Olen pitkään pohtinut sitä, että kirjoitanko kirjan vai mikä on vaihtoehto kirjalle Raution, Kalajoen ja Suomen historian esilletuomisessa. Kalajokiset ovat kiinnostuneita Kalajoen historiasta.
Taidenäyttelyni on osa tätä historiaa, mutta se tarvitsee tuekseen myös toisenlaisen esittämismuodon jotta historia avautuu selkeästi ihmisten mieliin ja tajuntaan. Olen mielestäni löytänyt hyvän vaihtoehdon asialle. Esimerkkinä voi olla esim. Ylöjärvi-muisti-sivut.
https://ylojarvenmuisti.ylojarviseura.net/
Minulle on esitelty nämä sivut ja olen vakuuttunut, että systeemi on hyvä. Nyt tarvitaan Kalajoen kaupungin osalta toimenpiteitä, sillä Kalajoki täyttää vuonna 2025 500 vuotta. Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kalajoen tulee olla vahvasti esillä lähitulevaisuudessa.
Kävin kuuntelemassa noin 200 muun henkilön kanssa ja netin kautta vielä yli 30 henkilön kanssa Kalajoen historia luennot kylien historiasta Sari Alajoen ja Teuvo Tuorila esittämänä.
Sari aloitti luentonsa kotikylänsä Rahjan kylän historiasta. Mieleeni tuli, että ensi kesänä voitaisiin tutkia paremmin Kalajoen argeologiset kohteet yhteistyössä museoviraston kanssa. Rahjan kylässä näitä kohteita on runsaasti. Katso tästä Kalajoen kaikki muinaismuistokohteet.
Kalajoen muinaismuistot
https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_list.aspx
PohjoisPohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015 Kalajoki
MAAKUNNALLISESTI JA VALTAKUNNALLISESTI (RKY 2009) ARVOKKAAT ALUEET SEKÄ NIIDEN SISÄLTÄMÄT KOHTEET
https://pohjois-pohjanmaa.fi/wp-content/uploads/2020/08/3542.pdf
Rahjan saariston saaret ovat olleet perinteisten saaristoelinkeinojen kuten hylkeenpyynnin, kalastuksen ja niittykulttuurin sijoina hyvin pitkän ajan.
Hylkeenpyynti oli tärkeä elinkeino Rahjan asukkaille kivikaudelta 1800-luvun lopulle asti. Hylkeistä saatiin lihaa ja turkiksia. Lisäksi traani eli hylkeen rasva oli arvokasta kauppatavaraa. Pyynnissä saatettiin merellä viipyä viikkokausia. Hylkeenpyytäjät liikkuivat erityisillä eräveneillä, jotka toimivat pyyntimatkoilla suojana ja asuntona. Vuosisadan alussa hylkeenpyynnissä käytettiin aseiden lisäksi myös verkkoja. Tuolloin hylkeistä maksettiin jopa tapporahaa. Sittemmin metsästyksen ja ympäristömyrkkyjen takia norpan ja hallin kannat laskivat hyvin alas, ja nykyisin norppa on rauhoitettu ja hallin pyynnille on asetettu kiintiöt.
Rahjassa, kuten koko Itämerellä, on perinteisesti tärkein saaliskala ollut silakka. Syksyisin silakkaa lähdettiin pyytämään ulkosaariston matalikoilta eli pauhoilta. Rahjan saariston lisäksi kylän kalastajat tekivät pyyntimatkoja 15 kilometrin päässä ulkomerellä sijaitsevalle Maakallan saarelle. Silakan pyyntiaikaan miehet asuivat jopa kuukausia kareille rakennetuissa kalamajoissa. Mantereella ei käyty pitkiin aikoihin, joten saalis säilöttiin suolaamalla. 1900-luvun alussa pitkät pyyntimatkat loppuivat, kun silakkaa alettiin pyytää rysillä rannikolta käsin.
Siiponjoki
Rahjan kylässä virtaa luonnonmuovaama Siiponjoki. Sen pohjoispuolella on Siiponjoen polku, joka lähtee Tapion tuvalta Kalajoen Hiekkasärkiltä. Luontopolun kokonaispituus on 20 kilometriä, polku kulkee Siiponjoen laakson hiekkatörmien kautta. Polun varressa on kota ja kaksi laavua, joita hoitaa Metsähallitus.
Rahjan saaristo
Perämeren keskiosissa sijaitseva Rahjan saaristo nousee maankohoamisen myötä hiljalleen merestä. Juuri maankohoamiseen liittyvätkin sen useat luonnonpiirteet. Rahjassa voi nähdä saariston luontotyypit sisäsaariston suojaisista metsistä aina avomeren laidalla oleville luodoille saakka. Perinteistä saaristolaiskulttuuria on nähtävissä monin paikoin kalastajakylinä ja kukkivina niittyinä ja hakamaina. Rahjan saaristossa Pappilankarin ja mantereen väliin jäävällä suojaisella, matalalla lahdella on veneluontopolku, noin 10 kilometrin mittainen Kalajoen retkeily- ja luontokarttaan merkitty reitti, jonka voi kiertää soutaen tai meloen.
Puojiniemen pienvenesatama
Rahjassa sijaitseva Puojiniemen pienvenesatama tarjoaa mahdollisuuden venepaikkaan, kalastukseen ja grillaamiseen venesataman grillikodassa.
Konikarvon kalasatama
Konikarvon kalasatamassa järjestetään vuosittain perinteiset Rahjan kalajuhlat. Perinteiset Rahjan kalajuhlat järjestetään aina elokuun ensimmäisenä sunnuntaina. Juhlassa on erilaista ohjelmaa, puheita, leikkimielisiä kilpailuja ja kalaruokia.
Rahjan hautausmaa
Rahjassa sijaitsee yksityinen hautausmaa, joka sijaitsee perinteisellä rahjalaisella männikkökankaalla. Hautausmaa sai perustamisluvan jo vuonna 1929 ja se on pääasiallisesti tarkoitettu kuntalaisille, jotka eivät kuulu kirkkoon. Nykyisin Rahjan hautausmaalla on noin sata hautaa.
Rahjan satama
Rahjan eli Kalajoen satama on yksi Pohjois-Suomen tärkeimmistä sahatavaran vientiin keskittyneistä satamista. Se on yksi Suomen nopeimmin kasvavista satamista, alkuvuoteen 2013 verrattuna kasvua on tapahtunut vuoden 2014 aikana jopa 70 %. Kalajoen satamassa toimivat huolintaliikkeet Oy Blomberg Stevedoring Ab ja Rahjan Huolinta Oy. Satamaan on avattu Maatalouskesko Oy:n viljan vastaanottokeskus. Alueen viljelijät voivat toimittaa viljansa suoraan satamaan, josta lasti jatkaa matkaansa kotimaan teollisuuden tarpeisiin tai ulkomaan vientiin.
Rahjan koulun välittömässä läheisyydessä sijaitsevalla urheilukentällä voi harrastaa frisbeegolfia, jalkapalloa, yleisurheilua ja talviaikaan jääkiekkoa.
Rahjan saaristo ja Siiponjoki yhdessä luontopolkujen kanssa luovat mahdollisuuden melontaan, kalastukseen ja vaeltamiseen. Saaristossa järjestetään vuosittain hiihtotapahtuma Rahjan saaristohiihto ja lisäksi järjestetään joka vuosi myös Jussin lenkki -hiihtotapahtuma hiihtäjämestari Jussi Kurikkalan kunniaksi.
Arvokkaat maisema-alueet Pohjois-Pohjanmaalla
https://pohjois-pohjanmaa.fi/wp-content/uploads/2020/08/4037.pdf
Lestijokilaaksoa ympäröivää laajaa viljelytasankoa rajaavat kumpuilevat selännealueet. Jokilaaksossa maisema on tasaista ja alavaa. Jokilaakson viljelystasangon halki virtaa kaksi kapeaa jokea, Lestijoki ja sen haara Tomujoki, sekä kapea Kinarehenoja. Viljelysmaisemaa elävöittävät jokien lisäksi matalat mäet ja kumpareet. Asutus sijaitsee nauhamaisesti vanhojen teiden varsilla. Paikoin pihapiirit sijaitsevat tasaisella maalla viljelysalueiden keskellä, paikoin rykelminä matalilla mäillä ja kumpareilla sekä teiden ja vesistöjen risteyskohdissa. Maisemakuvaa elävöittävät pihapiirejä ympäröivä tuuhea puusto sekä paikoin pääteiltä pihapiireihin johtavat puukujanteet. Merkittäviä rakennettua kulttuuriympäristöä edustavia kokonaisuuksia alueella ovat Kannuskylän raitti sekä asutus päätien varrella koulun ympäristössä ja jokivarressa Hillilässä. Lestijoki ja sen haara Tomujoki ovat Lestijoen Natura-aluetta. Maisema-alueella Tomujoen varrella sijaitsee paikallisesti arvokas perinnemaisemakohde Koivulan haka. Maisema-alueella Lestijoen varrella sijaitsevat historiallisen ajan muinaisjäännöskohteiksi luokitellut Hillilänkosken vesimylly ja Sämpilänkosken vesimylly. Rakennuskannalle on ominaista kerroksellisuus. Rakennuskannassa näkyvät pohjalaiselle talonpoikaiselle rakennusperinteelle ominaiset piirteet, jotka poikkeavat hieman pohjoispohjalaisesta perinteestä. Alueella on esim. komeita kaksikerroksisia talonpoikaistaloja, jotka erottuvat maisemassa merkkirakennuksina. Tasaisessa ja avoimessa maisemassa yksityiskohdat näkyvät laajalle ja kauas. Tästä syystä yksittäisillä rakennuksilla ja pihapiireillä on maisema-alueen edustavuuteen suuri merkitys: laajassa, avoimessa maisemassa maisemakuvassa korostuvat mm. rakennukset ja pihapiirit ja niille tyypilliset ominaispiirteet. Maisema-alueen avoimuutta vähentää jokivarsien umpeenkasvu. Tiheä jokivarsikasvillisuus estää näkymät jokien yli rannalta toiselle. Arviointiteksti Maisema-aluekokonaisuus on edustava esimerkki Keski-Pohjanmaan jokiseutu ja rannikko -alueelle tyypillisestä maaseudun viljelysmaisemasta. Alue on vanhaa ja elinvoimaista maatalousaluetta. Jokien yli johtavat sillat erottuvat maisemassa solmukohtina. Maisema-alueelle tyypillisiä omaleimaisuutta luovia piirteitä ovat viljelysalueen tasaisuus ja maisema-alueelle ominaiset pitkät, avoimet näkymät. Maisema-alueella on paljon kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennuskanta
Maisemakokonaisuuteen kuuluu Kalajokea ja Vääräjokea ympäröivä kulttuurimaisema Kalajoen alajuoksulla. Maisema-alueella sijaitsevat Etelänkylä, Pitkäsenkylä ja Tynkä. Kalajokilaaksossa jokiuomaa ympäröivä alue on pinnanmuodoiltaan laakea ja tasainen. Kalajoki virtaa kaakko-luode-suunnassa kohti Pohjanlahtea. Kalajokeen laskee kapea Vääräjoki. Kalajokilaaksoa reunustavilla selännealueilla matalien kumpareiden väliin rajautuu monin paikoin suoalueita. Maisema-alue on ehkä vanhinta viljelysmaisemaa Kalajokilaaksossa. Ensimmäiset tiedot asutuksesta alueella ovat peräisin vuodelta 1547. Veroluetteloiden mukaan Kalajoen pitäjässä oli tuolloin kahdeksan kylää, joista yksi oli Tyngän kylä. Nykyisestä Pitkäsenkylästä käytettiin 1500-luvulla nimityksiä Pitkäkoski ja Pitkäsenkoski. Pitkäsenkylässä oli vuonna 1547 yhteensä 7 ja Tyngän kylässä 5 taloa. Asutuksen lisääntyminen alueella oli nopeaa. Tyngän kylässä oli vuonna 1607 jo 24 taloa. Kalajoen ensimmäinen kirkko sijaitsi vuosina 1525– 1555 Tyngän kylällä.130 Nykyään viljelyksessä olevat peltoalueet ympäröivät Kalajokea ja Vääräjokea leveänä yhtenäisenä vyöhykkeenä. Pitkäsenkylällä Kalajoen pohjoispuolella peltoalueet muodostavat laajan avoimen viljelytasangon. Asutus sijaitsee yhtenäisinä nauhoina jokien varsilla sekä jokiuomia myötäilevien teiden varsilla. Paikoin teiltä avautuu pihapiirien lomasta pitkiä näkymiä viljelysmaisemaan. Tyngän kylässä sijaitsee paikallisesti arvokas perinnemaisema Rantatalon joenrantalaidun131. Maisema-alueella on runsaasti perinteistä, kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennuskantaa. Maakunnallisesti arvokkaita pihapiirejä ja rakennuksia on alueella mm. Tyngän kylässä ja Pitkäsenkylässä. Tyngän kylässä sijaitseva aluekokonaisuus Tyngän mylly ja Hihnalankoski on määritelty rakennettuna kulttuuriympäristönä maakunnallisesti arvokkaaksi. Maisema-alueella on myös nykyaikaiseen maatalouteen liittyviä uusia, kookkaita tuotantorakennuksia, kuten isoja navettarakennuksia, mikä osaltaan kertoo maatalouden elinvoimaisuudesta. Maisema-alueen luoteispuolella Kalajoen varrella sijaitseva Kalajoen taajama on vähitellen laajentumassa jokea myötäillen kaakon suuntaan. Uusi asutus saattaa muuttaa maisema-alueen ilmettä. Uuden rakentamisen sijoittamista maisemaan ja rakennuskannan ominaispiirteitä olisi hyvä ohjata esimerkiksi rakentamistapaohjeiden avulla.
Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt ( Museoviraston sivu)
https://www.rky.fi/read/asp/r_mkl_kohde_list.aspx?MAAKUNTA_ID=17
KALAJOEN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA RAKENNETUN KULTTUURIYMPÄRISTÖN SELVITYS
Kalajoen satamassa myönteinen kehityssuunta (03.08.2008)
Kalajoen Rahjan satamaa kutsutaan nykyisin Kalajoen satamaksi. Sataman sijainti on asiakasyritysten kannalta optimaalinen. Kuljetusmatkat ovat kohtuulliset ja sijainti kahden valtatien risteyksessä (valtatie 8 ja valtatie 27) on erinomainen. Maantieyhteys satamaan valtatie 8:lta on lyhyt vain neljä kilometriä. Myös tuloväylän kunnossapidon kannalta Kalajoen sataman sijainti syvän avomeren äärellä on erittäin edullinen. Matka pääväylälle Kallan saaren ulkopuolelle on ainoastaan 20 – 25 km ja meri syvenee nopeasti ollen sataman suulla yli 10 metriä ja kahden kilometrin päässä satamasta jo 13 – 15 m. Edullisen sijainnin vuoksi Rahjassa on ollut satamatoimintaa jo 1800- luvun loppupuolelta saakka.
Satama-alue ja kiinteistöt
Satama- alueen pinta-ala on noin 32 hehtaaria. Tuloväylän ja satama-altaan kulkusyväys on 8,5 metriä. Laituripituus on 415 m, johon mahtuu enimmillään kolme laivaa kerrallaan. Katettua varastotilaa sataman alueella on yli 30 000 m². Satama-alueen ja rakennukset omistaa pääosin Kalajoen kaupunki, joka on vuokrannut ne toimintaa harjoittaville yrityksille. Sataman välittömässä läheisyydessä toimii teräsrakenteita valmistavia ja kierrätysliiketoimintaa harjoittavia yrityksiä.
Sataman toiminta ja liikennemäärät
Kalajoen satama palvelee asiakkaita tasapuolisesti. Sataman kautta yritys voi saada maailman markkinoille edullisesti pienetkin vientieränsä, sillä laivalasti kootaan tarvittaessa useiden eri yritysten toimituksista. Vientiin toimitettavat tavarat voidaan näin halutessa noutaa huolintaliikkeen omalla ajanmukaisella kuljetuskalustolla sahalaitokselta ja tehtaalta saakka. Sataman operaattorina toimii yksityinen yritys Rahjan Huolinta Oy. Satamassa käy keskimäärin noin 100 laivaa vuodessa. Viennin osuus liikenteestä on noin 80 prosenttia. Päävientiartikkeli on sahattu puutavara, jota Kalajoen kautta viedään vuodessa noin 400 000 m³. Erikoistuminen puutavarasatamaksi on mahdollistanut erittäin hyvän puutavaran käsittelyn ammattitaidon kehittymisen Kalajoelle.
Sataman asiakkaina on noin 60 sahayritystä ja 10- 20 muuta teollisuusyritystä Pohjois-, Itä- ja Keski- Suomen alueelta. Sahatavaraa viedään pääasiassa Englantiin, Espanjaan ja Välimeren maihin. Sahatavaran lisäksi Kalajoelta viedään myös vaneria, teräsrakenteita, rautaromua, kasvuturvetta, viljaa ja puupellettiä.
Tuonnin osuus liikenteestä on noin 20 %. Kalajoen sataman kautta tuodaan mm. massa- ja paperiteollisuuden käyttämiä mineraaleja, palamattomien valumassojen aineosia, tiiliteollisuuden käyttämiä mineraaleja sekä erilaisia rehuteollisuuden tarvitsemia kasviraaka-aineita. Irtotavaralastien tuontia helpottavat varastointiin suunnitellut varastotilat sekä kokonaisen ajoneuvoyhdistelmän punnitsemiseen soveltuva ajoneuvovaaka.
Kalajoen Rahjan satamassa on noin 80 työpaikkaa, joista 55 on Rahjan Huolinta Oy:ssä. Satama työllistää lisäksi välillisesti useita kymmeniä henkilöitä muun muassa kuljetuksissa ja huoltopalveluissa. Myös sataman välilliset työllisyysvaikutukset ovat huomattavat. Sataman kapasiteetti riittää hyvin nykyistä huomattavasti suurempiin toimitusmääriin, joten uudet asiakkaat ovat tervetulleita tutustumaan Kalajoen sataman tarjoamiin kilpailukykyisiin mahdollisuuksiin. Tämän vuoden osalta tilastot näyttävät kesäkuun loppuun 24,4 % lisäystä edelliseen vuoteen.
Rahjan sataman vaiheita
Rahjan sataman alkuna voidaan pitää heinäkuuta 1897, jolloin höyrylaiva Gremo saapui Ryöppään saaren luo käytyään ensin tulliselvittelyä varten Raahessa. Rahjankylään oli uitettu paperipuita, mutta suurin osa oli uitettu Ohlaan ja lastattiin siellä. Sitten Santaholma Oy:ssä päätettiin, että yksi laiva lastataan Rahjassa. Ottaessaan käytäntöön Rahjan lastauspaikan Santaholma Oy suoritti arvokkaan työn Pohjois-Suomen viennille. Tuo noin 15 km Kalajoen suulta etelään sijaitseva luonnonsatama on joka puolelta merenkäynniltä suojattu, vain luoteessa on avomerta, mutta sielläkin karikko pysäyttää pahimmat aallot.
Santaholma Oy oivalsi heti Rahjan sataman tulevaisuuden mahdollisuudet. Osoituksena tästä on mm. Antti Santaholman 8.2.1898 valtiopäivämies J. Haanpäälle kirjoittama kirje:
"Kun veljenne poika kävi pyytämässä että Teille ilmoittaisin mielipiteeni näiden seutuin satamista niin sen johdosta ilmoitan, että Kalajoen suulla on huono satama vaikka sielläkin olen lastaillut laivoja. Rahjankylän saaristossa on useita suojaisia ja syviä satamapaikkoja ja olenkin lastannut siellä joukon 1.000 tonnin suuruisia höyrylaivoja. Sitä paitsi olisi siellä sopivia tehtaanpaikkoja syvien vesien rannoilla. Hietakankaat juoksevat Sievistä aivan rantaan asti joten rautatien rakentaminen sinne ei olisi vaikeata."
Varsinaista tietä satamaan ei pahaista kärrytietä lukuun ottamatta mennyt kuin vähän ennen talvisotaa, jolloin kunnan toimesta sinne rakennettiin ja parannettiin Rajalan talosta satamaan päin tietä, jota pitkin voitiin jossain määrin autollakin liikennöidä. Varsinainen maantie Rahjaan saatiin vuonna 1954 valtion rakentamana. Kalajoen kunta rakensi vuonna 1955 hinaajalaiturin, jota on jossain määrin käytetty pyöreän puutavarana sekaanpanolaiturina. Vuonna 1959 kunta rakensi hinaajalaiturista kaakkoissuuntaan sekaanpanolaiturin pyöreälle puutavaralle. Rahjassa tilastoinnit alkavat vuodesta 1921.
Satama hakee paikkaansa
1950-luvulle tultaessa tilanne Kalajokisuun osalta oli jo muodostunut niin vaikeaksi, että Santaholman sahan tulevaisuus oli uhattuna, koska väylän mataluuden vuoksi puutavarankuljetukset vaikeutuivat jatkuvasti. Tällöin professori Kaitera Valtakunnan suunnittelutoimistosta esitti, että kunta ryhtyisi rakentamaan laiturisatamaa Rahjaan. Näin sen vuoksi, että väylän pysyminen auki Kalajokisuulla oli epävarmaa, ja toisaalta laiturisatamaa voisivat käyttää muutkin kuin Santaholman saha. Laiturisataman paikka ryhdyttiin etsimään toden teolla sekä Ryöppään saaren rannasta että mantereelta. TVH:n toimesta tehtiin kaksikin eri suunnitelmaa maantien rakentamiseksi Ryöppään saareen.
Tien rakentamisen kalleus sekä saaren kivikkoisuus varastoalueena johtivat viimein siihen, että tästä suunnitelmasta oli luovuttava. Kunnan käyttämät satama-asiantuntijat kuten insinööri Heikkilä/Maa- ja Vesi Oy:stä sekä merenkulkuneuvos Mattila/merenkulkuhallitus suosittelivatkin parhaan sataman paikkana Kainuun saaren läheisyyttä. Maineikkaalle Kalaja-laivan rakennuspaikalle Varvin nokkaan niin sanotulle Kainuun puolelle kunta aloitti vuonna 1955 rakentaa laiturisatamaa. Sataman rakentaminen aloitettiin Maa- ja Veden insinööri Westmanin valvonnan alaisena. Tavoitteena oli syksyyn mennessä saada 150 metriä sahatavaranlaituria lastauskuntoon.
Varvin alueelle ei ollut maantietä ja siksi kunnan toimesta Joensuun talojen luota teetettiin 1,8 kilometriä maantietä. Ryöppään maantietä varten TVH:n Oulun piirin toimesta oli tehty maastotutkimukset ja tiesuunnitelmat. Metsähallituksen toimesta alueelle oli alettu tehdä runsaasti varastotilaa pyöreätä puutavaraa varten ja hyvät sekaanpanopaikat. Satamalaiturin ja vähän yli viiden metrin vesisyvyisen laiturin kustannukset tarvittavine ruoppauksineen tulisi maksamaan noin 50 miljoonaa markkaa. Summan rahoittamiseen käytettäisiin vero- ja lainavaroja. Tarkempi satamapaikkasuunnittelu käynnistettiin vuonna 1960 tältä pohjalta.
Paikkana Mansikkaniemen ja Romun saaren välinen lahti eli niin sanottu Warvin lahti. Lopullisen ratkaisun satamakysymys sai kunnanvaltuuston 50-vuotisjuhlakokouksessa 6.3.1961, jolloin hyväksyttiin kunnanhallituksen ehdotus Rahjan sahatavaralaiturin rakentamiseksi. Kunnan puolesta hankkeen urakoinnissa kunnanvalvojana toimi rakennusmestari Olavi Nikkarikoski.
Rakennustyöt aloitettiin tammikuussa 1962 ja ne valmistuivat kesällä 1963. Laituria rakennettiin kahden puolen satama-allasta yhteensä 210 metriä. Satama-altaan leveys oli 105 metriä ja syvyys 6,1 metriä. Nikkarikoski uskoi asian onnistumiseen kuivatyönä, valvoi kahta työvuoroa, kesti kuntalaisten jokapäiväiset epäluulon ilmaukset, torjui syysmyrskyn hyökkäyksen työpatoa vastaan ja voitti. Paras palkinto oli varmaan ensimmäisen laivan rantautuminen uuteen laituriin 8.8.1963.
Laivaliikenteen edellytysten parantaminen
Kalajoen kunta oli rakentanut vuonna 1966 satamaan noin 300 neliön huoltorakennuksen, jota vuonna 1974 laajennettiin 78 neliöllä. Huoltorakennuksen tiloista on vuokrattu paikalliselle huolintaliikkeelle Rahja & Co:lle toimistotiloiksi 110 neliöä.1970-luvulle tultaessa vaikeimmaksi ongelmaksi todettiin sataman aukioloajan epätäsmällisyys. Sataman avautuminen ja sulkeutuminen riippuivat täysin luonnonvoimista.
Toinen ongelma oli väylän mataluus. Kunnan ja TVH:n esityksestä Merenkulkuhallitus suoritti vuosien 1977-78 aikana tutkimukset, joiden perusteella väylän vesisyvyydeksi voitiin vahvistaa 10,5 metriä sekä kulkusyvyydeksi 8,5 metriä. Uuteen väyläsyvyyteen perustuen Merenkulkuhallitus päätti vuonna 1980 jäämurtaja-avun antamisesta Rahjan satamaan. Laivakoon kasvu erityisesti Välimeren maihin tapahtuvien laivausten osalta sekä Rauma-Repolan konepajan kehittämistarpeet johtivat siihen, että satama-allastakin oli syvennettävä ulkoväylän kulkusyvyyttä vastaavaksi. Valtio avusti hanketta 50 %:lla eli 12 miljoonalla markalla. Näin oli luotu edellytykset sataman syventämiselle sekä syvälaiturin rakentamiselle.
Merenkulkuhallitus sitoutui syventämään ulkoväylälle johtavan väyläosuuden ja rakentamaan tarvittavat turvalaitteet. Rahjan sataman rakennushanke oli Kalajoella kautta aikojen suurin rakennushanke. Työ suoritettiin kahdessa vaiheessa 1.10.1980 - 13.5.1981 ja 2.1. - 30.4.1982 välisenä aikana. Satama-altaasta poistettiin vaikeasti kaivettavaa moreenia yhteensä noin 200 000 irtokuutiota. Kalliota louhittiin noin 50 000 kuutiota. Massoja liikuteltiin yhteensä noin 500 000 kuutiota. Väylä- ja satamahankkeiden kustannukset olivat noin 17,5 miljoonaa markkaa. Rahjan sataman vihkiäisjuhlat vietettiin 8.9.1984.
Kannattavuusasiat
Sataman vihkiäisjuhlassa valtionvarainministeri Ahti Pekkala totesi, että viime aikoina on virinnyt keskustelu satamien kannattavuudesta ja siihen kiinteästi kuuluvasta satamapolitiikasta sekä satamien lukumäärästä ja toisaalta satamien keskinäisestä kilpailusta ja siihen kuuluvasta satamien investointipolitiikasta. Pekkala sanoi, että liikenneministeriön asiana on ryhtyä luomaan valtakunnan kattavaa satamien kehittämisohjelmaa ja satamapolitiikkaa. Rahjan satamasta tehtiinkin sataman ja liikenneyhteyksien kehittämisselvitys, mikä valmistui 15.10.1995. Kehittämisselvityksen oli tehnyt EP-Logistics Oy. Rahja oli vuonna 1994 Suomen neljänneksi suurin sahatavaran vientisatama. Rahjan osuus oli 8 %. Rahjasta oli meriliikenneyhteyksiä Hulliin, Fredericiaan, Bewerwijikiin ja eteläisen Välimeren maihin. Rahjan satamalla oli vuonna 1994 yhteensä 100 saha-asiakasta. Rahjan satama työllisti 60-120 henkilöä.
Kalajoen kaupunki (aikaisemmin Kalajoen kunta) on panostanut sataman kehittämiseen vuosina 1961-2006 todella isot summat rahaa. Deflatoituna elinkustannusindeksin perusteella 23 592 692 euroa (= yli 23 miljoonaa euroa = yli 141 miljoonaa "mummon" markkaa!). Avustuksia on saatu 4 173 322 euroa. Deflatointi tarkoittaa rahanarvon muuttamista saman vuoden rahaksi. Vuoden 2007 talousarviossa on varattu satamalle 220 000 euroa ja lisäksi valtuusto on myöntänyt lisää 27.2.2007 350 000 euroa ja 26.6.2007 427 111 euroa.
Sataman toimintaa on peittänyt salaisuuksien verho kunnanjohtaja Torsti Kalliokosken aikana. Rahaa on käytetty ja tietoja on pantattu. Monet asiat ovat niin salaisia, ettei niitä voida edes arkistoida kaupungin arkistoon, tällaisia ovat mm. konsulttiselvitykset. Kaupungin virkamiehet ovat unohtaneet sen asian, että he ovat renkejä ja valtuutetut ovat isäntiä. Valtuutetut taas ovat toimineet niin kuin luottamusmiehet. He ovat luottaneet, mutta he eivät ole tienneet mistä ovat päättäneet ja mitä seurauksia päätöksillä on. Näyttää siltä, että salattujen kansioiden avaamiseen tarvitaan vähintäänkin virka-apua.
Valoisammat näkymät
Kalajoen sataman kehitys on lähtenyt voimakkaaseen nousuun sen jälkeen kun Esa Anttio otti satamajohtajan tehtävät vastuulleen. Rahjan satamaan on avattu Maatalouskesko Oy:n viljan vastaanottokeskus. Alueen viljelijät voivat toimittaa viljansa suoraan satamaan, josta lasti jatkaa matkaansa kotimaan teollisuuden tarpeisiin tai ulkomaan vientiin. Satamalle on tehty mielestäni erittäin hyvät kehityssuunnitelmat. Olen valtuutettuna kaivannut tällaisia suunnitelmia jo lähes 20 vuoden ajan. Luotan siihen, että Kalajoen satama pärjää kiristyvässä kilpailussa tulevaisuudessakin.
RAHJAN HAUTAUSMAA KALAJOELLA (27.9.2012) |
Kalajoen kaupungin Rahjan kylässä on yksityinen, uskonnottomien perustama hautausmaa. Ennen hautausmaata kutsuttiin Mustannevan hautausmaaksi, nykyisin Rahjan hautausmaaksi. Rahjan kylä sijaitsee Kalajoelta noin kymmenen kilometriä etelään, Kokkolaan päin. Rahjan eteläpuolella käännytään valtie 8:lta Alajoentielle, jossa on noin 500 metrin päässä viitta hautausmaalle. Hautausmaa on tämän tien varrella, noin 600 metrin päässä viitasta. Rahjan hautausmaa Kalajoen Rahjan kylässä. Työkaluvaja on niin uusi, ettei se vielä näy kartassa. Maanmittauslaitoksen kartoissa hautausmaan merkkinä käytetään latinalaista ristiä. © Maanmittauslaitos, lupa nro 386/MML/12, Kiinteistörajat © Maanmittauslaitos lupanro 386/MML/12. Maa on mäntykangasta. Yleensä hautausmaat ovat pinnanmuodoltaan tasaisia, mutta Rahjan hautausmaa on kumpuilevaa maastoa. Tilan nimi onkin Kumpu (208-407-7-12) ja sen pinta-ala on 0,5 hehtaaria. Tila on lohkottu 4.5.1928 Hukka-nimisestä tilasta ja sen alunperin omistaneella Jaakko Hukalla on edelleen tuorein lainhuuto tilaan kiinnekirjan nojalla. Merkintä on selvennetty lainhuutorekisteriin 15.3.2011. Tila on Jaakko Hukan perikunnan hallussa. Rahjan hautausmaa Kalajoella. Kiinteistöllä on kulkuoikeus Ronkalan tilan yhteisillä teillä, mutta osuutta vesi- ja maa-alueisiin ei ole. Tila on muodoltaan lähes neliö, sillä kolmen sivun pituus on 70 metriä ja yhden sivun 71 metriä. Hautausmaa-alue on kuitenkin suorakaiteen muotoinen, sillä koko tilaa ei ole aidattu hautausmaaksi. Perustamislupahakemus Hautausmaan perustamislupahakemuksen teki talollinen Jaakko Hukka, joka anoi hautausmaan perustamista Kalajoen pitäjän Rahjan kylään kirkosta eronneita varten. 22.1.1929 päivätty hakemus (VN AD (326/53) (diaarissa virheellisesti 19.1.1929, vrt. (134/31)) saapui viranomaiselle 23.1.1929 (AD (139/32) 1929 OPM, SVA). Hakija oli antanut erottaa Hukka-nimisestä perintötalosta rno 7:9 Kumpu-nimisen tilan, joka oli merkitty maarekisteriin rno:lla 7:12. Maa-alue oli kuivaa hiekkamaata, jossa kasvoi mäntymetsää ja jossa pohjavesi oli vähintään kolmen metrin syvyydessä. Piirilääkäri W. Fabritiuksen lausunnon 2.8.1924 mukaan alue oli hautausmaaksi "erittäin sopiva". Jaakko Hukka lepää omalla hautausmaallaan vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa. Ensin seuraavat 28 henkilöä sitoutuivat pitämään hautausmaan asianmukaisessa kunnossa: Aarne Hietala, Emil Luoto, Väinö Olkkonen, Tauno Hietala, Yrjö Tiinanen, Ville Heinistö, E. Sadinmäki, Frans Ojala, Toivo Mehtonen, Kalle Vierimaa, Viljo Rahkola, Adolf Luoto, (epäselvä nimi), (epäselvä etunimi Pihlaja), Kalle Heikki Koskinen, Johannes Pihlaja, Heino Oikarinen, (epäselvä nimi), Setti Timonen, Oskari Kilpinen, Alpret Saarikko, Johan Lankila, Kaarlo Luoto, Hilma Vetoniemi, Hanne Lehtonen, Jenny Brydöör, Matti Brydöör ja Jaakko Hukka. Sitoumuksen todisti oikeaksi 18.1.1929 Antti Lankila. Oulun läänin maaherra Eero Yrjö Pehkonen kirjoitti lausunnossaan 20.2.1929, että kirkosta eronneita näytti "Kalajoen kunnassa olevan verrattain runsaasti". Hänen mielestään hakemusasiakirjoja oli kuitenkin täydennettävä. Olisi saatava riittävät takeet hautausmaan kunnossapidosta. Saadussa sitoumuksessa ei ollut ilmoitettu allekirjoittaneiden ammattia, nimikirjoituksia ei ollut asianmukaisesti todistettu, eikä sitoumus maaherran mielestä antanut takeita hautausmaan kunnossapidosta "saatikka jatkuvasta kunnossapidosta". Hän ehdotti, ettei anomukseen suostuta ennen kuin asiakirjoja täydennetään ministeriön lähemmin määräämällä tavalla niin, "että todella riittävät takeet perustettavaksi aiotun hautausmaan kunnossa pysymisestä on olemassa ennen päätöksen antamista." 19.3.1929 laadittiin uusi takauskirja, josta Kalajoen piirin nimismies lausui 26.3.1929, että sen allekirjoittajat ovat pätevät vastaamaan sitoumuksestaan. Takauskirjan allekirjoittivat seuraavat kymmenen henkilöä: Ville Simonen, Heikki Saukko, Nikolai Lankila, Lauri Lankila, Yrjö Simonen, Lyyli Muuttonen, Aukusti Siermala, R. Saari, Jaakko Hukka ja Toivo Muuttonen, joista kaikki mainitaan talollisiksi paitsi Lyyli Muuttonen, joka oli talon emäntä. Takauskirjan todistivat allekirjoituksillaan A. W. Myllylä ja Sofia Myllylä. Päätös Maaherra Pehkonenkin hyväksyi 2.4.1929 tämän takauskirjan, ja OPM:n myönteinen päätös annettiin 6.4.1929. Sen ovat allekirjoittaneet opetusministeri Lauri Ingman ja vanhempi hallitussihteeri Antti Inkinen. Hautapaikat maksuttomia Jaakko Hukan (6.8.1886-23.8.1958) tahto oli, ettei hautapaikkoja myydä, vaan ne luovutetaan maksutta. Tätä noudatetaan edelleen. Kuka hyvänsä voi saada hautausmaalta hautapaikan. Maa on arkkuhautausmaa, mutta useita tuhkauurniakin on haudattu. Ensimmäinen hautaus tapahtui Kauko Hukan mukaan todennäköisesti 1929.
Hautausmaahankkeen tukijoina oli paljon vasemmistolaisia ja kommunisteja. Vainajien joukossa on myös paljon uskovaisia, mm. useat jehovantodistajat ovat halunneet tulla haudatuiksi tähän hautausmaahan. Jaakko Hukka itsekin ryhtyi vanhoilla päivillään jehovantodistajaksi. Maalle on haudattu kunnan toimesta yksi kulkumieskin 1960-luvulla. Nykyisin hautausmaan asiakkaita voi kutsua "sekalaiseksi seurakunnaksi". Yhteensä maalle on haudattu yli sata vainajaa, ja hautakiviä oli syyskuussa 2012 noin 80. Hautakivissä on kuvattuna erilaisia luonnonaiheita, uskonnottomien käyttämiä liekkimaljoja, mutta myös ristejä. Joissakin hautakivissä ei ole kuva-aiheita tai symboleja lainkaan. Varustukset Hautausmaan ulkopuolella on pysäköintialue. Hautausmaalla on rautaportti ja maa-alue on aidattu verkkoaidalla. Kaivoa tai sähköä ei ole.
Hautausmaan portille oltiin rakentamassa työkaluvajaa ja puutavarakin hanketta varten tuli jo sahattua. Sitten vuonna 2011 Rahjan maa- ja kotitalousseura ry:n (84253) naisilta saatiin sopiva työkaluvaja lahjoituksena. Harjakattoinen ja peltikatteinen rakennus on pystytetty harkkojen varaan. Aiemmin hautausmaalla oli lauta-aita, joka lahosi pois. Tilalle valittiin verkkoaita, koska se pitää paremmin jänikset loitolla kasveja syömästä. Aidan tolpat saatiin lahjoituksena ja aitahommat tehtiin talkoilla. Työkoneita hautausmaalla ei ole, vain käsityökaluja. Hautausmaalla on penkki istahtamista varten. Siinä voi kuunnella vaikka honkien huminaa. Työkaluvajan seinällä on nykyisin kehotus, että jokaisen tulee viedä omat roskansa pois hautausmaalta. Uusi jätelaki olisi vaatinut roskien lajittelun metalli-, lasi- ja sekajätteisiin, eikä tähän haluttu mennä. Hoito talkoilla Hautausmaata hoidetaan vainajien omaisten ja muiden voimin talkoilla. Ensin hautausmaata hoiti Jaakko Hukka, nykyisin hänen pojanpoikansa Kauko Hukka, joka peri tehtävän sedältään. Haudat kaivetaan lapiolla. Myös talvella on hautauksia. Pääasiassa hautaukset ovat arkkuhautauksia. Lumityöt Kauko Hukka tekee traktorilla itse. Keväisin hautausmaalla on haravointi- ja siivoustalkoot, joihin pääsevät kaikki mukaan. Hautapaikan voi valita vapaasti sieltä missä tilaa vielä on. Kauko Hukalla on hautapaikkakartta. Vain osa tilasta on aidattu hautausmaaksi. Tällä hetkellä noin 4/5 hautausmaan alasta on käytetty. Kun maa täyttyy, lisämaata saadaan käyttöön aitaa siirtämällä. Hautauksia on kolmesta neljään vuodessa, joinakin vuosina ei lainkaan. Kuluvana vuonna on jo haudattu kolme vainajaa. Yleensä vainajat ovat Kalajoelta. Hukka- ja Salmela-sukuisia vainajia on useampia. Jouluna vainajien omaiset tuovat kynttilöitä haudoille ja näky on tunnelmallinen. Kimmo Sundström |
Kallan karien itsehallinto
Taiteilija Markku Hakola on maalannut Matti Orellin muotokuvan ja Kallan kirkon.
Kallan kirkko ja pappila sekä haminaoikeuden omistaja Matti Orell, joka vaikutti merkittävästi siihen, että Kallan karien itsenäisyys säilyi eikä Kallan karit ole EU:n jäsen, vaan on EU:n ulkopuolinen alue.
Taiteilija Olga Markova-Orell on maalannut taulun Kallan kirkosta.
Puuseppä Leo Takalo on tehnyt pienoismallin Kallan kirkosta.
Kallankari. Merikalastusta Pohjanmaan kalastajakylässä vuonna 1938
https://www.youtube.com/watch?v=0unVlaN7DoM&t=44s
Kallankari (Isien työt IV)
https://www.youtube.com/watch?v=o3Xog4pXIs4&t=26s
Itsehallintoalue keskellä Suomea - Maakalla, Kalajoki
https://www.youtube.com/watch?v=z55nsVTO6iI
Ansiolla Kallaan 2 2018
https://www.youtube.com/watch?v=deuOaoH__rY&t=99s
Kalastajien
lukumäärä on ollut suurimmillaan Kallan kareilla 1700- ja
1800-luvuilla. Akateemikko Vilkuna on arvioinut venekuntia olleen
1760-luvulla enintään 90, mikä jo edellytti säännöllistä
valkamain vuorokäyttöä. Kyseinen venekuntien lukumäärä
merkitsi sitä, että karissa olisi ollut tuohon aikaan noin 270
henkilöä. Huippuluja lienevät vuoden 1852 tarkat tiedot:
Maakallassa 75 ja Ulkokallassa 111 venekuntaa ja niissä 302
henkilöä. Lisäksi kirjattiin seitsemän ammattiperkaajaa, neljä
lasta sekä pappi, eli kaikkiaan Kallen saarien väkiluku nousi 314
henkilöön.
Hallinnolliset asetukset saapuivat Kallaan
1600-luvun lopulla antaen suhteellisen tarkat toimintaohjeet.
Varhaisin valtakunnallinen satamaoikeusasetus on kuningas Kaarle
XI:n holhoojahallituksen 10.5.1669 antama ”Hampne-Rätt”. Se
perustuu aikaisempien kuninkaiden antamiin paikallisiin
satama-ammattikuntien järjestyssääntöihin, jotka ovat peräisin
jo keskiajalta.
Lähin esikuva on ollut Tukholman,
Södermanlannin ja Itä-Göötanmaan satama-ammattikuntien
järjestyssääntö vuodelta 1450. Jo tuolloin mainitaan haminavouti
ja määritellään hänen tehtävänsä. Vuoden 1669 asetusta
lienee noudatettu myös Kallassa, koska muutamat menettelytavat –
esimerkiksi kalastamaan lähtö ja karista karkottaminen – ovat
mainitun asetuksen mukaisia, tai sitten ne perustuvat vielä
vanhempaan kansanomaiseen perinteeseen.
Aikaisempaa laajempi
”uudistettu satamajärjestys” tuli voimaan vuonna 1726 ja sen
jälkeen 1771 ”Cuning:sen Maj:tin Uudistettu Hamina-Ordningi Eli
Laki”. Viimeksi mainitun suomennos oli pian myös Kallan
karinarkussa ja luettiin aina kalastuskauden alkaessa
saarnastuolissa. Valtakunnalliset asetukset eivät kuitenkaan
sisältäneet kaikkia Kallan kalastajayhdyskunnalle ominaisia
piirteitä. Paikallishallinnosta Kallassa huolehti kolme asetusten
mukaista elintä: karinkokous, haminakokous ja
haminavouti.
Karikokousten käytännön toteutuksesta ei
aluksi ollut mitään erityisiä säädöksiä, mutta selvää on,
jotta siihen ottivat osaa kaikki Kallaan saapuneet kalastajat; olipa
heillä suorastaan painava velvollisuus saapua kokoukseen.
Ensimmäinen kokous pidettiin heti kalastuskauden alussa Jaakon
päivän tienoilla, kun edelliseksi kesäksi valittu haminavouti oli
saapunut.
Keskellä karia pidettävästä kokouksesta
ilmoitettiin rummuttamalla, torveen puhaltamalla tai kirkonkelloa
soittamalla. Rumpuna oli alkuaan vain tyhjä silakkatynnyri, ja tämä
käytäntö jatkui ainakin Ulkokallassa vielä 1820-luvulla.
Varsinainen rumpu päätettiin ostaa 1784 ja se oli tarkoitettu myös
”kalastajain palvelukseen pimeinä öinä”. Vuoden 1669
asetuksessa mainitaan, että merkki kalastukseen lähtöön
annettiin torveen puhaltamalla. Vuodesta 1729 lähtien kokous- ja
muut merkit annettiin lahjaksi saadulla kirkonkellolla.
Karinkokous
valitsi ensimmäiseksi haminavoudin ja sitten karinlautamiehet,
jotka yhdessä muodostivat haminaoikeuden. Juuri valittu haminavouti
luki sen jälkeen hamina-asetuksen sekä muut vuosittain edellytetyt
päätökset. Edelleen huutokaupattiin reimarien asettaminen ja
merkkilyhdyn huoltaminen kumpareen nenässä. Lisäksi voitiin
keskustella siitä, mitä korjauksia tai muita yhteisiä
toimenpiteitä tarvittaisiin. Kaikki tehtävät myytiin
huutokaupalla alimman tarjouksen tehneelle.
Kun yhteiset
menot oli näin saatu selville, päätettiin karirahan suuruudesta
eli siitä maksusta tai verosta, joka kannettiin jokaiselta
venekunnalta. Keskeinen esi- ja toimimies oli asetusten mukaan
haminavouti, jota Kustaa Vilkunan mukaan ehkä vastasi kansanomainen
nimitys karinvanhin ja viimeksi karimestari. Haminavoudiksi voitiin
valita kuka tahansa luottamusta nauttiva kalastaja; käytännössä
tehtävään valittiin yleensä haminasaarnaaja, mikäli hän tuli
kariin heti pyyntikauden alussa. Saarnaaja pidettiin arvovaltaisena;
sopivasti sivusta tulleena henkilönä, jolla oli hyvät
edellytyksen puolueettomiin ratkaisuihin. Lisäksi hän oli
kirjoitustaitoinen ja saattoi pitää hamina-asetuksen edellyttämää
muistikirjaa, johon merkittiin kaikki oikeudessa päätetyt
ratkaisut. Kun Kallassa kuitenkin sattui useita papittomia
pyyntikausia, valittiin haminavoudiksi joku pysyvä
kalastaja.
Haminavoudin tärkeimpänä toimena oli yleisen
järjestyksen valvominen, minkä ohella hän toimitti monia yleisiä
tehtäviä. Jokaisen venekunnan oli ilmoittauduttava hänelle sekä
saapuessaan että lähtiessään. Haminavouti peri yhteisiin
menoihin tarkoitetun karirahan venekunnilta ja tarvittaessa hän
kutsui oikeuden koolle. Haminavoudin rinnalle valittiin 1850-luvulta
lähtien aina 1930-luvulle asti ”karinvanhin” eli järjestysmies,
joka oli samalla kirkkoväärti.
Haminaoikeus piti istuntonsa
pappilassa; näin tapahtui silloinkin, kun saarnaajaa ei ollut, vaan
oikeuden puheenjohtajana toimi kalastajien keskuudestaan valitsema
haminavouti. Toimituksessa noudatettiin kihlakunnan oikeudelle
tyypillisiä menettelytapoja. Päätösten ohjenuorana oli ”Karin
lakikirja” eli edellä mainittu asetus vuodelta 1771. Usein tuomio
sisälsi vain varoituksen tai kehotuksen, varsinkin jos syytetty oli
tunnustanut rikkomuksensa ja pyytänyt anteeksi.
Sakkoja tuli
eniten salakrouvauksesta eli viinan myynnistä. Milloin asia oli sen
luontoinen, että tuomittu saattoi ja halusi siitä valittaa,
hänelle myönnettiin valitusoikeus, joka oli käytettävä kahden
viikon kuluessa ja suunnattava Kokkolan maistraatille. Käytännössä
valituksia tehtiin harvoin. Sakkoon tuomittu maksoi suorituksensa
heti oikeuden nähden kirkkoväärtille.
Tunnetuin esimerkki
on on heinäkuulta 1827, jolloin karkotuksen kohteeksi joutui
talollinen Jaakko Isola Hailuodosta. Hän oli jatkuvasti kannellut
naapureistaan, räyhännyt humalassa ja esittänyt perättömiä
syytöksiä. Kun Isolan tavat eivät varoituksista ja sakoista
huolimatta ottaneet parantuakseen, karinkokous langetti
yksimielisesti hänelle ikuisen karkotustuomion, jonka perusteluissa
todettiin syytteen olleen ”pahan ja epäsovun alkujuuri tässä
muuten rauhallisessa paikassa”. Samalla määrättiin viiden
hopeataalarin uhkasakko sille, joka toisi veneessään Isolan
Kallaan. Lisäksi tuomio päätettiin lukea julki myös Hailuodon
kirkossa, jotta miehen ominaisuudet varmasti tulisivat tunnetuksi
myös hänen kotiseudullaan.
Rehellisyys katsottiin äärimmäisen
välttämättömäksi, koska aitat ja tuvat olivat lukitsemattomia
ja huomattava osa omaisuudesta ulkona kaikkien ulottuvilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti