Aurinko nousi kello 03.06 ja laskee 23.40. Päivän pituus on 20 tuntia 34 minuuttia. Päivän lämpötila on +10 C - + 17 C. Puolipilvistä ja poutaa. Tuuli 3-5 m/s lounaasta.
Terveystietoni: paino 98.4 kg, verensokeri 7.3. verenpaine 125/72 pulssi 59.
Aikanaan hain Kalajoen kaupunginjohtajaksi. Minua ei valittu, vaan valittiin Jukka Puoskari. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Hänen johdollaan on tehty runsaasti oikeita päätöksiä, mutta mukaan mahtuu myös epäonnistuneita päätöksiä. Sellaiseksi voidaan lukea esim. koulun rakentaminen Tyngälle. Minä oli sitä mieltä, että koulu olisi pitänyt rakentaa Etelänkylälle eli silloisen KTOL:n viereen. Silloin olisi ollut hyvä organisoida koulukampus myöhemmin nykyisen Arteman yhteyteen ja varmistaa ammattikoulutuksen jatkuminen Kalajoella pitkälle tulevaisuuteen.
Toinen suuri virhe on ollut se, ettei varmistettu Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosaston toiminnan jatkumista vaan syydettiin rahaa Hiekkasärkille. Kalajoen Hiekkasärkät Oy on toiminut kaupunginjohtajan käsikassarana asioita hoidettaessa Hiekkasärkillä. Minä olisin lakkauttanut koko Kalajoen Hiekkasärkät Oy jo aikoja sitten. Nyt Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja kertoo Kalajoen yrittäjälehdessä, että ”Erottuvuustekijämme on maailman kaunein valkea avaruus”. Amen.
Sun Areena seikkailu oli minun näkemykseni mukaan suuri virhe. Ei tullut Sun Areenaa Kalajoelle eikä Celine Dionia esiintymään Sun Areenaan. Rahaa olisi pitänyt käyttää tavallisten kalajokisten palvelujen parantamiseen. Tein jo vuonna 1998 valtuustoaloitteen uimahallin rakentamisesta Kalajoen keskustaan.
Jos minut olisi valittu Kalajoen kaupunginjohtajaksi niin ostoskylä Raittia ei olisi koskaan rakennettu. Ensimmäiset hahmotellat ostoskylästä oli kahdessa rivissä oleva pieniä mökkejä. Rivit päättyivät pussin peräksi. Siinä ei ollut mitään järkeä. Kaupungin virkamiehet pitivät ajatustaan loistavana vaikka sillä ei ollut mitään kannattavuusedellytyksiä. Lopulta idean toteuttajaksi saatiin rakennusliike, joka toteutti jalostetun idean ostoskylästä. Rakennusliike meni konkurssiin, mutta nimi jäi jäljelle – ostoskylä. Muistan kun asiaa esiteltiin Kalajoen päättäjille aikanaan ja silloin siellä eräät henkiöt hehkuttivat sitä, että Kalajoelle mahtuu kaksi ostoskeskusta. Olin silloin asiasta jyrkästi eri mieltä. Nyt rakennuksen nimeä on vaihdettu Kohtaamispaikka Loistoksi. Epäkäytännöllinen rakenus on vaikea saada kannattavaksi.
Kolmas suuri virhe on mielestäni Hanhikivikompensaation ja siihen liittyvän Kalajoen kaupungin panostuksen laittaminen vierasvenesatamaan. Rahat olisi pitänyt käyttää koulurakentamiseen ja vanhusten palveluiden turvaamiseen.
Vierasvenesataman rakentaminen olisi pitänyt jättää hamaan tulevaisuuteen jos sinnekään.
On selvää, että minulla ja kaupunginjohtajalla sekä keskustan ydinporukalla on ollut erilainen näkemys kaupunginjohtamisesta. Siitä minä kärsin vieläkin. Olen saanut kokea kostotoimenpiteitä mielipiteideni vuoksi. Kalajoki 500-näyttelylle ei Kalajoen kaupunki löydä paikkaa eikä rahoitusta. Kalajoki 500-juhlatoimikunta ei halua edes käsitellä asiaa kokouksessaan eikä toimikunnan puheenjjohtaja ole mainunnut siitä esim.Hilla Groupin matkailulehdessä.
Olen kirjoittanut blogikirjoituksia Kalajoen historiasta. Tein aikanaan blogikirjoituksen hautausmaakierroksesta kuvineen. Sen jälkeen on järjestänyt hautausmaakierroksia ja hautausmaakierroksilla on hyödynnetty blogikirjoituksiani jopa niin, että niitä on monistettu hautausmaakierroksen vetäjälle. Kerran menin mukaan hautausmaakierrokselle. Kierroksen vetäjä kysyi minulta, että mitä Sinä täällä teet. Nyt blogirkoituksiani on hyödynnetty myös Kalajoen historian esittelyyn paikallislehdessä jotta henkilö voisi antaa kuvan omasta historian tuntemuksestaan. Minun merkittävä Kalajoki 500 näyttely halutaan pitää salaisuutena suurelta yleisöltä.
Valtuusto käsitteli lukion ja liikuntahallin sijoitusta –Päätös syntyi tiukan äänestyksen jälkeen
Kalajoen kaupunginvaltuusto kokoontui kauden viimeiseen kokoukseensa tiistai-iltana. Esityslistalla suurimpana asiana oli lukion ja uuden liikuntahallin paikasta päättäminen.
On hyvä, että valtuusto päätti siirtää asian uudelleen valmisteluun. Ei voinut välttyä vaikuteolmalta, että asian valmistelu oli kuin juosten kustu. Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty.
Kävin tänään pyöräilemässä noin 25 km. Kalajoen linnusto on runsas. Pyöräretkelläni mm. Vihasniementietä Letolle ja siitä Heikkasärkille Vihasniemen reittiä pitkin. Siellä voi tutustua erilaiseen linnustoon sekä kuunnella niiden ääniä. Valitettavasti tänään lintutornilta havaintoja tuli vähemmän. Näitä lintuääniä sieltä voi vilkaimpana aikana kuulla.
Kalalokki
https://www.youtube.com/watch?v=wFDwrgQEtso
Naurulokki
https://www.youtube.com/watch?v=TYJNfNFoXBQ
Kalatiira
https://www.youtube.com/watch?v=GEIT_DDPdfM
Joutsenet laulaa
https://www.youtube.com/watch?v=GUA2ApMEybs
Rantasipi
https://www.youtube.com/watch?v=0CrFUM8Y5UA
Meriharakka
https://www.youtube.com/watch?v=yzUyZdKzq_c
Taivaanvuohi
https://www.youtube.com/watch?v=NvPEEckqVOw
Kuovi
https://www.youtube.com/watch?v=dzkuqK7fSfU
Kurki
https://www.youtube.com/watch?v=lxSV-ipyWME
Töyhtöhyyppä
https://www.youtube.com/watch?v=G_OISMtqq8s
Tavi
https://www.youtube.com/watch?v=qUFNwdp-jxY
Haapana
https://www.youtube.com/watch?v=yM_a1Bbn0Wk
Tylli
https://www.youtube.com/watch?v=NEj0prkKkTA
Punajalkaviklo
https://www.youtube.com/watch?v=iye1UCJXsxQ
Merikotka
https://www.youtube.com/watch?v=MYU7e8uW5XA
Metsäkirvinen
https://www.youtube.com/watch?v=eqPjAT6d86g
Telkkä
https://www.youtube.com/watch?v=cCINujjq7-M
Tässä on kuvia Vihasniemen reitiltä.
Vihasniemessä on lintutorni erittäin hyvässä kunnossa
Metsähallituksen ylläpitämä Vihasniemen taukopaikka. Valitettavasti tämä paikka on joutunut useita kertoja ilkivallan kohteeksi. Paikkoja on rikottu ja on tahallaan poltettu kaikki polttopuut kerralla. Olen nähnyt facebookissa valokuvia ilkivallantekijöistä työssään. Valitettavasti en löydä tuota kuvaa jotta olisin voinut julkistaa sen uudelleen.
Karjalaisten kolme kaupunkia
https://areena.yle.fi/1-3859555
Karjalassa on kolme suomalaisille rakasta kaupunkia. Harva paikka maan päällä herättää suomalaisissa niin voimakkaita tunteita kuin sarjan ensimmäisen jakson Viipuri. Toisessa jaksossa Lasse Pöysti esittelee lapsuutensa Sortavalan, Laatokan portin. Lopuksi Göran, Holger ja Alexander Stubb vievät katsojat Käkisalmelle. Dokumenttisarja vuodelta 2008.
Elämää keskiajan Suomessa
https://www.youtube.com/watch?v=Wket5T5L5Gw&t=569s
Suomen keskiaika – Talonpojat hylkeitä pyytämässä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti