Luennoitsija, toimittaja, kansanedustaja Johan Lankila on syntynyt Raahessa huhtikuun 5. päivänä 1881 ja hän kuollut Helsingissä 15. päivänä huhtikuuta 1919. Johan Lankila on esittänyt merkittävää osaa Kalajoen työväenliikkeen alkuhistoriasa. Lankila asui suurimman osan elämästään kotiseudullaan. Tulevan kansanedustajan lapsuus ei ollut helppo; isäpuoli lupasi pitää pojasta hyvää huolta, mutta lienee antanut enemmän ruoskaa kuin ruokaa. Kuntalaiset pelastivat lapsen huutolaiseksi, kun tämä oli kuusi vuotias. Kahdeksan vuotta myöhemmin poika karkasi merille, mistä palautettiin ”peräänkuulutettuna karkulaisena” parin vuoden päästä takaisin Kalajoelle. Vuosisadan vaihteen tiennoilla J.A. Lankila pääsi maalarin oppiin ja kehittyi ammatissaan sangen taitavaksi. Hänet apulaisineen tilattiin maalaamaan huomattavia rakennuksia muun mussa Ouluun ja Kokkolaan. Eräs suurimmista töistä oli Oulun tuomiokirkon sisä- ja ulkomaalaus.
Poliittisen ja
ammatillisen työväenliikkeen järjestäytyessä Kalajoella vuoden
1905 suurlakon jälkeen J. A. Lankila oli alusta lähtien aktiivisesti
mukana. Itseopiskelulla laajat tiedot hankkinut maalarimestari oli
useiden vuosien ajan oululaisen Kansan Tahto-lehden Kalajoen
kirjeenvaihtajana. Hän toimi aktiivisesti myös Suomen
sosiaalidemokraattisen puolueen agitaatiotehtävissä. Kalajoen
työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi Lankila valittiin vuoden 1910
alusta. Paikallisissa vappujuhlissa hän piti monta kertaa pääpuheen
käsitellen niissä myös Suomen valtiollista asemaa venäläisen
sortokauden myrskyissä. J. A. Lankila asui Kalajoella 1910-luvun
puoliväliin saakka muuttaen sitten Varkauteen ja 1916 Mikkeliin,
missä hän työskenteli Vapaus-lehden toimittajana.
Eduskuntaan
hän tuli valituksi syksyn 1917 vaaleissa. ”En luullut joutuvani
kaikkeen siihen, mikä sittemmin oli eteeni tuleva”, toteaa Lankila
elämänsä lopulla tekemissään muistiinpanoissa. Muutaman
kuukauden kuluttua eduskuntaan valitsemisesta alkoi kansalaissota,
jonka kuluessa Lankila liikkui punaisten hallituksen
Kansanvaltuuskunnan ja ajoittain myös punakaartien palkkaamana
puhujana kymmenillä Etelä-Suomen paikkakunnilla. Kansalaissodan
päätyttyä punaisten tappioon J. A. Lankila kuului niihin
sosiaalidemokraattien kansanedustajiin, jotka jäivät Suomeen. Noin
puolet eduskuntaryhmästä siirtyi pakolaisina Venäjälle. Melkein
kaikki Suomeen jääneet sosiaalidemokraattiset kansanedustajat
pidätettiin toukokuun puolivälissä 1918, heidän kanssaan myös
Lankila. Häntä syytettiin ”kapinaan kiihottamisesta” ja
”punakaartien perustamisesta”. Kansanedustaja J.A. Lankila sai
kuolemantuomion 12.10.1918 annetulla valtiorikosoikeuden
päätöksellä. Valtiorikosylioikeus muutti tuomion elinkautiseksi,
mutta vankeudessa nopeasti heikentynyt Lankila kuoli 15.4.1919.
Hänen sellitoverinsa, Suomen työväenliikkeen perustajiin kuulunut
Eetu Salin oli menehtynyt yhdeksän päivää aikaisemmin. J.A.
Lankila ei ollut naimisissa.
Lähdeaineisto: Pentti Pulakka
Keski-Pohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti