LA 04.05.2024 Kansanedustajia Kalajoelta

Kalajoelta on ollut seuraavat henkilöt valtiopäiväedustajina talonpoikaissäädystä:
1624 Sipi Ollinpoika Hannila, Pohjankylä
1655 Sipinpoika Laurila
1672, 1675 Juho Juhonpoika Kopakkala
1682 Matti Matinpoika Metsälä, Metsäkylä
1734 Jooseppi Kääntä, Kääntä
1771-1772 Antti Sorvari, Taluskylä
1872 Jaakko Merenoja
1877-1878 Jaakko Myllylä
1897, 1899, 1905-1906 Kalle Myllylä

Kalle Myllylä – valtiopäivämies

Taiteilija Tanja Luukkosen muotokuvapiirros Kalle Myllylästä

Kalle Pekanpoika Myllylä syntyi Kalajoella 14.9.1844 ja kuoli siellä 11.7.1923. Kalle Myllylän isä oli Merimies Pekka Heikkilä, alkujaan Tuura. Myllylä sukunimen hän otti mennessään toiseen avioliittoon ja muuttaessaan asumaan Pitkäsenkylän Myllylään. Kalle Myllylä ei käynyt muuta virallista koulua kuin rippikoulun. Hänen lahjakkuutensa ilmeni jo pienenä. Naapuritalon isäntä, joka tunnettiin sen lukumiehenä, opetti hänet lukemaan j0 6-vuotiaana. Seurakunnan pastori E.R. Alceniiuksen sanotaan opettaneen laskutaitoa Kalle-pojalle, joka oli 11-vuotias pastorin muuttaessa Lapväärtiin. Itsekseen hänen sanottiin opetelleen Vivolin laskuopin. Itse hän myöskin opetteli kirjallisen ruotsinkielen taidon niin, että pystyi laatimaan asiakirjoja, jotka yleensä silloin piti olla ruotsinkielisiä. Hänellä oli erittäin selvä käsiala ja taito laatia selviä, helposti ymmärrettäviä asiakirjoja ja kokousten pöytäkirjoja. Häntä käytettiin jo varsin nuorena asiakirjojen laatijana ja perunkirjoitusten pitäjänä.

Kalle Myllylä valittiin Kalajoen kunnan kirjuriksi 21.3.1870. Siinä tehtävässä hän teki varsinaisen elämäntyönsä, 52 vuotta. Viime vuosisadan loppupuolella ja vielä tämän vuosisadan alussakin oli kunnallisten asioiden hoito jokseenkin yksinomaan kunnankirjurin tehtävänä. Myllylä oli erittäin pidetty ja tehokas kunnankirjurin toimessaan.
Kun Myllylä lopulla vuotta 1922 sitten luopui kunnankirjurin tehtävästä, myönsi valtuusto hänelle kunnanhallituksen esityksestä 6000 markan kertakaikkisen korvauksen eläkkeenä. Tämä vastasi hänen lähes seitsemän vuoden palkkaansa.

Kalle Myllylän työ valtiopäivämiehenä alkoi, kun seudun talonpoikia talonpoissäädyssä edustanut Pietari Päivärinta korkean ikänsä takia kieltäytyi ehdokkuudesta. Myllylä valittiin valtiopäiville talonpoikaissäätyyn 1897. Hän oli mukana myös 1899 ylimääräisillä valtiopäivillä ja tuli valituksi taas 1905-06 valtiopäiville, jotka olivat viimeiset säätyvaltiopäivät. Yksikamarisen eduskunnan ensimmäisille valtiopäiville Kalle Myllylä valittiin vaalipiirinsä suurimmalla äänimäärällä. Hän lukeutui vanhasuomalaiseen puolueeseen. Näillä valtiopäivillä tuli ensikerran esille Rahjan satama-aloite, jonka yhtenä allekirjoittajana oli luonnollisesti Kalle Myllylä. Hän oli vielä vuoden 1909 molemmilla valtiopäivillä, jotka olivatkin sitten hänen viimeisensä. V.H. Kivioja kirjoittaa 1944, Myllylän syntymän 100-vuotishistoriikissään: ”Valtiopäivätoverit, joita vieläkin on elossa, muistavat Myllylää vaatimattomana edustajana ja pystyvänä valiokunnan jäsenenä. Elämä oli aina vakaata ja esimerkiksi kelpaavaa heidän yksimielisen todistuksensa mukaan. Oman maan ja maakunnan asioita hän ajoi sydämensä koko lämmöllä ja kokemuksensa tukemana.

Eläkevuosista kunnankirjuri Kalle Myllylä ei ehtinyt nauttia. Kun hän vuoden 1922 lopulla luopui kirjurin tehtävästään, kuoli hän heinäkuun alkupuolella 1923. Kalajoen kunta on pystyttänyt hänen haudalleen muistomerkin. Kalle Myllylän ensimmäinen puoliso Anna Heikintytär Hukka syntyi Himangalla 18.07.1842 ja kuoli Kalajoella 30.12. 1883. Toinen vaimo Stiina Maria Pekantytär Törmälä, syntynyt Kalajoella 2.12.1843 ja kuollut Kalajoella 7.11.1914.

Liisi Kivioja – ensimmäisen eduskunnan naiskansanedustaja Kalajoelta

Taiteilija Tanja Luukkosen muotokuvapiirros Liisi Kiviojasta

Kansanedustaja Liisi Kivioja

Vasemmalla kuvassa oleva talo Liisi Kiviojan talo Lankilantie 4, jossa hän toimi Kansallis-Osake-Pankin konttorin johtajana.

Liisa (Liisi) Kivioja (entinen Kari) s. 10.1.1859 Siikajoella ja kuollut 30.10.1925 Helsingissä, oli kansakoulunopettaja, pankinjohtaja ja Suomalaisen puolueen kansanedustaja ensimmäisessä eduskunnassa 1907-1910 edustaen Vaasan läänin eteläistä vaaliiiriä.

Kivioja oli siikajokisen räätälin tytär, joka pääsi itseopiskelun avulla Jyväskylän seminaariin ja valmistui sieltä 1881 kansakoulunopettajaksi. Hän toimi kansakoulunopettajana Vähässäkyrössä 1881-1882 ja Oulunsalossa 1882-1888. Kun hänelle ei papiksi valmistuneen puolisonsa kanssa löytynyt työtä samalta paikkakunnalta, lähti pariskunta vuosiksi 1891-97 Amerikkaan, missä aviomies toimi siirtolaispappina. Heillä oli asuntonaan eräänlainen rivitalo, jossa oli yhteinen eteinen toisen perheen kanssa, jolla oli runsaasti lapsia. Yksi lapsista mieltyi naapureihin niin, että konttasi sinne aina kun kuuli ovissa kuljettavan ja rupesi olemaan yötkin naapurissa. Kun Kiviojat olivat lähdössä Suomeen, ilmoitti pieni Jani-poika lähtevänsä mukaan. He adoptoivat lapsen – omaa lasta perheessä ei ollut – ja näin heillä oli palatessaan poika ja seurakunnan antama hopeamalja alusvateineen. Malja on Liisi Kiviojan kuoleman jälkeen ollut Kalajoen seurakunnan kastemaljana. Siihen on kaiverrettu ”Muisto Fairpartin seurakunnasta pastori A. Kiviojalle”.

Suomeen palattuaan Kiviojat asettuivat ensin Teuvalle, mutta tulivat Kalajoelle 1902. Aapeli Kiviojan tultua valituksi Kalajoen kappalaiseksi. Teuvalaiset pyysivät tarmokkaan pastorskan kansanedustajaehdokkaaksi ensimmäisiin eduskuntavaaleihin, ja hänet valittiin Suomalaisen puolueen listoilta kansanedustajaksi Vaasan läänin eteläisestä vaalipiiristä vuosiksi 1907-09. Matka eduskuntaan kulki Kalajoelta.

Eduskunnassa Liisi Kivioja kannatti muiden naisedustajien rinnalla naisille oikeutta

kaikkiin valtion virkoihin, kätilöiden palkkaamista kuntiin, 21 vuotta täyttäneille aviovaimoille täysivaltaisuutta itseensä ja omaisuuteensa nähden, äitien vakuutuslainsäädännön parantamista ja aviottomien lasten aseman parantamista, mutta myös muun muassa yleistä oppivelvollisuutta ja kansankirjastojen avustamista. Kalajoen Hietalan kappalaisen pappilassa hänen käden jälkensä näkyy vieläkin, sillä suurin osa hänen istuttamistaan pihakoivuista on vielä pystyssä.

Miehensä kuoltua 1909 junassa paluumatkalla Helsingistä sairaalahoidosta Liisi Kivioja lähti Kuopioon, missä hän oli vanhain sokeain työkoulun johtajana 1910-1918. Kun hän joutui jättämään tehtävänsä koulun taloudellisten vaikeuksien vuoksi 1918, hänet valittiin naiselle harvinaiseen tehtävään, Kansallis-Osake-Pankin paikallisen konttorin johtajaksi Kalajoelle.

Kesällä 1918 hän palasi Kalajoelle, missä hän oli viihtynyt hyvin. Hän osti Mehtäkylästä hirsitalon, jonka siirrätti kirkonkylälle – osoite Lankilantie 4. Talon kulmakamarissa hän hoiti Kansallis-Osake-Pankin asioimiston johtajan töitä 1918-25.

Tämän lisäksi hän osallistui Kalajoen naisyhdistyksen toimintaan, jossa hän oli ollut mukana jo kappalaisen puolisona. Jäsenet hankkivat varoja mm. keittämällä hernesoppaa Santaholman pyykkipadassa markkinamiehille myytäväksi. Naisyhdistys piti joitakin vuosia Tyngällä Rahkossa kehkotautiparantolaakin. Yhdistys on lopetettu 1960-luvulla. Liisi Kiviojan elämäntyön merkittävin vaihe ajoittuu Kalajoelle.

Leonard Typpö – Raution viimeinen kansanedustaja

Taitelija Tanja Luukkosen muotokuvapiirros Leonard Typpöstä

Itsenäisenä maalaiskuntana Rautio oli vuodesta 1865 alkaen, jolloin annettiin asetus kunnallishallinnosta maalla. Raution kunta liitettiin Kalajoen kuntaan 1.1.1973. Rautiolaisuus on käsite. Rautiolaisuutta juhlitaan joka kesä viikon ajan.

Rautiolainen Leonard Typpö valittiin kansanedustajaksi ensi kerran vuonna 1911 Oulun läänin eteläisestä vaalipiiristä Suomalaisen puolueen vaaliliitosta. Hän oli ehdokkaana suomalaisen puolueen vaaliliitossa kaikkiaan seitsemällä listalla, joista kahdessa ensimmäisenä nimenä ja viidessä mukana toisena nimenä. Ykkösnimenä Typpö oli Rautio-Sievi-listalla, jonka tunnus oli ”Suomalaisuus voittoon, kansa valtaan” sekä Ylivieskan listalla, jonka tunnus oli ”Suomalaisuus voittoon”. Toisena nimenä Typpö oli Saloisissa, Oulaisissa, Haapavedellä, Limingassa ja Nivalassa. Alueellisesti varsin merkittävää oli se, ettei Typpö ollut lainkaan ehdokkaana Kalajoen listalla. Saloisten listan tunnus oli sama kuin Rautio-Sievin-listalla ja Oulaisten listalla sama kuin Ylivieskassa. Haapaveden listan tunnus oli ”Kansallinen yksimielisyys”, Limingan listan ”Suomalainen puolue” ja Nivalan listan ”Totuus maan perii”.

Typön ensimmäinen kausi Suomalaisen puolueen kansanedustajana jatkui vuoteen 1914 ja toisen kerran hän oli saman puolueen kansanedustajana 1917-1918. Kolmannen kerran Leonard Typpö valittiin eduskuntaan Kokoomuksen listoilta Oulun eteläisestä vaalipiiristä vuonna 1918 ja hän oli mukana vuoteen 1921 saakka. Eduskunnan valiokuntatyöskentelyyn hän osallistui lakivaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa. Vapaussodan aikana Leonard Typpö oli asunut erään toisien edustajan kanssa helsinkiläisperheessä, jonka poika oli murhattu juuri ennen sodan syttymistä. Edustajat olivat pelänneet henkensä puolesta ja siksi he olivat terveinä miehinä asuneet kahden viikon ajan erään professorin johtamassa sairaalassa tämän suostumuksella vapaussodan taisteluissa haavoittuneiden potilaiden joukossa.

Leonard Typön maallinen matka päättyi 54 vuoden iässä kotona 27. päivänä kesäkuuta vuonna 1922 ilmeisesti aivokasvaimen, aivosuonten katkeamisen tai aivokuumeen johdosta.

Lestadiolaisen herätysliikkeen maallikkosaarnaajana ja virsirunoilijana sekä kansanedustajana jälkimaailman tietoisuuteen jäänyt Leonard Typpö oli syntynyt 29. tammikuuta 1868 torpparin, sittemmin talon isännän Kaarle Heikinpoika Alatypön ja tämän ensimmäisen vaimoin Loviisa Juhontytär Mäkelän kuudesta lapsesta vanhimpana.

Leonard Typön kotitila ei ollut suuren suuri, maata on ollut vain noin seitsemän hehtaaria ja tilalla on asunut Leonardin lisäksi kaksi hänen veljeään. Leonard on mennyt ensimmäisen kerran naimisiin 18-vuotiaana itseään vuotta nuoremman Fredrika Nikodemuksentytär Sipilän kanssa. Perheeseen syntyi kaksi lasta. Kuukausi toisen lapsen syntymän jälkeen Leonard Typpö perheineen lähti siirtolaiseksi Amerikkaan, missä he viipyivät hieman yli viiden vuoden. Typöt asuivat Fitchburgissa Massachushetsin osavaltiossa ja Leonard työskenteli rautalankatehtaassa. Amerikassa perheeseen syntyi kolmas tyttö. Rautioon perhe palasi 1895 ja seuraavana vuonna Frederika äiti kuoli kolmisen viikkoa perheen neljän lapsen syntymän jälkeen.

Leonard Typpö vihittiin toiseen avioliittoon 23. joulukuuta 1902 Anna Sorvarin kanssa. Leonardille ja Anna syntyi viisi lasta, joista kaksi kuoli vain muutaman viikon ikäisinä. Lapsista muistetaan Usko Typpö, joka isänsä tavoin toimi pitkän ajan maallikkosaarnaajana. Leonard Typpö on kirjoittanut erittäin runsaasti Siionin lauluja ja toimittanut kaikkiaan kolme laulu- ja virsikokoelmaa. Ensimmäinen näistä laulukirjoista ilmestyi vuonna 1902 ”Siionin kansan matkalaulut elämän tiellä”-nimisenä. Kolmas laulukirja ilmestyi vuonna 1912. Silloin Leonard oli toiminut jo jonkin aikaa kansanedustajana. Typpö oli aikansa vanhoillislestadiolaisuuden johtavia hahmoja.

Sakari Ainali – kansanedustaja

Taiteilija Tanja Luukkosen muotokuvapiirros Sakari Ainalista

Sakari Ainali oli kansanedustaja ja maallikkosaarnaaja, joka oli Himangalla 3.12.1874 ja kuollut Oulaisissa 31.10.1938. Sakari Ainalin vanhemmat olivat Matti Ainali ja Briitu Isopahkala. Sakari Ainali syntyi Sillantakasen talossa Himangan Ainalin kylässä. Koti oli maanviljelystila ja eläminen perustui siellä suurimmaksi osaksi luontaistalouteen. Lasten ollessa alaikäisi äiti kuoli. Sakari oli lapsista vanhin ja kun hän oli 19-vuotias meni isä toisen kerran naimisiin. Tämä ei ollut Sakarille mieleen ja hän sanoi veljelleen Oskarille lähtevänsä Ameriikkaan. Sinne hän lähtikin 1893. Matkarahaa hän sai isältään 500 mk ja evästä kotoaan mahdollisimman paljon. Matkatoverit olivat välillä ihmetelleet, kun Sakari ei ollut raaskinut ostaa itselleen juuri mitään, kuten toiset olivat tehneet.

Viikkoja kestäneen matkan jälkeen oli haastattelu ja tulotarkastus. Tulijoilla olisi pitänyt olla jokin tietty summa maihinnousurahaa. Vuorollaan sitä oli kysytty Sakariltakin. Hän oli vastannut hänellä on kymmenentuhatta markkaa. Tosiasiassa hänellä oli vain 50 penniä, mutta hän pääsi maihin. Matka jatkui South Dakotaan Black Hillsin vuoristoon Lead-nimiseen kaupunkiin. Siellä oli ja on vieläkin kultakaivos. Sinne Sakari pääsi töihin. Vaikka hänellä oli vain kaksi viikkoa kiertokoulua ja rippikoulu koulupohjanaan, niin hän halusi oppia sillä ”engelskaa” ja myös oppi niin, että tuli toimeen. Työssään hn kohosi työnjohtajaksi. Amerikassa Sakari avioitui Etelä-Pohjanmaalta tulleen Maria Leppilaakson kanssa. Kotimaa oli kuitenkin mielessä ja Matti-isän kutsu Ainalin kylälle. Loppuvuodesta 1902 perhe muutti takaisin Suomeen ja ensin Ainalin kylälle.

Seuraavana kesänä tulivat kovat koettelemukset. Kaikki kolme perheen lasta kuolivat viikon sisällä silloin raivonneeseen tulirokkoon. Sakari ja Emilia muuttivat Himangan kirkonkylälle 1903, josta he olivat ostaneet pienen maatilan. Asuttuaan aluksi pienessä mökissä he vuonna 1904 rakensivat uuden asunnon, joka sijaitsi nykyisen Joensuun kaupan kohdalla. Samana vuonna Sakari Ainali sai uskonnollisen herätyksen, hän lähti parannuksen askelille ja sain uskon lahjan. Vuonna 1906 hän alkoi saarnatoiminnan , oli Lestadiolaisen lähetystoiminnan palveluksessa toiminnanjohtajana 1906-1913 liikkuen eri puolilla maata. Saarnatoimi jatkui kuolemaan saakka, vuoteen 1938.

Sakari Ainali oli perustamassa Himangan Saha ja Mylly osuuskuntaa vuonna 1911. Hän oli osuuskunnan johtajana 1911-18 ja hallituksen jäsenenä 1919-1923, välillä tilintarkastajana ja sitten uudelleen hallituksen jäsenenä vuoteen 1934. Sakari Ainalin yhteiskunnallinen toiminta alkoi Himangan kunnan luottamustehtävissä. Hän oli kuntakokouksen puheenjohtaja 1910-19 ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja 1920-1921 ja jäsenenä 1922-26 sekä 1936-38. Hän oli perustamassa osuuskauppaa ja säästöpankkia Himangalle 1914.

Vuonna 1924 Sakari Ainali valittiin kansanedustajaksi Oulun läänin et. Vaalipiiristä. Toisen kerran hänet valittiin samasta vaalipiiristä 1927. Jouko Talonen kirjoittaa väitöskirjassaan 1988, että Sakari Ainali oli näissä vaaleissa kokoomuspuolueen ääniharava. Vuoden 1929 vaaleissa Sakari Ainali joutui kovan arvostelun kohteeksi suhtautumisestaan taidepohjaisen kulttuurin kuten esim. oopperan määrärahoihin. Hänet leimattiin myös naispappeuden vastustajaksi ja eräitä muita ehdokkaita pidettiin Ainalia sivistyneempinä. Hän jäi näissä vaaleissa valitsematta, mutta kun eduskunnan hajottamisen vuoksi pidettiin uudet vaalit jo vuonna 1930, valittiin Ainali samasta vaalipiiristä kuin aikaisemminkin. Tämä kansanedustajakausi kesti vuoteen 1933.

Kirkolliskokouksen jäseneksi Ainali valittiin 1928. Siellä hän kuului mm. virsikirjavaliokuntaan 1934-35. Sakari Ainali oli vuoden saarnamatkalla USA:ssa. Vuodet 1932-35 olivat Sakari Ainalin elämässä raskaita ja murheellisia. Oli kuoleman surua, kun vaimo ja kolme lasta kuolivat. Viimeisenä kuoli juuri papiksi valmistunut Arvo-pooiia, josta isä toivoi työnsä jatkajaa Jumalan valtakunnan työvainiolle. Perheeseen syntyi 13 lasta ja kahdeksasta Sakari Ainali joutui luopumaan ennen 1938 tapahtunutta kuolemaansa.
Lähdeaineisto: Pentti Pulakka Keskipohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8

5. H. Kivioja - Kalajoen viimeinen kansanedustaja

Taitelija Markku Hakolan maalaus V.H.Kiviojasta kansanedustaja-ajaltaan ja Jokelan pappilasta.

Kuva rovasti V,H.Kivojasta

Vilho Heikki Kivioja syntyi 21.1.1896 Kalajoella ja kuoli 2.11.1977 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat talollinen Heikki Juhonpoika Kivioja ja Susanna Sofia Antintytär, omaa sukua Himanka. Pariskunnalle syntyi kuusi lasta, joista Vilho toiseksi nuorin. Kalajoen maalaisympäristö leimasi tulevan valtiomiehen lapsuusmaisemaa. Vilhon kotitila, Kiviojan tila, oli paikallisiin tiloihin verrattuna suuri. Perhe hoiti 20 lypsävää, 16-17 hiehoa ja yhtä sonnia. Vilhon isä, Heikki Kivioja tunnettiin lestadiolaisten johtomiehenä ja Rauhanyhdistyksen perustajana. Vilho oli nelivuotias kun perheen äiti Susanna Kivioja kuoli. Isä kuitenkin meni melko pian uudelleen naimisiin ja lasten äitipuoli tuli Kiviojan taloon vuonna 1902. Vilho Heikki Kivioja kihlautui kokkolalaisen Alice Johanna Bergrothin kanssa kesäkuussa 1917 ja heidät vihittiin joulukuussa 1918. Vilho Kivioja oli vapautettu polvivamman vuoksi helmikuun alussa 1918 Kalajoen kunnallislautakunnan toimittamassa kutsunnassa asevelvollisuudesta.

Kiviojan perheeseen syntyi 11 lasta, neljä tyttöä ja seitsemän poikaa. Kivioja valmistui papiksi 1918. Myöhemmin hän täydensi opintojaan suorittamalla filosofian kandidaatin tutkinnon 1945 ja auskultoimalla uskonnon opettajaksi. Kivioja toimi ylimääräisenä pappina useissa seurakunnissa, kuten Rovaniemellä, Hyrynsalmella, Pyhäjärvellä, Haapajärvellä ja Kuivaniemellä, kunnes hänet valittiin Kalajoen seurakunnan toiseksi kappalaiseksi 1923. Hietalan pappilaan kuului siihen aikaan 20 hehtaaria viljeltyä maata. V. H. Kivioja oli Kalajoen kunnanvaltuuston jäsen 1924-25 ja 1928-29.

Pitkäaikainen kansanedustaja

Kiviojan ehdokkuus ei saanut puolueessa kaikkien hyväksyntää, sillä joillakin oli pelko, ettei vaalipiirin entinen maalaisliiton lestadiolainen kansanedustaja Eero Nurmesniemi pääsisi enää eduskuntaan. Maalaisliitto sai kuitenkin läpi molemmat vanhoillislestadiolaiset ehdokkaansa, Kiviojan ja Nurmesniemen. V.H.:lle, kuten häntä yleisesti kansan suussa nimitettiin, annettiin 2683 ääntä.

V.H. Kivioja toimi ansiokkaasti kansanedustajana vuosina 1929-1944. Hän oli maalaisliiton edustaja ja toimi koko kansanedustajakautensa lakivaliokunnan jäsenenä. Ensi töikseen hän kiinnitti huomiota kansanedustajien korkeisiin palkkoihin. Hän ei esitellyt aloitettaan kansanedustajien palkoista edustajatovereilleen ja joutui sen vuoksi eduskuntaryhmänsä ripitettäväksi. Eduskuntaryhmän mielestä Kivioja oli aloitteellaan saanut eduskuntatyön naurunalaiseksi ja näin halventanut eduskunnan arvoa. Vaikka V.H.:n aloite ei saanut kansanedustajien tukea niin hänellä oli kuitenkin kansan tuki takanaan. Kivioja oli myös tyytymätön kansanedustajien työn verkkaisuuteen. Hän ei hyväksynyt kansanedustajien laiskottelua. Hän vetosikin pappina Raamatun sanoihin: ”Työtä on tehtävä otsansa hiessä”. Mies oli myös suuren valiokunnan jäsen ja perustuslakivaliokunnassa varajäsen. V.H. ei kielloista huolimatta lakannut puuttumasta kansanedustajien palkkoihin. Taustalla lienee vaikuttanut pula-aika. Vihdoin Kiviojan aloite kansanedustajien palkoista sai eduskuntaryhmän yksimielisen kannatuksen ja se hyväksyttiin ilman keskustelua 24.11.1933.

Kivioja oli vahvasti kieltolain kannalla loppuun saakka. Eduskunnassa hilpeyttä herättäneessä puheenvuorossaan hän ehdotti, että väkijuomalain 93 §:n täytäntöönpanoasetukseen hallitus sisällyttäisi sellaisen pykälän, että tarjoilija sekoittaisi väkijuomat, esimerkiksi sillisalaattiin tai riisiryynipuuroon, koska on mahdollista, että laivassa matkustava asiakas tilaa aterian, mutta ei syö, vaan juo ainoastaan juoman.

Kansan ymmärtäjä

V.H. Kiviojan myötätunto oli heti alusta alkaen Nivalan konikapinan pulamiesten puolella. Hän teki yhdessä saman vaalipiirin kansanedustajien kanssa aloitteita kapinallisten armahtamiseksi. Kivioja hyväksyi täysin pulamiesten toiminnan esivaltaa vastaan ja kannattaessaan heidän armahtamistaan V. H. suhtautui varsin nihkeästi viihdepohjaiseen kulttuuriin. Hän edusti ajattelua, jossa oopperaa ja teatteria pidettiin turhuutena ja hänen mielestään näihin ”herrojen hömpötyksiin” tuhlattiin liikaa valtion varoja. Kivioja suhtautui kielteisesti myös kilpaurheiluun, mutta ei urheilun harrastamiseen.

Eduskuntatalon valmistuessa 1931 nousi meteli Wäinö Aaltosen eduskunnan istuntosaliin tekemistä muotokuvista. V.H. Kivioja vaati epäsiveellisten patsaiden poistamista. Kivioja olisi sijoittanut patsaisiin menneet rahat mieluummin köyhien kotien lapsille. Kivioja puheenvuorossaan totesi, että ”pikemmin ne esittävät hullujenhuonelaisia niin kuin Luukkaan evankeliumissa 8:27 kerrotaan, että mielenvikainen mies ei pitänyt vaatteita päällään.”

Kalajokiset muistavat rovastin mielipuuhassaan eli kuokan varressa. Kuokka ja lapio luontuivat hänelle yhtä hyvin kuin kansliatyötkin. V.H. teki kaikkia töitä. Kerrotaan, että hän oli ollut alasti tyhjentämässä lehmänavetan virtsakellaria, kun Kyösti Kallio oli tullut ministeriaikanaan tapaamaan Kiviojaa, joka oli syytänyt alasti kellarin pohjasta sakeaa velliä ämpäriin. On todennäköistä, että rovasti ei halunnut sotkea vaatteitaan vaan toimi virtsakellarissa sen takia alasti.

Kansanedustaja Vilho Kiviojan aktiivisin kausi sijoittui vuosiin 1931-1935, jolloin hän käytti 277 puheenvuoroa.

Kiviojalle jäi eduskuntatyöstä aikaa muuhun. Niinpä hänellä oli 1930-luvulta alkaen keskiviikkoisin radion aamuhartausvuoro, mikä oli suora lähetys Vanhasta kirkosta. Rovasti piti myös iltahartauksia, usein juuri perjantaisin, jolloin hänellä oli tapana sisällyttää hartaukseen viestejä perheelleen. Niinpä hartausten jälkeen yleensä tiedettiin pääsikö V.H. viikonlopuksi kotiin.

Ratahanke tuotti pettymyksen

Vilho Kivioja ei ollut valtakunnan tason poliitikko. Hän ajoi eduskunnassa enimmäkseen paikallisia asioita. Hän jäi aikansa muiden vahvojen maalaisliittolaisten, kuten Kyösti Kallion ja K.A. Lohen varjoon. Kiviojan ansiosta saatiin aikaan Alavieskan- Raution maantie ja Siipojoen perkaus.

Kansanedustajana Kivioja otti kantaa Siipojoen perkaukseen ensimmäisen kerran vuoden 1935 tulo- ja menoarvion käsittelyn yhteydessä.

Kalajoen rautatiehanketta V. H. Kivioja ajoi koko kansanedustajakautensa ajan. Ensimmäisen aloitteensa hän teki rautatiestä vuoden 1929 valtiopäivillä. Seuraavilla valtiopäivillä hän uudisti aloitteensa. Hän perusteli aloitettaan seuraavasti: ”Tarpeellinen hiekka löytyy radan varteen kaivettavista sivuojista, joista ei tule suuria kustannuksia, vaan insinööri Reijmanin lausunnon mukaan tarvitsee vain latoa ratapölkyt ja kiskot, niin rata on valmis.” Kivioja uudisti aloitteensa myös vuoden 1933 valtiopäivillä. Rautatiehallitus ilmoitti kuitenkin tammikuussa 1938, että rautatien rakentaminen Rahjaan oli rautatiehallituksessa hylätty. Syyskuussa 1944 päivätty aloite oli Kiviojan viimeinen vetoomus satamaradan puolesta.

Vilho Kivioja otti eduskunnassa kantaa myös siirtoväen pika-asuttamiseen. Hän oli uudisraivauksen kannalla ja näin hänen kantansa poikkesi maalaisliiton yleisestä mielipiteestä.

Kalajoen kirkkoherrana

Kivioja kieltäytyi enää asettumasta ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa sodan jälkeen, koska hänet oli valittu 1940 Kalajoen kirkkoherraksi. V.H. toimi Kalajoen ainoana pappina vuoteen 1964. Hän halusi toimia seurakunnassaan ilman apulaisia ja tällä tavoin säästää seurakunnan varoja. Seurakunnan hautausmaat teettivät rovastille paljon töitä. Kivioja harrasti myös kirjeenvaihtoa ja säästi aina pitkän pennin käyttämällä kirjekuoret uudelleen. Kansliatöissä hän käytti perunaa liimana. Kirkkoherra ei omistanut autoa vaan kulki työmatkansa pyörällä. Myöhäisemmässä elämänsa vaiheessa polvivammansa takia yhdellä jalalla naisten pyörällä polkien, mikä kuva on jäänyt kalajokisten mieliin unohtumattomasti.

Eräänä talvena Kalajoella oli ollut kova pyry ja sen jälkeen suoja. Kun heti perään tuli pakkanen, kinokset kovettuivat niin, että teitä oli vaikea aurata. Kanttori Pöyhtäri ei saanut autoaan liikkeelle, koska tiet oli ”ummessa”. Seuraavana päivänä olisi ollut meno kinkereihin rovastin kanssa. Kanttori soitti tielaitokselle, että auraisivat tanhuan, mutta sieltä oli ilmoitettu, ettei auto jouda vielä seuraavana päivänä. Kanttori Pöyhtäri soitti Kiviojalle, että mennään taksilla, kun ei pääse omalla autolla kinosten vuoksi. Aamulla kun kanttori heräsi, V.H. oli luonut tanhuan auki. Kivioja säästi seurakunnan varoja, koska ei tarvinnut maksaa taksimaksua.

Vilho Kivioja toimi myös Kalajoen yhteiskoulun rehtorina ja rakennustoimikunnan puheenjohtajana. 1950-luvulla oli rakennustarvikkeista pulaa. Kun Urho Kekkonen täytti 50-vuotta niin hän laittoi Urholle onnittelut ja lisäsi tekstiin terveiset, että laita Urho sementtiä. Urho Kekkonen täytti Kiviojan pyynnön ja niin yhteiskoulun rakentaminen edistyi merkittävästi.

Erkin arvio V.H.Kiviojan toiminnasta

V.H.Kivioja oli oman tien kulkija, todellinen suuri persoona. Hän otti eduskunnassa kantaa myös siirtoväen pika-asutukseen. Hän oli uudisraivauksen kannalla ja näin hänen kantansa poikkesi maalaisliiton yleisestä mielipiteestä.

Kivioja oli ahkera ja oikeudenmukainen mies. Hän toimi pontevasti ns. Kalajoen kapinan epäoikeudenmukaisten tuomioiden peruuttamiseksi ja tuomittujen armahtamiseksi. Koko rähäkkä kesti kymmenisen minuuttia lokakuussa 1953 ja poliisit pääsivät poistumaan ilman, että kenelläkään olisi vuotanut verta. Ehdottomiin vuoden vankeusrangaistuksiin tuomittiin neljä ja ehdollisiin puolikymmentä miestä. Kiviojan alullepanemissa kanteluissa viranomaisia syytettiin vääristä tutkinta- ja kuulustelumenetelmistä ja jopa vääristä valoista. Kiviojan ja kirkkoneuvoston kantelukirjelmiä oli oikeuskanslerin käsiteltävänä vielä vuonna 1963.

Kirkkoherrana Kivioja halusi olla tasapuolinen kaikille seurakuntalaisille. Vaikka hänellä oli kirkkoherrakauden alkupuolella skismaa vanhalestadiolaisten kanssa, hän antoi myöhemmin rauhan myös heille. Kivioja tapasi työssään paljon ihmisiä, mutta siitä huolimatta hän oli hyvin yksinäinen kulkija.

V.H. oli innokas esperanton harrastaja. Joka kesä hän osallistui, mikäli mahdollista, eri puolilla maailmaa pidettäviin esperantokongresseihin. Rovasti Kivioja oli myös innokas sukututkija. Hän on todellinen merkkihenkilö, joka ansaitsisi suurempaa huomiota jälkipolvien keskuudessa. Toivon kuitenkin, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen V.H.Kivoja ei enää olisi Kalajoen viimeinen kansanedustaja.

Hanna Halmeenpää – vihreiden kansanedustaja

Karikatyyrimaalauksen Hanna Halmeenpäästä on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva.

Hanna Maaret Halmeenpää (s. 7.maaliskuuta 1976 Oulu. Hän on opettaja , kansalaisaktivisti ja vihreä poliitikko. Hän toimi kansanedustajana 2015–2019.

Kansalaisaktivistina Halmeenpää on tullut tunnetuksi Fennovoiman Pyhäjoella suunnitteleman ydinvoimalan rakentamista vastustavan Pro Hanhikivi -yhdistyksen varapuheenjohtajana. Halmeenpää on ollut myös Kalajoen kaupunginvaltuutettu vuodesta 2008 lähtien. Vuonna 2012 hän oli 218 äänellään kunnallisvaalien äänikuningatar Kalajoella.

Tammikuussa 2019 Halmeenpää ilmoitti, ettei asetu ehdolle vuoden 2019. Hänet valittiin syksyllä 2022 Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajaksi kaudelle 2023–2025.