TI 22.12.2020 Kalajoen Hiekkasärkillä on kiehtova ja monivaiheinen historia osa 1

                                                          Auringonlasku Hiekkasärkillä

Kalajoki on kirjaimellisesti syntynyt merestä. Se vapautui vesi- massojen alta kivikauden loppupuolella ja maan kohoaminen jatkuu yhä. Alueen ensimmäiset asukkaat olivat saamelaisia, jotka asuttivat Kalajokea 1300-luvulle asti. Myöhemmin satakuntalaiset ja hämäläiset löysivät alueen ja ottivat sen eräalueekseen.

Vakituisempi asutus sai alkunsa kun muutama rohkea metsänkävijä asettui pysyvästi asumaan Kalajoen suulle. Pikkuhiljaa alueelle rakentui tiiviitä kyläyhteisöjä, kuten Pohjankylä ja Eteläkylä. Paikallinen väestö eli pääsääntöisesti merestä, vaikka myös maanviljelyä harjoitettiin. Kalastus ja hylkeenpyynti säilyivät kuitenkin pitkään tärkeimpinä elinkeinoina. 1400-luvulla merestä kohonnut Maakalla muodostui tärkeäksi kalastustukikohdaksi, jonne rakennettiin aikojen kuluessa kymmeniä kalamajoja.

1600-luvulla Kalajoki eli hitaan kasvun kautta. Katovuodet ja sota-ajat olivat ankaria paikalliselle väestölle. Isovihan jälkeen asukasmäärä alkoi kuitenkin kasvaa ja asutuskin levisi laajemmalle. Edullinen sijainti Perämeren rannalla johti siihen, että Kokkolan rikkaat porvarit alkoivat järjestää markkinoita Kalajoella. Plassin markkina-paikasta tulikin nopeasti yksi lähialueen tärkeimmistä kauppa-paikoista. 1800-luvulla Kalajoki oli jo tunnettu monipuolisesta pienteollisuudestaan. Pitäjässä valmistettiin muun muassa kuuluja messinkiesineitä, kelloja ja aseita. Myös tervanpoltto oli tärkeä elinkeino.

Kalajoen Hiekkasärkkien synnystä kiertää monta tarinaa. Varmasti tiedetään kuitenkin, että alun perin Tuomipakkoina tunnettu alue oli paikallisen väestön suosiossa jo 1800-luvun lopulla. Pakoille kokoonnuttiin alkukeväästä nauttimaan tuomien kukinnasta ja erityisesti viettämään juhannusta.

Hiekkasärkkien historiikki

Dyynien syntymisen edellytyksenä ovat kulkeutumiseen sopiva hiekka, riittävän kuiva ilmasto ja riittävän voimakkaat tuulet. Kasaantumista edesauttaa rantavehnä. Hiekkasärkkien syntyyn ovat vaikuttaneet maankohoaminen, vallitseva tuulen suunta ja aallokko. Nykyisen Hiekkasärkkien alueen lentohietikon syntymisen syynä on arveltu olleen 1800-luvun puolivälin rajut metsänhakkuut, jotka käynnistivät herkillä hiekkakankailla hietikon liikkeellelähdön. Hiekka peitti sisämaan metsikön alleen ja kerrostui metrien paksuisiksi kerroksiksi. Alueella on myös riehunut 1830-luvulla metsäpalo. Vuoden 1869 isojakokartan mukaan metsää oli tuhoutunut tulipalossa myös laajoilta alueilta nykyisten raviradan ja myöhemmin Jukuparkin tienoilta.

Hiekkasärkkien synty

Kalajoen Hiekkasärkillä on pitkä matkailuhistoria. Puitteet matkailulle loivat meri ja laajat hiekkarannat. Kalajoen lentohietikko on yksi Suomen edustavimpia. Avoimen rannan osalta hiekkadyynialuetta on 120 ha. Kaikkiaan lentohietikkoalueita on alueella lähes kymmenen kertaa enemmän, suurinta osaa siitä peittää kuitenkin metsä.

Hiekkasärkkien ydinalue käsittää noin kolme kilometriä pitkän ja puolisen kilometriä leveän rannalta poispäin kohoavan lentohietikon, jota sisämaan puolella rajaa jopa 20 metrin korkeuteen kohoava kulkudyyni. Kulkudyynin eteneminen on ollut nopeaa, noin 200 metriä runsaassa sadassa vuodessa. Nopeimmin dyyni on edennyt alueilla, joilla ihmisten liikkuminen on estänyt hiekkaa sitovan kasvillisuuden kehittymisen.
Nykyisin dyynin eteneminen on lähes pysähtynyt ja se verhoutuu hitaasti kasvipeitteeseen. Hiekkasärkillä noin 300-500 vuotta sitten rannan tuntumaan kehittyneestä dyyniketjusta ovat muistoina Herrain- ja Tuomipakat.

Hiekkasärkkien korkeimmat kohdat paljastuivat merestä noin 1000 vuotta sitten. Rantaviiva on siirtynyt reilussa sadassa vuodessa noin 50 metriä. Sata vuotta sitten nykyinen leirintäalue oli vielä veden peitossa. Vuonna 1869 rantaviiva sijaitsi Tuomipakkojen juurella olevien lammikoiden tienoilla. Lammikoiden laidoilla kasvanut rehevä rantaniitty näkyy vielä 1960-luvun ilmakuvista. Rantaniitty hävisi leirintäalueen perustamisen yhteydessä tehdyissä kuivatuksissa.

Matkailun ensiaskeleet

Järjestäytynyt matkailu alkoi Suomessa Suomen Matkailijayhdistyksen perustamisesta vuonna 1887. Yhdistys ryhtyi julkaisemaan mm. matkaoppaita. Rautatiet olivat helpottaneet matkantekoa, junalla pääsi jo tuolloin Ouluun saakka. Kalajoelle ei kuitenkaan koskaan saatu rautatietä monista yrityksistä huolimatta.
Hiekkasärkkien matkailullinen merkitys kasvoi 1920-luvulla. Sanomalehti Liitto luettelee Kalajoen 400-vuotisjuhlanumerossa vuonna 1925 paikkakunnan nähtävyyksiä: Lentohiekkaiset Tuomipakat, jo kymmenkunta vuotta suosituin matkailupaikka, jonne sunnuntaisin jalan, polkupyörillä, autoilla ja kaikilla esineillä kokoontuu kerrassaan valtava kansainvaellus. Saman vuoden Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata esittelevässä Matkailijayhdistyksen matkailuoppaassa mainittiin vain yleiskuvauksessa lyhyesti Kalajoen lentohiekkasärkät.

Ennen hiekkarantoja matkailijat olivat löytäneet Kalajoelta Rahjan saariston, jota jo vuonna 1879 mainostettiin sanomalehdissä oivalliseksi kylpypaikaksi. Muun muassa Oulun Wiikko-Sanomia kirjoitti 7.6.1879: Uimamiehiä ja naisia kuulostaa tänne keräytyvän kosolta tänä kesänä. Täällä nimittäin on Rahja -niminen ranta, jossa Pohjanlahden laineet liikkuvat erinomaisen terveellisesti.

Ja Sanomia Turusta 23.8.1881 kertoo, että Rahjankylän saaristo olisi hyvin sowelias paikka kylpylaitokseksi ja luulisin että sinne kokountuisi paljo kansaa sekä likeltä että kaukaa nauttimaan niitä etuja mitä Pohjolan meriwesi parantajana woipi tarjota wierailleen.

Kalajoen Riviera

Hiekkasärkät tunnettiin alkuaan Tuomipakkain tai Hietapakkain nimellä. Tuomi- ja vastapäinen Herrainpakat otettiin ensimmäiseksi matkailukäyttöön.Tuomipakat olivat saaneet nimensä alkukesällä kukkivista ja tuoksuvista tuomista, jotka olivat levittäytyneet Ison- ja Pikkupakan väliseen, Lemmenlaaksoksi nimettyyn notkelmaan.

Kaiku kirjoittaa 1929: Sikäli kuin on opittu tietämään ja tuntemaan auringon, hiekan ja veden ihmeelliset vaikutukset on huomio suuntautunut hiekkasärkkiin. – Ne, jotka olivat joitakin kertoja käyneet hiekkasärkillä, olivat mielistyneet paikkaan vallan suunnattomasti. He pitivät peräti säälittävänä sitä kun sellainen arvokas terveyden antaja sai lojua joutilaana. Hietikoilla retkeili aluksi vain herrasväki, joka piti leiripaikkanaan Herrainpakkoja. Herrasväkeä seurasi vähitellen myös tavallinen kansa. Paikkakunnan talolliset matkasivat perhekunnittain hevoskyydillä kerran kesässä hietapakoille viettämään yhden lomapäivän ennen heinäniitulle lähtöä. Rannalla riisuttiin sukat, käärittiin housunlahkeet, syötiin eväitä ja keitettiin merivesikahvit.
Hiekkasärkistä tulikin 1920-luvulta lähtien suosittu retki- ja auringonottopaikka, jonne saapui väkeä kauempaakin. Pyörät ja autot jätettiin lähelle maantietä, ja loppumatka tehtiin jalan. Mukaan otettiin kahvinkeittovälineet ja muut eväät, nisut ostettiin kirkonkylältä Orellin leipomosta. Leiripaikaksi etsittiin suojainen ”krooppi” ja nuotiopuut kerättiin hietikolta.

Kalajokinen Eila Saari (s. 1914) muistaa olleensa pystyttämässä pikkutyttönä isänsä, K. A. Siipolan kanssa opastekylttiä Tuomipakoille kesällä 1927. Kun tarpeeksi moni ”turisti” oli eksynyt kyselemään Kalajoen kirkonkylälle, vanhan Raahentien varrella Jokisuun koulua rakentamassa olleelta Siipolalta Tuomipakkojen sijaintia, päätti hän omin varoin teetättää ja pystyttää kyltin ohjaamaan ulkopaikkakuntalaisia Hietapakoille. Santaholman sahan nikkariverstaalla nikkaroitu kyltti oli punapohjainen, jossa valkoisilla kirjaimilla luki Tuomipakkoille. Maantieltä risteävä tie Hiekkasärkille sijaitsi samoilla kohdin kuin nykyäänkin, ja siinä risteysalueella kyltti seisoi pitkän aikaa

Hiekkasärkkien ensimmäinen matkailuyritys oli pieni Oskari Kärjän perikunnan laittama virvokekioski Tuomi- ja Herrainpakkojen välisessä laaksossa. Kioski oli yksinkertainen maalattiainen lautarakennus, jonka sivuseinän alaslaskettava luukku palveli myyntitiskinä. Kioskissa myytiin ainoastaan Maria Rappin limonaatia ja Orellin leipomon nisua ja possuja.

Nimimerkki Ananias kertoo kesäisestä retkestä Kalajoen Rivieralle eli Tuomipakoille vuonna 1925: Suvanto väänsi tappeja ja Chewrolet kiisi 60 kilometrin nopeudella Tuomipakkoja kohden. Perillä ihailtiin Puhdasta hienoa meren seulomaa hiekkaa hirmuisia aloja... Jumalallinen näky, luonnon itsensä muodostama suuri templi, jossa pyhä hartaus nousee sielusta, jossa ainoastaan hyvä ja kaunis tulee mieleen. – Ja mikä ihmisten paljous! - Siinä ne olivat ryhmittyneet leireihinsä. - Vieraskäynneillä käytiin katsomassa kuinka naapuri indiaanit jaksavat. Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus vallitsi tässä yhteiskunnassa. - Miksi herran nimessä me matkustamme ulkomaille? Ovatko ne paremmat, kuin kotoiset ”Rivieramme”. - Että Kalajoen Tuomipakat, joita myös Hietapakoiksi kutsutaan, ovat huomiota ansaitseva huvittelupaikka, se vakaumus leviää jo laajemmallekin, - Kalajokisten velvollisuus on vaan tehdä enempi propagandaa Hietapakkojen tunnetuksi tekemiseksi. - voin vakuuttaa, että hermo-, sydän-, vatsa-, luulo-. reumatismi- yms. sairaudet siellä paranevat, jos ne vielä ovat paranemisen rajoissa. Tahdon huutaa koko maailmalle: Tulkaa Tuomipakoille!

Vanhempi polvi muistelee vieläkin kaiholla noita aikoja: Tuomipakkojen juhannusyön idylli ei unohdu sen kerran kokeneelta. Jo edesmennyt kalajokinen lehtimies ja kunnallisvaikuttaja Arvo Pahkala maalailee idylliä Kalajoki-lehdessä 1980: Juhannusyön auringon pudotessa merta kohti punahehkuisena lähelle horisontin rajaa ja tapaillen kullanhohtoisin sätein Tuomipakkojen ruskeita hiekkamassojen harjanteita, oli varmaa, että sen harvat näkijät mykistyivät ihmeellisen näkymän todistajina. Lemmenlaakson kukkivien tuomipuiden notkelma loi myös kauniin ja hyvälle tuoksuvan paratiisin juuri syttyneelle rakkaudelle.

Juhannusjuhlat yleistyivät 1930-luvulla. Hietapakoille matkustettiin juhannuksena joukolla koivunoksin koristeltujen kuorma-autojen lavoilla. Myöhemmin naisilla oli usein kansallispuku yllään. Monet kalajokiset hankkivat lisätuloja pystyttämällä juhannuksena myyntikojuja alueelle. Myös lottakioski toimi myöhemmin lähellä rantaa vilkkaimpaan kesäaikaan.

”Ja sille kevät tuhlas tuoksujansa, kun kukkii Hiekkasärkkäin tuomipuut”

Paikallisesti ja maakunnallisesti Kalajoen hiekkarantojen suosio kasvoi etenkin juhannuksen viettopaikkana. Tuomi- tai Hietapakkoja alettiin 1930-luvun kuluessa myös yhä useammin kutsua Hiekkasärkäksi. Hiekkasärkät oli ulkopaikkakuntalaisten käyttämä nimi - Kalajoella ei tunnettu sanaa särkkä ja hiekka -sanan asemesta käytettiin sanaa hieta - joka sittemmin vakiintui käyttöön. Osasyynä nimen muuttumiseen saattoi myös olla alueen tuomikannan nopea hupeneminen, sillä kasvava kävijöiden joukko riipi kukkivia tuomenoksia mukaansa.

Järjestäytyneen matkailun ensiaskeleet

Suomen matkailu eli 1930-luvulla nousukautta. Lapin matkailu voimistui ja alueelle rakennettiin uusia matkailumajoja ja hotelleja, mm. Pohjanhovi ja Pallashotelli. Terijoen hiekkarannoista tuli suosittu lomakohde. Autoistuminen vilkastutti matkailua. Matkailun kehittäminen toimi siten, että valtio rakennutti kohteita ja Suomen Matkailijayhdistys hoiti käytännön järjestelyt. SMY:llä oli myös asiamiehiä ympäri Suomea. Vuoden 1930 SMY:n vuosikirjassa mainitaan Kalajoelta asiamieheksi apteekkari Väinö Granlund, jäseniä yhdistyksellä oli paikkakunnalla yksitoista. Himangalla asiamiehenä toimi Sakari Pöyhtäri ja jäseniä oli Kalajokea enemmän, kahdeksantoista. Samainen kirja esittelee myös Keski-Pohjanmaata ja Lohtajan ja Kalajoen hiekkadyynejä: Kauniita ne ovat valkoisine, pehmeästi kohoavine kaarineen ja sirosti muodostettuine aaltoilevine harjoineen.

Hiekkasärkistä muodostui erityisesti nuorisoseuraväen ja muidenkin yhdistysten kokoontumispaikka 1930-luvulta lähtien. Työväenyhdistys kokoontui yleensä Maristonpakoilla. Suomen Nuorison Liiton valtakunnallisia suvipäiviä vietettiin Kalajoella kesällä 1935. Pyrkijä –lehti esitteli saman vuoden numerossa Kalajoen nähtävyyksiä, joiden joukkoon kuului myös Hiekkasärkät: Yhäti kantaen mielessämme pyhää juhlatuntua voimme suunnata [sankarihaudoilta] matkamme eteenpäin ”Pohjanmaan Rivieralle”

– Heti maantieltä pois käännyttäessä alkaa olla hiekkaa. Siihen painuu jalkamme ja tekee kävelemisen vaikeaksi. – Perillä avautuu eteemme silmän kantama puhdasta, valkeaa hiekkaa, niin puhdasta, että valkoisimmallakin puvulla voimme siihen istua pelkäämättä sen rypeytyvän. – Ja mitä sitten teemme Kalajoen Rivieralla? Jos meillä on mukanamme uimapuku, ja tietystihän se on, menemme uimaan. Se on ihanaa ja siitä voi nauttia uimataidotonkin. Osa rannikosta on näet hyvin matalaa, niin ettei ole hukkumisen pelkoa. – Rannalla on hiekka kovaa ja siinä voimme juosta erinomaisen hyvin, ja jos haluamme estejuoksua, voimme sitä erinomaisesti suorittaa pehmeässä hiekassa. Hyppiä myöskin voimme, kolmiloikkaa, pituutta, korkeutta ja syvyyttäki. - Kun pois on lähdettävä, olemme raukeita ja ihmeen tyytyväisiä koko maailmaan ja Kalajoen Rivieraan erikoisestikin. Lupaamme tulla sinne vastakin etsimään välitöntä iloa ja uutta uskoa elämään.

Kymmenen vuotta myöhemmin samaiset suvipäivät olivat jälleen Kalajoella. Viljami Hanni kirjoittaa Pyrkijässä, että Kalajoen nuorisoseuraväki on Hiekkasärkillä kuin kotonaan ja jatkaa: On sitä lentohiekkaa Kalajoellakin, joten ei niilläkään elinalueilla ahdasta tule eikä riitaa synny, vaikka Liiton suvipäiville tulisi tuhansiakin ihmisiä. Kalajokiset ovat myöskin suopeata väkeä. Olisi toivottavaa, että niin moni suvipäivien osanottaja kuin suinkin koettaisi päästä Kalajoelle jo perjantaiksi, jotta voisi jo silloin iltapäivällä viipyä Tuomipakoilla vähän pitemmän aikaa.

Hilman hotelli

Matkailijamäärien lisääntyessä alettiin Kalajoellakin kaivata majoitus- ja ravintolapalveluita. Kaiku kirjoittaa jo 1929, että tämän myötä Pohjois-Suomikin saisi täysiarvoisen merikylpylän, jossa meri, hiekka ja aurinko lahjoittaisivat suurin määrin uutta elinvoimaa elämän taisteluissa väsähtäneille ihmisille. Tähän toiveeseen vastasi rohkea ja yritteliäs nainen Hilma Sofia Rahja (1891-1972). Hilma oli syntynyt Kalajoella Rahjan kylässä maanviljelijä-kalastaja perheeseen. Kiertokoulunopettajaksi valmistunut Hilma työskenteli aluksi eri puolilla Suomea opettajana, myöhemmin hän hoiti kyläkauppaa Tyngällä. Vuonna 1931 Hilma osti yhdessä rahjalaisen Jaakko Jyringin kanssa Santaholman sahan vanhan väentuvan, joka talvella kuljetettiin jäitä pitkin Hiekkasärkille. Siitä tehtiin ravintola- ja matkustajakoti Hilman hotelli, jossa oli alakerrassa ravintola ja yläkerrassa majoitustilat. Jyrinki luopui myöhemmin osuudestaan.

Hilma avioitui 1937 rakennusmestari Jalmari Pahikkalan kanssa. Jalmari oli leskimies, jolla oli Paavo-niminen poika. Yhteisiä lapsia pariskunnalla ei ollut.

Pahikkaloiden täysihoitola oli pitkään ainoa majoitus- ja ravitsemusliike Hiekkasärkillä. Hotellin maine tunnettiin laajemminkin ja siellä vieraili moni kuuluisuus. Paikka oli kotoisa ja kiireetön, ruoka maukasta ja palvelu hyvää. Hilma itse leipoi ja laittoi ruoan, lehmä laidunsi lammikoiden rannalla ja iltalypsyn aikaan kuului navetasta Hilman kaunis laulu. Paikan hengen loi emäntä, joka tunnettiin supliikistaan ja elämänmyönteisyydestään. Hän oli hyvä keskustelija ja tuli erinomaisesti toimeen monenlaisten vieraiden kanssa. Hilma osasi myös soittaa ja laulaa. Hankalat asiakkaat hän sieppasi kainaloonsa ja tömäytti hietikolle, niin että pölypilvi vähäksi aikaa peitti näkymän lemmenlaaksoon.

Samana kesänä, kun Hilman hotelli avattiin, kirjoittivat Hiekkasärkistä sekä Suomen Kuvalehti että Kansan Kuvalehti. Ensin mainittu kirjoittaa: Ei ainakaan Pohjois-Suomessa ole toista luonnon itsensä muodostamaa seutua, jota likimainkaan voisi verrata Kalajoen hiekkasärkkiin.

On laskettu, että viime aikoina on hiekkasärkillä käynyt noin 12 000 henkeä kesässä. Tämä kylpypaikka antaa vauraan ja komean Kalajoen elämälle oman viehätyksensä.

Kansan Kuvalehdessä kuvailtiin Hiekkasärkkejä Suomen Saharaksi: Noin 8 km Kalajoen kirkolta etelään poikkeaa valtamaantieltä tienviitan osoittama autokelpoinen polku merenrantamännikköön. Tulipa matkamies etelästä tai pohjoisesta, kilometrittäin on hänen tiensä jo kulkenut metsittyneitä lentohietikoita pitkin. Mahtavia hiekka-aaltoja, joiden vaelluksen kasvipeite on muutamia vuosituhansia sitten pysäyttänyt. Maantieltä käsin ei saattaisi aavistaa, että hiekka vielä nytkin tuossa vajaan puolen kilometrin päässä on elossa, tuulenuurtamina kinoksina

– Äkkiä metsästä tulleena et voi olla hämmästymättä maiseman muutosta: edessäsi lännessä aava, saareton meri ja ympärilläsi suunnattomasti hiekkaa. Niin hienoa, tasarakeista hiekkaa

– Ainakin Suomi-Filmin tarpeisiin pitäisi tämä riittää, vaikka olisikin kysymyksessä Sahara- Filmin aikaansaaminen.

• Lukemattomia kantoja pitkin aavikkoa osoittamassa hiekkameren valloituskulkua. Rantavehnämättäitä taistelemassa metsän oikeuksien puolesta. Rantalaguuneja täynnä vihreää ruohoa. Satapäinen, arkana laukkaava lammaslauma, tämän Saharan kyttyrättömät kameelit.

Hotellivieraita

Hilman hotellin vieraista on saatu tietoa vieraskirjoista. Sotavuosina 1944-45 hotellissa asui kirjailija Tito Colliander perheensä kanssa. Tito jatkoi Kalajoellakin kirjallista työtään. Vaimo, kuvataiteilija Ina Colliander maalasi tuolloin muotokuvat Hilman sukulaisperheen kaikista lapsista.

Laulajatar Anna Mutanen vieraili myös hotellissa ja lauloi sen parvekkeelta emännälle ja muille hotellivieraille. Samoin muusikot Marjatta ja Martti Pokela. Heille Hilma oli esittänyt myös omaa tuotantoaan.Vaasa -lehden päätoimittaja Jaakko Ikola kävi hotellissa juhannuksena 1947 ja kirjoitti vieraskirjaan, kuinka tuomet, syreenit ja pihlajat kukkivat ja Hiekkasärkkien lummelammet olivat täynnä valkeita lumpeenkukkia.

Monet muutkin kirjoittivat havaintojaan ja tuntemuksiaan vieraskirjoihin: ”Kaunista hiekkaa ja ihanaa ruokaa – tulemme varmasti pian takaisin.” ”Tämähän on kuin osa Petsamoa, merta, hiekkaa ja kalaa heti syötävänä. Eli lyhyesti: ihanin olotila mitä petsamolainen evakko voi toivoa.” ”Oli kaunis kevätpäivä kun Särkille saavuttiin. On jotain uutta ja kaunista Pohjanmaan lakeuksiin verrattuna.”

Nimensä vieraskirjaan kirjoittivat myös näyttelijät Martti Katajisto, Tauno Majuri (Palo), Ansa Ikonen, Asta Backman, Sirkka Sipilä ja oopperalaulaja Wäinö Sola.

Ilmari Kianto

Kirjailija Ilmari Kianto löysi Kalajoelle ja Hilman hotelliin kollegansa Tito Collianderin kehoituksesta. Hän oli myös pitkään halunnut tehdä matkan seudulle, mistä hänen Calamnius-sukuiset esi-isänsä olivat kotoisin. Kalajoelle hän saattoi myös ottaa mukaansa ”sihteerinsä”, jota kirjailijoiden suosimassa Nummelan Päivölän lepokodissa ei suvaittu.

Kianto itse kertoo matkastaan Kalajoelle1947 samana vuonna Kuva-lehdessä seuraavaa: Niinpä siis eräänä toukokuun päivänä saavuimme sihteerini kanssa Kokkolaan ja nousimme ahtaaseen linja-autoon, joka ajaa noin kolmessa tunnissa tämän välin. - Ajaa hyrryytimme läpi Himangan ja sitten meidät pudotettiin hyvin kuivan näköiseen paikkaan, jossa ei näkynyt mitään taloa. Siinä nyt istua kökötimme matkalaukkujemme vieressä ja ihmettelimme, kunnes männiköstä ilmestyi reipas emäntä-ihminen, joka kertoi hänelle soitetun meidän tulostamme. Niin läksimme kimpsuinemme ja kampsuinemme tarpomaan pitkin hiekkaista kangasta ja muutamien satojen metrien päästä mäen päältä ilmestyi näkyviin täysihoitola.

Kirjailija ja hänen sihteerinsä olivat hotellin ensimmäiset kesävieraat, he viipyivät Kalajoella kolmisen viikkoa ja viihtyivät hyvin: - Huolimatta mereltä puhaltavista jääkylmistä tuulista saatoimme hiekkasärkkien suojaisilla rinteillä alotella aurinkokylpyjä, mutta meressä uinti lykkääntyi viikosta viikkoon. Iltaisin olemme joskus tehneet kävelyretkiä pitkin yksitoikkoista merenrantaa Tahkokorvalle. Auringon nousut ja laskut ovat aina ihanat ja salaperäiseltä näyttää kaukaisen Kallankarin vilkkuva majakkatuli. Siellä Kallankarin puolessa lienee se satoja vuosia vanha kirkkokin, jonka olemme nähneet kuvissa. Keskuskarin kalamajoille soutelimme kerran ja saimme hyvää merivesikahvia ystävällisiltä ihmisiltä. Rantaväestön kuten yleensä kalajokelaisten kanssa on helppo jutella – huumorintajuakin tuntuu olevan. Kalajoen hiekka vaatisi oman lukunsa, niin oikullinen elementti se on – hiekka täällä tekee sekä metsälle että rannikkoasumuksille lukemattomia kepposia.

Kianto on kertonut matkastaan, kuinka: emäntä Hilma on vilkas ja ystävällinen sielu, rupesimme saamaan erinomaista ruokaa. Saimme tuoretta kalaa, viiliä, hylkeenlihaa, sianlihaa, joimme maitoa ja kirnupiimää. Isäntä on entinen jääkäri ja rakennusmestari, joka nyt kohentelee täällä paikkoja ja tekee parannuksia ja uudistuksia minkä ehtii.

Vieraskirjan sivuille Kianto kirjoitti runon emännästään:

Hiekkarannan emäntä

Pahikkalan Hilma,

Tämän Hiekkarannan Emäntä,

Kuka häntä tuntee muut kuin me,

Jotka hänet tunnemme supliikista

Ja hyvistä ruuista – totta se on –

Iloinen Ihminen, ymmärtäväinen,

Elämää kokenut kerrakseen –

Myöhään joutunut avioliittoon,

Saipas vain miehen hän verrakseen!

Hilima on Pohjolan ponteva Nainen,

Pystyy mihin vain tarvis on,

Nauraa kaikelle naurettavalle

Tuskin on koskaan onneton –

Älykäs nainen, supisuomalainen,

Tahtoisi tuntea maailman –

Varmaan ennen kuolemaansa

Saavuttaa onnen ja kunnian!

Kianto jatkaa toisessa kohdin runoiluaan:

Olkoon kaunis tai ruma ilma,

Hilpeä aina on hiekkarannan Hilma,

Laulellen, veisaten ruuat hän laittaa,

Ja täällä jos missään: ruoka maittaa!

Ja sitten on emännän sisko se Hanna,

Jota ei jalat oikein päällänsä kanna!

Ja sitten on Paavo ja Isäntä Vääpelijääkäri,

joka naisille pistää kääreen kuin lääkäri!

Ja vielä on Lehmät, nuo kantturat tuolla,

Ja Lampaat, joita ei Luojakaan huolla!

Ja Kukko se Kanoineen kiekuu ja raakuu,

Ja lopuks’ on talossa kaksikin kissua.

Nyt kukkuvi Käki, kun kirjoitan tätä,

Vaan matkailijalla on kiire ja hätä!

Me lähdemme täältä kuin mustalaiset,

Eläkööt Kalajoen kaikki naiset!

Kianto vieraili myös kirkonkylällä ja hautausmaalla: Tunsin sanoin selittämätöntä juhlamieltä astellessani siinä ikivanhojen kumpujen yön ritarien luiden päällä. - Kalajoen hiekkasärkät, kuten tunnettua, vetävät puoleensa sydänkesällä tuhansia auringonpalvojia, mutta meikäläisen matka käy luonnollisesti sinne, mistä on lähtenytkin.
Etelänkylällä Kianto yöpyi vanhan tuttavansa Eino Halosen luona, missä hänen Kalajoen matkansa päättyi hieman onnettomasti. Hänen nuori sihteerinsä karkasi, vieraskirjaan oli kirjoitettu: En jaksa enää seurata herraani…

Kianto kirjoitti Hilman vieraskirjaan myös tästä episodista runon nimeltään Voi sitä naista!, joka alkaa riimillä Voi sitä heilaa, joka herransa jättää, Voi sitä naista, joka miehensä pettää! Ja jatkuu vielä usealla säkeistöllä.

Kiannon lähdettyä Kalajoelta Hilma sai häneltä kesäkuun alussa kortin, jossa todetaan muun muassa: Nyt olisi sihteeri sopiva hoitamaan minua, mutta hänen osoitteensa on tuntematon – lienee siis piiloutunut. Kesäni uhkaa mennä pilalle. Mutta ei auta muu kuin kärsiä ja odottaa.

Hotellin myöhemmät vaiheet

1950-luvulta lähtien Kalajoen matkailu ja Hiekkasärkät alkoivat olla käsitteitä maakuntalehdissä. Juhannuksen edellä 1955 Keski-Pohjanmaa kirjoittaa: Moottoriajoneuvot ovat alkaneet kiidättää kansaa Kalajoelle yhä laajemmilta alueilta. On alettu järjestää kaikenmuotoista ohjelmaakin keskikesän juhlan viettäjille. Melu ja touhu paikan ympärillä on valtavasti lisääntynyt, ja sankat pölypilvet laskeutuvat tienvarsien kasvustolle.

Sisäsivuilla esitellään Hilman hotellin omistajat juhannushuolineen. Kuvassa Hilman ja Jalmarin lisäksi näkyy poika Paavo ”Rommelin jeeppeineen”, jolla on ajettu tienvarresta kolmattasataa koria limunaatia ja kaljaa kellareihin. Pari vierasmaalaistakin oli jo saapunut Hiekkasärkille juhannusta odottamaan. Odotellaan toistakymmentätuhatta kävijää. Lehti kirjoittaa, että kioskeja nousee kuin sieniä sateella. Työvoiman saatavuuden kanssa tuskaileva Hilma uhkailee jo heittää hanskat naulaan ja ruveta eläkeläiseksi: Myydään pois koko hoito. Saavat sitten rakentaa uudet hotellit sun muut. Ehkä hoitavat paremmin.

Lehdessä mainitaan myös, että Sotainvalidien Veljesliiton Kalajoen piiriosasto järjestää jo neljänsiä juhannusjuhlia Hiekkasärkillä. Aiempina vuosina on ollut mm. juhannustyttökilpailuja, nyt esiintymään oli saatu ryhmä oopperan baletista. Yhdistys oli rakentanut myös tanssilavan hotellin läheisyyteen.

Hilman hotelli jatkoi pitkään ainoana palveluntarjoajana Hiekkasärkillä. Talvisin siellä vieraili hiihtolomalaisia ja se toimi hiihtokilpailujen keskuksena. Monena vuonna hiihtojen kirkkain tähti oli Kalajoen oma poika Jussi Kurikkala, moninkertainen maailmanmestari, jonka sanotaan hankkineen kuntonsa Hiekkasärkiltä ja hyljejäiltä.

Pahikkaloiden jälkeen vuonna 1963 hotellin omistajaksi tuli Sotainvalidien järjestö, nimikin vaihtui Meri-Baariksi. Sotainvalidien osasto myi hotellikiinteistön vuonna 1976 Kalajoen kunnalle ”kymmenen vuoden maksuajalla”. Hotellin toimintaa jatkettiin, mutta rakennuksen kunto heikkeni niin pahasti, että helmikuussa 1987 se valvotusti poltettiin. Sitä ennen oli Kalajoen kunnanhallitus saanut pohdittavakseen kuntalaisaloitteen, jossa ehdotettiin Hilman hotellin perusteellista kunnostamista tai sen rakentamista uudelleen.

Keski-Pohjanmaa kirjoitti Hiekkasärkistä kesällä 1963. Kirjoituksessa haastateltiin alueella yöpynyttä telttailijaa, myyntipäällikkö Paavo Pouttua, jonka mielestä Ollakseen näin suurenmoinen paikka se kyllä ansaitsisi huomattavasti enemmän mainosta, tuskinpa monetkaan ulkomaalaiset arvaavat tänne poiketa maantieltä sekä vaatimattoman kylätie-viitan nähtyään.

Lehti kirjoittaa myös, että Tänä kesänä on saatu vielä tyylikäs sauna aivan niemen uloimpaan nenään, meren äärelle ja jatkaa tulevaisuutta oivallisesti ennustaen: Se on paikka, joka kelpaisi vaikkapa edustussaunaksi diplomaattikutsuja varten.

• Myös itse leirintäalue on hauskasti suunniteltu ja hyvin toteutettu: se sisältää tulisijat avoimen taivaan alla sekä grillin. Suojaisan keittiökatoksen alla taas voi keittää kaasulla, jos niin haluaa. On saatavissa hyvää juomavettä ja toisesta paikasta taas pesuvettä, on pieni kioskimyymälä, on tikanheittopaikka ja muita kenttäpelejä. Leirintäalueen suunnittelijana ja toteuttajana oli alusta saakka toiminut kunnan rakennusmestari Olavi Nikkarikoski.

• 
  

Erkki Aho leirintäalueen päävalvojana vuonna 1973

Leirintäalueen yöpyjämäärä vuonna 1973 oli yli 130 000

                                                             Vastaanottotoimisto

Kunta matkailun kehittäjänä - Leirintäalue

Matkailua ryhdyttiin kehittämään alueella kuntavetoisesti 1960-luvun alussa. Keski-Pohjanmaan matkailijayhdistys vuokrasi Etelänkylän jakokunnalta vuonna 1961 merenranta-alueen ja luovutti sen kunnalle 50 vuoden sopimuksella leirintäalueen perustamista varten. Samalle paikalle oli jo ehditty suunnitella ravirataakin. Hiekkasärkät haluttiin palvelemaan matkailua, nostamaan Kalajoen mainetta ja tuomaan kuntaan hyvinvointia, kuten kunnanhallituksen pöytäkirjaan on kirjattu. Seuraavana vuonna perustetulle leirintäalueelle kunnostettiin tie ja rakennettiin myyntikioski, käymälät ja keittokatos. Kioskin vuokraaja huolehti vartioinnista, puhtaanapidosta ja maksujen perinnästä. Ensimmäisenä kesänä yöpyjiä oli 2500.

Kalajokilaakso kirjoittaa kesällä 1965 otsikolla Kalajoki – merenrantapitäjä on Kalajokilaakson suosituin matkailukohde, että juhannuksena Hiekkasärkillä oli ollut yli kaksikymmentätuhatta ihmistä, enemmän kuin missään muualla Suomessa.

Matkailulautakunta aloitti Kalajoella vuonna 1967 opettaja Olavi Eilon johdolla. Sen tehtäviksi määriteltiin yleisen matkailupolitiikan hoito, elinkeinon edistäminen ja leirintäalueen hoito.

Samalla kymmenluvulla leirintäalueen tieverkkoa ja varustelua parannettiin, alueelle rakennettiin kymmenen majaa, kuivattiin ympärillä olevia lammikkoja, rakennettiin vesi-wc:t, laitettiin sähköistetty asuntovaunualue, valaistiin ulkoalueita jne. Kunta rakensi alueelle vuonna 1968 myös 40 asiakaspaikkaa käsittävän Leiribaarin, jossa oli keittiö- ja kylmäsäilytystilojen lisäksi pieni asunto ja varastotilaa. Samana vuonna painettiin alueesta yhteistyössä Kansallis-Osake-Pankin kanssa ensimmäinen matkailuesite.

Kallan matkailu aloitti liikennöinnin leirintäalueelta Maakallan historialliselle kalastajasaarelle Kalla–laivallaan vuonna 1966. Laivalaituri rakennettiin alueen pohjoispäähän. Laituri oli 30 metriä pitkä ja metrin leveä. Matkustajamäärien kasvaessa liikennöinti siirrettiin Keskuskarin venesatamaan.

Leirintäalueen matkailijamäärät nousivat koko ajan. Alueen ensimmäisen hoitajan Pauli Koivulan mukaan moitetta on tullut vain siitä, ettei Särkkiä mainosteta tarpeeksi. Hän kertoo, että ulkomaalaiset tulevat aivan sattumalta, ihastuvat paikkaan ja monet aikovat tulla uudelleen.

Apu kirjoittaa 1967 otsikolla Kalajoen suurmatkailukeskus hiekkarannoista ja sen kalajokisista omistajista, jotka ovat rakentaneet pakkojen pohjoispäähän rantamökkinsä - pienet ja mitättömät punaiset tönönsä, joista jokaisella on kuitenkin oma ranta. Siinä mainitaan myös vanhan tanssilavan syrjäyttänyt ilmalla jännitetty uudenaikainen puolipallo valtatien risteyksessä. Tässä ”kupla-hallissa” esiintyi tuohon aikaan myös suosittu Danny-show. Lohtajalaislähtöinen kirjoittaja, joka pikkupoikana Hilman hotellin aikaan oli vieraillut hiekoilla, ihmettelee: Onko tässä kaikki, mitä puolessa vuosisadassa on saatu aikaiseksi?

Santapakat on kansallinen aarre, tulevaisuuden suurenmoinen kesä- ja talvimatkailukeskus; luonnon loistokeksintö, joka suorastaan kosii ihmisen yritteliäisyyttä. Se on köyhän Keski-Pohjanmaan kulta-aitta ja turismin kulmakivi tässä maakunnassa. Kirjoituksensa hän päättää humoristisesti, haastatellen kuvitellun Santapakkayhtiön matkailuteknistä johtajaa, sieviläistä herra E. Ylitaloiselaa.

Uusi Suomi uutisoi kesällä 1969 koko sivun jutussa maaseudun suosituimmasta leirintäalueesta. Kylpyläkylä Kalajoki, tähän me tähtäämme, lausui matkailulautakunnan sihteeri Raija Yrjänä, meille on pääasia, että saadaan turisti Suomeen ja Kalajoelle, toisarvoinen seikka jo on, kenen omistamaan ”petiin” hän päänsä kallistaa. Lehti toteaa, että onko sitten ihme, että nimenomaan puheena kulkenut tieto Kalajon mukavuudesta matkailukeitaana houkuttelee paljon turisteja – ystävällisyys ja avuliaisuushan muistetaan.
Hiekkasärkkejä ryhdyttiin markkinoimaan ulkomaista ennen kaikkea Norjaan. Norjalaisessa Finmarks Post –lehdessä Kalajoen matkailu sai palstatilaa ensimmäisen kerran 1969 ja mukaan lähti Kalajoelta 15 ilmoittajaa. 1970-luvun taitteessa osallistuttiin Pohjois-Ruotsiin ja -Norjaan tehdylle myyntimatkalle. Ehdotettiin myös norjalaisten apulaisten palkkaamista alueen liikkeisiin ja leirintäalueelle. Ulkomaalaisista erityisesti norjalaiset ja ruotsalaiset löysivätkin Hiekkasärkät.

Leiribaari

Leiribaarin jäätelökioski

Asuntovaunumatkailu kasvatti suosiota 1970-luvulla, karavaanarit saattoivat viipyä alueella viikkojakin. Vuonna 1972 Kalajoen Hiekkasärkkien leirintäalue nousi Suomen suosituimmaksi. Yöpymisten Suomen ennätys, 90 000 matkailijaa, kirjattiin 1987. Yöpyjien lisäksi alueella vieraili lukuisa joukko päiväkävijöitä lähiseuduilta.
Alueen palvelutasoa parannettiin edelleen, mökkejä rakennettiin lisää ja asuntovaunualuetta laajennettiin sitä mukaa, kun telttailun suosio väheni. Leirintäalueelle laadittiin arkkitehdin toimesta ensimmäinen yleissuunnitelma vuonna 1970 ja sen perusteella ehdotus kehittämisinvestoinneista. Vuonna 1988 leirintäalue siirtyi Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle, jonka osakkeista kunta omisti 85 prosenttia. Yhtiöltä se siirtyi yksityiselle yrittäjälle 2000-luvun alussa ja nykyisin se toimii Kalajoki Resortin alaisuudessa.

Matkailuhotelli

Matkailuhotelli  , myöhemmin ravintola Dyyni

Kalajoki sai modernin, ympärivuotisen majoitusliikkeen vuonna 1964, kun Suomen Matkailijayhdistys ja valtio rakennuttivat Tuomipakkain mäelle hotellitasoisen matkailumajan. Hotellin saaminen kohotti alueen matkailullista tasoa ja mahdollisti ympärivuotisen majoittumisen. Ajanmukainen hotelli tarjosi myös tasokkaat puitteet kokouksille ja juhlille. Hotellia laajennettiin jo vuosikymmenen lopulla. Kaikki eivät varauksetta hyväksyneet AI–anniskeluoikeuksin varustettua hotellia. Maalaisliiton paikallinen naisjaosto toimitti valtuustolle 1026 kuntalaisen allekirjoittaman vetoomuksen hanketta vastaan. Valtuusto äänesti anniskeluoikeuksien puolesta 16-3.

Kekkonen , Karjalainen, Rahko, Haavisto ja Kosygin 

Leirintäalueen sauna jossa Kekkonen ja Kosygin saunoivat

Matkailuhotelli sai korkeatasoisia vieraita alkukesästä 1966, kun Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin seurueineen vierailivat Kalajoella Pohjois-Suomen kierroksen päätteeksi. Kekkoselle Kalajoki oli tuttu jo aiemmilta matkoilta. Erään tiedon mukaan hän olisi vieraillut paikkakunnalla jo 1930-luvun lopulla sisäministerinä tutustumassa Rahjan sataman kehittämiseen. Seuraava vierailu tapahtui pääministeriaikana 1950-luvulla, jolloin Kekkonen tutustui Rahjan saaristoon ja Kallankareihin. Vuonna 1962 presidentti Kekkonen kävi Kalajoella kalastus- ja virkistysmatkalla, jolloin hänelle järjestettiin päivällinen kansanopistolla

Kekkosen ja Kosyginin Pohjois-Suomen vierailu oli alkanut aamulla Oulusta, puolilta päivin siirryttiin Raaheen ja noin kello 16 saavuttiin Kalajoelle. Rouvat saapuivat ensimmäisinä. Vieraita vastaanottamassa olivat valtuuston pj. Uuno Rahko ja kunnanhallituksen pj. Uuno Välimaa. Keski-Pohjanmaa –lehti kertoo, että alueella liikuskeli valkolakkisia poliiseja, ulkoministeriön virkamiehiä ja paljon myös paikallisia, jotka olivat tulleet autoilla paikalle katsomaan arvovieraita Kansainvälisiä lehtimiehiä oli tullut paikalle kolme linja-autollista. Virvokejuomapöytiä aseteltiin sinne tänne. Päävieraat saapuivat vähän myöhemmin, he istuivat kuumissa autoissa paitahihasillaan.

Lehdessä kuvattiin pääministeri Kosyginia vaatimattomaksi ja hiljaiseksi mieheksi, joka tervehti heitä venäjäksi ja vetäytyi pian sisätiloihin. Presidentti Kekkonen tuli sen sijaan ulos juttelemaan. Uuno Rahkolta hän tiedusteli, vieläkö Rahjankylän Laurinkarin vesillä liikkuu yhtä paljon ja yhtä suuria haukia kuin ne kymmenkunta, jotka hän syksyllä –62 veteli virvelillä.

Kekkonen Kallan kirkossa

Kekkonen Rahjan satamassa 

Kekkosen saalis Rahjan saarstossa - soutaja kalastusreissulla oli Veikko Saari ja  saalista esittelee Antti Kilpiö.

Seurue siirtyi hotellilta Hiekkasärkkien rantasaunaan saunomaan ja uimaan. Suurlähettiläs Kovalevin mainitaan harjoitelleen uintiliikkeitä jo etukäteen. Seurueen käyttämät saunavihdat roikkuivat pitkään saunan eteisessä muistuttamassa arvovieraista. Illallinen syötiin hotellissa, isäntänä toimi Rautaruukki Oy:n hallintoneuvoston pj. Ahti Karjalainen, joka kohotti maljan Suomen ja Neuvostoliiton väliselle yhteistyölle. Rahko ja Välimaa ojensivat Kosyginille Kalajoen kunnan viirin. Ylivieskasta kello 22.30 lähtenyt juna kuljetti vieraat takaisin pääkaupunkiin.

Matkailuhotelli pääsi parrasvaloihin jälleen 1970 Veikko Huovisen Lampaansyöjät –romaanin myötä. Sepe lähetti ystävälleen Valtterille sähkeen:

Operaatio Lampaansyöjät alkaa maanantaina.

Liitto Kalajoen matkailumajalla sunnuntai-illalla. Matka jatkui: Ja niin kaartoi sininen auto matkailuhotellin asfalttipihalle ja kaunis Pohjanlahti aukesi

hiekkatörmän takana autereisen sinivihreänä.

- Näin ei liene kovinkaan liioiteltua, jos lähdemme retkellemme todella kauniilta paikalta. Katso ympärillesi, katso meren majesteetillista mahtavuutta.

– Ja näethän komean hotellin noin viidentoista askeleen päässä.

– Ehkäpä otat salkkusi automopiilin matkatavaratilasta, minkä jälkeen menemme sisälle ensimmäisen luokan hotelliin.

Kirjan pohjalta filmattiin samanniminen elokuva vuonna 1972, jota kuvattiin myös Kalajoella. Elokuvan pääosissa olivat Leo Jokela ja Heikki Kinnunen.

Myös matkailuhotellin omistus siirtyi HSOY:lle vuonna 1982. Se nimettiin uudelleen Hotelli Kalajoeksi. Nykyisin se tunnetaan suosittuna tanssiravintola Dyyninä.

Matkamuistokilpailu ja Hiekkasärkkien hylje

Kalajoella järjestettettiin vuonna 1968 matkamuistokilpailu. Vastauksia tuli 17 kpl ja esityksiä kaikkiaan 41. Ensimmäinen palkinto meni kalajokiselle hanuristille Unto Jutilalle Kalajokivalssista, joka myös sittemmin levytettiin. Kalajoen matkailun tunnukseksi ja maskotiksi otettiin hylje. Leirintäalueen lammikkoon tuotiin ensimmäinen hylje, Eetu I vuonna –68.

Hylkeitä oli myöhemmin kaksikin. Allaskokeilu epäonnistui ja hylkeet palautettiin takaisin luontoon. Hylje jäi kuitenkin elämään Kalajoen matkailun ja myös Jukujuku-maan tunnuksena ja myöhemmin Juku-hylje (hyljehaalariin pukeunut työntekijä) myös seikkaili Jukujuku-maassa

Kalajoen vanha hylkeenpyyntiperinne yritettiin myös valjastaa matkailuun. Kalajoen Hyljematkat tarjosi keväällä 1972 hyljesafareja turisteille. Tuotteen vaativuus ja oikean asiakaskunnan löytyminen tuottivat kuitenkin haasteita. Myös kauppa- ja teollisuusministeriö suhtautui kielteisesti tämän kaltaiseen toimintaan. Hylkeiden rauhoitus hautasi toiminnan lopullisesti. Hylkeitä liikkuu edelleen Kalajoen vesillä ja hyvällä onnella otuksen voi bongata vene- tai laivamatkalla.

Rantakalla

Matkailuhotellin rinnalle valmistui vuosina 1971/-72 Hiekkasärkkien Tahkokorvain päähän Rantakallan matkailukeskus. Ensin valmistui motelli uimahalli-kahviloineen, vuoden päästä Hotelli Rantakalla näköalapaikalle kulkudyynin päälle. Näköalat olivat komeat, paikalta näkyivät myös Tahkokorvain vanhat merenrantakämpät. Hotellia kuvattiin ”kolmen kovan” yhteiseksi yritykseksi: perustajia olivat pankinjohtaja Aarne Isomäki, lääkintöneuvos Untamo Sorasto ja kunnan rakennusmestari Olavi Nikkarikoski.

Rantakallan läheisyyteen nousi keväällä 1972 Lomakylä Aurinkohiekat Oy. Hotelli vuokrattiin 1978 Lomaliitolle ja 1984 sille siirtyi myös omistus. Vähän aiemmin Lomaliitto oli uutisoinut Rantakallan yhteyteen, pakan alapuolelle suunnitellusta terveyskylpylästä ja kuntoutuslaitoksesta, joka yhdistettäisiin hotelliin tien ali kulkevalla yhdyskäytävällä. Tämä ei koskaan toteutunut. Lomaliitto myi kiinteistöt ja maa-alueet Eläke-Fennialle vuonna 2001 ja jäi vuokralaisena jatkamaan toimintaa, kunnes ajautui konkurssiin 2009. Vuonna 2011 hotelli liiketoimintoineen on siirtynyt ylivieskalaisten Antti Rantalan ja Esa Vallin omistukseen.

Matkailun 1970-luku

Vuosikymmenen aluksi Hiekkasärkille rakennettiin yksityisten voimin dyynin päällä kulkeva Matkailutie. Se korvasi useat maantieltä erkanevat pistotiet. Tien mutkaisuus johtui maapolitiikasta, tie tehtiin siihen, mistä maapohjaa saatiin hankittua. Vuonna 1971 valmistuneen tien otti myöhemmin hoitoonsa TVL. Tie oikaistiin myöhemmin dyynin päältä Rantakallan ja Merisärkän väliltä.

Apu kirjoitti Hiekkasärkistä 1970-luvulla useaan otteeseen. Kesällä 1975 lehti kirjoittaa monipuolisesti Suomen suosituimmasta leirintäalueesta ja matkailukeskuksesta: Kaikkialla Kalajoella huomaa selvästi ostovoimaa olevan runsaammin kuin kuntalaisten oma panos edellyttäisi. Kirkonkylän tavaratalo on laskenut matkailun lisäävän liikevaihtoa 12 prosentilla. Me naiset kirjoitti 1971, että Kalajoella matkailu on myötätuulessa. Ja kysyy, mitä Kalajoki tarjoaa turistille? Kirjoittaja vastaa: Iät ajat se on tarjonnut särkkien hiekan, matalat uimarannat ja Pohjanmaan auringon.

1970-luvulla leirintäalueelta kuvia

Järjestysmiehiä ja asiakkaita

Koirapartio leirintäalueella

Leirintäalueen portti

Rannalla pelattiin lentopalloa ja otettiin aurinkoa

- Tänä kesänä voi Kalajoki vielä kerskua saastumattomilla vesilläänkin, seikka joka käy vuosi vuodelta yhä suuremmaksi ylellisyydeksi ihmislapselle.

Matkailulautakunta lähti hankkimaan tietoa ja kokemusta muista kotimaan kohteista ja myös ulkomailta. Kohteina olivat mm. Jyväskylän ja Turun leirintäalueet, Skellefteå ja Piteå. Mietittiin myös Keski-Pohjanmaan yhteismarkkinointia ja teetettiin ensimmäinen matkailututkimus, josta kävi ilmi erityisesti mainonnan ja tiedotuksen heikkoudet. Kalajokiseudun Matkailupalvelu ry perustettiin 1975 tehtävänään markkinointi. Mukana oli yli 80 yritysjäsentä ja kuusi kuntaa. Kymmenluvun alussa Kalajoki sai viimein ensimmäisen matkailu- ja elinkeinoasiamiehen. Ansioituneita matkailun kehittäjiä ryhdyttiin palkitsemaan matkailumajakalla. Ensimmäisenä sen sai Raija Yrjänä, toinen Aurinkohiekat Oy:n perustajista.

Näköalagrilli

Mikko Prittinen vaimonsa kanssa

Tanssipaikkojen puute korjaantui myös 1970-luvun alussa, kun ns. Järjestöyhdistys rakennutti Merisärkkien tanssipaviljongin. Kesäteatteritoiminta aloitti alueella 1970-luvun alussa ja näytelmäperinnettä jatkoi Särkkäin näyttämö.

                                                           Tapion Tuvan aluetta

                                                      Tapion Tuvan taidenäyttelyt

Hiekkasärkkien juna

Kansainvälinen harmonikkaleiri Särkät soi sai alkunsa –74.

Sen taiteellisena johtajana toimi vuoteen -85 saakka Unto Jutila. Leirillä nuoret soittajat saivat tasokasta opetusta ja tapahtuma tarjosi konserttien muodossa viihdykettä sekä turisteille että paikkakuntalaisille

Unto Jutila

Antero Sorasto

Harmonikkataiteilija Unto Jutila syntyi joulukuun 5. päivänä 1944. Hän vietti lapsuuteensa ja nuoruutensa Kalajoen

Plassilla. Unton isä Väinö hankki pojalleen harmonikan ja jo 11-vuotiaana Unto Jutila esiintyi Kalajoen teatteritalossa ja Ämman lavalla tanssien taukosoittajana. Unton isä oli pojalla tukena ja turvana.

Alpo Ylitalo muistelee Unton soittokeikkaa Rahjan nuorisoseuran pikkujouluiltamissa. Unto oli tullut sinne isänsä kanssa polkupyörällä. Unto oli tuolloin 12-vuotias. Innokkaan ja tunnollisen harjoittelijan taidot olivat kehittyneet niin, että hän kykeni soittamaan yksin koko iltamat. Tanssia oli noin puolitoista tuntia ohjelman jälkeen.

Unto Jutilan elämäntyöhän harmonikansoiton alalla sisältyy selviä toisistaan erottuvia jaksoja: tanssimuusikko, säveltäjä, opettaja, harmonikkaleirien taiteellinen johtaja, levyttäjä ja esiintyvä taitelija. Soittajana Unto Jutilaa voidaan pitää valtaosin itseoppineena. Musiikkiteorian opetuksen hän sai Pauli Kilpiöltä. Varsinaisen harmonikan käsittelyn hänelle opetti Leander Norrback. Esiintyvän taiteilijan ominaisuudet ja ohjelmiston hioi Veikko Ahvenainen. Yli 10 vuotta kestänyt tanssimuusikkokausi alkoi 1960-alussa, jolloin taiteilija kiersi oman yhtyeensä kanssa ympäri Suomea.

Tanssimuusikkona

Unto Jutilan orkesterin ensimmäisen kokoonpanon jäsenistä elää vielä ainakin kalajokinen Esko Ventelä, jonka muistikuvan mukaan orkesteri perustettiin vuonna 1958. Kokoonpano muuttui vuosien aikana useita kertoja, kunnes Unto siirtyi Alpo Ylitalon yhtyeen hanuristiksi vuonna 1964 tai 1965. Unton ja Alpon tuttavuus ja ystävyys alkoi 1960-luvun alussa. Unto oli vannoutunut iskelmämusiikin ystävä, jonka parasta antia olivat hanuristien esittämät vaikeat tangot, kuten Ilta Välimerellä, Helmiä etelästä ja monet A. Malandon tangoista. Unto esitti useita Paul Norbackin sävellyksiä joka ilta tanssikeikoilla. Tuohon aikaan Unton kiinnostus heräsi myös jazz-musiikkia kohtaan. Hän alkoi kirjoittaa magnetofin nauhalta Art van Dammen musiikkia nuoteille. Sitten hän opetteli soittamaan nuotti nuotilta. Matti Viljanen ja hänen kirjallisuutensa jazzista kuului Unton opinto- ja harjoitusohjelmaan.

Unto oli erityisen kiinnostunut konserttimusiikista, jota hän harjoitteli paljon. Hän valmistautui kilpailemaan hanurilla Suomen mestaruudesta. Tämä musiikinala kuului tuohon aikaan myös Veikko Ahvenaisen harjoitusohjelmaan. Unto oli Norbackin ja Ahvenaisen oppilaana.

Alpo Ylitalon yhtye aloitti tanssien soittamisen Vaasassa ”evalla” kuten silloin sanottiin. Paikka lienee ollut Kirjastokatu 11:ssä. Bändin laittaessa ”kamoja” kasaan näyttämön eteen tuli joukko nuoria miehiä. Yksi esitti Untolle ivalliseen sävyyn kysymyksen, osaako tämä soittaa ”Metsäkukkia”. Unto vastasi osaavansa, mutta jatkoi että osaako kysyjä. Siihen kyselytunti päättyi, eikä kyselijöitä sen koommin ole näkynyt.

Tanssikeikoilta palattiin usein Kokkolaan, jossa Unto yöpyi Alpo Ylitalon luona. Sunnuntaiaamuisin vierailtiin Paul Witickin luona. Witick oli innokas konserttimusiikin harrastaja. Herrat soittelivat yhdessä ja suunnittelivat kokeillen sormituksia, joilla ”koskipaikat” selvitettiin puhtaimmin. Soitto ja harjoittelu oli usein niin innokasta, että ”Ruusan”, Paulin vaimon kutsut kaikuivat kuuroille korville.

Samoihin aikoihin Unto kanssa tuli Alpo Ylitalon yhtyeeseen rumpaliksi Folke Neunstedt. Heti alkuun syntyi Unton ja Folken välille omanlaisensa huumori. Sitä ulkopuolisen oli joskus vaikea ymmärtää. Folke suorastaan vihasi tangoja ja Unto taas piti niistä. Tämä kina jatkui pitkään. Ei ollut harvinaista, että Folke sanoi Untolle, että kyllä sinä olet helvetin ”korni”, kun soitat aina vain tangoja. Unto saattoi vastata, että niitä soittaisi moni muukin, kun vain osaisi. Unto ei jäänyt huulenheitossa toiseksi.

Folke oli päivätöissä Granholmin tukkuliikkeen hedelmäosastonhoitajana ja kuljetti kaupungin kauppiaille Volvon umpikuorma-autolla hedelmiä ja vihanneksia. Folke onnistui kerran unohtamaan autonsa sivuoven auki ajellessaan Isoakatua. Tuosta unohduksesta Folke saikin lempinimen ”hedelmäprofessori”.
Ylitalon yhtyeen ohjelmistoon tuli yhä enemmän ja enemmän jazzahtava tyyli. Jopa kappaleesta ”Persialaisella torilla” oli sovitus, joka ei jättänyt kuulijoita hiljaiseksi. Kuusikymmentäluvun puolivälistä saakka Laila Kinnunen oli erittäin usein orkesterin vierailevana solistina. Samoin myös Eija Merilä, Paula Koivuniemi ja Jukka Kuoppamäki.

Alpo Ylitalo muistelee Kemin keikkaa, kun bändin jäsenet jäivät hotelliin yöksi. Seuraavan iltana oli Kemin työväentalolla Olavi Virta esiintymässä. Virran säestäjäksi oli hankittu paikallinen maineikas yhtye. Virta oli yrittänyt laulaa muutaman kappaleen yhtyeen säestyksellä ja hän ilmoitti järjestäjille, ettei laulaisi, ellei saa paikalle säestäjää, joka ”klaaraa” kappaleet. Toiminnanjohtaja Järvinen oli soittanut Hotelli Kemiin ja oli kysynyt, että voisiko Ylitalon yhtye tulla säestämään Olavi Virtaa, koska Virta oli kieltäytynyt laulamasta säestäjäksi sovitun bändin kanssa. Alpo Ylitalo lupasi orkesterinsa yrittävän Virran säestystä. Virta antoi nuotit Unton eteen ja kysyi onnistuuko tuon valssikappaleen säestäminen. Unto rypisti otsaansa ja alkoi ”laskea kappaleen käyntiin”. Virta aloitti laulun kiilaten välillä ja hidastaen toisaalla oikein painostavasti. Virta yritti pudottaa ”kompin pois kyydistä”. Huomattuaan ettei se onnistu, niin hän alkoi laulaa normaalisti ja kappale ”kahlattiin” loppuun. Seuraaviin kappaleisiin ei otettu nuotteja esille lainkaan, vaan soitettiin ”vanhasta muistista”. Virta ei kommentoinut mitenkään orkesterin onnistumista, vaan jatkoi taukoon saakka. Tauon alettua Virta meni näyttämöverhojen taakse yksin istumaan eikä kommentoinut mitään. Toisen ”hukin” bändi aloitti Virran suosimilla foxeilla, joissa Folke pääsi oikein vauhtiin ja Unto soitti maukkaan ”kooruksen”. Kaikki saattoivat huomata, että Virta piti ”meiningistä”.

Vuosina 1965-69 Unton muusikkotuttavapiiri kasvoi jazzmuusikoiden suuntaan. Alpo Ylitalon yhtyessä soittivat Unton ja Folken lisäksi Pehr-Erik Hongell elektronihanuria ja Holger Moisio tenorisaksofonia. Joskus Endo Mäkinen oli mukana soittamassa tenorisaksofonia ja Mikko Haavisto venttiilipasuunaa. Unto sovitti lähes kaikki kappaleet, ja kun mukana oli joskus seitsemänkin miestä ja neljä puhallinta, niin musiikki tuntui musiikilta, sanoo Alpo Ylitalo.

Monet vierailevat solistit ja Unton sovittama musiikki tekivät tuolloisesta Alpo Ylitalon yhtyeestä tietynlaisen edelläkävijän koko maakunnassa. Untosta tuli monipuolinen musiikin harrastaja, soittaja ja säveltäjä.

Kalajokisen laulajan Pekka Himangan kanssa yhteistyö kesti monta vuotta. Pekan laulama ja Unton sovittama Kankaan kaunis Katriina nousi suosikkihitiksi vuonna 1975. Unto muutti Toholammille avioiduttuaan heinäkuun 2. päivänä 1977 fil.kand. Sinikka Alasen kanssa.

Taiteilijana ja opettajana

Sävellys- ja opetustyön lisääntyminen lopettivat vähin erin raskaan kiertävän tanssimuusikkokauden. Ensimmäinen sävelmä syntyi 1959 nimeltään Iloinen meripoika ja viimeinen sävellys 1990 Hyväntuulen jenkka. Näiden sävellysten väliin mahtuu ainakin 200 erityyppistä teosta, joista tunnetuimmat ovat Rapsodia harmonikalle, Konsertto F-duuri ja Kuvia lapsille-sarja. Viihdemusiikin puolella Unskin pidetyin sävellys lienee Kalajoki-valssi, joka levytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1969. Harmonikanopettajan työkausi ajoittuu 1975-87 väliseen aikaan ja Keski-Pohjanmaan musiikkiopisto 1978-87. Lisänä vielä runsas määrä yksityisoppilaita.

Unto Jutila osallistui esiintyvänä taiteilijana ja opettajana Hyvinkään harmonikkaviikoilla, Sata Häme soi Ikaalisissa ja Ivalon harmonikkaviikoilla. Unto Jutila toimi Särkät Soi tapahtuman taiteellisena johtajana Kalajoella 1974-85 ja Toholammin harmonikkaviikoilla 1986-92.

Unto Jutilan kansainväliset kontaktit olivat laajat ja hedelmälliset. Hänellä oli läheiset yhteydet lähes kaikkiin Neuvostoliiton tunnetuimpiin harmonikkataitelijoihin. Unto Jutila esiintyi itsenäisenä taiteilijana Ruotsissa, USA:ssa, Kanadassa, Neuvostoliitossa, Baltian maissa ja Italiassa. Ystävyys ranskalaisen Maurice Vittenetin kanssa toi musette-musiikin ohjelmistoon.

Unto Jutila levytti kuusi sooloäänitettä, joista tunnetuimmat ovat Ranskalainen visiitti ja Kuutamoserenadi. Esiintyvä taiteilijana Unto Jutila oli hyvin arvostettu myös ulkomailla ja hänen soittoaan kuvattiin suomalaisen tunturipuron solinaksi, johon liittyi vaikutteita suomalaisesta luonnosta, sen metsien hiljaisuudesta ja meren ehdottomuudesta.

Jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan todeta taitelijan loistava muuntautumiskyky eri harmonikkamusiikin aloilla. Alussa oli puhdas tanssimusiikki, sen jälkeen perinteinen harmonikkamusiikki, josta siirtyminen klassiseen harmonikkamusiikkiin tapahtui saumattomasti. 1980-luvun alussa tuli musette-musiikki ja lopuksi jazz-musiikki, jonka vaikutus tosin oli ollut kaiken aikaa taustalla.

Unto Jutilan elämän loppuvuosia himmensi vaikea silmäsairaus, mikä rajoitti huomattavasti hänen toimintaansa, mutta ei estänyt sävellystyötä eikä julkisia esiintymisiä. Unto Jutila kuoli Toholammilla 5.3.1992 aivan liian nuorena. Plassin kylätalossa on pysyvä näyttely omistettuna Unto Jutilalle.

Esa Tanska siirsi Mehtäkylästä vanhan Nevanperän riihen Hiekkasärkille ja perusti siihen 1973 kalan ystäville halstarilla hiillostettua siikaa tarjoavan Siikarysä–ravintolan. Tahkokorville nousi kirjolohen kasvatus- ja ongintapaikka Lohilaakso vuonna 1978. Seuraavana vuonna valtatien varrella aloitti kestikievariperinteen hengessä Tapion Tupa paikalle siirretyssä pohjalaistalossa, joka kasvoi kokonaiseksi talonpoikaismiljööksi. Nykyisin yritys muodostaa laajan lomakylätyyppisen keskuksen maauimaloineen

.
Monenlaisia aloitteita ja suunnitelmia matkailun kehittämiseksi tehtiin ja laadittiin, kuten selvitys urheiluopistotoiminnan edellytyksistä. Hanketta varten perustettiin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan Urheiluopistosäätiö 1977. Ryhdyttiin myös suunnittelemaan alueelle huvipuistoa, mitä varten tehtiin tutustumismatka Ruotsin vastaaviin

.

Kalajoen 450-vuotisjuhlajulkaisussa 1975 kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski korosti matkailun tärkeää merkitystä paikkakunnan liike-elämän kehittäjänä ja toimintamahdollisuuksien parantajana. Toisaalta samaan aikaan myös kritiikki matkailuinvestointien tarpeellisuudesta ja järkevyydestä alkoi nostaa päätään.

Vuosikymmenen lopussa perustettiin Hiekkasärkät Oy. Yhtiösopimuksen allekirjoittivat Kalajoen kunta, Lomaliitto, Lasten Päivän Säätiö, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan Urheiluopistosäätiö ja Kalajoen Osuuskauppa. Yhtiön toimialana oli mm. suunnitella matkailun ohjelmapalveluja.

Hiekkasärkkien Kuplahalli oli aikanaan suosituttu tanssipaikka. Kuplahalli sijaitsi nkyisen ABC;n paikalla

Skandinavian suosituin lomakeidas” Matkailun –80-luku

Kaleva uutisoi keväällä 1980 suunnitelmista kehittää Hiekkasärkistä ohjelmallinen lomakeskus. Alueen kokonaisvaltaista kehittämistä varten oli edellisvuonna järjestetty arkkitehtikilpailu kutsuperiaatteella. Kilpailun voitti ehdotus ”Kuuma hiekka”. Siinä esitettiin muun muassa, että Hiekkasärkät otettaisiin valtakunnalliseksi luonnonenergian käytön kokeilualueeksi. Ohjelmapalveluiden kehittämisellä haluttiin kompensoida oikullisten säiden aiheuttamaa haittaa lomailijoille.

HSOY vuokrasi Merisärkkäin tanssipaviljongin ja toteutti sinne viihdepuiston 1982. Sen yhteyteen oli kalajokisten voimin suunniteltu ja rakennettu Suomen pisin vesiliukurata, yhteensä 80 metriä. Valtuuston pj. Untamo Sorasto risti sen Kolmen Veen - viihdyttää, vauhdittaa ja viivyttää - Vempeleeksi. Rakennuksen sisällä oli sähköautorata ja ulkopuolella muita huvipuistolaitteita.

Kapearaitainen Rantajuna ryhtyi liikennöimään leirintäalueen ja viihdekeskuksen välillä 1984. Merisärkkäin viihdepuiston viereen rakennettiin myös uusi kahvilarakennus, jonka suunnitteli arkkitehtitoimisto KMV Oulusta. Sama toimisto suunnitteli myös paljon keskustelua herättäneen infopisteen, ”kappelin” valtatien varteen. Hiekkasärkät Oy rakennutti alueelle myös ensimmäisen lomaosakekylän 1989.

Lapsille ja koko perheelle tarkoitettu JukuJukuMaa valmistui 1986. Se saavutti suuren suosion jo heti ensimmäisenä kesänä, kävijöitä oli noin 65 000, eniten koko läänissä.

1990-2000- luku

Sanifanin avajaiset kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski, Matkailuliiton johtaja Bengt Pihlström, Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Seppo Mäki-Ullakko

Kymmenluvun aluksi valmistui HSOY:n suurhanke kylpylä SaniFani vuonna 1990. Sen yhteytteen tuli myös sisäliikuntasalit, kuntoutustoimintaa ja ravintola ja sitä laajennettiin myöhemmin mm. uimahallilla. Nykyisin kylpylän yhteydessä toimii monenlaisia liikunta- ja hyvinvointipalveluja tarjoavia yrityksiä.
Merisärkän ja Rantakallan välille kulkudyynin päälle perustettu näköalagrilli ja jäätelökioski laajeni Lokkilinna hotelli-ravintolaksi 1991. Avajaistilaisuudessa puhui Viron kauppaministeri Ants Laos ja musiikista vastasi Pekka Himangan yhtye. Ravintolassa oli kaksi ranskalaista huippukokkia, jotka olivat menestyneet kokkien maailmanmestaruuskilpailuissa ja tarjoilijoina neljä virolaista opiskelijaa. Rakennusta laajennettiin myöhemmin ja se on ollut alueen ensimmäisiä ohjelmapalvelujen tarjoajia ja kehittäjiä.

 
1992 Par 3 golfkenttä ja range avattiin, kaavoitettiin 200 mökin tontit, avattiin lentokenttä

1995 Huvikeskus Merisärkkä avattiin uudistuneena 1996 Kalajoen kunta käynnisti Matkailukeskuksen kehittämisprojektin

1997 Viihdekeskus Merisärkkä aloitti toimintansa ja 9-reikäinen golfkenttä valmistui

1998-2000 rakennuslupia 140, joista 85 lomarakennuksia 2000 tonttikauppoja yli 1 miljoonalla eurolla

2001 SaniFanin uimahallin avajaiset, Hytinportin alueen kaavoitus 2002 18-reikäinen golfkenttä avattiin. Keskusvaraamo perustettiin 2003 Kuivatjärven alueen kaavoitus. Yhteismarkkinoinnin malli luotiin 2004 Ulkokalla avautuu matkailijaryhmille (Kalastajien yhdistys vuokrasi saaren rakennukset femEmare Oy:lle).

2004 Perustettiin Hiekkasärkkien Matkailuyhdistys (nyk. Kalajoki Matkailuyhdistys ry)

2005 ja 2006 rakennettiin Talvimaa lumesta ja jäästä

2006 Safaritalo – ohjelmapalvelut aloitti toiminnan

2007 Kylpylähotelli Sani ja Meriluontokeskus avattiin

2012 valmistuu mittava remontti SaniFanin ravintolassa ja ”Hiekkasärkkien Timantti” valmistuu Rantakallan yhteyteen. Muita Hiekkasärkkien kohteita mm. Ravirata (per.1963) ja ratsastusmaneesi Sporttiboxi. Silloinen matkailuasiamies Tapio Nokkala lausuu kuitenkin, että markkinoinnissa on vielä tekemistä: Ei ruuhka-Suomen asukas tunne Kalajokea ja sen lomanviettomahdollisuuksia

Apu-lehti markkinoi Kalajoen Playaa 1986

Onko se nimensä arvoinen? – Etelän playa kihisee väkeä tai sitten se on ylellisen autio. Kalajoen Hiekkasärkät ovat siltä väliltä. Lehdessä esitellään myös Hiekkasärkkien monipuoliset palvelut. Samana vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan Hiekkasärkkien matkailijoista suurin osa tuli Etelä-Suomesta.

1980-luvulla Hiekkasärkille perustettiin monia uusia yrityksiä. Sirkka ja Kalevi Elonen perustivat Pihvi Tuvan Siikarysää vastapäätä 1982. Purjehdusseura Kallan Purjehtijat perustettiin samana vuonna. Seura on järjestänyt kilpailutoimintaa sekä purjelautailussa että kölivenepurjehduksessa.

Venetsialaiset aloitetaan Hiekkasärkillä 1985, taustavoimina mm. Nuorkauppakamari ja sanomalehti Kalajokilaakso.

Kesoil Motorest (myöh. Neste ja nyk. ABC-liikenneasema) valmistui 1989

Lähteet ja kirjallisuus

Ananias, nimim. Päivä Kalajoen Rivieralla eli Tuomipakoilla. Kalajoen 400-vuotisjuhlaliite  1925.

Hanni, Viljami, Keski-Pohjanmaan matkailijanähtävyyksiä. Pyrkijä 1944

Heikkilä, Hilma, Suomen Nuorison Liiton suvipäivien viettopaikan, Kalajoen matkailunähtävyyksiä.Pyrkijä 1935.

Järvinen, Lauri, Ilmari Kiannon täysihoitolakokemuksia, Kalajoki-lehti 1.10.1981, Hilmanhotelli.

Keidas Suomen saharassa, Kalajoki-lehti 8.10.1981, Iki-Kianto tunsi kalajokisuutensa, Kalajoen seutu

7.5.1999, Hilmanhotelli keräsi kuuluisuuksia, Kalajoen seutu 21.5.1999,

Urho Kekkonen saunoi Kalajoellakin. Kalajoen seutu 6.9.2000

.Kalajoen Hiekkasärkkien luonto. Tutkimusraportti II, 1995. Nordia. Tiedonantoja nro 2/1995. Oulun

yliopiston ja maantieteen laitoksen ja Pohjois-Suomen maantieteellinen seura ry:n julkaisusarja 1995.

Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa. Matkailijayhdistyksen matkailuoppaat XIII. Suomen matkailijayhdistyksen

julkaisu N:o 270. Helsinki 1925.

Kianto, Ilmari, Kalajoki – esi-isieni kotiseutu, Kuva nro 7/8 1947

Kyllönen, Matti, Kalajoen ja Raution historia. Vaasa oy:n kirjapaino 1980.

Pahkala, Arvo, Tuomipakoista Hiekkasärkkiin. Kalajoki-lehti 29.5.1980.

Santaholma, Tuula, Matkailun kehitys Kalajoella. Aineseminaarityö, Oulun yliopiston täydennyskoulutuskeskus

1990-91. Moniste.

Torvinen, Tuuli, Himangan ja Kalajoen merenrantaviivan ja saariston luontonimet. Laudaturtyö 1966.

Sanoma- ja aikakauslehdet

Apu: Kalajoen suurmatkailukeskus 12.8.1967, Suomen suosituin leirintäalue. Hiekkasärkät on monipuolinen

matkailukekus 19.6.1975, Lapsia katsellessaan muistaa millainen oli kadotettu paratiisi 18.7.1986.
Kaiku: Kalajoen Hiekkasärkät, 17.8.1929.

Kalajoen kesälehdet 1980-

Kalajokilaakso: Kalajoki – merenrantapitäjä on Kalajokilaakson suosituin matkailukohde 4.8.1965,

Rohkea ennakkoluulottomuus vauhdittanut nykykehitystä 8.11.1975.

Kalajoki-lehti: Kunnan leirintäalue – Tuottava yritys tänäkin vuonna 17.11.1976.

Kaleva: Kalajoen Hiekkasärkistä ohjelmallinen lomakeskus 8.5.1980.

Kansan Kuvalehti: Suomen Sahara 10.7.1931.

Keskipohjanmaa: Juhannukseksi Kalajoelle ja Kalajoen Hiekkasärkät valmistuvat vastaanottamaan juhannusvieraita 23.6.1956, Aurinkoa, merta ja hiekkaa. Kalajoen ”riviera” – lomailijan toiveuni. Kesä 1963, Saunominen Hiekkasärkillä päätti Kosyginin ja Kekkosen P-S:en vierailun 17.6.1966, 25.000 yöpyjää ollut Kalajoen Hiekkasärkillä tänä kesänä 26.8.1967, Matkailukausi alkaa – Kalajoki valmistautuu 30.5.1968.

Liitto: Kalajoen pitäjän 400-vuotisjuhlanumero 15.5.1925, Työtä turismin hyväksi. Kalajoen sanomat,

Liiton liite 20.4.1967, Kalajoen leirintäalueella runsaasti retkeilijöitä 1965, Hiekkasärkät turistien yhä kasvavan

suosion kohteena 13.8.1966.

Me Naiset: Hiekkaa vain, pölynvalkoista hiekkaa vain 21.7.1971.

Suomen Kuvalehti: Kalajoen Hiekkasärkiltä 8.8.1931.

Uusi Suomi: Kalajoen hiekkarannat kiehtovat matkailijoita. Särkät maaseudun suosituin leirialue 16.7.1969

Torsti Kalliokosken muistiinpanot ja haastattelu, Eila Saaren haastattelu, Anna Rahjan haastattelu, Leena Vihelän haastattelu

Sari Alajoki

Menettikö Kallan karit itsehallintonsa?

Suomi kuului aikanaan Ruotsin valtakuntaan ja Ruotsi oli suomalaistenkin hallintokieli. Marraskuun 6. päivä on ruotsalaisuuden päivä. Kustaa II Aadolf kaatui Lutzenissä 6.11.1632. Kallan kareilla on itsehallinto Ruotsinvallan ajalta.

Kallan karit sijaitsevat vajaan 20 kilometrin päässä rannikolla. Siellä on ihmeellinen rauha ja siellä saa olla luonnon helmassa luonnon armoilla. Olen viettänyt Kallan kareilla yhden päivän ja yön. Se oli mieleenpainuva kokemus. Nukuin yön Kallan karien pappilassa.

Itse aloin kiinnostua Kallan karien itsehallinnosta, kun eläkkeellä oleva opettaja Matti Orell otti minuun yhteyttä ja kertoi, että Kallan karien itsehallinto on menetetty Rahjan saariston Natura Life-rahoitusratkaisussa. Matti Orell kuoli pari vuotta sitten. Ennen kurki kuoli kuin suo sulasi. Haminaoikeuden omistajana Matti pyrki saamaan selville Kallan karien itsenäisyyden tilan ja Natura-asian laittomuudet, mutta suomalainen oikeuskulttuuri ei antanut mahdollisuutta totuuden esille saamiseen. Laittomuudet ja mahdolliset rikokset on lakaistu maton alle poliittisten päättäjien siunauksella. Onko asiassa oikeuskansleri Paavo Nikulalla puhtaat jauhot pussissa? On syytä epäillä, että Nikulan omatunto ei ole puhdas tai jos se on puhdas niin silloin se on kokonaan käyttämätön.

Juridista taustaa

Kallan karien elämää säädeltiin tiukasti Ruotsin vallan aikaan. Kuria piti varsinkin kirkko. Kaarle XI:n holhoojahallitus antoi 1669 Hampne-Rättin, satamaoikeusasetuksen Suomen kalastuspaikoissa noudatettavaksi. Sen mukaan kalastajien oli käytävä joka sunnuntai kirkossa. Kolminkertaisesta laiminlyönnistä uhkasi karista karkotus. Maakallaan nousi kirkko, koska kalastajat olivat lainkuuliaisia ja jumalaapelkääviä miehiä. Kirkkorakennus oli melkoinen urakka, sillä puuttomalle karille oli kuljetettava kaikki rakennusaineet. Ensimmäinen kirkko valmistui 1680. Vajaan sadan vuoden kuluttua se kävi ahtaaksi. Kirkon 225 juhlia vietettiin viime vuonna 2005. Harmaaseen kahdeksankulmaiseen kirkkoon mahtuu jopa 250 ihmisistä. Penkit ovat hyvin tiheässä, ja niin kapeat, ettei kunnolla istumaan pysty. Alttaritauluna on pelkkä ikkuna.

Cunin:sen Maj:tin Uudistettu Hamina-Ordningi Eli Laki tuli voimaan 1771 ja koska sitä ei ole kumottu, se on voimassa vieläkin. Karikokous valvoo yhä järjestystä ja myöntää venekunnille hamina- eli satamapaikkoja. Kallan kareilla on myös 30 neliön pappila, johon on saatu mahtumaan kamari ja keittiö. Kamarin seinällä on valokopio Hamina Ordningista: Annettu Stockholmisa Neuvo Kammarissa sinä 24:pnä Tammi kuuta 1771.

Ulkokallaan on Maakallasta matkaa kolmisen kilometriä. Se on pienempi ja karumpi kuin Maakalla. Ulkokallassa on 13 metrin korkuinen majakka. Se on aika huonossa kunnossa. Rauhaa ja eksotiikkaa löytyy. Jos tuuli on tarpeeksi navakka, siellähän olet ja pysyt. Majakanvartioiden talo on kunnostettu matkailukäyttöön. Saunakin löytyy. Ulkokallan rumistukseksi on pystytetty Telen 55-metrinen masto majakan viereen.

Kallan karit ei ole liittynyt Euroopan Unioniin

Suomen EU-ministeriryhmän kokous on pidetty 14.2.1994 ja siitä on tehty pöytäkirja 4/94 18.2.1994 on julistettu salaiseksi. Pöytäkirjan mukaan kokoukseen osallistuivat pääministeri Esko Aho ja ministerit Salolainen, Haavisto, Norrback ja Kankaanniemi sekä avs. Sundbäck, op. Satuli, yj. Erickson, aop. Kosonen, tp.Kuosmanen, fn Aarnio, lsn. Jääskinen, ln. Halonen sekä eav. Huhtaniemi. EU-jäsenyysneuvottelussa esitetään, että ratkaisu koostuisi seuraavista elementeistä: 1. Kalastus, 2. Matkustajatuomiset, 3. Kuljetusyhteyksien turvaaminen 4. Kakkosasunnot ja 5. Ahvenanmaa, jonka osalta esitetään, että asia ratkaistaan Suomen position pohjalta.

Itsehallinnon omaavia Kallankareja ei ole esitetty liitettäväksi Euroopan Unioniin eikä sellaista pyyntöä Suomen hallitus ole esitettykään Kallankarien itsehallintoelimille, karikokoukselle ja karineuvostolle päätettäväksi. Näin ollen itsehallinnon omaavat Kallankarit eivät kuulu Euroopan Unioniin.

Rahjan saariston Natura Life-hakemus

Keski-Pohjanmaan Ympäristökeskus esitti Himangan ja Kalajoen kunnille kirjeessään 11.4.1996, että mainitut kunnat osallistuisivat Natura 2000-suojeluohjelman perustamiseen Rahjan saaristoon. Projektialueeksi määriteltiin Rahjan saariston Kalajoen puoleinen alue, Siipojokisuu, saariston Himangan puoleinen alue ja Kallan karit. Rahoitussuunnitelma oli seuraava: ympäristöministeriö 4 702 548 mk, metsähallitus 1 000 000 mk, Himangan kunta 200 000 mk, Kalajoen kunta 200 000 mk, Life-rahaa 6 102 548 mk, yhteensä 12 205 096 mk.

Himangan kunnanhallitus päätti kieltäytyä hankkeesta (khall 112 § 14.5.1996) samoin kuin Himangan kunnanvaltuusto. Kalajoen kunnanhallitus sen sijaan osallistui hankkeeseen (khall 138 § 22.4.1996). Kalajoen kaupunginhallitukselle esitettiin totuuden vastaisesti, että Himangan kunta osallistuu hankkeeseen 200 000 markalla.

Myös Kallankarien itsehallintoelimet, karineuvosto ja karikokous, tekivät asiassa kielteisen päätöksen. Tästä huolimatta väärillä tiedoilla tehty avustushakemus, jonka oli laatinut biologi Eero Laukkanen, lähetettiin Brysseliin alkuperäisessä muodossaan vaikka Himangan kunta ja Kallan karien itsehallintoelimet olivat tehneet asiassa kielteisen päätöksen. Himangan kunta ei osallistunut hankkeeseen 200 000 markalla, vaikka hakemuksessa niin mainittiin ja tällä tavalla johdettiin tietoisesti päätöksentekijöitä harhaan. Kalajoen kunnan puolesta hakemuksen allekirjoitti kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski ja kunnansihteeri Pekka Ollila.

Hakemuksessa sitouduttiin myös siihen, että hakemuksessa mainitut alueet liitetään Suomen Natura-verkostoon mm. Kallan karit. EU-komissio hyväksyi hakemuksen ja myönsi rahoituksen. EU:n komission päätöksiä ei voi kansallisilla päätöksillä muuttaa. On siis syytä epäillä törkeää petosta, mikä on poliisin toimesta jätetty tutkimatta ja syyttäjän toimesta syyttämättä. Asia vanheni lokakuussa 2006. Rikosten vanhentaminen on myös rikos.

Tekojen selittelyä

Kun Kallan karit sitouduttiin liittämään vastoin tahtoaan Naturaan niin silloin loukattiin syvästi Kallan karien itsehallintoa. Kallan karit siis sisällytettiin Natura-ohjelmaan, mutta kun asiasta nousi niin suuri häly niin Suomen viranomaiset ilmoittivat poistaneensa Kallan karit Naturasta.

Soitin ympäristöministeriöön Ilkka Heikkiselle 4.2.1998. Heikkinen kertoi minulle, että Kallan karit on mukana Natura-esityksessä. Ihmettelin, että miten se voi olla mahdollista, kenen luvalla ja kenen päätöksellä. 5.2.1998 soitin Keski-Pohjanmaan Ympäristökeskukseen Tom Hästbackalle, joka kertoi, että ympäristöministeriöstä oli tullut ohjeet poistaa Kallan karit Naturasta.

Ympäristöministeriön ylitarkastaja Leila Suvantola ilmoitti 2.10.1998, että Kallan karit poistettiin Natura 2000-ohjelmasta ns. giljotiini vaiheessa ennen ministerityöryhmää lähinnä itsehallintokysymyksen takia. KHO:ssa Metsähallitus on kerran hävinnyt riidan kalastusoikeuksista, koska alueella on Ruotsin kuninkaan myöntämä itsehallinto, jonka katsottiin edelleen olevan voimassa.

Samat virnaomaiset, jotka olivat sitoutuneet laittamaan Rahjan saariston Natura Life-anomuksessa mainitut alueet (Kallan karit) Naturaan olivat päättämässä myöhemmin mitkä alueet laitetaan Naturaan. Esteellisyys on kiistaton, mutta poliisi ei tutki asiaa, syyttäjä ei syytä eikä laillisuusvalvojat näe asiassa mitään huomautettavaa rikoksesta puhumattakaan. Esteellisyys on Suomen lain mukaan virkarikos ja rikoksen avulle tehty oikeustoimi on mitätön.

Kallan kareilla oli siis itsehallinto, jonka se menetti osittain tai kokonaan, koska EU komissio hyväksyi Kallan karit Natura-alueeksi Natura Life-rahoitushakemuksessa. Ainoastaan EU komissio voi muuttaa omia päätöksiään. Suomen viranomaiset eivät voi muuttaa EU-komission päätöksiä. Kysymys on siis historiallisesti erittäin merkittävästä asiasta, jolle Suomen viranomaiset ovat viitanneet kintaalla. Miksi syyllisiä ei saada vastuuseen? Miksi Kallan karien itsehallintokysymystä ei voida selvittää perusteellisesti Suomen viranomaisten toimesta? Onko Kallan karit EU:n jäsen? Näillä asioilla on erittäin suuri merkitys tulevaisuudessa.

Kallan karien itsehallinto ja Natura

Kallan karineuvosto on tehnyt kielteisen päätöksen Naturaan liittymisestä. Myös karikokous on tehnyt yksimielisen kielteisen päätöksen Natura-asiassa.

Keski-Pohjanmaan ympäristökeskuksella ei ole ollut minkäänlaista oikeutta laittaa itsehallinnon omaavia Kallan kareja Naturaan eikä ottaa niitä sieltä pois. Keski-Pohjanmaan ympärisökeskuksella ei ole ollut minkäänlaista oikeutta laittaa itsehallinnon omaavia Kallan kareja Rahjan saariston Natura life-rahotushakemukseen vastoin Kallan karien itsehallintoelinten päätöksiä. Virkamiehet ovat kiistatta syyllistyneet virkavirheeseen ja toimivaltansa ylityksiin, kun ovat toimineet vastoin Kallan karien itsehallintoelinten päätöksiä ja sitoutuneet laittaamaan itsehallinnon omaavat karit Naturaan ja ovat kaiken lisäksi anoneet rahoitusta väärillä tiedoilla vastoin itsehallintoelinten päätöksiä. Keski-Pohjanmaan ympäristökeskus ja Kalajoen kunnan virkamiehet ovat syyllistyneet myös Kallan karien itsehallinnon loukkaukseen allekirjoittaessaan Rahjan saariston Natura Life rahoitushakemuksen.

Korkein oikeus on vahvistanut päätöksellään Kallan karien itsehallinnon 24.11.1989. Jo 1600-luvun lopulla Kallaan tulivat virallisemmat, hallinnolliset asetukset, joita ruvettiin soveltamaan. Vanhin valtakunnan hallitusken antama satamaoikeusasetus, joka määrättiin myös Suomen kalastuspaikoissa noudatettavaksi, on Kaarle XI:n holhoojahallituksen antama "Hampne-Rätt", joka anettiin 10.5.1669. Se perustui jo keksiaikaisiin satama-ammattikuntien järjestyssääntöihin, Tätä Kaarle XI:n aikaista asetusta noudatettiin siis myös Kallassa, mm. yhtäaikainen kalaan lähtö ja karista karkottaminen ovat juuri tämän asetuksen mukaisia.

Vuonna 1726 annettiin edellistä laajempi "uudistettu satamajärjestys" ja 1771 "Cuning:sen Maj:tin Uudistettu Hamina-Ordningi eli Laki". Tämän viimeksi mainitun suomenkielinen laitos oli käytössä Kallassa. Kallan paikallishallinnossa oli myös kohtia, joita ei ollut mainittu virallisissa leaissa. Asetuksen mukaiesti huolehti Kallassa paikallishallinnosta kolme elintä: karikokous, haminakokous ja haminavouti. Karikokouksessa olivat läsnä kaikki Kallaan saapuneet kalastajat, heidän velvollisuutensakin oli osallistua kkoukseen. Ennen kokous pidettiin edellisen kesän haminavuodin aloitteesta. Sen alkaminen ilmoitettiin rummuttamalla, torveen puhaltamalla tai kirkonkelloja soittamalla. Alkuaikoina rumpuna oli tyhjä tynnyri. Oikea rumpu päätettiin hankkia 1784. Tätä rumpua käytettiin myös merkinantolaitteena pimeinä öinä, sen avulla ilmoitettiin merellä oleville kalastajille Kallan, turvapaikan, sijainti. Kirkonkello saatiin lahjoituksena jo 1700-lvulla.

Kokous valitsi ensimmäsikesi haminavoudin ja karinlajutamiehet, jotka yhdessä muodostivat haminaoikeuden. Valituksi tullut haminavouti luki seuraavaksi läsnäolijoille hamina-asetuksen ja muut mahdolliset päätökset, jotka olli päätetty vuosittain lukea. Tämän jälkeen huutokaupattiin reimarien asettaminen ja merkkilyhdyn huoltaminen. Merkkilyhty oli kumpeleen päässä. Samoin myytiin huutokaupalla muut tehtävät työt alimman tarjjouksen tehneelle.
Karikokouksessa käsitellään yhä kaikki saareen hallintoa koskevat kysymykset. Vuoden 1966 karikokouksessa päätettiin kieltää kaikilta ulkopuolisilta huvilan rakentaminen karille. Asuntolupa myönnettiin kaikille niille nuoremmille kalastajille, joilla on perintöoikeus vanhemmilta ajoilta.

Natura 2000 ja Life-rahoitus

Huom. Itsehallinnon omaavat Kallan karit ( Maakalla) mukana Rahjan saariston Natura Life-rahoitushakemuksessa. Kuva rahoitushakemuksen liitteestä.

Olen kritisoinut voimakkaasti Rahjan saariston Natura-Life rahoitushanketta. Olen tehnyt asiasta rikostutkintapyyntöjä ja kanteluja laillisuusvalvojille sekä valtuustoaloitteen asioiden selvittämiseksi. Kaikki on ollut turhaa, sillä Suomessa Natura on vaiettu valtiosalaisuus. Tiedän varmasti olevani oikeassa ja viranomaiset ovat vuorenvarmasti väärässä. Mielestäni varatuomari Timo Nikula on tuonut kirjoituksessaan asian perusteellisesti, oikein ja lainmukaisesti esille. Lainaan varatuomari Timo Nikulan kirjoitusta:

Suomen ja EU:n liittymissopimus (EU-sopimus) astui voimaan 1.1.1995. Samalla tulivat voimaan Suomea jäsenvaltiona velvoittavat yhteisöoikeuden säännökset (EY-oikeus), yhtenä niistä ns. Habitaattidirektiivi eli Neuvoston direktiivi 92/43/ETY luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta. Direktiivi edellyttää jäsenvaltiolta mm. sitä, että jäsenvaltio ryhtyy toimiin selvittääkseen kansallisella alueellaan olevat "yhteisän tärkeäksi päättämät alueet" asianmukaisia tieteellisiä menetelmiä käyttäen. Uutena jäsenvaltiona Suomen velvollisuutena oli siten edistää osaltaan unionin yhteistä tavoitetta eli erityisten suojelutoimien alueiden yhtenäisen eurooppalaisen ekologisen verkoston = Natura 2000 perustamista.

Habitaattidirektiivi sisältää selkeät määräykset myös siitä, miten jäsenvaltion on toimittava osaltaan verkoston perustamiseksi. Direktiivin 4 artiklan mukaan "jokaisen jäsenvaltion on laadittava liitteessä III ( 1 vaihe) vahvistettujen perusteiden ja asianmukaisen tieteellisen tietämyksen perusteella luettelo alueista, josta ilmenee miten liitteen I luontotyyppejä ja liiteen II luontaisia lajeja sen kansallisella alueella olevilla alueilla on". Tämän tehtävän suorittamiselle direktiivi asettaa määräajan. Luettelo on ko. artiklan 2 momentin mukaisesti tomitettava komissiolle kolmen vuoden kuluessa direktiivin tiedoksiantamisesta yhdessä kutakin aluetta koskevien tietojen kanssa. Suomen osalta asetettu määräaika hankkeen 1. vaiheen osalta päättyi 31.12.1997.

Habitaattidirektiivin 4 artiklan mukaisesti tämän jälkeen käynnistyy 2. vaihe, jonka aikana alueet sekä niillä toimeenpantavat suojelutoimet vahvistetaan ja toimeenpannaan lopullisesti koko yhteisön tasolla ja valvonnassa. Tämä vaihe on suoritettava kuuden vuoden kuluessa 1. vaiheen päättymisestä.

Natura 2000 1. vaihe Suomessa

Suomessa Natura 2000 verkostoehdostuksen (1. vaihe) valmistelu alkoi marraskuussa 1994. Jo tätä ennen Suomessa oli aloitettu tulevan yhteisäoikeuden ja Suomen sisäisen lainasäädännön laaja yhteensovittamistyö ympäristöoikeuden alalla. Tämän tuloksena ympäristöhallintomme organisaatio muuttui. 1.3.1995 voimaantulleen ympäristöhallintolain mukaisesti siten, että ympäristöministeriön alaisuuteen perustettiin Suomen ympäristökeskus sekä 14 alueellista ympäristökeskusta. Samalla lakkautettiin vesi- ja ympäristöhallinnon piiriorganisaatio kuten myös lääninhallitusten ympäristöyksiköt, joiden virka- ja työsopimussuhteinen henkilöstö siirtyi lain voimaantullessa ympäristökeskusten henkilöstöksi.

Vaiheen 1. toteuttaminen tapahtui Suomessa virkamiestyönä ympäristöministeriön johdolla. Käytännön valmistelutyö toteutettiin ympäristöministeriön ja ympäristökeskuksen alueellisissa ympäristökeskuksissa (14) virkamiestyönä vuosien 1996 ja 1997 aikana. Suomen alue-esitys valmistui keväällä 1997 ja esitys julkistettiin esityksen yleisen kuulemisen 7.4.-6.6.1997 yhteydessä.

Suomen esitys Natura-alueiksi (vaihe 1) valmistui etenkin alue-esityksen laajuus huomioon ottaen huomattavan nopeasti. Esitystä kohtaan on esitetty monenlaista kritiikkiä. Maanomistajat ova arvostelleet erityisesti sitä, ettei Suomen alue-esitys ole perustunut EU-oikeuden edellyttämään vahvistettujen perusteiden ja asianmukaisen tieteellsien tietämyksen perusteella laadittuun luetteloon niistä alueista, joilla direktiivin luontotyyppejä ja lajeja todella esiintyy.

EU:n Life-rahoitus

EU:n life-rahoitusväline on Union jäsenvaltioille tarjoama rahoitusmahdollisuus, jolla tuetaan Natura 200 alueilla toteutettavia luonnonsuojeluhankkeita. Life-rahoitusta ei ole tarkoitettu käytettäväksi hankkeen 1. vaiheessa, ellei ole täysin selvää, että ne alueet, joille rahoitusta haetaan tullaan myös liittämään lopullisesti Natura verkostoon. Life-rahoituksen liittyminen 2. vaiheeseen käy hyvin ilmi Habitaattidirektiivin 8 artiklan 1. kohdasta:

"Samalla kun jäsenvaltiot (Suomi) toimittavat komissiolle ehdotuksensa alueista, jotka voidaan osoittaa ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä ja/tai lajeja käsittäviksi erityisten suojelutoimien alueiksi, ne toimittavat komissiolle tarpeen mukaan arvionsa yhteisän yhteisrahoitustarpeesta, jota ne pitävät tarpeellisena, jotta ne voivat täyttää niille 6 artiklan 1 kohdassa aiheutuvat velvoitteet."

Habitaattidirektiivin 6 artiklan 1 kohta säätää:

"Jäsenvaltioiden (Suomi) on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarvittavat suojelutoimenpiteet ja laadittava tarvittaessa tarkoituksenmukaisia käyttösuunitelmia, jotka koskevat eritysiesti näitä alueita tai jotka sisältävät muunlaisia käyttösuunnitelmia, sekä tarpeellisia lainsäädännöllisä, hallinnollisia tai sopisumusoikeudellisia toimenpiteitä, jotka vastaavat liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia alueilla".

Suomen ympäristöviranomaiset päättivät kuitenkin ottaa Life-rahoitusvälineen käyttöön eräissä kohteissa jo 1. vaiheessa. Rahjan saariston osalta tämä tapahtui ilmeisesti jo keväällä 1996, jolloin Keski-Pohjanmaan Ympäristökeskus laati komissiolle rahoitusanomuksen, jossa Life-rahaa haettiin koko Rahjan saaristoalueelle sekä sitouduttiin sisällyttämään koko projektialue myöhemmin komissiolle jätettävään Suomen alue-esitykseen. Ratkaisu koko Rahjan saariston liittämisestä Natura 2000 verkostoon tapahtui siten käytännössä jo keväällä 1996. Tämä kytkentä on jätetty tietosiesti ilomoittamatta alueen asukkaille ja maanomistajille.

Sitouduttuaan ilmoittamaan koko Rahjan saaristoalueen Natura verkostoon jo keväällä 1996 osana Life-rahoitusmenettelyä, eivät ympäristökeskuksen viranoamiset ole enää kyenneet käsittelemään puolueettomasti maanomistajien muistutuksia eikä lopullisia alue-esityksiä. Menettely on osaltaan johtanut siihen, että alueen ympäristökeskusken virkamihet menettivät jo vuonna 1996 lopullisesti mielenkiintonsa varsinaiseen tehtäväänsä eli sen selvittämiseen, millä alueilla suojelun tarpeessa olevia lajeja ja luontotyyppejä todella esiintyi.

Life-rahoitusta ei olisi tullut hakea kuin niille alueille, joiden omistajat halusivat luovuttaa maa- ja vesialueensa Natura verkostoon. Muilta osin viranoamiset ovat ylittäneet toimivaltansa ja syyllistyneet vähintäänkin virkavelvollisuuksien rikkomiseen ja mahdolliseen virkavirheeseen.

Ouliussa 5.4.1999 Timo Nikula asianajaja Oulunsalo

Poliisineuvos Veikko Autereen lausunto

Rahjan saariston Natura Life-rahoitushakemukseen on sisällytetty myös itsehallinnon omaavat Kallan karit. Ympäristökeskuksen virkamiehillä ja Kalajoen kunnan johotavilla virkamiehillä ei ole ollut oikeutta laittaa itsehallinnon omaavia Kallan kareja Natura 2000 verkostoon eikä Natura Life-rahoitushakemukseen.

Näin poliisineuvos Veikko Autere: Kallankarien itsehallinto perustui aikanaan laintasoisena annettuun määräykseen eli "Kuninkallisen Majestetin uudistetu Hamina Ordningi eli Laki", Annettu Stockholmissa Neuvo Kammarissa sinä 24 p:nä Tammikuutta 1771". Kallankarien itsehallinto perustuu siten aivan eritysitä historiallista arvoa omaavaan laintasoiseen määräykseen, jonka tarkoituksena on ollut kalastuselinkeinon turvaaminen kalasatamilla. Annettua ja säädettyä itsehallintoa on myös toteutettu Kallankarien koko historian ajan aivan tähän päivään saakka mainittuun "ordningiin" perustuen. Siten itsehallinon perusteena oleva "laki" ei ole käyttämättömäänä vanhentunut. Mikäli Kallankarit liitetään Natura 2000-ohjelmaan, niin direktiivin 92/43 EEC 14. artiklan mukaan Natura-aleuilla liikkuminen voidaan kieltää. Jos kieltopäätöksen antaa jokin muu taho, kuin Kallankarien itsehallintoelimet esim. metsähallitus tai ympäristöviranomainen tai eurobyrokraatti, niin rajoittaa kieltopäätös olennaisesti karien käyttöä ja siten itsehallintoa, Koska itsehallinto on määritelty laintasoisella määräyksellä, niin ei karineuvosto voi luopua lain perustamasta itsehallinnosta, tai tehdä sellaisia sopimuksia, jotka rajoittavat taikka vähentävät karin itsehallintoa.

Seison sanojeni takana eli lähteen saa kyllä ilmoittaa kyselijöille.

Poliisineuvos Veikko Autere

Ilmari Kianto vieraili Kalajoella

"Iki-Kianto" tuli 96 vuotisen elämänsä aikana koko Suomen kansan tuntemaksi etenkin kahden kirjansa ansiosta: Punainen viiva ja Ryysyrannan Jooseppi. Kirjailija Ilmari Kianto (1874-1970) kuvaili köyhän pohjoisen maanviljelijämiehen taistelua byrokratian nousevaa valtaa vastaan. Hän paljastaa suomalaisen korpikansan pohjimmaisen olemuksen, mikä on kohtalon lailla sitoutunut alkuperäiseen koskemattomaan luontoon.

Ilmari Kianto kävi koulunsa Iissä ja Oulussa ja pääsi ylioppilaaksi Oulun lyseosta v.1892. Koulussa hän mm. toimitti oppilaskunnan lehteä. Hän aikoi ensin upseerin uralle ja aloitti Oulun neljännessä tarkk’ampuja-pataljoonassa, sai Venäjän aroilla pidetyistä harjoitusleireistä kyllikseen ja erosi. Hän julkaisi 22-vuotiaana esikoiskirjansa Väärällä uralla em.. armeija-kokemuksistaan. Kianto tunsi luonnonlyriikan omimmaksi alakseen ja julkaisi Soutajan lauluja (1896), Hiljaisina hetkinä (1897) ja Lauluja ja runoelmia(1900). Entinen koulutoveri Eino Leino auttoi häntä runojen valikoimisessa. Ilmari Kianto opiskeli Helsingin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa pääaineinaan venäjän ja suomen kieli hylättyään aikeensa lukea teologiaa.

Myöhemmin Kianto toimi venäjän kielen opettajana Kajaanin yhteiskoulussa 1904-06.
Hän otti osaa Suomen vapautuspyrkimyksiin mm. Kajaanissa 1905. Kianto oli Kajaanin lehden toimittajana 1906, arvosteli Kajaanin kaupungin johtohenkilöiden ja pappien tekemisiä ja sai sekä vihollisia että ihailijoita. Kianto toimi aktiivisesti nimien suomalaistamisasiassa ja muutti itsekin nimensä Kiannoksi v.1906.

Ilmari Kianto kirjoitti huomattavan määrän isänmaallisia, tsaarinvaltaa avoimestikin vastustavia runoja lehtiin ja teoksiinsa, julkaisi 1906 kokoelman Isänmaallisia runoelmia. Hän ei alistunut yhteiskunnan yleisiin kaavoihin vaan kapinoi kirkkoa, tsaarinvaltaa, tekopyhyyttä ja epäaitoutta vastaan, vaan jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi 32-vuotiaana. Hän teki tiliä Jumala- ja yhteiskuntasuhteistaan teoksessaan Pyhä viha v.1908. Kianto kertoi liikuttavasti kolmivuotiaan esikoispoikansa kuolemasta teoksessaan Pyhä rakkaus 1910. Ilmari Kianto saavutti kuuluisuutta kansankuvauksellaan Punainen viiva v.1909. Hänet haastettiin jumalanpilkasta oikeuteen 1909 teostensa Pikku syntejä ja Vapaauskoisen psalttari vuoksi, tuomio oli kuitenkin vapauttava.

Kianto kirjoitti Kajaanin maanviljelysseuran tilauksesta v.1911 Nälkämaan laulun, joka O.Merikannon säveltämänä on eniten laulettuja maakuntalaulujamme . Ilmari Kianto asettui kasvavan perheensä kanssa asumaan Suomussalmen Kiantajärven rannalle rakennuttamaansa Turjanlinnaan v.1912.

Kianto otti osaa Vapaussotaan 1917-18 valkoisten aktivistien puolella ja toimi Antrean rintamalla mm. sotakirjeenvaihtajana. Kianto kannatti jääkäriliikettä. Hän tarjosi saarensa majoja jääkärien salaiseksi etappipaikaksi. Kirjoitti kielletyn Vapaussoturin valloituslaulun (sävel “Kauan on kärsitty vilua ja nälkää“)
Kianto oli suuri Vienan-tuntija ja toimi Suur-Suomi-hengessä Vienan Karjalan vapauttamisen puolesta ja teki sinne lukuisia retkiä patikoiden tai porolla ajaen Kianto kirjoitti Vienan kansasta ja sen oloista tsaarinvallan viimeisinä vuosikymmeninä useita teoksia - toistatuhatta sivua ainutlaatuista kulttuurihistoriaa, mm. Vienan virroilta, Karjalan kankahilta (1915), ja runoili myös 1906 Vienan kansallislaulun jonka sävelsi Heino Kaski.

Ilmari Kianto halveksi kaupunkilaiselämää ja ihannoi luontoa, korpimaata ja maalaiselämää. Hän julkaisi 50-vuotiaana v.1924 toisen kansankuvauksensa, RyysyrannanJoosepin, jonka esikuva oli vähällä nostaa asiasta syytteen. Kianto kutsuttiin Suomen Kirjailijaliiton ja Karjalan Sivistysseuran kunniajäseneksi v.1924. Kianto julkaisi pitkän elämänsä aikana 67 teosta: runokokoelmia, romaaneja, matkakuvauksia, muistelmia ja näiden lisäksi lukemattomia kannanottoja ja lehtiartikkeleita. Toistakymmentä julkaisematonta käsikirjoitusta lienee vielä eri arkistoissa. Julkaistuista teoksista mainittakoon vielä Vanha Pappila, Papin poika, Patruunan tytär, Metsäherran herjaaja, Moskovan maisteri

Ilmari Kianto menetti rakkaan Turjanlinnansa sodassa 1939, jolloin suomalaiset sotilaat sen polttivat
Kianto jätti evakkoon lähtiessään Turjanlinnan eteisen pöydälle sikarilaatikon kanteen venäjänkielisen viestin jossa pyysi vihollisen jättämään talo rauhaan ja siirtymään hänen sisarensa, ns. vanhan postineiden huvilaan tai vastapäisen saaren kalamajoihin - viesti tulkittiin sotapetoksen yritykseksi ja hänet tuomittiin puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen, josta presidentti Kallio myöhemmin armahti. Hänet erotettiin "maanpetturina" useimmista kulttuuriseuroista. Vasta 1950-luvulla tunnustettiin julkisesti hänelle tapahtunut vääryys
Ilmari Kianto julkaisi kärsimästään vääryydestä vankilapäiväkirjan Omat koirat purivat (1948)

Ilmari Kianto vieraili Hilman hotellissa

Hilma ja Jalmari Pahikkala pitivät ravintolaa ja matkustajakotia Kalajoen Hiekkasärkillä yli 30 vuotta. Tästä 1931 alkaneesta täysihoitolatoiminnasta ovat kertomassa vieraskirjat. Erityisen värikäs on Ilmari Kiannon osuus. Kianto löysi Kalajoen 1940-luvun lopulla ja vieraili tuolloin Hilma ja Jalmari Pahikkalan Täysihoitolassa, Hilman hotellissa ja osoitti kirjallisen kykynsä myös vieraskirjan sivuja täyttäessään. Kianto etsi Kalajoelta samalla juuriaan ja tästäkin aiheesta hän sai – rovasti Kiviojan suosiollisella avustuksella – paljon irti.

Matka Kalajoelle

Linja-automatkastaan kirjailija on merkinnyt muistiin yhtä ja toista:
”Niinpä siis eräänä toukokuun päivänä saavuin sihteerini kanssa Kokkolaan ja nousimme ahtaaseen linja-autoon, joka noin kolmessa tunnissa ajaa tämän välin. Sitten meidät pudotettiin hyvin kuivan näköiseen paikkaan, jossa ei näkynyt mitään taloa. Siinä nyt istua kökötimme sihteerini kanssa matkalaukkujemme vieressä ja ihmettelimme, kunnes männiköstä ilmestyi reipas emäntäihminen, joka kertoi hänelle soitetun tulostamme. Niin lähdimme kimpsuinemme ja kampsuinemme tarpomaan pitkin hiekkaista kangasta ja muutamien satojen metrien päästä mäen päältä ilmestyi näkyviin Rouva Hilma Pahikkalan Taysihoitola.”
Kianto viipyi sihteerinsä kanssa Kalajoella kolmisen viikkoa ja he viihtyivät hyvin.

Hilma ja Jalmari

Kianto kirjoitti: ”Emäntä Hilma on vilkas ja ystävällinen sielu, rupesimme saamaan erinomaista ruokaa. Saimme tuoretta kalaa, viiliä, hylkeenlihaa, sianlihaa, joimme maitoa ja kirnupiimää. Isäntä on entinen jääkäri, ja rakennusmestari, joka nyt kohentelee täällä paikkoja ja tekee parannuksia ja uudistuksia minkä ehtii, kirjoitti Ilmari Kianto. Täysihoitolan päiväkirjasta löytyvät toukokuulta 1947 Kiannon kirjoittamat runot Hilma Pahikkalalle:

Olkoon kaunis tai ruma ilma.
Hilpeä aina on Hiekkarannan Hilma.
Laulellen, veisaten ruuat hän laittaa,
ja täällä jos missään, ruoka maittaa.
Ja sitten on Emännän sisko se Hanna,
jota ei jalat oikein päällänsä kanna!
Ja sitten on Paavo ja Isäntä vääpelijääkäri,
joka naisille pistää kääreen kuin lääkäri!”

Sukujuuret

Ilmari Kianto oli kiinnostunut esi-isistään, eikä peitellyt tyytyväisyyttään saatuaan tietoja rovasti V. H. Kiviojalta: ”Postitoimistossa kohtasin seurakunnan sielunpaimenen. Rovasti Vilho Kivioja on aivan erikoinen pappismies, jota voisi nimittää vaikkapa eläväksi Tietosanakirjaksi... niin paljon se miekkonen tietää seurakuntansa muinaishistoriasta, hänen päänsä on tupaten täynnä nimiä ja vuosilukuja.”

”Tunsin sanoin selittämätöntä juhlamieltä astellessani siinä ikivanhojen ”kumpujen yön” ritareidenluiden päällä. Tässä hautausmaassa lepäsivät Petrus Micjaelis Arctophilacius, Calajocius, korkonimeltä Terva-Pieti, ja hänen pojanpoikansa Per Calamnius, sekä Josef Gabrielin poika Calamnius ynnä Kaarle Kalling. Toiset Calamniukset, jos kohta Kalajoella toimineet, olivat kuolleet mikä Kemin, mikä Iin, mikä Pudasjärven sielunpaimenina. Tämä Kalajoki on kaikkien alkukehto. Täällä on suvun juuret”, Ilmari Kianto kirjoitti.

Sihteeriasia

Suurimmat murheet Iki-Kiannolle aiheutti Kalajoella hänen sihteerinsä. Iki-Kianto ei aina voinut nauttia sihteerinsä läsnäolosta koko aikaa, sillä näillä oli taipumus lähteä omille teilleen. Kianto kirjoitti päiväkirjassaan näin:

”Voi sitä heilaa, joka herransa jättää.
Voi sitä naista joka miehensä pettää!
Kenenkä nyt pöksyjen ompelet nappia?
Kenenkä nyt housujen hoitelet tappia?
Kenenkä nyt selkää saunassa hankaat?
Kenelle silität paidat ja kankaat?
Kenelle ruuat ja vuoteet laitat?
Kenelle ruusut ja unikukat taitat?
Keneltä parran ajelet parka?
Kenen kynsissä itkenet arka?
Mikä nyt suurimman onnen särki?
Voi hyvä Isä, missä on järki?
Aavistan varmaan, haamun sait harmaan,
aamun saat kokea, katkeran karmaan.
Joka myi ruumiinsa ruumenista,
Jumala kurittaa uumenista.
Ei sitä korvaa kalleinkaan turkki,
ei saa lohdusta rikkainkaan lurkki
Sellainen petturi rauhaa ei saa.
Elävältä hänet nielköhön maa!”

Ilmari Kiannon naiset

Kiannon naissuhteet ovat kiinnostaneet suurta yleisöä usein enemmän kuin kirjalliset ansiot. Aikanaan Kianto toki herätti suurta hämmennystä solmimalla Suomen ensimmäisen siviiliavioliiton ja jättämällä - Tolstoin hengessä - lapsensa kastamatta, puolustamalla avoimesti miehen polygamiaa, julistamalla maailmalle uudet naissuhteensa, joita kolmen avioliiton aikana oli "siinä sivussa". Kianto kirjoittaa teoksessaan Avioliitto: "Rakkautta, naisen hellivää rakkautta olen hulluuteen saakka kaivannut kaiken elämäni iän - siksi on minulle näin käynyt!"

Kianto solmi kolme avioliittoa ja sai kaikkiaan 12 lasta, erosi kerran ja jäi kahdesti leskeksi

Vuonna 1904, 30-vuotiaana kirjailija avioitui Hildur Molnbergin kanssa ja sai kahdeksan lasta. Liitto päättyi avioeroon 1932.
Vuonna 1916 alkoi avosuhde Siviä Karpin kanssa, joka synnytti kolme lasta.
Pitkäaikainen avoliitto Sigrid Engströmin kanssa 1920-luvulla oli lapseton.
Vuonna 1933 Kianto solmi toisen virallisen avioliiton Elsa Maria Karppisen, (o.s. Kokko) kanssa.
Avoliitto Rakel Nymannin kanssa kukoisti siinä sivussa kolme vuotta, muistoksi jäi 60-vuotiaalle isälle yksi lapsi.
Käsikirjoituksia naputteli 1940-luvun puolivälissä Inkeri Jokinen, "Mustaksi rouvaksi" mainittu.
1948 alkoi kiihkeä avoliitto sihteeriksi palkatun nuoren Anja Halosen kanssa, joka kuitenkin lopulta hylkäsi iäkkään ihailijansa.

Kiannon tekstejä

Mikä ääretön hiljaisuus vallitsikaan erämaassa! Koko luonto ikäänkuin pidätti hengitystään odottaessaan hetkeä, jona taivas suvaitsisi peittää sen alastoman värisevän ruumiin lumen pehmoisiin untuviin. Yöt-päivät oli roudan herra kopristellut maaemon rintoja, tunkeutunut yhä syvemmälle sydämyksiä kohti, jäädyttänyt sykkivät suonet ja sulina läikehtivät nesteet.

Ei ketään ole ruoskan suutelijaksi luotu; ei ole ketään känsäisin käsin, verta vuotavin sormin pantu iäkseen tervasjuurikkaita kiskomaan, jotta porvarit kansan hankkimilla rahoilla saisivat laiskan päiviä viettää, verkavaatteissa ja samettisilkeissä pöyhistellä ja makeita viinejä juoskennella.

”Köyhäin verot poistetaan. Vanhuuden eläkkeet varataan! Virkamiehet, tyhjäntoimittajat, vähennetään!” Köyhien salolaisten sisäisiä kärsimyksiä ei moni ison maailman ihminen arvata taida. Jos on olemassa kaikkitietävä olento, hänpä ne siis yksin tuntee, ehkä ei kenellekään ilmoita. Mutta raaka todellisuus ei vaihda karvaa kuten orava tai jänis metsässä.

Vanhan maailmanjärjestyksen täytyy murtua! Täytyy, ah täytyy? Rikkaiden anastajien ja perintöporhojen täytyy väistyä. Köyhyyden ja kurjuuden täytyy kadota. Kaikille riittää ruokaa, juomaa, vaatteita ja nautinnoita. Ihmiskunnan tarvitsee vain luopua itsekkyydestään ja vääristä perustuslaeista – ja kaikki tämä meille annetaan.

Akkuna jäi yksikseen tuijottamaan lumista korpea kohti. Onko kukaan ajatellut, miten mökin akkuna noin voi tuijottaa erämaahan neljällä ruudullaan, joista yhdestä paistaa olkitukko, toinen on ristilöity päreillä, kolmannessa kuultaa lehmän virtsarakko ja vasta neljännestä kiiltää haljennut vihertävä lasi?

”Kaikki valta kansalle”, puhalsi tuo tuomion pasuuna. ”Lait on tehty kansaa sortaviksi. Rikkaat ovat lakien avulla päässeet yhä rikastumaan, mutta köyhät ovat köyhtymistään köyhtyneet. Vai eikö tämä ole totta?

Hilma ja Hiliman hotelli

Hilma Sofia Pahikkala (s. Rahja) s. 2.12.1891 – k. 22.11.1972 aloitti Hilman hotellin pitämisen Kalajoen Hiekkasärkillä vuonna 1931. Kansakoulusta päästyään Hilman suurin haave oli päästä vielä opiskelemaan. Hän pääsi Kuortaneelle kesällä 1911 kuuden viikon kursseille, jossa koulutettiin kiertokoulunopettajia. Hilma toimi kiertävänä kansakoulunopettajana Kolarissa, Kemissa ja Rahjan koululla Kalajoella. Myöhemmin hänellä oli Kalajoen Tyngänkylässä kyläkauppa, jossa hän hoiti myös puhelinkeskusta.

Kauppiaana ollessaan Hilma oli kihloissa kalajokisen miehen kanssa, mutta kihlaus purkautui sulhasen epäröintiin. Myöhemmin Hilma tapasi Jalmari Pahikkalan ja avioitui hänen kanssaan. Jalmari oli leski ja hänellä oli Paavo-niminen poika.

Hilma osti rahjankyläläisen Jaakko Jyringin kanssa Santaholman väentuvan, joka siirrettiin jäitä pitkin Kalajoen Hiekkasärkille. Siitä tehtiin ravintola- ja matkustajakoti Hilman hotelli vuonna 1931. Jyringin luovuttua yrityksestä Hilma jatkoi yritystoimintaa yli 30 vuotta.

Täysihoitolassa vieraili tunnettuja taiteen, urheilun, politiikan, kirjallisuuden ja monen muun alan edustajia. Kirjailija Ilmari Kianto vieraili Hilma Pahikkalan täysihoitolassa 1940-luvun lopulla. Kalajoelle hänet johdatti tunnettu suomenruotsalainen kirjailija Tito Colliander. Tito asui vaimonsa, kuvataitelija Ina Collianderin ja lastensa kanssa sotavuosina jonkin aikaa Hiekkasärkillä.

Saapumisestaan Kalajoelle Ilmari Kianto kertoo: ”Meidät pujotettiin autosta hyvin kuivan näköiseen paikkaan, jossa ei näkynyt mitään taloa. Siinä nyt istua kökötimme sihteerini kanssa matkalaukkujemme vieressä ja ihmettelimme, kunnes männiköstä ilmestyi reipas emäntäihminen, joka kertoi hänelle soitetun tulostamme. Nyt lähdimme kimpsuinemme ja kampsuinemme tarpomaan pitkin hiekkaista kangasta ja muutamien satojen metrien päässä mäen päältä ilmestyi näkyviin Rouva Hilma Pahikkalan Täysihoitola.” Sillä kertaa kirjailija ja hänen sihteerinsä olivat Täysihoitolan ensimmäiset kesävieraat. He viipyivät Kalajoella kolmisen viikkoa ja viihtyivät hyvin.

”Emäntä Hilma oli vilkas ja ystävällinen sielu, rupesimme saamaan erinomaista ruokaa. Saimme tuoretta kalaa, viiliä, hylkeenlihaa, sianlihaa, joimme maitoa ja kirnupiimää. Isäntä on entinen jääkäri ja rakennusmestari, joka nyt kohtelee täällä paikkoja ja tekee parannuksia ja uudistuksia minkä ehtii.”

Kävijöitä tuli läheltä ja kaukaa. Täysihoitola koettiin kotoisena ja kiireettömänä paikkana, pöydän antimet maukkaina ja monipuolisina. Hiliman-hotellissa oli alakerrassa ravintola ja yläkerrassa seitsemän huonetta. Hilma-emäntä oli erinomainen keskustelija, joka joustavasti seurusteli mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Tarvittaessa hän soitti taitavasti harmonia ja joskus muitakin soittimia. Itse hän sepitti toisinaan laulujakin esittäen niitä harmonin, sitran tai kitaran säestyksellä.

Jos räyhääjiä ilmaantui, ponteva emäntä sieppasi heidät kainaloonsa ja tömäytti hietikolle, niin että pölypilvi vähäksi aikaa peitti tuomien kiehtovan väriloiston ja Pahikkalan lehmät Rusko ja Krynsylä säntäsivät kauhuissaan karkuun.

Useimmiten emännän rutistelu oli ystävällistä. Kun laulajakuuluisuus Anna Mutanen saapui yllättäen vieraaksi, emäntä jätti leipomisen välittömästi sikseen ja ponnahti tulijan kaulaan ja syleily kesti kauan, vaikka arvon naiset eivät entuudestaan tuttuja olleetkaan.
Hilman sisko Hanna ja sisarusten lapsia oli usein kesäapulaisena Hiliman hotellissa. Työtä riitti keittiötöissä ja eläinten hoidossa. Hotelli oli muun ohella kuuluisa tuoreista munkeistaan.

Hotelli hävitettiin polttamalla 6.2.1987 klo 18.00-19.35