilmaan. Rahaa olisi tarvittu
lapsilisiin, eläkeläisten oikeudenmukaiseen kohteluun,
opiskelijoiden opintorahoihin, ruuan arvonlisäveron alentamiseen,
autoveron alentamiseen, tieverkoston parantamiseen, kansalaisten
peruspalveluihin, terveyden ja sairaanhoitoon, vanhusten hoitoon,
elinkautisvelkavankien oikeudenmukaiseen kohteluun, työttömyyden
hoitoon, kuntien talouden parantamiseen jne.
Miksi
Relander ei joudu vastuuseen?
Kirjanpitoalan
asiantuntija, HKKK:n professori Jarmo
Leppiniemi kritisoi
voimakkaasti Soneran tilinpäätöksen kirjanpitotietojen
esittelytapaa ja piti sitä harhaanjohtavana TV 2:n OBS-ohjelmassa
8.2.2002. Leppiniemen
mielestä
sijoittajien on erittäin vaikea tulkita tilinpäätöksen tietoja.
Leppiniemi arvosteli myös Soneran sijoittajaviestintää
kokonaisuutena puutteelliseksi. Monet tahot ovat käyttäneet
huomattavasti jyrkempiä sanoja arvioidessaan Soneran
sijoittajaviestintää. Arvioissa ovat esiintyneet sanat
harhaanjohtava, salaileva, puutteellinen, valheellinen, sijoittajia
halveksiva, epäuskottava ja epäjohdonmukainen.
Kirjan mukaan
Reladerilla
oli
kaikki valta. Orionin pääjohtaja Markku
Talonen oli
pitkään toiminut Soneran hallituksen sivutoimisena
puheenjohtajana. Relanderin tultua valituksi Soneran
varatoimitusjohtajaksi liikenneministeriö ja maan hallitus
halusivat nostaa Markku
Talosen Soneran hallituksen päätoimiseksi puheenjohtajaksi.
Järjestely takasi Taloselle 250
000 markan kuukausipalkan, isot bonukset ja työsuhde-edut sekä
muhkean optiosalkun. Näiden etujen myötä Talosesta tuli
Relanderin ja muun johdon etujen puolustaja, ei
valtio-omistaja.
Miksi
vielä palkitaan?
Runsaan
25,6 miljardin markan tappiot umts-kaupoilla aiheuttanut Soneran
hallitus on päättänyt maksaa seitsemälle johtajalle ja 66 muulle
avainhenkilölle yhteensä 8,2 miljoonan euron eli 50 miljoonan
markan suuruisen palkkion, mikäli Soneran ja Telian fuusio
toteutuu. Tämän päätöksen hallitus teki jo huhtikuussa, mutta
julkisuuteen se päästettiin vasta lokakuun alussa. Jokainen
Soneran osakkeita 1990-luvun lopulla järjestetyssä osakeannissa
ostanut on menettänyt puolet rahoistaan, joilla on osakkeita
ostanut. Soneran rahavirrat olisi pitänyt tutkia perusteellisesti ja
todelliset syylliset olisi pitänyt saada vastuuseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti