KE 01.05.2024 Taistelu työväentalosta

Kalajoen työväentalo oli nykyisen Kippolan liikkeen paikalla. Taitelija Olga Markova-Orellin maalaus

Lapualla syksyllä 1929 alkaneen ja Lapuan liikkeen nimellä tunnetuksi tulleen suoran oikeistoradikaalisen toiminnan yleistyminen johti äärivasemmistoon ja näiden järjestöihin kohdistuneiden väkivallantekojen nopeaan ja tuntuvaan lisääntymiseen seuraavan vuosikymmenen alussa. Kannattajansa ja jäsenensä nämä järjestöt saivat lähinnä maaseutuväestöstä, kokoomuspuolueen ja maalaisliiton kannattajista. Kuitenkin lähes koko porvarillinen Suomi tunsi aluksi myötätuntoa Lapuan liikettä ja sen päämääriä kohtaan. Taistelu kommunismia vastaan yhdisti niin pohjalaisia talonpoikia kuin pääkaupungin ruotsikielisiä teollisuusjohtajiakin.

Lapuan liikkeen saavutukset huipentuivat kesällä ja syksyllä 1930, jolloin eduskuntaan saatiin hajottamisen jälkeen pidetyissä vaaleissa kahden kolmasosan porvarillinen enemmistö. Sen turvin säädettiin ns. kommunistilait, joilla sosialistit pystyttiin eliminoimaan julkisesta elämästä. Lapuan liike nosti ”Lapuan lain” Suomen lain yläpuolelle, ja tästä seurasi muilutusten nimellä tunnettuja, lähinnä kommunisteihin kohdistuneita kyydityksiä ja muutamia poliittisia murhakin. Samaan aikaan työväentaloja suljettiin ja työväen järjestöjen omaisuutta anastettiin tai tuhottiin.

Presidentin kyyditys

Presidentti Kaarlo Juho Ståhöberg (1919 -1925) siepattiin vaimoineen lokakuussa 1930 Kulosaaren kodistaan ja kyyditettiin Joensuuhun, ilmeisesti päämääränä Suomen itäraja. Ståhlberg selvisi muilutuksesta, palasi juhlittuna sankarina Helsinkiin ja tunnisti kyyditsijänsä. Toimeksiannosta epäillyt Suomen Lukon pääsihteeri Mikko Jaskari ja everstiluutnantti Eero Kuussaari sekä päätekijänä pidetty kenraali Martti Wallenius pidätettiin ja tapahtumien selvittely alkoi. Taustalla velloi tuolloin voimissaan ollut oikeistoradikalismi ja siihen liittynyt kommunistiviha. Ståhlbergin poliittinen toiminta oli synnyttänyt kaunaa oikeistopiireissä ja monet upseerit tukivat avoimesti Lapuan liikettä, jonka tavaramerkki muilutukset olivat.

Joni Järvinin hautajaiset

Vuoden 1930 kuluessa vaikeutui työväenliikkeen toiminta myös Kalajoella. Työttömyystilanne oli vaikea. Kalajoen Työväen näytelmäseuran keskeinen toimihenkilö ja paikkakunnan työväenliikkeessä muutoinkin monipuolisesti vaikuttaneen Joni Järvinin hautajaistilaisuus maaliskuussa 1930 muodostui tilaisuudeksi, missä yhteiskunnalliset jännitteet purkautuivat tavalla, joka aiheutti runsaasti jälkikommentteja. Hautajaisten yhteydessä määräsi Kalajoen nimismies työväentalon pääoven yläpuolella olevan suruharsolla verhotun punaisen lipun poistettavaksi. Vastaavasti vedettiin punainen lippu alas työväentalon katolta. Katolle sai jäädä toinen punainen lippu, jossa oli työväenyhdistyksen tunnus. Työväenyhdistyksen yleinen kokous päätti huhtikuussa 1930 kannella tapahtuneesta eduskunnan oikeusasiamiehelle. Tämä antoi asian Korkeimman Hallinto-Oikeuden tutkittavaksi ja lopullisessa päätöksessä vahvistettiin nimismiehen toiminta lailliseksi ja oikeaksi.

Seuraavina vuosina viranomaiset käyttivät Järvinin hautajaisiin liittyviä tapahtumia jopa raskauttavana perusteena Kalajoen työväentalon riistämiselle pois työväenyhdistykseltä ja muilta työväenjärjestöiltä. Kalajoen työväentalo suljetaan Kalajoen piirin nimismies Otto Gråsten kielsi heinäkuun 18. päivänä 1929 antamallaan päätöksellä kaikenlaisten iltamien pidon Työväenyhdistyksen talossa mainiten perusteena sen, ettei yhdistys ollut rakentanut tontilleen nimismiehen määräämää putkaa. Kun päätöksestä valitettiin lääninhallitukseen ja Korkeimpaan Hallinto-Oikeuteen, nämä molemmat yhtyivät nimismiehen päätökseen.

Tasan vuoden kuluttua iltamakiellosta nimismies Gråsten sulki Kalajoen Työväenyhdistyksen omistaman Pohjankylässä sijaitsevan Kalajoen Työväentalon. Samalla kiellettiin Kalajoen Työväenyhdistyksen toiminta toistaiseksi; myös Voimistelu- ja Urheiluseura Riennon ja Kalajoen Työväen Näyttämön toiminta estettiin. Kalajoen Työväenyhdistys katsoi toimintakiellon ja talon sulkemisen aiheettomaksi. Yhdistys oli rakentanut vaaditun putkankin, joka tosin oli osoittanut tarpeettomaksi.

Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Santeri Seikkula ja johtokunnan jäsen H.G. Östman lähettivät 24.4.1931 sisäministeriölle kirjelmän, jossa todettiin, että yhdistyksen jäseneksi pääsee sääntöjen mukaan jokainen Suomen kansalainen. Edelleen korostettiin, ettei yhdistyksen johtokunnan jäseniä ole koskaan rangaistu eikä edes syytetty mistään lainvastaisesta toiminnasta, eikä yhdistyksen jäsenistöön kuulu sellaisia henkilöitä, joiden olisi todettu osallistuneen lainvastaiseen toimintaan. Kirjelmässä anottiin Työväenyhdistyksen talon uudelleen avaamista ja rakennuksen luovuttamista Kalajoen Työväenyhdistyksen vapaaseen hallintaan. Samalla pyydettiin, että nimismiehen takavarikoimat yhdistyksen pöytäkirjat ja jäsenluettelot sekä muu omaisuus velvoitettaisiin palauttamaan Työväenyhdistykselle. Sisäministeriö antoi asiasta päätöksensä 1. kesäkuuta 1931. Siinä todettiin muotoseikkoihin vedoten, että Kalajoen Työväenyhdistyksen kirjelmässä esitettyjä anomuksia oteta käsiteltäväksi.

Työväenyhdistys lakkautetaan

Sisäministeriölle osoitetun kirjelmän allekirjoittajat S. Seikkula ja H.G. Östman saivat runsaan kuukauden kuluttua 7. heinäkuuta 1931 haasteen saapua kolmen päivän kuluttua pidettäviin välikäräjiin vastaamaan nimismies Gråstenin Salon tuomiokunnan tuomarille osoittamaan kanteeseen. Heinäkuun 10. päivänä pidetyillä välikäräjillä julistettiin Kalajoen Työväenyhdistys lakkautetuksi ja sen varat julistettiin valtiolle menetetyiksi. Samalla määrättiin nimismies Gråsten pesän selvitysmieheksi. Välikäräjien jälkeen Kalajoen Työväenyhdistys yritti pelastaa mitä pelastettavissa oli. Yhdistyksen johtokunnan jäsen H.G. Östman kirjoitti elokuun lopulla kirjeen johtaja Halmeelle Ylivieskaan tiedustellen tämän yksityistä mielipidettä mahdollisuudesta myydä yhdistyksen talo Kalajokilaakson Osuusliikkeelle. Hinnaksi Östman ilmoitti velkojen yhteissumman. Kalajokilaakson Osuusliike ilmoitti Frans Ojalalle 1. lokakuuta 1931, että tämä oli valittu ostetun talon vahtimestariksi. Kalajoen Työväenyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja kuoli samana syksynä ja uudeksi vahtimestariksi valittiin vuoden lopulla Matti Ojala.

Työväentalo huutokaupataan

Sisäministeriö antoi 8. huhtikuuta päätöksen, jossa todettiin, että ”riittävä selvitys puuttuu siitä, että työväentalo olisi laillisesti siirtynyt Kalajokilaakson Osuusliikkeelle”. Tämän lausunnon rohkaisemana kuulutti nimismies Gråsten sanomalehdissä Kalajoen Työväenyhdistykselle kuuluneet rakennuksen ja irtaimiston myytäväksi. Huutokauppa oli määrä pitää 10. toukokuuta 1932. Lääninhallitus antoi asiasta päätöksensä 24. elokuuta 1932 ja siinä määrättiin toistaiseksi omaisuudelle hukkaamiskielto. Vaasan Hovioikeus antoi päätöksensä 24.11.1932 todeten siinä, ”etteivät asianosaiset kummaltakaan puolen ole esiintuoneet syytä muuttaa päätöstä, joka siis jää pysyväksi”. Korkein oikeus ei katsonut aiheelliseksi muuttaa hovioikeuden päätöstä, vaan ilmoitti omassa päätöksessään 27.3.1933, että kanne nimismiestä vastaan voidaan nostaan15.6.1933 mennessä. Kun kanne nostettiin, asia oli esillä kihlakunnanoikeudessa 23.1. ja 27.1.1934. Jälkimmäisessä istunnossa annettu päätös oli nimismies Gråstenille vapauttava; hänen toimensa todettiin lailliseksi ja hän sai oikeuden riidanalaisen omaisuuden rahaksi muuttamiseen.

Salaperäinen huutokauppa

Lapuan liikkeen ajalla tyypilliset piirteet jatkuivat vielä Kalajoen työväenyhdistyksen talon huutokaupassakin. Kalajoen Osuusliikkeen toimitusjohtaja Lehto teki huutokauppatilaisuudessa korkeimman tarjouksen, joka oli määrältään 75 000. Nimismies ilmoitti tällöin tulkinnanvaraisesti, että Lehto saa kahden tunnin kuluessa asiasta tiedon. Kun Lehto jonkin ajan kuluttua meni tiedustelemaan tarjoustilannetta, nimismiehen konttorin ovi oli lukossa, vaikka meneillään oli virka-aika. Palvelija kuitenkin totesi nimismiehen olevan konttorissaan ja myöhemmin tämä saapuikin ilmoittamaan, että Työväenyhdistyksen talo on myyty ”Kalajoki-nimiselle yhtiölle”. Kalajoella ei ole aikaisemmin eikä myöhemminkään ollut tämän nimistä yhtiötä ainakaan virallisesti, käytetty menettelytapa oli tältä ja monelta muultakin osin laiton.