Aurinko nousee Kalajoella tänään kello 10.19 ja laskee kello 14.35. Päivän pituus on 4 tuntia 16 minuuttia. Lämpötila on +1 C - + 3 C. Aamu on pilvinen, mutta päivällä sataa lunta ja illalla vettä. Tuuli on 6-7 metriä sekunnissa kaakon ja lounaan väliltä.
Painoni oli aamulla 105.9 kg. Verenpaineeni 152/97 ja pulssini 59. Verensokeri oli 8.1. Nyt sekä verenpaine että verensokeri oli koholla. Olen syönyt eilen rusinasoppaa, jossa oli hiukan sokeria. Ehkä munuaisten toiminnassa on jotain ongelmaa. Munuaisilla on monia elintärkeitä tehtäviä. Ne poistavat kehosta nestettä ja kuona-aineita. Munuaiset osallistuvat verenpaineen säätelyyn. Ne ohjaavat punasolujen muodostamista ja aktivoivat D-vitamiinia. Ilman toimivia munuaisia ihminen menehtyy.
Ihmisellä on kaksi munuaista, jotka sijaitsevat selkärangan molemmin puolin alimpien kylkiluiden alla. Ne ovat pavun muotoiset ja pituudeltaan noin 12 senttimetriä ja painavat 160 grammaa. Ne koostuvat kuorikerroksesta, ydinkerroksesta ja munuaisaltaasta.
Munuaiset poistavat ylimääräistä nestettä, suoloja ja kuona-aineita sekä muita tarpeettomia aineita, kuten lääkkeiden aineenvaihduntatuotteita. Neljäsosa ihmisen verimäärästä kulkee munuaisten läpi. Munuaisissa suodattuu niin sanottua ensivirtsaa noin 180 litraa vuorokaudessa. Tästä määrästä 99 prosenttia palautuu takaisin verenkiertoon. Virtsaa muodostuu 1-2 litraa vuorokaudessa.
Munuaiset erittävät hormoneja, joista tärkeimmät ovat erytropoietiini (EPO) ja reniini. Erytropoietiinia tarvitaan punasolujen muodostusta varten. Reniinihormoni on tärkeä verenpaineen säätelyssä. Munuaiset säätelevät elimistön happo-emästasapainoa ja osallistuvat D-vitamiiniaineenvaihduntaan. Aktiivista, toimivaa D-vitamiinia tarvitaan luuston muodostukseen.
Munuaiset
https://www.muma.fi/sairaudet/munuaiset
Valmistin ja söin tukevan ja terveellisen aamupalan. Sen jälkeen kuntopyöräilin 30 minuuttia ja katsoin samalla televisiosta ohjelman Fabergen tarina.
Fabergen tarina
https://areena.yle.fi/1-50802644
Carl Fabergé oli pietarilainen kultaseppä, josta tuli Venäjän tsaarin hovihankkija. Miten syntyivät Fabergén lumoavat pääsiäismunat, joita keisarinnat saivat pääsiäislahjaksi? Uransa aikana Fabergén liikkeessä valmistettiin yli 200.000 ainutlaatuista esinettä, joista valtaosa katosi vallankumouksen aikana. (Ranska, 2021) T: Martange Production/Arte
Kalajoen kirkkoherroista
Kalajoen ensimmäisestä kirkkoherrasta löytyy tietoja v. 1543 talvikäräjiltä, jolloin Simo-nimistä kirkkoherraa sakotettiin siitä, että kirkkoherra oli lyönyt kahta seurakuntalaistaan, etelänkyläläistä Lauri Heikinpoika Ojalaa ja tynkäläistä Niku Heikinpoika Tynkää. Niku Heikinpojasta tuli myöhemmin Lassilan isäntä. Vammat olivat vain mustelmia, joten kirkkoherra lienee käyttänyt vain nyrkkejään. Tappelun syytä ei saatu selville. Pappien koulutus ei tuohon aikaan täyttänyt tarkoitustaan, eivätkä parhaat miehet tuohon aikaan hakeutuneet Kalajoen tapaiseen pienehköön seurakuntaan.
Kalajoen toinen kirkkoherra Pietari v.1544-48 ei liene olut kovin suosittu, sillä etelänkyläläinen Pekka Heikinpoika Laurila tuomittiin v. 1544 sakkoihin Pietarin hevosen vahingoittamisesta.
Seuraava kirkkoherra oli Mikael Eerikinpoika Tavastius, joka nimestä päätellen lienee ollut hämäläinen. Hän oli Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1551-55. Hän oli Simoakin pahempi riitapukari, joka tuomittiin vuoden 1551 syyskäräjillä 6 markan sakkoon lihashaavan lyömisestä alavieskalaisen Niku Nikunpoika Vuotilaan. Riitojen syynä lienee ollut papinmaksut. Herra Mikael lienee vaatinut saataviaan kovin jyrkästi ja saanut tällä tavoin suuren osan seurakuntalaisista vihamiehekseen. Vuonna 1555 tynkäläinen Niku Eerikinpoika Tynkä löi herra Mikaelin kuoliaaksi ja joutui siitä maksamaan mainitun vuoden käräjillä 13 mk ja 8 äyrikäistä sakkoa.
On hyvin mahdollista, että herra Mikaelin vaatiessa keväällä 1555 hyljeveroaan syntyi ensin sanasota ja sitten lopulta tappelunnujakka, joka päätyi siihen, että monta kertaa tappelusta sakotettu Niku Eerikinpoika Tynkä tarttui hyljekeihääseen ja pisti kirkkoherran kuoliaaksi. Tuomio oli kuitenkin pieni, sillä Tyngällä oli tuohon aikaan viisi suurta taloa ja Niku Eerikinpoika Tyngän sukulaiset olivat vaikutusvaltaisia henkilöitä.
Taitelija Rositsa Tancheva on maalannut taulun aiheesta kun Tyngän isäntä Niku Eerikinpoika Tynkä tappaa hyljekeihäällä Kalajoen kolmannen kirkkoherran Mikael Eerikinpoika Tavastiuksen.
Koira-Kreuksista kirkkoherra
Mikaelin surmaamisen jälkeen Kalajoelle ei ollut papiksi halukkaita. Väkivahva Turun koulun teini Gregorius Henrikinpoika suostui ottamaan tehtävän vastaan. Gregorius Keiraskius tunsi olonsa Kalajoella turvattomaksi. Hän piti aina pitäjällä liikkuessaan mukanaan neljää renkiä ja kolmea suurta, vihaista koiraa sekä käsirautoja. Jos hän huomasi jotakin epäilyttävää, niin hän usutti koirat seurakuntalaisten kimppuun. Kalajokiset rupesivatkin nimittämään pappiaan "Koira-Kreukseksi". Gregorius toimi samalla Kalajoen nimismiehenä. Gregorius tuomittiin vuoden 1568 käräjillä. Kirkkoherra oli tehnyt aviorikoksen Ursula nimisen piikansa kanssa, josta häntä uhkasi kuolemantuomio. Jostain syystä talonpojat ryhtyivät puolustamaan Gregoriusta käräjillä vedoten Gregoriuksen vaimon sairauteen ja siihen, ettei tämä pystynyt hoitamaan vaimon velvollisuuksia. Näiden asianhaarojen vallitessa käräjäoikeus armahti kirkkoherran ja tuomitsi hänet vain 150 markan sakkoon, josta tämä maksoi 75 markkaa tuomarille.
Herra Gregoriuksen pahin vihamies näyttää kuitenkin olleen Etelänkylän Saaren isäntä, seppä ja maakauppias Martti Ollinpoika Rautia. Vuoden 1572 käräjillä hänet tuomittiin kuolemaan epäkristillisestä käyttäytymisestä kirkkoherraa kohtaan. Rautia kuitenkin armahdettiin ja tuomittiin vain 100 markan sakkoon. Vuoden 1573 käräjillä Rautia tuomittiin 3 markan sakkoon kirkkoherran niityn vahingoittamisesta. Kirkkoherran kosto oli paljon vaarallisempi. Vuoden 1574 talvikäräjillä hän syytti Martti Rautiaa siitä, että tämä oli noitavainoin nostanut karhun, joka oli tappanut kirkkoherran lehmiä ja hevosia.
Ljungo Tuomaanpoika
Kahdesta seuraavasta kirkkoherrasta Dionysius Henrikinpoika Tavastiuksesta ja Sigfried Balkista on vähän tietoja.
Ljungo Tuomaanpoika toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1592-1610. Hän oli arvovaltainen, tunnettu mies sekä Pohjanmaan papiston että talonpoikien keskuudessa. Vuonna 1597 hän oli Pohjanmaan papiston edustajana Arbogan valtiopäivillä Ruotsissa. Ljungo Tuomaanpoika käänsi suomenkielelle Ruotsin maalain ja kaupunkilain.
Seuraava kirkkoherra oli Pietari Mikonpoika Arctophilacius 1610-47. Hän oli syntyisin Kalajoen naapuripitäjästä Lohtajalta. Hänen puolisonsa oli Magdaleena Östenintytär Sursill, jota kautta hän oli monen pohjalaisen papin sukulainen, koska useita Sursillin tyttäriä oli naitu Pohjanmaan pappiloihin. Papin tehtävien ohella hän hoiti laajaa ja menestyksellistä liiketoimintaa; osti ja myi sen ajan tavan mukaan ja sai tuosta liikanimen Terva-Pieti. Pietari Mikonpoika kuoli kesällä 1647 ja hänet haudattiin Kalajoen kirkon lattian alle. Hänestä polveutuvat tunnetut Calamnius ja Kalling-suvut.
Seuraava kirkkoherra oli Martti Mikonpoika Peitzius, mutta Turun tuomiokapituli muisti Peitziuksen vanhan rikkomuksen ja virkanimitys kumottiin. Peitzius oli maannut ennen sotaan lähtöään erän tytön ja saanut siitä sakon. Niinpä vuonna 1648 Kalajoen kirkkoherraksi nimitettiin Joosef Martinpoika Mathesius (1648-84). Hän oli lahjakas ja oppinut mies. Hänet valittiin vuonna 1655 valtiopäivämieheksi ja vuonna 1657 Torniossa pidetyillä maakuntapäivillä puhemieheksi.
Hänen poikansa Joosef Joosefinpoika Mathesius oli seuraava Kalajoen pappi, mutta hän kuoli jo neljän vuoden kuluttua.
Kaarle Kaarlenpoika Kalling oli Kalajoen kirkkoherrana 1689-97. Hänellä ei ollut sellaista arvovaltaa kuin monilla hänen edeltäjillään ja maaherra Grass moittikin Kallingia laiskuudesta ja seurakunnan valvonnan laiminlyönnistä. Kalling kuoli vuonna 1697 johonkin kerjäläisen levittämään kulkutautiin.
Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut taulun Isovihasta Kalajoella. Venäläiset kasakat veivät Kalajoelta 276 ihmistä, joista lähes kaikki oli alle 15-vuotiaita lapsi.
Isoviha Kalajoella
Suuressa
Pohjansodassa Ruotsi menetti Itämeren herruutensa ja kutistui
suunnilleen nykymittoihinsa. Vuonna 1697 Ruotsin kuningas Kaarle
XI kuolee
ja vallan perii Kaarle
XII, 15-vuotiaana.
Venäjä, Tanska, Puola-Liettua, Saksi ja myöhemmin Preussin ja
Hannoverin liittokunta yhdistivät voimansa Ruotsia vastaan. Aluksi
ruotsalaiset hallitsivat sotaa: saksalaisten Riikan valloitus
epäonnistui, tanskalaisten hyökkäys Holsteiniin torjuttiin,
venäläisten suuri sotajoukko lyötiin Tartossa. Narvan taistelussa
Ruotsi aiheutti Venäjän joukoille Pietari
Suuren kunniaa
pahasti kirvelevät tappiot.
Sodassa Suomi koki suuren mieshukan
sotaväenottoina ja köyhtymisen ylimääräisten sotaverojen alla
sekä toistuvasti venäläisten hyökkäykset. Suomessa kansa pakeni
piilopirtteihin erämaiden niukkuuteen. Virkamiehet ja papisto
matkusti Ruotsiin kuninkaan turviin. Lopulta 1715 Venäjä valtasi ja
miehitti Suomen, Väkivaltainen aika tunnetaan nimellä Isoviha.
Uudenkaupungin rauhassa 1721 muodostettiin Suomeen siviilihallinto.
Pietari
Suuri perusti
Pietarin kaupungin 1703 ja aloitti suurimittaiset paljon suomalaista
miestyövoimaa vaatineet rakennustyöt Nevan suistolle. Pietari oli
Venäjän pääkaupunki 1712-1918.
Raakaa
väkeä
Syksyllä 1714 Kalajoelle tulleet venäläiset olivat erityisen raakaa väkeä, ennen muita puolivillit kasakat. He olivat oppineet julmia sodankäyntitapoja taisteluissaan tataareja vastaan. Venäläisten mukaan lienee ollut myös kalmukkien paimentolaiskansaan kuuluneita ratsumiehiä, joiden otteet olivat yhtä raakat kuin kasakoidenkin.
Kalajoen
asukkaat kertoivat sodan jälkeen kirjoittamassaan valituksessa,
kuinka venäläiset olivat saapuessaan surmanneet, polttaneet tai
rääkänneet satoja kalajokelaisia sekää ottaneet myös vankeja.
Joidenkin uhrien nimetkin ovatkin säilyneet, useimpien
eivät.
Etelänkylässä venäläiset surmasivat Naatuksen isännän
Jaakko
Nikunpojan ja
Rautiossa ammuttiin 1714 Sipilän isäntä Martti
Erkinpoika.
Vuonna 1719 laaditun venäläisen veroluettelon mukaan Taluskylässä
oli surmattu Taluksen talojen koko väki, samoin Koutosen ja toisen
Tolosen.
Rahjassa
riistettiin henki Humalistossa asuneelta merenkulkija Sukka-Matilta
eli Matti
Rahjalta,
koska hän ei suostunut paljastamaan rahakätkönsä paikkaa.
Alavieskan
Marketan kauhea kohtalo
Pahoinpitelyt, kidutukset ja raiskaukset olivat yleisiä. Ehkä kammottavin tapaus tiedetään Alavieskasta joulukuulta 1714. Kasakat tunkeutuivat yöllä Aniaksen taloon ja ottivat vuoteesta Matti Matinpoika Aniaksen nuoren ja kauniin vaimon Marketta Pekantyttären. Kasakan hevosen selkään temmattu nainen katsoi pimeään yöhön, eikä hänestä sen jälkeen saatu varmaa tietoa. Sievistä kuitenkin kerrottiin, että kalmukeilla oli ollut siellä seuraavina päivinä mukanaan nainen, jonka he olivat lopuksi surmanneet ja silponeet.
Suur-Kalajoen
pitäjässä oli ennen venäläisten tuloa noin 3000 lehmää, joista
vain kymmneisen prosenttia jäi ryöstämättä. Suurin piirtein
samassa suhteessa kävi hevosten. Venäläiset asettivat myös
paloveron, joka tarkoitti sitä, että talot ja muut rakennukset
poltettiin, ellei kylä maksanut raskasta veroa. Pelastaakseen
kylänsä Käännän lautamies Juho
Yrjönpoika Niskala antoi
viholliselle lisäksi yhdeksän luodin painoisen hopeapikarin ja sen
jälkeen vielä toisen, mikä painoi viisi luotia. Kylä säästyi
tuholta ja sodan jälkeen muut asukkaat korvasivat uhrauksen
mahdollisuuksiensa mukaan.
Eritysiesti
vuonna 1714 tapahtunut ryöstely ja hävitys merkitsivät Kalajoelle
taloudellista perikatoa ja kahdeksan vuotta myöhemmin tehdyssä
valituksessa kerrotaankin, että ihmiset olivat joutuneet syömään
jäkälää, nahkoja, olkea ja pettua sekä itsestään kuolleiden
eläinten raatoja. Eräiden isäntien mainitaan kuolleen nälkään.
Näin kolkosti kävi esimerkiksi Pohjankylän Mikko
Mikonpoika Marttilalle.
90
prosenttia taloista autiona
Vuonna
1719 Etelänkylän tiloista oli 90 prosenttia autioina ja Rahjassa
jopa 92 prosenttia. Pohjankylässä vastaava luku oli 86, Tyngällä
73 ja Pitkäsenkylällä 72 prosenttia. Kääntä ja Rautio, jotka
olivat tuottaneet ennen sotaa Kalajoen parhaat sadot, selviytyivät
muita paremmin, mutta niissäkin oli 50-60 prosenttia taloista
autiona.
Moni
menehtyi tuntureiden tuiskuun
Venäläisten
miehityskauden ohella Kalajoen miespuolinen väestö väheni myös
Suuren Pohjan Sodan (1700-1721) rintamilla. Erityisen kolkko oli
paluuretki vihollismaa Tanskan omistuksesta olleesta Norjasta, jonne
oli melekin kaiken menettänyt Kaarle
XII hyökännyt
vuonna 1718 rapistunutta mainettaan kiillottaakseen.
Kuningas itse
kaatui Norjassa vain 38-vuotiaana ja kohtalokas luoti saattoi
hyvinkin tulla omien joukosta, vaikka täyttä varmuutta ei ole
asiaan koskaan saatu.
Ruotsin
joukot lähtivät uudenvuodenpäivänä 1719 marssimaan Norjan
Tydalenista kohti kotimaataan kenraali Armfeldtin
johdolla.
Karoliiniarmeijan alkutaival sujui hyvin, mutta silloin kun paluuta
ei enää voinut ajatella, nousi mereltä ankara myrsky, joka iski
kohtalokkaasti laakeiden tunturimaiden päällä vaeltavaan
armeijaan.
Monet sotilaista olivat valmiiksi sairaita ja
pukeutuneet niin kevyesti, jotta tavallinenkin talvisää olisi
voinut aiheuttaa paleltumisia. Lumimyrskyssä lopputulos oli
kammottava: noin 2300 sotilasta jäi tuntureille, korkeintaan puolet
armeijasta pääsi Jämtandiin, osa heistakin pahoin paleltuneina.
Pohjanmaan
rykmentissä oli 76 Kalajoen miestä, joista ainakin 34 katsoi iäksi
tunturien tuiskuun. Heidän joukossaan oli korpraaliksi ylennetty
kääntäläinen Gabriel
Kääntä,
etelänkyläläiset Mikko
Untinen ja
Simo
Tiikkala,
tynkäläiset Jaakko
Jaakkola ja
Jaakko
Lastikka,
mehtäkyläläinen Jaakko
Sorvari,
kääntäläiset Yrjö
Kääntä, Erkki Vetenoja ja
Samuli
Niskala sekä
pitkäsenkyläläinen Jaakko
Pitkänen.
Alavieskalaisista
tulivat Ruotsin ja Norjana rajaseudulla tiensä päähän ainakin
Esko
Kähtävä,
Pekka
Kodis, Matti Kankaala sekä
Erkki
ja
Niku
Kerttula.
Kaikkiaan
Kalajoen tappiot Suuren Pohjan Sodan kuluessa olivat noin 400 miestä,
mikä oli varsin paljon, kun koko pitäjän väkiluku oli sodan
alkaessa vain 3500:n paikkeilla.
Lähdeainesto: Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa
Kalajoen pappina Kallingin seuraaja oli Aabraham Eerikinpoika Falander 1697-1709 ja häntä seurasi Eerik Antinpoika Wallenius 1709-1715. Wallenius oli taitava ja oppinut mies.
Pietari Gabrielinpoika Calamnius 1716-1722 oli Gabriel Calamniuksen poika. Tuomiokapitulikin kiinnitti nimittäessään huomiota siihen, että Pietari tunsi seurakunnan entuudestaan hyvin ja hänellä oli hyviä ominaisuuksia, nimittäin "koeteltu, hyvä oppi, kauniit lahjat ja arvokas käytös". Pohjan sodan käännyttyä tappiolliseksi ja vihollisen miehitettyä maan, muun muassa Kalajokilaakson asukkaat joutuivat pakoilemaan ja piileskelemään riehuvia ja ryöstäviä vihollisjoukkoja. Vaikka Turun hiippakunnasta pakeni silloin Ruotsiin168 kirkkoherraa ja kappalaista, niin Pietari Calamnius jäi hoitamaan seurakuntaansa. Tämän ratkaisun katsotaan edellyttäneen sekä selkeää isänmaallista vakaumusta että kylmää päättäväisyyttä.Minun oma sukuni on isänpuolelta juuri tuota Sursillin sukua.
Juhana FrosterusPietarin jälkeen Kalajoen kirkkoherraksi tuli Olavi Birgerinpoika Cygnell 1722-1730. Cygnell ei ollut erityisen hyvissä väleissä seurakuntalaisten kanssa. Erik Falander toimi seuraavana kirkkoherrana vuosina 1731-1739. Falander toimi uutterasti etenkin kansan lukutaidon kehittämiseksi.
Johannes Salmenius vanhempi toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1739-1778. Pikkuvihan aikana hän oli papiston edustajana venäläisten kutsumilla kuuluisilla Vaasan valtiopäivillä. Ansioittensa johdosta hänestä tehtiin lääninrovasti vuonna 1755.
Johannes Salmenius nuorempi toimi Kalajoen kirkkoherrana 1780-1795.
Häntä seurasi Jaakko Simelius 1798-1806. Simeliuksen puoliso oli rovasti Jaakko Chydeniuksen tytär Helena Chydenius.
Juhana Frosterus toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1809-1838. Frosterus oli oikea vanhanajan kirkkoruhtinas, joka halusi alistaa kaikki muut valtansa alle. Frosterus suhtautui vihamielisesti herätysliikkeisiin, jotka pyrkivät kaventamaan hänen valtaansa. Frosterus julkaisi runsaasti omaa kirjallisuutta. Lukuisten ansioittensa jälkeen hän sai rovastin arvon vuonna 1805. Juhana Fosterus oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisestä avioliitosta oli yhdeksän lasta ja toisesta kuusi.
Kahdesta seuraavasta kirkkoherrasta ei ole paljon tietoja, Aabraham Mikaelinpoika Montin 1839-1861 ja Herman Magnus Ingberg 1863-66.
Nälkävuosien aikaan seurakunta joutui olemaan monta vuotta ilman kirkkoherraa. Berndt Enoch Ingman toimi kirkkoherrana 1869-1879. Häntä seurasi Kaarlo Adam Ottelin vuoteen 1899 saakka. Tuohon aikaan juoppoutta ja siveellisyyttä tarkkailtiin tehokkaasti. Piispantarkastuksessa vuonna 1890 saatiin hyvillä mielin todeta kehityksen kulkeneen parempaan suuntaan. Vuoden 1895 piispantarkastuksessa piispa Johansson kiitteli seurakuntaa, kun se sakon uhalla oli kieltänyt yöjuoksun. Kalajoen kappalaisena toimi Jaakko Hemming vuodesta 1866 vuoteen 1896 saakka. Hemming oli herännäisyyden johtavia miehiä Kalajoella ja vastusti jyrkästi lestadiolaisuutta. Hänellä lienee ollut osuutensa kirjan "Hihhulilaisuus oikeassa karvassa" syntyyn.
Jaakko Pohjonen toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1901-1919. Kalajoelta hän siirtyi Laihialle, jossa hän kuoli vuonna 1922. Oskari Torvela toimi kirkkoherrana vuosina 1919-1920. Sen jälkeen virkaan astui Juho Anton Heilala, joka toimi Kalajoen kirkkoherrana vuoteen 1927 saakka jolloin hän kuoli. Vuonna 1929 kirkkoherran virkaan tuli Juho Arvi Metsovaara. Hänen kautensa jatkui vuoteen 1940. Kansanedustajanakin toiminut V.H. Kivioja jatkoi tätä kirkkoherrojen kaartia vuoteen 1968 asti. Sen jälkeen Juhani Kajava 1968-1992 ja nykyinen kirkkoherra Kalajoella on Rauli Junttila vuodesta 1992 lähtien vuoteen 2014. Sen jälkeen papiksi valittiin Kari Lauri, Kari Lauri on Kalajoen seurakunnan 31. kirkkoherra. Maanantai-iltana 3.2.2014 päättyneessä kirkkoherranvaalissa Jalasjärven kirkkoherra Kari Lauri sai 1434 ääntä.
Kalajoen
kirkkoherrat
Simo
(main.1543)
Pietari
(1544-48)
Mikael
Eerikinpoika Tavastius (1551-55)
Gregorius
Henrici Balss (eli Keiraskins Aboensis (1555-77)
Dionisius
Henrici Tavastensis (1578-88)
Sigfridius
Balk Raumensis (1589-92)
Ljungo
Thomae Limingensis (1592-1610)
Petrus
Michaelis Arctophilacius eli Pietari Mikonpoika Matinmikko
(1610-47)
Martti
Martinpoika Peitzius, nimitettiin 1647, mutta nimitys
kumottiin.
Joosef
Matinpoika Mathesius (1648-84)
Joosef
Joosefinpoika Mathesius (1685-89)
Kaarle
Kaarlenpoika Kalling (1689-97)
Abraham
Eerikinpoika Falander (1697-1709)
Eerik
Antinpoika Wallenius (1709-15)
Pietari
Gabrielinpoka Calamnius (1716-22)
Olavi
Birgerinpoika Cygnell (1722-30)
Erik
Falander (1731-39)
Johannes
Salmenius vanhempi (1739-78)
Johannes
Salmenius nuorempi (1780-95)
Jaakob
Jaakobinpoika Simelius (1799-1806)
Johan
Frosterus (1809-38)
Aabraham
Montin (1839-61)
Herman
Magnus Inberg (1863-66)
Berndt
Enok Ingman (1869-79)
Karl
Adam Ottelin (1881-99)
Jaakko
Pohjonen (1901-19)
Juho
Anton Heilala (1920-27)
Juho
Arvi Metsovaara (1929-40)
Vilho
Heikki Kivioja (1940-68)
Juhani
Kajava (1968-1992)
Rauli
Junttila (1992- 2014)
Kari
Lauri (2014 -
Kappalaiset
1.
kappalaiset
Ericus
Henrici Frosterus (1573-1604)
Petrus
Michaelis Arctophilacius (1607-10)
Georg
Johannis Wesilaxensis (1612-22)
Johannes
Olai Pictorius (1622-30)
Josephus
Matthie Mathesius (1630-48)
Kaarle
Pietarinpoika Kalling (1648-72)
Gabriel
Josefinpoika Mathesius (1673-83)
Petrus
Josephi Mathesius (1692-93
2.kappalaiset
Johannes
Floronius eli Florin (noin 1610)
Henricus
Erici Frosterus ( - 1616)
Gabriel
Petri Calamnius Calajokius (1631-43)
Henricus
Simonis Carlander (1643-48)
Jaakko
Jaakonpoika Teudoschovius (1648-75)
Kaarle
Kaarlenpoika Kalling (1675-89)
Aabraham
Eerikinpoika Falander (1691-97)
Gabriel
Gabrielinpoika Lithovius (1698-1702)
Johannes
Kaarlenpoika Prochman, toinen kappalainen (1685-91)
Pietari
Gabrielinpoika Calamnius, toinen kappalainen (1690-1716)
Johannes
Henrikinpoika Röring (1717-21)
Pietari
Prochman (1721-24)
Gabriel
Joosefinpoika Calamnius (1726-54)
Johannes
Wilander (1755-85)
Karl
meurling (1786-1817)
Johan
Gyllengerg (1820-26)
Elias
Robert Alcenius (1826-57)
Erik
August Montin (1858-64)
Jakob
Hemming (1866-96)
Juho
Heikki Ihalainen (1897-1902)
Aapeli
Kivioja (1902-09)
Aale
Johannes Sariola, nimitetty 1909 (1911-22)
Vilho
Heikki Kivioja (1923-40)
Nuorisopastorit
Tuomas
Pöyhtäri (1964-68)
Jorma
Niinikoski (1968-69)
Taisto
Mäkitalo (1970-72)
Tapio
Saunanen (1973-76)
Pitäjäapulaiset
vuodesta 1685 "3.kappalainen"
Pietari
Josefinpoika Mathesius (1654-92)
Josef
Gabrielinpoika Calamnius (1692-95)
Johannes
Heikinpoika Röring (1709-17)
Gabriel
Calamnius (1724-26)
Thomas
Ganander (1726-31)
Magnus
Westzynthius (1731-34)asui vuodesta 1743 Alavieskassa ja 1782
Reisjärvellä
Ylimääräiset
papit
Thomas
Ganander, kappalaisen viran armovuodensaarnaaja (1725-26)
Petter
Cajanus, kirkkoherran apulainen (1729-30)
Martin
laurin, kappalaisen apulainen (1735-39)
Johan
Wilander, kappalaisen apulainen (1748-55)
Johan
Salmenius, kirkkoherran apulainen (175-58)
Petter
Groen, kirkkoherran apulainen (1757-60)
Petter
Kjellin, kirkkoherran apulainen (1758-61)
Gabriel
Calamnius, kappalaisen apulainen (1760-63)
Johan
Gummerrus, kirkkoherran apulainen (1760-64)
Matthias
Pilen, kappalaisen arvovuodensaarnaaja, kirkkoherran apulainen
(1765-67)
Aron
Matheisus, kirkkoherran apulainen (1767-68)
Arvid
Mennander, kirkkoherran apulainen (1768-)
Karl
Meurling, kappalaisen apulainen, armovuodensaarnaaja (1778-85)
Johan
Salmenius, apupappi (1784-96)
Emanuel
Salmenius, kirkkoherran viran armovuodensaarnaaja (1797-09)
Simon
Björklöf, kirkkoherran apulainen (1800-06)
Johan
Lagus, kappalaisen apulainen (1806-09)
Isak
Grönfors, armovuodensaarnaaja (1806-09)
Jakob
Frosterus, kirkkoherran apulainen kappalaisen apulainen
(1809-16)
Johan
Uhlbom, kappalaisen apulainen, armovuodensaarnaaja (1810-19)
Nils
Peter Cajander, kirkkoherran apulainen (1816-21)
Matias
Voldstedt, armovuodensaarnaaja (1819-20)
Jaakob
Heickell, kirkkoherran apulainen (1821-23)
Samuel
Eöenius, kirkkoherran apulainen (1823-28)
Franss
Mikael Toppelius, kirkkoherran apulainen (1828-30)
Nils
Gustaf Malmberg, kirkkoherran apulainen (1830-33)
Anders
Nils Holmström, kappalaisen apulainen. kirkkoherran apulainen
(1831-35)
Gustaf
Lovenmark, kappalaisen apulainen (1833-34)
Lars
Herman Laurin, kirkkoherran apulainen (1835-37)
Frans
Oskar Durchman, kirkkoherran apulainen (1835-37)
Anders
Israel Grottelin, kirkkoherran apulainen, virkavuodensaarnaaja
(1837-38)
Jaakob
Hemming, armovudensaarnaaja (1838)
Henrik
Vilhelm Vahlstein, armovuodensaarnaaja (1838-39)
Mikael
Reinhold Montin, kirkkoherran apulainen (1840-43)
Ernst
Henrik Nikander, kirkkoherran apulainen (1840-43)
Gustaf
August Montin, kappalaisen apulainen (1848, 1851-52, 1856-58)
Karl
Adam Ottelin, kirkkoherran apulainen (1858-60)
oskar
Elis Petterson, kirkkoherran apulainen (1860-61)
knut
Gustaf Blåfeldt, virka- ja armovuodensaarnaaja (1861-66)
Herman
Maurits Inberg, armovuodensaarnaaja (1866-68)
August
Holmberg, armovuodensaarnaaja (1898)
August
Johan Frosterus, virkavuodensaarnaaja (1866)
Juhani
Gustav Snellman, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra, kappalaisen
apulainen (1876-83)
Johan
Tanskanen, kappalaisen apulainen (1878-80)
Julius
Snellman, kappalaisen apulainen (1880-81)
Johannes
borg, kappalaisen apulainen (1883)
martin
Edvard Snellman, kappalaisen apulainen (1883-86)
matti
Hiltula, kappalaisen apulainen (1883-86)
Antti
Adolf Gummerus, kappalaisen apulainen (1886-90)
Tuomas
Karppinen, vt. kappalainen (1891)
Kaarlo
Reetrikki Sorri, vt. kappalainen (1891)
Karl
Gustaf Mustonen, vt. kappalainen (1891-93)
Kustaa
Adolf Flod, vt. kappalainen (1893-97)
Juho
Anton Heilala, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra
(1898-1900)
Aale
Johannes Sariola, vt. kappalainen, armovuodensaarnaaja
(1909-11)
Oskari
Torvela, vt. kirkkoherra (1919-20)
Sakari
Repola, papin apulainen (1940-luvun alussa)
Raution kirkko ja kirkkoherrat
Taiteilija
Olga Markova-Orellin maalaus Raution kirkosta
Laajaan
Suur-Kalajoen emäseurakuntaan kuuluneilla rautiolaisilla oli pitkät
kirkkomatkat Kalajoelle ja sen kappeliseurakuntiin Alavieskaan ja
Sieviin. Ruotsin kuningas hyväksyi 20. lokakuuta 1796
kolmenkymmenenneljän rautiolaisen tekemän anomuksen omasta
seurakunnasta ja hautausmaasta. Rautioon saatiin ensimmäinen pappi,
pitäjänapulainen Henric Widel, joka tuli Rautioon vuonna 1803 ja
aloitti kirkonkirjojen pidon. Pappi asui Tassilassa. Vuonna 1804
Rautio tuli seurahuonekunnaksi ja saarnaajina toimivat Simon Björklöf
1806-1815 ja Niilo Simelius 1817-1820.
Vuonna
1826 Rautio sai kappeliseurakunnan oikeudet ja oikeuden
valita
kappalaiset:
Karl Abraham Keckman 1829-1839,
Esaias
Castren 1839-1848,
Johan
Gabriel Lagus 1851-1858,
Johan
Henrik Ervast 1858-1863,
Karl
Emil Aeimelaeus 1867-1872,
Adolf
Castern 1874-1880,
Oskari
Vilhelm Snelman 1886-1893,
Niiloa
Iisakki Simelius 1894-1900,
Jaakka
Kajanen 1900-1917.
Vuonna
1921 Rautiosta tuli kirkkoherrakunta.
Kirkkoherroina
ovat
toimineet:
Mauri
Jaakko Kokko 1921-1926,
Aarne
Aukusti Alikoski 1927-1928,
Vilho
Kalevi Vihma 1936-1946,
Jaakko Sulo
Kurkela 1946-1951,
Armo Eino Antero
Juntumaa 1952-1955,
Martti Jaakko
Peltonen 1956-1971,
Paavo Veikko
Paananen 1972-1975,
Veli Otto Taanila
1975-1979,
Kaarlo
Kustaa Villiam Hirvilammi 1980-1984,
Jorma
Johannes Manninen 1985-2000,
Jari
Jaakko Savinainen 2000-2002.
Wäinö Havas syntyi Lempäälän Lempoisten kansakoululla elokuun 15. päivän 1898. Hänen vanhempansa oliva kansakoulunopettaja Oskar Samuel Örling, vuodesta 1906 Havas, s.2.21,8.1858 Tampereella, k. 28.2.1935, ja hänen vaimonsa, niin ikään kansankoulunopettaja, Agusta Maria,o.s. Böhling s. 15.7.1870 Halikossa, k. 1.7.1941. Isä oli aikaisemmin ollut naimisissa opettajar Matilda Soinin kanssa, s. 3.1.1859, k. 13.3.1892. Tästä avioliitosta oli ainoastaan poika Eino. Uudessa seitsemänpäisessä sisarussarjassa Wäinö oli esikoinen.
Wäinö
Havaksen varhaisimmat lapsuusvuodet kuluivat leikeissä ja todessa
Lempoisten kansakoulun vaiheilla. Leikkitovereita ei juuri tarvinnut
hakea kylästä, sillä pian perhe kasvoi suureksi. Varsinkin Wäino
ja Eero olivat pienestä pitäen kuin kaksoset konsanaan. Yhteiset
lapsuusleikit, yhteinen koulu, yhteiset harrastukset ja yhteiset
sotaretket liittivät heidät lujin sitein toisiinsa. Käytyään
ensin kolme luokkaa isän ja äidin pitämää kansakoulua Wäinö
syksyllä 1909 tuli Tampereen Suomalaisen Yhteiskoulun kolmannen
luokan oppilaaksi. Urheilulliset harrastukset olivat omiaan
vahvistamaan veljesten ruumiillista kuntoa elämän tehtävää ja
niitä sotaretkiä varten, joille he yhdessä aikanaan lähtivät.
Kesä
1917 oli Lempäälässkin levoton ja pahanenteinen. Punaiset
ainekset, joita ”Kansan Lehti” kiihotti ja valisti, ryhtyivät
toimeenpanemaan maatalouslakkoja. Aseellisia yhteenottoja ja
veritekoja ei pakkakunnalla kuitenkaan sattunut. Muutamat
itsenäisyysaatteen innoittamat nuorukaiset, niiden joukossa Wäinö
Havas, alkoivat puuhata paikkakunnalle suojeluskuntaa Pohjanmaan
malliin yhdessä K.A.Tapolan kanssa.. Mutta maaperä oli huono,
Hämäläinen ei lähde liikkeelle vähästä. Samaan aikaan kuin
suojeluskunta perustettiin paikkakunnalla myös punakaarti.
Havas joutui sittemmin piileskelemään Lempäälässä, kunnes valkoiset valtasivat pitäjän maaliskuun lopulla 1918. Havaskin pääsi veljensä Eeron kanssa lähtemään mukaan sotaan. Havas oli vapaaehtoisena mukana viidessä sodassa: Suomen sisällissodassa, heimosodissa Virossa Pohjan Pojissa ja Aunuksesssa, talvisodassa ja jatkosodassa. Sotilasarvoltaan hän oli reservin kapteeni ja toimi komppanianpäällikkönä jo heimosodissa. Havas oli Suur-Suomi-aatteen kannattaja, mutta ei kuitenkaan kuulunut AKS:ään eikä äärioikeistoon.
Wäinö Havas pääsi ylioppilaaksi 1916, pappisivihkimys 1921, teologian erotutkinto 1921 ylimääräisenä pappina Suomen Puolustusvoimissa Lappeenrannassa sekä Oulussa, ylimääräisenä pappina Suomen Puolustusvoimissa Rovaniemellä ja Kittilässä 1921-1927. Hän kävi saarnamatkalla USA:ssa 1925-1926. Hän toimi Merijärven kirkkoherrana 1927-1935, jolloin hän palveli rautiolaisia 1928-1930 ja Kivijärven kirkkoherrana 1935-1941. Hän toimi kokoomuksen kansanedustajana 1.9.1939 -21.8.1941. Hän oli presidentivalitsijamiehenä 1937 ja 1940.
Talvisodan puhjettua Havas kuitenkin lähti rintamalle vapaaehtoisena. Kansandustajista myös Heikki Niskanen ja Paavo Susitaival lähtivät sotaan vapaaehtoisina. Havas kaatui jatkosodan alussa 21. elokuuta 1941 Suojärven Suvilahdella ollessaan pysäyttämässä neuvostoliittolaista hyökkäysvaunua JR 50:n 6. komppanian päällikkönä. Tuulokseen pysäytetty Karjalan armeija kokosi voimiaan elokuussa 1941 suurta, Syvärille ulottuvaa iskua varten. Pohjoisempana ollut Suojärven suunta oli vihollisen hallussa. Se hallitsi myös tärkeää rautatiesolua Suvilahtea, Tämä paha uhka sivustasta oli saatava pois ennen suurhyökkäystä. Asialle pantiin eversti Kaarlo Heiskasen 11. divisioona. Sen kärkirykmentti JR 50 sai käskyn vallata suvilahti. Vaikka vastarinta oli ajoittain kiivastakin, rykmentti eteni taistelleen jo pimentyneessa kesäyössä 21. elokuuta. Vain palamaan sytytetyn Suvilahden tulipalojen loimut valaisivat taivasta. Kapteeni Wäinö Havaksn komppania sai Suvilahdessa vastaansa vihollisen panssarein vahvistetun vastahyökkäyspataljoonan. Havas kutsui paikalle alikersantti Väinö Sokan panssaritorjuntakivääreineen. Sokka oli ehtinyt alkusodan vaiheissa saada kylmäverisen taistelijan maineen. Sokka tarvitsi avukseen kiikarimiehen, jotta saisi selville osuivatko laukaukset. Tähän tulenjohtotehtävään ryhtyi komppanianpäällikkö. Havas ohjasi hämärässä yössä Sokan osumia seisten. Pian panssarista tulvi liekkejä ja savua. Pian Sokka huomasi, että Havas oli kadonnut. Kapteeni oli saanut kuolettavan luodin suoraan sydämeensä. Komppanian pidetyn, ”isäksi” kutsutun päällikön poismeno iski kovasti. Sokka oli arvioinut, että Havas pelasti todennäköisesti kiikaroinnillaan monen miehen hengen. Alikersantti, sittemmin Väinö Sokka nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi lokakuussa 1941. Wäinö Havas haudattiin Kivijärvelle.
Wäinö Havas oli kuollessaan vasta 43-vuotias, mutta ehti elää hämmästyttävän monimuotoisen elämän. Nykyisestä virsikirjasta löytyy seitsemän Havaksen virttä, tunnetuimpana kenties hänen suomentamansa J.L. Runebergin Isänmaan virsi. Wäinö Havas on yhä kunniassa lestadiolaisen herätysliikkeen suurmiehenä. Havaksen vaimosta tuli sotaleski ja kymmenestä lapsestaan sotaorpoja.
Havas edusti Suur-Suomi-näkemyksellään toisenlaista linjaa kuin Elias Simojoki. Niin uskonnollinen herätyspuhuja kuin olikin, hän oli tyyni, harkinnan mies, joka katseli asioita realistisemmin ja myöskin syvemmin. Hänen silmissään ei väikkynyt tulevaisuuden Suomi minään poliittisesti suurena mahtitekijänä, vaan hän piti Suur-Suomen luomista yksinkertaisesti vain kansamme välttämättömänä elinehtona ja historian meille asettamana velvollisuutena. Meidän oli luotava valtakunnallemme sellaiset rajat, joita voitaisiin todella puolustaa ja jotka sulkisivat sisäänsä nekin Suomen heimot, jotka tähän asti olivat ankarimmin saaneet kokea idän raskaan paineen.
Wäinö Havas eduskuntamatrikkeli
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx5000.sh?%7Bhnro%7D=910433&%7Bkieli%7D=su&%7Bhaku%7D=kaikki
Wäinö Havas Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Havas
Suo olla turva Suomenmaan
http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/81195-suo-olla-turva-suomenmaan
Testamentti
pojalle
http://www.youtube.com/watch?v=eGr7yqxrb0w
Tänä
aamuna, poikani, lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis
ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.
Isänmaallinen,
kontua vailla
olen ollut ja köyhä mies.
Sydän-Suomeni
karuilla mailla
oli suitseva kotilies.
Perinnökseni,
poikani, annan
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani
välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.
Minut kerran
kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies.
Kävi, poikani,
näin sun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.
Väinö
Havas (1939)
Virsi 344
http://evl.fi/Virsikirja.nsf/pudotusvalikko/344?OpenDocument
Sun kätes Herra voimakkaan
http://www.youtube.com/watch?v=A4XfpOUeoqo
Raution
puinen ristikirkko on kuulun kalajokisen kirkonrakentajan Simon
Matinpoika Jylkän piirustusten mukaan rakennettu. Se valmistui
vuonna 1800. Simon Jylkkä-Silven hukkui Kalajokeen 29.04.1798 joten
hän ei voinut olla mukana kirkon loppuun rakentamisessa. Kirkkoa ja
tapulia on korjattu vuosina 1881-1884 jolloin kirkkoa korotettiin
vajaalla metrillä ja siihen rakennettiin torni. Kirkon viimeisin
remontti on tehty 1999-2000. Kirkkoon saatiin jalkaharmoni vuonna
1938 ja vuoden 1968 sisäkorjauksen yhteydessä sen sijalle
sijoitettiin Kemiön seurakunnalta lahjaksi saadut vanhat kunnostetut
urut. Raution kirkossa on 370 istumapaikkaa. Alttaritauluja on kolme,
joista vanhin on vuodelta 1804 Johannes Kempin ”Ristiinnaulittu”.
Alttariseinällä on Oskar Lindbergin ”Ehtoollinen” ja keskellä
on Aino Håkanssonin ”Hyvä Paimen” vuodelta 1939. Seurakuntakoti
vihittiin käyttöön 13.8.1978. Laajennus- ja korjaustöitä tehtiin
vuonna 1998.
Raution kappalaisen puustelli Granholma perustettiin viimeisenä uusien virkatalojen sarjassa. Pappila todennäköisesti valmistui 1809. Seuraavana vuonna annettiin Granholmille kuten muillekin uusille puustelleille kymmenen vuoden verovapaus. Pappilan pitkä päärakennus on 19 kyynärää (1 kyynärä = 59,4 cm) pitkä. Siinä on sali, kolme kamaria ja keittiö sekä eteinen ja myöhemmin virkatalo sai pakarituvan, saunanavetan, rehuladon, tallin, kaksi riihtä ja aittaa, saunan, halko- ja rekiliiterin, kärryliiterin sekä käymälän. Rakennus laudoitettiin myöhemmin empireen henkeen sopivaksi. Rakennuksen perusta on tehty porakivestä.
Raution kunnan ensimmäinen ”kuntakokous” lienee pidetty Raution pappilassa 4.8.1866. Siellä päätettiin esimerkiksi siitä, että kunnan varat ja paperit säilytetään ”nykyisessä kirkon arkussa joka tulee olemaan pappilassa jonka avaimia säilyttää lautakunnan esimies yhden, kuntakokouksen esimies yhden ja kunnan lautamies Jaakko Verronen yhden avaimen.” Kunnan varat olivat siten turvallisesti tallessa.
Pappilassa
sijaitsevan renkituvan kattoa korjattiin vuonna 1867. Työn sai
vähimmän vaativa. Päärakennuksen korjauksissa vuonna 1874
korjattiin lattiat ja varustettiin sali ja välikamari
kaakeliuuneilla. Julkisivuun on myös myöhemmin rakennettu myös
muuhun rakennukseen nähden todella suuri kaksisisäänkäyntinen
veranta pienine lasiruudukkoineen. Vuonna 1879 pappilassa on
harjoitettu jonkinlaisia korjauksia joista ei ole tarkempaa
tietoa.
Ainakin jo vuonna 1874 Granholman mailla oli
ilmeisesti jo pitemmän aikaa ollut torppari Heikki Suomala, jota
kirkonkokous (=kuntakokous) syytti metsän hävittämisestä ja
päivätöiden laiminlyönnistä. Hänet uhattiin karkottaa "pappilan
metsäsarasta" ellei hän "tästä eeskäsin" rupea
tekemään seuraavia päivätöitä:
"Vuojesa jos tekeepi
ensiksikin, että hakkaapi 15 syltää koivuhalkoja ja pappilan
maantienojan pitääpi oornikisa hyväsä ja yksi viikko niitulla
heinän teosa omin rukinensa ja jos täyttääpi nämät mainitut
työt niin saapi net niitun palaset viljellä ja pellon niin kuin on
tähänkinasti viljellyt ja polttopuukeseen ottaa ensiksi kuivat puut
ja sitten lisää niitun maalta ja mehtä vahata niin ettei kukaan
saa siittä varastaa ja niittu niin ettei eläimet syö"
Pappilassa järjestettiin kuntakokous 12.12.1881 jossa asiana oli kansakoulun perustaminen ja kokouksessa tehtiin perustamispäätös. Todellisuudessa koulutyön käynnistämisessä oli sitten Rautiossa kuitenkin suuria vaikeuksia ja lopullisesti koulu saatiin ”pystyyn” vasta 8 vuotta myöhemmin kansakoulujen tarkastajan ja Oulun lääninhallituksen patistelujen jälkeen. Kuntakokouksessa jäseninä olivat Henrik Petäistö, Henrik Kärkinen, Johan Räihä, Johan Härö, Henrik Asu, Jaako Sipilä ja Henrik Takkunen.
Pappilassa korjauksia suoritettiin vuonna 1884 pappilan navettarakennukseen ja samalla navettaan hankittiin ”veenlämmityskone”. Kustannukset olivat yhteensä 1000 markkaa. Esteettiset ja terveydenhoidolliset seikat otettiin vielä huomioon, kun tunkion kohdalle rakennettiin aita.
Raution kappalaisentalon Granholm oli veroluvultaan 1/32 manttaalin tila vielä vuonna 1884.
Raution pappila oli Oskar Vilhelm Snellmanin toimikauden eräänlainen ”koulutoiminnan keskuspaikka” kunnassa. Pappilassa pidettiin 13 helmikuuta 1889 kansakoulun johtokunnan ensimmäinen kokous. Pappilan salissa pidettiin myös useimmat muutkin johtokunnan kokouksesta jolloin pastori Snelman oli johtokunnan puheenjohtajana.
Suurempia korjauksia pappilassa suoritettiin vasta vuonna 1896, jolloin päärakennus sai asfalttikaton, uudet lattia ja seinäpaperit. Samassa yhteydessä korjattiin myös renkitupa, ruokapuoti, mankelitupa, kellari, tallirakennus, sauna, navetta, sikahuone, maki, kalustohuone, riihi ja jyväaitta. Korjaukset rahoitettiin myymällä pappilan metsää. Myös lukkarin puustelli korjattiin. Vuonna 1989 tehtiin päätös pappilan päärakennuksen uusimisesta. Peruskiviä ajettiin 75 syltää kooltaan 30 cm korkeita ja 20 cm leveitä. Tukkeja vedettiin 100 kpl kukin 6,6 metriä pitkiä. Ajot suoritettiin manttaaleittain ja työssä oli joka kuudes mies.
Valtiopäivämiesvalitsijan valitsemiseksi 1897 järjestettiin kuntakokous taasen pappilassa.
Heinäkuussa vuonna 1899 otettiin Kalajoen Säästöpankista rakennustyöhön 1000 mk:n laina. Pappila valmistui saman vuoden lokakuussa ja se palovakuutettiin 10 000 mk:sta. Loppusyyni pidettiin 8.7.1900. Rakennusurakka oli seurakunnalle vastikään rakennettujen kansakoulujen jälkeen raskas. Tätä seurakunta valittikin anoessaan hakkuulupaa Granholman metsiin rakennuslainan lyhentämiseksi. Asiaa pahensi se, että seurakunnan väkiluvustä oli yli 200 henkeä Amerikassa. Lisämenoja aiheutti vuonna 1902 toteutettu lukkarin uusi palkkajärjestely. Onneksi senaatti myönsi vuonna 1902 metsän myyntiluvat. Vuonna 1903 saatiinkin metsätuloja 4000 markkaa, josta riitti säästöönkin laitettavaksi Kalajoen Säästöpankkiin.
Tämän jälkeen ei virkatalojen hyväksi tarvinnut aikoihin tehdä mittavampia sijoituksia vuosikorjauksia lukuun ottamatta. Asiat olivat kunnossa, eikä vuosina 1907 ja 1912 toimitetuissa piispantarkastuksissa ollut virkatalojen suhteen muuta huomauttamista kuin palovakuutusten alhaisuus. Pappilan vakuutussumma vuonna 1912 oli 12000 markkaa. Raution virkatalon lautakunnan toimesta 1.7.1909 kaikkia kappalaistalon Granholmin aidat on saatettu kuntoon paikkakunnan tapojen mukaisella tavalla.
Kirkkoherra Mauri Juhana Kokko käynnisti pian Rautioon tulonsa jälkeen vuonna 1921 säännöllisen pyhäkoulutyön seurakunnassa. Pyhäkoulua alettiin pitämään Granholman pappilassa.
Seuraava tilinpäätös on tehty 28.4.1952: Raution seurakunnan omistamasta Granholmin tilasta n:ro 21/4:ään on pakkolunastettu 15,90 ha maatalousmaata, 7,50 maatalouspohjaista maata, 84,13 ha metsämaata sekä 0,53 ha joutomaata ja alueen hinta oli etuuksineen markoissa 731.600,-
Vuonna 1955 on mietitty kannattako Granholman pappilaa enää kunnostaa vai tehdäänkö kokonaan uusi pappila ja tässä seuraavassa on kerrottu Granholman korjaustoimenpiteet, nykyaikaistaminen sekä kustannusarvio:
Pappilan rakennuksen perustukset olisi tehtävä uudestaan, koska perustus liikkuu niin paljon, että jopa ikkunaruudut rikkoutuvat joutuessaan puristuksiin seinien liikkuessa. Perustustyö olisi tehtävä siten, että vanha perustus purettaisiin ensin nurkkien ja väliseinien kohdalta ja näiden kohdalle tehtäisiin pilarit kallioon saakka, joka on noin 1-2 m:en syvyydessä maanpinnasta. Pilareihin laitettaisiin tartuntaraudat perään väliin rakennettavalle betoniperustukselle.
Kun pilarit olisivat kuivuneet, purettaisiin loppu kiviperustus pois ja tuettaisiin rakennuksen ulkoseinät pitemmillä pilariväleillä tilapäisesti hirsitukien varaan. Tämän jälkeen kaivettaisiin pilarivälit auki ja valettaisiin ne 20 cm betoniperustuksin umpeen. Rakennus ympäröitäisiin salaojalla ja peruskaivannot täytettäisiin soralla ohuin kerroksin tiiviisti sulloen lähelle maanpinnan tasoa. Tämän päälle sullottaisiin noin 15 cm savikerrs ja saven päälle laitettaisiin ruohoturvekerros. Rakennukset lattiat pudotettaisiin, lattiakoolaukset uusittaisiin ja oiottaisiin, täytteet tarkistettaisiin ja lattialaudoitus höylättäisiin sileäksi ja korkkimatot lumppupahveineen laitettaisiin takaisin. Välikatot oiottaisiin rimottamalla ja kattopinnaksi laitettaisiin esim. akustiikkalevyt. Ulkoseiniin asennettaisiin sisäpuolelle huokoinen kuitulevy lämpöisyyden parantamiseksi. Akkunat uusittaisiin heloituksineen. Ovet korjattaisiin ja samoin myös pienemmän epäkohdat. Uunit ja piiput korjattaisiin tai tehtäisiin rakennukseen keskuslämmitys. Keskuslämpökattilahuone voitaisiin sijoittaa tehtävän tiilisen arkistohuoneen yhteyteen suurentamalla sitä ulkomitoiltaan niin paljon, että kattilahuone mahtuisi samojen ulkoseinien sisään. Tällöin olisi arkisto-, kattilahuoneen paikka mahdollisimman lähellä rakennuksen keskustaa pihanpuoleisella ulkoseinällä poistaen osan kuistista, tai tekemällä sitten kattilahuone rakennuksen alle. Jos keskuslämmitys tehdään, poistetaan piiput ja uunit ja näistä saatavat kelvolliset tiilet käytetään arkistohuoneen seinämuuraukseen. Ulkoportaan alle tehtäisiin wc ottaen siihen tarvittaessa lisätilaa eteisestä, täältä tehtäisiin viemäri pihalle tehtävään saostuskaivoon, josta liete ajetaan pois veden suodattuessa maaperään tai johdetaan se pellon avo-ojaan. Sisältä rakennus paperoidaan ja maalataan uudelleen. Saunan perustus uusitaan samoin kuin päärakennuksen ja tehdään uusi kellari. Kustannusarvio oli 1 338 000 markkaa.
Granholman kappalaisen pappila poistettiin käytöstä 1950-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kun Rautioon rakennettiin uusi pappila.
Katselin televisiosta naisten sprintin karsintaa ja kuntopyöräilin samalla 30 minuuttia. Tässä karsinnan tulokset.
TDS Val Mustair, Sveitsi
Naiset, sprintti (v) / Karsinta
1. Nadine Fähndrich SUI 3.22,59
2. Tiril Udnes Weng NOR + 2,41
3. Märta Rosenberg SWE + 2,57
4. Anne Kjersti Kalvå NOR + 2,89
5. Frida Karlsson SWE + 2,99
6. Julia Kern USA + 3,05
7. Katerina Janatova CZE + 3,71
8. Laura Gimmler GER + 3,90
9. Sofie Krehl GER + 4,52
10. Jasmin Kähärä FIN + 4,53
11. Jasmi Joensuu FIN + 4,54
15. Krista Pärmäkoski FIN + 5,73
16. Kerttu Niskanen FIN + 6,12
24. Katri Lylynperä FIN + 8,28
34. Anne Kyllönen FIN + 10,35
61. Anni Alakoski FIN + 18,23
Naiset, sprintti (v) / Välierä 1
1. Nadine Fähndrich SUI 3.24,03 Q
2. Maja Dahlqvist SWE + 0,26 Q
3. Lotta Udnes Weng NOR + 0,63
4. Frida Karlsson SWE + 1,51
5. Lena Quintin FRA + 11,58
6. Julia Kern USA + 23,66
Välierä 2
1. Tiril Udnes Weng NOR 3.25,22 Q
2. Anne Kjersti Kalvå NOR + 0,18 Q
3. Katerina Janatova CZE + 1,37
4. Laura Gimmler GER + 1,68
5. Sofie Krehl GER + 2,47
6. Kerttu Niskanen FIN + 3,34
Naiset, sprintti (v) / Finaali 1. Nadine Fähndrich SUI 3.23,56 2. Maja Dahlqvist SWE + 0,47 3. Lotta Udnes Weng NOR + 0,62 4. Tiril Udnes Weng NOR + 2,35 5. Frida Karlsson SWE + 3,39 6. Anne Kjersti Kalvå NOR + 7,95
Miehet, sprintti (v)
1. Johannes H. Kläbo NOR
2. Federico Pellegrino ITA
3. Sindre B. Skar NOR
4. Michal Novak CZE
5. Richard Jouve FRA
6. Lucas Chanavat FRA
7. Janik Riebli SUI
8. Pål Golberg NOR
9. Valerio Grond SUI
10. Renaud Jay FRA
28. Perttu Hyvärinen FIN
54. Ville Ahonen FIN
57. Iivo Niskanen FIN
70. Lauri Lepistö FIN
Markus Vuorela FIN
Miehet, sprintti (v) / Välierä 1
1. Johannes H. Kläbo NOR 3.00,93 Q
2. Lucas Chanavat FRA + 0,21 Q
3. Federico Pellegrino ITA + 0,30
4. Sindre B. Skar NOR + 0,44
5. Renaud Jay FRA + 3,80
6. Johan Häggström SWE + 5,49
Välierä 2
1. Michal Novak CZE 3.01,91 Q
2. Richard Jouve FRA + 0,10 Q
3. Janik Riebli SUI + 0,25
4. Pål Golberg NOR + 0,85
5. Valerio Grond SUI + 1,42
6. Anton Persson SWE + 37,50
Miehet, sprintti (v) / Finaali
1. Johannes H. Kläbo NOR 3.00,98
2. Federico Pellegrino ITA + 0,18
3. Sindre B. Skar NOR + 2,19
4. Michal Novak CZE + 3,39
5. Richard Jouve FRA + 3,41
6. Lucas Chanavat FRA + 28,66